Mitkä ihmeen Snapchat-viestit – Billy Gallagher: Snapchat story

Billy Gallagherin kirjassa How to Turn Down a Billion Dollars – Snapchat story käydään vauhdikkaasti läpi Snapchatin historia. Homma alkaa siitä kun parikymppiset Stanfordin opiskelijat miettivät, kuinka katoavat viestit saisivat naiset helpommin lähettämään puolialastomia kuvia itsestään ja päätty siihen, kuinka Snapchatista  on erilaisten mutkien kautta muotoutunut vuoteen 2017 mennessä miljardien arvoinen yritys.

We wanted flying cars, instead we got 140 characters

Se että minä todenteolla tutustun Snapchatiin juuri lukemalla aiheesta kirjan mahdollisesti myös kavaltaa jotain minusta ja siitä kuinka ulkona olen joistain nykynuorison trendeistä. Muistan kuinka duunikaveri näytti minulle kesällä 2016 jotain Snapchat-filtterihassutteluja ja muistan vastaneenneen jotenkin kyynisesti, että tuollaisella paskoja hassutteluja luomalla sitä sitten nykyään rikastutaan.

 

I´m CEO, bitch!

 

Snapchat on henkilöitynyt vahvimmin sen perustajaan Evan Spiegeliin. Kirja alkaa tarinoilla Evanin markkinoitihustlailusta ja frathouse-bailumeiningistä kampuksella. Tässä mielessä Evanin hahmosta tulee minulla mieleen jonkinlainen brogrammer-stereotypia. Toisaalta Evan kuitenkin lähti liikkeelle markkinoijana ja hän keskitty′i Stanfordin opinnoissaan erityisesti product designiin. Eli Evanin tapauksessa kyse nimenomaan ei ole haisevasta nörtistä, joka on rakentanut jotain teknisesti ylivoimaista.

Vaikka esim. Facebookin poikkeuksellinen menestystekijä oli ennen kaikkea ideassa tuoda sosiaaliset suhteet digitaaliseen muotoon, oli Snapchat vielä astetta kauempana insinöörivetoisesta putiikista. Esim. Facebook on rakentunut ensisijaisesti insinöörien rautaisen osaamisen päälle.

Facebook pyörii kuitenkin läpi kirjan vertailukohtana ja arkkivihollisena, joka yrittää nitistää Snapchatin erityisesti Slingshotilla sen jälkeen kuin Evan kieltäytyi Zuckin miljarditarjouksesta. Facebook myös nappasi itselleen Instagramin ja Whatsappin, jotka molemmat hieman eri tavoilla kilpailevat juuri Snapchatin kanssa. Evanin hahmosta tulee kirjan myötä myös vahvasti mieleen Zuck. Nuori ja monella tavalla aidosti lahjakas hahmo, jolla on niin vahva oma visio luomuksestaan, ettei suostu myymään sitä kenellekkään tai astumaan yhtään CEO:ta pienempään sivurooliin.

Snapchatin erottaa Facebookista ja useimmista muista aikamme teknologiajäteistä pääkonttorin sijanti. Se ei ole Piilaaksossa, vaan Los Angelesin kupeessa Venicessä. Tämä ei ole  pelkästään triviaali ero, vaan symboloi myös sitä, että Snapchat haluaakin Piilaksoon ja teknologian ohella tai jopa niiden sijaan assisioida itseään suhteessa Hollywoodiin ja viihdemaailmaan.

 

Kuvahaun tulos haulle selfie

 

 

Toisaalta vahvasti henkisesti keski-ikäistyneenä Snapchat vaikuttaa minusta edelleen infantiililta ja pinnalliselta adhd-jonnejen meiningiltä, jolla tuskin isossa kuvassa on erityisen positiivisia vaikutuksia kulttuuriin tai ihmisten hyvinvointiin. Ylipäätään miljoonat selfiet, loputtomat kuvavirrat ja jatkuva realiaikainen kommunikaatio muiden kanssa, eivät vaikuta minusta niin positiiviselta menolta. Mutta tämä on se maailma, jossa nyt eletään ja Snapchat on osannut ottaa siitä paljon irti. Snapchat onnistui iskemään siihen ajanhetkeen, jolloin oikeasti laadukkaat älypuhelimet tekivät lähes realiaikaisen kuvaviestinnän mahdolliseksi.

Ja myönnettäköön, että kirja sai minut hieman sympaattisemmaksi yritystä ja sen alkuperäistä taustaideaa kohtaan. Vaikka taustalla olikin ehkä karkeahko ajatus siitä, että katoavien viestien myötä muijat lähettäisivät innovaattoreillemme rohkeammin paljastavia kuvia itsestään, niin metatasolla taustalla vaikutti ajatus ihmisten välisestä intiimimmästä viestinnästä, jota ei tarvitsisi miettiä yhtä paljon Facebookin tapaan osana jonkinlaista itsensä brändäämistä.

How to Turn Down a Billion Dollars – Snapchat story on viihdyttävä ja vetävästi kirjoitettu business-kirja. Se varmaan voisi auttaa myös muita kaltaisiani henkisesti keski-ikäistyneitä ymmärtämänä mistä Snapchatissa on oikeasti kyse, millaisella logiikalla nykynuoriso ihan oikeasti kommunikoi ja millaista on elämä aikamme teknologiajättien sisällä. Lukemisen arvoinen kirja.

 

Parhaat teknologia-podcastit ja Diginen iltapäivä

Alkuvuodesta olen kuunnellut Areenasta uuttaa Diginen iltapäivä-podcastia jossa vekkuli mediapersoona Jani Halme sekä Tommy Saarinen pureutuvat digimaailman erilaisiin ilmiöihin. Viimeisimmissä jaksoissa on käsitelty uutisemediaa ja verkkokauppaa, mutta aiemmissa jaksoissa on käyty läpi myös mm. algortimeja, Instagramia ja tubetusta.

Halmeessa ehkä erityisesti miellyttää se, että hän onnistuu olemaan jonkinlainen teknologiaoptimisti ilman että vaikuttaisi täysin hyväuskoiselta hölmöltä tai puhtaalta myyntimieheltä. Ihan mukavaa että tällainen podcast-sarja on tuotettu nyt suomeksikin.

Näitä englanninkielisiä teknologia-podcasteja on tullut itse kuunnteltua aiemmin.

Kuvahaun tulos haulle roi radio on internet

Wired podcast

Amerikkalainen Wired on kirjoittanut teknologiasta ja Piilakson kulttuurista ja neljännesvuosisadan ja lehden linjassa on ehkä pari ripausta naiivia tekno-optimismia, mutta se on kuitenkin kova auktoriteetti teknologia-aiheisiin liittyen.

Britanian sisarlehden Wired podcastin kuunteleminen on viimeiset vuodet kuulunut viikko-ohjelmaani ja tuo on aika hyvä mixi vakavaa asiaa sekä uusia hilavitkuttimia. Tuota kuuntelemalla pysyy kyllä hyvin kärryillä teknologiamaailman ajankohtaisista asioista. Viimeisen vuoden ajan varsinaisen viikottaisen pää-podcastin ohella ulos on tullut myös hieman harvemmin ilmestyvä Upvote, jossa on pohditu ennen kaikkea teknologian ja politiikan suhdetta.

Reply all

Olen viitannut Gimletin mainioon Repy all-podcastiin muutaman kerran aiemminkin (netin härskeimmät huijaukset ja Internetajan ilmestyskirjan ratsastajat). Nuo kaksi jaksoa kertovat yhdessä aika hyvin mistä Reply allissa on kyse. Reply all on Guardianin lainauksen mukaisesti podcast internetistä ja modernista elämästä.

Toistuvia jaksojen rakenteita ovat super tech support jossa lähdetään ratkomaan kuuntelijoiden erikoisia teknologia-aiheisia ongelmia ja päädytään usein erikoisten nettihuijauksien jäljille, sekä Yes yes no, jossa yritetään epätoivoisesti selittää erilaisia meemejä.

 

Danny in the Valley

Vasta suht hiljattain löysin Danny in the Valley-podcastin, jossa pitkän teknologiatoimittaja Danny Fortson  haastattelee Piilaakson kuuminpia nimiä ja suurimpia auktoriteetteja. Tämän vuoden puolella haastateltavina ovat olleet mm. Bill Gates, Jimmy Wales ja Brian Chesky.

 

Satunnaisesti tullut kuunneltua myös Guardianin Chips with Everything- ja Economistin Babbage-podcasteja. Molemmat myös ihan hyviä ja laadukkaita teknologia-podcasteja, mutta ehkä hieman uutismaisia ja vähemmän räväköitä.

 

Äänivallankumous: Äänikirjat, podcastit ja älykaiuttimet

Ollaanko muutaman vuosikymmenen päästä tilanteesta, jossa käytännössä kaikki arkipäivän kommunikaatio tietokoneiden ja älylaitteiden kanssa tapahtuu puhumalla. Jonkinlaista näppäimistöä käyttävät enää lähinnä koodarit, koska näppämistöstä on kehittyneen puheentunnistuksen myötä tullut lähes komentorivinpohjaisen käyttäliittymän kaltainen kuriositeetti.

Tämä voi olla hieman kärjistetty skenaario, mutta Ipod ja älypuhelimet kylvivät siemenen siihen, että audio on tullut tärkeäksi osaksi digitaalista elämäämme. Tämän seurauksena myös podcastien suosio on kasvanut räjähdysmäisesti ja aivan viime vuosina yleistyneet älykaiuttimet voivat helposti viedä meitä lyhyessä ajassa pitkälle edellä kuvaamaani suuntaan.

Ihmislapsen aivot ovat jo syntymästä lähtien virittyneet tunnistamaan ääniä, mutta lukemaan opitaan parhaimillaankin vasta useiden vuosien elämisen jälkeen. Voitaisiinkin varmaan esittää jonkinlainen argumentti, että puhuminen on ihmislajille luontainen kommunikaatiotapa ja kirjoittaminen hyvin epäintuitiivistä ja “luonnotonta”.

Lukutaito ja laaja lukeneisuus ovat jo vuosituhansia olleet jonkinlainen merkki sivistyneisyydestä ja syystäkin, mutta onko esimerkiksi kirjojen lukemiselle tulevaisuudessa välttämättä enää samanlaista tarvetta, jos saman tiedon ja opin voi saada audiomuodossa?

 

Podcastien kuuntelu kasvussa

Netistä on ollut jo aika pitkään mahdollisuuksia kuunnella erilaisia radio-ohjelmia ja Youtubesta on jo yli vuosikymmenen ajan löytynyt erilaisia videon sijaan pelkästään audioon panostaneita tekijöitä, mutta nykymuotoiset podcastit alkoivat tehdä tuloaan vasta tämän vuosikymmen alkupuolella ja podcastien suosio on räjähtänyt vasta aivan viime vuosina.

 

Kuvahaun tulos haulle monthly podcast listening

 

Viime vuonna noin 70 miljoona amerikkalaista(lähes 25% väestöstä) kuunteli kuukausittain podcasteja. En tiedä mitkä ovat lukemat Suomessa, mutta luulen että turvallista sanoa podcastamiseen suosion räjähtäneen myös Suomessa viime vuosina. Viime kuussa Helsingissä myös järjestettiin Jaksohali-niminen podcast-tapahtuma, joka jäi minulta väliin vaikka mietin, että olisi ollut hauska vääntäytyä kuuntelemaan tuonne.

Podcastit ovatkin ehkä uusi blogaaminen. Teknologian ja jakelujärjestelmien myötä omien alojensa asiantuntijat ja harrastajat pääsevät helposti julkaisemaan audiomuodossa olevaa materiaalia spesifille yleisölleen ja usein tekijöiden omistautuneisuuden takia sisältö on laadukkaampa kuin mitä perinteiset mediat olisivat kyenneet tuottamaan.

Toki podcast-maailmassakin on täyttä roskaa ja valemediapropagandaa, mutta blogien tapaan podcastit ovat tarjonneet esimerkiksi minulle mahdollisuuden syventyä itseäni kiinnostaviin aiheisiin uudella tavalla. Tässä on kuitenkin vähän sama tilanne kuin netin kasvaneessa tietomäärässä yleisesti. Lähdekriittinen, hieman vaivaa näkevä fiksu ihminen pystyy kasvattamaan omaa tietomääräänsä aiempaa tehokkaammin, mutta osa suuresta yleisöstä saattaa hukkua tarjonnan alle eikä osaa täysin erotella heikkolaatuisempaa sisältöä laadukkaamasta ja faktisesti paikkansapitävämmästä materiaalista.

Pikkuhiljaa myös markkinoijat ja mainostaja ovat löytäneet podcastit ja Amerikassa podcast-mainonnassa alkaa pyöriä aika suuria rahamääriä. Koko mainosmaailmaa katsottaessa puhutaan vielä verrattain pienistä luvuista, mutta podcastmainonta taitaa kuitenkin kasvaa nopeammin kuin juuri missään muussa kanavassa tapahtuva mainonta.

 

Äänikirjojen kuuntelu kompensoi kirjamyynnin vähentymistä

Podcastien ohella olen viime vuosina alkanut kuunnella yhä enemmän myös äänikirjoja. Perinteisen kirjan lukemisessa pääse parhaillaan mentaalisesti kokonaan irtaantumaan ympäröivästä fyysisestä maailmasta, mutta tämä vaatii sen, että kirja oikeasti imaisee mukaansa.

Minulla on kuitenkin mentaalisessa antikirjastossani kymmenittain ellei jopa sadoittain kirjoja, jotka olisi ehkä kiva joskus lukea, mutta joihin ei kuitenkaan helposti jaksa syventyä niin paljon, että ne saisi luettua. Nimenomaan tässä äänikirjat ovat olleet mainio apuväline. Työmatkoilla, kaupassa, lenkillä, siivotessa tms. saa jotain ajateltavaa ja tulee kuunneltua jotain sellaista materiaalia, jota ei jaksaisi muuten lukea perinteisen kirjan muodossa.

 

Enkä ainakaan itse osaa sanoa, miksi äänikirja olisi jotenkin huonompi muoto kuluttaa kirjallisuutta kuin perinteinen fyysinen kirja. Äänikirjasta saa kuvia lukuunottamatta periaatteessa irti kaiken sen mitä saisi fyysisestä kirjasta tai digitaalisessa muodossa olevasta tekstistä. Laatukirjallisuutta sisältävä kirjahylly on ehkä cool sisustuselementti, mutta usein se on kuitenkin vain symboli enkä näe miten samojen kirjojen kuuntelu äänimuodossa olisi yhtään sen sivistymättömänpää.

 

Amazon Echo ja muut älykauittimet

Podcasteihin ja äänikirjoihin verrattuna älykaiuttimet voivat kuitenkin mullistaa maailmaa vielä ihan eri mittakaavassa. Kielen takia Amazon Echo ja vastaavat vimpaimet eivät ole vielä yleistyneet kauheasti Suomessa, mutta ne tulevat tännekin ennemmin tai myöhemmin. Useampi kymmenen prosenttia  puhelimella tehtävistä google-hauista on jo äänihakuja ja luvut ovat jatkuvassa kasvussa.

Amazon Echon ja vastaavien vempeleiden yleistyminen kodeissa lisää entisestään äänihakujen määrää ja ne tulevat muodostumaan normaaliksi osaksi arkielämää. Maailmassa on jo pieniä lapsia, joille älykaiuttimet ovat olleet aina osa heidän kotiaan ja niiden katoaminen olisi kuin television katoaminen muutama vuosikymmen sitten.

En itse omista tuollaista kapistusta enkä koe tällä hetkellä tarvetta hankkia sellaista. Silti tällä hetkellä näyttäisi hyvin mahdolliselta, että älykaiuttimet tulevat yleistymään kovaa vauhtia ja valloittamaan kaikkien kodit. Ja sen jälkeen kun on tottunut noihin voi näppäimistö tuntua yhtä epämukavalta, kuin komentorivipohjainen käyttöliittymä. Ja kun kotona on tottunut huutelemaan kysymyksiä älypöntölleen, niin saattaa nopeasti syntyä tarve hankkia vastaavat systeemit myös autoon, kesämökille ja ihan kaikkialle missä viettää yhtään enemmän aikaa.

 

Kuvahaun tulos haulle smart speakers spying

 

Vaikkei Facebook vielä oikeasti kuuntelekaan sinua puhelimesi mikrofonin kautta, niin tulevaisuudessa ihmisten arkipäivää kuunnellaan älykaiuttumien kautta, eikä suurin osa ihmisistä pidä sitä yhtään sen epämiellyttävämpänä kuin nykyään datan antamista Facebookille tai Googlelle.  Ihmisillä vain on taipumus olla ajattelematta näitä asioita enää niin kauheasti jos he kokevat älykaiuttimien tekevän heidän arjestaan nykyistä helpompaa.

 

__________________________________________________________________________

Kirjoitus oli ehkä hieman rip-off Antonio Garcia Martinezin kirjoituksesta The Veni, Vidi, Vici of Voice. Podcastien ja äänikirjojen osalta olin tosin jo aiemmin kelaillut hieman samankaltaisia ajatuksia.

Brynjolfsson & McAfee: The Second Machine Age

Jo nelisen vuotta sitten julkaistu Erik Brynjolfssonin ja Andrew McAfeen kirja The Second Machine Age: Work, Progress, and Prosperity in a Time of Brilliant Technologies on taidettu nähdä viime vuosina aika laajasti yhtenä parhaista yhteenvedoista teknologisesta ja kehityksestä ja sen taloudellisita vaikutuksista. Viime vuonna duo julkaisikin aiheesta jo uuden kirjan Machine, Platform, Crowd: Harnessing the Digital Revolution, joka ehkä olisi vielä tätäkin kirjaa ajanohtaisempi.

 

Kuvahaun tulos haulle second machine age

 

The Second Machine Age ottaa jossain määrin vastakkaisen näkökulman esimerkiksi Tyler Cowenin The Great Stagnation ja Robert Gordonin The Rise and Fall of American Growth kirjoihin verrattuna jotka ovat olleet jonkin aikaa omassa mentaalisessa antikirjastossani. Herrat Brynjolfssonin ja Andrew McAfeen eivät kuitenkaan mitenkään estottomasti juhli koneiden uuden tulemisen vaikutuksilla.

Kirjoittajat kertovat kuinka he itsekin suhtautuivat pitkään varsin skeptisesti tekoälyn kykyihin ottaa haltuun haastavia työtehtäviä ja vaikuttaa suuresti taloudellseen kehitykseen. Ajatukset muuttuivat kuitenkin verrattain nopeasti muutamassa vuodessa heidän tutustuttuaan tarkemmin esimerkiksi Googlen kuskittomiin autoihin.

Kirjan nimi Second machine age viittaa kirjoittajien ajatukseen, että teollinen vallankumous ja siitä seurannut “koneiden aika” oli potentiaalisesti ihmisen historian merkittävin käännekohta. Tämän voi esimeriksi oikeuttaa sillä, että tuosta lähtien väestönkasvu alkoi kiihtyä aivan uudella tavalla.

 

Kuvahaun tulos haulle second machine age

 

Digitalisaatio, tekoäly ja muut viime aikojen kehitysakeleet muodostavat Brynjolfssonin ja McAfeen mielestä toisen teollisen vallankumouksen, jolla on kunnolla käyntiin päästyään mahdollisuudet muuttaa maailmaa teollista vallankumousta muistuttavalla tavalla. Osittain kyse on kuitenkin siitä, ettei uusia teknologioita osata vielä käyttää tehokkaimmilla mahdollisilla tavoilla.

Toisin kuin esimerkiksi mainitut Tyler Cowen tai Robert Gordon, Brynjolfsson ja McAfee ovat vahvasti sitä mieltä, että digitalisaatio ja keinoäly luovat talouskasvua ja tuovat mukanaan monia suuresti maailmaa mullistavia asioita, mutta ongelmana vain on, että kasvun hedelmät eivät oletettavasti jakaudu sitten millään lailla tasaisesti. Mainiona esimerkkinä nostetaan valokuvaus, sen yleistyminen älypuhelinten myötä ja kuinka tuo kasvu valui vKodakin kaltaisen jättiyrityksen sijaan valtaisan paljon vähemmän työllistäville Facebookille ja Instagramille.

Teknologinen kehitys tuppaa myös usein johtamaan voittaja vie kaiken-ilmiöön. Uusilla digitaalisilla markkinoilla ykkönen vie helposti koko potin tai ainakin suhteettoman suuren osan siitä. Ja tämä vaikutus sitten valuu myös alaspäin. Systeemin parhaiten koodavalle kannattaa maksaa selvästi enemmän kuin vain niukasti huonommalle koodarille. Samoin Homerilla tai Shakespearella ei ollut J.K. Rowlingin tapaan mahdollisuuksia myydä kirjaansa käytännössä koko maailmalle.

Pakollisena POTUS-viittauksena voisi mainita sen, kuinka vaikeaa näiden kehityskulkujen kommunikoiminen ymmärrettävästi monille Trumpin kannattajille tuntuu olevan mahdodonta, kun he haluavat etsiä alemman keskiluokan tulostagnaatioille syiden sijaan syyllisiä, joita pitää päästää syyttämään joita saa vihata. Brynjolfsson ja McAfee eivät vajoa ihan muutaman vuoden takaisen Humans need not to apply-videon pessimisiin, mutta teknologinen kehitys tuottaa aika kiistattomia ongelmia tulonjaon polarisaatioon liittyen.

The Second Machine Age oli suht viihdyttävästi kirjoitettu kirja viime vuosien teknologisesta kehityksestä ja sen taloudellisista ramifikaatioista. Tosin itselläni tuntui, että seurattuani jonkin verran aihepiiristä käytävää keskustelua, ovat monet Second Machine Agen teesit valuneet jo hieman laajempaan yleiseen keskusteluun. En tosin tiedä onko tekoälyn ja vastaavien nopeasti muuttvien asioiden kehityksestä puhuttaessa kirja jo joistain yksityiskohdista puhuttaessa jo hieman vanhentunut. Kirja muistutti hieman myös viime keväänä lukemaani Ryan Aventin kirjaa Wealth of Humans Work, Power, and Status in the Twenty-first Century.

 

 

Internetajan ilmestyskirjan ratsastajat

Teinit vetävät huuhteluainetta tide pod-chanlangen takia. Ihmiset ahdistelevat tuntemattomia VR-chatissa toistellen kuorossa ugandanlaisen ö-luokan elokuvan hokemia. Teinien ihastelema tubettaja kuvaa itsemurhan tehneen ruumista eikä ymmärrä miksi olisi väärin pistää koko video heti Youtubeen. Ja lähes yhtä idiootti miljonääri tubettajamme PewDiePie kommentoi aihetta omilla  meemikoostevideollaan.

Kolmenkymmenen ikävuoden lähestyessä sitä huomaa välillä olevansa ulkona nykyhetken trendeistä ja ilmiöistä. Puolivakavissaan sitä jo miettii, että paskojen meemikuvien spämmääjät ja tubettajat oikeasti kertovat aikamme rappiosta. Reply All on kuitenkin kuulunut viimeiset pari vuotta suosikkipodcasteihini ja tuossa reilut kolmekymppiset Alex Goldman  ja PJ Vogt esittelevät erikoisia internetaiheisia ilmiöitä.

Reply All:n uusimmassa jaksossa esitelty twiitti sisältää kuitenkin valjoesimerkkejä ilmiöistä, jotka ovat niin absluuttisen infantiileja ja idioottimaisia, että ne kääntyvät jo mielenkiintoisiksi. Suosittelen kuuntelemaan.

(((Binary Options))) ja Startup Nationin pimeä puoli

Times of Israel julkaisi puolisentoista vuotta sitten pitkän ja äärimmäisen mielenkiintoisen artikkelin otsikolla Wolfs of Tel Avivjossa se toi laajan yleisön tietoon kuinka Israelista pyöritetään miljardiluokan globaalia huijausbisnestä ja kuinka tuolla alkoi olla jo negatiivisia vaikutuksia Israelin kansainväliseen maineeseen.

Joissain yhteyksissä kai ihan validina sijoitusinstrumenttina käytetty Binary option on tämän seurauksena muuttunut lähinnä synonyymiksi huijaukselle. Teknologinen kehitys on mahdollistanut monien asioiden tekemisen aiempaa tehokkaammin, mutta tämä valitettavasti tarkoittaa myös tehokkaita ja suureksi skaalattavia huijaussysteemejä.

Times of Israel on jatkanut puolisentoista vuotta sitten julkaisemansa artikkelin jälkeen intensiivisesti binary options-huijauksien pöyhimistä ja kirjoittanut ison kasan follow up-juttuja. Lopulta myös Israelin viranomaiset ovat alkaneet ajamaan systeemiä alas. Joitain toimialan suurimpia roistoja on pidätetty ja viime kuussa Knesset lopulta sääti lain, jossa kiellettiin binary optioiden markkinointi ulkomaille. Israelin kansalaisille myyminen oli kielletty jo aiemmin.

Kuvahaun tulos haulle tel aviv binary options

Tel Avivissa ja sen ympäristössä kuitenkin työskenteli noin vuosikymmenen aikana tuhansia, ellei jopa kymmeniätuhansia israelilaisia, joiden tehtävänä oli vähän Jordan Belfortin tapaan aggressiivisena, mutta psykologisesti taitavana puhelinmyyjänä saada ihmiset siirtämään rahojaan edustamansa yrityksen kaupantekoalustalle, jossa he sitten tekivät vetoja erilaisten hyödykkeiden hintojen noususta ja laskusta.

Binäärioptioita mainostettiin sijoitusinstrumenttinä, mutta käytännössä kyse oli kasinosta ja uhkapelistä. Monissa tapaukissa puhuttiin vieläpä kasinosta, jossa kertoimet oli fiksattu erityisen kehnoiksi pelaajaa vastaan ilman että nämä ymmärsivät yhtään mistä todellisuudessa oli kyse. Usein alustoihin oli jätetty jopa takaportti, josta numeroita päästiin manipuloimaan firman eduksi.

The clients would try to assess whether a currency or commodity would go up or down on international markets within a certain, short period of time. If they predicted correctly, they won money, between 30 and 80 percent of the sum they had put down. If they were wrong, they forfeited all the money they put on that “trade.” Guralnek soon saw that the more trades a client made, the closer they came to losing the entirety of their initial deposit.

Kuvahaun tulos haulle predators work at night

Uhkapelien markkinointia muistuttavalla tavalla asiakkaille tarjottiin bonuksia, joissa heidän järjestelmäänsä laittama raha tuplattaisiin, mutta ehtona oli että raha pitäisi sijoittaa uudestaan kymmeniä kertoja, jolloin teoriassakin mahdollisuudet rahan nostamiseen jäivät hyvin hyvin hyvin pieniksi.

Tämän lisäksi myyjät kuitenkin rutiininomaisesti valehtilivat omasta henkilöllisyydestään, taustastaan, sijainnistaan, yhteystiedoistaan ja osaamisestaan. Ja usein jos asiakas halusi siirtää tilillään vielä olevat rahat pois, firmat vetkuttelivat vaatien yhä uusia todistuksia henkilöllisyydestä ja pankkititilistä yrittäen samalla saada asiakkaan jatkamaan vetojen tekemistä. Pahimmillaan ne yksinkertaisesti lakkasivat vastaamasta asiakkaalle, jolla ei usein ollut tietoa firman tai sen työntekijöiden oikeasta sijannista ja yhteystiedoista. Call centerin työntekijöille kerrottiin kylmästi, että parempi jättää omatunto ovelle, mutta usein heille myös maksettiin varsin mukavia palkkioita, jotka tosin olivat sidottuja siihen, kuinka paljon heidän hankkimansa asiakkaat hävisivät rahaa.



Israel oli tälle bisnekselle paristakin syystä hyvä paikka. Ensinnäkin maassa on paljon monista suunnista tulleita maahanmuuttajia, jotka pystyvät puhumaan asiakkaille näiden omalla kielellä tai samalla englannin aksentilla. Nuoret hiljattain Israeliin muuttaneet eivät usein puhu hepreaa tai (kunnollista) englantia, eivätkä kykene löytämään hyvän toimentulon takavaa työpaikkaa, jolloin kovia palkkoja maksavat ja tyylikkäissä toimistoissa sijaitsevat huijarifirmat alkavat vaikuttaa houkuttelevalta vaihtoehdolta. Eivätkä työpaikkoihin hakevat henkilöt usein välttämättä edes hahmottaneet minkälaisesta bisneksestä on todellisuudessa kyse.

Lisäksi Israel on teknologinen suurvalta, jossa toimii myös valtaisia määrä täysin legiimejä fintech-yrityksiä, joiden osaamista voidaan sitten hyödyntää myös härskissä huijaustoiminnassa.

Binary-options huijaukset ovat oletettavasti tuoneet miljardeja euroja Israeliin, mutta negatiivisen julkisuuden seurauksena homma on näyttäytynyt yhä enemmän golemina, joka sabotoi Israelin kansainvälistä mainetta ja vahvistaa (tässä tapauksessa jopa ihan ansaitusti) pahimpia mahdollisia juutalaisstereotypioita kansainvälisistä finanssijuutalaisista, jotka vievät tavallisten ihmisten rajat ja tuhoavat näiden elämän. Koko homma binary options-huijauksen ympärillä on niin irvokas, että se on jo juuri sen vuoksi jollain tavalla mielenkiintoinen ilmiö.



Israel on halunnut markkinoida itseään avoimena startup nationina, mitä se eittämättä monella tavalla onkin, mutta start up nationin varjossa pyörii väistämättä myös synkempiä bisneksiä, joita jotkut ilkeämieliset ovat jo ehtineet luonnehtia  jo taloudelliseksi terrorismiksi. Muutamat alalla työskennelleet lopettivat vasta kuultuaan asiakkaidensa tekemästä itsemurhasta.

Yhdessä viimeisimmässä aihepiiriin liittyvässä jutussaan Times of Israel myös esitti, että binary optionsien kanssa puuhanneet ihmiset ovat nyt siirtymässä toimimaan kryptovaluuttojen kanssa. Israelin on totisesti valvottava näitä kyseenalaisia toimijoita, jos se haluaa pitää yllä mielikuvaa inspiroivasta start up nationista ja väljentää monien ihmisen negatiivisia juutalaisstereotypioita. Binary options-huijauksien irvokkuudessa piste i:n päällä on juuri se, että nuo tapahtumat tarjoavat mahdollisuuksia monenlaiselle antisemitistiselle propagandalle.

Making the world a better a place

Yritän vältellä äärimmäistä kyynisyyttää. Joihinkin Piilaksosta tuleviin juttuihin on kuitenkin vaikea olla suhtautumatta muuten kuin kyynisesti. Kuullessani uudesta tbh-sovelluksesta ja siitä, kuinka sitä markkinoidaan nuorten mielenterveyttä parantavana sovelluksena, tuli vähän oksennusta suuhun.

Thb julkaistiin vasta elokuussa ja on saatavilla ainostaan Yhdysvalloissa (eikä kai edes jokaisessa osavaltiossa), mutta sillä on silti jo 2,5 miljoona päivittäistä käyttäjää ja Facebook päättikin ostaa thb:n 100 miljoonalla dollarilla.

Facebook kai alkaa ainakin jossain nykyteinien piireissä olla areena, joka assosioituu vanhempien sukupolveen ja sen suosio on hieman laskenut teinin ja nuorten aikuisten keskuudessa. Facebook on ottanut tämän uhan vakavasti ja esimerkiksi mobiilisosovellusten rintamalla se on noussut aika kovaksi tekijäksi ja tbh-ostos vahvistaa osaltaan tätä asemaa entisestään.

Sovelluksessa teinit siis kirjautuvat sisään laittamalla koulunsa sekä luokkansa ja tuon jälkeen vastaavat porukassaan kysymyksiin kuten “Who is most likely to be president?” ja “Best person to go on a roadtrip with?”. Voittaja saa sitten palkinnoksi virtuaalisen helmen. Ajatuksena että kukaan teineistä ei saa sovelluksessa negatiivista palautta ja sovelluksen positiiviset viestit parantavat teinien  itsetuntoa ja tätä kautta mielenterveyttä.

Sovelluksen tekijät tietysti haluavat markkinoida tällaisilla positiivisilla mielikuvilla, mutta uskovatko jotkut oikeasti ajatukseen, että joidenkin sovelluksesta saamat helmet parantavat kokonaisuutena epävarmojen teinien minäkuvaa. Siis sillä että jotkut äänestetään kollektiivisesti ryhmän parhaiksi ja keitään ei ryhmän huonoimmaksi, olisi muka vain positiivisia vaikutuksia kaikkien teinien minäkuvaan?

Kieltämättä tutustuin tähän tbh-caseen nopeasti ja hyvin pintapuolisesti, mutta kyllä tässä tunnutaan taas lähestyvän parodiahorisonttia ja kuvittelisi, että tällaisten sovellusten tällaisia markkinointikommentteja nähtäisiin lähinnä HBO:n Silicon Valleyssa ja Yevgeni Morozovin ironisissa twiiteissä.

Jakamistalous – Sharing Economy, Arun Sundararajan

Sharing economy eli suomeksi jakamistalous on taas näitä viime vuosien lähes ärsyttävän paljon käytettyjä trendisanoja, mutta kyllähän siinä yhdistyvät teknologiaan ja yhteiskunnaliseen kehitykseen liittyvät megatrendit. Tämän seurauksena pistin vuoden 2017 talouskirjojen lukulistalleni Arun Sudarajanin kirjan Sharing Economy.  Nyt sain tuon luetuksi ja voin ruksia pois kolmannen kirjan tältä lukulistalta. Ei ollut ihan kevyimmästä päästä, mutta näitä vähän raskaampia ja silti mielenkiintoisia kirjoja on hyvä käyttää matkalukemisena.

Sundararajan pitää Ebayta jonkinlaisena jakamistalouden varhaisena ja kaukaisena serkkuna. Craigslist on sitten tuosta askeleen läheisempi serkku. Nämä olivat osaltaan kylvämässä nettikäyttäjien keskuteen jakamistalouden siementä totuttamalla ihmisiä virtuaalisiin markkinapaikkoihin. Toisaalta vasta massojen tottua sosiaalisen median kautta verkossa tapahtuvaan kanssakäymiseen ja älypuhelinten sekä appien tuotua nettisovellukset näppärästi kaikkialle, oli luotu kunnnon infrastuktuuri jakamistaloudelle.

 

Itse olen omassa pienessä mielessäni jo aiemmin miettinyt, että jakamistaloudesta puhuttaessa tarkoitetaan kahta toisistaan hieman erillisestä ilmiötä. Sundararajan käyttää näistä sanoja gift economy ja crowd-based capitalism. Kuten monessa muussakin asiassa, asiat eivät jakaudu siististi kahtia kategortiaan vaan kyse on jatkumosta ja nämä kaksi käsitettä ovat olemassa lähinnä ideamaailmassa ja harva tosielämän ilmiö kuuluu sataprosenttisesti jompaankumpaan kategoriaan. Gift economy on kuitenkin jonkinlainen ajatus siitä, että naapurien kanssa ostellaan tavaroita yhteiskäyttöön. Tähän liittyy helposti ekologinen ajattelu ja jonkinlainen pienimuotoinen ihmisten välinen kansskäyminen. Tästä Sundarajanin ilmiöstä selkein virtuaalinen sovellus taitaa olla Couchsurfing.

Toisena ääripäänä ovat sitten virtuaaliset markkinapaikat, joissa ihmisiä paritetaan tehokkaasti keskenään. Tästä viime vuosien tunneimpia esimerkkejä ovat varmasti Airbnb ja Uber. Sundararajan mainitsee että käyttäisi mieluummin sanoja crowd-based capitalism tai peer to peer economy sharing economya mieluummin, mutta jakamistalous näyttää viime vuosina vakiintunen (mahdollisesti keikkatalouden ohella) sanaksi, jolla näihin virtuaalisiin markkinapaikkoihin ja niiden luomaan kehitykseen viitataan.

Tunnetuimpia esimerkkejä jakamistalouden yrityksistä taitavat tosiaan edelleen olla Uber ja Airbnb, joista jälkimmäistä olen itsekkin jonkin verran hyödyntänyt. Molemmilla on ehdottomasti ollut kriitikkonsa, mutta Airbnb on onnisunut luomaan näistä kahdesta itselleen positiivisemman kuvan. Osittain ehkä on kyse siitä, että majoittajillekin se on riittävän kaukana perinteisestä työsuhteesta. Uberia ajavat sen sijaan ovat lähempänä perineistä työsuhdetta ja tämä on ehkä osittain syynä sen saamaan kritiikkiin, vaikka taustalla on muutakin. Keväällä Ranskan presidentinvaalikampanjassa myös Le Pen puhui ubersaatiosta ja voidaan varmaan ajatella, että kun yrityksen nimi muuttuu kuvaamaan sitä laajempaa ilmiötä, on  se hyvässä tai pahassa onnistunut saavuttamaan jotain.

Silicon Valleyssa on viime vuodet taidettu pitchata vähintään joka toinen bisnesidea sanomalla, että tämä on Uber tai Airbnb sille tai tälle toimialalle. Mutta tälle on tavallaan syynsänkin, kuten Wall Street Journalin artikkeli totesi otsikossaan jo vuonna 2015 There is uber for Everything

Hyvin kalliiden ja usein vajaakäytöllä olevien asuntojen ja autojen tapaan vähempiarvoisilla tavaroille ei välttämättä ole aivan yhtä laajoja ja toimivia markkinoita, mutta kyllä tämänkaltaisilla pienemmilläkin markkinoilla voi tehdä valtavat määrät rahaa. Ehkä näissäkin on riskinä monopolisoituminen ja tuon aseman väärinkäyttö, jos jokin toimija onnistuu ottamaan suuria vuokramarkkinoita haltuunsa. Kuten Peter Thiel on todennut competition is for losers. Uber on tähän asti tarjonnut palveluitaan tappiolla, mutta miten hinnoittelu muuttuu tilanteessa, jossa se onnistuisi kahmimaan itselleen vielä selvästi nykyistä suuremman siivun markkinoista?

Uberin ja Airbnb:n takana onkin syntynyt monenlaista yrittäjää ja aika erikoisiakin viritelmiä on nähty. Kirjan alussa esim. esitellään Ranskasta sittemmmin jo muuallekin Euroopan laajentunut La ruche qui dit qui, joka on jonkinlainen virtuaalimuotoon rakennettu Farmers market. Tuossa kyllä tulee jo jotenkin koomisella tavalla yhteen monet aikamme trendit. Itselleni hieman tutumpi ruokaan liittyvä tapaus on Deliveroo, jota olen käyttänyt muutamia kertoja, mutta tuokin on ainakin Britanniassa saanut viime aikoina jonkin verran huonoa julkisuutta.



Kirjan keskivaiheella käsitellään hieman puisevammin monia aiheita, mutta oma kappaleensa on omistettu lohkoketjuteknologialle. Tuo olisi muuten viuhunut minulta vielä enemmän ohi, mutta luettuani juuri hiljattain Bitcoiniin ja kryptovaluuttoihin liittyvän kirjan, sain tuosta nyt jotain irti. Samalla tavalla kun Bitcoin on ilman välikäsiä toimiva valuutta, voidaan lohkoketjuteknologian älykkäillä sopimuksilla mahdollisesti tulevaisuudessa ottaa välikädet pois monesta muustakin transaktioista.

Oma kappale on myös sääntelylle. Libertaristissa utopioissa ei sääntelylle ole juurikaan tarvetta ja on myös totta, että vaikkapa Airbnb:n arviointisyteemi toimi aika hyvin ja Amazonin arvioilla alkaa olla aika massiiviset vaikutukset ihmisten ostoskäyttäytymiseen. Toki netin hämärillä markkinapaikoilla myydään myös valearvioita ja muodostetaan erilaisia arvostelunrinkejä. Ja Sundararajankin esittää omat tulkintansa erilaisista sääntelyn muodoista, joille on tarpeensa myös jakamistalouden aikakaudella.

Olennaista tietysti on, miten käy sille koko ajan kaiketi kasvavalle osalle ihmisistä, jotka saavat tienestinsä keikkaloudesta, ilman perinteisen työsuhteen tarjoamaa turvaa ja etuja. Toki jakamistalous itse kompensoi jotain näistä ongelmista. Tehokkaat markkinapaikat luovat enemmän kysyntää palveluille ja Sundararajan esimerkiksi huomauttaa, että arviointisysteemit vähentävät epäsymmetrisen tiedon määrää, rohkaisevat ihmisiä käyttämään aiempaa enemmän erilaisia palveluita ja tätä kautta kasvaa palveluitaan tarjoavien ihmisten asiakaskuntaa. Esimerkiksi Fiverrin tai Etsyn kautta hyvin kapealle sektorille erikoistunut henkilö pääsee tarjoamaan palveluitaan ja tuotteitaan globaleille markkinoille. Parhaimmillaan jakamistalous mahdollistaa monille myös mahdolisuuden aikatauluttaa elämäänsä itselleen sopivalla tavalla.

Mielenkiintoinen näkökulma liittyi myös siihen, miten kehitymaiden basaaritalouksissa saatetaan tämä seurauksena siirtyä suoraan jakamistalouteen kulkematta länsimaisen 1900-luvun järjestelyjen kautta. Esimerkiksi Intiaan suurkaupungeissa pikkuhiljaa keskiluokkaan nousevat voivat koittaa säästä rahojan ilman auton ostamista ja liittyä osaksi autonjakamispalvelua. Sundararajan esittää jo kirjan alusssa kysymyksen, oliko teollistumisen aika ja 1900-luku poikkeus ihmisen historiassa? Jonkinlainen postmoderni verkostojen ja rihmastojen systeemi tulossa myös työelämään ja palveuihin. Jakamistalouden markkinapaikat sumentavat jakoja ennen kaikkea työn ja muun elämän välillä ja joskus jopa asiakkaiden ja myyjien välillä.

Sharing Economy oli hieman akateemisen puinen paketti, mutta mielenkiintoisesta aiheesta ja riittävän hyvin kirjoitettu, että sen pystyi lukemaan. Jos aihe kiinnostaa, niin kyllä tuo ainakin ihan selailemisn arvoinen kirja, josta voi lukea vain itseä eniten kiinnostavat kappaleet.



 

Aiheesta muualla

Wall Street Journal – There’s an Uber for Everything Now

Evgeny Morozov – Where Uber and Amazon rule: welcome to the world of the platform

Wired UK – Gig economy workers should get holiday and sick pay, Taylor Review recommends 

Sharing Economy – Econtalk Podcast

Regulate This – Freakonomics Podcast

Kryptovaluutta – Rahan tulevaisuus?

Lokakuussa 2008 Satoshi Nakamotona esittäytynyt hahmo lähetti parinsadan kryptologin sähköpostilistalle viestin uudesta virtuaalisesta valuutasta. Kukaan ei ottanut hommaa ensin tosissaan ja myöhempien viestien seurauksena vain yksi toinen kehittäjä lähti projektiin mukaan. Edellenkään emme tiedä kuka kätkeytyy (tai ketkä kätkeytyvät) salanimi Satoshi Nakamoton taakse. Viimeinen hyvin salattu sähköposti Nakamotolta tuli keväällä 2011. Nyt kaikki ovat varmasti kuitenkin kuulleet tuosta Bitcoiniksi-nimetystä kryptovaluutasta.

Bitcoinin arvo ollut valtaisassa kasvussa tämän vuoden ajan ja sen kokonaismarkkina-arvo nousi jo yli 70:n miljardin ja kaikkien kruptovaluuttojen yhteenlaskettu kokonaismarkkinarvo on noin tuplat tuosta. Tänä kesänä Bitcoinista ja muistakin sen perässä syntyneistä kryptovaluutoista onkin kirjoiteltu aika paljon. Esimerkiksi kryptovaluutta Ethereumin louhinta on tyhjentänyt Suomessakin kauppoja näytönohjaimista.

Itse olen ollut Bitcoinin ja kryptovaluuttojen suhteen aikalailla ummikko, mutta törmäiltyäni hiljattain erilaisiin aihepiiriä sivuaviin uutisiin, päätin ottaa luettavakseni toimittajaduo Paul Vignanin ja Michael J. Caseyn kasaaman kirjan Crypto Currency – The future of Money.

Image result for bitcoin

Ei ollut mikään erityisen elähdyttävä lukukokemus, mutta kyllähän tuon lueskeli ja tuli vähän ymmärrystä, mitä kryptovaluutoista puhuttaessa ihan tarkalleen tarkoitetaan. Kirja on tosin julkaistu jo vuonna 2015 ja nopeasti kehittyvillä sekä äärimmäisen epävakailla virtuaalivaluuttomarkkinoilla pari vuotta on tietysti pitkä aika.

Mutta välillä on varmaan hyvä lukea juttuja, joissa aiempaa historiaa ja lähitulevaisuutta ei ole arvioitu täysin viimeaikaisten tapahtumien vaikuttamina. Kirjan alkupuolella käydäänkin juuri läpi rahan historiaa pitkällä perspektiivillä ja yritetään sijoitta Bitcoin osaksi tätä jatkumoa. Vaikeasti ymmärrettävän lohkoketjuteknologian ohella ylipäätään rahan syvimmän olemuksen pohdinta on asia, joka on tehnyt Bitcoinin ymmärtämisen ainakin minulle vaikeaksi.

Bitcoinin alkuvaiheessa pieni joukko Nakamoton innoittamia kryptologeja, koodareita ja libertaristisia teknoutopisteja halusi luoda valtioista vapaan ja hajautetun rahajärjestelmän. Vaikka Bitcoinin ympärille on myöhemmin ryhmittynyt valtava määrä spekulaattoreita ja vähemmän aatteellista bisnesporukkaa, lähti homma liikkeelle aika libertaristisena projektina. Ja tuolta osin minun on ehkä vaikea täysin sympatiseerata kryptovaluuttojen luojien ideologiaa. Tuollaisissa randilaisissa teknolibertaristiutopioissa on vaan jotain helvetin pelottavaa.

Alkuvaiheiden jälkeen seurataan Bitcoinin ympärille kehittyvää ekosystemiä, jossa rakennellaan tehokkaita järjestelmiä Bitcoinin louhimiseen, turvallisia “lompakoita” säilyttämiseen ja toimivia Bitcoinin vaihtopaikkoja. Toki tuodaan esiin myös hieman synkemmät puolet kuten pahamaineisen Bitcoineilla toimineen nettihuumekauppa Silk Roadin nousu ja tuho sekä amatöörimäisesti pyöritetty japanalainen Bitcoin-vaihtopaikka MT Gox, joka hävitti valtaisan määrän sen asiakkaiden Bitcoineja.



Yhtenä Bitcoinin haasteena on tietysti ollut arvon hillitön heiluminen. Tähän tosin liittyy myös se, että Bitconista on innostettu eritysesti esim. Argentiinassa, jossa ei ole luotettu kansalliseen valuuttaan ja omaan maan “roistopoliitikkojen” kontrolloimaan Pesoon verrattuna Bitcoin ei ole sitten tuntunutkaan enää niin riskialttiilta.

Erilaisten libertaaristen tavoiteiden ohella Bitcoinilla on aidosti mahdollista auttaa myös monien kehitysmaiden asukkaita, joista monilla on jo halpa älypuhelin, muttei pääsyä perinteisiin pankkipalveluihin. Heti kirjan alussa myös kerrotaan nuorista afganistanilaisista naisista, jotka ovat päässeet tekemään omaa pienmuotoista bisnestään netin avulla ja Bitcoinien myötä aidosti saaneet rahaa omaan käyttöönsä.

Kryptovaluuttojen taustalla toimivaa keskeistä teknologiaa kutsutaan lohkoketjuksi ja tällekin oli kirjassa omistettu omaa kappele. Kyseessä on ilmeisesti kovin mullistava teknologia, jota voidaan kryptovaluuttojen ohella soveltaa erilaisiin asiohin ja luoda “hajautettuja järjestelmiä” sekä “älykkäitä sopimuksia”. Erityisesti vasta pari vuotta sitten syntynyt kryptovaluutta Ethereum  tarjoaa laajan kehikon tällaisten systeemein rakentamiseen.

Mutta rehellisesti sanottuna en ihan tajua, mitä tuo käytännössä sitten tarkoittaa. Jonkinlainen hajatettujen verkostojen ajatus kuitenkin kiehtoo. Virtuaalivaluutalla ja hajautetuilla verkostoilla on myös aika suorat yhteydet toiseen aikamme megatendiin, eli jakamistalouteen. Lisäksi lohkoketju on ymmärtääkseni nimenomaan teknlogia, jonka avulla voidaan päästä eroon erilaisista välikäsistä, mikä toisaalta myös tarkoittaa, että monet pankki-, vakuutus- ja lakiasioihin liittyvät työpaikat katoaisivat tulevaisuudessa.

ethereum-network

Vaikea sanoa, mitä Bitcoinille ja sen perässä syntyneille kryptovaluutoille lopulta tapahtuu. Kirja ei tehnyt minusta Bitcoin-evankelistaa enkä väitä, että kryptovaalutat tulevat välttämättä lyömään läpi täydellisesti ja mullistamaan koko rahaliikenteen. En toisaalta kuitekaan usko, että kyse pelkästä kuplasta tai vaikka Bitcoin ja muutkin kryptovaluutat romahtaisivat, ovat ne jättäneet jäljen, joka tulee vaikuttamaan siihen, miten raha ja sen virtuaaliset muodot tulevaisuudessa kehittyvät. Vaikka Bitcoin, Ethereum ja kumppanit kaatuisivatkin tulevaisuudessa, niin muut toimijat tulevat kopioimaan joitain niiden ominaisuuksia. Olen kryptovaluutta-agnostikko.

Viimeisen vuoden olen miettinyt, että josko jaksaisi lukea Kenneth Roggofin kirjan Curse of Cash. En tiedä jaksanko, mutta voisi olla ihan mielenkiintoista lukea tuo juuri nyt tämän kirjan jälkeen. Vaikka Bitcoinin käytöstä huumekaupassa ja muussakin rikollisuudessa on kirjoitettu paljon, on ehkä hyvä muistaa, että myös nimenomaan kylmää käteistä käytetään erityisen paljon rikollisuudessa ja siihen totisesti liittyy kaikenlaisia ongelmia.

En ehkä suosittele Crypto Currency – The future of Money-kirjaa jos ei todella ole kiinnostunut kryptovaluuttojen maailmasta, mutta ei varmaan tekisi pahaa jos nykyistä useampi ihminen ymmärtäisi nykyistä paremmin mikä on Bitcoin ja mistä tässä kryptovaluuttahässäkässä oikein on kyse. Mietin myös että voisin osittain mielenkiinnosta sijoittaa  pikkuisia summia kryptovaluuttoihin, mutta en siis todellakaan mitään sellaista, jonka häviämistä kokonaisuudessaan en kestäisi.



 

Epäpyhä allianssi – Google ja Walmart Amazonia vastaan

Keskiviikkona kuultiin kummia kun ehkä hieman yllättävät yritykset, Google ja Walmart kertoivat uudesta yhteistyöstään. Google alkaa tarjota Yhdysvalloissa Walmartin tuotteita sen omassa Google Express-palvelussa ja tämä on ensimmäinen kerta kun Walmartin tuotteita on netissä tarjolla muualla kuin sen omilla nettisivuilla. Tämä ominaisuus ei sinällään ole vielä valtaisa uudistus, mutta Googlen ja Wallmartin yhteistyö on jo puhtaasti näiden yritysten koon takia aikamoinen uutinen.

Uutisen kiinnostavuutta lisää se, että Google ja Wallmart ovat ainakin minun mielessäni kaksi yritystä, joilla on äärimmäisen erilaiset julkisuuskuvat. Ketterä ja cool Google oikeasti auttaa ihmisiä löytämään haluamansa, tarjoaa monenlaisia hyödyllisiä nettisovelluksia ilmaiseksi ja pitää huolta työtekijöistään. Päämaja on tietysti länsirannikon liberaaleimmassa kuplassa, ihan siinä San Franciscon vieressä.

Walmart taas on armoton optimoija, joka kohtelee työntekijöitään surkeasti, on osaltaan tuhonnut kaupunkirakennetta rumilla laatikoillaan ja ajanut sympaattiset pikkukaupat konkurssiin. Pääkonttori sijaitsee junttiraamattuvyöhykkeen kovassa ytimessä, Bentonvillen pikkukaupungissa Arkansasissa ja Walmart dominoi vähittäiskauppaa erityisesti juuri etelän Bible Beltillä.

Google and Walmart are teaming up to take on a common enemy: Amazon.

 

Molempien yritysten tapauksessa näiden stereotypioiden taakse kätkeytyy tietysti paljon muutakin, mutta esittämissäni kuvauksissa on kuitenkin paljon totta, varsinkin kun mietitään, mitä ihmiset ajattelevat näistä kahdesta jätistä. Mutta yhteinen viholinen yhdistää. Olen pari kertaa aiemmin sivunnut Amazonia tässä blogissa(Amazon the kauppa ja Life and death of great American shopping centers). Sekä Google että Walmart ovat hieman erilaisilla tavoilla nähneet Amazonin vaarallisena kilpailijana.

Vaikka Google onkin maailman merkittävin teknologiayritys, ei se ole monista yrityksistään huolimatta päässyt haluamallaan tavalla merkittäväksi peluriksi nettikaupan maailmaan. Walmart taas on Amerikan ylivoimainen ykkönen vähittäiskaupassa, mutta joutuu nyt viikottain sulkemaan kauppojaan ja järjestelemään asioita uusiksi ostosten tekemisen siirtyessä yhä enemmän nettiin.

Ruokakaupat ovat aiemmin tunteneet olevansa hieman muuta vähittäiskauppaa paremmin turvassa nettikaupan vaikutuksilta, mutta Amazonin ostettua hiljattain Whole Foodsin, ovat myös ruokakaupat alkaneet aiempaa vahvemmin näkemään Amazonin pelottavana kilpailijana. Tässä mielessä Googlen ja Amazonin yhteistyö ei sitten tunnukaan enää niin erikoiselta.

Amazonin asema maailman vahvimpana nettikauppana näyttää tällä hetkellä täysin horjuttamattomalta, mutta Walmartille riittäisi ehkä sekin, että se varmistaisi paikkansa vakavastiotettavana Amazonin kilpailijana Amerikan markkinoilla ja olisi selvästi toiseksi suurin tekijä heti Amazonin takana. Jotenkin kuitenkin hieman pelottavaa seurata kehitystä, jossa yritykset saavat käsiinsä yhä enemmän tietoa nettikäyttäymisestämme ja samalla nettikauppakin alkaa keskittyä muutaman jätin käsiin.