Öyhö-Lauran lukema ja Presidentinvaalien toinen kierros

Yle näyttää julkaisseen tänän uuden mittauksen presidentinvaaliehdokkaiden kannatuksesta. Muutoksia edelliseen mittaukseen verrattuna ei juurikaan ole. Niinistön kannatus keikkuu edelleen järjettömän korkealla tasolla (76%) ja muut ehdokkaat Haavistoa lukuunottamatta ovat alle neljässä prosentissa.

Grafiikka

Olin pitkään sitä mieltä, että tilanne jossa Suomen presidentinvaaleissa ei tarvittaisi toista kierrosta, olisi aikalailla mahdoton, mutta pakko tässä on alkaa päivittää omaa näkemystä. Vaalien ensimmäiseen kierrokseen on enää vähän päälle 100 päivää ja vaikkei kampanjointi ole lähtenyt vielä isosti liikkeelle, pitäisi muiden ehdokkaiden jo alkaa pikkuhilja ottaa Niinistön etumatkaa kiinni. Matti Vanhasen kannatus on myös katastrofaalisen huono pääministeripuolueen ehdokkaaksi.

Mutta kuten kirjoitin jo keväällä, Niinistö jatkaa toiselle kaudella ja ihan hyvä niin. Mieltä lämmittää myös se, että Öyhö-Laura on kaikesta mesoamisestaan huolimatta käytännössä samoissa lukemissa pahimpien täyte-ehdokkaiden kanssa. Ehkä näistä vaaleista voi sittenkin tulla ihan hyvällä tavalla tylsät vaalit.

Päästäänkö Kepusta joskus eroon? Puoluegallup 2017 lokakuu

Puoluekannatusarviot

Yle julkaisi näköjään tänään taas uuden puoluegallupin. Huomiota herätti tietysti  SDP:n kannatuksen selkeä kasvu ja kokoomuksen entistä kirkkaampi ykköspaikka. Vihreiden kannatuksen kasvu on ollut tänä vuonna niin rajua, että sen taittuminen ei ole ehkä kovin yllättävää. Vihreiden ei varmaan kannatta huoluestua gallupeista ainakaan ennen kuin kannatuslukemat ovat lähempänä 10:tä kuin 15:ta prosenttia. Innokkaiden persukannattajien haaveet pikaisesta paluusta pitkälti päälle 10 prosentin puolueeksi ottivat myös hieman takapakkia.

Jollain tavalla mietin kuitenkin tällä hetkellä eniten Kepun tilannetta. Pääministeripuolueena sen kannatus on sulanut rajusti, mikä ei ole kauhean yllättävää, kyse on tavallaan hyvin tyypillisestä kannatuksen menetyksestä, jota hallitusvastuu ja pääministeripuolueen asema helposti aiheuttaa.

Toisaalta Kepun kohdalla mietin myös pidempää aikaväliä ja sitä, kuinka pitkään maaseuturomantiikalle politiikkansa perustuva puolue voi säilyä merkittävänä tekijänä Suomen politiikassa. Oman ymmärrykseni mukaan juuri missään muualla Euroopassa ei ole millään tavalla merkittävää puoluetta, jonka idelogian ydin olisi Kepun tavoin maaseuturomantiikassa. Ruotsista löytyy aika hyvin Suomen kepua vastaava keskustapuolue, mutta sen kannatus ei ole vuosikymmeniin noussut edes päälle 10 prosentin. Muuten on aika hiljaista. Kuvaava ja hilariöösi detalji onkin, että europarlamenttissa kepu on osa liberaalidemokraattisen puolueen ryhmää.

Kun Kepun kannatus oli kuusi vuotta sitten vielä pari prosenttiyksikköä nykyistäkin alhaisemmalla tasolla ja vaalirahaskandaali sekä persujen nousu olivat vaikuttaneet todella paljon sen kannatukseen, ajattelin että tästä voisi lähteä Kepun ansaittu luisu kohti pienpuoluetta, mutta eipä näin sitten tapahtunut. Jotenkin sitä kuvittelisi enemmän tai vähemmän väistämätön urbanisaatio sataisi vähän pidemmällä aikavälillä Kepun laarista sivuun. En ole turhan toiveikas, mutta mietin että voiko härskille aluepolitiikalle toimintansa perustuva puolue oikeasti säilyttää loputtomasti asemansa yhtenä Suomen suurimmista puolueista.

Emma Kari, ei kiitos – Vihreiden puheenjohtajakisa

Yksi Suomen kesän mielenkiintoisimmista poliittisista tapahtumista on Vihreiden puheenjohtajan valinta, joka ratkeaa reilun kuukauden päästä puoluekokouksessa Tampereella. Viimeisimmässä Ylen gallupissa vihreiden kannatus oli noussut vielä pari prosnettiyksikköä kuntavaalituloksesta. Heikon 2011 eduskuntavaalituloksen jälkeen puheenjohtajaksi nostettua Ville Niinistöä on kiitelty paljon ja on katsottu, että vihreiden nousseesta kannatuksesta osa selittyy Niinistön onnistuneella puheenjohtajuudella. Olen tästä jossain määrin eri mieltä. En niinkään siksi, että kykenen ainoastaan kohtuullsesti samaistumaan Ville Niinistön ajatusmaailmaan ja tekemisiin. Olen yksinkertaisesti sitä mieltä, että vihreiden kasvanut kannatus selittyy pääosin muilla asioilla kuin puheenjohtajan tekemisillä.

Perinteisten vasemmistopuolueiden Euroopan laajuinen kriisi sataa helposti keskustaliberaalien liikkeiden (Macron, D66, liberaalidemokraatit) laariin. Tämä ei ole automaattista, mutta vihreiden tyyppiset liikkeet pystyvät nykytilanteessa helposti lisäämään kannatustaan mikäli kykenevät muotoilemaan viestinsä edes jossain määrin houkuttelevaan muotoon. En siis näe että vihreiden puheenjohtajavalinnalla olisi välttämättä dramaattista vaikutusta puolueen kannatukseen, mutta on sillä silti ehdottomasti merkitystä. Vihreiden äänestäjänä toivon puolueen menetystyvän tulevaisuudessa. En näe  ennakkosuosikki Emma Karin edustavan ihan omaa ajatusmaailmaani, enkä usko että hän erityisemmin lisäisi vihreiden kannatusta tulevaisuudessa. Hän täyttää liian hyvin niitä stereotypioita, joita vihreisiin halutaan liittää.

Olen aiemmin ajatellut, että Touko Aalto voisi olla ihan hyvä valinta vihreiden puheenjohtajaksi ja Jyväskylän jytkyn jälkeen häntä voisi perustellusti pitää entistä parempana vaihtoehtona puheenjohtajaksi. Pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tuleva mies olisi mielikuvatasolla ihan hyvä ratkaisu kannatuspohjan laajentamiseksi. En ole erityisemmin tutustunut Maria Ohisalon tekemisiin, mutta näkemäni perusteella pitäisin häntä kuitenkin hieman Karia paremapana valintana puheenjohtajaksi. Tein kuitenkin juuri Vihreän langan sivuilla olevan puheenjohtajakoneen ja siellä selkeästi parheiten omaan ajatusmaailmaani täsmääväksi ehdokkaaksi nousi tamperelainen Olli-Poika Parviainen. Tällainen oli koneen minulle tarjoama järjestys.

Olli-Poika Parviainen: 75%

Krista Mikkonen: 68%

Maria Ohisalo: 68%

Touko Aalto: 66%

Emma Kari: 65%

Mika Flöjt: 55%

Ei tällä valinnalla varmaankaan ole kauhean dramaattisia vaikutuksia, mutta toivoisin kyllä että vihreiden puheenjohtajaksi valittaisiin joku muu kuin Emma Kari.

Vaalikaljalla

Tänään sitten mennään Suomen kuntavaalien merkeissä. Kaltaiselleni politiikkanörtille nämä ovat aina mielenkiintoisia päiviä. Ulkomailla asumisen takia minulla ei ollut kuitenkaan ollut tällä kertaa äänioikeutta, mutta tulinpa nyt  “vaalikaljalle” tähän omaan kantapubiini. Pitänee käydä ostamassa vielä pari olutta sekä pientä naposteltavaa ja linnouttautua sohvalle katsomaan vaalien etenemistä YLE Areenasta ja netistä. Kuntavaalien arkisuudessa ja tietynlaisessa kotikutoisuudessa on näinä kulttuurisodan aikoina kuitenkin jotain rauhoittavaa.

Kuntavaaleilla on myös aidosti merkitystä varsinkin Helsingissä. Tulevien vuosikymmenten sadattuhannet asunnot ja kaikki siihen liittyvä infra ja suunnittelu on koko Suomeakin katsottaessa äärimmäisen iso kysymys. Ode Soininvaara totesi joskus jotakuinkin, että kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajana hän kokenut käyttäneensä enemmän valtaa kuin koskaan eduskunnassa. Viimeisen vuoden aikana olen lukenut monien suomalaisten poliitikkojen kertoneen, kuinka he ovat pitäneet kunnalispolitiikasta eduskuntaa enemmän. Siellä saadaan oikeasti konkreettisia asioita aikaan ja eduskuntaan verrattuna nopeammassa aikataulussa.

Tämän takia olin varsin pettynyt kun vihreiden pormestariehdokkaaksi valikoitui Anni Sinnemäki, joka on mielikuvatasolla juuri sitä, joka estää tiettyjä ihmisiä äänestämästä vihreitä. Ei Sinnemäki toki asiakysymyksissä ole kauhean kaukana soininvaaralaisista ja hän on monissa haastatteluissa tuntunut olevan myös olevan yllättävän lähellä kilpakumppaniaan Vapaavuorta.

Varsinkin näissä kaksintaisteluissa vastaidentifikaation merkitys tuntuu kuitenkin nousevan ja monet tuntuvat ilmoittaneen äänestäneensä Vapaavuorta, jottei Sinnemäestä tule pormestaria. Toki median keskittyminen pormestarin valintaan satanee sekä kokoomuksen että vihreiden laariin ja saa nämä nousemaan selkeämmin kahdeksi suurimmaksi puolueeksi kuin muunlaisessa skenaariossa olisi tapahtunut.

Sataa Halla-ahon laariin, muttei riittävästi

Tässä sängyllä maatessani kuuntelin kolme suomalaista politiikka-aiheista keskustelua: PolitiikkaradioPressiklubi ja Politbyroo. Näissä kaikissa Suomen politiikkaa paljon seuranneet hahmot keskustelivat viikon tapahtumista. Kaikissa Jussi Halla-ahon lähtö puheeenjohtajakisaan oli keskeinen  aihe. Eikä keskusteluissa keskitytty ainostaan siihen, miten Halla-aho pärjää puheenjohtajakisassa, vaan mietitiin, minkälainen hahmo Jussi Halla-aho olisi perussuomalaisten puheenjohtajana. Olin jopa hieman yllättynyt siitä, miten mahdollisena tulevana puheenjohtajana Halla-ahoa näissä pidettiin. Tämä sataa Halla-ahon laariin.

Median Halla-aholle antama valtaisa huomio ja varsinkin pitkälle menevä spekulointi Halla-ahon puheenjohtajuudesta varmasti parantavat hänen asemiaan. Halla-ahoa ei pidä tietenkään yrittää vaieta kuoliaaksi, mutta ei Halla-aholle tarvitsisi antaa näin tarpeettoman paljon huomiota. Mutta media tietysti kirjoittaa sitä, mikä herättää ihmisissä eniten tunteita ja Halla-aho totisesti herättää niitä. Halla-aho on nyt nostettu vakavastiotettavaksi ehdokkaaksi.

En kuitenkaan usko, että Halla-aho kykenisi lyömään Terhoa puheenjohtajakisssa. Tosin huomaan perustelevani tätä itselleni samankaltaisella logiikalla kuin Trumpin mahdottomuutta päästä presidentiksi. Siis (loppujen lopuksi) kahden ehdokkaan vaalissa liian kauas äärilaitaan hakeutuvalla ehdokkaalla ei pitäisi olla mahdollisuuksia sellaista ehdokasta vastaan, joka asemoituu lähelle keskikenttää. Trumpin osalta olin väärässä, mutta perustelen edelleen samalla logiikalla, miksi en usko Jussi Halla-ahon pääsevän perussuomalaisten puheenjohtajaksi.

En ole varma ja eikä minulla ole riittävää tietoa sen ryhmän koostumuksesta, joka viime kädessä päättää perussuomalaisten puheenjohtajan, mutta tällä hetkellä pidän Halla-ahon nousua persujen puheenjohtajaksi hyvin epätodennäköisenä. Lisäksi näkisin hieman merkkejä siitä, että tästä saattaa tulla verinenkin puheenjohtajakisa, joka pirstoo perussuomalaisia pahasti.

Kuntavaalit ulkomailla

Olen asunut viimeiset kolme vuotta ulkomailla ja vuoden 2015 eduskuntavaaleissa kävin äänestämässä Suomen lähetystössä. Kuuntelin tänään YLE Puhetta, jossa haastateltiin eri puolueiden puoluesihteerejä kuntavaaleista. Tänään oli nimittäin viimeinen päivä, jolloin pystyi ilmoittautumaan ehdokkaaksi. Aloin googlailemaan mites ulkomailla äänestäminen pitäisi tällä kertaa hoitaa ja tajusin, että eihän minulla ole kuntavaaleissa äänioikeutta.

Äänioikeus kuntavaaleissa on sidottu asianomaisessa kunnassa asumiseen. Siten esimerkiksi pysyvästi ulkomailla asuvat suomalaiset (ulkosuomalaiset) eivät ole äänioikeutettuja kuntavaaleissa, vaikka ovatkin Suomen kansalaisia.

Kuntavaalien äänioikeutta ei voi menettää muutoin kuin muuttamalla pysyvästi ulkomaille.

Tuntuu jotenkin oudolta. Sinänsä täysin ymmärrettävää ja loogista kun en ole kirjoilla missään Suomen kunnassa, mutta oudolta tämä silti tuntuu. Täysi-ikäisyyden jälkeen olen äänestänyt kaikissa kahdeksassa vaalissa, jossa olen ollut ääniokeitettu, mutta nämä vaalit jäävät minulta nyt välistä.

Toivottavasti varsinkin te pääkaupunkiseudun äänioikeutetut valitsette sellaisia edustajia, jotka miettivät myös tulevaisuutta ja tulevia asukkaita. Uskon että palaan Suomeen tulevien vuosien aikana ja toivon, että pääkaupunkiseudulla vastattaisiin suureen asuntojen kysyntään uudistakentamisella, joka osaltaan helpottaisi minunkin tilannetta jos ja kun muutan tulevaisuudessa takaisin pääkaupunkiseudulle.

Pikapointti vihapuheesta

En katsonut Ylen vihapuhekeskustelua, koska en pidä tuollaista formaattia kovin hyödyllisenä. En ole aivan varma myöskään sanan vihapuhe hyödyllisyydestä. Se on kuitenkin vakiintunut kielenkäyttöömme, joten sen kanssa joudutaan nyt elämään.

Jos joku ei sitä tiennyt, vihapuheelle ei ole olemassa juridistista määritelmää. Siksi pidän hieman outona, että vihaalietsovat ihmiset oikeuttavat sanomisensa sillä, että se ei ole laitonta. Jos minä kauppareissuillani vastaisin kassatyöntekijän tervehdykseen sanomalla, “Haista vittu!”, niin se ei olisi laitonta. Se ettei jokin asia  ole laitonta, on vielä kuitenkin aika heikko puolustus sille, että käyttäytyy tietyllä tavalla. Jos sanoo vihapuheen olevan laillista, niin se pitää tottakai paikkana, mutta se ei ole mielestäni kovin hyödyllinen toteamus.

Mitä dialogi tarkoittaa? – Mitä kuuntelin tänään

Kuuntelin tänään Areenasta Kalle Haatasen radio-ohjelmaa, jossa oli vieraana filosofi Kai Alhanen. Haatasen radio-ohjelma on jo vuosikausia kuulunut suosikkeihini. Ohjelma on tietyllä tavalla kovin Ylen hengen mukainen. Puheohjelma jossa sivistynyt isäntämme haastattelee erilaisia tutkijoita, kirjailijoita ja ajattelijoita, aiheista jotka eivät aina ole edes kovin mediaseksikkäitä. Kuitenkin vertaillessani ohjelmaa viimeisen päälle kaupallisiin ja tuotteistettuihin(mikä ei aina ole huono asia) amerikkalaisiin podcasteihin, sydänalassani läikähtää. Tällaista ohjelmia varten YLE on olemassa.

Kalle Haatanen on myös itse kirjoittanut pari kirjaa, joita lämpimästi suosittelen kaikille, joita kiinnostaa lukea hieman kevyempään muotoon kirjoitettua filosofistaa ja yhteiskunnallista ajattelua. Miehen väitöskirja Yhteisöllisyyden paradokseja taitaa olla myös ainoa väitöskirja, jonka olen lukenut puhtaasti mielekiinnosta alusta loppuun.

 

Tässä viime viikon ohjelmassa vieraan oli tosiaan filosofi Kai Alhanen, joka on näköjään myös julkaissut tämän hiljattain kirjan Dialogi Demokratiassa. Haatanen ja Alhanen nostavat esiin useitakin mielenkiintoisia pointteja dialogin tärkeydestä. Tässä muutama ajatus, jotka puhuttelivat minua kaikkein eniten.

Varmaan on perusteltua sanoa, että tällä hetkellä ihmiset eivät tunnu käyvän aitoa dialogia. Vikaa on varmasti vähän kaikissa osapuolissa, mutta voi olla, että tietyt osapuolet ovat tähän enemmän syyllisiä kuin muut. Trumpin netin ilmantilan hallintaa masinoiniin vahvasti mm. Redditissä, jossa Trump-alaforumia moderoinut nimimerkki kirjoitti vaalituloksen selvittyä tällaisen viestin, joka myös päätyi Redditin etusivulle:

HEY LOSERS SJWS OF REDDIT HOW DOES OUR DICK TASTE? GO FUCK YOURSELVES. WE ARE THE FUTURE AND YOU ARE A BUNCH OF 100% LOSERS. I OPENLY LAUGH IN YOUR FACE.HAHAHAHAHAHAHAHAHA!!!

Kyseessä on toki ääriesimerkki, mutta se kuvastaa kuitenkin jollain tavalla viime aikoina käytyjä keskusteluja ja tiettyjen ihmisten halua dialogiin. Alhanen totesikin osuvasti, että nettikeskuteluissa ei usein pelkästään päädytä kärjistämään asioita, vaan halutaan nöyryyttää toista osapuolta.

Alhanen myös totesi, että dialogissa olennaista on pyrkiä asioiden ymmärtmiseen, eikä mahdollisimman nopeisiin johtopäätöksiin. Hyvässä dialogissa oppii keskusteltavasta asiasta, mutta myös itsestää. Tämä on ideaali jota harvoin taidetaan saavuttaa, mutta sellaisenaan varmaan tavoite, johon meidän kaikkien pitäisi pyrkiä. Toki tilanne muuttuu hankalaksi silloin kun toinen osapuoli hyppää omaan poteroonsa ja keskittyy huuteleman sieltä solvauksia ja provoja. Aitoon dialogiin onkin vaikea päästä jos osapuolet ovat lähtötilanteessa todella kaukana toisistaan. Ja kun nykymaailmassa ongelmat ovat yhä monimutkaisempia, ihmisten kokemusmaailmat erkaantuvat esimerkiksi somekuplien takia yhä kauemmas toisistaan,