Netin hämäristä nurkista ja härskeistä huijauksista

Aika paljon tulee kuunneltua erilaisia podcasteja, mutta nyt täytyy erikseen kehua Reply All podcastin uusinta jaksoa. Toimittajat Alex Goldman ja PJ Vogel ovat nyt ehtineet tehdä Reply All-podcastiaan jo päälle 100 jaksoa ja esitelleet noissa monenlaisia netin hämäriä peränurkkia. Joissain jaksoissa taustoitetaan meemejä ja muita netin hassuja ilmiöitä. Viime syksynä sankarimme esimerkiksi tavasivat auki Pepe the Frog-meemin sekä Pizzagaten. Noiden ohella ohjelmassa on kuitenkin esitelty muodoltaan kepeällä ja humoristisella tavalla erilaisia härskejä nettihuijauksia.

Uusimassa jaksossa Alex Goldman sai erikoisen viestin puhelimeensa, lähti selvittämään mistä on kyse ja päätyi kuukausia kestäneeseen viestittelyyn Intiassa hämärää call centeriä ja nettibisnestä pyörittäneen jannun kanssa. Suosittelen kuuntelemaan.

Uusin Jakso #102 Long Distance

Muita mieleen jääneitä jaksoja

#77 The Grand Tapestry Of Pepe

#78 Very Quickly to the Drill (lukkoseppähuijaus)

#83 Voyage Into Pizzagate

 

 

2,4 miljardin sakot Googlelle – Brysselin byroktaatit vauhdissa

Helsingin hillittömän Suomi Ensin-töhöilyn ohella minulle viikon mielenkiintoisin tapahtuma oli EU-komission lopultakin Googlelle iskemä 2,4 miljardin euron sakko. Brysellin byrokraatit ovat käärineet hihat ja varsinkin tanskalainen kilpailukomissaaari Margrethe Vestager on lähtenyt rohkeasti teknologiajättien kimppuun. Vestager on muutenkin varsin mainio hahmo ja Wired on jo aiemmin nimennyt hänet Euroopan vaikutusvaltaisimmaksi teknlogia-alan henkilöksi. Yleisesti ottaen EU on lähtenyt sääntelemään Yhdysvaltoja tiukemmin teknologia-alaa ja näillä päätöksillä voi olla aika merkittäviäkin vaikutuksia tulevaan kehitykseen.

Sakon perusteena oli markkina-aseman väärinkäyttö ja se että Google oli ohjannut hakijoita omaan palveluunsa muiden netin vertailusivustojen kustannuksella. Päätöksen tärkein seuraus ei edes Googlea katsottaessa ole miljardiluokan sakko, huono julkisuus tai välttämättä edes Google shoppingiin tehtävät muutokset, vaan se että Googlen hakutulokset ovat nyt jollain tasolla sääntelyn alla. EU:ta voi perustellusti kritisoida monista asioista, mutta minusta näyttää selvältä, että Googlen, Facebookin ja Amazonin kaltaisia toimijoita täytyy valvoa ja säädellä. Tämä täytyy myös tehdä kansallisvaltioita korkeammalla tasolla ja tämänkaltaiset asiat niitä, joissa EU:lle on paikkansa.

Kuvahaun tulos haulle economist new oil

Kasautumisedut, kaupungit ja aluepolitiikka

Junamatkalla luettavakseni valikotui Wired magazinen uusin numero. Artikkeli Why Middle America and Sillicon Valley dont mix kuvasi denveriläistä jannua, joka yritti saada vakuutusten nettimyyntiä tms. tekevän startuppinsa lentoon. Näissä Starp up-kiemuroissa ei ollut varsinaisesti mitään erityisen mielenkiintoista, mutta artikelin havainnot siitä, kuinka Middle Americasta on vaikea ponnistaa ihan terävimmälle huipulle, olivat ihan mielenkiintoisia. Viimeisen vuosikymmenen aikana Piilaakson suhteellinen merkitys on kasvanut entisestään, suuri osa merkittävistä teknologiayrityksistä toimii siellä ja Denverin kaltaisissa metropoleistakin on vaikea nousta aivan terävimmälle huipulle. Tämän seurauksena päädyin sitten loppu junamatkan ajan naputtelemaan ylös aihepiiriä sivuavia ajatuksiani.

Syrjästeutujen tyhjeneminen, kaupungistuminen ja metropolien taloudellisen merkityksen kasvaminen ovat enemmän tai vähemmän väistämättömiä kehityskulkuja ja Helsingin tuore pormestari Jan Vapaavuori on ihan aiheestakin toistellut, että kaupungistuminen ei ole tykkäämiskysymys. Kehitykseen voidaan vaikuttaa hieman, mutta kovan luokan kepuloinnillakin kehitystä voidaan vain hidastaa. Puhtaasti markkinavoimien muovaamassa maailmassa Suomessa, mutta myös muualla kaupungistuminen olisi kovempaa ja sillä olisi myös plussamerkkinen vaikutus talouskasvuun. Tämä ei edelleenkää tarkoita, etteikö jollain tasolla saattaisi olla hyödyllistä ohjata kaupungistumista potentiaalisten haittojen ehkäisemiseksi.

Esimerkiksi Suomessa keskustelu menee kuitenkin raivostuttavan usein yksiulotteiseen Helsinki vastaan maakunnat-väittelyyn. Ode Soininvaara käsitteli aihepiiriä hiljattain taas ihan hyvin blogikirjoituksessaan Helsingin kasvu – koko maa asuttuna?.

Helsinkiin suuntautuvan muuttopaineen vähentäminen edellyttäisi, että tuettaisin muita, kehityskelpoisimpia kaupunkeja. Se on jokseenkin täysin eri asia kuin tukea huonoimmin eväin varustettuja alueita. Jos aluepolitiikan tärkeimmäksi päämääräksi otetaan toivottomimpien alueiden tekohengittäminen, se tarkoittaa, ettei tehdä mitään sille, että Tampere, Oulu, Jyväskylä ja Turku voisivat ottaa suuremman vastuun urbanisoitumisesta.

Sanotaan se nyt suoraan: jos kunnan väestön mediaani-ikä on noussut kuuteenkymmeneen vuoteen, on aika siirtyä oireen mukaiseen hoitoon. Aluepolitiikkaan käytetyt rahat menevät hukkaan, jos sen päätavoitteeksi tavoitteeksi otetaan epätoivoisimpien alueiden tekohengittäminen.

On ymmärrettävä vaatimus, että ihmisiä ei pidä asettaa asuinpaikan takia eriarvoiseen asemaan ja siksi kaikkialla maassa pitäisi turvata samat palvellut. Tätä ei käyttännössä oikein voi ihan täysmittaisesti toteuttaa, mutta hyväksyn tämän jonkinlaiseksi ihanteeksi johon pyritään. Sen sijaan en pysty ymmärtämään ajatusta, että alueerakenne olisi asia, jonka ei pitäisi muuttua ja pitäisi ensisijaisesti tukea joitain alueita. Olennaista olisi tukea ongelmallisilla alueilla asuvia ihmisiä ja yksi keskeinen keino on tehdä muuttaminen paremmin menestyvälle alueelle mahdollisimman helpoksi.

Aluepolitiikan perusajatus pitäisi perustua jo muinoin Johann Heinrich von Thünenin ja Walter Christallerin havaintojen tapaan keskusverkkohierarkiaan ja keskusten vaikutusalueiden hahmottamiseen. Suomen kaltaisessa alueeltan valtaisassa, mutta asukasluvultaan pienessä maassa ei ole mahdollista luoda levällään olevien pikkupaikkakuntien verkostoa. Siitä voi väitellä minlälainen kaupunkiverkosto olisi ideaali ja missä määrin julkisen vallan pitäisi ohjata kehitystä kohti tuota ideaalia. Sen pitäisi kuitenkin tapahtua niin että meillä on riittävän vahvoja keskittymiä ja sen ei varsinkaan pitäisi tapahtua, niin että pyritään suoranaisesti estämään hyvin menestyvän suurkaupunkien kasvua.

Kuvahaun tulos haulle world is spiky

Kirjoituksen alussa mainitsemani Wiredin juttu kuvaa tietyllä tavalla kuitenkin äärimmäisen keskittymisen seurauksia. Globaalissa kilpaluissa jopa yli 300 miljoonan asukkaan Yhdysvalloissa paljon asioita keskittyy muutamille suurimille kaupunkiseuduile. En edelleenkän tiedä missä määrin ja millä tavoin julkisen vallan pitäisi yrittää vaikuttaa tähän kehitykseen. Tuollaisesta äärimmäisestä globaalin mittakaavan keskittymisestä seuraa kuitenkin monenlaisia negatiivisiakin ulkoisiavaikutuksia. Herää myös kysymys missä määrin edes Helsinki on tässä tarkastelussa riittävän suuri kaupunkiseutu pärjäämään globaalissa kilpailussa ja jos asioita mietittäisiin puhtaasti kansallisvaltioiden välisenä taisteluna toisiaan vastaan, niin Suomen kannattaisi antaa Helsingin kasvaa ja ehkä suorastaan pyrkiä hyvin aktiivisen keskitttämiseen.

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Pitää varmaan yrittää jäsennellä tähän aihepiiriin liittyviäni ajatuksia useampaan kirjoitukseen joskus tulevaisuudessa. Jonkinlainen perusajatus nyt kuitenkin on, että kaupungistuminen ja suurten metropolien vaikutuksen kasvu ovat megatendejä, johin voidaan vaikuttaa vain hyvin rajallisesti ja pitäisi miettiä miten aihepiirin liittyviä ongelmia voisi olla mahdollista hallita ja ratkoa.

Terrorismi ja teknologiajättien vastuu

Kuten monessa muussakin asiassa nykyään, myös terrorismin vastaisessa taistelussa voisi olla syytä kiinnittää enemmän huomiota aikamme teknlogiajätteihin ja niiden vastuuseen. Paljon on ollut puhetta siitä, kuinka poliisilla ja erilaisilla viranomaisilla pitäisi olla välineet taistella terroristeja vastaan, mutta jossain piireissä on pikkuhiljaa alettu puhua siitä, kuinka teknologiajätit päästävät liian helposti terroristien väkivaltaista propagandaa läpi ja luovat näille mahdollisuuden rekrytointiin ja keskinäiseen kommunikaatioon.

Eräältä suosikkiajattelijaltani Evgeny Morozvilta on jo pitkään kuultu mielenkiintoisia puheenvuoroja teknologiajättien moraalisesti vastuusta, mutta nyt tätä aihepiiriä käsiteltiin myös uusimassa Economistissa. Ja tinkimättömänä markkinatalouden kannattajana Economist luonollisesti muistuttaa sääntelyn ongelmista, mutta kuitenkin toteaa, ettei kaikkea nettijättien toiminnan valvontaa ja säätelyä voi vastustaa kaltevan pinnan argumentaatioilla.

In the past, internet firms have tended to “build it first, figure out the rules later”. However, the arguments about terrorism and extremist content are a stark reminder that the lawless, freewheeling era of the early internet is over. Technology firms may find that difficult to accept. But accept it they must, as part of the responsibility that comes with their new-found power and as part of the price of their success.

 

 

Silicon Valley, Startup-kupla ja Yksisarviset, Dan Lyons – Disrupted

Startupit ja Silicon Valley esiintyivät mediassa pitkään lähes yksipuolisen positiivisessa valossa. Piilaakson coolit visiönäärit haastoivat perinteiset toimintamallit, tienasivat käsittämättömiä määriä rahaa ja tekivät siinä sivussa maailmasta paremman paikan. Viimeistään tällä vuosikymmennellä suurimmat nettijätit ovat kuitenkin kasvaneet maailmaa muovaaviksi voimiksi eikä niitä voi enää pitää vain sympaattisina altavastaajia. Viime vuosina mm. yksityisyydensuojaan liittyvät asiat, pelko startup-kuplasta, suurimpien toimijoiden nouseminen lähelle monopoliasemaa, ubersaatio/keikkatalous sekä digitaalisaation johtaminen epätasaisempaan tulonjakoon ovat aiheuttaneet aiempaa kriittisempää kirjoittelua Silicon Valleyn tekemisistä. Silicon Valley/Piilaakso alkaa nykyään olla myös jo Wall Streetin tai Hollywoodin kaltainen käsite.

Luin juuri Disrupted-kirjan, jossa reilu viisikymppinen entinen journalisti päätyy keskelle pöhisevää startup-maailmaa. Kirjoittaja Dan Lyons on myös ollut vierailevana kirjoittajana HBON:n Silicon Valleyssa, joka on viihteellisyydessään ja absurdiudessaan tuonut tietyt Piilaakson elämän piirteet meidän tavallisten pulliaisten nähtäväksi. Kuvailleesaan startup-maailmaa Disrupted on lähes samalla tavala koominen kuin Silicon Valley. Se kuitenkin kuvaa todellisia tapahtumia ja siinä seassa antaa laajempaa taustoitusta startuppeihin ja Piilaaksoon. Löysin kirjasta moniakin itseäni puhuttelevia teemoja taloudesta, työstä ja teknologiasta. Ehkä keskeistä kirjassa kuitenkin oli terveen kokonaiskriittinen näkökulma startup-pöhinään ja Silicon Valleyn maailmaan. Pari kuukautta sitten lukemani Chaos Monkeys esitti sekin suht kriittisen näkökulman teknologiajättien menoon, mutta Disrupted on ainakin joissain suhteissa vielä kyynisempi. Silicon Valleyn ironisen Making the World a better place-kommentin sijaan Lyons lohduttautuu kirjassa ensimmäisten työpäiviensä jälkeen ajatuksella We are making the world a little bit worse – but only a little bit.

 

 

Dan Lyonsin oma henkilöhistoria kuvastaa osittain sitä disruptioita, johon teknologian kehitys on johtanut. Toimittajat ovat kai yksi merkittävimmistä korkeammin koulutetuista ryhmistä, joihin digitalisaation on iskenyt kovaa. Pitkän ja ihan ansiokkaan uran journalistina tehnyt Lyons saa kenkää Newsweekista 2012 ja joutuu reilun 50 vuoden iässä miettimään uutta suuntaa uralleen. Huomattuaan että perheen elättämisen mahdollistamaa vakioduunia toimittajana ei löydy. Hyvin teknlogiamaailmaa tuntevana ja aiemmin coolia startup-maailmaa hieman kadehtineena hän ajatettelee lähtevänsä tarjoamaan palveluksiaan markkinoinnissa ja päätyy tämän seurauksena kotikaupunkinsa Bostonin lähellä päämajaansa pitävän Hubspotin palvelukseen. Ja tästä se hupi sitten alkaa.

Yksi kirjan keskeisistä teemoista liittyy Lyonsin ikään. Hubsopotin keski-ikään verrattuna Lyons on noin kaksi kertaa vanhempi. Hubspot taitaa olla vielä hieman keskivertoteknologiayritystä nuorempi työympäristö, mutta eipä se taida startup-skenessä harvinaista olla, että nuoren ja vanhan työntekijän raja menee 30 vuodessa. Yli 50-vuotiaat saattavat sitten olla jo todella harvassa. Merkittävä tekijä tässä on varmasti se, etteivät vanhemmat ihmiset ole aivan yhtä hyvin kiinni nykytekniikassa. Dan Lyons tuo kuitenkin esiin kaksi muuta näkökulmaa.

 

Ensimmisenä nuoret työntekijät on helpompi saada tekemään pitkää päivää pienehköllä palkalla ja kuvittelemaan, että he ovat nyt muuttamassa maailmaa. Googlea voi perustellusti kritisoida tietyistä asioista ja on tervettä suhtautua varsinkin näihin suurinta valtaa käyttäviin toimijoihin kriittisesti. Yksi Googlen yllättävä aikaansannos kuitenkin liittyy työympäristön muutokseen. Google oli eturintamassa tarjoamassa työntekijöilleen ilmaiset ruuat ja monenlaisia muita houkuttelevia etuja sekä muuttamassa toimistoa jonkinlaiseksi aikuisten leikkipuistoksi säkkituoleineen ja värikkäine sisustuksineen. Tätä monet muut ovat sitten jäljitelleet perässä. Vaikka työsuhde-edut eivät olisi ihan samalla tasolla, niin toimistosta on haluttu tehdä coolin pseudorento työmypäristö ja ajateltu, että toimistokoiralla sekä täysillä kokis- ja red bull-kaapeilla nuoret tyytyvät matalampaan palkkaan ja heikompiin työehtoihin.

Hyvin nuorten ihmisten rekrytoiminen on myös keino yksinkertaisesti säästää rahaa. Kahteen edellämainittuun tekijään liittyen saattaa kuitenkin myös olla, että vanhempia työntekijöitä syrjitään tarpeettomastikin. Lyons mainitsee kuinka teknologiayrityksen haluavat yleensä ehdottomasti antaa itsestään kuvan syrjinnästä vapaina paikkoina, mutta todellisuudessa niitä pyörittävät nuoret valkoiset miehet. Sukupuoleen, seksuaalisuuteen tai ihonväriin liittyvää syrjintää ei kuitenkaan koskaan haluta tuoda esiin, mutta ikäsyrjintää ei aina edes haluta piilottaa. Mark Zuckerbergin totesi joskus että Young people are just smarter.

Oma suhteeni aiheeseen vaihtelee ambivalentin ja kyynisen välillä. Olen omalla lyhyehköllä työurallani mm. “päässyt” työskentelemään epäsuorasti yhdelle aikamme suurelle nettijätille ja kovasti kasvaneelle startupille, joka yritti kopioida Googlen piirteitä. Työntekijöiden nopea kierto, jossa ei juuri yli nelikymppisiä näkynyt ja jossa nuoret ja epäpätevät välipomot eivät kyenneet antamaan keskimäärin vielä nuoremmille alaisilleen juuri mitään järkevää ohjausta, ovat tulleet tutuiksi. Samoin ilmainen aamupala, seinälle maalatut mukainspiroivia tekstit, mukarennot työympäristöt ja firman piikkiin ryyppäämminen perjantaisin. Tunnistin Disrupted-kirjasta paljon omia työelämäkokemuksiani. Erityisesti kuitenkin nuorekkaan yltiöpositiivisen henki ja kimpasa tsemppaaminen ovat olleet asioita, joihin minun on ollut vaikea sopeutua.

Grow fast, lose money, go public

Ikäsyrjintään, työpaikkakulttuuriin ja työoloihin liittyvän kritiikin osalta Lyons esitää myös laajempaa kritiikkiä yksisarvisia ja niiden metsästäjiä kohtaan. Kirjoittelin vuoden alussa lyhyen tekstin Peter Thielistä ja tämän kirjasta. Tämä  VC-porurkka esim. Reid Hoffman nimeltä mainittuna, saa Lyonsilta aika kovaa kritiikkiä. Kun käytännössä on kovin vaikeaa tietää, kenen kaksikymppisen nörtin algortimi tai appi mullistaa maailman, niin riskirahoittajat päätyvät usein roiskimaan rahojaan summamutikassa sinne ja tänne, toivoen että joku yksisarvinen saataisiin kiinni. Dan Lyons pelkääkin, että olemme start up-kuplassa, joka puhkeaa aiheuttaen monille kovia menetyksiä. Erityisesti tämä koskettaa optioihin palkkansa vaihtaneita työntekijöitä, mutta ehkä myös laajemmin yhteiskuntaa. Vaikea tätä on arvioida, mutta pidän startup-kuplaa potentiaalisesti ihan mahdollisena tulkinta nykytilanteesta.

Monet menestyksekkäimmät nettijätit kuten Google ja Facebook eivät pitkään onnistuneet tekemään voittoa ja esimerkiksi Amazon sekä Uber taitavat edelleen tehdä tappiota. Tämä on johtanut aika erikoiseen tilanteeseen, jossa rankkaa persnettoa tekevät yritykset ovat kuitenkin kaikkein arvokkaimpia. Tämä ehkä liittyy Peter Thielin toteamukseen siitä kuinka Competition is for losers, ja todellisten tekijöiden pitäisi tähdätä monopoliin. Kunhan onnistuu kasvamaan nopeasti ja ottamaan markkinat suurelta osin haltuunsa, niin ei ole niin väliä, vaikka rahaa poltettaisiin hirvittävällä tahdilla.

Varisnkin AirBnB:ta ja Uberia pienempien Hubspotin kaltaisten yksisarvisten kohdalla voidaan kuitenkin päätyä luomaan vain tyhjää hypeä. Hubspotin kohdalla Lyons kritisoi myös erityisesti markkinointilähtöisyyttä. Paha sanoa miten maailma ihan tarkalleen tässä asiassa oikeasti toimii, mutta kuvittelen naiivsiti, että joissain paikoissa fokus olisi enemmän toimivan tuotteen luomisessa ja selkeästi vähemmän markkinoinnissa. Lyonsin kuvaukset nettimarkkinoinnin absudista menosta olivat sellaisia joihin totisesti pystin itse samaistumaan, vaikka suorat kosketukseni tuohon maailmaan ovatkin aika vähäisiä.

Disrupted oli yksi parhaita lukemiani kirjoja pitkään aikaan. Minusta se tuntui totisesti tavoittavan monia teemoja nykymaailmasta muotoillen ne viihdyttävään ja aidosti hauskaan muotoon.

Vaalit Euroopassa 2017 – Trendejä ja tulkintaa

Kirjoittelin vuoden vaihteessa lyhyen tekstin Euroopan 2017 vaalivuodesta. Tänään tietysti pidetään Ranskan presidentinvaalien toinen kierros ja kuten kirjoitin alkuvuodesta, Ranskan vaaleilla on potentiaalisesti kaikkein dramaattisin vaikutus koko Euroopan tulevaisuuteen. Olen tästä edelleen samaa mieltä ja Emmanuel Macronin  valinta on ainakin jossain määrin merkittävä stoppi nationalistisen taantumukselliston nousulle. Macronin voitto on monella tapaa erittäin positiivinen asia. Hänellä voisi olla halua ja kykyä laittaa Ranskan talous kuntoon, mutta voi  olla ettei Macron saa fragmentoituneessa ja riitaisassa Ranskassa reformejaan läpi.

Theressa Mayn päätös järjestää ennenaikaiset parlamenttivaalit Britanniaan myös toi entisestään lisää tapahtumia Euroopan hulluun 2017 vaalivuoteen. Yritän nyt kuitenkin vetää vuoden  vaaleista (Ranska, Hollanti, Suomi, Iso-Britannia ja Saksa) jonkinlaista kevyttä välisynteesiä järjeselläkseni hieman omia ajatuksiani.

Voimannuuttava netti –> Netin pimeät puolet

Viimeistään tämän vuosikymmenen alusta lähtien kaikkien vaalien yhteydessä on puhuttu , kuinka nämä ovat nyt ensimmäiset aidot somevaalit. Vuonna 2017 some ja netti ovat kuitenkin siinä määrin vakiintuneet ilmaksi, jota hengitämme, että niiden vaikutus on kiistatta todella suuri, vaikka tätäkin voidaan liioitella. Ehkä suurin muutos on kuitenkin tapahtunut siinä, että Facebookin ja Twitterin lietsoman arabikevään jälkeen some ja netti ovat muuttuneet yhä pelottavammiksi politiikan teon välineiksi.

Aiemmassa tämän viikon postauksessani mainitsemani Yevgeny Morozovin vuonna 2011 julkaiseman kirjan The Net Delusion: The Dark Side of Internet Freedom ajatukset ovat tulleet totisesti valtavirtaan. Netti ei todellakaan ole pelkästään vapauttava ja ruohonjuuritason liberaaleja aktivisteja voimauttava väline, vaan se on oiva väline myös diktaattoreille sekä auktoritäärislle ja länsimaisen demokratian vastaisille toimijoille.

Fake news on noussut yhdeksi vuoden 2017 käytetyimmäksi sanaksi. Amerikan vaalien jälkeen pelättiin, että erilaiset valeuutiset ovat sabotoimassa myös Euroopan vuoden 2017 vaaleja, mutta ainakin oman seurantani perusteella nationalistista taantumuksellistoa tukeva paskaspämmi ei ole uponnut aivan yhtä hyvin kuin Amerikassa. Ehkä Amerikan tapahtumista on opittu hieman. Toki saa nähdä miten paljon toissapäivänä tehdyllä Macronin mustamaalausyrityksellä on vielä vaikutusta. Se ei todellakaan nosta Le Peniä presidentiksi, mutta saattaa pikkuisen laskea Macronin ääniosuutta ja heikentää hänen liikkeensä mahdollisuuksia kesäkuun parlamenttivaaleissa.

Valeuutisten ja tietomurtojen lisäksi nettiin ja someen liittyy kuitenkin myös muita ilmiöitä, joita ei vielä hahmoteta kunnolla. Esimerkiksi mystisestä Cambridge Analyticasta on kirjoitettu paljon, mutta tuntuu että olemme edelleen hieman epämääräisten tietojen varassa. Samoin on vaikea sanoa kuinka paljon erilaiset netin kuplat, kaikukammiot ja sosiaalisen median algoritmit ovat vahvistaneet kahtiajakoja.

Oma mututuntumani on se, että politiikan yhteyttä someen, valeuutisiin, algoritmeihin, kaikukammioihin, big dataan, digimarkkinointiin ja nettipropagandaan ei ymmärretä vielä riittävän hyvin. Jotkin aihepiirin todelliset asiantuntijat osaavat kuitenkin hyödyntää näitä välineitä ja pystyvät varmasti vaikuttamaan vaaleihin, joissa erot ovat melko pieniä. Meillä saattaa kuitenkin olla tällä hetkellä taipumus paisutella tätä asiaa hieman liikaa ja ihmisaivoille tyyppiliseen tapaan ajatella, että asioissa, joita emme ymmärrä kovin hyvin, on takana kaikkea koordinoivia taustapiruja, vaikka tosiassa kyseessä on paljon kaoottisempi prosessi.

Jos muuten politiikan ja teknologian suhde kiinnostaa, suosittelen seuramaan äskettäin Wired UK:n starttaamaa UpVote-podcastia.

 

Taisteluvoittoja nationalistista taantumuksellistoa vastaan

Trumpin ja Brexitin jälkeen rakennettiin narratiivia, että nationalistinen taantumuksellisto tulee  väistämättä nousemaan vuoden 2017 vaaleissa valtaan ympäri Eurooppaa. Nationalistisen taantumukselliston edustamat liikkeet ovat hieman nostaneet kannatustaan Hollannin ja Ranskan vaaleissa, mutta niiden suosio on kuitenkin jäänyt heikommaksi kun mitä monissa vuodenvaihteen spekulaatioissa ajateltiin. Saksan vaaleihin on vielä aikaa, mutta AFD:n kannatus on laskenut gallupeissa koko tämän vuoden. Myös Britanniassa UKIP:n asema on heikentynyt onnistuneen Brexit-voiton myötä. Liberaali demokratia on kiistatta siis ottanut pieniä taisteluvoittoja nationalistista taantumuksellistoa vastaan.

Erityisesti Suomessa tilanne on mielenkiintoinen. Perussuomalaisten vaalitulos oli surkea. Toisaalta puolue tulee jokatapuksessa siirtymään Soinin jälkeen SMP:läisyydestä enemmän kohti eurooppalaista oikeistopopulismia. En usko Halla-ahon valintaan, mutta tämä olisi tietysti valtava askel tuohon suuntaan. Terhokin on kuitenkin pieni askel samaan suuntaan. Jos perussuomalaiset ei ajaudu pahoihin sisäisiin kiistoihin, epäilen että Suomessa on parin vuoden päästä nykyistä “eurooppalaisempi” ja oikeistolaisempi perussuomalainen puolue, jonka kannatus on yli 10%.

Nationalistisen taantumukselliston suurin momentum näyttää nyt taittuneen. Yhtään pidempää aikaväliä katsotaessa se on kuitenkin vahvistanut asemiaan ja tulee säilyttämään asemansa voimana, jolla on mahdollisuuksia horjuttaa liberaalia demokratiaa. Erityisesti Itä-Euroopassa vallassa on hyvinkin puolifasistisia voimia ja näiden liikkeiden toiminnalla on vähintään EU:n kautta vaikutusta koko Euroopan kehitykseen.

Sosiaalidemokraattien kriisi syventyy

Yksi pidempään käynnissä olleita poliittisia megatrendejä on ollut sosiaalidemokraattisten liikkeiden laskenut kannatus. Mikäli kaikkien katseet eivät olisi olleet niin kiinnittyneitä nationalistiseen taantumuksellistoon, olisi sosialidemokraattisten liikkeiden romahdus saanut ansaitusti enemmän mediatilaa.

Hollannissa työväenpuolueen kannatus romahti totaalisesti. Sen paikkamäärä tippui 38:sta 9:ään. Pääosan sotien aikaisesta ajasta puoluella on ollut yli selvästi yli 30 paikkaa parlamentissa. Ranskan presidentinvaaleissa sosialistien Hammonin kannatus 6,4 % oli myös surkea. Britanniassa työväenpuolue on kriisissä ja tulee oppositioasemassakin menettämään jonkin verran paikkoja.

Saksassa tilanne on hieman parempi. SDP on ollut sielläkin jo pidempään pienessä kriisissä, mutta uuden puheenjohtajavalintansa jälkeen se on hieman nostanut kannatustaan ja näyttäisi kykenevän ainakin realistiseen kamppailuun suurimman puolueen asemasta, vaikka aivan viimeisimmissä gallupeissa sen kannatus on jälleen ollut pienessä laskussa. Suomessa demarin tilanne kuntavaalien suhteen oli hieman samanalainen. Tulos oli tavallaan kelvollinen, mutta jos puolue ei tällaisessa tilanteessa pysty oppositioasemastaan huolimatta saamaan parempaa vaalitulosta, niin kyllä liike on ongelmissa.

Sosialidemokraattien kriisi on ollut jo pidempään käynnissä, eikä kenelläkään tunnu olevan tuohon ratkaisua. Ehkä yksi ongelma on siinä, että sosiaalidemokraattiset liikkeillä on samanaikaisesti haastajia monesta suunnasta ja ne päätyvät toimimaan reaktiivisesti ilman riittävän johdonmukaista politiikka. Kannatusta syövät keskustaliberaalit toimijat kuten Macron Ranskassa, Liberaalidemokraatit Britanniassa ja vihreät Suomessa. Samalla pelätään perinteisten rasvanahkaduunarien siirtymistä Le Penin Front Nationalin, Wilderssin vapauspuolueen tai perussuomalaisten leiriin. Lisäksi vasemmalla äärilaidalla on omat toimijansa, Ranskassa nyt Melenchon, Saksassa Linke ja Hollannissa sosialistit, jotka uhkaavat viedä ääniä, jos puolueet lähtevät hakeutumaan kohti poliittista keskustaa.

 

Urbaanille liberalismille pieniä voittoja

Osmo Soininvaara julkaisi kuukausi sitten kirjoituksen Jungner ja urbaani liberalismi, jossa hän puhui urbaanista liberalismista ja siitä kuinka urbaanit liberaalit ovat hajallaan eri puolueissa. Käsite urbaani liberalismi on aika höttöinen, mutta tavoittaa jotain kultuurisodan kahtiajaosta. Nousseen nationaistisen taantumukselliston selkein vastapuoli muodostuu urbaaneista liberaaleista. Perinteisten valtapuolueiden, erityisesti vasemmiston ongelmat ovat avanneet lisätilaa keskustaliberaaleille toimijoille, jotka ovat pystyneet asettumaan suht avoimesti nationalistisen taantumukselliston vastapooliksi.

Emmanuel Macron ja Suomen vihreät ottivat vaaleissa selkeät voitot ja edustavat hyvin selkeästi “urbaania liberalismia” ja Hollannin vaaleissa parhaan tuloksensa reiluun 20 vuoteen saanut D66 voidaan varmaankin myös laskea tähän ryhmään. Jos liberaalidemokraatit onnistuisivat vielä ottamaan kohtuullisen vaalivoiton Britanniassa, niin tätä vaalivuotta voisi pitää pienenä voittona urbaanille liberalismille. Näyttää siltä että perinteisten valtapuoleiden ongelmat ja nationalistisen taantumukselliston nousu luovat hieman lisätilaa keskustaliberaaleille liikkeille.

 

Perinteinen oikeisto selvinnyt kohtuullisesti

Nationalistisen taantumukselliston vahvu nousu ja keskustaliberaalien voimien maltillisempi nousu ovat iskeneet ennen kaikkea perinteisiin vasemmistopuoleisiin. Perinteiset oikeistopuolueet ovat ympäri Eurooppa pärjänneet vasemmistoa paremmin. Vaikka nekin ovat jossain määrin ongelmissa ovat niiden vaalitulokset kuitenkin olleet joka paikassa kohtuullisia tai hyviä. Mark Rutten VVD menetti paikkoja, mutta nousi silti Hollannissa suurimmaksi puolueeksi. Kokoomus menetti paikkoja, mutt sai silti Suomen kuntavaaleissa kohtuullisen tuloksen. Ranskan oikeiston menestys presidentinvaaleissa jäi Fillonin skandaalien takia hyvin heikoksi, mutta tulos oli silti valtaisasti parempi kuin sosialisteilla. Britanniassa konservatiivit näyttävät ottavan lähes ennätysmäisen murskavoiton ja Saksassa vallassa olevilla kristillisdemokraateilla näyttää menevän ihan hyvin. Puoluekartan myllerrys on vaikutaanut vasemmiston valtapuolueiden ohella myös oikeistoon, mutta ne näyttävät kuitenkin selvinneen muutoksista selkeästi paremmin.

 

Evgeny Morozov – Freedom as a Service

HBO:n Silicon Valleyn neljäs tuotantokausi pyörähti hiljattian käyntiin ja sen innoittamana kuuntelin Piilaakson armottoman kriitikon Evgeny Morozovin luennon aiheesta The “Smart City” as a Transition Point Towards the “Private City. Smart city taitaa olla heti big datan takana yksi viime vuosien toistelluimpia trendisanoja, joka pitää tunkea osaksi jokaista strategiaa, johon se vain on jotenkin mahdollisesti laittaa.

Evgeny  Morozov syntyi Valko-Venäjällä, oli nuoruudessaan kirkasotsainen internetaktivisti, mutta kyynistyi nopeasti armottomaksi Piilaakson ja sen ajatusmaailman kriitikoksi.  Luin pari vuotta sitten Morozovin kirjan To Save Everything, Click Here, joka oli aika heviä shittiä, enkä tiedä suosittelisinko sitä kovin monelle. Audiomuodossa miehen ajatuksia kuitenkin kuuntelee mielellään ja Morozovilla on myös Twitterissä usein oivaltavia sivalluksia Piilakson suuntaan. Äärimmäisen kyynisenä, Foucaulta ja Deleuzia siteeraavana, mutta myös aidosti teknologiaskeneä tuntevana hahmoma häntä on mielenkiintoista seurata. En tiedä kuinka loppuun asti Morozovin ajatusketjuja kannattaa seurata, mutta kun mediassa alkaa pyöriä juttuja jostain uudesta hypetetystä teknologiasta, huomaan usein etsiväni, mitä kyynisen kriittisiä kommentteja Morozovilla on aiheesta sanottavanaan.

 

Työ, Valta ja Status 2000-luvulla, Ryan Avent – Ihmisten varallisuus

Economistin toimittajan Ryan Aventin kirja The Wealth of Humans: Work and Its Absence in the Twenty-first Century yritää vetää yhteen viimeiset vuodet vellonnutta keskustelua teknologian kehityksestä, työpaikkojen katoamisesta ja tulonjaon polarisaatiosta. Toivoin kirjalta juuri  näiden aihepiirien liittyvän keskustelun huolellista yhteenvetoa lisätessäni sen tämän vuoden talouskirjojen lukulistalleni. Odotin position olevan Aventin työnantajan The Economistin tapaan extreme center, niin että aihepiirin monet ongelmat tunnustetaan, muttei päädytä aivan Humans need not Apply-videon pessimismiin.

 

Kirja alkaa Adam Smithin ja John Maynard Keynesin lainauksilla ja kertoo sen jälkeen miten toimittajan ja taksikuskin vaarassa olevat ammatit kuvastavat laajempiakin käynnissä olevia kehityskulkuja. Yksi kirjan alkupuolen hyviä huomioita oli teknologian vaikutusten ryhmitteleminen kolmeen kategoriaan.

1. Ensimmäinen on ilmiselvähkö ja jo pitkään olemassaollut automaatio, joka on tosin levinnyt ja leviämässä koko ajan uusille alueille. Se siirtyy yhä enemmän tehtaiden ulkopuolelle tomistoihin ja duunareiden töistä asiantuntijatehtäviin.

2 Toiseksi tekniikan kehitys on mahdollistanut aiempaa tehokkaamman ulkoistamisen ja töiden siirtämisen halvempiin maihin kun työn seuranta ja asioiden kommunikoiminen on teknologian myötä aiempaa helpompaa. Tätä kautta nimenomaa tekninen kehitys on voimistanut globalisaatiota tästä on syntynyt jonkinasteinen takaisinkytkentä

3. Tekniikka on mahdollistanut oman alojensa supertähtien toimimisen yhä suuremman yleisön kanssa. Esimerkiksi parhaat luonnoitsijat voivat nyt MOOC:ien avulla tavoittaa satojatuhanisa opiskelijoita ja aiemmin tältä kilpailulta välttyneet keskinkertaiset professorit joutuvat kohtaamaan uudenlaista kilpailua.

Avent on kuitenkin kriittinen myös sen suhteen, kuinka paljon työpaikkojen katoamisen ja tulonjaon polarisaation aiheuttamia ongelmia kyetään ratkomaan koulutusta parantamalla. Laadukas ja ajantasalla oleva koulutusjärjestelmä on tärkeä palikka, mutta siihen keskittymällä ei kuitenkaan pystytä ratkaisemaan tulevia ongelmia kuin hyvin pieniltä osin.

Aventin esimerkit siitä, millaiset uudet ja työpaikat osaltaan helpottavat työpaikkojen katoamista ovat hyvin mielenkiintoisia, mutta eivät nähdäkseni kovin rohkaisevia. Nuo työpaikat eivät ehkä pysty tarjoamaan kovin suurelle määrälle ihmisiä keskiluokkaista elintasoa.

On kuitenkin totta, että netin tehokkaasti ihmisiä yhteensaattavien markkinapaikkojen kautta joillekin ihmisille on mahdollista erikoistua hyvin pienelle sektorille ja myydä todellisia niche-tuotteita ja saada silti riittävä toimeentulo. Omalla läppärillä voi osallistua myös netin keikkatalouteen ja vapaampi työnteko kompensoi osaltaan mahdollisesti matalammaksi jäävää korvausta. Yhä tehokkaamman tuotannon maailmassa käsityön merkitys saattaa myös kasvaa. Käsityöoluet ovat olleet in jo pitkään ja ruuan ohella muillakin aloilla varmaan nähdään samanlaista trendiä, joka osaltaan tarjoa töitä joillekin.

Kirjan nimen Adam Smith-alluusio tulee esiin erityisesti kirjan keskivaiheilla kun Avent kirjoittaa pitkästi yritysten aineettomasta pääomasta ja kuinka 80% yritysten arvosta on nykyään pimeää ainetta. Ei maata, kiinteistöjä ja koneita tai laitteita, joita usein ajatellaan, vaan yrityksen sisällä olevaa tietoa, jota pystytään hyödyntämään tehokkaasti rakentamalla toimiva kulttuuri työpaikan sisälle.

Avent kirjoittaa myös mielenkiintoisesti San Franciscon asuntomarkkinoista ja tavasta kuinka kaupunkimaan rajallisuus ja tehoton käyttö siirtää taloudellisen kasvun hedelmät helposti suurelta osin maanomistajien käsiin. Itse pidin paljon kirjan keskivaiheen kaupunkiaiheisista pohdiskeluita. Tolkutonta vuokraa itse viime aikoina maksaneena tullut mieleen ajatus, että väistämättä jonkinlaiset yhteisasumisen muodot yleistyvät tulevaisuudesssa varsinkin niillä metropolialueila, joilla asumisen hinta eniten kasvanut.

Varsinkin kirjan loppupuolella on myös selkeämmin viime vuosien poliittiseen keskusteluun liittyvää tarinointia. Avent esimerkiksi puhuu varsin avoimen maahanmuuttopolitiikan puolesta. Erityisen mielenkiintoista oli kuitenkin kappale kehittyvistä maista ja miten ennenaikainen deindustrialisaatio saattaa vaikuttaa näihin maihin. Harva meistä on tainnut miettiä, miten robotisaatio ja digitalisaatio vaikuttaa länsimaiden ulkopuolella.

Kirjan tyylissä ehkä näkyi se että kirjoittaja on the Economistin toimittaja, enkä sano tätä negatiivisessa mielessä. Kirja analyysit olivat kuitenkin pääosin verrattain kansantajuisia, mutta välillä työmarkkinoita analysoitiin melkoisella antaumuksella. Wealth of Humans oli aika pitkälti sitä mitä odotinkin. Sen sävy oli kuitenkin astetta odottamaani synkempi. Jos tässä nyt ei ihan perikatoon ollakaan matkalla, niin aika helvetinmoisia ongelmia saadaan silti ratkoa

 

 

Antonio García Martínez – Chaos Monkeys

Antonio García Martínezin Chaos Monkeys: Inside the Silicon Valley money machine on puhuttanut teknologiapiirejä viimeisen vuoden ajan ja myyntiluvuista päätellen suuri yleisökin on löytänyt sen.  Kirjan nimi Chaos Monkeys viittaa Netflixin työkaluun, jolla selvitetään mitä tapahtuisi “sattumanvarausesta kaaoksesta, jonka serverihuoneeseen päässyt apina aiheuttaisi”. Kirjassa käytetään tätä metaforana, jossa serverihuone on yhteiskunta ja apinat ovat teknologiajättejä, jotka toiminnalaan aiheuttavat toiseen potenssiin nousevaa luovaa tuhoa. Kirja ei ole moralisoiva, mutta kuvaa  mukavan kriittisesti Piilaakson pöhinää.

Kuubalaistaustainen kirjoittajamme on tehnyt mielenkiintoisen urapolun. Ensin fysiikan väitöskirjatutkijana, sen jälkeen Goldman Sachila Wall Streetilla ja sieltä nettimainonnan start up-maailmaan sekä Y-Combinatorin kautta lopulta Facebookiin. Jos kirjan alkusivujen muuttunut Wall Streetin maailma kiinnostaa niin suosittelen tutustumaan Micheal Lewisin Flashboysiin tai hieman raskaampaan James Owen Weatherallin Wall Streetin fysiikka-kirjaan, joissa kerrotaan Wall Streetin kvantitatiivsesta vallankumouksesta.

García Martínezin urapolku on kuitenkin mainio esimerkki nykymaailman kehityksestä. En onnistunut jäljittämään taaksepäin tätä lainausta mutta muistelen jonkun todenneen, kuinka 10-20 vuotta sitten merkittävä osa maailman älykkäimmistä ihmisistä meni Wall Streetille rakentamaan matemaattisesti äärimmäisen monimutkaisia rahoitusinstrumentteja. Nyt suuri osa sukupulvemme älykkäimmistä ihmisistä toimiii nettimainnonnan kanssa, tavoitteenaan kohdentaa mainokset täsmällisen tarkasti toivotuille ihmisille ja saada nämä klikkaamaan niitä.

Esimerkiksi Googlen tähtitieteellisistä tuloista noih 95% tulee Adwordsin ja Adsensen kautta ja nettimainonnan ympärille on muodostunut erikosuudessaan ja härskiydessään varsin mielenkiintoisia hämäräbisneksiä. Viime aikoina myös monet suuret yritykset ovat alkaneet havahtua siihen, minkälaisilla nettisivuilla niiden mainokset saattavat todellisuudessa pyöriä.

García Martínezin kirjoitustyyli on hyvin suorasukainen ja hän haukkuu kirjassa hyvin monet urallaan kohtaamansa ihmiset. Tyylistä tuli hieman mieleen Nassim Taleb. Lukuharrastuksessani kirjan subtanssi on minulle tyyliä tärkeämpää ja kirja avaa mielenkiintoisen ikkunan maailmaa huimasti muovaavaan Piilaaksoon. García Martínezin kirjoitustyyli vähän kuitenkin häiritsi. On  melkoista sitaattien ryöstöviljelyä aloittaa jokainen 27:stä kappaleesta mukanokkelalla lainauksella Debordilta, Dostojevskilta, Schöppenhauerilta tms.

Lisäksi alatyylisten ilmaisujen ylikäyttö hieman häiritsi.  García Martínez mainitsikin mielellään viettävnsä iltaa viskipullon ja Houllebeqcin kirjan seurassa. Tämä oli mielestäni mielenkiintoinen sattuma, koska luin itse hiljattain juuri Houllebecqin Alistumisen. Nautin sen tyylikkäästä härkskiydestä ja epäsovinnaisuudesta, johon verrattuna Garcia Martinezin aikuisviihteen puolelta lainatut vertaukset ja suorasukainen kielenkäyttö vertautui minusta lähinnä yläasteikäiseen, joka hokee vittua ja kuvittelee kuulostavansa coolilta.

Kirjan parasta antia oli miten se avaa meille tavallisille pulliaisille Piilakson maailmaa. Tylsintä luettavaa oli keskivaihe, jossa kolmen hengen startup joutui erilaisten lakitaistelujen keskelle ja yritti etsiä itselleen sopivaa diiliä. Varsnkin tässä kirja toi kovasti mieleen HBO:n Silicon Valleyn.

Kirjan jälkimmäisella kolmanneksella kuvataan sitten Martizenin työtä Facebookin mainonan product managerina. Tuossa sivutaan myös Facebookin suhteita muihin nettijätteihin kuten Googleen, Twitteriin ja Amazoniin. Martinez suhtautuu Facebookin ja Zuckiin terveen kriittisesti. Kuubalaistaustaisena hän mainitsee että Zuckin esiintymisistä tuli välillä mieleen Castro ja hän kutsuu Facebookin työilmapiiriä kultiksi, mutta toisaalta toteaa, että menestyvän teknologiayrityksen täytyykin ollakin vähän kuin kultti. Hän on myös sitä mieltä, että insinöörivetoisen Facebookin työtentekijöistä monet aidosti uskovat olevansa Making the world a better place-misssiolla.

Toisaalta kirjassa tuodaan myös esiin jaot superrikaiksi nousseiden varhaisten työntekijöiden ja ainoastaan todella hyvin tienaavien myöhemmässä vaiheessa rekrytoitujen ihmisten välllä. Paljon keskitytään myös erilaisiin valtapeleihin eri henkilöiden välillä. Lisäksi García Martínez esittää, ettei Piilaakso ole ihan niin meritokraattinen paikka kuin jotkut haluaisivat väittää. Toisaalta ehkä joihinkin kirjan asioihin kannattaa mahdollisesti suhtatua pienillä varauksilla sen verran kostoretken makua siinä välillä oli.

Chaos Monkeys on ihan lukemisenarvoinen kirja ja varsinkin jos  Piilaakso, startupit, ja nettimarkkinointi ovat aihepiirejä, jotka kiinnostavart niin suosittelen ehdottomasti kirjaa.

 

Luuseripoikien vaihtoehtotodellisuus ja työn muutos

Economistin talouskolumnisti Ryan Avent on kirjoittanut paljon työn muutoksesta ja miehen The Wealth of Humans-kirja on omalla vuoden 2017 talouskirjojen lukulistallani. Avent on kirjoittanut nyt mielenkiintoisen tekstin, kuinka työtilanteen heikentyessä ja virtuaalimaailman muuttuessa yhä realistisemmaksi, tuntuu yhä useampi “luuserimies” siirtävän ajakäyttöään peleihin ja tämä kehitys saattaa kiihtyä lisää tulevaisuudessa. Aiheesta on yritetty tehdä vakavastiotettavaa tutkimustakin, johon Aventkin tekstissään viittaa. Tuota Erik Hurstin tutkimusta käsiteltiin mielenkiintoisesti myös viime syksynä Econtalk-podcastissa.

Näyttää siltä, että työelämän muutokset ovat iskeneet erityisen kovaa heikosti koulutettuihin miehiin, mikä on varmaan yksi osatekijä populismin, antifeminismin ja  nationalistisen taantumukselliston nousulle. Poikien heikentyneet oppismistulokset ovat herättäneet huolia Suomessa ja esimerkiksi Vihreät julkaisivat hiljattain oman toimenpidepakettinsa poikien pelastamiseksi. Ongelmavyyhti on jo sinällään todella vaikea, mutta kun siihen liittyy myös identiteettipoliittisia aspekteja, niin voi olla toivottoman hankalaa löytää tarvittavia ratkaisuja. Ja toki työttömyyden ja silpputyön keskellä tarpoo paljon myös naisia ja meitä akateemisesti koulutettuja miehiä. Aventin tekstissä mainitsemat tapausesimerkit eivät ole mitään peruskouluun opiskelunsa päätteneitä pudokkaita. Virtuaalimaailman pakeneminen näyttäisi kuitenkin voittopuoleisesti olevan matalasti koulutettujen miesten ratkaisu.

Tietokonepelien syyttäminen ikävistä asioista on nykyaikana jo vähän sellainen asia, jota kukaan alle 30-vuotias ei helposti kehtaa tehdä. Eikä tätä varmasti kannata liioitella ja pelkään nyt kuulostavani itseäni vanhemmalta sedältä, mutta pidän täysin mahdollisena, että työmarkkinoille pääsemisen ongelmat ja yhä realistisemmiksi muuttuneet virtuaalimaailmat johtavat siihen, että syrjäytymisvaarassa olevat miehet pakenevat ongelmiaan virtuaalimaailman ja tätä kautta entisestään heikentävät työllistymismahdollisuuksiaan.

Sikäli kun virtuaalimaailma on vaihtoehto esimerkiksi päihteisiin pakenemiselle, niin varmasti se on parempi ratkaisu ja toisaalta ei varmaan kannata liikaa moralisoida. Jos tarjolla on satunnaisesti vastenmielistä työtä huonolla palkalla, niin ehkä se homo economicus kaikesta epärationaalisuudestaan huolimatta laskee ihan oikein, että virtuaalimailma on varsin varteentotettava vaihtoehto.

“A life spent buried in video games, scraping by on meagre pay from irregular work or dependent on others, might seem empty and sad. Whether it is emptier and sadder than one spent buried in finance, accumulating points during long hours at the office while neglecting other aspects of life, is a matter of perspective. But what does seem clear is that the choices we make in life are shaped by the options available to us. A society that dislikes the idea of young men gaming their days away should perhaps invest in more dynamic difficulty adjustment in real life. And a society which regards such adjustments as fundamentally unfair should be more tolerant of those who choose to spend their time in an alternate reality, enjoying the distractions and the succour it provides to those who feel that the outside world is more rigged than the game.”