Making the world a better a place

Yritän vältellä äärimmäistä kyynisyyttää. Joihinkin Piilaksosta tuleviin juttuihin on kuitenkin vaikea olla suhtautumatta muuten kuin kyynisesti. Kuullessani uudesta tbh-sovelluksesta ja siitä, kuinka sitä markkinoidaan nuorten mielenterveyttä parantavana sovelluksena, tuli vähän oksennusta suuhun.

Thb julkaistiin vasta elokuussa ja on saatavilla ainostaan Yhdysvalloissa (eikä kai edes jokaisessa osavaltiossa), mutta sillä on silti jo 2,5 miljoona päivittäistä käyttäjää ja Facebook päättikin ostaa thb:n 100 miljoonalla dollarilla.

Facebook kai alkaa ainakin jossain nykyteinien piireissä olla areena, joka assosioituu vanhempien sukupolveen ja sen suosio on hieman laskenut teinin ja nuorten aikuisten keskuudessa. Facebook on ottanut tämän uhan vakavasti ja esimerkiksi mobiilisosovellusten rintamalla se on noussut aika kovaksi tekijäksi ja tbh-ostos vahvistaa osaltaan tätä asemaa entisestään.

Sovelluksessa teinit siis kirjautuvat sisään laittamalla koulunsa sekä luokkansa ja tuon jälkeen vastaavat porukassaan kysymyksiin kuten “Who is most likely to be president?” ja “Best person to go on a roadtrip with?”. Voittaja saa sitten palkinnoksi virtuaalisen helmen. Ajatuksena että kukaan teineistä ei saa sovelluksessa negatiivista palautta ja sovelluksen positiiviset viestit parantavat teinien  itsetuntoa ja tätä kautta mielenterveyttä.

Sovelluksen tekijät tietysti haluavat markkinoida tällaisilla positiivisilla mielikuvilla, mutta uskovatko jotkut oikeasti ajatukseen, että joidenkin sovelluksesta saamat helmet parantavat kokonaisuutena epävarmojen teinien minäkuvaa. Siis sillä että jotkut äänestetään kollektiivisesti ryhmän parhaiksi ja keitään ei ryhmän huonoimmaksi, olisi muka vain positiivisia vaikutuksia kaikkien teinien minäkuvaan?

Kieltämättä tutustuin tähän tbh-caseen nopeasti ja hyvin pintapuolisesti, mutta kyllä tässä tunnutaan taas lähestyvän parodiahorisonttia ja kuvittelisi, että tällaisten sovellusten tällaisia markkinointikommentteja nähtäisiin lähinnä HBO:n Silicon Valleyssa ja Yevgeni Morozovin ironisissa twiiteissä.

Jakamistalous – Sharing Economy, Arun Sundararajan

Sharing economy eli suomeksi jakamistalous on taas näitä viime vuosien lähes ärsyttävän paljon käytettyjä trendisanoja, mutta kyllähän siinä yhdistyvät teknologiaan ja yhteiskunnaliseen kehitykseen liittyvät megatrendit. Tämän seurauksena pistin vuoden 2017 talouskirjojen lukulistalleni Arun Sudarajanin kirjan Sharing Economy.  Nyt sain tuon luetuksi ja voin ruksia pois kolmannen kirjan tältä lukulistalta. Ei ollut ihan kevyimmästä päästä, mutta näitä vähän raskaampia ja silti mielenkiintoisia kirjoja on hyvä käyttää matkalukemisena.

Sundararajan pitää Ebayta jonkinlaisena jakamistalouden varhaisena ja kaukaisena serkkuna. Craigslist on sitten tuosta askeleen läheisempi serkku. Nämä olivat osaltaan kylvämässä nettikäyttäjien keskuteen jakamistalouden siementä totuttamalla ihmisiä virtuaalisiin markkinapaikkoihin. Toisaalta vasta massojen tottua sosiaalisen median kautta verkossa tapahtuvaan kanssakäymiseen ja älypuhelinten sekä appien tuotua nettisovellukset näppärästi kaikkialle, oli luotu kunnnon infrastuktuuri jakamistaloudelle.

 

Itse olen omassa pienessä mielessäni jo aiemmin miettinyt, että jakamistaloudesta puhuttaessa tarkoitetaan kahta toisistaan hieman erillisestä ilmiötä. Sundararajan käyttää näistä sanoja gift economy ja crowd-based capitalism. Kuten monessa muussakin asiassa, asiat eivät jakaudu siististi kahtia kategortiaan vaan kyse on jatkumosta ja nämä kaksi käsitettä ovat olemassa lähinnä ideamaailmassa ja harva tosielämän ilmiö kuuluu sataprosenttisesti jompaankumpaan kategoriaan. Gift economy on kuitenkin jonkinlainen ajatus siitä, että naapurien kanssa ostellaan tavaroita yhteiskäyttöön. Tähän liittyy helposti ekologinen ajattelu ja jonkinlainen pienimuotoinen ihmisten välinen kansskäyminen. Tästä Sundarajanin ilmiöstä selkein virtuaalinen sovellus taitaa olla Couchsurfing.

Toisena ääripäänä ovat sitten virtuaaliset markkinapaikat, joissa ihmisiä paritetaan tehokkaasti keskenään. Tästä viime vuosien tunneimpia esimerkkejä ovat varmasti Airbnb ja Uber. Sundararajan mainitsee että käyttäisi mieluummin sanoja crowd-based capitalism tai peer to peer economy sharing economya mieluummin, mutta jakamistalous näyttää viime vuosina vakiintunen (mahdollisesti keikkatalouden ohella) sanaksi, jolla näihin virtuaalisiin markkinapaikkoihin ja niiden luomaan kehitykseen viitataan.

Tunnetuimpia esimerkkejä jakamistalouden yrityksistä taitavat tosiaan edelleen olla Uber ja Airbnb, joista jälkimmäistä olen itsekkin jonkin verran hyödyntänyt. Molemmilla on ehdottomasti ollut kriitikkonsa, mutta Airbnb on onnisunut luomaan näistä kahdesta itselleen positiivisemman kuvan. Osittain ehkä on kyse siitä, että majoittajillekin se on riittävän kaukana perinteisestä työsuhteesta. Uberia ajavat sen sijaan ovat lähempänä perineistä työsuhdetta ja tämä on ehkä osittain syynä sen saamaan kritiikkiin, vaikka taustalla on muutakin. Keväällä Ranskan presidentinvaalikampanjassa myös Le Pen puhui ubersaatiosta ja voidaan varmaan ajatella, että kun yrityksen nimi muuttuu kuvaamaan sitä laajempaa ilmiötä, on  se hyvässä tai pahassa onnistunut saavuttamaan jotain.

Silicon Valleyssa on viime vuodet taidettu pitchata vähintään joka toinen bisnesidea sanomalla, että tämä on Uber tai Airbnb sille tai tälle toimialalle. Mutta tälle on tavallaan syynsänkin, kuten Wall Street Journalin artikkeli totesi otsikossaan jo vuonna 2015 There is uber for Everything

Hyvin kalliiden ja usein vajaakäytöllä olevien asuntojen ja autojen tapaan vähempiarvoisilla tavaroille ei välttämättä ole aivan yhtä laajoja ja toimivia markkinoita, mutta kyllä tämänkaltaisilla pienemmilläkin markkinoilla voi tehdä valtavat määrät rahaa. Ehkä näissäkin on riskinä monopolisoituminen ja tuon aseman väärinkäyttö, jos jokin toimija onnistuu ottamaan suuria vuokramarkkinoita haltuunsa. Kuten Peter Thiel on todennut competition is for losers. Uber on tähän asti tarjonnut palveluitaan tappiolla, mutta miten hinnoittelu muuttuu tilanteessa, jossa se onnistuisi kahmimaan itselleen vielä selvästi nykyistä suuremman siivun markkinoista?

Uberin ja Airbnb:n takana onkin syntynyt monenlaista yrittäjää ja aika erikoisiakin viritelmiä on nähty. Kirjan alussa esim. esitellään Ranskasta sittemmmin jo muuallekin Euroopan laajentunut La ruche qui dit qui, joka on jonkinlainen virtuaalimuotoon rakennettu Farmers market. Tuossa kyllä tulee jo jotenkin koomisella tavalla yhteen monet aikamme trendit. Itselleni hieman tutumpi ruokaan liittyvä tapaus on Deliveroo, jota olen käyttänyt muutamia kertoja, mutta tuokin on ainakin Britanniassa saanut viime aikoina jonkin verran huonoa julkisuutta.



Kirjan keskivaiheella käsitellään hieman puisevammin monia aiheita, mutta oma kappaleensa on omistettu lohkoketjuteknologialle. Tuo olisi muuten viuhunut minulta vielä enemmän ohi, mutta luettuani juuri hiljattain Bitcoiniin ja kryptovaluuttoihin liittyvän kirjan, sain tuosta nyt jotain irti. Samalla tavalla kun Bitcoin on ilman välikäsiä toimiva valuutta, voidaan lohkoketjuteknologian älykkäillä sopimuksilla mahdollisesti tulevaisuudessa ottaa välikädet pois monesta muustakin transaktioista.

Oma kappale on myös sääntelylle. Libertaristissa utopioissa ei sääntelylle ole juurikaan tarvetta ja on myös totta, että vaikkapa Airbnb:n arviointisyteemi toimi aika hyvin ja Amazonin arvioilla alkaa olla aika massiiviset vaikutukset ihmisten ostoskäyttäytymiseen. Toki netin hämärillä markkinapaikoilla myydään myös valearvioita ja muodostetaan erilaisia arvostelunrinkejä. Ja Sundararajankin esittää omat tulkintansa erilaisista sääntelyn muodoista, joille on tarpeensa myös jakamistalouden aikakaudella.

Olennaista tietysti on, miten käy sille koko ajan kaiketi kasvavalle osalle ihmisistä, jotka saavat tienestinsä keikkaloudesta, ilman perinteisen työsuhteen tarjoamaa turvaa ja etuja. Toki jakamistalous itse kompensoi jotain näistä ongelmista. Tehokkaat markkinapaikat luovat enemmän kysyntää palveluille ja Sundararajan esimerkiksi huomauttaa, että arviointisysteemit vähentävät epäsymmetrisen tiedon määrää, rohkaisevat ihmisiä käyttämään aiempaa enemmän erilaisia palveluita ja tätä kautta kasvaa palveluitaan tarjoavien ihmisten asiakaskuntaa. Esimerkiksi Fiverrin tai Etsyn kautta hyvin kapealle sektorille erikoistunut henkilö pääsee tarjoamaan palveluitaan ja tuotteitaan globaleille markkinoille. Parhaimmillaan jakamistalous mahdollistaa monille myös mahdolisuuden aikatauluttaa elämäänsä itselleen sopivalla tavalla.

Mielenkiintoinen näkökulma liittyi myös siihen, miten kehitymaiden basaaritalouksissa saatetaan tämä seurauksena siirtyä suoraan jakamistalouteen kulkematta länsimaisen 1900-luvun järjestelyjen kautta. Esimerkiksi Intiaan suurkaupungeissa pikkuhiljaa keskiluokkaan nousevat voivat koittaa säästä rahojan ilman auton ostamista ja liittyä osaksi autonjakamispalvelua. Sundararajan esittää jo kirjan alusssa kysymyksen, oliko teollistumisen aika ja 1900-luku poikkeus ihmisen historiassa? Jonkinlainen postmoderni verkostojen ja rihmastojen systeemi tulossa myös työelämään ja palveuihin. Jakamistalouden markkinapaikat sumentavat jakoja ennen kaikkea työn ja muun elämän välillä ja joskus jopa asiakkaiden ja myyjien välillä.

Sharing Economy oli hieman akateemisen puinen paketti, mutta mielenkiintoisesta aiheesta ja riittävän hyvin kirjoitettu, että sen pystyi lukemaan. Jos aihe kiinnostaa, niin kyllä tuo ainakin ihan selailemisn arvoinen kirja, josta voi lukea vain itseä eniten kiinnostavat kappaleet.



 

Aiheesta muualla

Wall Street Journal – There’s an Uber for Everything Now

Evgeny Morozov – Where Uber and Amazon rule: welcome to the world of the platform

Wired UK – Gig economy workers should get holiday and sick pay, Taylor Review recommends 

Sharing Economy – Econtalk Podcast

Regulate This – Freaconomics Podcast

Kryptovaluutta – Rahan tulevaisuus?

Lokakuussa 2008 Satoshi Nakamotona esittäytynyt hahmo lähetti parinsadan kryptologin sähköpostilistalle viestin uudesta virtuaalisesta valuutasta. Kukaan ei ottanut hommaa ensin tosissaan ja myöhempien viestien seurauksena vain yksi toinen kehittäjä lähti projektiin mukaan. Edellenkään emme tiedä kuka kätkeytyy (tai ketkä kätkeytyvät) salanimi Satoshi Nakamoton taakse. Viimeinen hyvin salattu sähköposti Nakamotolta tuli keväällä 2011. Nyt kaikki ovat varmasti kuitenkin kuulleet tuosta Bitcoiniksi-nimetystä kryptovaluutasta.

Bitcoinin arvo ollut valtaisassa kasvussa tämän vuoden ajan ja sen kokonaismarkkina-arvo nousi jo yli 70:n miljardin ja kaikkien kruptovaluuttojen yhteenlaskettu kokonaismarkkinarvo on noin tuplat tuosta. Tänä kesänä Bitcoinista ja muistakin sen perässä syntyneistä kryptovaluutoista onkin kirjoiteltu aika paljon. Esimerkiksi kryptovaluutta Ethereumin louhinta on tyhjentänyt Suomessakin kauppoja näytönohjaimista.

Itse olen ollut Bitcoinin ja kryptovaluuttojen suhteen aikalailla ummikko, mutta törmäiltyäni hiljattain erilaisiin aihepiiriä sivuaviin uutisiin, päätin ottaa luettavakseni toimittajaduo Paul Vignanin ja Michael J. Caseyn kasaaman kirjan Crypto Currency – The future of Money.

Image result for bitcoin

Ei ollut mikään erityisen elähdyttävä lukukokemus, mutta kyllähän tuon lueskeli ja tuli vähän ymmärrystä, mitä kryptovaluutoista puhuttaessa ihan tarkalleen tarkoitetaan. Kirja on tosin julkaistu jo vuonna 2015 ja nopeasti kehittyvillä sekä äärimmäisen epävakailla virtuaalivaluuttomarkkinoilla pari vuotta on tietysti pitkä aika.

Mutta välillä on varmaan hyvä lukea juttuja, joissa aiempaa historiaa ja lähitulevaisuutta ei ole arvioitu täysin viimeaikaisten tapahtumien vaikuttamina. Kirjan alkupuolella käydäänkin juuri läpi rahan historiaa pitkällä perspektiivillä ja yritetään sijoitta Bitcoin osaksi tätä jatkumoa. Vaikeasti ymmärrettävän lohkoketjuteknologian ohella ylipäätään rahan syvimmän olemuksen pohdinta on asia, joka on tehnyt Bitcoinin ymmärtämisen ainakin minulle vaikeaksi.

Bitcoinin alkuvaiheessa pieni joukko Nakamoton innoittamia kryptologeja, koodareita ja libertaristisia teknoutopisteja halusi luoda valtioista vapaan ja hajautetun rahajärjestelmän. Vaikka Bitcoinin ympärille on myöhemmin ryhmittynyt valtava määrä spekulaattoreita ja vähemmän aatteellista bisnesporukkaa, lähti homma liikkeelle aika libertaristisena projektina. Ja tuolta osin minun on ehkä vaikea täysin sympatiseerata kryptovaluuttojen luojien ideologiaa. Tuollaisissa randilaisissa teknolibertaristiutopioissa on vaan jotain helvetin pelottavaa.

Alkuvaiheiden jälkeen seurataan Bitcoinin ympärille kehittyvää ekosystemiä, jossa rakennellaan tehokkaita järjestelmiä Bitcoinin louhimiseen, turvallisia “lompakoita” säilyttämiseen ja toimivia Bitcoinin vaihtopaikkoja. Toki tuodaan esiin myös hieman synkemmät puolet kuten pahamaineisen Bitcoineilla toimineen nettihuumekauppa Silk Roadin nousu ja tuho sekä amatöörimäisesti pyöritetty japanalainen Bitcoin-vaihtopaikka MT Gox, joka hävitti valtaisan määrän sen asiakkaiden Bitcoineja.



Yhtenä Bitcoinin haasteena on tietysti ollut arvon hillitön heiluminen. Tähän tosin liittyy myös se, että Bitconista on innostettu eritysesti esim. Argentiinassa, jossa ei ole luotettu kansalliseen valuuttaan ja omaan maan “roistopoliitikkojen” kontrolloimaan Pesoon verrattuna Bitcoin ei ole sitten tuntunutkaan enää niin riskialttiilta.

Erilaisten libertaaristen tavoiteiden ohella Bitcoinilla on aidosti mahdollista auttaa myös monien kehitysmaiden asukkaita, joista monilla on jo halpa älypuhelin, muttei pääsyä perinteisiin pankkipalveluihin. Heti kirjan alussa myös kerrotaan nuorista afganistanilaisista naisista, jotka ovat päässeet tekemään omaa pienmuotoista bisnestään netin avulla ja Bitcoinien myötä aidosti saaneet rahaa omaan käyttöönsä.

Kryptovaluuttojen taustalla toimivaa keskeistä teknologiaa kutsutaan lohkoketjuksi ja tällekin oli kirjassa omistettu omaa kappele. Kyseessä on ilmeisesti kovin mullistava teknologia, jota voidaan kryptovaluuttojen ohella soveltaa erilaisiin asiohin ja luoda “hajautettuja järjestelmiä” sekä “älykkäitä sopimuksia”. Erityisesti vasta pari vuotta sitten syntynyt kryptovaluutta Ethereum  tarjoaa laajan kehikon tällaisten systeemein rakentamiseen.

Mutta rehellisesti sanottuna en ihan tajua, mitä tuo käytännössä sitten tarkoittaa. Jonkinlainen hajatettujen verkostojen ajatus kuitenkin kiehtoo. Virtuaalivaluutalla ja hajautetuilla verkostoilla on myös aika suorat yhteydet toiseen aikamme megatendiin, eli jakamistalouteen. Lisäksi lohkoketju on ymmärtääkseni nimenomaan teknlogia, jonka avulla voidaan päästä eroon erilaisista välikäsistä, mikä toisaalta myös tarkoittaa, että monet pankki-, vakuutus- ja lakiasioihin liittyvät työpaikat katoaisivat tulevaisuudessa.

ethereum-network

Vaikea sanoa, mitä Bitcoinille ja sen perässä syntyneille kryptovaluutoille lopulta tapahtuu. Kirja ei tehnyt minusta Bitcoin-evankelistaa enkä väitä, että kryptovaalutat tulevat välttämättä lyömään läpi täydellisesti ja mullistamaan koko rahaliikenteen. En toisaalta kuitekaan usko, että kyse pelkästä kuplasta tai vaikka Bitcoin ja muutkin kryptovaluutat romahtaisivat, ovat ne jättäneet jäljen, joka tulee vaikuttamaan siihen, miten raha ja sen virtuaaliset muodot tulevaisuudessa kehittyvät. Vaikka Bitcoin, Ethereum ja kumppanit kaatuisivatkin tulevaisuudessa, niin muut toimijat tulevat kopioimaan joitain niiden ominaisuuksia. Olen kryptovaluutta-agnostikko.

Viimeisen vuoden olen miettinyt, että josko jaksaisi lukea Kenneth Roggofin kirjan Curse of Cash. En tiedä jaksanko, mutta voisi olla ihan mielenkiintoista lukea tuo juuri nyt tämän kirjan jälkeen. Vaikka Bitcoinin käytöstä huumekaupassa ja muussakin rikollisuudessa on kirjoitettu paljon, on ehkä hyvä muistaa, että myös nimenomaan kylmää käteistä käytetään erityisen paljon rikollisuudessa ja siihen totisesti liittyy kaikenlaisia ongelmia.

En ehkä suosittele Crypto Currency – The future of Money-kirjaa jos ei todella ole kiinnostunut kryptovaluuttojen maailmasta, mutta ei varmaan tekisi pahaa jos nykyistä useampi ihminen ymmärtäisi nykyistä paremmin mistä tässä kryptovaluuttahässäkässä oikein on kyse. Mietin myös että voisin osittain mielenkiinnosta sijoittaa  pikkuisia summia kryptovaluuttoihin, mutta en siis todellakaan mitään sellaista, jonka häviämistä kokonaisuudessaan en kestäisi.



 

Epäpyhä allianssi – Google ja Walmart Amazonia vastaan

Keskiviikkona kuultiin kummia kun ehkä hieman yllättävät yritykset, Google ja Walmart kertoivat uudesta yhteistyöstään. Google alkaa tarjota Yhdysvalloissa Walmartin tuotteita sen omassa Google Express-palvelussa ja tämä on ensimmäinen kerta kun Walmartin tuotteita on netissä tarjolla muualla kuin sen omilla nettisivuilla. Tämä ominaisuus ei sinällään ole vielä valtaisa uudistus, mutta Googlen ja Wallmartin yhteistyö on jo puhtaasti näiden yritysten koon takia aikamoinen uutinen.

Uutisen kiinnostavuutta lisää se, että Google ja Wallmart ovat ainakin minun mielessäni kaksi yritystä, joilla on äärimmäisen erilaiset julkisuuskuvat. Ketterä ja cool Google oikeasti auttaa ihmisiä löytämään haluamansa, tarjoaa monenlaisia hyödyllisiä nettisovelluksia ilmaiseksi ja pitää huolta työtekijöistään. Päämaja on tietysti länsirannikon liberaaleimmassa kuplassa, ihan siinä San Franciscon vieressä.

Walmart taas on armoton optimoija, joka kohtelee työntekijöitään surkeasti, on osaltaan tuhonnut kaupunkirakennetta rumilla laatikoillaan ja ajanut sympaattiset pikkukaupat konkurssiin. Pääkonttori sijaitsee junttiraamattuvyöhykkeen kovassa ytimessä, Bentonvillen pikkukaupungissa Arkansasissa ja Walmart dominoi vähittäiskauppaa erityisesti juuri etelän Bible Beltillä.

Google and Walmart are teaming up to take on a common enemy: Amazon.

 

Molempien yritysten tapauksessa näiden stereotypioiden taakse kätkeytyy tietysti paljon muutakin, mutta esittämissäni kuvauksissa on kuitenkin paljon totta, varsinkin kun mietitään, mitä ihmiset ajattelevat näistä kahdesta jätistä. Mutta yhteinen viholinen yhdistää. Olen pari kertaa aiemmin sivunnut Amazonia tässä blogissa(Amazon the kauppa ja Life and death of great American shopping centers). Sekä Google että Walmart ovat hieman erilaisilla tavoilla nähneet Amazonin vaarallisena kilpailijana.

Vaikka Google onkin maailman merkittävin teknologiayritys, ei se ole monista yrityksistään huolimatta päässyt haluamallaan tavalla merkittäväksi peluriksi nettikaupan maailmaan. Walmart taas on Amerikan ylivoimainen ykkönen vähittäiskaupassa, mutta joutuu nyt viikottain sulkemaan kauppojaan ja järjestelemään asioita uusiksi ostosten tekemisen siirtyessä yhä enemmän nettiin.

Ruokakaupat ovat aiemmin tunteneet olevansa hieman muuta vähittäiskauppaa paremmin turvassa nettikaupan vaikutuksilta, mutta Amazonin ostettua hiljattain Whole Foodsin, ovat myös ruokakaupat alkaneet aiempaa vahvemmin näkemään Amazonin pelottavana kilpailijana. Tässä mielessä Googlen ja Amazonin yhteistyö ei sitten tunnukaan enää niin erikoiselta.

Amazonin asema maailman vahvimpana nettikauppana näyttää tällä hetkellä täysin horjuttamattomalta, mutta Walmartille riittäisi ehkä sekin, että se varmistaisi paikkansa vakavastiotettavana Amazonin kilpailijana Amerikan markkinoilla ja olisi selvästi toiseksi suurin tekijä heti Amazonin takana. Jotenkin kuitenkin hieman pelottavaa seurata kehitystä, jossa yritykset saavat käsiinsä yhä enemmän tietoa nettikäyttäymisestämme ja samalla nettikauppakin alkaa keskittyä muutaman jätin käsiin.



Netin hämäristä nurkista ja härskeistä huijauksista

Aika paljon tulee kuunneltua erilaisia podcasteja, mutta nyt täytyy erikseen kehua Reply All podcastin uusinta jaksoa. Toimittajat Alex Goldman ja PJ Vogel ovat nyt ehtineet tehdä Reply All-podcastiaan jo päälle 100 jaksoa ja esitelleet noissa monenlaisia netin hämäriä peränurkkia. Joissain jaksoissa taustoitetaan meemejä ja muita netin hassuja ilmiöitä. Viime syksynä sankarimme esimerkiksi tavasivat auki Pepe the Frog-meemin sekä Pizzagaten. Noiden ohella ohjelmassa on kuitenkin esitelty muodoltaan kepeällä ja humoristisella tavalla erilaisia härskejä nettihuijauksia.

Uusimassa jaksossa Alex Goldman sai erikoisen viestin puhelimeensa, lähti selvittämään mistä on kyse ja päätyi kuukausia kestäneeseen viestittelyyn Intiassa hämärää call centeriä ja nettibisnestä pyörittäneen jannun kanssa. Suosittelen kuuntelemaan.

Uusin Jakso #102 Long Distance

Muita mieleen jääneitä jaksoja

#77 The Grand Tapestry Of Pepe

#78 Very Quickly to the Drill (lukkoseppähuijaus)

#83 Voyage Into Pizzagate

 

 

2,4 miljardin sakot Googlelle – Brysselin byroktaatit vauhdissa

Helsingin hillittömän Suomi Ensin-töhöilyn ohella minulle viikon mielenkiintoisin tapahtuma oli EU-komission lopultakin Googlelle iskemä 2,4 miljardin euron sakko. Brysellin byrokraatit ovat käärineet hihat ja varsinkin tanskalainen kilpailukomissaaari Margrethe Vestager on lähtenyt rohkeasti teknologiajättien kimppuun. Vestager on muutenkin varsin mainio hahmo ja Wired on jo aiemmin nimennyt hänet Euroopan vaikutusvaltaisimmaksi teknlogia-alan henkilöksi. Yleisesti ottaen EU on lähtenyt sääntelemään Yhdysvaltoja tiukemmin teknologia-alaa ja näillä päätöksillä voi olla aika merkittäviäkin vaikutuksia tulevaan kehitykseen.

Sakon perusteena oli markkina-aseman väärinkäyttö ja se että Google oli ohjannut hakijoita omaan palveluunsa muiden netin vertailusivustojen kustannuksella. Päätöksen tärkein seuraus ei edes Googlea katsottaessa ole miljardiluokan sakko, huono julkisuus tai välttämättä edes Google shoppingiin tehtävät muutokset, vaan se että Googlen hakutulokset ovat nyt jollain tasolla sääntelyn alla. EU:ta voi perustellusti kritisoida monista asioista, mutta minusta näyttää selvältä, että Googlen, Facebookin ja Amazonin kaltaisia toimijoita täytyy valvoa ja säädellä. Tämä täytyy myös tehdä kansallisvaltioita korkeammalla tasolla ja tämänkaltaiset asiat niitä, joissa EU:lle on paikkansa.

Kuvahaun tulos haulle economist new oil

Kasautumisedut, kaupungit ja aluepolitiikka

Junamatkalla luettavakseni valikotui Wired magazinen uusin numero. Artikkeli Why Middle America and Sillicon Valley dont mix kuvasi denveriläistä jannua, joka yritti saada vakuutusten nettimyyntiä tms. tekevän startuppinsa lentoon. Näissä Starp up-kiemuroissa ei ollut varsinaisesti mitään erityisen mielenkiintoista, mutta artikelin havainnot siitä, kuinka Middle Americasta on vaikea ponnistaa ihan terävimmälle huipulle, olivat ihan mielenkiintoisia. Viimeisen vuosikymmenen aikana Piilaakson suhteellinen merkitys on kasvanut entisestään, suuri osa merkittävistä teknologiayrityksistä toimii siellä ja Denverin kaltaisissa metropoleistakin on vaikea nousta aivan terävimmälle huipulle. Tämän seurauksena päädyin sitten loppu junamatkan ajan naputtelemaan ylös aihepiiriä sivuavia ajatuksiani.

Syrjästeutujen tyhjeneminen, kaupungistuminen ja metropolien taloudellisen merkityksen kasvaminen ovat enemmän tai vähemmän väistämättömiä kehityskulkuja ja Helsingin tuore pormestari Jan Vapaavuori on ihan aiheestakin toistellut, että kaupungistuminen ei ole tykkäämiskysymys. Kehitykseen voidaan vaikuttaa hieman, mutta kovan luokan kepuloinnillakin kehitystä voidaan vain hidastaa. Puhtaasti markkinavoimien muovaamassa maailmassa Suomessa, mutta myös muualla kaupungistuminen olisi kovempaa ja sillä olisi myös plussamerkkinen vaikutus talouskasvuun. Tämä ei edelleenkää tarkoita, etteikö jollain tasolla saattaisi olla hyödyllistä ohjata kaupungistumista potentiaalisten haittojen ehkäisemiseksi.

Esimerkiksi Suomessa keskustelu menee kuitenkin raivostuttavan usein yksiulotteiseen Helsinki vastaan maakunnat-väittelyyn. Ode Soininvaara käsitteli aihepiiriä hiljattain taas ihan hyvin blogikirjoituksessaan Helsingin kasvu – koko maa asuttuna?.

Helsinkiin suuntautuvan muuttopaineen vähentäminen edellyttäisi, että tuettaisin muita, kehityskelpoisimpia kaupunkeja. Se on jokseenkin täysin eri asia kuin tukea huonoimmin eväin varustettuja alueita. Jos aluepolitiikan tärkeimmäksi päämääräksi otetaan toivottomimpien alueiden tekohengittäminen, se tarkoittaa, ettei tehdä mitään sille, että Tampere, Oulu, Jyväskylä ja Turku voisivat ottaa suuremman vastuun urbanisoitumisesta.

Sanotaan se nyt suoraan: jos kunnan väestön mediaani-ikä on noussut kuuteenkymmeneen vuoteen, on aika siirtyä oireen mukaiseen hoitoon. Aluepolitiikkaan käytetyt rahat menevät hukkaan, jos sen päätavoitteeksi tavoitteeksi otetaan epätoivoisimpien alueiden tekohengittäminen.

On ymmärrettävä vaatimus, että ihmisiä ei pidä asettaa asuinpaikan takia eriarvoiseen asemaan ja siksi kaikkialla maassa pitäisi turvata samat palvellut. Tätä ei käyttännössä oikein voi ihan täysmittaisesti toteuttaa, mutta hyväksyn tämän jonkinlaiseksi ihanteeksi johon pyritään. Sen sijaan en pysty ymmärtämään ajatusta, että alueerakenne olisi asia, jonka ei pitäisi muuttua ja pitäisi ensisijaisesti tukea joitain alueita. Olennaista olisi tukea ongelmallisilla alueilla asuvia ihmisiä ja yksi keskeinen keino on tehdä muuttaminen paremmin menestyvälle alueelle mahdollisimman helpoksi.

Aluepolitiikan perusajatus pitäisi perustua jo muinoin Johann Heinrich von Thünenin ja Walter Christallerin havaintojen tapaan keskusverkkohierarkiaan ja keskusten vaikutusalueiden hahmottamiseen. Suomen kaltaisessa alueeltan valtaisassa, mutta asukasluvultaan pienessä maassa ei ole mahdollista luoda levällään olevien pikkupaikkakuntien verkostoa. Siitä voi väitellä minlälainen kaupunkiverkosto olisi ideaali ja missä määrin julkisen vallan pitäisi ohjata kehitystä kohti tuota ideaalia. Sen pitäisi kuitenkin tapahtua niin että meillä on riittävän vahvoja keskittymiä ja sen ei varsinkaan pitäisi tapahtua, niin että pyritään suoranaisesti estämään hyvin menestyvän suurkaupunkien kasvua.

Kuvahaun tulos haulle world is spiky

Kirjoituksen alussa mainitsemani Wiredin juttu kuvaa tietyllä tavalla kuitenkin äärimmäisen keskittymisen seurauksia. Globaalissa kilpaluissa jopa yli 300 miljoonan asukkaan Yhdysvalloissa paljon asioita keskittyy muutamille suurimille kaupunkiseuduile. En edelleenkän tiedä missä määrin ja millä tavoin julkisen vallan pitäisi yrittää vaikuttaa tähän kehitykseen. Tuollaisesta äärimmäisestä globaalin mittakaavan keskittymisestä seuraa kuitenkin monenlaisia negatiivisiakin ulkoisiavaikutuksia. Herää myös kysymys missä määrin edes Helsinki on tässä tarkastelussa riittävän suuri kaupunkiseutu pärjäämään globaalissa kilpailussa ja jos asioita mietittäisiin puhtaasti kansallisvaltioiden välisenä taisteluna toisiaan vastaan, niin Suomen kannattaisi antaa Helsingin kasvaa ja ehkä suorastaan pyrkiä hyvin aktiivisen keskitttämiseen.

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Pitää varmaan yrittää jäsennellä tähän aihepiiriin liittyviäni ajatuksia useampaan kirjoitukseen joskus tulevaisuudessa. Jonkinlainen perusajatus nyt kuitenkin on, että kaupungistuminen ja suurten metropolien vaikutuksen kasvu ovat megatendejä, johin voidaan vaikuttaa vain hyvin rajallisesti ja pitäisi miettiä miten aihepiirin liittyviä ongelmia voisi olla mahdollista hallita ja ratkoa.

Terrorismi ja teknologiajättien vastuu

Kuten monessa muussakin asiassa nykyään, myös terrorismin vastaisessa taistelussa voisi olla syytä kiinnittää enemmän huomiota aikamme teknlogiajätteihin ja niiden vastuuseen. Paljon on ollut puhetta siitä, kuinka poliisilla ja erilaisilla viranomaisilla pitäisi olla välineet taistella terroristeja vastaan, mutta jossain piireissä on pikkuhiljaa alettu puhua siitä, kuinka teknologiajätit päästävät liian helposti terroristien väkivaltaista propagandaa läpi ja luovat näille mahdollisuuden rekrytointiin ja keskinäiseen kommunikaatioon.

Eräältä suosikkiajattelijaltani Evgeny Morozvilta on jo pitkään kuultu mielenkiintoisia puheenvuoroja teknologiajättien moraalisesti vastuusta, mutta nyt tätä aihepiiriä käsiteltiin myös uusimassa Economistissa. Ja tinkimättömänä markkinatalouden kannattajana Economist luonollisesti muistuttaa sääntelyn ongelmista, mutta kuitenkin toteaa, ettei kaikkea nettijättien toiminnan valvontaa ja säätelyä voi vastustaa kaltevan pinnan argumentaatioilla.

In the past, internet firms have tended to “build it first, figure out the rules later”. However, the arguments about terrorism and extremist content are a stark reminder that the lawless, freewheeling era of the early internet is over. Technology firms may find that difficult to accept. But accept it they must, as part of the responsibility that comes with their new-found power and as part of the price of their success.

 

 

Silicon Valley, Startup-kupla ja Yksisarviset, Dan Lyons – Disrupted

Startupit ja Silicon Valley esiintyivät mediassa pitkään lähes yksipuolisen positiivisessa valossa. Piilaakson coolit visiönäärit haastoivat perinteiset toimintamallit, tienasivat käsittämättömiä määriä rahaa ja tekivät siinä sivussa maailmasta paremman paikan. Viimeistään tällä vuosikymmennellä suurimmat nettijätit ovat kuitenkin kasvaneet maailmaa muovaaviksi voimiksi eikä niitä voi enää pitää vain sympaattisina altavastaajia. Viime vuosina mm. yksityisyydensuojaan liittyvät asiat, pelko startup-kuplasta, suurimpien toimijoiden nouseminen lähelle monopoliasemaa, ubersaatio/keikkatalous sekä digitaalisaation johtaminen epätasaisempaan tulonjakoon ovat aiheuttaneet aiempaa kriittisempää kirjoittelua Silicon Valleyn tekemisistä. Silicon Valley/Piilaakso alkaa nykyään olla myös jo Wall Streetin tai Hollywoodin kaltainen käsite.

Luin juuri Disrupted-kirjan, jossa reilu viisikymppinen entinen journalisti päätyy keskelle pöhisevää startup-maailmaa. Kirjoittaja Dan Lyons on myös ollut vierailevana kirjoittajana HBON:n Silicon Valleyssa, joka on viihteellisyydessään ja absurdiudessaan tuonut tietyt Piilaakson elämän piirteet meidän tavallisten pulliaisten nähtäväksi. Kuvailleesaan startup-maailmaa Disrupted on lähes samalla tavala koominen kuin Silicon Valley. Se kuitenkin kuvaa todellisia tapahtumia ja siinä seassa antaa laajempaa taustoitusta startuppeihin ja Piilaaksoon. Löysin kirjasta moniakin itseäni puhuttelevia teemoja taloudesta, työstä ja teknologiasta. Ehkä keskeistä kirjassa kuitenkin oli terveen kokonaiskriittinen näkökulma startup-pöhinään ja Silicon Valleyn maailmaan. Pari kuukautta sitten lukemani Chaos Monkeys esitti sekin suht kriittisen näkökulman teknologiajättien menoon, mutta Disrupted on ainakin joissain suhteissa vielä kyynisempi. Silicon Valleyn ironisen Making the World a better place-kommentin sijaan Lyons lohduttautuu kirjassa ensimmäisten työpäiviensä jälkeen ajatuksella We are making the world a little bit worse – but only a little bit.

 

 

Dan Lyonsin oma henkilöhistoria kuvastaa osittain sitä disruptioita, johon teknologian kehitys on johtanut. Toimittajat ovat kai yksi merkittävimmistä korkeammin koulutetuista ryhmistä, joihin digitalisaation on iskenyt kovaa. Pitkän ja ihan ansiokkaan uran journalistina tehnyt Lyons saa kenkää Newsweekista 2012 ja joutuu reilun 50 vuoden iässä miettimään uutta suuntaa uralleen. Huomattuaan että perheen elättämisen mahdollistamaa vakioduunia toimittajana ei löydy. Hyvin teknlogiamaailmaa tuntevana ja aiemmin coolia startup-maailmaa hieman kadehtineena hän ajatettelee lähtevänsä tarjoamaan palveluksiaan markkinoinnissa ja päätyy tämän seurauksena kotikaupunkinsa Bostonin lähellä päämajaansa pitävän Hubspotin palvelukseen. Ja tästä se hupi sitten alkaa.

Yksi kirjan keskeisistä teemoista liittyy Lyonsin ikään. Hubsopotin keski-ikään verrattuna Lyons on noin kaksi kertaa vanhempi. Hubspot taitaa olla vielä hieman keskivertoteknologiayritystä nuorempi työympäristö, mutta eipä se taida startup-skenessä harvinaista olla, että nuoren ja vanhan työntekijän raja menee 30 vuodessa. Yli 50-vuotiaat saattavat sitten olla jo todella harvassa. Merkittävä tekijä tässä on varmasti se, etteivät vanhemmat ihmiset ole aivan yhtä hyvin kiinni nykytekniikassa. Dan Lyons tuo kuitenkin esiin kaksi muuta näkökulmaa.

 

Ensimmisenä nuoret työntekijät on helpompi saada tekemään pitkää päivää pienehköllä palkalla ja kuvittelemaan, että he ovat nyt muuttamassa maailmaa. Googlea voi perustellusti kritisoida tietyistä asioista ja on tervettä suhtautua varsinkin näihin suurinta valtaa käyttäviin toimijoihin kriittisesti. Yksi Googlen yllättävä aikaansannos kuitenkin liittyy työympäristön muutokseen. Google oli eturintamassa tarjoamassa työntekijöilleen ilmaiset ruuat ja monenlaisia muita houkuttelevia etuja sekä muuttamassa toimistoa jonkinlaiseksi aikuisten leikkipuistoksi säkkituoleineen ja värikkäine sisustuksineen. Tätä monet muut ovat sitten jäljitelleet perässä. Vaikka työsuhde-edut eivät olisi ihan samalla tasolla, niin toimistosta on haluttu tehdä coolin pseudorento työmypäristö ja ajateltu, että toimistokoiralla sekä täysillä kokis- ja red bull-kaapeilla nuoret tyytyvät matalampaan palkkaan ja heikompiin työehtoihin.

Hyvin nuorten ihmisten rekrytoiminen on myös keino yksinkertaisesti säästää rahaa. Kahteen edellämainittuun tekijään liittyen saattaa kuitenkin myös olla, että vanhempia työntekijöitä syrjitään tarpeettomastikin. Lyons mainitsee kuinka teknologiayrityksen haluavat yleensä ehdottomasti antaa itsestään kuvan syrjinnästä vapaina paikkoina, mutta todellisuudessa niitä pyörittävät nuoret valkoiset miehet. Sukupuoleen, seksuaalisuuteen tai ihonväriin liittyvää syrjintää ei kuitenkaan koskaan haluta tuoda esiin, mutta ikäsyrjintää ei aina edes haluta piilottaa. Mark Zuckerbergin totesi joskus että Young people are just smarter.

Oma suhteeni aiheeseen vaihtelee ambivalentin ja kyynisen välillä. Olen omalla lyhyehköllä työurallani mm. “päässyt” työskentelemään epäsuorasti yhdelle aikamme suurelle nettijätille ja kovasti kasvaneelle startupille, joka yritti kopioida Googlen piirteitä. Työntekijöiden nopea kierto, jossa ei juuri yli nelikymppisiä näkynyt ja jossa nuoret ja epäpätevät välipomot eivät kyenneet antamaan keskimäärin vielä nuoremmille alaisilleen juuri mitään järkevää ohjausta, ovat tulleet tutuiksi. Samoin ilmainen aamupala, seinälle maalatut mukainspiroivia tekstit, mukarennot työympäristöt ja firman piikkiin ryyppäämminen perjantaisin. Tunnistin Disrupted-kirjasta paljon omia työelämäkokemuksiani. Erityisesti kuitenkin nuorekkaan yltiöpositiivisen henki ja kimpasa tsemppaaminen ovat olleet asioita, joihin minun on ollut vaikea sopeutua.

Grow fast, lose money, go public

Ikäsyrjintään, työpaikkakulttuuriin ja työoloihin liittyvän kritiikin osalta Lyons esitää myös laajempaa kritiikkiä yksisarvisia ja niiden metsästäjiä kohtaan. Kirjoittelin vuoden alussa lyhyen tekstin Peter Thielistä ja tämän kirjasta. Tämä  VC-porurkka esim. Reid Hoffman nimeltä mainittuna, saa Lyonsilta aika kovaa kritiikkiä. Kun käytännössä on kovin vaikeaa tietää, kenen kaksikymppisen nörtin algortimi tai appi mullistaa maailman, niin riskirahoittajat päätyvät usein roiskimaan rahojaan summamutikassa sinne ja tänne, toivoen että joku yksisarvinen saataisiin kiinni. Dan Lyons pelkääkin, että olemme start up-kuplassa, joka puhkeaa aiheuttaen monille kovia menetyksiä. Erityisesti tämä koskettaa optioihin palkkansa vaihtaneita työntekijöitä, mutta ehkä myös laajemmin yhteiskuntaa. Vaikea tätä on arvioida, mutta pidän startup-kuplaa potentiaalisesti ihan mahdollisena tulkinta nykytilanteesta.

Monet menestyksekkäimmät nettijätit kuten Google ja Facebook eivät pitkään onnistuneet tekemään voittoa ja esimerkiksi Amazon sekä Uber taitavat edelleen tehdä tappiota. Tämä on johtanut aika erikoiseen tilanteeseen, jossa rankkaa persnettoa tekevät yritykset ovat kuitenkin kaikkein arvokkaimpia. Tämä ehkä liittyy Peter Thielin toteamukseen siitä kuinka Competition is for losers, ja todellisten tekijöiden pitäisi tähdätä monopoliin. Kunhan onnistuu kasvamaan nopeasti ja ottamaan markkinat suurelta osin haltuunsa, niin ei ole niin väliä, vaikka rahaa poltettaisiin hirvittävällä tahdilla.

Varisnkin AirBnB:ta ja Uberia pienempien Hubspotin kaltaisten yksisarvisten kohdalla voidaan kuitenkin päätyä luomaan vain tyhjää hypeä. Hubspotin kohdalla Lyons kritisoi myös erityisesti markkinointilähtöisyyttä. Paha sanoa miten maailma ihan tarkalleen tässä asiassa oikeasti toimii, mutta kuvittelen naiivsiti, että joissain paikoissa fokus olisi enemmän toimivan tuotteen luomisessa ja selkeästi vähemmän markkinoinnissa. Lyonsin kuvaukset nettimarkkinoinnin absudista menosta olivat sellaisia joihin totisesti pystin itse samaistumaan, vaikka suorat kosketukseni tuohon maailmaan ovatkin aika vähäisiä.

Disrupted oli yksi parhaita lukemiani kirjoja pitkään aikaan. Minusta se tuntui totisesti tavoittavan monia teemoja nykymaailmasta muotoillen ne viihdyttävään ja aidosti hauskaan muotoon.

Vaalit Euroopassa 2017 – Trendejä ja tulkintaa

Kirjoittelin vuoden vaihteessa lyhyen tekstin Euroopan 2017 vaalivuodesta. Tänään tietysti pidetään Ranskan presidentinvaalien toinen kierros ja kuten kirjoitin alkuvuodesta, Ranskan vaaleilla on potentiaalisesti kaikkein dramaattisin vaikutus koko Euroopan tulevaisuuteen. Olen tästä edelleen samaa mieltä ja Emmanuel Macronin  valinta on ainakin jossain määrin merkittävä stoppi nationalistisen taantumukselliston nousulle. Macronin voitto on monella tapaa erittäin positiivinen asia. Hänellä voisi olla halua ja kykyä laittaa Ranskan talous kuntoon, mutta voi  olla ettei Macron saa fragmentoituneessa ja riitaisassa Ranskassa reformejaan läpi.

Theressa Mayn päätös järjestää ennenaikaiset parlamenttivaalit Britanniaan myös toi entisestään lisää tapahtumia Euroopan hulluun 2017 vaalivuoteen. Yritän nyt kuitenkin vetää vuoden  vaaleista (Ranska, Hollanti, Suomi, Iso-Britannia ja Saksa) jonkinlaista kevyttä välisynteesiä järjeselläkseni hieman omia ajatuksiani.

Voimannuuttava netti –> Netin pimeät puolet

Viimeistään tämän vuosikymmenen alusta lähtien kaikkien vaalien yhteydessä on puhuttu , kuinka nämä ovat nyt ensimmäiset aidot somevaalit. Vuonna 2017 some ja netti ovat kuitenkin siinä määrin vakiintuneet ilmaksi, jota hengitämme, että niiden vaikutus on kiistatta todella suuri, vaikka tätäkin voidaan liioitella. Ehkä suurin muutos on kuitenkin tapahtunut siinä, että Facebookin ja Twitterin lietsoman arabikevään jälkeen some ja netti ovat muuttuneet yhä pelottavammiksi politiikan teon välineiksi.

Aiemmassa tämän viikon postauksessani mainitsemani Yevgeny Morozovin vuonna 2011 julkaiseman kirjan The Net Delusion: The Dark Side of Internet Freedom ajatukset ovat tulleet totisesti valtavirtaan. Netti ei todellakaan ole pelkästään vapauttava ja ruohonjuuritason liberaaleja aktivisteja voimauttava väline, vaan se on oiva väline myös diktaattoreille sekä auktoritäärislle ja länsimaisen demokratian vastaisille toimijoille.

Fake news on noussut yhdeksi vuoden 2017 käytetyimmäksi sanaksi. Amerikan vaalien jälkeen pelättiin, että erilaiset valeuutiset ovat sabotoimassa myös Euroopan vuoden 2017 vaaleja, mutta ainakin oman seurantani perusteella nationalistista taantumuksellistoa tukeva paskaspämmi ei ole uponnut aivan yhtä hyvin kuin Amerikassa. Ehkä Amerikan tapahtumista on opittu hieman. Toki saa nähdä miten paljon toissapäivänä tehdyllä Macronin mustamaalausyrityksellä on vielä vaikutusta. Se ei todellakaan nosta Le Peniä presidentiksi, mutta saattaa pikkuisen laskea Macronin ääniosuutta ja heikentää hänen liikkeensä mahdollisuuksia kesäkuun parlamenttivaaleissa.

Valeuutisten ja tietomurtojen lisäksi nettiin ja someen liittyy kuitenkin myös muita ilmiöitä, joita ei vielä hahmoteta kunnolla. Esimerkiksi mystisestä Cambridge Analyticasta on kirjoitettu paljon, mutta tuntuu että olemme edelleen hieman epämääräisten tietojen varassa. Samoin on vaikea sanoa kuinka paljon erilaiset netin kuplat, kaikukammiot ja sosiaalisen median algoritmit ovat vahvistaneet kahtiajakoja.

Oma mututuntumani on se, että politiikan yhteyttä someen, valeuutisiin, algoritmeihin, kaikukammioihin, big dataan, digimarkkinointiin ja nettipropagandaan ei ymmärretä vielä riittävän hyvin. Jotkin aihepiirin todelliset asiantuntijat osaavat kuitenkin hyödyntää näitä välineitä ja pystyvät varmasti vaikuttamaan vaaleihin, joissa erot ovat melko pieniä. Meillä saattaa kuitenkin olla tällä hetkellä taipumus paisutella tätä asiaa hieman liikaa ja ihmisaivoille tyyppiliseen tapaan ajatella, että asioissa, joita emme ymmärrä kovin hyvin, on takana kaikkea koordinoivia taustapiruja, vaikka tosiassa kyseessä on paljon kaoottisempi prosessi.

Jos muuten politiikan ja teknologian suhde kiinnostaa, suosittelen seuramaan äskettäin Wired UK:n starttaamaa UpVote-podcastia.

 

Taisteluvoittoja nationalistista taantumuksellistoa vastaan

Trumpin ja Brexitin jälkeen rakennettiin narratiivia, että nationalistinen taantumuksellisto tulee  väistämättä nousemaan vuoden 2017 vaaleissa valtaan ympäri Eurooppaa. Nationalistisen taantumukselliston edustamat liikkeet ovat hieman nostaneet kannatustaan Hollannin ja Ranskan vaaleissa, mutta niiden suosio on kuitenkin jäänyt heikommaksi kun mitä monissa vuodenvaihteen spekulaatioissa ajateltiin. Saksan vaaleihin on vielä aikaa, mutta AFD:n kannatus on laskenut gallupeissa koko tämän vuoden. Myös Britanniassa UKIP:n asema on heikentynyt onnistuneen Brexit-voiton myötä. Liberaali demokratia on kiistatta siis ottanut pieniä taisteluvoittoja nationalistista taantumuksellistoa vastaan.

Erityisesti Suomessa tilanne on mielenkiintoinen. Perussuomalaisten vaalitulos oli surkea. Toisaalta puolue tulee jokatapuksessa siirtymään Soinin jälkeen SMP:läisyydestä enemmän kohti eurooppalaista oikeistopopulismia. En usko Halla-ahon valintaan, mutta tämä olisi tietysti valtava askel tuohon suuntaan. Terhokin on kuitenkin pieni askel samaan suuntaan. Jos perussuomalaiset ei ajaudu pahoihin sisäisiin kiistoihin, epäilen että Suomessa on parin vuoden päästä nykyistä “eurooppalaisempi” ja oikeistolaisempi perussuomalainen puolue, jonka kannatus on yli 10%.

Nationalistisen taantumukselliston suurin momentum näyttää nyt taittuneen. Yhtään pidempää aikaväliä katsotaessa se on kuitenkin vahvistanut asemiaan ja tulee säilyttämään asemansa voimana, jolla on mahdollisuuksia horjuttaa liberaalia demokratiaa. Erityisesti Itä-Euroopassa vallassa on hyvinkin puolifasistisia voimia ja näiden liikkeiden toiminnalla on vähintään EU:n kautta vaikutusta koko Euroopan kehitykseen.

Sosiaalidemokraattien kriisi syventyy

Yksi pidempään käynnissä olleita poliittisia megatrendejä on ollut sosiaalidemokraattisten liikkeiden laskenut kannatus. Mikäli kaikkien katseet eivät olisi olleet niin kiinnittyneitä nationalistiseen taantumuksellistoon, olisi sosialidemokraattisten liikkeiden romahdus saanut ansaitusti enemmän mediatilaa.

Hollannissa työväenpuolueen kannatus romahti totaalisesti. Sen paikkamäärä tippui 38:sta 9:ään. Pääosan sotien aikaisesta ajasta puoluella on ollut yli selvästi yli 30 paikkaa parlamentissa. Ranskan presidentinvaaleissa sosialistien Hammonin kannatus 6,4 % oli myös surkea. Britanniassa työväenpuolue on kriisissä ja tulee oppositioasemassakin menettämään jonkin verran paikkoja.

Saksassa tilanne on hieman parempi. SDP on ollut sielläkin jo pidempään pienessä kriisissä, mutta uuden puheenjohtajavalintansa jälkeen se on hieman nostanut kannatustaan ja näyttäisi kykenevän ainakin realistiseen kamppailuun suurimman puolueen asemasta, vaikka aivan viimeisimmissä gallupeissa sen kannatus on jälleen ollut pienessä laskussa. Suomessa demarin tilanne kuntavaalien suhteen oli hieman samanalainen. Tulos oli tavallaan kelvollinen, mutta jos puolue ei tällaisessa tilanteessa pysty oppositioasemastaan huolimatta saamaan parempaa vaalitulosta, niin kyllä liike on ongelmissa.

Sosialidemokraattien kriisi on ollut jo pidempään käynnissä, eikä kenelläkään tunnu olevan tuohon ratkaisua. Ehkä yksi ongelma on siinä, että sosiaalidemokraattiset liikkeillä on samanaikaisesti haastajia monesta suunnasta ja ne päätyvät toimimaan reaktiivisesti ilman riittävän johdonmukaista politiikka. Kannatusta syövät keskustaliberaalit toimijat kuten Macron Ranskassa, Liberaalidemokraatit Britanniassa ja vihreät Suomessa. Samalla pelätään perinteisten rasvanahkaduunarien siirtymistä Le Penin Front Nationalin, Wilderssin vapauspuolueen tai perussuomalaisten leiriin. Lisäksi vasemmalla äärilaidalla on omat toimijansa, Ranskassa nyt Melenchon, Saksassa Linke ja Hollannissa sosialistit, jotka uhkaavat viedä ääniä, jos puolueet lähtevät hakeutumaan kohti poliittista keskustaa.

 

Urbaanille liberalismille pieniä voittoja

Osmo Soininvaara julkaisi kuukausi sitten kirjoituksen Jungner ja urbaani liberalismi, jossa hän puhui urbaanista liberalismista ja siitä kuinka urbaanit liberaalit ovat hajallaan eri puolueissa. Käsite urbaani liberalismi on aika höttöinen, mutta tavoittaa jotain kultuurisodan kahtiajaosta. Nousseen nationaistisen taantumukselliston selkein vastapuoli muodostuu urbaaneista liberaaleista. Perinteisten valtapuolueiden, erityisesti vasemmiston ongelmat ovat avanneet lisätilaa keskustaliberaaleille toimijoille, jotka ovat pystyneet asettumaan suht avoimesti nationalistisen taantumukselliston vastapooliksi.

Emmanuel Macron ja Suomen vihreät ottivat vaaleissa selkeät voitot ja edustavat hyvin selkeästi “urbaania liberalismia” ja Hollannin vaaleissa parhaan tuloksensa reiluun 20 vuoteen saanut D66 voidaan varmaankin myös laskea tähän ryhmään. Jos liberaalidemokraatit onnistuisivat vielä ottamaan kohtuullisen vaalivoiton Britanniassa, niin tätä vaalivuotta voisi pitää pienenä voittona urbaanille liberalismille. Näyttää siltä että perinteisten valtapuoleiden ongelmat ja nationalistisen taantumukselliston nousu luovat hieman lisätilaa keskustaliberaaleille liikkeille.

 

Perinteinen oikeisto selvinnyt kohtuullisesti

Nationalistisen taantumukselliston vahvu nousu ja keskustaliberaalien voimien maltillisempi nousu ovat iskeneet ennen kaikkea perinteisiin vasemmistopuoleisiin. Perinteiset oikeistopuolueet ovat ympäri Eurooppa pärjänneet vasemmistoa paremmin. Vaikka nekin ovat jossain määrin ongelmissa ovat niiden vaalitulokset kuitenkin olleet joka paikassa kohtuullisia tai hyviä. Mark Rutten VVD menetti paikkoja, mutta nousi silti Hollannissa suurimmaksi puolueeksi. Kokoomus menetti paikkoja, mutt sai silti Suomen kuntavaaleissa kohtuullisen tuloksen. Ranskan oikeiston menestys presidentinvaaleissa jäi Fillonin skandaalien takia hyvin heikoksi, mutta tulos oli silti valtaisasti parempi kuin sosialisteilla. Britanniassa konservatiivit näyttävät ottavan lähes ennätysmäisen murskavoiton ja Saksassa vallassa olevilla kristillisdemokraateilla näyttää menevän ihan hyvin. Puoluekartan myllerrys on vaikutaanut vasemmiston valtapuolueiden ohella myös oikeistoon, mutta ne näyttävät kuitenkin selvinneen muutoksista selkeästi paremmin.