Nuo rouheat ranskalaiset filosofit – Laurent Binet: 7th function of language

1900-luvun lopun ranskalaiset filosofit ja intellektuellit ovat jotenkin kiehtoneet minua. Ei niinkään näiden ajattelun osalta, vaikka joillain noista saattoi jopa olla mielenkiintoistakin sanottavaa. Ennen kaikkea tuon aikakauden ranskalaiset intellektuellit ovat kiinnostaneet ilmiönä ja tähtikulttina, jossa hämäriä ja vaikeaselkoisia “postmoderneja” teorioita papattavat papparaiset näyttäytyivät joillekkin ihmisille lähes rock-tähtinä. Olen jo useita vuosia miettinyt, että olisikohan jossain kevyt ja mielenkiintoinen historiikki tai dokumentti ranskalaisista intellektuelleista.

Tätä taustaa vasten Laurent Binetin romaani 7th function of language (Suomalainen nimi näköjään. Kuka murhasi Roland Barthesin) herätti keväällä kiinnostukseni. Kyseessä on oikeastikin vuonna 1980 kuolleen semiootikko Roland Barthesin kuoleman ympärille rakennettu dekkariparodia, joka tapahtuu keskellä aikansa intellektuelliskeneä. Barthes on ilmeisesti saanut haltuunsa kielen seitsemännen funtion, joka antaa sen hallitsijalle lähes supersankarimaiset retoriset kyvyt vietellä kuulijat puolelleen. Murhaa selvittämään ja dokumenttiä metsästämään lähtee poliisi Jacques Bayard, joka noukkii itselleen akateemisen maailman tulkiksi Vincennesin yliopistosta nuoren Simon Herzogin. Epäilyksen alaisina ovat Barthesin kateelliset kollegat, poliitikot ja ulkomaiset agentit.

Ekoilla sivuilla kuolevan Barthesin ohella, Michel Foucault,  Julia Kristeva ja varsinkin tämän mies Philippe Sollers ovat romaanissa keskeisissä rooleissa. Kuitenkin myös Althuiser, Derrida, Deleuze ja Bernard-Henri Levy, ovat osana juonta ja mainituiksi tulivat lisäksi ainakin Baudrillard, Guatari, Bourdieu, Badiou, Lacan ja Deboird sekä varmaan sellaisiakin hahmoja joista en ollut aiemin kuullut ja jotka eivät siksi jääneet edes mieleen. Tutkimuksen edetessä päädytään Bolognaan tapaamaan Umberto Ecoa ja Conrell yliopistoon konfrenssiin, jossa törmätään mm. Noam Chomskyyn ja nuoreen feministiseen väitöskirjatutkija Judyyn.

Näille intellektuelleille naureskellaan, mutta usein hyväntahtoisesti ja huumori perustuu suurelta osin siihen, että lukija tuntee ainakin pintapuolisesti näiden valopäiden elämää ja ajattelua. Ymmärrätkö mitä hauskaa oli siinä, että Bernard-Henri Lévy oli tapahtuman yleisössä incognitona, koska hänellä oli yllään musta aluspaita? Esim. tämän minä tajusin ja kirja on täynnä vastaavaa viittauksia ja pikkunäppärää huumoria, josta osa meni varmaan minultakin ohi.

Binet on ottanut kirjassa ronskisti vapauksia yhdistelemällä aitoja anekdootteja ja lainauksia ajattelijoista kuvitteellisiin tapahtumiin. Useat todelliset vuosien 1980-1981 tapahtumat ja ilmiöt on kytketty osaksi juonta. Vuoden 1981 presidentinvaaleihin valmistautuminen pyörii yhteänä olennaisena juonilinjana. Kirjassa onkin poliittinen elementti, koska tutkijat toimivat Ranskan silloisen presidentin Valéry Giscard d’Estaingin alaisuudessa. Binet kuitenkin tulee toisen päähenkilö Simon Herzogin tapaan hyvin vahvasti vasemmalta laidalta, toisin kuin tutkintaa johtava Jacques Bayard ja osa huumoristaa syntyy juuri näiden kahden erilaisen hahmon välisestä kommunikaatiosta.

Kirjan ajankohdasta ja vaaleista voi vetää myös mielenkiintoisten paralleelin nykypäivään. Ranska päätyi 1981 valitsemaan presidentikseen nykynäkökulmasta lähes tolkuttoman vasemmistolaisella ohjelmalla kampanjoineen François Mitterrandin kun samaan aikaan Britannia ja Yhdysvallat ottivat Thatcherin ja Reaganin johdolla harpauksia suorastaan raakaa markkinataloutta kohti. Nyt 35 vuotta myöhemmin vaaleissa rintamalinjat eivät samalla tavalla menneet enää oikeistolaisuuden ja vasemistolaisuuden perusteella, mutta jälleen ranskalaiset valitsivat täysin eri tavalla kuin britit ja jenkit.

Binet on kuvannut kirjaansa myös jonkinlaiseksi auringonlaskun romaaniksi. Tämä liittyy myös politiikkaan sillä 80-luvun alussa Ranskassa oli vielä uskoa, että Mitterandin johdolla voitaisiin rakenta hyvin vahvasti aiempaa sosialistisempi yhteiskunta. Barthesin kuoleman aikoihin myös jonkinlainen ranskalaisten intellektuellien huippuhetki oli saavutettu. Seuraavana vuonna lähti Lacan ja parin vuoden päästä ehkä se notoriöösein hahmo eli Foucault. Näiden ja muiden “postmodernistien” ajatukset jatkoivat vielä vuosikymmien ajan leviämistään ja French Theory taisikin monilta osin saavuttaa suurimman suosionsa kampuksilla Ranskan ulkopuolella.

Osittain maailman muutosta kuvastaa ehkä, että tämän hetken mahdollisesti tunnetuin ja siteraatuin ranskalainen ajattelija on ekonomisti Thomas Piketty. En tiedä koenko Binetin tapaan kovin suuria nostalgian tunteita 80-luvun alkua kohtaan, mutta yhdyn hänen ajatusiinsa, että jotain oli hyvin kun kielen tutkiminen pystyi herättämään suuria tunteita ja kaikki keskustelut eivät päätyneet keskusteluksi kansallisesta identiteetistä.

Luen aika vähän fiktiota ja tämä oli vasta toinen tänä vuonna lukemani romaani. Nautin kuitenkin lukemastani.



Aiheesta muualla

Tuomas Nevanlinna haastattelee Laurent Binettä kirjasta

Chomsky ranskalaisista intellektuelleista

Politico ranskalaisten intellektuellien laskusta

 

Ranskan parlamenttivaalit 2017 – Kansalliskokous uusiksi

                              RANSKAN PARLAMENTTIVAALIEN TULOS

Ranskan presidentinvaalit ovat nyt takana, mutta Euroopan hullu vaalivuosi 2017 jatkuu ja Britannian vaalien ohella katseet kääntyvät Ranskan kansalliskokouksen, eli parlamentin vaaleihin. Ranskan kansalliskokouksen edustajat äänestetään kaksivaiheisessa vaalissa. Ensimmäisen kierroksen päivämäärä on 11.6 ja toiseen kierroksen 18.6.

Kansalliskokoukseen valitaan yhteensä 557 edustajaa yhden henkilön vaalipiireistä. Tällä hetkellä kahdella valtapuolueella on peräti 474/557 parlamentin paikoista. Tässä mielessä vaalijärjestelmä muistuttaa esimerkiksi Britanniaa, jossa pienpuolueilla on ollut hyvin vaikeaa saada merkittävää edustusta parlamenttiin. Esimerkiksi National Front sai vuoden 2010 ensimmäisellä kierroksella 13% äänistä, mutta onnistui saamaan parlamenttiin ainoastaan 2 edustajaa. Presidentinvaaleissa nähty perinteisten valtapuolueiden romahdus kuitenkin pistää pakan aikalailla uusiksi.

Kansalliskokouksen vaalit muistuttavat tietyiltä piirteiltään myös presidentinvaaleja. Vaalipiirin läpimenijä selviää ensimmäisellä kierroksella ainoastaan, jos joku ehdokkaista saa yli 50% äänistä. Mikäli näin ei tapahdu vaalipiiri on mukana vaalien toisella kierroksella,  ja äänestettävänä ovat kaikki yli 12.5% ensimmäisen kierroksen äänistä saaneet ehdokkaat. Tällainen vaalijärjestelmä yhdessä puoluekentän myllerryksen kanssa tarkoittanee, että monissa vaalipiireissä tullaan näkemään mielenkiintoisia monen eri ehdokkaan välisiä taisteluita.

Presidentti Emmanuel Macronin En Marche tulee nousemaan ryminällä parlamenttiin, mutta hyvin vaikea tässä vaiheesa arvioida tarkallen kuinka hyvän vaalituloksen liike onnistuu saamaan. Sama koskee Marine Le Penin Fron Nationalia. Parlamenttipaikkoja tulee selvästi lisää, mutta minkätason jytkystä puhutaan? Melenchonin  La France insoumise sotkee pakkaa entisestään ja jos Ranskan perinteisesti vahva äärivasemmisto ja sosialistipuolueen vasenlaita ryhmittyy hänen taakseen, saattaa äärivasemmistokin saada mukavan määrän paikkoja.

Toisaalta vaikka perinteiset valtapuolueet kokivat presidentinvaaleissa rökäletappion ja sisäiset riidat repivät niitä, niin taustalla oleva puoluekoneisto kuitenkin varmistaa sen, että ne pärjäävät näissä vaaleissa vähintään kohtuullisesti. Varsinkin sosialistit tulevat menettämään paikkoja, mutta vaikeaa arvioida kuinka suureksi tappio lopulta muodostuu.

Parlamenttipaikkojaan selvästi kasvattava Fron National tulee varmasti jäämään opposition, ja Ranskan epäonnistumisista elävänä parasiittina ja se tulee syyttämään Macronia kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Melenchonin tulee hänkin varmaan jäämään oppositioon. Macronin En Marche ei taida sitten millän kyetä saamaan yksinään absoluuttista enemmistöä kansalliskokoukseen, joten se joutunee tukeutumaan republikaaneihin ja/tai sosialisteihin, joten voi olla, että Macron joutuu venymään melkosiin diileihin. Ranskan presidentillä on tunnetusti vahva valtaoikeudet ja tässä mielessä Macronilla on paljon valtaa, mutta käytännössä parlamentin koostumuksella on kuitenkin vaikutusta hänen mahdollisuuksiinsa saada reformeja käpi.

ShawAcademy Limited Time Offer One FREE Course

Minullakin aika epäselvä kuva siitä, minkälaiseksi vaalien dynamiikka tarkalleen tulee muodostumaan, mutta seuraan kyllä tätäkin vaalitaistelua mielenkiinnolla.

Macron vs Le Pen tiivistettynä

Débat Le Pen vs Macron: Il ne restera que ce GIF du débat présidentiel (et ce n'est pas glorieux)

Ajattelin että vois vielä kertalleen hieman ennakoida Ranskan vaalien tapahtumia, mutta tämä GIF tiiviistää asiat aika hyvin. Vaalien voittaja on ollut jo pidempään selvillä ja on lähinnä jännitetty sitä, kuinka suureksi Macronin voittomarginaali nousee. Gallupeissa Macronin kannatus on jo pitkään ollut hiukan päälle 60%.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen Le Pen näytti kurovan pikkuisen Macronin etumatkaa umpeen ja parhaimmilaan pääsi juuri ja juuri nelosella alkavaan lukemaan, mutta viimeisissä gallupeissa  Le Penin kannatus on jälleen tippunut alle 40 prosentin. Vaikka gallupit olisivat merkittävästikin väärässä, niin ei liene mahdollista, että Le Pen onnistuisi saamaan edes yli 45:tä prosenttia äänistä. Keskiviikkona pidetty debatti oli Le Penin viimeinen suuri mahdollisuus, mutta hänen debatissa käyttämä äärimmäisen hyökkäävä tyyli ilman todellista asiasisältöä ei onneksi näytä vedonneen ranskalaisiin.

Le Pen kopioi ovelasti Fillonia ja muuta viimeisen viikon jorinaa Ranskan vaaleista

Ranskan presidentinvaalien toinen kierros lähestyy ja kamppanjointi on edennyt viime aikoina ilman suuria shokkeja. Viikko sitten Amiensissa tapahtuneen performarssin jälkeen ei ole tapahtunut mitään valtaisan dramaattista. Vappuna nähtiin marsseja ja ranskalaisittain hyvin pienimuotoista mellakoita. Suurilta ammattiyhdistysliikkeiltä kuultiin hieman erilaisia ajatuksia. Jotkut kehottivat äänestämään Macronia ja osa ei halunnut asettua kummankaan ehdokkaan taakse. Jean-Luc Mélenchon on myös saanut jatkaa median valokeilassa kun ei suostunut antamaan selkeitä suosituksia presidentinvaalien toiselle kierrokselle. Hän on tehnyt selväksi ettei missään nimessä halua antaa tukeaan Le Penille, muttei suostu antamaan siunaustaan Macronillekaan.

Emmanuel Macron and Marine Le Pen, 23 Apr 17 combo image

Le Pen on lieventänyt jonkin verran kantojaan suhteessa euroon ja Frexittiin, mikä voi houkutella hänen puolelleen muutaman EU-erosta seuraavaa shokkia pelkäävän äänestäjän. Toisaalta koko ajan hieman muuttuvat kannat eivät vahvista kuvaa ajatuksiinsa sitoituneesta johtajasta. Le Pen myös luopui väliaikaisesti puolueensa johtajuudesta. Hänen tilalleen nostettu Jean-François Jalkh kuitenkin joutui pienoisen kohun keskelle vanhojen holokaustilausuntojensa takia. Tapahtumalla tuskin on valtaisaa vaikutusta, mutta tuo oli silti hyvin kiusallinen juttu Front Nationille, joka on viime vuosina pyrkinyt kovasti eroon antisemitistisestä menneisyydestään.

Tuon kohun jälkeen Macron onnistui keräämään pieniä irtopisteitä vierailemalla holokaustimuseossa. Macron on viikon aikana tehnyt myös ihan symbolisesti oivaltavat vieralut Oradour-sur-Glanen kylään sekä Sarcellesin lähiöön, jossa potki palloa maahanmuuttajataustaisten lasten kanssa. Macronin johto on ollut niin suuri, että hänellä on ollut lähinnä hävittävää ja hänen tekemisiään on syynätty hyvin tarkkaan. Tähän nähden pidän hänen esiintymisiään ihan onnistuneina.

Le Penkin onnistui kuitenkin pari päivää sitten saaman aikaan aika mielenkiintoisen mediakohun. Media on kiinnittänyt huomiota siihen, että Le Penin maanantaina pitämässä puheessa näytti olevan pitkiä lähes sanasta sanaan kopiotuja pätkiä François Fillonin puheesta. Media tietysti toimi tavallaan ihan oikein “paljastaessaan” tämän, mutta epäilen Le Penin pelanneen tässä varsin ovelaa peliä. Kun tunnetut mediat toitottavat, että Le Pen kopioi Fillonin puheita lähes sanasta sanaan, tulee monille Fillonin kannattajille varmaan mieleen ajatus, että onko tuo Le Pen sittenkään välttämättä niin huono ehdokas. Le Pen taisi onnistua taitavasti vetoamaan Fillonin kannattajiin median avittamana.

Kokonaisuutena Macronin kamppanja on vetänyt viimeisen viikon ihan hyvin, eikä johto näytä kovin suuresti sulaneen. Macron on onnistunut mielestäni hyvin. Ei välttämättä loistavasti, mutta hyvin. Le Penin esiintyminen on ollut epätasaisempaa, mutta Macronin yllättäminen Amiensissa sekä Fillonin puheiden kopioiminen ovat olleet varsin taidokkaita mediaoperaatioita.

Tänään pidetään myös vaaliväittely Macronin ja Le Penin välillä Ranskan aikaa kello 21.00. Macron on esiintynyt aiemmissa debaateissa sen verran vakuuttavasti, etten usko Le Penin kykenevän horjuttamaan häntä kovin pahasti. Le Pen on myös hyvä esiintyjä, mutta hän ei kuitenkaan näkemissäni keskusteluissa ole ollut samalla tavalla säkenöivä esiintyjä kuin kaikkein karismaattisimmat populistit. Hän on myös näyttänyt välillä olevan ongelmissa esimerkiksi talouteen liittyvissä asioissa.

Mutta kuten viime perjantaina kirjoitin, Macronin johto on niin selvä, että loppujen lopuksi näissä vaaleissa on enää kyse siitä, ottaako Macron murskavoiton vai jääkö vaalivoitto melko niukaksi ja mitä Macronin presidenttiydestä ja sen kaikista korollaareista lopulta seuraa.

 

Macron valitaan Ranskan presidentiksi, mutta miten ja mitä siitä seuraa?

Jos Emmanuel Macronia ei valita Ranskan presidentiksi, lupaan syödä hatullisen etanoita sekä hankkia elämäni pahimman krapulan ja päänsäryn dokaamalla pullokaupalla mahdollisimman korkeatanniinista ranskalaista punaviiniä. Olen tämän vuoden aikana seuraillut aika paljon Ranskan vaaleja. Osittain sen takia, että vaalit ovat jo sinällään tärkeä tapahtuma, mutta ne symboloivat hauskasti myös monia laajempiakin kehityskulkuja. Olen jo vuoden alusta lähtien toivonut Macronin voittoa. Macron on vaikuttanut hahmolta, jonka aatemaailman voin aika hyvin samaistua, mutta joka siitä huolimatta kykenee karismaattisena hahmona vetoamaan myös laajempaan yleisöön.

Alkuvuodesta ajattelin, että toiselle kierrokselle päätyvät hyvin todennkäköisesti Fillon ja Le Pen. Macronilla voisi olla pienet saumat syrjäyttää jompikumpi näistä ehdokkaista. Tavallaan hieman harmittelin, että Ranskan presidentiksi näyttäisi nousevan hyvin konservatiivinen Fillon. Tammikuusta lähtien vaalien tapahtumat ovat kuitenkin menneet lähes niin hyvin kuin olisin voinut toivoa. Mélenchonin yllättävä nousu oli pieni isku, mutta jos mietitään Macronia “koko valtaeliitin ehdokkaana”, niin tässä mielessä se, että Mélenchon nousi merkittäväksi tekijäksi, eikä silti suosittele Macronia Hollanden, Fillonin ja Hamonin tapaan, saattaa olla jopa positiivinen asia.

Tästä eteenpäin olennaisimmat kysymykset kai ovat:

  • Miten selvästi Macron voittaa? Saako hän yli 65 % vai vain noin 55% äänistä?
  • Jos Le Pen saa verrattain hyvän tuloksen, heijastuuko se suoraan myös kesäkuun parlamenttivaalien tulokseen
  • Entä kuinka paljon Macronin En Marche onnistuu saamaan paikkoja kesäkuun vaaleissa?
  • Jos ja kun En Marche ei saa jytkyvoittoa kesäkuun vaaleissa ja Front Nationalin paikkamäärä nousee ainakin jonkin verran, minkälaisen koalition kanssa Macron yrittää hakea yhteistyötä?
  • Saattaako Macronin perässä muissakin kaksipuoluejärjestelmämaissa nousta keskustaliberaaleja liikkeitä?
  • Seuraako Macronin noususta presidentiksi kuitenkin Ranskan kulttuurisodan juoksuhautojen syveneminen kun perinteisten valtapuolueiden merkitus pienentyy?

Vasemmistopopulisti Marine Le Pen

Ranskan presidentinvaalien toisen kierroksen kampajointi on käynnissä ja tänään on analysoitu eilisiä tapahtumia Amiensin kaupungissa. Macron oli jo aiemmin suunnitellut tapaavansa paikallisen tehtaan ammattiliiton edustajia, mutta Le Pen saapuikin kaupunkiin yllättäen ennen Macronia, lateli yleisölle tyypiilistä populismituubaansa ja ilmoitti, ettei tehdasta suljettaisi jos hänestä tulisi presidentti. Le Penin toiminta oli varsin halveksittavaa populismia. Hän onnistui sabotoimaan tehokkaasti Macronin vierailun ja saamaan hänet huonoon valoon. Macron kykeni välttämään mediakatastrofin hyvällä esiintymisellään, keskustelamalla tunnin yleisön keskellä ja lähettämällä sen livenä Facebookissa. Kokonaisuutena tämä oli kuitenkin selvä mediavoitto Le Penille. Muutama ajatus koko tapahtumaketjusta:

  • Macron halusi selvästi näyttäytyä ydinkannattajaryhmiensä ulkopuolisten ihmisten keskellä, lieventää kuvaansa elitistinä ja hänen kotikaupunkinsa Amiensin tehdas oli tähän etuläteen ajateltuna hyvä paikka.
  • Le Penin yllätysesiintyminen oli varsin oivaltava ratkaisu. Härskiä ja halveksittavaa populismia, mutta strategisesti taitava mediatemppu. Le Penin yksinkertaisia sloganeita ja halpoja lupauksia on helpompi myydä kuin Macronin maailman monimutkaisuuden tunnustavia ajatuksia.
  • Näissä vaaleissa urbaani/liberaali/suvaitsevainen-linja tuntuisi ehkä muita vaalitaisteluita selkeämmin nousevan parempiosen väestön valinnaksi ja ruraali-konservatiivi/suvaitsemattomuus nousisi selvemmin huono-osaisempien ihmisten linjaksi
  • Mielenkiintoista nähdä kuinka vasemmistolaisilla painotuksilla Le Pen vetää vaalikampanjansa loppusuoran. Tällaiset esiintymiset varmasti heikentävät mahdollisuuksia saada tukea Fillonia äänestäneistä ihmisistä.
  • Tämä tapahtumavyyhti oli kiistatta huono startti Macronin toisen kierroksen kamppanjalle, mutta media on taipuvainen paisuttelemaan sen merkitystä, ottaen huomioon että vaaleihin on vielä 10 päivää ja tämä tapahtuma jää merkityksellisyydessään väistämättä osittain vaalipäivää lähempänä olevien tapahtumien varjoon.

 

 

Ranskan suurkaupunkien kuplat

Piti vielä katsoa huvin vuoksi, miten äänestettiin muissa Ranskan suurissa kaupungeissa. Katsoin millainen oli tulos yli 200 000 asukkaan kaupungeissa (Pariisi ei tällä kertaa mukana). Näitä on Ranskassa yhteensä 10: Marseille, Lyon, Nizza, Toulouse, Nantes, Strasbourg, Lille, Bordeaux, Montpellier ja Rennes.  Tältä näytti vaalitulos Pariisin ulkopuolisessa suurimpien kaupunkien Ranskassa.

 

Emmanuel Macron 29,4%

Suosituin Bordeauxssa, Nantesissa, Rennesissä ja Strasbourgissa

 

Jean-Luc Melenchon 28,6 %

Suosituin Lillessä, Marseillessa, Montpellierissä ja Toulousessa

 

François Fillon 23,3 %

Suosituin Lyonissa ja Nizzassa

 

Marine Le Pen 18,7 %

Ei suosituin yhdessäkään näistä kaupungeista. Toiseksi suosituin ehdokas Marseillessa ja Nizzassa. Suurin kaupunki, jossa Le Pen onnistui nousemaan suosituimmaksi ehdokkaaksi, on maan 15:sta suurin kaupunki Toulon (167 000 asukasta) Välimeren rannalla. Le Pen oli näistä ehdokkaista myös ainoa, joka ei kaikissa kaupungeissa ollut neljän suosituimman ehdokkaan joukossa.

 

Pariisin kupla

Kaikenlaista voisi Ranskan vaaleista taas kirjoitella, mutta ihan vaan tällainen pikkuhuomio tällä kertaa. Varsinkaan Pariisissa ei  terrorismin pelko ainakaan saanut ihmisiä Le Penin taakse.

Pariisi (2.27 milj asukasta)

Macron 34,83 %

Fillon 26,45 %

Mélenchon 19,56 %

Le Pen 4,99 %

 

Île-de-France (~12 milj asukasta) –  Uusimaa varsin osuva vertailukohta

Macron 28,63

Fillon 22,19 %

Mélenchon 21,75 %

Le Pen 12,58 %

Jos kiinnostaa lukea enemmän Ranskan kahtiajaoista suosittelen tutustumista Christophe Guilluy -nimiseen hahmoon.

Ranskan Intifada – Pitkä sota Ranskan sen ja arabien välillä

Ranskan vaaleja seuratessa olen ajatellut, että voisi lukea jotain uutta Ranskaan liittyen ja tässä viimeisellä viikolla ennen vaaleja luettavakseni valikoitui Ranskassa asuvan brittihistorioitsija Andrew Huseyn pari vuotta sitten julkaistu The French Intifada: The Long War Between France and its Arabs. Torstain ammuskelun myötä se muuttui valitettavankin ajankohtaiseksi valinnaksi. Voi olla että tuo tapahtuma antaa pienen tönäisyn Le Penille ja varmistaa hänen pääsynsä toiselle kierrokselle.

Hussyen kirja alkaa Pariisin Gare du Nordilta, jossa hän oli vuonna 2007 kotimatkallaan vaihtamassa metrosta lähijunaan ja todisti lähiönuorten pienoiseksi mellakaksi päätynyttä riehumista. Kirja myös päättyy Pariisin esikaupunkialueelle Fresnesin vankilaan, jonka asukeista noin 70% on muslimeja. Vankiloista onkin muodostunut tärkeä värväyspaikka radikaaleile islamisteille. Tässä välissä kirja käy kuitenkin antaumuksella läpi Ranskan hallussa olleen Pohjois-Afrikan historiaa sekä hieman myös tuolta Ranskaan suuntautunutta muuttoliikettä. Tämäkin oli ihan informatiivista, mutta odotin kirjalta enemmän Banlieu-Ranskan kuvausta. Itse pidin kirjan mielenkiintoisimpina osina juuri alkua ja loppua, jossa käsiteltiin näitä Ranskan lähiöitä.

Yli puolet kirjasta keskittyy Algeriaan, joka päätyi Ranskan haltuun 1830-luvulla ja kirposi lopullisti Ranskan hallinnasta varsin katkeran sodankäynnin seurauksena 1962. Kirjassa kuvaillaan molempien osapuolien terroria ja kidutuskeinoja, joissain kohdin jopa aika graafiseen sävyyn. Ei sinänsä ihme että noista tapahtumista on jäänyt kollektiivisia traumoja kaikille osapuolille. Algeriassahan oli parhaimmillaan yli miljoona ihmistä käsittänyt eurooppalaistaustainen väestönosa (kuuluisimpana edustajana tietysti Alber Camus), joka lähti maasta lähes kokonaisuudessaan itsenäistymisen aikohin. Algeria oli myös tietynlainen Ranskan siirtomaaimperiumin kruununjalokivi. Lisäksi myös Ranskan nykyisestä muslimiväestöstä algerialaistaustaiset ovat suurin yksittäinen ryhmä, mikä on erottaa Ranskan muista Keski- ja Etelä-Euroopan maista, joissa turkkilaiset tai marokkolaiset muodostavat suurimman ryhmän muslimiväestön sisällä.

Toki Ranskassa on suuri määrä marokkolaistaustaisia maahanmuuttajia ja maininnan arvoinen ryhmä Tunisiasta maahan tulleita. Myös näiden maiden siirtomaa-aikaa, itsenäistymisprosessia ja sen jälkeistää historiaa käydään aika tarkkaan läpi. Jokaisella näillä kolmella Pohjois-Afrikan maalla on ollut omanlaisensa siirtomaahistoria, itsenäistysprosessi ja arabikevätkin näkyi näissä vähän eri tavoilla. Kaikki kuitenkin kamppailevat samalla tavalla köyhyyden, siirtomaaohistoriansa,  ja skitsofrenisen Ranska-suhteensa kanssa. Pohjois-Afrikan Itsenäistymistaisteluissa, sisällisodissa ja pienemmissäkin sisäisissä konflikteissa radikaali-islam on ollut lähes aina jollain tasolla läsnä, mutta on yksinään  vähän vajaavainen selitys erilaisille asioille.

Kirjassa ei ole selkeää yhteenvetoa ja Hussey nimenomaan sanoo, ettei halua tehdä ennustuksia Ranskan, Maghreb-maiden ja Ranskan arabien tulevaisuudesta. Hänellä ei kuitenkaan ole kovin kauhean ruusuista kuvaa lähitulevaisuudesta. Kirjassa myös tulee toistuvasti esiin absurdeihin mittasuhteisiin nouseva antisemitismi ja Hussey pitääkin esimerkiksi La Hainen Vinzin hahmoa epärealistisena. Ja tuskin Pohjois-Afrikan tai Banlieu-Ranskan ongelmia tullaan kovin suurelta osin lähitulevaisuudessa ratkaisemaan. Helppoja tai nopeita ratkaisuja ei yksinkertaisesti ole vaikka jotkut populistit tällaisia yrittävätkin tarjota.

Toivottavasti ranskalaiset äänestävät sunnuntaina viisaasti.

Mélenchon, Ranskan vaalit ja kahtiajaot

Ranskan vaaleissa viime päivinä valokeilaan on hieman yllättäen noussut laitavasemmiston ehdokas Jean-Luc Mélenchon. Viimeisimmissä gallupeissa Le Pen ja Macron ovat molemmat tulleet pikkuisen alaspäin, mutta ovat todella tasoissa vähän alle 25 prosentin kannatuksellaan. Fillonin kannatus on pysynyt suht vakaasti hieman alle 20:ssä prosentissa. Sosialistien Hamonin kannatus on viime viikkoina sukeltanut entisestään ja viimeisimmissä gallupeissa jopa painunut alle 10 prosentin. Yllättävin tapahtuma on kuitenkin tosiaan ollut Mélenchonin raju nousu. Viimeisimmissä gallupeissa hän on jo aika tasoissa Fillonin kanssa kolmospaikalla.

Pari kuukautta sitten minäkin olisin pitänyt tätä todella yllättävänä. Pidin Mélenchonia aika täyte-ehdokkaana, joka olisi lähinnä sabotoimassa Hamonin mahdollisuudet ja mahdollisesti viemässä hieman Le Penin ääniä. Nähtyäni Mélenchonin karismaattisen esiintymisen ensimmäisessä vaalintentissä kolme viikkoa sitten ja tutustuttuani pintapuolisesti hänen nettikamppanjointiinsa (esim. veikeä Fiscal Combat-peli), en pidä tätä enää niin yllättävänä. Nyt pari viikkoa ennen presidentinvaaleja Mélenchon taistelee nousujohteisen kamppanjansa ansiosta tosissaan pääsystä toiselle kierrokselle. En edelleenkään pidä tätä kauhean todennäköisenä, mutta Mélenchonin nousu kyllä sekoittaa pakkaa ja monipuolistaa vastakkainasetteluja.

Lienee selvää että kommunistien tukeman Mélenchonin talouslinjaukset ovat aikamoisen vasenta äärilaitaa ja hänellä on myös melko utopistiselta kuulostavia visioita ydinvoimaloiden nopeasta alasajosta. Häntä voi pitää melko suvakkina, mutta toisaalta hän kuitenkin paiskaa Le Penin kanssa kättä, EU:n ja globalisaation vastaisuudessaan ja tuntuu kannattavan jonkinlaista talousnationalismia. Sen mitä siihen olen tutustunut, en pidä Mélenchon ohjelmaa juuri missään kohtaa realistisena.

Melko vasemmistopopulistisella ohjelmalla valtaan noussut Hollande joutui nopeasti perumaan epärealistisia lupauksiaan ja Mélenchon vetää Hollandesta vielä aikaa kovaa vasemmalta ohi. Toisaalta Mélenchonin menestys ehkä muistuttaa, että haaleasti se kommunismin aavekin vielä taitaa kummitella Euroopan yllä. Olen metamodernistisessa markkinataloususkossani sen verran vahva, etten kauheasti kykene sympatiseeraamaan tuollaista äärivasemmistolaisuutta, mutta Mélenchonin kaltaisen karismaattisen johtajan yhdistelmä populistista talouspolitiikka, suvaitsevaisuutta ja taloudellista nationalismia saattaisi olla resepti, jolla perinteinen vasemmisto voisi kyetä saamaan taakse melko laajan joukon erilaisia ihmisiä.

Toisaalta pidän positiivisena, että Ranskan presidentinvaalikisa on useamman vakavastiotettavan ehdokkaan taistelu, eikä se typisty liian aikaisin kahteen vaihtoehtoon. Olen jo alkuvuodesta kirjoittanut, että Hollannin ja Saksan vaaleissa nationalistinen taantumuksellisto saattaisi ottaa merkittäviä voittoja, mutta lopputuloksena olisi kuitenkin vain jonkinlainen siirtymä parlamentin sisällä eikä Trumpin tai Brexitin kaltainen kertakeikahdus. Monipuoluejärjestelmä saattaa johtaa laajoihin koalitioihin ja inertiaan, mutta toisaalta luo moniulotteisempia vastakkainastteluja ja estää asioiden kaksinapaista polarisaatiota. Nyt Ranskan neljä kärkiehdokasta yhdistelevät kaikki eri tavoilla, oikeistolaisuutta ja vasemmistolaisuutta, suvaitsevaisuutta ja suvaitsemattomuutta sekä kansainvälisyyttä ja nationalismia.