Setämiesten pallit pölkylle

Me toon jälkilöylyissä osa “Twitter-feminismistä” on tuntunut lievästi painostavalta. Yleisesti ottaen en tiedä missä määrin haluan olla samassa ryhmässä itsensä feministeiksi laskevien kanssa, mutta tiedän etten varmasti halua ainakaan olla samassa porukassa netin antifeministisen mölyapinalauman kanssa.

Kun en oikein osaa muotoilla omia ajatuksiani tai ole välttämättä varma mitä jostakin ajankohtaisesta ilmiöstä ihan tarkalleen pitäisi ajatella, niin Economist on usein aika hyvä lähde valistuneen mielipiteen muodostamiseen. Ja niin ehkä näin Me Toon jälkimainingeissakin.

 

 

Me too loi jonkinlaisen leimahduspisteen, jonka seurauksena aiempaa useampi uskaltaa tulla esiin kertomaan kokemuksistaan ja tämän seurauksena esimerkiksi joidenkin yritysten härski setämieskulttuuri varmasti joutuu aiempaa ahtaammalle. Jotenkin kuitenkin tuntuu että Me toon jälkimainingeissa pitäisi käydä tarkemmin keskustella siitä, mikä on missäkin kontekstissa järkevää luokitella seksuaaliseksi ahdisteluksi ja mikä ei sekä mitä seksuaaliselle ahdistelule yleisesti halutaan tehdä.

Esimerkiksi Hakkaraisen tuoreimmista toilailuista voidaan mennä vielä aika monta pykälää lievenmpään suuntaan ja sanoa vielä helposti, että tämä on seksuaalista häirintää, mutta jossain vaiheessa tullaan harmaammalle alueelle, jossa tilanteen tulkinta muuttuu hankalammaksi. Aika monissa tapauksissa voi ihan maalaisjärjellä miettiä minkä toinen kokee seksuaaliseksi ahdisteluksi, mutta ihan kaikissa konteksteissa tämä ei ole aivan helppoa.

En pelkää että feministinen kullinleikkauslegioona hyökkäisi tulevaisuudessa kimppuuni, mutta vähän huolettaa että liikaa hyväntahtoisia setämiehiäkin saattaa mennä tulevaisuudessa pesuveden mukana ja antifeministinen mölyapinalauma saa lisää bensaa liekkeihin, jos seksuaalinen ahdistelu jää yleisessä keskustelussa kovin höttöisesti määritellyksi.