Nuo rouheat ranskalaiset filosofit – Laurent Binet: 7th function of language

1900-luvun lopun ranskalaiset filosofit ja intellektuellit ovat jotenkin kiehtoneet minua. Ei niinkään näiden ajattelun osalta, vaikka joillain noista saattoi jopa olla mielenkiintoistakin sanottavaa. Ennen kaikkea tuon aikakauden ranskalaiset intellektuellit ovat kiinnostaneet ilmiönä ja tähtikulttina, jossa hämäriä ja vaikeaselkoisia “postmoderneja” teorioita papattavat papparaiset näyttäytyivät joillekkin ihmisille lähes rock-tähtinä. Olen jo useita vuosia miettinyt, että olisikohan jossain kevyt ja mielenkiintoinen historiikki tai dokumentti ranskalaisista intellektuelleista.

Tätä taustaa vasten Laurent Binetin romaani 7th function of language (Suomalainen nimi näköjään. Kuka murhasi Roland Barthesin) herätti keväällä kiinnostukseni. Kyseessä on oikeastikin vuonna 1980 kuolleen semiootikko Roland Barthesin kuoleman ympärille rakennettu dekkariparodia, joka tapahtuu keskellä aikansa intellektuelliskeneä. Barthes on ilmeisesti saanut haltuunsa kielen seitsemännen funtion, joka antaa sen hallitsijalle lähes supersankarimaiset retoriset kyvyt vietellä kuulijat puolelleen. Murhaa selvittämään ja dokumenttiä metsästämään lähtee poliisi Jacques Bayard, joka noukkii itselleen akateemisen maailman tulkiksi Vincennesin yliopistosta nuoren Simon Herzogin. Epäilyksen alaisina ovat Barthesin kateelliset kollegat, poliitikot ja ulkomaiset agentit.

Ekoilla sivuilla kuolevan Barthesin ohella, Michel Foucault,  Julia Kristeva ja varsinkin tämän mies Philippe Sollers ovat romaanissa keskeisissä rooleissa. Kuitenkin myös Althuiser, Derrida, Deleuze ja Bernard-Henri Levy, ovat osana juonta ja mainituiksi tulivat lisäksi ainakin Baudrillard, Guatari, Bourdieu, Badiou, Lacan ja Deboird sekä varmaan sellaisiakin hahmoja joista en ollut aiemin kuullut ja jotka eivät siksi jääneet edes mieleen. Tutkimuksen edetessä päädytään Bolognaan tapaamaan Umberto Ecoa ja Conrell yliopistoon konfrenssiin, jossa törmätään mm. Noam Chomskyyn ja nuoreen feministiseen väitöskirjatutkija Judyyn.

Näille intellektuelleille naureskellaan, mutta usein hyväntahtoisesti ja huumori perustuu suurelta osin siihen, että lukija tuntee ainakin pintapuolisesti näiden valopäiden elämää ja ajattelua. Ymmärrätkö mitä hauskaa oli siinä, että Bernard-Henri Lévy oli tapahtuman yleisössä incognitona, koska hänellä oli yllään musta aluspaita? Esim. tämän minä tajusin ja kirja on täynnä vastaavaa viittauksia ja pikkunäppärää huumoria, josta osa meni varmaan minultakin ohi.

Binet on ottanut kirjassa ronskisti vapauksia yhdistelemällä aitoja anekdootteja ja lainauksia ajattelijoista kuvitteellisiin tapahtumiin. Useat todelliset vuosien 1980-1981 tapahtumat ja ilmiöt on kytketty osaksi juonta. Vuoden 1981 presidentinvaaleihin valmistautuminen pyörii yhteänä olennaisena juonilinjana. Kirjassa onkin poliittinen elementti, koska tutkijat toimivat Ranskan silloisen presidentin Valéry Giscard d’Estaingin alaisuudessa. Binet kuitenkin tulee toisen päähenkilö Simon Herzogin tapaan hyvin vahvasti vasemmalta laidalta, toisin kuin tutkintaa johtava Jacques Bayard ja osa huumoristaa syntyy juuri näiden kahden erilaisen hahmon välisestä kommunikaatiosta.

Kirjan ajankohdasta ja vaaleista voi vetää myös mielenkiintoisten paralleelin nykypäivään. Ranska päätyi 1981 valitsemaan presidentikseen nykynäkökulmasta lähes tolkuttoman vasemmistolaisella ohjelmalla kampanjoineen François Mitterrandin kun samaan aikaan Britannia ja Yhdysvallat ottivat Thatcherin ja Reaganin johdolla harpauksia suorastaan raakaa markkinataloutta kohti. Nyt 35 vuotta myöhemmin vaaleissa rintamalinjat eivät samalla tavalla menneet enää oikeistolaisuuden ja vasemistolaisuuden perusteella, mutta jälleen ranskalaiset valitsivat täysin eri tavalla kuin britit ja jenkit.

Binet on kuvannut kirjaansa myös jonkinlaiseksi auringonlaskun romaaniksi. Tämä liittyy myös politiikkaan sillä 80-luvun alussa Ranskassa oli vielä uskoa, että Mitterandin johdolla voitaisiin rakenta hyvin vahvasti aiempaa sosialistisempi yhteiskunta. Barthesin kuoleman aikoihin myös jonkinlainen ranskalaisten intellektuellien huippuhetki oli saavutettu. Seuraavana vuonna lähti Lacan ja parin vuoden päästä ehkä se notoriöösein hahmo eli Foucault. Näiden ja muiden “postmodernistien” ajatukset jatkoivat vielä vuosikymmien ajan leviämistään ja French Theory taisikin monilta osin saavuttaa suurimman suosionsa kampuksilla Ranskan ulkopuolella.

Osittain maailman muutosta kuvastaa ehkä, että tämän hetken mahdollisesti tunnetuin ja siteraatuin ranskalainen ajattelija on ekonomisti Thomas Piketty. En tiedä koenko Binetin tapaan kovin suuria nostalgian tunteita 80-luvun alkua kohtaan, mutta yhdyn hänen ajatusiinsa, että jotain oli hyvin kun kielen tutkiminen pystyi herättämään suuria tunteita ja kaikki keskustelut eivät päätyneet keskusteluksi kansallisesta identiteetistä.

Luen aika vähän fiktiota ja tämä oli vasta toinen tänä vuonna lukemani romaani. Nautin kuitenkin lukemastani.



Aiheesta muualla

Tuomas Nevanlinna haastattelee Laurent Binettä kirjasta

Chomsky ranskalaisista intellektuelleista

Politico ranskalaisten intellektuellien laskusta

 

Hän kävelee vetten päällä!

Emmanul Macronin en Marche otti valtaisan jytkyvoiton myös Ranskan parlamenttivaaleissa napaten 350 paikkaa ja saaden yksinään absoluuttisen enemmistön kansalliskokouksessa. Paikkamäärä jäi hieman pienemmäksi kuin viikko sitten parlamenttivaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen monet arvioivat, mutta tulos on kuitenkin käsittämättömän hyvä liikkelle, joka starttasi vasta vuosi sitten.

Macron on osaltaan palauttanut monien ihmisten uskon tolkkulisen politiikan mahdollisuuksiin. Kyse ei pelkästään siitä, että nationalistinen taantumuksellisto on onnistuttu lyömään kunnolla, vaan siitä että Macron tulee perinteisten puolueiden ulkopuolelta ja on näyttänyt monille kuinka perinteisiä valtapuolueita voidaan haastaa myös muista suunnista. Macron on toisaalta talousasioita ymmärtävä pragmaatikko, joka on kuitenkin onnistunut luomaan liikeelleen suurta yleisöä puhuttelevan tarinana. Liberaali pragmaattisuus on onnistuttu muotoilemaan jopa jonkinlaisen ideaalin muotoon.

Varsinkin monet keskustaliberaalit liikkeet ympäri Eurooppa ja maailmaa yrittävät  nyt ottaa mallia Macronista. Macronin nousu on monila tavoilla aika käsittämätön tapahtuma.  Yleinen ilmapiiri on Ranskassa toiveikkaampi ja positiivisempi. Macronilla on nyt päällä älytön momentum ja hänellä on vahva mandaatti toteuttaa tavoitteitaan. Paljon on puhuttu työelämän reformien tarpeellisuudesta ja toisaalta siitä, kuinka Macron joutunee melkoisiin tappeluihin ammattiyhdistysliikkeiden kanssa. Macronilla on tällä hetkellä takanaan niin valtava tuki, että tästä hetkestä eteenpäin ei voi oikein mennä kuin alaspäin. Media odottaa tilaisuutta repiä yhtäkkiä tyhjästä valtaan noussut kultapoika alas ja varsin laajalta pohjalta muodostetun En Marchen ihmiset joutuvat miettimään miten sovitetaan kaikki näkemykset yhteen.

Olen lueskellut viime aikoina hitaasti Nick Cleggin muistelmateosta Britannian vuosien 2010-2015 koalitiohallituksesta. Cleggmanian ja Macronmanian nopean nousun välillä voi nähdä muutamia yhteläisyyksiä. Macron on kuitenkin todistettavasti Machiavellinsa lukenut ja nopeasta valtaannousustaan huolimatta saattaa hallita kovat valtapelit Cleggiä paremmin, enkä usko että Macronin kohdalla nähdään ainakaan samanlaista viiden vuoden alamäkeä kuin Cleggillä. Nyt pitäisi kuitenkin saada omat reformit läpi ja kyetä täyttämään riittävän hyvin ihmisten kohtuuttoman korkeat odotukset. Toivon vilpittömästi että Macron onnistuu.

 

Nationalistista taantumuksellistoa turpaan – Ranskan parlamenttivaalien tulos

Vuoden 2017 poliittisessa kalenterissa Ranskan tapahtumat ovat olleet varsin mielenkiintoista seurattavaa. Ylpeästi kosmopoliitti ja keskustaliberaali Emmanuel Macron nousi jytkyvoitolla Ranskan presidentiksi pyyhkien lattiaa Marine Le Penillä. Tuon jälkeen Macronilla on ollut käynnissä aikamoinen kuherruskuukausi, joka näyttäisi nyt huipentuvan huikeaan vaalivoittoon myös parlamenttivaaleissa. Tulokset eivät ole vielä täysin selvillä ja lopullisesti homma ratkeaa vasta ensi viikonloppuna parlamenttivaalien toisella kierroksella. Tässä kuitenkin joitain huomioita.

  • Macron näyttäisi ottavan selvän absoluuttisen enemmistön Ranskan kansalliskokouksessa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Macronilla on hyvin vahva mandaatti ja vapaat kädet ajaa haluamiaan uudistuksia läpi.
  • Macronin liikkeen listoilla oli myös iso kasa vanhemman keskustalaisen liikkeen, François Bayroun Mouvement démocraten ehdokkaita, mutta La République En Marchella saattaa päästä absoluuttiseen enemmistöön, vaikka tätä porukkaa ei edes laskettaisi mukaan
  • Monet REM:n edustajat ovat poliittisia keltanokkia ja ovat tätä kautta “kiitollisuuden velassa” Macronille, joten tämä porukkaa lienee ainakin alkuvaiheessa varsin lojaalia Macronille. Toki pidemmällä aikavälillä nähdään nopeasti kasvaneen liikkeen sisällä syntyy väistämättä ainakim pienempiä sisäisiä ristiriitoja.
  • Ensimmäisinä vaalien jälkeisinä tunteina on jo ehditty puhua paljon siitä, kuinka äänestysprosentti jäi matalaksi ja tämä sitten veisi legimiteettiä Macronilta. Onhan tuosakin totuuden siementä, mutta kuulosta myös hieman häviäjien selittelyltä. Macronin äänestäjät eivät jääneet kotiin ja jos olisi houkuttelevampia ehdokkaita, niin ihmiset eivät ehkä olisi jääneet kotiin
  • Kovalla uholla vuoteen lähteneet Marine Le Pen ja Front National ottivat aika pahasti turpaansa ja eivät näytä saavan edes tavoitteleemansa 15:stä edustajaa. Macronin liikkeen menestys perustuu toki sen keulahahmon vetovoimaan, tuoreisiin ajatuksiin ja vanhojen puolueiden korruptioon sekä kyvyttömyyteen tehdä uudistuksia, mutta  kyse taitaa olla myös vastareaktiosta nationalistisen taantumukselliston nousuun. Voi olla että ilman Le Peniä Ranskaan ei olisi saatu ylpeän kosmopoliittista ja liberaalia presidenttiä ja En Marche-liikettä.
  • Sosialistipuolue menestyi niukasti paremmin kuin miltä gallupeissa näytti, mutta tästä huolimatta lopputulos oli täysin katastrofaalinen. Sosialistipuolue joutuu tosissaan taistelemaan suurimman vasemmistooppositiopuolueen asemasta Mélenchonin La France insoumise-liikkeen kanssa.

Macronin puolue jytkyttää myös kansalliskokouksen vaaleissa?

Euroopan hullu vaalivuosi jatkuu kesäkuussa Ranskan ja Britannian parlamenttivaaleilla. Ranskan kansalliskokouksen vaalien ensimmäinen kierros järjestetään reilun kahden viikon päästä sunnuntaina 11.6 ja toinen kierros vajaan kuukauden päästä 18.6.

Ranskassa presidentiksi noussut Emmanuel Macron on luonut huikeaan nopeasti uuden en Marche liikkeen. Nimi muutettiin hiljattain alkuperäisestä En Marchesta muotoon La République En Marche. Ehkä tarkoituksena on saada pientä etäisyyttä Macronin toimintaan sosialistihalituksessa. Kun Macronin presidenttiys alkoi näyttää selvältä, oli vielä paljon epäilyksiä, saako uusi puolue kesäkuun parlamenttivaaleissa kovinkaan merkittävää kannatusta ja paikkamäärää kansalliskokoukseen.

Nyt tilanne näyttää kuitenkin varsin hyvältä. Puolue asettaa ehdokkaat kaikkiin vaalipiireihin. Monet näistä tulevat puolupolitiikan ulkopuolelta, mutta paljon ehdokkaita tuli myös pitkään Ranskan politiikassa vaikuttaneen François Bayroun keskustalaisesta liikkeestä, joka asettui jo helmikuussa Macronin taakse. Nykyisen kansalliskokouksessa istuvia sosialisteja Macronin puolueen listalelle loikkasi 24 kappaletta.

Erityisen positiivisia uutisia on kuitenkin saatu gallupeista, joissa Macronin puolueen kannatus on noussut 30 prosentin tuntumaan. Luonnollisesti vaaleihin on vielä noin kuukausi aikaa, gallupeiden täsmällistä tarkkuutta on vaikea (ainakaan minun) arvioida ja Ranskan mielenkiintoinen vaalijärjestelmä, joka muodostuu yhden hengen vaalipiireistä ja kaksivaiheisesta äänestyksestä, lisää epävarmuutta, kuinka hyvin kannatus muuttuu paikoiksi.

Opinion polling for the French legislative election, 2017.png

Nyt kuitenkin alkaa olla selvää, että Macronin arvoliberaaliutta, markkinatalousmyönteisyyttä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta yhdistelevä linja vetoaa useisiin ranskalaisiin, eikä kyse ole pelkästään Macronista tai protestista perinteisiä puolueita vastaan. La République En Marchella on selvästi aitoa kannatusta ja se tulee saamaan varsin hyvän määrän edustajia Ranskan kansalliskokoukseen. Aiemmin mainitun monimutkaisen vaalijärjestelmän takia on kuitenkin hankala arvioida, miten kannatus materialisoituu parlamenttipaikoiksi. Yhden hengen vaalipiireissä on myös henkilövaalien piirteitä ja jos Macronin puolueen ehdokkaat eivät ole riittävän suosittuja, voivat epäsuositumpien puolueiden ehdokkaat kiilata edelle. Macronin liikkeellä on kuitenkin perusteltua syytä optimismiin.

Front National ja Les Républicains ovat gallupeissa hyvin tasoissa kakkos- ja kolmossijoilla hieman 20 % kannatuksella. Neljäntenä noin 15% kannatuksella on Jean-Luc Mélenchonin perustama äärivasemmistolainen La France insoumise ja sosialistien kannatus on romahtanut alle 10 prosentin. Näistä asetelmista saadaan varmasti mielenkiintoisia taisteluita monisa vaalipiireissä ja mielenkiintoista nähdä mitä ensi kuussa tapahtuu. Näyttäisi että Macronin liikkeellä saattaisi olla mahdollisuuksia jopa absoluuttiseen enemmistöön kanssalliskokouksessa, mutta ainakin sillä on hyvät mahdollisuudet johtaa jonkinlaista koalitiohallitusta parlamentin suurimpana puolueena.

Mutta paljon voi vielä tapahtua. Yksi vaalienkin kannalta tärkeä asiakysymys on, miten “kaikkien reformien äiti”, eli työreformi lähtee liikkeelle ja minkälaiseen taisteluun Macron tämän asian tiimoilta päätyy ammattiyhdistysliikkeiden, sosialistien ja Mélenchonin kanssa.

Ranskan parlamenttivaalit 2017 – Kansalliskokous uusiksi

                              RANSKAN PARLAMENTTIVAALIEN TULOS

Ranskan presidentinvaalit ovat nyt takana, mutta Euroopan hullu vaalivuosi 2017 jatkuu ja Britannian vaalien ohella katseet kääntyvät Ranskan kansalliskokouksen, eli parlamentin vaaleihin. Ranskan kansalliskokouksen edustajat äänestetään kaksivaiheisessa vaalissa. Ensimmäisen kierroksen päivämäärä on 11.6 ja toiseen kierroksen 18.6.

Kansalliskokoukseen valitaan yhteensä 557 edustajaa yhden henkilön vaalipiireistä. Tällä hetkellä kahdella valtapuolueella on peräti 474/557 parlamentin paikoista. Tässä mielessä vaalijärjestelmä muistuttaa esimerkiksi Britanniaa, jossa pienpuolueilla on ollut hyvin vaikeaa saada merkittävää edustusta parlamenttiin. Esimerkiksi National Front sai vuoden 2010 ensimmäisellä kierroksella 13% äänistä, mutta onnistui saamaan parlamenttiin ainoastaan 2 edustajaa. Presidentinvaaleissa nähty perinteisten valtapuolueiden romahdus kuitenkin pistää pakan aikalailla uusiksi.

Kansalliskokouksen vaalit muistuttavat tietyiltä piirteiltään myös presidentinvaaleja. Vaalipiirin läpimenijä selviää ensimmäisellä kierroksella ainoastaan, jos joku ehdokkaista saa yli 50% äänistä. Mikäli näin ei tapahdu vaalipiiri on mukana vaalien toisella kierroksella,  ja äänestettävänä ovat kaikki yli 12.5% ensimmäisen kierroksen äänistä saaneet ehdokkaat. Tällainen vaalijärjestelmä yhdessä puoluekentän myllerryksen kanssa tarkoittanee, että monissa vaalipiireissä tullaan näkemään mielenkiintoisia monen eri ehdokkaan välisiä taisteluita.

Presidentti Emmanuel Macronin En Marche tulee nousemaan ryminällä parlamenttiin, mutta hyvin vaikea tässä vaiheesa arvioida tarkallen kuinka hyvän vaalituloksen liike onnistuu saamaan. Sama koskee Marine Le Penin Fron Nationalia. Parlamenttipaikkoja tulee selvästi lisää, mutta minkätason jytkystä puhutaan? Melenchonin  La France insoumise sotkee pakkaa entisestään ja jos Ranskan perinteisesti vahva äärivasemmisto ja sosialistipuolueen vasenlaita ryhmittyy hänen taakseen, saattaa äärivasemmistokin saada mukavan määrän paikkoja.

Toisaalta vaikka perinteiset valtapuolueet kokivat presidentinvaaleissa rökäletappion ja sisäiset riidat repivät niitä, niin taustalla oleva puoluekoneisto kuitenkin varmistaa sen, että ne pärjäävät näissä vaaleissa vähintään kohtuullisesti. Varsinkin sosialistit tulevat menettämään paikkoja, mutta vaikeaa arvioida kuinka suureksi tappio lopulta muodostuu.

Parlamenttipaikkojaan selvästi kasvattava Fron National tulee varmasti jäämään opposition, ja Ranskan epäonnistumisista elävänä parasiittina ja se tulee syyttämään Macronia kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Melenchonin tulee hänkin varmaan jäämään oppositioon. Macronin En Marche ei taida sitten millän kyetä saamaan yksinään absoluuttista enemmistöä kansalliskokoukseen, joten se joutunee tukeutumaan republikaaneihin ja/tai sosialisteihin, joten voi olla, että Macron joutuu venymään melkosiin diileihin. Ranskan presidentillä on tunnetusti vahva valtaoikeudet ja tässä mielessä Macronilla on paljon valtaa, mutta käytännössä parlamentin koostumuksella on kuitenkin vaikutusta hänen mahdollisuuksiinsa saada reformeja käpi.

ShawAcademy Limited Time Offer One FREE Course

Minullakin aika epäselvä kuva siitä, minkälaiseksi vaalien dynamiikka tarkalleen tulee muodostumaan, mutta seuraan kyllä tätäkin vaalitaistelua mielenkiinnolla.

Ranskan toisen kierroksen vaalitulos selvillä – pikakommentit

Ranskan presidentinvaalien toisen kierroksen tulos alkaa olla selvillä.

Emmanuel Macron ~ 65% (Hyväksytyistä äänistä)

Marine Le Pen ~ 35% (Hyväksytyistä äänistä)

Tyhjiä ääniä ~ 12%

Tulos oli melko odotettu, mutta Mactonin kannatus nousi pikkuisen odotettua korkeammaksi. Macronin odotettiin saavan hieman päälle 60% äänistä ja Le Penin hiukan alle 40% äänistä. Macronin kannatus siis nousi muutaman prosenttiyksikön korkeammaksi kuin mitä arveltiin. Siitä huolimatta että äänestysprosentti jäi suhteellisen matalaksi, Macron onnistui saaman varsin selvän enemmistön taakseen.

Pidempää aikaväliä tarkasteltaessa tulos oli Le Penille ja FN:lle ihan hyvä, mutta viimeisen vuoden aikana odotukset nousivat perustellusti ja mikä tahansa äänisaali joka olisi jäänyt alle 35:n % olisi ollut suuri pettymys. Nelosella alkavaa kannatus olisi voitu pitää selkeänä voittona, mutta noin 35% äänistä on ehdottomasti pettymys.

Macronin valinta saattaa myös hieman vaikuttaa Brexit-neuvotteluihin. Voi olla että Macronin myötä EU ottaisi tiukemman linjan neuvoitteluissa. Odotan myös varsin mielenkiinnolla Macronin ja Trumpin välisiä keskusteluita. Trump kuitenkin ehti näköjään jo onnitella Macronia Twitterissä.

Katseet kuitenkin kääntyvät nyt kesäkuussa pidettäviin parlamenttivaaleihin, joissa on mielenkiintoista nähdä, kuinka hyvin perinteiset puolueet menestyvät ja miten Macronin En Marce ja Le Penin Front Nationalin presidentinvaalimenestys heijastuu kansalliskokouksen vaaleihin.

Marchons, marchons!

Macron vs Le Pen tiivistettynä

Débat Le Pen vs Macron: Il ne restera que ce GIF du débat présidentiel (et ce n'est pas glorieux)

Ajattelin että vois vielä kertalleen hieman ennakoida Ranskan vaalien tapahtumia, mutta tämä GIF tiiviistää asiat aika hyvin. Vaalien voittaja on ollut jo pidempään selvillä ja on lähinnä jännitetty sitä, kuinka suureksi Macronin voittomarginaali nousee. Gallupeissa Macronin kannatus on jo pitkään ollut hiukan päälle 60%.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen Le Pen näytti kurovan pikkuisen Macronin etumatkaa umpeen ja parhaimmilaan pääsi juuri ja juuri nelosella alkavaan lukemaan, mutta viimeisissä gallupeissa  Le Penin kannatus on jälleen tippunut alle 40 prosentin. Vaikka gallupit olisivat merkittävästikin väärässä, niin ei liene mahdollista, että Le Pen onnistuisi saamaan edes yli 45:tä prosenttia äänistä. Keskiviikkona pidetty debatti oli Le Penin viimeinen suuri mahdollisuus, mutta hänen debatissa käyttämä äärimmäisen hyökkäävä tyyli ilman todellista asiasisältöä ei onneksi näytä vedonneen ranskalaisiin.

Le Pen kopioi ovelasti Fillonia ja muuta viimeisen viikon jorinaa Ranskan vaaleista

Ranskan presidentinvaalien toinen kierros lähestyy ja kamppanjointi on edennyt viime aikoina ilman suuria shokkeja. Viikko sitten Amiensissa tapahtuneen performarssin jälkeen ei ole tapahtunut mitään valtaisan dramaattista. Vappuna nähtiin marsseja ja ranskalaisittain hyvin pienimuotoista mellakoita. Suurilta ammattiyhdistysliikkeiltä kuultiin hieman erilaisia ajatuksia. Jotkut kehottivat äänestämään Macronia ja osa ei halunnut asettua kummankaan ehdokkaan taakse. Jean-Luc Mélenchon on myös saanut jatkaa median valokeilassa kun ei suostunut antamaan selkeitä suosituksia presidentinvaalien toiselle kierrokselle. Hän on tehnyt selväksi ettei missään nimessä halua antaa tukeaan Le Penille, muttei suostu antamaan siunaustaan Macronillekaan.

Emmanuel Macron and Marine Le Pen, 23 Apr 17 combo image

Le Pen on lieventänyt jonkin verran kantojaan suhteessa euroon ja Frexittiin, mikä voi houkutella hänen puolelleen muutaman EU-erosta seuraavaa shokkia pelkäävän äänestäjän. Toisaalta koko ajan hieman muuttuvat kannat eivät vahvista kuvaa ajatuksiinsa sitoituneesta johtajasta. Le Pen myös luopui väliaikaisesti puolueensa johtajuudesta. Hänen tilalleen nostettu Jean-François Jalkh kuitenkin joutui pienoisen kohun keskelle vanhojen holokaustilausuntojensa takia. Tapahtumalla tuskin on valtaisaa vaikutusta, mutta tuo oli silti hyvin kiusallinen juttu Front Nationille, joka on viime vuosina pyrkinyt kovasti eroon antisemitistisestä menneisyydestään.

Tuon kohun jälkeen Macron onnistui keräämään pieniä irtopisteitä vierailemalla holokaustimuseossa. Macron on viikon aikana tehnyt myös ihan symbolisesti oivaltavat vieralut Oradour-sur-Glanen kylään sekä Sarcellesin lähiöön, jossa potki palloa maahanmuuttajataustaisten lasten kanssa. Macronin johto on ollut niin suuri, että hänellä on ollut lähinnä hävittävää ja hänen tekemisiään on syynätty hyvin tarkkaan. Tähän nähden pidän hänen esiintymisiään ihan onnistuneina.

Le Penkin onnistui kuitenkin pari päivää sitten saaman aikaan aika mielenkiintoisen mediakohun. Media on kiinnittänyt huomiota siihen, että Le Penin maanantaina pitämässä puheessa näytti olevan pitkiä lähes sanasta sanaan kopiotuja pätkiä François Fillonin puheesta. Media tietysti toimi tavallaan ihan oikein “paljastaessaan” tämän, mutta epäilen Le Penin pelanneen tässä varsin ovelaa peliä. Kun tunnetut mediat toitottavat, että Le Pen kopioi Fillonin puheita lähes sanasta sanaan, tulee monille Fillonin kannattajille varmaan mieleen ajatus, että onko tuo Le Pen sittenkään välttämättä niin huono ehdokas. Le Pen taisi onnistua taitavasti vetoamaan Fillonin kannattajiin median avittamana.

Kokonaisuutena Macronin kamppanja on vetänyt viimeisen viikon ihan hyvin, eikä johto näytä kovin suuresti sulaneen. Macron on onnistunut mielestäni hyvin. Ei välttämättä loistavasti, mutta hyvin. Le Penin esiintyminen on ollut epätasaisempaa, mutta Macronin yllättäminen Amiensissa sekä Fillonin puheiden kopioiminen ovat olleet varsin taidokkaita mediaoperaatioita.

Tänään pidetään myös vaaliväittely Macronin ja Le Penin välillä Ranskan aikaa kello 21.00. Macron on esiintynyt aiemmissa debaateissa sen verran vakuuttavasti, etten usko Le Penin kykenevän horjuttamaan häntä kovin pahasti. Le Pen on myös hyvä esiintyjä, mutta hän ei kuitenkaan näkemissäni keskusteluissa ole ollut samalla tavalla säkenöivä esiintyjä kuin kaikkein karismaattisimmat populistit. Hän on myös näyttänyt välillä olevan ongelmissa esimerkiksi talouteen liittyvissä asioissa.

Mutta kuten viime perjantaina kirjoitin, Macronin johto on niin selvä, että loppujen lopuksi näissä vaaleissa on enää kyse siitä, ottaako Macron murskavoiton vai jääkö vaalivoitto melko niukaksi ja mitä Macronin presidenttiydestä ja sen kaikista korollaareista lopulta seuraa.

 

Macron valitaan Ranskan presidentiksi, mutta miten ja mitä siitä seuraa?

Jos Emmanuel Macronia ei valita Ranskan presidentiksi, lupaan syödä hatullisen etanoita sekä hankkia elämäni pahimman krapulan ja päänsäryn dokaamalla pullokaupalla mahdollisimman korkeatanniinista ranskalaista punaviiniä. Olen tämän vuoden aikana seuraillut aika paljon Ranskan vaaleja. Osittain sen takia, että vaalit ovat jo sinällään tärkeä tapahtuma, mutta ne symboloivat hauskasti myös monia laajempiakin kehityskulkuja. Olen jo vuoden alusta lähtien toivonut Macronin voittoa. Macron on vaikuttanut hahmolta, jonka aatemaailman voin aika hyvin samaistua, mutta joka siitä huolimatta kykenee karismaattisena hahmona vetoamaan myös laajempaan yleisöön.

Alkuvuodesta ajattelin, että toiselle kierrokselle päätyvät hyvin todennkäköisesti Fillon ja Le Pen. Macronilla voisi olla pienet saumat syrjäyttää jompikumpi näistä ehdokkaista. Tavallaan hieman harmittelin, että Ranskan presidentiksi näyttäisi nousevan hyvin konservatiivinen Fillon. Tammikuusta lähtien vaalien tapahtumat ovat kuitenkin menneet lähes niin hyvin kuin olisin voinut toivoa. Mélenchonin yllättävä nousu oli pieni isku, mutta jos mietitään Macronia “koko valtaeliitin ehdokkaana”, niin tässä mielessä se, että Mélenchon nousi merkittäväksi tekijäksi, eikä silti suosittele Macronia Hollanden, Fillonin ja Hamonin tapaan, saattaa olla jopa positiivinen asia.

Tästä eteenpäin olennaisimmat kysymykset kai ovat:

  • Miten selvästi Macron voittaa? Saako hän yli 65 % vai vain noin 55% äänistä?
  • Jos Le Pen saa verrattain hyvän tuloksen, heijastuuko se suoraan myös kesäkuun parlamenttivaalien tulokseen
  • Entä kuinka paljon Macronin En Marche onnistuu saamaan paikkoja kesäkuun vaaleissa?
  • Jos ja kun En Marche ei saa jytkyvoittoa kesäkuun vaaleissa ja Front Nationalin paikkamäärä nousee ainakin jonkin verran, minkälaisen koalition kanssa Macron yrittää hakea yhteistyötä?
  • Saattaako Macronin perässä muissakin kaksipuoluejärjestelmämaissa nousta keskustaliberaaleja liikkeitä?
  • Seuraako Macronin noususta presidentiksi kuitenkin Ranskan kulttuurisodan juoksuhautojen syveneminen kun perinteisten valtapuolueiden merkitus pienentyy?

Vasemmistopopulisti Marine Le Pen

Ranskan presidentinvaalien toisen kierroksen kampajointi on käynnissä ja tänään on analysoitu eilisiä tapahtumia Amiensin kaupungissa. Macron oli jo aiemmin suunnitellut tapaavansa paikallisen tehtaan ammattiliiton edustajia, mutta Le Pen saapuikin kaupunkiin yllättäen ennen Macronia, lateli yleisölle tyypiilistä populismituubaansa ja ilmoitti, ettei tehdasta suljettaisi jos hänestä tulisi presidentti. Le Penin toiminta oli varsin halveksittavaa populismia. Hän onnistui sabotoimaan tehokkaasti Macronin vierailun ja saamaan hänet huonoon valoon. Macron kykeni välttämään mediakatastrofin hyvällä esiintymisellään, keskustelamalla tunnin yleisön keskellä ja lähettämällä sen livenä Facebookissa. Kokonaisuutena tämä oli kuitenkin selvä mediavoitto Le Penille. Muutama ajatus koko tapahtumaketjusta:

  • Macron halusi selvästi näyttäytyä ydinkannattajaryhmiensä ulkopuolisten ihmisten keskellä, lieventää kuvaansa elitistinä ja hänen kotikaupunkinsa Amiensin tehdas oli tähän etuläteen ajateltuna hyvä paikka.
  • Le Penin yllätysesiintyminen oli varsin oivaltava ratkaisu. Härskiä ja halveksittavaa populismia, mutta strategisesti taitava mediatemppu. Le Penin yksinkertaisia sloganeita ja halpoja lupauksia on helpompi myydä kuin Macronin maailman monimutkaisuuden tunnustavia ajatuksia.
  • Näissä vaaleissa urbaani/liberaali/suvaitsevainen-linja tuntuisi ehkä muita vaalitaisteluita selkeämmin nousevan parempiosen väestön valinnaksi ja ruraali-konservatiivi/suvaitsemattomuus nousisi selvemmin huono-osaisempien ihmisten linjaksi
  • Mielenkiintoista nähdä kuinka vasemmistolaisilla painotuksilla Le Pen vetää vaalikampanjansa loppusuoran. Tällaiset esiintymiset varmasti heikentävät mahdollisuuksia saada tukea Fillonia äänestäneistä ihmisistä.
  • Tämä tapahtumavyyhti oli kiistatta huono startti Macronin toisen kierroksen kamppanjalle, mutta media on taipuvainen paisuttelemaan sen merkitystä, ottaen huomioon että vaaleihin on vielä 10 päivää ja tämä tapahtuma jää merkityksellisyydessään väistämättä osittain vaalipäivää lähempänä olevien tapahtumien varjoon.