Vaalit Euroopassa 2017 – Trendejä ja tulkintaa

Kirjoittelin vuoden vaihteessa lyhyen tekstin Euroopan 2017 vaalivuodesta. Tänään tietysti pidetään Ranskan presidentinvaalien toinen kierros ja kuten kirjoitin alkuvuodesta, Ranskan vaaleilla on potentiaalisesti kaikkein dramaattisin vaikutus koko Euroopan tulevaisuuteen. Olen tästä edelleen samaa mieltä ja Emmanuel Macronin  valinta on ainakin jossain määrin merkittävä stoppi nationalistisen taantumukselliston nousulle. Macronin voitto on monella tapaa erittäin positiivinen asia. Hänellä voisi olla halua ja kykyä laittaa Ranskan talous kuntoon, mutta voi  olla ettei Macron saa fragmentoituneessa ja riitaisassa Ranskassa reformejaan läpi.

Theressa Mayn päätös järjestää ennenaikaiset parlamenttivaalit Britanniaan myös toi entisestään lisää tapahtumia Euroopan hulluun 2017 vaalivuoteen. Yritän nyt kuitenkin vetää vuoden  vaaleista (Ranska, Hollanti, Suomi, Iso-Britannia ja Saksa) jonkinlaista kevyttä välisynteesiä järjeselläkseni hieman omia ajatuksiani.

Voimannuuttava netti –> Netin pimeät puolet

Viimeistään tämän vuosikymmenen alusta lähtien kaikkien vaalien yhteydessä on puhuttu , kuinka nämä ovat nyt ensimmäiset aidot somevaalit. Vuonna 2017 some ja netti ovat kuitenkin siinä määrin vakiintuneet ilmaksi, jota hengitämme, että niiden vaikutus on kiistatta todella suuri, vaikka tätäkin voidaan liioitella. Ehkä suurin muutos on kuitenkin tapahtunut siinä, että Facebookin ja Twitterin lietsoman arabikevään jälkeen some ja netti ovat muuttuneet yhä pelottavammiksi politiikan teon välineiksi.

Aiemmassa tämän viikon postauksessani mainitsemani Yevgeny Morozovin vuonna 2011 julkaiseman kirjan The Net Delusion: The Dark Side of Internet Freedom ajatukset ovat tulleet totisesti valtavirtaan. Netti ei todellakaan ole pelkästään vapauttava ja ruohonjuuritason liberaaleja aktivisteja voimauttava väline, vaan se on oiva väline myös diktaattoreille sekä auktoritäärislle ja länsimaisen demokratian vastaisille toimijoille.

Fake news on noussut yhdeksi vuoden 2017 käytetyimmäksi sanaksi. Amerikan vaalien jälkeen pelättiin, että erilaiset valeuutiset ovat sabotoimassa myös Euroopan vuoden 2017 vaaleja, mutta ainakin oman seurantani perusteella nationalistista taantumuksellistoa tukeva paskaspämmi ei ole uponnut aivan yhtä hyvin kuin Amerikassa. Ehkä Amerikan tapahtumista on opittu hieman. Toki saa nähdä miten paljon toissapäivänä tehdyllä Macronin mustamaalausyrityksellä on vielä vaikutusta. Se ei todellakaan nosta Le Peniä presidentiksi, mutta saattaa pikkuisen laskea Macronin ääniosuutta ja heikentää hänen liikkeensä mahdollisuuksia kesäkuun parlamenttivaaleissa.

Valeuutisten ja tietomurtojen lisäksi nettiin ja someen liittyy kuitenkin myös muita ilmiöitä, joita ei vielä hahmoteta kunnolla. Esimerkiksi mystisestä Cambridge Analyticasta on kirjoitettu paljon, mutta tuntuu että olemme edelleen hieman epämääräisten tietojen varassa. Samoin on vaikea sanoa kuinka paljon erilaiset netin kuplat, kaikukammiot ja sosiaalisen median algoritmit ovat vahvistaneet kahtiajakoja.

Oma mututuntumani on se, että politiikan yhteyttä someen, valeuutisiin, algoritmeihin, kaikukammioihin, big dataan, digimarkkinointiin ja nettipropagandaan ei ymmärretä vielä riittävän hyvin. Jotkin aihepiirin todelliset asiantuntijat osaavat kuitenkin hyödyntää näitä välineitä ja pystyvät varmasti vaikuttamaan vaaleihin, joissa erot ovat melko pieniä. Meillä saattaa kuitenkin olla tällä hetkellä taipumus paisutella tätä asiaa hieman liikaa ja ihmisaivoille tyyppiliseen tapaan ajatella, että asioissa, joita emme ymmärrä kovin hyvin, on takana kaikkea koordinoivia taustapiruja, vaikka tosiassa kyseessä on paljon kaoottisempi prosessi.

Jos muuten politiikan ja teknologian suhde kiinnostaa, suosittelen seuramaan äskettäin Wired UK:n starttaamaa UpVote-podcastia.

 

Taisteluvoittoja nationalistista taantumuksellistoa vastaan

Trumpin ja Brexitin jälkeen rakennettiin narratiivia, että nationalistinen taantumuksellisto tulee  väistämättä nousemaan vuoden 2017 vaaleissa valtaan ympäri Eurooppaa. Nationalistisen taantumukselliston edustamat liikkeet ovat hieman nostaneet kannatustaan Hollannin ja Ranskan vaaleissa, mutta niiden suosio on kuitenkin jäänyt heikommaksi kun mitä monissa vuodenvaihteen spekulaatioissa ajateltiin. Saksan vaaleihin on vielä aikaa, mutta AFD:n kannatus on laskenut gallupeissa koko tämän vuoden. Myös Britanniassa UKIP:n asema on heikentynyt onnistuneen Brexit-voiton myötä. Liberaali demokratia on kiistatta siis ottanut pieniä taisteluvoittoja nationalistista taantumuksellistoa vastaan.

Erityisesti Suomessa tilanne on mielenkiintoinen. Perussuomalaisten vaalitulos oli surkea. Toisaalta puolue tulee jokatapuksessa siirtymään Soinin jälkeen SMP:läisyydestä enemmän kohti eurooppalaista oikeistopopulismia. En usko Halla-ahon valintaan, mutta tämä olisi tietysti valtava askel tuohon suuntaan. Terhokin on kuitenkin pieni askel samaan suuntaan. Jos perussuomalaiset ei ajaudu pahoihin sisäisiin kiistoihin, epäilen että Suomessa on parin vuoden päästä nykyistä “eurooppalaisempi” ja oikeistolaisempi perussuomalainen puolue, jonka kannatus on yli 10%.

Nationalistisen taantumukselliston suurin momentum näyttää nyt taittuneen. Yhtään pidempää aikaväliä katsotaessa se on kuitenkin vahvistanut asemiaan ja tulee säilyttämään asemansa voimana, jolla on mahdollisuuksia horjuttaa liberaalia demokratiaa. Erityisesti Itä-Euroopassa vallassa on hyvinkin puolifasistisia voimia ja näiden liikkeiden toiminnalla on vähintään EU:n kautta vaikutusta koko Euroopan kehitykseen.

Sosiaalidemokraattien kriisi syventyy

Yksi pidempään käynnissä olleita poliittisia megatrendejä on ollut sosiaalidemokraattisten liikkeiden laskenut kannatus. Mikäli kaikkien katseet eivät olisi olleet niin kiinnittyneitä nationalistiseen taantumuksellistoon, olisi sosialidemokraattisten liikkeiden romahdus saanut ansaitusti enemmän mediatilaa.

Hollannissa työväenpuolueen kannatus romahti totaalisesti. Sen paikkamäärä tippui 38:sta 9:ään. Pääosan sotien aikaisesta ajasta puoluella on ollut yli selvästi yli 30 paikkaa parlamentissa. Ranskan presidentinvaaleissa sosialistien Hammonin kannatus 6,4 % oli myös surkea. Britanniassa työväenpuolue on kriisissä ja tulee oppositioasemassakin menettämään jonkin verran paikkoja.

Saksassa tilanne on hieman parempi. SDP on ollut sielläkin jo pidempään pienessä kriisissä, mutta uuden puheenjohtajavalintansa jälkeen se on hieman nostanut kannatustaan ja näyttäisi kykenevän ainakin realistiseen kamppailuun suurimman puolueen asemasta, vaikka aivan viimeisimmissä gallupeissa sen kannatus on jälleen ollut pienessä laskussa. Suomessa demarin tilanne kuntavaalien suhteen oli hieman samanalainen. Tulos oli tavallaan kelvollinen, mutta jos puolue ei tällaisessa tilanteessa pysty oppositioasemastaan huolimatta saamaan parempaa vaalitulosta, niin kyllä liike on ongelmissa.

Sosialidemokraattien kriisi on ollut jo pidempään käynnissä, eikä kenelläkään tunnu olevan tuohon ratkaisua. Ehkä yksi ongelma on siinä, että sosiaalidemokraattiset liikkeillä on samanaikaisesti haastajia monesta suunnasta ja ne päätyvät toimimaan reaktiivisesti ilman riittävän johdonmukaista politiikka. Kannatusta syövät keskustaliberaalit toimijat kuten Macron Ranskassa, Liberaalidemokraatit Britanniassa ja vihreät Suomessa. Samalla pelätään perinteisten rasvanahkaduunarien siirtymistä Le Penin Front Nationalin, Wilderssin vapauspuolueen tai perussuomalaisten leiriin. Lisäksi vasemmalla äärilaidalla on omat toimijansa, Ranskassa nyt Melenchon, Saksassa Linke ja Hollannissa sosialistit, jotka uhkaavat viedä ääniä, jos puolueet lähtevät hakeutumaan kohti poliittista keskustaa.

 

Urbaanille liberalismille pieniä voittoja

Osmo Soininvaara julkaisi kuukausi sitten kirjoituksen Jungner ja urbaani liberalismi, jossa hän puhui urbaanista liberalismista ja siitä kuinka urbaanit liberaalit ovat hajallaan eri puolueissa. Käsite urbaani liberalismi on aika höttöinen, mutta tavoittaa jotain kultuurisodan kahtiajaosta. Nousseen nationaistisen taantumukselliston selkein vastapuoli muodostuu urbaaneista liberaaleista. Perinteisten valtapuolueiden, erityisesti vasemmiston ongelmat ovat avanneet lisätilaa keskustaliberaaleille toimijoille, jotka ovat pystyneet asettumaan suht avoimesti nationalistisen taantumukselliston vastapooliksi.

Emmanuel Macron ja Suomen vihreät ottivat vaaleissa selkeät voitot ja edustavat hyvin selkeästi “urbaania liberalismia” ja Hollannin vaaleissa parhaan tuloksensa reiluun 20 vuoteen saanut D66 voidaan varmaankin myös laskea tähän ryhmään. Jos liberaalidemokraatit onnistuisivat vielä ottamaan kohtuullisen vaalivoiton Britanniassa, niin tätä vaalivuotta voisi pitää pienenä voittona urbaanille liberalismille. Näyttää siltä että perinteisten valtapuoleiden ongelmat ja nationalistisen taantumukselliston nousu luovat hieman lisätilaa keskustaliberaaleille liikkeille.

 

Perinteinen oikeisto selvinnyt kohtuullisesti

Nationalistisen taantumukselliston vahvu nousu ja keskustaliberaalien voimien maltillisempi nousu ovat iskeneet ennen kaikkea perinteisiin vasemmistopuoleisiin. Perinteiset oikeistopuolueet ovat ympäri Eurooppa pärjänneet vasemmistoa paremmin. Vaikka nekin ovat jossain määrin ongelmissa ovat niiden vaalitulokset kuitenkin olleet joka paikassa kohtuullisia tai hyviä. Mark Rutten VVD menetti paikkoja, mutta nousi silti Hollannissa suurimmaksi puolueeksi. Kokoomus menetti paikkoja, mutt sai silti Suomen kuntavaaleissa kohtuullisen tuloksen. Ranskan oikeiston menestys presidentinvaaleissa jäi Fillonin skandaalien takia hyvin heikoksi, mutta tulos oli silti valtaisasti parempi kuin sosialisteilla. Britanniassa konservatiivit näyttävät ottavan lähes ennätysmäisen murskavoiton ja Saksassa vallassa olevilla kristillisdemokraateilla näyttää menevän ihan hyvin. Puoluekartan myllerrys on vaikutaanut vasemmiston valtapuolueiden ohella myös oikeistoon, mutta ne näyttävät kuitenkin selvinneen muutoksista selkeästi paremmin.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *