Uusia aitoja oikeita töitä – Masters of Craft

Työ on muutoksessa, mutta teknologisen kehityksen keskellä on myös pieni vastarendi ja tähän liitttyen lisäsin sosiologi Richard Ocejon kirjan Masters of Craft – Old Jobs in the New Urban Economy omalle tämän vuoden lukulistalleni. Tämä on kai jonkinlaisa kulutussosiologiaa, “luovan luokan”  analyysia ja kuvaa jossain määrin samoja ilmiöitä kuin hiljattain lukemani Aspirational class – Sum of small things.

Tiivistetysti tässä kirjassa esitellään ihmisiä, jotka työskentevät ja tarjoavat niitä palveluita, joita trendikkäät kaupunkilaiset käyttävät pelatessaan erottautimispeliään. Mutta tavallaan myös näissä trendikkäissä palvelualojen eliittityöpaikoissa työskentely on jonkinlainen erottautumisen tapa niille, joille se on mahdollista. Exceleitä pyörittäneeseen markkinointikonsulttiin verrattuna pientislaamossa työskenteleminen voidaan ehkä nykypäivänä nähdä korkeamman statuksen työnä. Eli tietyt palveluun ja konkreettisempaan fyysiseen tekemiseen liittyvät, aiemmin hyvin työväeluokkaisina nähdyt työpaikat ovat kasvattaneet statustaan.

Tässä kirjassa ei käsitellä suoraan käsityöolutta ja sen kanssa puuhastelevia ihmisiä, mutta se lienee monille jopa asia, joka sanasta craft ensimmäisenä tulee mieleen. Trendikkäiden pienpanimoiden tapaan käsityö on saavuttanut parempien ihmisten keskuudessa jälleen uudenlaista arvostusta pikkuhiljaa myös muilla aloilla ja voisin hyvin kuvitella, että vaikkapa puusepän homma saattaisi muuttua lähitulevaisuudessa supertrendikkääksi työksi. Tai ehkä se on jo sitä Brooklynissa, minä kun tutustun näihin trendeihin yleensä aina jälkijunassa…

 

Kuvahaun tulos haulle masters of craft

 

Kirja alkaa lyhyellä kuvauksella neljästä nuoresta miehestä matkallaan työpaikoilleen: coctailbaariin, tislaamoon, parturiin ja lihakauppaan. Yleisen käsityöammatteja ja työelämän muutoksia kuvaavan kappaleen jälkeen esitellään ja analysoidaan omassa kappaleessaan läpi näitä neljää ammattiryhmää: cocktailbaarin tarjoilijoita, tislaamotyöntekijöitä, partureita ja lihakaupan työntekijöitä / teurastajia.

Ammatteja yhdistää ennen kaikkea käsityö ja perinteisen aidon työn leima ja näihin uusvanhoihin palvelu/käsityön “eliittityöpaikkoihin” hakeutuu tietyillä tavoilla hyvin samankaltaista porukkaa. Siinä missä pari sukupolvea sitten lihakaupat kuitenkin olivat suurkaupunkien kaupunginosien paikallinen kokoontumispaikka, ovat ne nykyään vahvemmin keskustan ja gentrifikoituneiden alueiden kalliita erikoispalveluja.

Toisaalta kulttuuriset sekasyöjät voivat tehdä erottautumisia pienillä arkipäivisillä asioilla ilman, että näyttävät  ilmeisellä tavalla elitisteiltä. Hieman vastaavaa erottautusmispeliä harrasstavat tiskien toisella puolella myös cocktailbaarien työntekijät. Tarkasti sekä sekoitussuhteet että kaikki kulttuuriset etiketit tuntevat työntekijät tietävät erottuvansa tällä perusbaarimikoista, mutta eivät kuitenkin halua käyttää hienompia titteileitä, vaan usein näkevät että baarimikossa(bartender) on positiivisella tavalla työväenluokkainen klangi.

Iso osa kirjasta pyörii ruuan ja juoman ympärillä ja näille aihepiireillä snobbailu kieltämättä välillä häiritsee itseäni tiettyjen ihmisten kanssa pyöriessä. Parturi kuitenkin eroaa kolmesta muusta työstä siinä, ettei siinä ole kyse ruuasta tai juomasta. Siinä työntekijä myös ehkä tasapainottelee erityisen mielenkiintoisesti maskuliinisuuden ja aidon työn sekä “feminiinisen” ulkonäkökeskeisyyden ja muotitietoisuuden välillä. Jotkut kuitenkin pysytyvät olemaan samaan aikaan viimeisen päälle suorastaan streotypisen maskuliinisia, mutta  koskettelemaan toisen miehen hiuksia ja kertomaan tyylivinkkejä.

Vaikka homma vaikuttaa välillä hieman ärsyttävältä trendipelleiyltä, niin ehkä on kuitenkin hyvä, että automaation tai tekoälyn aikakaudella massatuotetun roskan vastapainoksi ihmiset haluavat myös jotain muuta ja tätä kautta työmarkkinoille tulee, vaikkakin sitten edes pienehkö määrä uusia “oikeita töitä”. Teurastajat, parturit ja tislaamotyöntekijät tarjoavat myös jonkinlaisen maskuliinisen pakopaikan perinteisiä miesten duuneja kipeasäti kaipaaville äijille.

Kuvahaun tulos haulle high end butcher

 

 

Masters of Craft on hyvin kirjoitettu ja suorastaan viihdyttävä kuvaus työelämän pienestä, mutta mielenkiintoisesta vastatrendistä. Yksittäisten ihmisten kohtaamisten ja haastattelujen kautta saatu hyvä kuvaus laajemmasta kehityksestä. Masters of Craft kuvaa, että hyvin tehdylle sosiologisella tutkimukselle ja sen popularisoimiselle on oma paikkansa.

 

Paremmista ihmisistä – Elizabeth Currid-Halkett: Sum of small things

Kalliita pilatestunteja, luomubroileria whole foodsista, lehtikaalistmoothieita ja tolkuttoman kalliita paikallisesti tuotettuja villapaitoja. 2010-luvulla Amerikan paremmat ihmiset singnaloivat omaa paremmuuttaan mm. tällaisilla ekologisesti sekä sosiaalisesti kestävällä kulutusvalinnoilla. Kulutusvalinnat ovat siirtyneet enemmän aineellisesta aineettomaan ja tuotteen itsensä ohella kiinnitetään enemmän huomiota sen tuotanto-olosuhteisiin ja asioihin, joita en niin helposti ole johdettavissa sen fyysisitä ominaisuuksista.

Elizabeth Currid-Halkettin viime vuonna julkaisema kirja Sum of small things: A Theory of the Aspirational Class on ollut tämän vuoden lukulistallani. Kirjassa tehdään jonkinlainen sukellus Amerikan taloudellisen eliitin, kulttuurieliitin ja keskiluokan kulutustottumuksiin. Havainnot ovat jollain lailla ilmiselviä ja jokaisen ympäröivää maailmaa edes jollain lailla seuraava varmaankin tunnistaa nämä, mutta ne on vähän Bourdieun hengessä laitettu teoreettiseen viitekehykseen ja hommaa on tuettu ihan vahvalla tilastoaineistolla, jota vyörytetään lukijalla varsinkin kirjan alkupuolella.

Bourdieun ohella kirjan sisällöstä tulevat mieleen sen sivuillakin mainitut David Brooks ja Richard Florida, joiden edellisellä vuosikymmenellä luomat käsitteeet bobo ja creative class menevät enemmän tai vähemmän päällekkäin Currid-Halkettin Aspirational Classin kanssa. Itse Currid-Halket kuitenkin nostaa suurimmaksi vaikuttajakseen jo 1900-luvun alkupuolella eläneen amerikkalaisen sosiologin Thorstein Veblenin.

Kirjan kuvaus Amerikan parempien ihmisten kulutuskäyttäytymisestä ja sen yhteiskunnallisista ramifikaatioista on yleisesti ottaen sovellettavissa aika hyvin myös Eurooppaan ja Suomeen. Ehkä jotkin lasten rintaruokintaan ja luomutaisteluihin liittyvät keskustelut olivat suomalaisesta näkökulmasta hieman vieraampia ilmiöitä, mutta yleisesti ottaen kirjan sisältöä voi hyvin soveltaa myös Suomeen.

Elizabeth Currid-Halkettin esittää, että tietyn elintason saavuttaneissa länsimaissa on ymmärrettävää, että kulutuskäyttäytymisessä painottuvat aiempaa enemmän ja ekologiset ja sosiaaliset kestävään kehitykseen liittyvät näkökulmat, mutta näiden sinänsä hyvin asioiden ohella homma toimii myös  raakana statuskilpailuna lisäten siihen osallistuvien stressiä ja tekemällä tarkoituksellisia erotteluja “alempiin’ luokkiin. Whole foodsissa shoppailu on helpohko (joskaan ei erityisen halpa) tapa osoittaa omaa paremmuuttaan.

 

Kuvahaun tulos haulle kale smoothie meme

 

Kirjasta tuli myös mieleen toinen tämän vuoden lukulistalleni nostama kirja Masters  Craft masters of craft old jobs in the new economy, jossa myös tarkastellaan sosiologisella otteella muuttuneita kulutuksen muotoja, mutta hieman enemmän tiskin toisella puolella olevien ihmisten näkökulmasta.

Kirjassa myös painottuu paljon itseänikin välillä ärsyttävä foodie-intoilu. Ottama aihetta ihan liian vakavasti, olen taipuvainen ajattelemaan, että kulttuurin painopisteen siirtyminen muualta yhä enemmän ruuan suuntaan, ei välttämättä ole erityisen hyvä asia. Tai kuten Tyler Cowen kirjoitti Once We Listened to the Beatles. Now We Eat Beetles.

Kokonaisuutena Sum of small things: A Theory of the Aspirational Class oli aika kiva tietokirja kulutussosiologiasta. Kaikki tilastotarkastelut ja rintaruokintakeskustelut eivät olleet erityisen mielenkiintoista luettavaa, mutta kokonaisuutena tämä oli hyvää kamaa ja nitoi mielenkiintoisella tavalla yhteen aika monien hahmojen ajatuksia: Paul Krugmanista Roland Barthesiin ja Geoffrey Westistä Georg Simmeliin.