Vaihtoehto Saksalle, Alt Right auf Deutsch

Vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland eli AfD) näyttäisi varmuudella nousevan syyskuun vaaleissa ensimmäistä kertaa Saksan liittopäiville. Tulos näyttäisi kuitenkin jäävän vajaan vuoden takaisiin odotuksiin nähden pettymykseksi. Trumpin vaalikampanjan aikana ja voiton jälkeen AfD:n kannatus kävi parhaimmillaan noin 15:ssa prosentissa, mutta on nyt laskenut  kymmenen prosentin tuntumaan.

AfD:n kannatus on myös matalampi kuin lähes kaikkilla Euroopan samanhenkisillä veljespuolueilla ja tähän mennessä Saksan liittopäivillä ei ole ollut ollenkaan nationalistista taantumuksellistoa edustavaa puoluetta. Saksa on ollut monella tapaa 2010-luvun kriisien keskellä Euroopan terve mies. Taloudellisestikin on mennyt hyvin eikä maan valtavirtakeskusteluissa pitkään nähty rajun EU-vastaisia puheenvuoroja.

Vaihtoehto Saksalle lähti vuonna 2012 liikkeelle ennen kaikkea EU-kriittisenä ns professoripuolueena. Sisäisten valtataistelujen seurauksena ja Frauke Petryn noustua puolueen johtoon 2015 ja ekonomisti Bernd Lucken astuttua sivuun, on AfD viime vuosina keskittynyt selvemmin islamiin, maahanmuuttoon ja monikultuurisuuteen liittyviin kysymyksiin. Puolue on myös suhtautunut pelottavan positiivisesti Putiniin ja Venäjän politiikkaan.

Toki on ehkä perusteltua myös muistaa, että Saksan liittotasavalta on Euroopan asukasluvultaan suurin maa (en laske Venäjää tai Turkkia Eurooppaan) ja asukkaita on enemmän kuin 17:ssä EU:n pienimmässä jäsenmaassa yhteensä. Saksan 16:sta osavaltiosta 4:ssä on asukkaita enemmän kuin Suomessa ja joissain osavaltioissa AfD on kerännyt osavaltiovaaleissa jopa yli 20 prosenttia äänistä.

25 vuotta Saksan yhdistymisen jälkeen ehkä keskeisin maantieteellinen jako  menee edelleen idän ja lännen välillä. Tämä näkyy hyvin selkeästi juuri AfD:n kannatuksessa. Puolue on pärjännyt viime vuosina suht hyvin myös Hessenissä, mutta muuten sen vahvimmat kannatusalueet ova selkeästi entisen Itä-Saksan alueella.

Tämä ei tietysti ole yllättävää. Useimmisa entisissä itäblokin maissa avoimen fasistisetkin voimat ovat pärjänneet viime aikoina hyvin ja Länsi-Euroopassa nationalistinen taantumuksellisto pärjää usein parhaiten juuri Itä-Saksan ruostevyöhykkeen tyyppisillä alueilla, vaikka nimenomaan entisen DDR:n alueille nimenomaan islamilaisia maahanmuttajia on  tietysti erityisen vähän. Viimeistään Petryn noustua AfD:n johtoon on Dresdenistä liikkeelle lähtenyt hieman radikaalimpi PEGIDA assosioitunut yhä selvemmin AfD:hen, vaikka puolue onkin halunnut pitää siihen jonkinlaista hajurakoa.

Vaikka Vaihtoehto Saksalle pärjääkin hyvin juuri entisen DDR:n alueille, ei se vertaudu kovin hyvin Itä-Euroopan ja Visegrad-maiden fasistiseen meinkinkiin ja AfD on suht siististi toimiva puolue jopa useimpiin sen länsieuroopalaisiin veljespuolueisiin verrattuna. Tälle on tietysti tavallaan aika ilmeiset historialliset syyt. Erilaista alt right-hörhöilyyn liittyvää materiaalia lueskellessani tuli myös mieleen, että saksaksi alt tarkoittaa vanhaa. Tämä itse asiassa symboloi aika hyvin, miksi nationalistisella taantumuksellistolla on vaikeuksia toimia Saksassa. AfD on kiemmurrellut vähän jo pelkästään nationalismista puhuttaessa ja Saksassa nationalismilla on oikeastaan jopa hyvällä tavalla likaisia konnotaatioita.

Suorat natsivertakset ovat helposti kohtuuttomia tai jotenkin banaaleja, mutta Saksassa mitään nationalismiin ja kansalliseen identiteettiin liittyviä kysymyksiä on luonnostaan ollut vaikea miettiä ilman assosiaatiota natseihin ja tämä on antanut maalle aika tehokkaan rokotuksen nationalistista taantumuksellistoa vastaan.

Economist pisti viime viikonloppuna Chartollesvillessä nähdyn natseilun saksalaiseen kontekstiin, ja totesti ettei vastaava olisi Saksassa yksinkertaisesti mitenkään mahdollista. Trumpin töhöilyt ja Amerikassa tapahtuvat Alt right/KKK/natsihommat satavat myös AfD:n laarista sivuun. Saksassa asiat assosioituvat erityisen nopeasti nimenomaan sen vanhaan oikeistoon ja ehkä ihan hyvä niin. Tuo on johtanut satunnaisiin ylireagointeihin, mutta samaistun kyllä saksalaisiin, joilla on kokonaisuutena mukavan nöyrä ja aika terve suhde nationalismiin ja omaan kansallisvaltioonsa.



 

 

Saksan liittopäivävaalit 2017 – Ja lopulta Merkel voittaa?

Euroopan vuoden 2017 hullu vaalivuosi huipentuu vajaan parin kuukauden päästä Saksassa. 24 syyskuuta pidettävät Saksan vaalit ovat tietysti tärkeä tapahtuma koko Euroopan kannalta, mutta mitään kovin dramaattista ei taida olla odetettavissa.

Merkel vs Schultz

Saksan liittopäivävaalien suurin mielenkiinto kohdistuu perinteiseen tapaan kahden suurimman puolueen, Angela Merkelin kristillisdemokraattien(CDU) ja Martin Schultzin sosiaalidemokraattien(SDP) väliseen taisteluun. SDP:n Gerhard Schröder veti 2000-luvun alkupuolella läpi raskaat Hartz IV-paketit, mutta tuota seuranneen vuoden 2005 parlamenttivaalien jälkeen Angela Merkel on hallinut Saksaa ja kaksissa edellisissä vaaleissa kristillisdemokraattien kannatus on ainoastaan kasvanut.

Saksan sosiaalidemokraatit ovat Schröderin aikauden jälkeen vajonneet monien eurooppalaisten veljespuolueidensa tapaan jonkinlaiseen taantumaan. Schröderin jälkeen puoluejohtaja vaihtui tiheään, mutta Sigma Gabriel ehti johtaa puoluetta vuodesta 2009, kunnes hänet korvattiin vuodenvaihteessa Martin Schulzilla. Saksan valtasi hetkellisesti pienimuotoinen Schulzmania ja SDP:n gallupkannatus pompsahti 10 prosenttiyksikköä ylöspäin. SDP oli hetken aikaa lähes tasoissa kristillisdemokraattien kanssa. Tuon jälkeen SDP:n kannatus kuitenkin laski taas lähes aiemmalle tasolleen ja viime kuukaudet ero on ollut noin 15 prosenttiyksikköä (Kristillisdemokraatit noin 40% ja SDP noin 25%).

Toukokuun osavaltiovaalien tulokset olivat myös demareiden näkökulmasta heikkoja. Saksan suurimassa osavaltiossa Nordrhein-Westfalenissa demarit saivat toukokuussa historian surkeimman tuloksensa.

German Opinion Polls 2017 Election.png

Tilanne on nyt kahden suurimman puolueen osalta kovin samanlainen kuin Britanniassa kolme kuukautta sitten, joten en nyt uskalla ennustaa Saksan demaraille varmaa rökäletappiota, mutta heidän näkökulmastaan näyttää aika pahalta ja parhaimmillaan taitaa olla mahdollisuuksia vain Corbynin tyyliseen torjuntavoittoon, mutta siihenkin vaadittaisiin paljon.

Saksalaista salpalinjaa ei tarvittu

Saksan vaalit ei muodostu sellaiseksi liberaalin Euroopan viimeiseksi salpalinjaksi kuin jossain spekulaatioissa vuoden alussa arveltiin. Hollannissa Wildersin tulos jäi hieman heikoksi. Ranskassa nähtiin suorastaan maukas liberaalien vastaisku kun Macron pyyhki Le Penillä lattiaa ja otti hävyttömän liberaalilla ohjelmalla haltuunsa myös Ranskan kansalliskokouksen. Britanniassakin kovalla brexitillä kampanjoinut May sai selvästi odotettua heikommman vaalituloksen.

Voidaan siis sanoa, että nationalistisen taantumukselliston vaalivuosi on ollut pettymys koviin odotuksiin nähden. Wildersin mainostama Patriotic Spring ei oikein kunnolla toteutunut. Toisaalta on ehkä syytä pitää mielessä, että Hollannissa hallituksen muodostaminen on edelleen kesken kun Wilders ei sovi hallitukseen muiden kanssa ja hajanaisessa puoluekentässä joudutaan hakemaan aika akrobaattisia hallituskoalitioita. 15 vuotta sitten koko Ranska oli sekaisin kun Isä Le Pen pääsi toiselle kierrokselle ja sai siellä vajaa 20% äänistä. Nyt oltiin tyytyväisiä kun tytär Le Pen sai toisella kierroksella vain noin kolmanneksen kaikista äänistä.

Saksa on ollut aika ilmiselvistä historiallisista syistä hankala paikka nationalistille taantumuksellistolle. Se miten 10 vuotta sitten Saksan kotikisojen aikaan keskusteltiin, onko soveliasta heilutella kadulla Saksan lippua, oli vähän hassua, mutta tavallaan oikein sympaattista.  Saksassa paikallinen nationalistipuolue  Alternative für Deutschland (AfDon siis joutunut operoimaan hankalla maaperällä eikä ole välttämättä edes halunnut kutsua ideologiaansa nationalistiseksi. Edellisissä vuoden 2013 vaaleissa Afd jäi  niukasti tulos liittopäiviltä, mutta nyt se näyttäisi loputakin nousevan sinne. Mitään valtaisaa jytkyä ei kuitenkaan ole tulossa. AfD:n kannatus on ollut tämän vuoden ajan hitaassa laskussa, mutta on edelleen vajaat 10%.

Keväällä Hollannin parlamenttivaalia edeltävinä päivinä nähtiin pienoinen Turkin masinoima diplomaattinen kriisi ja kun Saksassa Euroopan selvästi kookkain turkkilaisvähemmistö, niin voi olla mahdollista, että Erdogan yrittää vielä hämmentää soppaa jollain tavalla.

Grüne, Linke ja FDP

Jos kristillisdemokraattien baijerilaista sisarpuoluetta CSU:ta ei lasketa omaksi puolueekseen, keikkuu kolmen aiemmin mainitun puolueen ohella kolme muutakin puoluetta 5 prosentin äänikynnyksen yläpuolella. Laitavasemmisto Linken kannatus on pysynyt aika vakaasti 10 prosentin tuntumassa. Vihreiden kannatuksessa on ollut hieman enemmän heiluntaa, mutta sekin on säilynyt usean prosenttiyksikön 5:n prosentin äänikynnyksen yläpuolella. Neljäs  hieman alle 10 % kannatusta nauttiva puolue on tällä hetkellä Freie Demokratische Partei joka yhdistelee varsin oikeistolaista talouspolitiikkaa varsin vapaamieliseen arvoliberalismiin. Puolue sai vuoden 2013 vaaleissa historiansa heikoimman tuloksensa. FDP keräsi ainoastaan 4.8% äänistä ja jäi kokonaan ulos valtiopäiviltä. Nyt kuitenkin näyttää vahvasti siltä, että FDP tekee comebackin.




Saksan vaalit, Wieder Eins in einem Land, Superreich und abgebrannt.

Vuoden alussa velloi melkoinen pelko siitä, että nationalistinen taantumuksellisto ottaisi suurehkoja voittoja tämän vuoden vaaleissa. Nationalistisen taantumukselliston vaalimenestys on kuitenkin jäänyt onneksi hieman odotettua heikommaksi ja keskustaliberaalit voimat ovat menestyneet vaaleissa aika hyvin. Erityisesti Emmanuel Macronin nousu Ranskan presidentiksi oli aidosti sykähdyttävä tapahtuma. Macron marssimassa pitämään voitonpuhettaan kun taustalla soi Oodi ilolle, oli aika maukas vastareaktio nationalistisen taantumukselliston nousulle. Economist kirjoitti uusimmassa numerossaan jo otsikolla Who loves EU, baby – Europe’s anti-nationalist backlashIlmassa on ehkä jonkin verran enemmän toivoa katastrofaalisen vuoden 2016 jälkeen.

Yleisesti jo vuoden alussa kuitenkin luotettiin, että Frau Merkelin johtama Saksa säilyisi vakaasti liberaalin, demokraattisen ja sivistyneen Euroopan johtajana. Myös Saksassa nationalistinen taantumuksellisto oli nostanut kannatustaan, mutta Alternative für Deutschland oli kuitenkin verrattain heikko tekijä monien muiden maiden populisteihin verrattuna.

Yritin viikko sitten tehdä hätäistä yhteenvetoa monissa maissa nähdyistä poliittisista trendeistä. Politiikan someistumisen ohella olennaisimmat trendit ovat minusta olleet nationalistisen taantumukselliston pitkäaikainen ja viime aikoina kiihtynyt nousu, perinteisen vasemmiston pitkään jatkunut ja viime aikoina kiihtynyt romahdus sekä keskustaliberaalien liikkeiden pienoinen nousu.

Kaikki nämä trendit näkyvät Saksassa useimpia Euroopan maita heikommin. AdF on noussut vakavastiotettavaksi puolueeksi vasta hiljattain ja sen kannatus on korkeimmilaan ollut vain noin puolet useimpien sen eurooppalaisten sisarpuolueiden huippukannatuksesta. Perinteisen vasemmiston lasku on kyllä näkynyt jo pitkään Saksassa ja juuri eilen Demarit saivat varsin heikon tuloksen Saksan suurimmassa osavaltiossa Nordrhein-Wesfalenissa. Puolueen kannatus on ollut viime kuukausina hieman laskussa ja se näyttäisi jäävän syksyn vaaleissa kristillisdemokraattien taakse. Vaaleihin on kuitenkin vielä aikaa, demarit ovat iskuetäisyydellä ja noin 30 prosentin kannatus on varsin hyvällä tasolla, jos puolueen tilannetta vertaa Hollantiin, Ranskaan tai Britanniaan.  Saksan politiikassa ei myöskään ole näkyvissä mitään Macronin, Suomen vihreiden, UK:n liberaalidemokraattien tai Hollannin D66:n kaltaisten voimien nousua.

Historiasta voisi hakea hieman ilmeisiä, mutta ehkä sittenkin myös paikkansa pitäviä selityksiä. Saksa ei ole normaali valtio. Se on lähinnä kollektiivinen postraumaattinen stressihäiriö. Kymmenen vuotta sitten Saksan isännöidessä futiksen MM-kisoja puhuttiin siitä, onko ok heiluttaa Saksan lippua kadulla. Tämä on vähän höpsöä, mutta ihan söpöä ja sympaattista. Kuitenkin kun viimeisen kymmenen vuoden aikana erilaiset torakat ovat kaivautunuteet esiin, on voinut nähdä, että saksalaiset ovat saaneet rokotuksen, jonka takia tietyillä voimilla on yksinkertaisesti todella vaikeaa saada suurempaa yleisöä taakseen.

Toki Saksassa myös tehtiin kovat Hartz-paketit jo 2000-luvun alussa. Demarien kannatus taisi kärsiä tästä, mutta osittain noiden ansiosta Saksan talous on nykyisessä kunnossaan ja voihan jopa olla, että Saksan demarien kannatus olisi tällä hetkellä lähempänä Ranskan sosialistien tai Britannian Labourin kanntusta ilman noiden uudistusten tekemistä. Kuka tietää. Mutta sen tiedän, että Seppo Räty oli ehdottomasti väärässä. Saksa on monessa suhteessa maa, josta voisi ottaa oppia.

 

Sosiaalidemokraattien kriisi ja Schulz

Yksi 2000-luvun Europpan poliittinen megatrendi on ollut Blair-Schröder-Lipponen-aikakautta seurannut sosiaalidemokraattisten puolueiden kriisi. Eri maissa kriisi on saanut hieman erilaisia muotoja, esimerkiksi Britanniassa Labour kipuilee tällä hetkellä erityisesti Brexitin kanssa, mutta kriisi kuitenkin koskettaa lähes kaikkia Euroopan sosiaalidemokraattisia puolueita. Tämän vuoden vaaleisa sosiaalidemokratian kriisiä saadaan todistaa sekä Hollanin parlamenttivaaleissa että Ranskan presidentinvaaleissa.

Vielä vuoden 2012 parlamenttivaaleissa Hollannin työväen puolue sai noin neljänneksen kaikista äänistä. Tämän vuoden gallupeissa puolueen kannatus on pudonnut 10 prosentin tietämille. Ranskassa äärimmäisen epäsuosittu sosialistinen presidentti François Hollande ei edes lähde ehdokkaaksi presidentinvaaleihin ja koko puolue on aikalailla sekaisin. Viimeisimmissä gallupeissa ehdokkaaksi lähtenyt Benoît Hamon on jäänyt Le Penin, Fillonin ja Macronin taakse neljänneksi suosituimmaksi ehdokkaaksi.

Voi kuitenkin olla, että kolmansissa tämän vuoden tärkeissä vaaleissa sosialidemokraateilla menee selkeästi paremmin. Tai ainakin Saksan SDP:n kannatus on nyt hetkellisesti pompannut lähes 10 prosenttiyksikköä aiempaa korkeammalle 30 prosentin tietämille. Käytännössä syynä on ollut yksi mies, entinen Euroopan parlamentin puhemies Martin Schulz, joka valittiin viime kuussa SDP:n liittokansleriehdokkaaksi. Voi olla, että kyse vain lyhyestä Schulzin kuherruskuukaudesta, mutta Saksassa demarit ovat nyt tehneet ainakin hetkellisen comebackin.

Saksan demarien ongelmat ulottuvat toisaalta Hollantia ja Ranskaa kaemmas. Ennen Merkelin aikakautta puolue oli Schröderin johdolla toteuttamassa kovia sosiaaliturvan Harz IV-reformeja minijobbeineen. Jälkikäteen katsottuna näillä reformeilla oli Saksan talouden kannalta erittäin positiivisia seurauksia, mutta toisaalta demarikannattajien oli todella vaikea niellä niitä.

Saksan liittopäivävaaleihin on vielä aikaa, mutta juuri nyt näyttää siltä, että vaalidynamiikka muistuttaa perinteistä SDP:n ja CDU:n kaksintaistelua.