Brynjolfsson & McAfee: The Second Machine Age

Jo nelisen vuotta sitten julkaistu Erik Brynjolfssonin ja Andrew McAfeen kirja The Second Machine Age: Work, Progress, and Prosperity in a Time of Brilliant Technologies on taidettu nähdä viime vuosina aika laajasti yhtenä parhaista yhteenvedoista teknologisesta ja kehityksestä ja sen taloudellisita vaikutuksista. Viime vuonna duo julkaisikin aiheesta jo uuden kirjan Machine, Platform, Crowd: Harnessing the Digital Revolution, joka ehkä olisi vielä tätäkin kirjaa ajanohtaisempi.

 

Kuvahaun tulos haulle second machine age

 

The Second Machine Age ottaa jossain määrin vastakkaisen näkökulman esimerkiksi Tyler Cowenin The Great Stagnation ja Robert Gordonin The Rise and Fall of American Growth kirjoihin verrattuna jotka ovat olleet jonkin aikaa omassa mentaalisessa antikirjastossani. Herrat Brynjolfssonin ja Andrew McAfeen eivät kuitenkaan mitenkään estottomasti juhli koneiden uuden tulemisen vaikutuksilla.

Kirjoittajat kertovat kuinka he itsekin suhtautuivat pitkään varsin skeptisesti tekoälyn kykyihin ottaa haltuun haastavia työtehtäviä ja vaikuttaa suuresti taloudellseen kehitykseen. Ajatukset muuttuivat kuitenkin verrattain nopeasti muutamassa vuodessa heidän tutustuttuaan tarkemmin esimerkiksi Googlen kuskittomiin autoihin.

Kirjan nimi Second machine age viittaa kirjoittajien ajatukseen, että teollinen vallankumous ja siitä seurannut “koneiden aika” oli potentiaalisesti ihmisen historian merkittävin käännekohta. Tämän voi esimeriksi oikeuttaa sillä, että tuosta lähtien väestönkasvu alkoi kiihtyä aivan uudella tavalla.

 

Kuvahaun tulos haulle second machine age

 

Digitalisaatio, tekoäly ja muut viime aikojen kehitysakeleet muodostavat Brynjolfssonin ja McAfeen mielestä toisen teollisen vallankumouksen, jolla on kunnolla käyntiin päästyään mahdollisuudet muuttaa maailmaa teollista vallankumousta muistuttavalla tavalla. Osittain kyse on kuitenkin siitä, ettei uusia teknologioita osata vielä käyttää tehokkaimmilla mahdollisilla tavoilla.

Toisin kuin esimerkiksi mainitut Tyler Cowen tai Robert Gordon, Brynjolfsson ja McAfee ovat vahvasti sitä mieltä, että digitalisaatio ja keinoäly luovat talouskasvua ja tuovat mukanaan monia suuresti maailmaa mullistavia asioita, mutta ongelmana vain on, että kasvun hedelmät eivät oletettavasti jakaudu sitten millään lailla tasaisesti. Mainiona esimerkkinä nostetaan valokuvaus, sen yleistyminen älypuhelinten myötä ja kuinka tuo kasvu valui vKodakin kaltaisen jättiyrityksen sijaan valtaisan paljon vähemmän työllistäville Facebookille ja Instagramille.

Teknologinen kehitys tuppaa myös usein johtamaan voittaja vie kaiken-ilmiöön. Uusilla digitaalisilla markkinoilla ykkönen vie helposti koko potin tai ainakin suhteettoman suuren osan siitä. Ja tämä vaikutus sitten valuu myös alaspäin. Systeemin parhaiten koodavalle kannattaa maksaa selvästi enemmän kuin vain niukasti huonommalle koodarille. Samoin Homerilla tai Shakespearella ei ollut J.K. Rowlingin tapaan mahdollisuuksia myydä kirjaansa käytännössä koko maailmalle.

Pakollisena POTUS-viittauksena voisi mainita sen, kuinka vaikeaa näiden kehityskulkujen kommunikoiminen ymmärrettävästi monille Trumpin kannattajille tuntuu olevan mahdodonta, kun he haluavat etsiä alemman keskiluokan tulostagnaatioille syiden sijaan syyllisiä, joita pitää päästää syyttämään joita saa vihata. Brynjolfsson ja McAfee eivät vajoa ihan muutaman vuoden takaisen Humans need not to apply-videon pessimisiin, mutta teknologinen kehitys tuottaa aika kiistattomia ongelmia tulonjaon polarisaatioon liittyen.

The Second Machine Age oli suht viihdyttävästi kirjoitettu kirja viime vuosien teknologisesta kehityksestä ja sen taloudellisista ramifikaatioista. Tosin itselläni tuntui, että seurattuani jonkin verran aihepiiristä käytävää keskustelua, ovat monet Second Machine Agen teesit valuneet jo hieman laajempaan yleiseen keskusteluun. En tosin tiedä onko tekoälyn ja vastaavien nopeasti muuttvien asioiden kehityksestä puhuttaessa kirja jo joistain yksityiskohdista puhuttaessa jo hieman vanhentunut. Kirja muistutti hieman myös viime keväänä lukemaani Ryan Aventin kirjaa Wealth of Humans Work, Power, and Status in the Twenty-first Century.

 

 

Työ, Valta ja Status 2000-luvulla, Ryan Avent – Ihmisten varallisuus

Economistin toimittajan Ryan Aventin kirja The Wealth of Humans: Work and Its Absence in the Twenty-first Century yritää vetää yhteen viimeiset vuodet vellonnutta keskustelua teknologian kehityksestä, työpaikkojen katoamisesta ja tulonjaon polarisaatiosta. Toivoin kirjalta juuri  näiden aihepiirien liittyvän keskustelun huolellista yhteenvetoa lisätessäni sen tämän vuoden talouskirjojen lukulistalleni. Odotin position olevan Aventin työnantajan The Economistin tapaan extreme center, niin että aihepiirin monet ongelmat tunnustetaan, muttei päädytä aivan Humans need not Apply-videon pessimismiin.

 

Kirja alkaa Adam Smithin ja John Maynard Keynesin lainauksilla ja kertoo sen jälkeen miten toimittajan ja taksikuskin vaarassa olevat ammatit kuvastavat laajempiakin käynnissä olevia kehityskulkuja. Yksi kirjan alkupuolen hyviä huomioita oli teknologian vaikutusten ryhmitteleminen kolmeen kategoriaan.

1. Ensimmäinen on ilmiselvähkö ja jo pitkään olemassaollut automaatio, joka on tosin levinnyt ja leviämässä koko ajan uusille alueille. Se siirtyy yhä enemmän tehtaiden ulkopuolelle tomistoihin ja duunareiden töistä asiantuntijatehtäviin.

2 Toiseksi tekniikan kehitys on mahdollistanut aiempaa tehokkaamman ulkoistamisen ja töiden siirtämisen halvempiin maihin kun työn seuranta ja asioiden kommunikoiminen on teknologian myötä aiempaa helpompaa. Tätä kautta nimenomaa tekninen kehitys on voimistanut globalisaatiota tästä on syntynyt jonkinasteinen takaisinkytkentä

3. Tekniikka on mahdollistanut oman alojensa supertähtien toimimisen yhä suuremman yleisön kanssa. Esimerkiksi parhaat luonnoitsijat voivat nyt MOOC:ien avulla tavoittaa satojatuhanisa opiskelijoita ja aiemmin tältä kilpailulta välttyneet keskinkertaiset professorit joutuvat kohtaamaan uudenlaista kilpailua.

Avent on kuitenkin kriittinen myös sen suhteen, kuinka paljon työpaikkojen katoamisen ja tulonjaon polarisaation aiheuttamia ongelmia kyetään ratkomaan koulutusta parantamalla. Laadukas ja ajantasalla oleva koulutusjärjestelmä on tärkeä palikka, mutta siihen keskittymällä ei kuitenkaan pystytä ratkaisemaan tulevia ongelmia kuin hyvin pieniltä osin.

Aventin esimerkit siitä, millaiset uudet ja työpaikat osaltaan helpottavat työpaikkojen katoamista ovat hyvin mielenkiintoisia, mutta eivät nähdäkseni kovin rohkaisevia. Nuo työpaikat eivät ehkä pysty tarjoamaan kovin suurelle määrälle ihmisiä keskiluokkaista elintasoa.

On kuitenkin totta, että netin tehokkaasti ihmisiä yhteensaattavien markkinapaikkojen kautta joillekin ihmisille on mahdollista erikoistua hyvin pienelle sektorille ja myydä todellisia niche-tuotteita ja saada silti riittävä toimeentulo. Omalla läppärillä voi osallistua myös netin keikkatalouteen ja vapaampi työnteko kompensoi osaltaan mahdollisesti matalammaksi jäävää korvausta. Yhä tehokkaamman tuotannon maailmassa käsityön merkitys saattaa myös kasvaa. Käsityöoluet ovat olleet in jo pitkään ja ruuan ohella muillakin aloilla varmaan nähdään samanlaista trendiä, joka osaltaan tarjoa töitä joillekin.

Kirjan nimen Adam Smith-alluusio tulee esiin erityisesti kirjan keskivaiheilla kun Avent kirjoittaa pitkästi yritysten aineettomasta pääomasta ja kuinka 80% yritysten arvosta on nykyään pimeää ainetta. Ei maata, kiinteistöjä ja koneita tai laitteita, joita usein ajatellaan, vaan yrityksen sisällä olevaa tietoa, jota pystytään hyödyntämään tehokkaasti rakentamalla toimiva kulttuuri työpaikan sisälle.

Avent kirjoittaa myös mielenkiintoisesti San Franciscon asuntomarkkinoista ja tavasta kuinka kaupunkimaan rajallisuus ja tehoton käyttö siirtää taloudellisen kasvun hedelmät helposti suurelta osin maanomistajien käsiin. Itse pidin paljon kirjan keskivaiheen kaupunkiaiheisista pohdiskeluita. Tolkutonta vuokraa itse viime aikoina maksaneena tullut mieleen ajatus, että väistämättä jonkinlaiset yhteisasumisen muodot yleistyvät tulevaisuudesssa varsinkin niillä metropolialueila, joilla asumisen hinta eniten kasvanut.

Varsinkin kirjan loppupuolella on myös selkeämmin viime vuosien poliittiseen keskusteluun liittyvää tarinointia. Avent esimerkiksi puhuu varsin avoimen maahanmuuttopolitiikan puolesta. Erityisen mielenkiintoista oli kuitenkin kappale kehittyvistä maista ja miten ennenaikainen deindustrialisaatio saattaa vaikuttaa näihin maihin. Harva meistä on tainnut miettiä, miten robotisaatio ja digitalisaatio vaikuttaa länsimaiden ulkopuolella.

Kirjan tyylissä ehkä näkyi se että kirjoittaja on the Economistin toimittaja, enkä sano tätä negatiivisessa mielessä. Kirja analyysit olivat kuitenkin pääosin verrattain kansantajuisia, mutta välillä työmarkkinoita analysoitiin melkoisella antaumuksella. Wealth of Humans oli aika pitkälti sitä mitä odotinkin. Sen sävy oli kuitenkin astetta odottamaani synkempi. Jos tässä nyt ei ihan perikatoon ollakaan matkalla, niin aika helvetinmoisia ongelmia saadaan silti ratkoa

 

 

Gentrifikaatio – Welcome 2 da Bay

Katselin juuri Vicen Noisey-sarjan toisen tuotantokauden avausjakson Noisey Bay Area, jossa tutustuttiin pseudoälyllisellä otteella Bay Arean  räppiskeneen. Aiemmin olen katsonut näitä musiikkipainotteisia kaupunkiesittelyjä ainakin Atlantasta, Detroitista, Miamista ja Las Vegasista. Tässäkin jaksossa Vicen tyyliin “katu-uskottava”  meno ja MTV-räppärit yritettiin kuitenkin kytkeä laajempiin kehityskulkuihin kuten gentrifikaatioon, poliisiväkivaltaan ja ylipätään eri “rotujen” välisiin jännitteisiin nyky-Amerikassa.

Kuulun varmaan hyvin täsmällisesti Vicen kohderyhmään, jolle tällainen pseudoälyllinen lähestymistapa antaa luvan diggailla melko aivotonta räppimeininkiä, mutta kyllähän tämä toimii kun siihen suhtautuu hyvin viihteellisenä journalismina.

San Franciscoa ympäröivä laaja Bay Area on kuitenkin kiistatta tämän maailmanajan merkittävimpiä metropolialueita. Esimerkiksi 60-lukulaisten pyhinvaelluspaikkana, homomekkana ja useiden yliopistojen keskittymänä se on hypersuvaitsevainen liberaalikupla, jossa kuitenkin eletään symbioosissa teknologiajättien ja start up-maailman kanssa. Keskivertokansalaisellakin alkaa jo olla vaikeaa asua näillä alueilla, tai kuten bay-räpin kummisetä E-40 asian elegantisti tiivisti: “cost of living in here is high as the motherfucker“.

Oaklandin gentrifikaatio lienee kokoaisuutena positiivinen asia, mutta liberaalin kuplautumisen ohella se myös esimerkiksi ajaa paljon afroamerikkalaisia ulos keskustamaisilta alueilta esikaupunkeihin. Amerikassa köyhyys ja ongelmat ovat vuosikymmenien ajan keskittyneet merkittäviltä osin vähemmistöjen asuttamiin kaupunkikeskustoihin, mutta nykyään huono-osaisuuden keskittymiä on alkanut muodostua yhä enemmän sisemmille esikaupunkialueille.

Bay Arean kehitys kuitenkin oikeasti kuvastaa laajempia kehityskulkuja, joissa Amerikan hyvä- ja huono-osaisten alueiden rajat ovat muutoksessa gentrifikaation takia. Loppujen lopuksi Oaklandista listoille ponnistunut valkoinen G-Eazy on ihan nokkelasti valittu symboli tälle muutokselle.