Äänivallankumous: Äänikirjat, podcastit ja älykaiuttimet

Ollaanko muutaman vuosikymmenen päästä tilanteesta, jossa käytännössä kaikki arkipäivän kommunikaatio tietokoneiden ja älylaitteiden kanssa tapahtuu puhumalla. Jonkinlaista näppäimistöä käyttävät enää lähinnä koodarit, koska näppämistöstä on kehittyneen puheentunnistuksen myötä tullut lähes komentorivinpohjaisen käyttäliittymän kaltainen kuriositeetti.

Tämä voi olla hieman kärjistetty skenaario, mutta Ipod ja älypuhelimet kylvivät siemenen siihen, että audio on tullut tärkeäksi osaksi digitaalista elämäämme. Tämän seurauksena myös podcastien suosio on kasvanut räjähdysmäisesti ja aivan viime vuosina yleistyneet älykaiuttimet voivat helposti viedä meitä lyhyessä ajassa pitkälle edellä kuvaamaani suuntaan.

Ihmislapsen aivot ovat jo syntymästä lähtien virittyneet tunnistamaan ääniä, mutta lukemaan opitaan parhaimillaankin vasta useiden vuosien elämisen jälkeen. Voitaisiinkin varmaan esittää jonkinlainen argumentti, että puhuminen on ihmislajille luontainen kommunikaatiotapa ja kirjoittaminen hyvin epäintuitiivistä ja “luonnotonta”.

Lukutaito ja laaja lukeneisuus ovat jo vuosituhansia olleet jonkinlainen merkki sivistyneisyydestä ja syystäkin, mutta onko esimerkiksi kirjojen lukemiselle tulevaisuudessa välttämättä enää samanlaista tarvetta, jos saman tiedon ja opin voi saada audiomuodossa?

 

Podcastien kuuntelu kasvussa

Netistä on ollut jo aika pitkään mahdollisuuksia kuunnella erilaisia radio-ohjelmia ja Youtubesta on jo yli vuosikymmenen ajan löytynyt erilaisia videon sijaan pelkästään audioon panostaneita tekijöitä, mutta nykymuotoiset podcastit alkoivat tehdä tuloaan vasta tämän vuosikymmen alkupuolella ja podcastien suosio on räjähtänyt vasta aivan viime vuosina.

 

Kuvahaun tulos haulle monthly podcast listening

 

Viime vuonna noin 70 miljoona amerikkalaista(lähes 25% väestöstä) kuunteli kuukausittain podcasteja. En tiedä mitkä ovat lukemat Suomessa, mutta luulen että turvallista sanoa podcastamiseen suosion räjähtäneen myös Suomessa viime vuosina. Viime kuussa Helsingissä myös järjestettiin Jaksohali-niminen podcast-tapahtuma, joka jäi minulta väliin vaikka mietin, että olisi ollut hauska vääntäytyä kuuntelemaan tuonne.

Podcastit ovatkin ehkä uusi blogaaminen. Teknologian ja jakelujärjestelmien myötä omien alojensa asiantuntijat ja harrastajat pääsevät helposti julkaisemaan audiomuodossa olevaa materiaalia spesifille yleisölleen ja usein tekijöiden omistautuneisuuden takia sisältö on laadukkaampa kuin mitä perinteiset mediat olisivat kyenneet tuottamaan.

Toki podcast-maailmassakin on täyttä roskaa ja valemediapropagandaa, mutta blogien tapaan podcastit ovat tarjonneet esimerkiksi minulle mahdollisuuden syventyä itseäni kiinnostaviin aiheisiin uudella tavalla. Tässä on kuitenkin vähän sama tilanne kuin netin kasvaneessa tietomäärässä yleisesti. Lähdekriittinen, hieman vaivaa näkevä fiksu ihminen pystyy kasvattamaan omaa tietomääräänsä aiempaa tehokkaammin, mutta osa suuresta yleisöstä saattaa hukkua tarjonnan alle eikä osaa täysin erotella heikkolaatuisempaa sisältöä laadukkaamasta ja faktisesti paikkansapitävämmästä materiaalista.

Pikkuhiljaa myös markkinoijat ja mainostaja ovat löytäneet podcastit ja Amerikassa podcast-mainonnassa alkaa pyöriä aika suuria rahamääriä. Koko mainosmaailmaa katsottaessa puhutaan vielä verrattain pienistä luvuista, mutta podcastmainonta taitaa kuitenkin kasvaa nopeammin kuin juuri missään muussa kanavassa tapahtuva mainonta.

 

Äänikirjojen kuuntelu kompensoi kirjamyynnin vähentymistä

Podcastien ohella olen viime vuosina alkanut kuunnella yhä enemmän myös äänikirjoja. Perinteisen kirjan lukemisessa pääse parhaillaan mentaalisesti kokonaan irtaantumaan ympäröivästä fyysisestä maailmasta, mutta tämä vaatii sen, että kirja oikeasti imaisee mukaansa.

Minulla on kuitenkin mentaalisessa antikirjastossani kymmenittain ellei jopa sadoittain kirjoja, jotka olisi ehkä kiva joskus lukea, mutta joihin ei kuitenkaan helposti jaksa syventyä niin paljon, että ne saisi luettua. Nimenomaan tässä äänikirjat ovat olleet mainio apuväline. Työmatkoilla, kaupassa, lenkillä, siivotessa tms. saa jotain ajateltavaa ja tulee kuunneltua jotain sellaista materiaalia, jota ei jaksaisi muuten lukea perinteisen kirjan muodossa.

 

Enkä ainakaan itse osaa sanoa, miksi äänikirja olisi jotenkin huonompi muoto kuluttaa kirjallisuutta kuin perinteinen fyysinen kirja. Äänikirjasta saa kuvia lukuunottamatta periaatteessa irti kaiken sen mitä saisi fyysisestä kirjasta tai digitaalisessa muodossa olevasta tekstistä. Laatukirjallisuutta sisältävä kirjahylly on ehkä cool sisustuselementti, mutta usein se on kuitenkin vain symboli enkä näe miten samojen kirjojen kuuntelu äänimuodossa olisi yhtään sen sivistymättömänpää.

 

Amazon Echo ja muut älykauittimet

Podcasteihin ja äänikirjoihin verrattuna älykaiuttimet voivat kuitenkin mullistaa maailmaa vielä ihan eri mittakaavassa. Kielen takia Amazon Echo ja vastaavat vimpaimet eivät ole vielä yleistyneet kauheasti Suomessa, mutta ne tulevat tännekin ennemmin tai myöhemmin. Useampi kymmenen prosenttia  puhelimella tehtävistä google-hauista on jo äänihakuja ja luvut ovat jatkuvassa kasvussa.

Amazon Echon ja vastaavien vempeleiden yleistyminen kodeissa lisää entisestään äänihakujen määrää ja ne tulevat muodostumaan normaaliksi osaksi arkielämää. Maailmassa on jo pieniä lapsia, joille älykaiuttimet ovat olleet aina osa heidän kotiaan ja niiden katoaminen olisi kuin television katoaminen muutama vuosikymmen sitten.

En itse omista tuollaista kapistusta enkä koe tällä hetkellä tarvetta hankkia sellaista. Silti tällä hetkellä näyttäisi hyvin mahdolliselta, että älykaiuttimet tulevat yleistymään kovaa vauhtia ja valloittamaan kaikkien kodit. Ja sen jälkeen kun on tottunut noihin voi näppäimistö tuntua yhtä epämukavalta, kuin komentorivipohjainen käyttöliittymä. Ja kun kotona on tottunut huutelemaan kysymyksiä älypöntölleen, niin saattaa nopeasti syntyä tarve hankkia vastaavat systeemit myös autoon, kesämökille ja ihan kaikkialle missä viettää yhtään enemmän aikaa.

 

Kuvahaun tulos haulle smart speakers spying

 

Vaikkei Facebook vielä oikeasti kuuntelekaan sinua puhelimesi mikrofonin kautta, niin tulevaisuudessa ihmisten arkipäivää kuunnellaan älykaiuttumien kautta, eikä suurin osa ihmisistä pidä sitä yhtään sen epämiellyttävämpänä kuin nykyään datan antamista Facebookille tai Googlelle.  Ihmisillä vain on taipumus olla ajattelematta näitä asioita enää niin kauheasti jos he kokevat älykaiuttimien tekevän heidän arjestaan nykyistä helpompaa.

 

__________________________________________________________________________

Kirjoitus oli ehkä hieman rip-off Antonio Garcia Martinezin kirjoituksesta The Veni, Vidi, Vici of Voice. Podcastien ja äänikirjojen osalta olin tosin jo aiemmin kelaillut hieman samankaltaisia ajatuksia.

Eiynah: Saudi-Arabia ja feminismi

Pakistanissa syntynyt, nuoruutensa Saudi-Arabiassa elänyt ja sittemmin kanadalaistunut ex-muslimi ja nykyinen ateisti Eiynah on vetänyt ihan mielenkiintoista Polite conversations podcastiaTällä kertaa vieraiksi oli saatu pari naista Saudi-Arabiasta. Sanoisin että kuuntelemisen arvoinen pätkä. Saudinaisista puhutaan nettikeskusteluissa ihan jonkin verran, mutta harvemmin näiden omalla suulla.

Saudinaisetkortti on nettikeskustelun epä-älyllisen argumentoinnin huippuja, jolla tyypillisesti pyritään mitätöimään länsimaalaisten feministien kommentit. “Ei teillä ole mitään ongelmia verrattuna saudinaisiin joten turpa kiinni”. Erityisen hupaisaa tämä oli ehkä Trumpin virkaanastujaisten jälkeisten naisten marssien yhteydessä, kun America firstiä hokeneet sankarimme olivatkin heti seuraavana päivänä sitä mieltä, että Yhdysvaltojen ongelmien sijaan pitäisikin miettiä Amerikan ulkopuolisten naisten asioita.

Tuossa podcastissa käsitellään mm. myös ihan hauskasti MRA-porukan jäsenten ja naisten oikeuksia vastustavien muslimien yllättäviä kohtaamisia Twitterissä ja sitä kuinka saudinaisista puhuminen feminismin ja maahanmuuton vastustamisen välineenä ei usein ylipäätään (yllätys yllätys) auta saudinaisia, vaan jopa hankaloittaa näiden taistelua  perusoikeuksista.

Taloudesta ja vasemmistolaisuudesta

Alkuviikosta työmatkoille osui kuunneltavaksi pari aika hyvää suomalaista talousaiheista keskustelua:

Maliranta: Miksi toimittajat eivät tajua markkinoita, Paavo Teittinen?

Juhana Vartiainen ja Tommi Uschanov kirjastaan Keskusteluja taloudesta

Sanoisin että kannattaa kuunnella.

Jonkinlaisena taustana todettakoon, että itse luin taloustiedettä lyhyen sivuaineen verran ja aika pikälti se, mitä ehkä kuvittelen talousaiheista ymmärtäväni, on tullut vapaa-ajan harrastuneisuuden kautta. Melkein parikymppiseksi asti pidin taloutta jollain tavalla likaisena aihepiirinä ja jokaista siitä kiinnostunutta jotenkin epäilyttävänä. Ajatteluni kuitenkin muuttui aika paljon parissa vuodessa kun tajusin paremmin, että taloustieteen kehikkoa voi viritellä moniin paikkoihin ja loppupäätelmän ei väistämättä kuulu olla, että yritykset ovat oikeassa.

Marko Terviö kirjoitti Akateemisessa Talousblogissa vuosia sitten, että Osmo Soininvaara on Suomen paras taloustieteen popularisoija. Omalla kohdallani tuo pitää täysin paikkansa sillä juuri noihin aikoihin Osmo Soininvaaran blogi sai myös minut aiempaa enemmän kiinnostumaan talousaiheista ja ajattelemaan asioita uusilla tavoilla. Soininvaara oli minulle myös hahmo, joka ehkä onnistui tekemään eroja Malirannan podcastissa mainittujen pro business- ja pro market-ajattelutapojen välille.

Malirannan podcastissa keskustellaan siitä, kuinka monet toimittajat eivät usein välttämättä ymmärrä edes taloustieteen perusasioita. Se että Osmo Soininvaara julistettiin aikoinaan Hesarin vaalikonevastausten perusteella eduskunnan oikeistolaisimmaksi kansanedustajaksi jäi minulla jotenkin aika vahvasti mieleen ja sai miettimään, missä määrin tiettyjä ajatuksia on mielekästä laittaa vasemisto-oikeisto-akselille. Ja esim. tämän seurauksena minun on myös nykyään vaikea sanoa itsestäni missä määrin olen vasemmistolainen tai oikeistolainen.

Tai kuten Ode itse kirjoitti: On erikoista määritellä että vasemmistolaisuutta on esittää helppoja ratkaisuja vaikeisiin kysymyksiin ja oikeistolaisuutta on etsiä totuutta. Ilmankos perussuomalaista saatiin vasemmistopuolue

Varmaan pitää paikkansa, että toimittajat eivät keskimäärin ymmärrä ihan riittävästi taloudesta, mutta jos nyt mennään vielä askel epä-älyllisemmän älämölön suuntaan, niin varsinkin nettikeskusteluja seuratessa olen oikeasti alkanut menettää uskoani ihmiskuntaan. Viimeisen vajaan viiden vuoden aikana hyvin näkyvästi julkiseen keskusteluun osallistuneen Juhana Vartiaisen kohdalla tämä on näkynyt varmaan kaikkein parhaiten.

Osittain kyse on ehkä tiettyjen vasemmistolaisesti suuntautuneiden ihmisten puutteellisesta talouden ymmärryksestä ja niistä johtuvista ennakkoluuloista. Tai toisaalta kuten tuon politiikkaradion keskustelun toinen osapuoli, Tommi Uschanov on muistaakseni joskus esittänyt: Kun mistään yhteiskunnallisesta ilmiöstä aletaan puhua yhtään tarkemmin, ei juuri kukaan tiedä juuri mistään juuri mitään. Ja Vartiainen on myös erehtynyt kommentoimaan maahanmuuttoon liittyviä aiheita ja tuo on tietysti nykyään varmaan paras mahdollinen tapa saada kasa henkilökohtaisia hyökkäyksiä osakseen.

Mutta Juhana Vartiaisen henkilön ja ajatusten ympärillä pyörinyt keskustelu on jotain sellaista, jota on kyllä ollut erityisen tuskastuttavaa seurata. Pitänee joskus tulevaisuudessa lukea tuo Vartiaisen ja Uschanovin kirja.

Tapetaan kaikki normaalit

Vimeisen reilun kuukauden olen hypistellyt rakkaassa kirjakaupassani Angela Naglen tuoretta kirjaa Kill all the Normies: Online Culture Wars From 4Chan And Tumblr To Trump And The Alt-Right. Tuo on vaikuttanut nimen ja aihepiirin perusteella perverssillä tavalla mielenkiintoiselta kirjaselta, jossa pureudutaan nykyisen kultuurisodan irvokkaimpiin netti-ilmentymiin, mutta en sitten kuitenkaan ole raaskinut ostaa kirjaa.

 

Kuvahaun tulos haulle kill all normies

Tänään kuitenkin kuuntelin Ezra Kleinin podcastin uusimman jakson, jossa Angela Nagle oli vieraana ja tulin johtopäätökseen, että tuo kirja pitää ihan ehdottomasti lukea. Ezra Kleinin podcast ja ylipäätään koko Vox on niitä positiivisempia esimerkkejä nettiaikakauden uusmedioista. Näkökulma on amerikkalaisittan liberaali ja ehkä keskustavasemmistolainen, mutta kyllähän tuo nyt ihan objektiivisesti arvioiden on sieltä mediakentän laadukkaimmasta päästä.

Keskustelussa käydään mielenkiintoisesti läpi alt right-hörhöilyjä ja ennen kaikkea sen yhteyksiä 4chaniin ja nettikulttuurin. Miten erilaiset netin aiemmin irralliset ryhmät kuten räiskintäpelien pelaajat, “pelimiehet” ja miesasiamiehet päätyvät oudolla tavalla Richard Spencerin kaltaisten fasistien vaikutuspiiriin? Miten jonkinlaisen ironian kautta rasismi/fasismiläppää heittävä porukka päätyy tilanteeseen, jossa se alkaa tosissaan kannattamaan ajatuksia, joita se aluksi viljeli ironisesti ja läpällä? Ja miksi kultuurin rappiosta saarnaava porukka jopa itsetarkoituksellisella tavalla diggailee lonkeropornoa ja omalla käytöksellään ilmentää nykykultuurin irvokkaimpia piirteitä.

Samaistuin tässä myös vahvasti podcastin isännän Ezra Kleinin kommentteihin. Kuulun kai karkeasti samaan ikäluokkaan tämän 4chan-jengin kanssa, mutten silti todellakaan kykene samaistumaan tuohon porukkaan. Ja kun 30 ikävuotta alkaa pikkuhiljaa lähestyä, niin alan myös ehkä huolestuttavasti keski-ikäistyä. Tai huomaan miettiväni, että mitä tästä nykynuorisosta ja varsinkin sen asosiaalisemmasta aineksesta tulee jos se on kasvanut näiden netin pahimpien törkyröykkiöiden keskellä.

Tavallaan sitä toivoisi ettei tätä öyhötysekosyystemin sontaa tarvitsisi vakavasti miettiä, mutta kun sen kanssa nyt kuitenkin joudutaan elämään, niin kai sitä kannattaa yrittää ymmärtää. Mutta suosittelen todellakin kuuntelemaan tuon Ezra Klein Shown uusimman jakson.




Netin hämäristä nurkista ja härskeistä huijauksista

Aika paljon tulee kuunneltua erilaisia podcasteja, mutta nyt täytyy erikseen kehua Reply All podcastin uusinta jaksoa. Toimittajat Alex Goldman ja PJ Vogel ovat nyt ehtineet tehdä Reply All-podcastiaan jo päälle 100 jaksoa ja esitelleet noissa monenlaisia netin hämäriä peränurkkia. Joissain jaksoissa taustoitetaan meemejä ja muita netin hassuja ilmiöitä. Viime syksynä sankarimme esimerkiksi tavasivat auki Pepe the Frog-meemin sekä Pizzagaten. Noiden ohella ohjelmassa on kuitenkin esitelty muodoltaan kepeällä ja humoristisella tavalla erilaisia härskejä nettihuijauksia.

Uusimassa jaksossa Alex Goldman sai erikoisen viestin puhelimeensa, lähti selvittämään mistä on kyse ja päätyi kuukausia kestäneeseen viestittelyyn Intiassa hämärää call centeriä ja nettibisnestä pyörittäneen jannun kanssa. Suosittelen kuuntelemaan.

Uusin Jakso #102 Long Distance

Muita mieleen jääneitä jaksoja

#77 The Grand Tapestry Of Pepe

#78 Very Quickly to the Drill (lukkoseppähuijaus)

#83 Voyage Into Pizzagate

 

 

Yliarvioimme nationalistisen taantumukselliston mahdollisuudet vuonna 2017

Kirjoitin reilu pari kuukautta sitten lyhyen blogitekstin otsikolla Yliarvioimmeko tällä hetkellä nationalisteja? Simppeli pointtini oli, että dramaattisten Brexitin ja Trumpin valinnan jälkeen saatamme olla ylivirittäytyneitä ajatuksille nationalistisen taantumukselliston noususta. Muistimme nämä kaksi tapahtumaa kun mietimme Wildersin ja Le Penin mahdollisuuksia. Media lähti täysillä mukaan tarinaan  nationalistisen taantumukselliston väistättömästä noususta ja todellisuuden taju tuntui hieman hämärtyvän. Useimmat ajattelivat, että ihan mitä tahansa voi tapahtua sen takia, että Trumpin ja Brexitin kohdalla mittaukset olivat muutaman prosenttiyksikön pielessä, ja tuollaisessa kahden vaihtoehdon tiukassa kisassa pienikin virhe voi keikauttaa tuloksen toisin päin.

Tämän vuoden Euroopan vaaleissa monet tuntuivat päätyvän johtopäätökseen, että luultavasti gallupit ovat väärässä ja aliarvioivat selvästi nationalistisen taantumukselliston mahdollisuuksia. Minäkin menin ehkä hieman liikaa tuohon suuntaan arvioissani, mutta kykenin mielestäni mediaa ja “suurta yleisöä” paremmin hahmottamaan, ettei nationalistinen taantumuksellisto marssi väistämättä valtaisiin jytkyvoittoihin. Pidin perustellusti Le Penin mahdollisuuksia presidentiksi hyvin, hyvin, hyvin pieninä. Laajemmassa tarkastelussa gallupit ovat Eurooopassa arvioineet nationalistisen taantumukselliston kannatuksen keskimäärin varsin kohdilleen, ja ne ovat arvioineen sen keskimäärin yhtä usein ala- kuin yläkanttiin.

Nate Silver julkaisi tänään hyvän kirjoituksen aiheesta otsikolla Conventional Wisdom May Be Contaminating Polls ja käsitteli ilmiötä myös eilisessä Fivethiryteightin podcastissa. Kannattaisi painaa muistiin myös Ranskan presidentinvaalien toisen kierroksen kaltaiset tapahtumat, jolloin gallupit ovat arvioineet selkeästi voittaneen liikkeen kannatuksen prosenttikaupalla alakanttiin, jos haluaa ymmärtää tätä aihepiiriä.

Varsinkin median kohdalla on kyse siitä, että meitä muutamia politiikan harrastajia lukuunottamatta useimpia ei juurikaan kiinnosta, jos media arvioi valtapuolueen voittomarginaalin pahastikin alakanttiin. Eritysesti netissä aktiiviset kansan syvät rivit ja nationalistisen taantumukselliston paskaspämmiosasto kuitenkin pitävät huolen, että hiemankin alakanttiin arvioitu kannatus nationalisteille huomataan ja siitä pidetään mölyä ja syytetään media pitkään. Nate Silver kuitenkin huomauttaa, että enemmistön ajatuksilla saattaa olla vaikutusta myös siihen, miten paljon galluppien tekijät lisäävät arviohinsa (tarpeetontakin) epävarmuutta.

Kuten Silver linkatussa tekstissä kuitenkin mainitse: But the trend isn’t that center-left globalism is making a comeback — that’s too early to say. Tuossa tekstissä ja eilisessä podcastissa on kuitenkin esitetty hyvin suuren yleisön kyvyttömyys ymmärtää todennäköisyyksiä ja se miten Trump ja brexit tuntuvat hieman hämärtäneen myös tolkun ihmisten käsitystä todellisuudesta.

 

Libertaari paternalismi ei ole oksymoron

Nyt on kyllä mediaseksikäs klikkiotsikko. Tuo on käännös Richard Thalerin ja Cass Sunsteinin vuonna 2003 kirjoittamasta artikkelista Libertarian Paternalism Is Not an Oxymoron. Olen useammassa itseäni kiinnostavassa yhteydessä nähnyt viitattavan artikkeliin, mutta vaikka aihepiiri kiinnostaa, niin eipä sitä helposti lähde lukemaan tieteellisiä artikkeleita. Thaler & Sunnstein-duo on myöhemmin tullut tunnetuksi käytännön politiikkaan vaikuttaneella nudge-ajattelullaan, jota yritettiin sovelletaa myös mm. Obaman ja Cameronin hallinnossa.

Nyt kuitenkin kuuntelin artikkelin toisen kirjoittajan Richard Thalerin vuonna 2006 Econtalk-podcastissa Russ Robertsin kanssa käymän keskustelun tästä aiheesta. Kuuntelen aika paljon erilaisia podcasteja ja keskusteluja, mutta tämä oli yksi mielenkiintoisimmista pitkään aikaan. Joillekkin taloustieteeseen ja libertarismiin täysin perehtymättömille keskustelu saattaa olla aika heavya shittiä, mutta suosittelen silti. Mainittakoon myös, että Russ Roberts oli muutama vuosi sitten luomassa vekkuleita Keynes vs Hayek rap-battle-videoita.

Russ Robets on tässäkin jaksossa itse esittämänsä määrittelyn mukaan äärimmäinen libertaari, mutta hän kuitenkin ottaa ohjelmaansa vieraaksi myös eri mieltä olevia ihmisiä. Usein vieraat ovat kovan kaliiberin taloustieteilijöitä, mutta keskustelukumppaneina on jatkuvasti myös muita raskaan sarjan hahmoja. Richard Thaler taas on mahdollisesti maailman johtava käyttäytymistaloustietelijä ja kuuluu listaan ihmisiä, jotka tulevaisuudessa saattavat hyvin saada taloustieteen nobelin.

Tässä saatiin aikaan aidontuntuinen dialogi, jossa älykkäät ihmiset ovat eri mieltä ja noudattavat hyviä keskustelutapoja. Keskustelijat ovat asioista selkeästi eri mieltä, mutta kykenevät kuitenkin toimivaan dialogiin. Tämä oli sellainen keskusteluu, jotita politiikan kentälle ideaalitilanteessa käytäisiin. Thalerin ja Robertsin keskustelussa käydään hyvin läpi niitä rakenteita, joiden muovaamana ihmiset tekevät päätöksiä ja missä määrin ja millä tavoilla julkisen vallan pitäisi mahdollisesti vaikuttaa näihin rakenteisiin.

The idea of libertarian paternalism might seem to be an oxymoron, but it is both possible and legitimate for private and public institutions to affect behavior while also respecting freedom of choice.

Ehkä yksinkertaistettuna Thalerin perusajatus on, että koska näennäisen triviaaleilla seikoilla, kuten  asioiden esittämisjärjestyksellä on vaikutus ihmisten valintoihin eikä ole olemassa neutraalia järjestystä, eli järjestys joudutaan jollain tavalla päättämään, täytyisi järjestäjän järjestää vaihtoehdot tavalla jolloin valitsija päätyisi todennäköisimmin häntä eniten miellyttävään valintaan. Liberaali paternalismi on yritys saada henkilö parempaan tilanteeseen tämän omilla mittareilla, rajoittamatta valintojen mahdollisuuksia. Tässä suhteessa Robertsin ja vastaavien libertaalien argumentointi Thalerin nudegilua vastaan tuntuu minusta aika heikolta. Tällaisissa keskusteluissa tulee esiin se, miksi libertarismi aiheuttaa minussa välillä galvaanisia ihoreaktioita.

 

Valkoisen Amerikan heroiiniepidemia – Just say no?

Amerikan sydänmaiden heroiiniepidemia oli minulle uusi ja pelottavalla tavalla mielenkiintoinen tarina, johon  törmäsin useita kertoja  vaalivuoden aikana. Tulojen stagnaatio, pelko keskiluokan statuksen menettämisestä ja  synkät taloudelliset tulevaisuuden näkymät ovat tietysti keskeinen osa sydänmaiden ja valkoisen työväenluokan ahdistusta.



Kyse taitaa kuitenkin olla pelkästään taloudellista epävarmuutta laajemmista kriisistä.   Kasvanut heroiinin käyttö erityisesti ruostevyöhykkeellä ei ole täysin taloudellisista ongelmista riippumaton asia, mutta kuvastaa osaltaan sitä ahdistusta ja carnagea, johon esimerkiksi Trump virkaanastumispuheessaan viittasi. Jotenkin minulla on kuitenkin sellainen kutina, etteivät heroiinikoukkuun jääneet “luuserit “välttämättä ole niitä ihmisiä, joita Trump pyrkii politiikallaan auttamaan.

Tänään minulle tyypillisen nettisurfailun seurauksena törmäsin tähän aihepiirin peräti kolmessa hieman erllaisessa yhteydessä. Ensin huomasin Twitterin kautta, Financical Timesin Trumpia käsittelevässä jutun, jossa sivuttiin ilmiötä. Heroiiniin kuolee vuosittain Yhdysvalloissa noin 50 000 ihmistä. Enemmän kuin liikenteessä tai ampuma-aseiden seurauksena. Pahimpia osavaltioita viime vuosina ovat olleet mm. New Hampshire ja West Virginia.

Seuraavaksi kuuntelin youtubesta Bill Maherin shown uuden kauden avausjakson, jossa hän humoristiseen tyyliinsä kuvaili ilmiötä. Ei ehkä kovin rakentavasti, mutta kieltämättä varsin hauskasti, konservatiivien kaksinaismoraalia piikitellen. Trumpin kannatuksessa on ollut ilmeisesti aikaa vahvaa alueellista korrelaatiota  kovien huumeiden käytön kasvun kanssa. Demokraatit eivät todellakaan ole olleet syyttömiä huumeiden vastaisen sodan järjettömyyksistä, mutta tämänkin suhteen republikaanit ovat olleet pahin tuhovoima.  Nyt kun huumeongelma on saapunut todenteolla sydänmaiden pikkukaupunkeihin, ovat monet republikaanien kannattajat väkisinkin joutuneet vähän miettimään asiaa uusiksi. Huumeongelmia ei ole enää yhtä helppoa nähdä suurkaupunkien vähemmistöjen moraalisena heikkoutena.

Kolmas ja perinohjaisin sukellus aihepiiriin oli erään suosikkipodcastini, Econtalkin uusin jakso. Ohjelman isäntä Russ Roberts haastatteli heroiini- ja opiaattiriippuvuudesta Dreamland-nimisen kirjan kirjoittanutta Sam Quinonesia. Heroiinikauppa on ollut kartelleihin verrattuna pienempien meksikolaisten rikollisperheiden hallinnassa ja niiden tärkeäksi “epicenteriksi” nousi Ohion Columbus ruostevyöhykkeellä. Kevyin perustein määrätyt kovat kipulääkkeet ovat koukkuttaneet valtavan määrän niiden käyttäjiä ja kun koukussaolevilla ei enää jossain vaiheessa ollut varaa lääkkeisiin, löytyi heroiinista halvempi vaihtoehto. Ja tähän nämä rikollisjärjestöt ovat sitten iskeneet. Kasvanut heroiinin käyttö on Yhdysvalloissa ennen kaikkea valkoisen väestönosan ongelma. Mutta suosittelen kuuntelemaan yllä linkkaamani haastattelun jos haluaa kuulla aihepiiristä lisää.

I’m aching to see my heroine
I’m aching been dying for hours and hours,
Been dying for hours and hours

 

Ruben Stiller ja Leena Malkki – Tolkun ihmiset Berliinin tapahtumista

Mietin, että yrittäisin vielä muotoila ajatuksiani Berliinin tapahtumista jonkinlaiseen kirjalliseen muotoon. Ei oikein onnistunut, mutta kuuntelin Ylen Pyöreän pöydän ja luin Hesarin artikkelin, jota varten oli haastateltu tutkija Leena Malkkia. Siinä on jotain pelottavan perverssiä, että näinä valtamedian syyttelyn aikana koen hauskasti provosoivaksi viitata nimenomaan Ylen toimittajaan ja Helsingin Sanomiin kirjoittaneeeen yliopistotutkijaan. Voimakkaita tunteita herättävien tapahtumien yhteydessä liberaali harkitsevainen ajattelu saattaa tuntua munattomaltaa ja tylsältä räväkkään toimintaan verrattuna.

“Kannattaa muistaa, että kärjistäminen on sitä mitä terroristit hakevatkin. Jos rakentaa uhkakuvia ja vastakkainasettelua, asemoi itsensä taisteluasemiin, vahvistaa samalla terroristien tarinaa siitä miten asiat heidän mielestään ovat.” Tämä on myös juuri se, mitä minä näistä tapahtumista ajattelen.

Malkin kirjoutksen luettuani mietin myös, että olen saattanut myös suhtautua aavistuksen liian kyynisesti Ranskan lippuihin ja Ich bin ein berliner-hokeman viljelyyn terrori-iskujen jälkeen. Malkki kuitenkin perustelee varsin hyvin, että kaikessa laumasieluisuudessa ja naiviudessaan tällainen ehkä kuitenkin on paras tapa reagoida tapahtumiin. ”Se on hyvä solidaarisuuden osoitus: inhimillinen eikä toista terroristien omaa kuvastoa. Ja hyvä symbolinen tapa muistaa iskujen uhreja, jotka ovat aina terrorismin todellisia kasvoja.” On meidän valintamme haluammeko levittää vihaa vai emme. Asioiden paisuttelu johtaa tarpeettoman tunnepuolen korostumiseen.

Ylen Pyöreän pöydän keskustelussa taas muistutettiin, että vaikka se tällaisten tapahtumien keskellä onkin vaikeaa, niin asiat kannattaa yrittää laittaa perspektiiviin ja miettiä tunteilun ohella myös faktoja. Ihminen on kovin epärationaalinen. Ihmismieli on erityisen taipuvainen painamaan räjähdykset ja sattumanvaraiset väkivallanteot muistiinsa. On esimerkiksi tutkittu, että kun yhdelle ryhmälle Eurooppaan  matkaavia amerikkalaisia tarjottiin terrorismin kattavaa henkivakuutusta ja toiselle kaiken kattavaa henkivakuutusta, niin ryhmä, jolle tarjottiin vain terrorismin kattavaa vakuutusta, oli valmis maksamaan vakuutuksestaan enemmän. Eihän tässä ole mitään järkeä, mutta kuten Ruben Stiller tuossa radio-ohjelmassa sanoi, pelottavassa maailmassa yleinen epävarmuuden tunne kohdistetaan helposti yksittäiseen tapahtuamaan.

Kova kattaus: Nate Silver, Micheal Lewis, Daniel Kahneman ja Amos Tversky

Nyt on kova kattaus. Kyse on Fivethirtyeightin podcastista. Nate Silver haastattelee Micheal Lewisia tämän uudesta kirjasta The Undoing Project, jonka keskushenkilöitä ovat Daniel Kahneman ja Amos Tversky. Mikäli olet seurannut tämän vuosikymmenen populaaritiedekeskustelua politiikan, talouden, tilastotieteen, datan tai psykologian osalta, niin ainakin joidenkin näistä nimistä pitäisi soittaa kelloja. Jos nämä nimet eivät ole sinulle tuttuja, niin esittellään heidät lyhyesti.

Nate Silver

Silverin muutama vuosi sitten julkaiseman kirjan takaliepeessä häntä kuvaillan mm. lauseilla “A 34-year old Delphic Oracle” ja “The Galileo of number crunchers”. Julkisuuden valokeilaan Nate Silver nousi ennustettuaan  hämmästyttävällä tarkkuudella vuosien 2008 ja 2012 Amerikan presidentinvaalituloksen. Silver onnistui verrattain simppeleillä tilastollisilla menetelmillä päihittämään “partisaaniset punditit” ja laiskoihin narratiiveihin tukeutuvan median. Vaikka näissä vaaleissa Silver suhtautui Trumpiin esivaalikampanjan aikana vähätellen, varoitteli hän varsinaisen presidentinvaalikamppanjan aikana aiheellisesti, että Trumpin valinta on oikeasti aivan mahdollista.

Silver on myös ollut mukana popularisoimassa datajournalismia ja tilastotiedettä. Aiemmin hän kirjoitti juttujaan New  York  Timesille, mutta  lähti pari vuotta sitten omille teilleen Fivethirtyeight-brändillään (538 kuvaa Yhdysvaltojen presidentinvaalien valitsijamiesten määrää). Fivethirtyeight-sivusto keskittyy erityisesti Silveriin ensisjaisiin kiinnostuksen kohteisiin, politiikkaan ja urheiluun. Se kuitenkin kirjoittaa varsin laajasti myös esimerkiksi taloudesta, teknologista ja populaarikulttuurista, kuitenkin vahvasti dataan tukeutuen. Vuonna 2012 Silver julkaisi kirjansa The Signal and the Noise (Suom. Signaali ja kohina), jossa hän esitteli erilaisten  esimerkkien kautta tilastollista lähestymistapaansa. Nate Silverin suurimmaksi saavutukseksi voisi nostaa sen, että hän ollut datajournalismin etujoukoissa ja osaltaan tehnyt tilastotieteestä seksikästä. Silverin poliittista suuntautumista ei häneen journalismistaan pysty päättelemään, mutta esimerkiksi Freakonomics-podcastissa hän luonnehti itseään jonkinlaiseksi liberaalin ja libertaalin hybridiksi.

 

Micheal Lewis

Micheal Lewis on hankkinut kannuksensa journalismin ja tietokirjallisuuden saralla. Erityisesti Lewis kirjoittanut talousasiohin liittyviä tietokirjoja. Lewis julkaisi Wall Streetin elämää käsittelevän esikoisteonsa Liar’s Poker jo vuonna 1989 enkä ole lukenut tuota kirjaa kuten useita muitakaan Lewisin kirjoittamia kirjoja.  Ehkä kaikkein parhaiten hänet kuitenkin tunnetaan Baseballin “tilastovallankumousta” käsittelevästä kirjastaan Moneyball, josta tehtiin myöhemmin myös elokuvaversio.  Moneyballin ohella olen kuitenkin pitänyt erityisesti kahdesta Lewisin hieman uudemmasta kirjasta.

Vuonna 2010 julkaistiin kirja Big Short. Kirjassa taustoitetaan Yhdysvaltojen asuntokuplaa, joka meidän kaikkien tuntemalla tavalla lopulta johti maailmanlaajuiseen talouskriisin. Kirjassa keskitytään muutamiin harvoihin ihmisiin, jotka näkivät asuntokuplan ajoissa, “löivät vetoa” Yhdysvaltojen asuntomarkkinoita vastaan luottoriskijohdannaisten avulla ja tekivät valtavan määrän rahaa. Reilu vuosi sitten sai ensi-iltansa Adam McKayn ohjaama ja mm. Brad Pitin sekä Christian Balen tähdittämä elokuvaversio Big Shortista, joka minun listauksessani nousee yhdeksi vuoden 2015 parhaista elokuvista.

Vuonna 2014 julkaistiin Lewisin kirja Flash Boys(Suom. Kapina Wall Streetillä), jossa Lewis esittelee suurelle yleisölle käsitteen High-frequency trading. Mitenköhän tuon nyt asiaa tarkemmin tuntematta kääntäisi. Kyseessä on kuitenkin huippunopeasta kaupankäynnistä, jossa tietokoneet käyvät kauppaa toisten tietokoneiden kanssa erilaisten hienostuneiden algoritmien avulla ja loppujen lopuksi tärkeimmäksi tekijäksi nousee se kenellä on nopein valokuitu. Kun puhutaan robotisaatiosta ja digitalisaatisota, emme me tavalliset pulliaiset vältämättä tajua, että se näkyy myös Wall Streetillä. Flash Boys on Lewisille tyyppiliseen tapaan tarinallistettu hienosti, vaikka kaikki kirjan tapahtumat pohjautuvat tositapahtumiin.

 

Daniel Kahneman ja Amos Tversky

Daniel Kahneman on israelilainen psykologi ja maailman ainoa psykologi, joka on saanyt taloustieteen Nobelin (2002). Amos Tversky oli myös israelilainen psykologi, Kahnemanin työteveri ja olisi ollut Kahnemanin omien sanojen mukaan  jakamassa Nobel-palkintoa, jos olisi ollut elossa. Tversky valitettavasti kuoli jo vuonna 1996 59-vuotiaana.

Kahneman ja Tversky olivat merkittävällä panoksellaan luomassa käyttäytymistaloustieteeksi kutsuttua tieteenalaa, joka on viimeisten vuosikymmenten aikana vaikuttanut merkittävästi jopa taloustieteen valtavirtaan ja haastanut sellaiset taloustieteilijät, jotka tuovat ajatuksen homo economicuksesta liian naiivisti todellista maailma koskeviin keskusteluihin. Käyttäytymistaloustieteestä ja erilaisista kongnitiivisista vinoumista voisi kirjoittaa paljon pidemminkin ja varmaan palaan näihin aihepiireihin tässä blogissa vielä joskus myöhemin.

Kahnemannin vuonna 2011 julkaistu kirja Thinking, Fast and Slow on myös noussut bestselleriksi ja tuntuu, että tämä on kirja, jonka monet itseään  fiksuna ihmisenä pitävät haluavat kertoa lukeneensa. Ja minäkin taidan kuulua tuohon porukkaan, mutta kyseessä on yksinkertaisesti loistava kirja. Se on täynnä tärkeintä havaintoja taloudesta ja hauskoja esimerkkejä siitä kuinka ihmismieli on ennustettavan epärationaalinen. Se ei kuitenkaan ole halpaa populaaripsykologiaa, jota kirjakauppojen bisnesshyllyt ovat täynnä ja jota markkinoidaan lauseilla kuten “tämän kirjan lukemalla teet parempia päätöksiä.” Tähän kirjaan ja kognitiivisiin vinoumiin tutustuminen tekee sinut ennen kaikkea nöyräksi kun välillä tunnistat nopean ajattelusi tuottamia harhoja myös omassa ajattelussasi. Thinking fast and slow on yksinkertaisesti niitä kirjoja, joka kaikkien olisi hyvä lukea.