Saksan liittopäivävaalit 2017 – Ja lopulta Merkel voittaa?

Euroopan vuoden 2017 hullu vaalivuosi huipentuu vajaan parin kuukauden päästä Saksassa. 24 syyskuuta pidettävät Saksan vaalit ovat tietysti tärkeä tapahtuma koko Euroopan kannalta, mutta mitään kovin dramaattista ei taida olla odetettavissa.

Merkel vs Schultz

Saksan liittopäivävaalien suurin mielenkiinto kohdistuu perinteiseen tapaan kahden suurimman puolueen, Angela Merkelin kristillisdemokraattien(CDU) ja Martin Schultzin sosiaalidemokraattien(SDP) väliseen taisteluun. SDP:n Gerhard Schröder veti 2000-luvun alkupuolella läpi raskaat Hartz IV-paketit, mutta tuota seuranneen vuoden 2005 parlamenttivaalien jälkeen Angela Merkel on hallinut Saksaa ja kaksissa edellisissä vaaleissa kristillisdemokraattien kannatus on ainoastaan kasvanut.

Saksan sosiaalidemokraatit ovat Schröderin aikauden jälkeen vajonneet monien eurooppalaisten veljespuolueidensa tapaan jonkinlaiseen taantumaan. Schröderin jälkeen puoluejohtaja vaihtui tiheään, mutta Sigma Gabriel ehti johtaa puoluetta vuodesta 2009, kunnes hänet korvattiin vuodenvaihteessa Martin Schulzilla. Saksan valtasi hetkellisesti pienimuotoinen Schulzmania ja SDP:n gallupkannatus pompsahti 10 prosenttiyksikköä ylöspäin. SDP oli hetken aikaa lähes tasoissa kristillisdemokraattien kanssa. Tuon jälkeen SDP:n kannatus kuitenkin laski taas lähes aiemmalle tasolleen ja viime kuukaudet ero on ollut noin 15 prosenttiyksikköä (Kristillisdemokraatit noin 40% ja SDP noin 25%).

Toukokuun osavaltiovaalien tulokset olivat myös demareiden näkökulmasta heikkoja. Saksan suurimassa osavaltiossa Nordrhein-Westfalenissa demarit saivat toukokuussa historian surkeimman tuloksensa.

German Opinion Polls 2017 Election.png

Tilanne on nyt kahden suurimman puolueen osalta kovin samanlainen kuin Britanniassa kolme kuukautta sitten, joten en nyt uskalla ennustaa Saksan demaraille varmaa rökäletappiota, mutta heidän näkökulmastaan näyttää aika pahalta ja parhaimmillaan taitaa olla mahdollisuuksia vain Corbynin tyyliseen torjuntavoittoon, mutta siihenkin vaadittaisiin paljon.

Saksalaista salpalinjaa ei tarvittu

Saksan vaalit ei muodostu sellaiseksi liberaalin Euroopan viimeiseksi salpalinjaksi kuin jossain spekulaatioissa vuoden alussa arveltiin. Hollannissa Wildersin tulos jäi hieman heikoksi. Ranskassa nähtiin suorastaan maukas liberaalien vastaisku kun Macron pyyhki Le Penillä lattiaa ja otti hävyttömän liberaalilla ohjelmalla haltuunsa myös Ranskan kansalliskokouksen. Britanniassakin kovalla brexitillä kampanjoinut May sai selvästi odotettua heikommman vaalituloksen.

Voidaan siis sanoa, että nationalistisen taantumukselliston vaalivuosi on ollut pettymys koviin odotuksiin nähden. Wildersin mainostama Patriotic Spring ei oikein kunnolla toteutunut. Toisaalta on ehkä syytä pitää mielessä, että Hollannissa hallituksen muodostaminen on edelleen kesken kun Wilders ei sovi hallitukseen muiden kanssa ja hajanaisessa puoluekentässä joudutaan hakemaan aika akrobaattisia hallituskoalitioita. 15 vuotta sitten koko Ranska oli sekaisin kun Isä Le Pen pääsi toiselle kierrokselle ja sai siellä vajaa 20% äänistä. Nyt oltiin tyytyväisiä kun tytär Le Pen sai toisella kierroksella vain noin kolmanneksen kaikista äänistä.

Saksa on ollut aika ilmiselvistä historiallisista syistä hankala paikka nationalistille taantumuksellistolle. Se miten 10 vuotta sitten Saksan kotikisojen aikaan keskusteltiin, onko soveliasta heilutella kadulla Saksan lippua, oli vähän hassua, mutta tavallaan oikein sympaattista.  Saksassa paikallinen nationalistipuolue  Alternative für Deutschland (AfDon siis joutunut operoimaan hankalla maaperällä eikä ole välttämättä edes halunnut kutsua ideologiaansa nationalistiseksi. Edellisissä vuoden 2013 vaaleissa Afd jäi  niukasti tulos liittopäiviltä, mutta nyt se näyttäisi loputakin nousevan sinne. Mitään valtaisaa jytkyä ei kuitenkaan ole tulossa. AfD:n kannatus on ollut tämän vuoden ajan hitaassa laskussa, mutta on edelleen vajaat 10%.

Keväällä Hollannin parlamenttivaalia edeltävinä päivinä nähtiin pienoinen Turkin masinoima diplomaattinen kriisi ja kun Saksassa Euroopan selvästi kookkain turkkilaisvähemmistö, niin voi olla mahdollista, että Erdogan yrittää vielä hämmentää soppaa jollain tavalla.

Grüne, Linke ja FDP

Jos kristillisdemokraattien baijerilaista sisarpuoluetta CSU:ta ei lasketa omaksi puolueekseen, keikkuu kolmen aiemmin mainitun puolueen ohella kolme muutakin puoluetta 5 prosentin äänikynnyksen yläpuolella. Laitavasemmisto Linken kannatus on pysynyt aika vakaasti 10 prosentin tuntumassa. Vihreiden kannatuksessa on ollut hieman enemmän heiluntaa, mutta sekin on säilynyt usean prosenttiyksikön 5:n prosentin äänikynnyksen yläpuolella. Neljäs  hieman alle 10 % kannatusta nauttiva puolue on tällä hetkellä Freie Demokratische Partei joka yhdistelee varsin oikeistolaista talouspolitiikkaa varsin vapaamieliseen arvoliberalismiin. Puolue sai vuoden 2013 vaaleissa historiansa heikoimman tuloksensa. FDP keräsi ainoastaan 4.8% äänistä ja jäi kokonaan ulos valtiopäiviltä. Nyt kuitenkin näyttää vahvasti siltä, että FDP tekee comebackin.




Pahempi toistaan – Tynkäperussuomalaiset ja uuvatit

Perussuomalaisten puoluekokouksesta on nyt 10 päivää ja  sen jälkeisiin tapahtumiin liittyvien kommentaarien määrä alkaa olla täysin tolkuton. Nationalistisen taantumukselliston nousun yksi keskeinen ongelma itseasiassa liittyykin siihen, että kun kaikkien katseet kiinnittyvät tähän aihepiiriin ja se ympärillä velloviin kysymyksiin niin muut, mahdollisesti paljon tärkeämmät asiat jäävät vähemmällä huomiolle. Esitän nyt itsekin kuitenkin muutaman ajatuksen tästä aihepiiristä.

  • Tänään nähtiin ensimmäiset kannatusmittaukset, joissa arvioitiin näiden kahden uuden ryhmän kannatusta. Voidaan sanoa että lukemat olivat Halla-ahon tynkäperussuomalaisten näkökulmasta ihan positiivisia ja Simon Elon poppoon näkökulmasta suht heikkoja. Toisaalta tilanne on epäselvä eikä näistä luvuista kannata vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Tilanteen selkiinnittyä parin kuukauden päästä saadaan lukuja, joista voi vetää pidemmälle meneviä johtopäätöksiä.
  • Voi olla, että halla-aholainen kevytfasismi oikeasti vetoaa enemmistöön perussuomalaisten äänestäjistä ja nimenomaan tuon takia tynkäperussuomalaisten kannatus on selvästi uuvatteja suurempi. Vaihtoehtoisena/täydentävänä selityksenä voisi kuitenkin pitää sitä, että protestipuolueen kannatus muodostuu epämmäräisestä eliitin ja nykymenon vastustamisesta. Tuota kannatusta ei yksinkertaisesti voi pitää hallitusvastuussa ja Halla-aho tarjoaa tuolle porukalle vielä yhden oljenkorren.
  • On ymmärrettävää että molemmat osapuolet yrittävät selittää tilannetta parhain päin Se voima jolla tynkäperussuomalaisten kannattajat ovat netissä aiheesta kirjoitelleet on silti aikamoinen. Osaltaan se yksinkertaisesti kuvastaa ydinkannattajajoukon sitoutuneisuutta ja fanaattisuutta. Olisi hauska tietää missä määrin tuo porukka haluaa pitää yllä hyvää pössistä ja missä määrin noihin omiin kirjoituksiin aidosti uskotaan.
  • Elon uuvattiporukan pitäisi nyt saada homma hallintaan ja tehdä selväksi mitä puolue oikeasti edustaa. Jos homma ei lähde hyvin käyntiin, voi hyvin olla, ettei tätä porukkaa ole enää parin vuoden päästä olemassa. Ottaen huomioon tilanteen ja nähdyn välirikon tyylin, kannattaisi uuvattien ehkä yrittää profilitoitua jonkinlaisena kansallismieliset ilman rasisimia-liikkeenä. Voi toki olla, että tuollaisella liikelle ei nykyilmapiirissä ole riittävää kannatuspohjaa ja sekin kertoo jotain nykymaailmasta.
  • Tynkäperussuomalaisia kannattavat halla-aholaiset ovat pistäneet melkoisen paskaspämmihyökkäyksen uuvatteja kohtaan. Tämä voi oikeasti heikentää uuvattien mahdollisuuksia, mutta myös repii entiset perussuomalaiset entistä pahemmin rikki ja heikentää hyökkäysten kohteeksi joutuneiden kiinnostusta palata takaisin perussuomalaisiin. Voisi olla ihan hyväkin asia jos näiden ryhmien välinen sisällisota jatkuisi tulevaisuudessakin mahdollisimman raakana ja katkerana.
  • Halla-aho ehti jo aiemmin ilmoittaa, ettei persujen välttämättä tarvitsisi asettaa presidenttiehdokasta ja että hän ei missään nimessä ainakaan itse lähde ehdokkaaksi. Veikkaisin että viimeisten tapahtumien jälkeen sekä tynkäperussuomalaiset että uuvatit asettavat oman ehdokkaansa presidentinvaaleihin.

SHOKKIUUTINEN – Perussuomalaiset hajoaa

Hesari uutiosoi, että perussuomalaisten eduskuntaryhmä hajoaa ja ensin todetiin, että 20 jäsentä irtoaa ryhmästä. Tuon uutisen jälkeen vielä Arja Juvonen ja Veera Ruoho ovat ilmoittaneet jättävänsä Halla-ahon ryhmän. Halla-aholaiset perussuomalaiset jäävät siis 15:lla edustajallaan selvästi irtaantuvaa ryhmää piennemmäksi. Halla-aholaisen nuivan fraktion ja soinivennamolaispopulistien välistä välirikkoa on spekuloitu jo koko tämän vuosikymmenen ajan eikä tämän sinänsä pitäisi olla yllättävää, mutta se nopeus, millä asiat nyt tapahtuivat, tuli kyllä hieman yllätyksenä. Voi myös olla, että perussuomalaisten hajotaamista on suunniteltu jo pidempään siitä lähtien kun Soinin porukoissa on tajuttu hommaforumilaisten soluttautumisoperaation laajus.

Halla-aho ja tämän uskolliset soturit lähtivät tekemään puolueessa täydellistä vallankumousta ja saivat junttaamalla puoluekokouksessa tavoitteensa läpi, mutta ainakin lyhyellä tähtäimellä näyttää, että tässä ammuttiin omaan jalkaan. Ensin perussuomalaiset heitetään ulos hallituksesta ja sen jälkeen vielä puolue hajoaa täydellisesti käsiin. Se että hajoamisen jälkeen halla-aholaiseen porukkaan jää enää alle puolet perussuomalaisista, kuvastaa hyvn sitä, että merkittävästä roolistaan huolimatta nuivaa fraktio on muodostanut puolueen vähemmistön.

Vähintään lyhyellä aikavälillä nationalistaantumuksellistoinen pohjavire Suomen politiikassa heikkenee ja mielenkiintoista seurata kuinka katkeraan loanheittoon perussuomalaisten kahden fraktion välillä tässä nyt päädytään. Pidemmällä aikavälliä perussuomalaisten hajoamisesta ja tästä koko tapahtumuketjusta seurannee ainakin se, että meillä on käsissämme aiempaa pienempi, mutta todella halla-aholaisen puhdasoppinen kovan linjan oikeistopopulistipuolue. Mielenkiintoista kuinka katkeraan sisällisotaan perussuomalaisten kaksi fraktiota vielä päätyvät. Keskisuomalaisen jutussa Kauko Tuuppainen jopa ehti spekuloida ajatuksella, että puoluetuki voisi kuin voiskin siirtyä soinilaisille. En tiedä onko tuo millään lailla realistista, mutta voin kuvitella minkälainen paskamyrsky tuosta saadaan kahden fraktion välille, jos tuon toteutumiseen olisi vielä edes jonkinlainen mahdollisuus.

Macron valitaan Ranskan presidentiksi, mutta miten ja mitä siitä seuraa?

Jos Emmanuel Macronia ei valita Ranskan presidentiksi, lupaan syödä hatullisen etanoita sekä hankkia elämäni pahimman krapulan ja päänsäryn dokaamalla pullokaupalla mahdollisimman korkeatanniinista ranskalaista punaviiniä. Olen tämän vuoden aikana seuraillut aika paljon Ranskan vaaleja. Osittain sen takia, että vaalit ovat jo sinällään tärkeä tapahtuma, mutta ne symboloivat hauskasti myös monia laajempiakin kehityskulkuja. Olen jo vuoden alusta lähtien toivonut Macronin voittoa. Macron on vaikuttanut hahmolta, jonka aatemaailman voin aika hyvin samaistua, mutta joka siitä huolimatta kykenee karismaattisena hahmona vetoamaan myös laajempaan yleisöön.

Alkuvuodesta ajattelin, että toiselle kierrokselle päätyvät hyvin todennkäköisesti Fillon ja Le Pen. Macronilla voisi olla pienet saumat syrjäyttää jompikumpi näistä ehdokkaista. Tavallaan hieman harmittelin, että Ranskan presidentiksi näyttäisi nousevan hyvin konservatiivinen Fillon. Tammikuusta lähtien vaalien tapahtumat ovat kuitenkin menneet lähes niin hyvin kuin olisin voinut toivoa. Mélenchonin yllättävä nousu oli pieni isku, mutta jos mietitään Macronia “koko valtaeliitin ehdokkaana”, niin tässä mielessä se, että Mélenchon nousi merkittäväksi tekijäksi, eikä silti suosittele Macronia Hollanden, Fillonin ja Hamonin tapaan, saattaa olla jopa positiivinen asia.

Tästä eteenpäin olennaisimmat kysymykset kai ovat:

  • Miten selvästi Macron voittaa? Saako hän yli 65 % vai vain noin 55% äänistä?
  • Jos Le Pen saa verrattain hyvän tuloksen, heijastuuko se suoraan myös kesäkuun parlamenttivaalien tulokseen
  • Entä kuinka paljon Macronin En Marche onnistuu saamaan paikkoja kesäkuun vaaleissa?
  • Jos ja kun En Marche ei saa jytkyvoittoa kesäkuun vaaleissa ja Front Nationalin paikkamäärä nousee ainakin jonkin verran, minkälaisen koalition kanssa Macron yrittää hakea yhteistyötä?
  • Saattaako Macronin perässä muissakin kaksipuoluejärjestelmämaissa nousta keskustaliberaaleja liikkeitä?
  • Seuraako Macronin noususta presidentiksi kuitenkin Ranskan kulttuurisodan juoksuhautojen syveneminen kun perinteisten valtapuolueiden merkitus pienentyy?

Ranskan presidentinvaalit, gallupit ja eeppinen epävarmuus

Nyt on enää kolme vuorokautta Ranskan presidentinvaalien ensimmäiseen kierrokseen ja gallupit näyttävät todella tasaisilta. France24:kin luonnehti tilannetta eeppiseksi epävarmuudeksi. Viimeisten viikkojen aikana merkittävin uutinen on ollut Jean-Luc Mélenchonin nousu, kun muiden kolmen kärkiehdokkaan kannatus on pysynyt aika samalla tasolla.

Jopa kasa amerikkalaisia Hollywood-tähtiä on viime päivinä antanut tukensa Mélenchoninille, koska eivät halua nähdä Amerikan vaalien toisintoa between status quo corporate establishment liberalism and xenophobic right populism. Paha tätä on spekuloida, mutta kyllä Hollywood-tähdet ja -tähtöset vetävät tässä mielestäni aika hataralta pohjalta laiskoja paralleeleja Ranskan ja Yhdysvaltojen vaalien välille.

Aivan viimeisimmissä gallupeissa Emmanuel Macron on noussut selvemmin ykköseksi, ottaen pikkiriikkistä kaulaa Le Peniin nähden, mutta ero on niin pieni, ettei sen perusteella kannata juuri spekuloida. Huominoarvoista on että neljä kärkiehdokasta(Macron, Le Pen, Fillon ja Melenchon) ovat noin viiden prosenttiyksikön sisällä. Erot ovat pieniä ja melkeinpä virhemarginaalin sisällä joten ei kannata esittää kauhean vahvoja veikkauksia toisen kierroksen ehdokkaista.

Lisäksi voi olla syytä miettiä miten paljon tässä kohtaa kannattaa luottaa aivan viimeisimpiin galluppeihin. Nate Silver totesi taas eilen, että jos eri galluppien hajonta on todella pientä, on syytä epäillä Herdingiä, eli käytännösä eri galluppien tekijät eivät halua ainakaan olla yksin väärässä ja siksi galluppein tekijöillä saattaa olla pyrkimys päätyä samankaltaisiin tuloksiin kuin muilla galluppien tekijöillä.

Kahden kierroksen systeemi mahdollistaa tietysti myös erilaista taktikointia. On helppo mallintaa tilanteita, joissa joku voittaisi ykköskierroksen, mutta häviäisi toisella kierroksella kaikille vastustajilleen. Tätä on ihan aiheestakin spekuloitu Le Penin kohdalla. Toisaalta käytännössä kovin suuri osa äänestäjistä tuskin miettii ääntään ensimmäisellä kierrroksella valtaisan strategisesti.

Le Penin kohdalla voidaan spekuloida nationalistisen taantumukselliston suosikkitarinaa siitä, että potentiaaliset äänestäjät eivät uskalla paljastaa gallupeissa oikeaa kantaansa. Tämä ei ole mitenkään perusteeton näkökanta, mutta aiempien vaalien kohdalla gallupit ovat arvioineet Fron Nantionalin kannatusta sekä yläkanttiin että alakanttiin. Pari kuukautta sitten Le Penin paikka toisella kierroksella näytti oikeastaan tämänhetkistä tilannetta todennköisemmältä. Toisaalta voisi spekuloida että tilanne jossa Le Pen kohtaa ensimmäisellä kierroksella kolme melko tasaväkista, mutta keskenään erilaista kilpakumppania, parantaisi häneen mahdollisuuksiaan toisella kierroksella.

Kaikesta huolimatta Le Pen vastaan Macron näyttäisi edelleen kaikkein todennäköisimmältä toisen kierroksen taisteluparilta, Le Pen edelleen todennköisimmältä toiselle kierrokselle pääsevältä ehdokkaalta ja Macron todennäköisimmältä presidentintiltä, mutta tilanne on tosiaan monimutkainen ja äärimmäisen epävarma. Jännä nähdä minkälaiselle toiselle kierrokselle tässä vielä päädytään. Kuitenkin sekä Le Pen vs Mélenchon ja Le Pen vs Fillon kuulostaisivat molemmat vähän pelottavilta skenaarioilta.

Orban vs Soros ja Ignatieff – Avanti Ragazi di Buda!

Yksi jo sinällään mielenkiintoinen, mutta monella tavalla laajempaa kulttuurisotaa symboloiva taistelu on tällä hetkellä käynnissä Unkarissa. Viktor Orban on tällä kertaa hyökännyt George Sorosin rahoittamaa ja Michael Ignatieffin Budapestissä hallinnoimaa yliopistoa (Central European University) vastaan.

Orban on ehtinyt rakentaa omaa suvereenia demokratiaansa jo pitkään ja semifastinen meininki on ehtinyt aika pitkälle. Myös Unkarin naapurimaissa Orbania muistuttavat voimat ovat nousseet yhä vahvemmin esiin, mutta pitkäaikaisena maansa hallitsijana Orban symboloi erityisen hyvin Itä-Euroopan nationalistisen taantumukselliston nousua. Meininki on aika samantyyppistä kuin lännen aateveljillä, mutta siihen kuuluu räikeämpi old school-rasismi ja avoimemman fasistinen meno.

Orban on saanut tunnustusta monilta auktoritääristä hallintoa arvostavilta äärirtyhmiltä myös lännessä. Näitä kun on viime vuosina lämmittänyt erityisesti Orbanin rakentamat muurit, mutta osa nationalistisesta taantumuksellistosta tuntuu kyllä laajemminkin diggailevan Orbanin semifasistisesta meiningistä.

Pääkaupungin ulkomailta rahoitustava saava Central European University on mitä mainion vihollinen, koska siellähän ei tajuta mitään juurevien ja isänmaataan rakastavien aitojen unkarilaisten elämästä. Kovan luokan globalisti ja liberaali kommunisti George Soros on tietysti todellinen antikristus, jonka nähty erilaisissa salaliitoreorioissa vetelevän lankoja sellaisissakin asioissa, joiden kanssa hänellä ei todellisuudessa ole mitään tekemistä. Eikä yliopistoa johtava Isaiah Berlinin opetuslapsi  Michael Ignatieffkaan tälle porukalle erityisen huono vihollinen ole.

Eilen Budapestissä olikin aika suuria mielenosoituksia. Ignatieff on twiittaillut tapahtumasta ja kommentoinut niitä, mutta saa nähdä saadaanko tästä mobiloistua vielä suurempaa taistelua. Tuntuu että viimeisten vuosien aikana monet ovat yrittäneet järjestelmällisesti tehdä yliopistot naurunalaisiksi spämmäämällä Amerikan kampuksilla tapahtuneista PC-ylilyönneistä. Mutta varsinkin Itä-Euroopassa yliopistot ovat tällä hetkellä aidosti tärkeä liberaalin demokratian linnake.

Avanti ragazzi di Buda
avanti ragazzi di Pest
studenti, braccianti, operai,
il sole non sorge più ad Est!

H-hetki, viimehetken ajatuksia Hollannin vaaleista

Hollannin parlamenttivaalit järjestetään huomenna. Kirjoitin viikko sitten, että Wildersin kannatus on ollut viimeisen kuukauden ajan laskussa, mahdollisesti osittain Trumpin tekemisten takia. Asiaan on tosin varmaankin vaikuttanut vähintään yhtä paljon Mark Rutten tominta. Hän on ottanu suht tiukkoja kantoja maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyen. Tämä on jatkunut myös viime päivinä.

Ajattelin että viikonloppuna nähty Turkki-kriisi sataisi väistämättä Wildersin laariin, mutta nyt pari päivää myöhemmin tämäkään ei ole selvää. Poliisi ja hallinto onnistuivat loppujen lopuksi hoitamaan homman aika hyvin ja Rutte pystyi ainakin esittämään, että hän osaa pitää tällaiset hätätilat hallinnassa eikä pelännyt pistää kovaa kovaa vastaan. Ehkä kriisin lopputuloksena sekä Wilders että Rutte molemmat vahvistavat marginaalisesti asemiaan kun vaalipäivää edeltävä keskustelu painottui vahvasti näiden kahden hahmon ympärille.

Tällä hetkellä galluppien perusteella näyttäisi että Rutten VVD onnistuisi nousemaan suurimmaksi puolueeksi. Tämä ei ole millään muotoa varmaa, mutta näyttää selkeästi siltä, että jos Wildersin PVV onnistuisi nousemaan suurimmaksi puolueeksi, olisi marginaali ainakin hyvin pieni. Muut puolueet ovat suhtautuneet nihkeästi ajatukseen yhteistyöstä Wildersin puolueen kanssa. Vaikka PVV nousisi suurimaksi puolueeksi ei se todennäköisimmin kykyne muodostamaan sellaista laajaa hallituskoalitiota, jota Hollannin sirpaleisessa puoluekentässä nyt tarvittaisiin. Hallitusen muodostamisessa pitää tehdä aikamoisia lehmänkauppoja ja tämä voi olla PVV:n kaltaiselle protestipuolueelle mahdotonta. Vaikka gallupit olisivat pahasti väärässä ja Wilders saisi viime hetkillä nukkuvia äänestäjiä lähtemään vaaliuurinille, ei hän kykene millään saamaan edes puolia siitä määrästä parlamenttipaikkoja, joka tarvitaan enemmistöhallituksen muodostamiseen.

Hollannin puoluekartalta löytyy myös puolue nimeltä GroenLinks (kirjaimellisesti vihervasemmisto). Tämä puolue on vaalien suurin voittaja siinä mielessä, että sen paikkamäärä tulee moninkertaistumaan nykyisestä neljästä. Puolue saattaa nousta marginaalitekijästä parlamentin kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi. Wilders on vienyt ääniä perinteisiltä suurilta puolueilta, varsinkin vasemmalta, pirstonut sitä kautta perinteistä puoluekenttää ja tätä kautta epäsuorasti kasvattanut vihervasemmiston vaikutusvaltaa.

Toisaalta Wildersin jääminen oppositioon tarkoittenee, ettei puolueen kannatus lässähdä perussuomalaisten tapaan. Ja jos mietitään vertailukohtia Suomeen, niin Hollannin tulevat hallitusneuvottelut muistuttavat ehkä tilannetta, joka nähtiin Suomessa vuonna 2011. Protestipuolue ottaa suuren vaalivoiton, mutta absoluuttinen paikkamäärä on niin pieni, ettei se lähde hallitukseen, koska joutuisi tekemään liikaa kompromisseja. Tämän seurauksena joudutaan kasaamaan hyvin sekalainen ja laajapohjainen hallitus, jolla saatta olla hankaluuksia tehdä päätöksiä. Tämän seurauksena protestipuolue pääsee sitten syyttämään hallitusta kyvyttömyydestä päätöksiin tilanteessa, jota se on itse ollut aiheuttamassa.

Yhteenvetona: tällä hetkellä näyttää, että länsimaista liberaalia demokratiaa kannattavat voimat ovat ottamassa Hollannissa vähintään torjuntavoiton ja nationalistinen taantumuksellisto ei saa Hollannin vaaleista  sellaista buustia kuin jotkut toivoivat. Toki yhtään pidemmällä aikavälillä asiat riippuvat siitä, minkälainen hallituskoalitio maassa saadaan kasattua ja miten hyvin se kykenee toimimaan oppositiossa räksyttävän Wildersin kanssa.

 

Wildersin kannatus laskussa – Kiitos Trump!

Hollannin parlamenttivaalit pidetään tasan viikon päästä. Pitkän aikavälin trendi on ollut nationalistista taantumuksellistoa suosiva, näin jokapuolella Eurooppaa. Lisäksi on syytä todeta, että Wildersin PVV tulee saamaan viikon päästä Hollannin parlamenttivaaleissa varsin mukavan äänipotin ja nousemaan vähintään toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Wildersin PVV on ollut jo yli vuoden galluppien kärjessä, mutta viimeisen kuukauden aikana sen luvut ovat tulleet alas ja hiljattain jopa julkaistiin ensimmäinen gallup, jossa se jäisi parlamentin toiseksi suurimmaksi puolueeksi.

PVV:n kannatus on siis laskenut viimeisen kuukauden aikana merkittävästi ja monet ovat selittäneet tätä  Donald Trmpilla. Wilders on halunnut yhdistää itsensä osaksi samaa liikettä, joka oli nostamassa Donald Trumpin presidentiksi. Trumpin tekemiset ja käyttäytyminen eivät miellytä kaikkia Wildersin potentiaalisia äänestäjiä. Kirjoitin vajaa kuukausi sitten kuinka Trumpia kannattaisi yrittää hyödyntää Euroopassa ja hollantilaiset poliitikot ovat tehneet juuri tätä.

“Look at the U.S., the way the country is being governed. The president decides which press is allowed to attend a press conference. That has nothing to do with democracy. Donald Trump’s direction is the wrong direction.”

Tämä on vähintään osaltaan ollut syynä Wildersin kannatuksen laskulle. Vaikka Wildersin vapaupuolue onnistuisikin nousemaan viikon päästä Hollannin suurimmaksi puolueeksi, ei se taida onnistua tekemään sitä ainakaan kovin suurella marginaalilla, jolloin Wildersin neuvotteluvoima hallituksen muodostamisessa  heikkenee entisestään. Kiitos Donald Trump!

 

Puheenjohtaja Sampo Terho ja perussuomalaisten sisällissota vol 2

Kirjoitin aiemmin kuinka Jussi Halla-ahon ilmoitus perussuomalaisten puheenjohtajakisaan lähtemisestä saattaisi aiheuttaa perussuomalaisten sisällä pienen tai jopa vähän suuremman sisällisodan. Mainitsin tällöin että Sampi Terho olisi nähdäkseni lähes kaikkien kannalta aika optimaalinen valinta puheenjohtajaksi, eikä Jussi Niinistökään olisi pöllömpi vaihtoehto.

Eilen Timo Soini kuitenkin ilmoitti, ettei lähde mukaan puheenjohtajakisaan. Tänään Sampo Terho ilmoitti lähtevänsä mukaan ja Jussi Niinistö kieltäytyi kunniasta. Minusta näyttäisi, että persut ovat valinneet objektiivisesti ajatelleen suht fiksun keskitien strategian ja toteuttaneet sen tähän asti hyvin. Sampo Terho on aidosti fiksun oloinen hahmo, joka tasapainottelee hyvin puolueen eri fraktioiden välillä ja näyttäisi jäävän ainoaksi tunnetuksi keskitien ehdokkaaksi.

Lisäksi Jussi Niinistö ilmoitti, että puheenjohtajan pitäisi olla puolueen presidenttiehdokas. Halla-aho on aiemmin suhtautunut äärimmäisen nihkeästi ajatukseen presidenttiehdokkuusta ja tämä Niinistön kommenti, joka varmaankin resonoi monissa persujen kannattajissa, saa Halla-ahon hieman huonoon valoon.

Mikäli tässä on nyt nähty Soinin, Terhon, Niinistön ja mahdollisesti muiden ihmisten toteuttama suunnitelma estää Jussi Halla-aho nousemasta puolueen ehdokkaaksi, niin täytyy nostaa hattua. Siis ennen kaikkea jonkinlaisena poliittisena pelinä. Toki olen ihan tyytyväinen, jos Halla-aho ei nouse perussuomalaisten puheenjohtajaksi, mutta tämä näyttäytyy minulle nyt ennen kaikkea taitavana, jollain tasolla jopa ihailtavan taitavasti toteutettuna poliittisena shakkina. Minun on tällä hetkellä äärimmäisen vaikeaa nähdä, että Halla-aho kykenisi millään voittamaan Terhoa puheenjohtajakisassa.

Riippumatta siitä kuinka tarkkaan suunniteltu kuvio tämä oli, näyttäytyy se Halla-ahon hardcore-kannattajien silmissä varmasti rumalta poliittiselta peliltä, jossa puolueliitti syrjäytti Suomen tuhoutumista vastaan taistelevan ritarimme. Esimerkiksi Hommafoorumilla on tällä hetkellä käynnissä varsin mielenkiintoisia keskusteluja sen suhteen, miten Sampo Terho on todellisuudessa aivan samanlainen hahmo kuin Soini, jota noissa piireissä on jo pitkään löyty armottoman kovaa.  Ajattelin että Sampo Terhon valinta hieman helpottaisi puolueen sisällä olevia kiistoja ja yhdistäisi puoluetta, mutta saatoin yliarvioida halla-aholaisten kyvykkyyden kompromisseihin.

Kaikista maailman ihmisistä James “Kikkarapäälle kuonoon” Hirvisaari tiivisti asian itse asiassa aika hyvin.

Järkisyyt puoltavat Sampon valintaa: Sampo voi pitää perussuomalaiset koossa, ja Jussihan mm-kriittisen liikkeen keulakuvana joka tapauksessa pysyy perussuomalaisissa.

Sampon valinnan seuraus: Maahanmuuttopolitiikkaan tulee käytännössä hiukan tiukempi linja. Osa nuivista menettää silti uskonsa persusuomalaisiin ja siirtyy muualle tai heittää hanskat lopullisesti tiskiin.

Relevantti kysymys: Kuinka äänestäjät suhtautuvat? Siitä riippuu puolueen tulevaisuus.

Voi tosiaan olla, että Halla-aho halusi ehdokuusajatuksellaan ainoastaan estää Soinin jatkokauden ja tätä kautta pelasi enemmän hänen linjoillaan olevan Terhon puolueen puheenjohtajaksi. Terhon valinta siirtäisi puoluetta piirun verran lähemmäs Euroopan muita populistipuolueita ja tekisi siitä hieman oikeistolaisemman ja erkaannuttaisi sitä entisestään SMP:n ajatuksista.

Politiikkaradiossa kuitenkin mainittiin mielenkiintoisesti, että jos Perussuomalaisten puheenjohtakisaan ei Terhon ohella ilmoittaudu vakavastiotettavia ehdokkaita, niin tämä lässäyttää kisan ja vie puolueelta hyvän mahdollisuuden saada huomiota ennen kuntavaaleja. Tässä mielessä Halla-ahon lähteminen puheenjohtajakisaan sopuisaksi häviäjäksi, saattaisi olle persuille paras lopputulos.

Toisaalta Terhon oikeistolaisuus ehkä jättäisi SDP:lle lisää pelitilaa vasemmanpuoleiselle keskikentälle ja saattaisi tuoda persuille joitain äänestäjiä kokoomuksen ja keskustan joukoista.

Trumpin hyödyntäminen Euroopassa

Monet (minä mukaan lukien) olivat väärässä kun ajattelivat, ettei Donald Trumpilla ole realistisia mahdollisuuksia presidentiksi. Valitettavasti monet (minä mukaan lukien) olivat väärässä myös silloin kun ajattelivat, että Trump alkaisi käyttäytyä edes hieman presidentillisemmin virkaanastumisen jälkeen.

Euroopassa nationalistinen taantumuksellisto on jo pitkään käyttäynyt hieman Trumpin tyylistä strategiaa, jossa töräytellään vähän mitä sattuu, ja sen jälkeen uhriudutaan ja valitetaan, miten sananvapautta rajoitetaan kun joku kritisoi heidän sanomisiaan. Usein sen jälkeen kun on jouduttu vaikeuksiin, on myös sanottu, että tämähän on vaan puhetta, pientä provokaatiota tai vitsiä. Trumpin tapauksessa olemme kuitenkin nähneet, ettei kyse ollut puheista, vaan liberaalin länsimaisen demokratian perusteita vastaan on hyökätty myös tekojen tasolla.

Tämä on mahdollisesti yksi asia, jota Euroopan liberaalit voisivat hyödyntää argumentoinnissaan. Ei varmastikkaan kannata liian usein viitata Trumpiin, tai verrata kaikkia Euroopan nationalisteja suoraan häneen, mutta sopivassa tilanteessa esittää, kuinka Trumpin kohdalla nähtiin, että kyse ei ollut vain provokaatioista. Kun nationalistinen taantumuksellisto töräyttelee ihan mitä sattuu, voidaan viitata Trumpiin ja sanoa, että nämä voivat ihan oikeasti yrittää toteuttaa synkkiä puheitaan jos pääsevät valtaan. Kyse ei ole vain vitseistä, tyhjästä puheesta ja provokaatioista.