Raqqa vallattu, kalifaatti tuhottu: Miksei tästä puhuta?

Alkuviikosta käytiin viimeiset taistelut ISIS:n kalifaatin pääkaupungin Raqqan hallinnasta kun nelisen kuukautta sitten alkanut offeensiivi saatiin lopultakin maaliinsa. Irakin puolella sijaitseva ja kolmisen kuukautta sitten lopulta kokonaan takaisin vallattu Mosul oli suurin ISIS:n hallinnassa ollut kaupunki, mutta Raqqa oli organisaation de facto-pääkaupunki.

Viime päivinä on kuitenkin nähty kuvia ja videoita, joissa esimerkiksi YPJ:n jäsenet poseeraavat Raqqan keskeisimmillä paikoilla, jotka tulivat tunnetuiksi ISIS:n mestaus- ja muista propagandavideoista. Osittain YPJ on nostettu varmaankin esiin “propagandamielessä”, jotta kurdit saisivat tukea ja sympatiaa länsimailta, mutta kyllä tuokin ja naisprikaattien panos kertoo jotain jostakin.

Kuvahaun tulos haulle ypj raqqa

ISIS:llä on vielä hallussaan joitain aavikkoalueita ja siellä sijaitsevia pikkukaukaupunkeja, mutta Raqqan menetyksen jälkeen sen on vaikea enää  vakavalla naamalla puhua kalifaatista maantieteellisenä alueena. Se miten vakaaseen tilanteeseen tulevaisuudessa Syyriassa ja sitä ympäröivillä alueilla päästään, minkälaista tuhoa ISIS:n jämät pystyvät siellä vielä tekemään ja vaikuttaako tämä millään tavalla Euroopassa tapahtuviin terrori-iskuihin, jää vielä nähtäväksi.

Toivottavasti kalifaatin tuhoutuminen Syyriassa heikentää jossain määrin pidemmällä aikavälilä islamistisen propagandan houkuttelevuutta sekä ISIS:iin kytköksissä olevien ryhmien kykyä toteuttaa laajamittaisia terrori-iskuja. Vaikea kuitenkaan nähdä, etteikö aikalailla jokaisen tulisi pitää Raqqan valtaamista ja kalifaatin kuolonkorinaa äärimmäisen positiivisena uutisena.

Muistan kuinka mediassa puhuttiin ihmisten hieman turtuneen Syyrian sotaan jo syksyllä 2013, mutta pian tuon jälkeen Syyria tuli taas näkyvämmin otsikoihin ISIS:n brutaalin nousun myötä. Ainakin itselle ja varmaan monille muillekin ISIS on onnistunut luomaan itsestään symbolin aikalailla absoluuttiselle pahuudelle.

Ja juuri suhteessa tähän olen aidosti yllättynyt, miksi Raqqan valtaamisesta on kirjoitettu niin vähän. Itse olen kesäkuusta lähtien jotakuinkin viikottain googlannut, miten Raqqan taistelut etenevät, mutta minulta meni alkuviikosta kokonaan ohi, että kaupunki on nyt vallattu kokonaan ja luin tästä vasta toissapäivänä.

Monilla on tapana kitistä tai öyhöttää siitä, miten media on paskaa kun se ei kirjoita tästä tai tuosta riittävän näkyvästi. Enkä halua olla osa tuota joukkoa, mutta olen aidosti vähän kiinnostunut miksi viime vuosien absoluuttisen pahuuden pääkaupungin valtaaminen on kerännyt näin vähän mediahuomiota. Mutta kai tässä on vain kyse siitä, että synkät ja pelottavat tapahtumat keräävät enemmän mediahuomiota.



Asekeskustelun matuanalogia ja muuta Las Vegas-metaa

Päivä Las Vegasin ammuskelun jälkeen totesin kokevani lievää vihaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka veriteon tai julkkiskuoleman yhteydessä luovat sekä levittävät netissä erilaisia salaliittoteorioita. Wired julkaisi pari päivää sitten tuosta aiheesta ihan mielenkiintoisen jutun. Välittömästi ammuskelun tapahduttua ja nyt sen jälkeisinä päivinä on käyty muitakin (ehkä aika yllätyksettömiä) keskusteluja tapahtumien ympärillä. Muutama metatason pointti näistä.

Yksi keskustelu on liittynyt siihen, miksei tekoa ole kutsuttu terrorismiksi ja minkälainen white privilege on se, että tulee leimatuksi vain hulluksi eikä terroristiksi. Sellaisenaan nuo ovat vähän epäolennaisia pointteja Pidän tällä hetkellä tiedossa olevan informaation perusteella oikeana, ettei Vegasin ampujaa kutsuta terroristiksi. Jotta tekoa voisi kutsua terrorismiksi, pitäisi sen taustalla olla jonkinlainen yhteiskunta/poliittis/uskonnollinen ajatusrakennelma, jota pyritään ajamaan. On siis mielestäni virheellistä pitää tätä tekoa terrorismina.

Siitä mitä kaikkea kannattaa kutsua terrorismiksi, on kuitenkin ihan hyvä puhua. Samoin siitä mitä kaikkia tekijöitä terrori-iskujen ja veritekojen taustalla on. VLHM:n kohdalla tunnutaan ajattelevan aika automaattisesti, että kyse hullusta kun taas islamistisen terrorismin kohdalla mielentila ei juurikaan herätä keskustelua, vaan islam on tyhjentävä vastaus. Jos päässä heittää ja halua pistää paikat palamaan, niin islamin reunoilta löytyy tähän erityisen hyviä innoittajia, mutta näen että varsinkin näiden vähemmän organisoitujen terroritekojen tekijöillä ja länsimaisilla ammuskelijoilla on aika paljon yhteistä. Se että ISIS ilmeisesti edelleen haluaa ottaa kunnian Las Vegasin ammuskelusta, kavaltaa minusta myös jotain jostain.

Toinen olennainen keskustelulinja on liittynyt aseisiin. Amerikan asekulttuuri on omasta peruseurooppalaisestä näkökulmastani melkoisen perverssi. En ylipäätään näe, miksi tehokkaaseen toisten ihmisten tappamiseen suunniteltuja välineitä tulisi olla siviiliväestön hallussa muuten kuin tiukasti rajattuun metsästyskäyttöön. Ampuma-aseiden käyttötarkoitus yhdistettynä tuhovoimaan on asia, jonka takia en oikein kykene ymmärtämään “filosofisella tai poliittisella tasolla” aseiden omistamista minkäänlaisena siviileille kuuluvana vapautena.

Kun käytännön tasolla siviileillä on tällä hetkellä valtaisat asearsenaalit käytössään, joudutaan asiaa ajattelemaan vähän eri kantilta, enkä pidä kovin realistisena mitään kuvioita, jossa aseiden määrää pystyttäisiin millään lailla nopealla aikataululla vähentämään dramaattisesti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kannattaisi pyrkiä tiukempaan asekonttrolliin sekä vähentämään kierrossa olevien aseiden määrää. Vuosikymmenien aikajänteellä tällä alkaisi olla vaikutusta.

Terrori-iskujen yhteydessä monet yleensä huomauttavat perustellusti, että terrori-iskuissa kuolevien ja loukkaantuneiden määrä on suhteellisen pieni moniin muihin asioihin verrattuna ja ei pidä antaa pelolle valtaa. Erilaiset nationalistisen taantumukselliston nettitrollit vetävät tällaisista kommenteista yleensä totaalisesti herneen nenään. Uhrien määrä on kuitenkin perusteltua suhteuttaa muihin asiohin ja miettiä, kuinka paljon käsissä olevan ongelman ratkaisuun kannattaa käyttää resursseja. Tässä suhteessa jonkinlainen NRA-henkinen kommentti siitä, että aseella tehdyt massamurhat ovat vain hyvin pieni osa kaikista kuolemista, on jossain määrin relevantti pointti. Aselainsäädännön miettiminen pelkästään suurten massa-ampumisten näkökulmasta ei ole fiksuin mahdollinen tulokulma.

Esimerkiksi Ezra Klein totesi VOX:n podcastissa äskettäin, että massa-ampumiset eivät ole Amerikan aseongelman tärkein juttu, mutta niiden myötä yleisön huomio kiinnityy aiheeseen ja olisi typerää olla käymättä asekeskustelua nyt kun aihe on ihmisten mielissä. Olen taipuvainen samalle kannalle, mutta tämä muistuttaa vähemmän vastenmielisessä muodossa nationalistisen taantumukselliston ilakointia maahanmuuttajien tekemillä rikoksilla. Mutta voi olla, että strategisesti kannattaisi ottaa mallia juuri maahanmuuttoaiheista spämmääviltä ihmisiltä. Kerätä uutisvirrassta jokainen ampumakuolema ja retostella sillä mahdollisimman tunteisiin vetoavalla tavalla. Maahanmuuttoon, “monikulttuurisuuteen” ja nykyään myös feminismiin liittyviä uutisia spämmäävää öyhötysekosysteemi toimii kuitenkin aika tehokkaasti.

Itselleni uusi asekuolemiin liittyvä tieto ja oivallus oli tällä viikolla, että aseiden omistus myös lisää itsemurhakuolemia. Kyse ei tietysti ole siitä, että ampuma-aseen omistajat päättäisivät aseen omistamisen takia itsetuhoisiin ajatuksiin, vaan siitä että monet itsemurhan yrittäjät eivät onnistu riistämään henkeä itseltään vaan jäävät henkiin. Ampuaseet ovat kuitekin hyvin tehokkaita tappamisvälineitä, myös itsemurhien kohdalla.

 

 

Rahastetaan salaliittoteoriaklikkauksilla

Perinteinen mediakin tietysti myy ihmisten kuolemilla ja järkyttävistä tapahtumista tehdyillä otsikoilla. Erilaiset netin roskamediat vievät tämän astetta pidemmälle räikeillä shokkiotsikoilla ja vetoamalla ihmisten alhaisimpiin tunteisiin. Mutta tuohonkin alkaa jo (ehkä hieman huolestuttavasti) turtua.

Erilaisten tuoreiden tragedioiden ja julkkiskuolemien ympärille rakennetuilla salaliittoreorioilla rahastaminen on kuitenkin ilmiö, joka onnistuu edelleen aiheuttamaan minussa pienoista raivoa. Erilaisten terrori-iskujen tai perinteistenkin veritekojen yhteydessä anonyymi internetmobi spekuloi tekijöiden henkilöllisyyksillä ja levittää mahdollisesti haitallista väärä tietoa. Tuolle nyt vaan on vähän vaikea tehdä mitään.

Jotenkin kuitenkin kiinnostaisi nähdä silmästä silmään niitä ihmisiä, jotka tarkoituksella tienaamistarkoituksessa julkaisevat villejä ja valheellisia salaliittoreorioitaan ennen kuin ruumiit ovat edes kylmenneet.

 

SE ON ISLAM! RAJAT KIINNI! Vol3

Yritetään nyt sitten kirjata jotain ajatuksia Turun tapahtumista ja tuon ympärillä pyörivästä keskustelusta, vaikka oikeasti tekee pahaa. Ajattelin että pari päivää tapahtuman jälkeen olisi helpompaa, mutta eipä se kyllä ole.

Ilmiselvästi tietysti tuntuu melkoisen ikävältä, että kaiketi terroriteoksi luokiteltava tapaus nähtiin nyt myös siellä koto-Suomessa. Olo kuitenkin muuttuu vain pahemmaksi kun yrittää seurata netissä aiheeseen liittyvää keskustelua. Meno on suurelta ihan älytöntä öyhötystä, jossa syytetään suvakkeja, mediaa, virkamiehiä ja politiikkoja. Jokainen asiallisesti kommentoiva tuntuu päätyvän lähinnä viharyöpyn kohteeksi.

Joku ajatusten Aurajoki ehti tähänkin blogiin jo perjantaina kommentoimaan seuraavasti:

Ai kas vain.Narsistisen mädättäjän reaktio on jälleen omassa narsismissaan röhkiminen ja itsensä tolkun ihmiseksi korottaminen.Kuvottavaa.Sinä torakka olet joukkomurhaajien yhteistoimintahuora.

Tämä kommentti on kaikessa hienostuneisuudessaan kieltämättä öyhötysjengin mittareillakin äärilaitaa, mutta symboloi aika hyvin tämän nettikeskustelussa pyörivän jengin sielunmaisemaa. Ei sinänsä valtaisesti yllättänyt, että tämä porukka oli tanssimassa haudoilla jo ennen kuin uhreja on viety edes sairaalan, mutta pahaahan se silti teki katsella tuota.

Olen kirjoitellut samankaltaisia ajatuksia jo aiemminkin, mutta näyttää että islamista, maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta öyhöttävälle jengille absoluuttisesti pahin asia on se, että olemme jotenkin liian nössöjä. Aivan sama minkälaisiin oikeusvaltion, ihmisoikeuksien tai ihan vaan maalaisjärjen vastaisiin toimiin ryhdytään, mutta kunhan ryhdytään. Ei ole niinkään väliä mitä tekemisillä tai sanomisilla saavutetaan, mutta kunhaan vaan toimitaan ja näytetään ettei olla nössöjä. Hämmentävintä on että porukka tuntuu ihan tosissaan huutelevan, että pitäisi ottaa mallia Unkarin ja Puolan kaltaisista semifasistisista kehitysmaista.

On selvää, ettei varsinkaan tällaisen terrorismin estämiseksi ole mitään helppoja keinoja. Näiden kanssa joudutaan jossain määrin elämään ja tämän sanominen tuntuu herättävän öyhöjengissä myös hallitsematonta raivoa. Poliitikot eivät pysty ratkaisemaan kaikkia asioita ja on asioita, joita kukaan ei pysty ratkaisemaan. Maahanmuuttopolitiikkalla on oma pieni vaikuttuksensa, mutta niin on myös sillä ettei kärjistetä vastakkainasetteluja. Minä en esimerkiksi ole ollenkaan vakuuttunut, että terrori-iskujen riski vähentyisi jos maahantulevien muslimien määrä vähentyisi selvästi, mutta samaan aikaan vihamielinen ilmapiiri muslimeita kohtaan kasvaisi.

Sikäli kun terrorismia vastaan voidaan taistella, tapahtuu se ennen kaikkea poliisin ja viranomaisten toiminnalla ja pitämällä huolta siitä, että mahdollisimman suuri osa muslimeista pysyy länsimaisen yhteiskunnan puolella.

Toiseksi en ole ihan varma ajatteleeko öyhötysjengi, että heidän kirjoittelullaan saadaan ihmisiä omalle puolelle. Tai siis minulla ensireaktio tuota menoa katsellessa on, että tämä jengi voi olla valmis kunnon pogromeihin jos vain saisivat luvan. Luulen että monella reaktio on, että rasismille ei anneta periksi senttiäkään. Tuntuu ettei jengi ihan oikeasti kykene keskustelemaan maahanmuutosta ja turvapaikka-asioista ilman että siihen liitetään rasistista öyhötystä ja tuo sitten saa jotkut tolkun ihmisetkin tarpeettomankin rajusti puolustuskannalle.

Turun tapahtumia seuratessani erehdyin muuten myös avaamaan jonkun linkkaaman videon, jossa oli kuvattu verisiä maassa makaavia ihmisiä ja sitten rempseästi pistetty tuo video nettiin kaikkien katseltavaksi. Harvan asian kohdalla sitä enää ihmettelee, että pitääkö tuokin nyt kuvata ja jakaa somessa, mutta haluaisin kyllä tietää mitä liikku sen ihmisen päässä, joka kuvaa maassa makaavia verisiä ihmisiä ja sitten pistää tuon videon välittömästi jakoon nettiin.

Raqqa kukistuu – Kalifaatin viimeiset päivät ja Euroopan rintama

Kuvahaun tulos haulle ypj syria

Viime syksynä alkanut kampanja ISIS:n pääkaupungin Raqqan takaisinvaltaamiseksi alkaa nyt olla viimeisessä vaiheessaan kun SDF-liittouman joukot ovat jo tunkeutuneet kaupungin sisäpuolelle. Vaikea  sanoa kuinka nopeasti Raqqa kukistuu. Tämä riippuu tietysti myös siitä, kuinka verisesti viimeiseen mieheen Raqqan puolustajat ovat valmiita taistelemaan. Raqqan valtaus ei vielä tuhoa ISIS:iä lopullisesti, eikä varsinkaan ratkaise Syyrian sisällisotaa. Sen myötä ISIS:n kalifaatti alkaa kuitenkin olla tuhottu. Raqqa on ollut sekä symbolisesti että stratisesti ISIS:n tärkeä pääkaupunki. Vaikea sanoa mitä Syyriassa tapahtuu kalifaatin kukistumisen jälkeen. Minkälaista sissisotaa ISIS pystyy jatkamaan, pyrkivätkö kurdit luomaan omaa valtiotaan tai minkälaisiin taisteluihin ISIS:n vastustajat vielä keskenään voivat joutua? Mutta ei kai sitä epävarmasta tulevaisuudetsa huolimatta voi olla kuin tyytyväinen, että helvetillinen kalifaatti alkaa olla lyöty.

Täältä Euroopassa sitä kuitenkin myös miettii,  vaikuttaako tämä ISIS:n insprioimaan terrorismiin Euroopassa. Kalifaatti on ollut jonkinlainen inspiraation lähde jihadisteille ja sen tuhoutuminen saattaisi vähän pidemmällä aikavälillä heikentää jihadismin hohtoa. Toisaalta Lähi-Idän tapahtumien vaikutus Euroopassa tapahtuvaan terrorismiin lienee kuitenkin vain hyvin välillinen. Ja voi olla, että Kalifaatin lopun häämättäessä pyritään entistä enemmän masinoimaan iskuja Eurooppaan. Nykyinen Euroopan terrori-iskujen aalto ei tule loppumaan lähiaikoina, mutta saa nähdä onko ISIS:n lyömisellä Syyriassa vaikutusta suuntaan tai toiseen.

Terrorismi ja teknologiajättien vastuu

Kuten monessa muussakin asiassa nykyään, myös terrorismin vastaisessa taistelussa voisi olla syytä kiinnittää enemmän huomiota aikamme teknlogiajätteihin ja niiden vastuuseen. Paljon on ollut puhetta siitä, kuinka poliisilla ja erilaisilla viranomaisilla pitäisi olla välineet taistella terroristeja vastaan, mutta jossain piireissä on pikkuhiljaa alettu puhua siitä, kuinka teknologiajätit päästävät liian helposti terroristien väkivaltaista propagandaa läpi ja luovat näille mahdollisuuden rekrytointiin ja keskinäiseen kommunikaatioon.

Eräältä suosikkiajattelijaltani Evgeny Morozvilta on jo pitkään kuultu mielenkiintoisia puheenvuoroja teknologiajättien moraalisesti vastuusta, mutta nyt tätä aihepiiriä käsiteltiin myös uusimassa Economistissa. Ja tinkimättömänä markkinatalouden kannattajana Economist luonollisesti muistuttaa sääntelyn ongelmista, mutta kuitenkin toteaa, ettei kaikkea nettijättien toiminnan valvontaa ja säätelyä voi vastustaa kaltevan pinnan argumentaatioilla.

In the past, internet firms have tended to “build it first, figure out the rules later”. However, the arguments about terrorism and extremist content are a stark reminder that the lawless, freewheeling era of the early internet is over. Technology firms may find that difficult to accept. But accept it they must, as part of the responsibility that comes with their new-found power and as part of the price of their success.

 

 

Pelolle ei saa antaa valtaa

Olen nähnyt että tätä on viljelty jo aiemminkin, mutta varsinkin Manchesterissä tapahtuneen terrori-iskun jälkeen homma näyttää lähteneen aivan käsistä. Nationalistisen taantumukselliston edustajat toistelevan mielestään kai hauskan ironisesti hokemaa Pelolle ei saa antaa valtaa.

Ilmeisesti pelolle pitäisi tämän porukan mielestä antaa valta? Tehdään ihmisille selväksi, että parempi olla menemättä julkisille paikoille, perutaan kaikki yleisötapahtumat ja pidetään yllä terroristien toivomaa pelon ilmapiiriä? Nationalistisen taantumukselliston edustajien kuvittelisi olevan erityisen ponnekkaasti sitä mieltä, ettei meidän pitäisi taipua muuttamaan omaa elämäntapaamme radikaalien islamistien takia.

Pelko on mitä inhimillisin tunne ja tietysti ymmärrettävä, että terrori-iskut saavat ihmiset pelkäämään, muttei ole mitään järkeä lietsoa pelkoa tai tehdä pelon vallassa paniikkiratkaisuja kun on tunne, että jotain on pakko tehdä. Pelolle ei saa antaa valtaa voi olla hieman lattea tokaisu, mutta pitää täysin paikkansa.

Monien kohdalla lienee yksinkertaisesti kyse siitä, että kun omassa päässä Eurooppa on jo muutekin uppoamassa liberaalia demokratiaa kannattavien suvakkien takia, niin viimeistään tällaisten terrori-iskujen ajatellaan todistavan, että rajat pitäisi laittaa kiinni, massakarkotukset käyntiin ja Orbanin kaltainen semifasistimeinki päälle. Länsimaissa valtaenemmistö ei tällaisesta menosta diggaa, mutta jos terrorismipelkoa saataisiin riittävästi lietsottua, niin ehkä sitten…

So I go hunting for witches
I go hunting for witches
Heads are going to roll
I go hunting for

SE ON ISLAM! RAJAT KIINNI! VOL2!!!!!!

Kirjoittelin pari kuukautta sitten Tukholman iskun jälkeen lyhyen tekstin otsikolla SE ON ISLAM! RAJAT KIINNI! Eilen nähtiin taas terrori-isku ja ehkäpä vielä erityisen iljettävä sellainen. Manchesterin iskun tarkat taustat ovat vielä hieman epäselviä, mutta tekijäksi epäilty Salman Abedi on nyt pidetty, eikä varmaan ole kauhean rohkeaa arvella, että taustalla luultavimmin on jonkinlaisia ääri-islamistisia kytköksiä ja/tai motiiveja.

Vähän olen taas seurannut tapahtumaan liittyvää nettikeskustelua ja aika perinteisetä menoa se näyttäisi olleen. Toimittaja Simon Childs tiivisti Vicen jutusaan ihan hyvin joitain omiakin ajatuksiani. Voisi todeta oman huhtikuisen kirjoituksen tapan, että alan olla aika kyllästynyt siihen, miten monet kuolasuut pyrkivät tällaisten hirvittävien tapahtumien jälkimainingeissa tietentahtoen lisäämään vastakkainasetteluja ja tuntuvat suorastaan nauttivan kuolonuhreista, kun niiden avulla voi yrittää lietsoa ksenofobiaa.

Kyllä, Islam on uskontona todella perseestä. Kyllä, tälläisia iskuja ei varmaan kauheasti tapahtuisi jos maassa ei olisi yhtään muslimia. Kyllä, pitää yrittää miettiä, miten tällaisia iskuja pystyttäisin paremmin estämään. Mutta Ei pidä antaa pelolle valtaa on juuri oikea tapa suhtautua näihin tapahtumiin. Ei ole mitään hyötyä jos näillä iskuila erityisesti mässäillään mediassa tai somessa. Ei ole mitään järkeä lähteä pistämään rajoja kiini, tai tekemään jotain radikaaleja ratkaisuja vain sen takia kun on tunne, että jotain pitää tehdä. Olisi kiva nähdä tältä RAJAT KIINNI-osastolta, jotain rakentavia ratkaisuehdotuksia. Onko joku oikeasti sitä mieltä, että rasismin lietsominen vähentää tällaisten iskujen todennäköisyyttä?

Ikuisesti puhdas Israel – Meidän ihana maamme

Olen pari kertaa aiemminkin kirjoitellut tässä blogissa vähän Israelista (Start up nation ja Israelin historia) ja rohkenisin jopa sanoa, että minulla on kokonaisuutena suht positiivinen mielikuva Israelista. Hatikvah flashmob, Pyhän maan startup-skene, Superliberaali Tel Aviv ja ihan perusteltu arvio IDF:stä maailman moraalisimpana armeijana, ovat niiden asioiden joukossa, joita minulle tulee Israelia ajatellessa ensimmäisenä mieleen. Olen myös viime aikoina miettinyt, että haluaisin ehdottomasti joskus tulevaisuudessa vielä vierailla Israelissa. Keskityn tässä kirjoituksessa kuitenkin negatiivisempiin teemoihin ja kehityskulkuihin.

Kirjoituksen otsikon ensimmäinen osa viittaa hiljattain katsomaani dokumentin Forever Pure (Tässä 10 min tiivistys jostain dokumentin olennaisimmista kohdista), jonka nimi tulee jalkapallojoukkue Beitar Jerusalemin kannattajien katsomossaan esittämästä lakanasta. Banderollilla protestoitiin sitä, että joukkueesen oli hankittu kaksi muslimipelaaja. Beitar Jerusalem on jo pidempään ollut äärinationalistien kannattama seura, ja varsinkin monituhatpäiseltä päätykatsomolta äärikannattajineen on nähty aika kyseenalaista menoa.

Kuvahaun tulos haulle beitar forever pure

Tavallaan Beitarin kannattajat eivät toki eroa suuresti monien Euroopan maiden ultraryhmistä ja päätykatsomoista. Äärimmäinen kielenkäyttö, rasismi/etnisten ja alueellisten jännitteiden lietsominen ja pienimuotoiset väkivaltaisuudet ovat ihan normimeininkiä monissa Länsi-Euroopan katsomoissa, Itä-Euroopasta tai Etelä-Amerikasta puhumattakaan. Israelissa aina läsnäoleva konflikti yhdistettynä tuhatpäiseen mobiin huutamassa organisoidusti kuolemaa arabeille tuntuu kuitenkin hieman eri jutulta. Ja kuten seuran toimitusjohtaja banderollista totesi, “Poliittisista ajatuksistasi riippumatta, et voi käyttää tuollaista ilmausta jos olet juutalainen”. Minä en toki halua lähteä kertomaan, mitä juutalainen voi tai saa sanoa, mutta juutalaisten ja etnisyyden yhteydessä Ikuisesti puhdas, tuntuu todella perversiltä ilmaisulta.

Dokumentin keskivaiheilla sittemmin jo Israelin puolustusministeriksi noussut Avigdor Lieberman erehtyy maltillisesti taputtamaan Beitarin muslimipelaajan tekemälle maalille ja vieressä olevat Beitarin kannattajat huutavat, että missä ovat Liebermanin periaateet. Se mitä olen vähän seurannut Israelin politiikka, oli tuokin hieman hyytävä kohtaus. Kun Liebermanin kaltainen hahmo on onnistunut nousemaan jo Israelin puolustusministeriksi ja se että hänkään ei välttämättä miellyttä kovimman linjan kannattajia, kertoo jotain Israelin poliittisesta muutoksesta. Toki Israelista kertoo jotain sekin, että harva maan ulkopuolella on pystynyt esittämään sen terävämpää ja pistävämpää poliittista satiiria, kuin israelilaiset itse. Tämän postauksen otsikon jälkiosa viittaa Israelilaiseen satiiriohjelmaan, Eretz Nehederet (suom. Meidän ihana maamme)

Osittain politiikan muutosta on selitetty 90-luvulla maahantulleilla Venäjän juutalaisilla, jotka ovat muodostaneet myös Liebermanin kannattajien ydinjoukon. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeinen Alija oli määrällisesti todella merkittävä ja keikutti puolueiden valtasuhteita ja oli vähintään tärkeä osaselitys maan vasemmiston kriisille. Economist käsitteli uusimassa numerossaan pitkästi Israelia ja otsikoi yhden jutuista Right v far right. Israel on muuttunut etnonatiolastisemmaksi, juutalaisemmaksi, mutta vähemmän israelilaiseksi. Aiemmin mainitut Beitarin äärikannattajat ovat vähemmistö, mutta symboloivat kuitenkin Israelin muutosta ja sovinistisen nationalismin nousua.

Economist myös kirjoitti kuinka armeijan johtaviin asemiin on tullut koko ajan enemmän Ješiva-poikia, eivätkä sekulaarimmat israelilaiset ole erityisen innoisaan tästä kehityksestä. Mitä tapahtuukaan tulevaisuudessa jos nämä Ješiva-pojat ottavat aiempaa enemmän haltuunsa armeijan johtopaikkoja? Vaikka Israelilla on tietystä näkökulmasta selkeästi uskonnolliset juuret, niin esim. Ben-Gurionin visioissa Israelista oli tarkoitus muodostua nykyistä sekulaarimpi valtio. Ben-Gurion taisi kuitenkin esimerkiksi aliarvioida ortodoksijuutalaisuuden virheellisesti hiipuvaksi liikkeeksi. Vaikka Israelissa on aina ollut pinnan alla jonkinlaisia jännitteitä tuoreimpien maahanmuuttajien ja pidempää maassa asuneiden ryhmien välillä, näyttää että varsinkin 90-luvulta lähtien yhteiskunta on fragmentoitunut aiempaa enemmän.



Osatekijänä fragmentoitumiseensa on varmaan ollut myös tekninen kehitys. Armeijan spill over-efektinä Israel on maailman johtavaa maa kyberturvallisuuteen liittyvissä asioissa, mutta tämä näkyy myös monilla muilla teknologian aloilla. Israeliin virtaa valtavia määriä riskirahoitusta ja Tel Avin sekä San Fransicon välillä on jo suorat reittilennot. Kuitenkin ainoastaan kymmenisen prosenttia maan asukkaista on osa Startup nationia. Vielä 70-luvulla Israel oli yksi teollismaiden taloudellisesti tasa-arvoisimmista valtioista, mutta nyt se on muuttunut yhdeksi kaikkein epätasarvoisemmista. Israelin siirtymä oikealla ei tarkoita pelkästään sovinistisen nationalismin nousua, vaan todella rajua siirtymää kibbutzeista suorastaan raakaan markkinatalouteen. Esimerkiksi merkittäväksi keikkatalouden alustaksi kasvanut Fiverr on lähtöisin Israelista ja symboloi kyllä monilla tavoilla nykymaailman menoa.

Ensi kuussa kuuden pävän sodasta tulee kuluneeksi 50 vuotta. Rankan itsenäistymissodan jälkeen nopea marssi voittoon oli suorastaan euforinen kollektiivinen kokemus tilanteessa, jossa ihan perustellusti pelättiin uutta holokaustia. Nopean vihollisen lyömisen ja pienten tappioiden ohella Israel oli myös helppo nähdä sodan moraalisena osapuolena. Ja vaikka edelleenkin voi olla mahdollista perustellusti sanoa, että IDF on moraalinen armeija,  joka suhtautuu myös naisiin sekä seksuaalivähemmistöihin varsin liberaalisti, niin kuuden päivän sodan jälkeisten seikkailujen ja miehitysten jälkeen sillä on nykyään kuitenkin jo eri tavalla verta käsisään. Israelia ei kannata liikaa syyttää tästä, sillä vaihtoehdot ovat olleet vähissä, muttei Israelia voi enää pitää Kuuden päivän sodan tapaan ikuisesti puhtaana konfliktin osapuolena.