Tytöistä ja pojista

Kuvahaun tulos haulle feminist teacher

Viimeisten vuosien aikana on alettu puhua aiempaa enemmän siitä, kuinka tietyt ongelmat ovat kasautuneet erityisesesti miehille. Itsekin sivusin aihepiiriä blogissa keväämmällä muutaman kerran( Kadotetut pojat, kadotetut miehet , Emma Kari, feminismi ja pojat,  Luuseripoikien vaihtoehtotodellisuus ja työn muutos).

Suomessa on puhuttu erityisesti poikien huonoista oppimistuloksista ja näköjään eilen Hesarin mielipidepalstalla julkaistu Jukka Kujalan kirjoitus Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan näyttää herättäneen taas monenlaista keskustelua.

Selvä lähtökohta tähän aiheeseen on varmaankin, että poikien oppimistulokset näyttävät heikentyneen ja asialla olisi syytä yrittää tehdä jotain. En ole aihepiirin raudanlujin asiantuntija, joten olen avoin monenlaisille ehdotuksille. En esimerkiksi tyrmää ajatusta, että kova kuri ja järjestys kouluissa voisi pistää pahimpia hunsvotteja ruotuun ja parantaa poikien oppimistuloksia.

Voi myös jossain määrin pitää paikkansa, että naisopettajat eivät keskimäärin kykene yhtä hyvin hahmottamaan poikien erityisongelmia ja nykyinen koululaitos on jossain määrin rakenteistunut suosimaan “tyttömäistä” käyttätymistä. Toisaalta olen taipuvainen myös ajattelemaan, että ylipäätään maailma on esimerkiksi työn muutoksen myötä muuttunut tavallaan “tyttömäisemmäksi” ja koulunkin on syytä seurata perässä.

Keskustelussa homma menee kuitenkin yleisesti ottaen nopeasti mieasiamiesten epämääräiseksi feministien syyttelyksi ja antifeministiseksi tykittelyksi. Tuntuu ettei poikien oppimistuloksien ongelmia tarvitse tai edes saisi tarkemmin pohtia, koska on uhkana, että sille olisi muita syitä kun poikia sortavat feministit, mikä hankaloittaisi feminismi-bashingia.

Samoin tuntuu hiukkasen oudolta, että samat hahmot, jotka pitävät työelämän kulttuuria, rakenteita ja miesvoittoisia johtoryhmiä pelkkänä höpöhöselityksenä naisten työelämämenestyksestä puhuttaessa, ovat koulusta ja pojista puhuttaessa heti sanomassa, että naisvoittoinen opettajakunta tietysti tarkoittaa poikien sortamista. Se etteivät pojat pärjää yhtä hyvin kuin tytöt, on vain todistus siitä, että systeemi on rakennettu tyttöjä suosivaksi. Olisiko mitenkään mahdollista, että tästä kiistatta tärkeästä kysymyksestä keskusteltaisiin, niin että yritettäisiin ratkaista ongelma, eikä feminismi-bashing.