Vastakkainasettelun aika on nyt? – Huhtasaari ja Maarit Feldt-Ranta

Vuoden alussa ajattelin, että 2018 presidentinvaalit tulevat olemaan hieman harmaa ja tylsä tapahtuma. Sauli Niinistö ei voittaisi vielä ensimmäisellä kierroksella mutta marssisi kuitenkin helposti toiselle kaudelle. Ennen kaikkea ajattelin, että presidentinvaaleihin liittyvät vaaliväittelyt tulevat olemaan luultavasti hieman tylsää katsottavaa. Enkä pitänyt tätä välttämättä edes valtaisan huonona asiana. Perussuomalaisissa tapahtunut vallankaappaus on muutenkin muuttanut Suomen politiista tilanneta ja nyt se on muuttanut myös presidentinvaalien asetelmia. Tynkäperussuomalaisten ehdokkaaksi valittu Laura Huhtasaari lähtee oletettavasti erottumaan (mahdollisesti Väyrystä lukuunottamatta) kaikista muista ehdokkaista jopa itsetarkoituksen räväköillä, törkeillä ja typerillä avauksilla. Huhtasaarella ja perussuomalaisilla ei näissä vaaleissa oletettavasti ole paljon hävittävää ja se tulee varmaan näkymään hävyttömänä käytöksenä. En pidä tätä hyvänä asiana, mutta näyttää että nyt vaalikamppailun dynamiikka määrittyy valitettavan suurelta osin Laura Huhtasaaren mukaantulon kautta.

Huhtasaari ja evoluutio

Huhtasaari on muutamastakin näkökulmasta ihan mielenkiintoinen ehdokas. Ensinnäkin hän on tavallaan aika tyylipuhdas nationalistisen taantumukselliston edustaja, muta ajattelussa on myös ripaus evankelistista republikaania, mikä on tullut esiin erityisesti evoluution epäilynä. Liittyy kyllä useisiin muihinkin keskusteluihin, mutta evoluutiokeskustelu nyt erityisesti on sellainen, että jo ryhtymällä keskusteluun annetaan pieni voitto evoluution epäilijöille.

Lyhyenä evoluutiokeskusteluun liittyvänä metakommenttina kuitenkin sanoisin, että joidenkin Huhtasaaren kannattajien kommentit siitä, kuinka Huhtasaarta näistä kommenteista kurmottavat henkilöt ovat väärässä, koska sananvapaus, on minusta hämmentävää. En ole ihan varma ymmärtävätkö argumenttia käyttävät tämän oikeasti itsekin, mutta se että sananvapauden puitteissa saa sanoa jotain, on vielä aika heikko puolustus omille sanomisille. Monissa keskusteluissa minua hämmentää tämä argumentaatio, jossa omien töräytyksien jälkeen sanoataan, että sananvapaus ja katsotaan sanavapauttaan harjoittavien kommentoijien rajoittavan alkuperäisen sanojen sananvapautta, kun kehtaavat kritisoida tätä.

Toiseksi Suomen presidentiksi pyrkivät ihmiset ovat niitä harvoja hahmoja, joita voi  ihan perustellusti grillata kovaa ihan kaikista näiden tekemisistä ja sanomisista. Suomen presidentiksi pyrkivän pitää pystyä täsmällisesti erittelemään myös omat uskonnolliset käsityksenä ja se miten ne mahdollisesti vaikuttaisivat hänen toimintaansa presidenttinä. Tässä mielessä en pidä mitenkään kohtuuttomana, vaikka Huhtasaarta kurmotettaisiin aika kovaakin tämän uskonnosta ja vaikka sitten evoluutioonkin liittyvistä ajatuksista. Mutta minäkin ajattelen, että Huhtasaaren evoluutiokommentit eivät ole se olennaisin asia.

Suomalainen yhteiskunta ja sen viholliset

Toinen erityisen mielenkiintoinen juttu Huhtasaaren kohdalla on suhtautuminen Venäjään. Ympäri Eurooppaa nationalistinen taantumuksellisto esittää ajoittain jopa hävyttömän positiivisia kommentteja Venäjästä. Huhtasaarta on välillä haluttu verrata Le Peniin, joka esitti vaalikampanjansa aikana suomalaisesta näkökulmasta katsottuna pelottavankin positiivisia kommentteja Venäjästä. Suomessa ihmisillä on historiallista syistä omat epäilyksensä Venäjästä ja vaikka viime vuosina monet asiat ovat heittäneet häränpyllyä, eivät nationalistisen taantumuksellistonkaan edustajat kehtaa esittää Suomessa hävyttömän Venäjä-myönteisiä kommentteja, vaikka Putinin autoritäärinen politiikka ja vähemmistöjen kyykyttäminen lämmittäisikin.

Huhtasaari ehti kuitenkin heti vaalikampanjansa alkuun heittää ihan mielenkiintoisen kommentin Suomen puolustamisen vaikeudesta Venäjän hyökkäyksen tapahtuessa. Varsinkin vielä viime vuosikymmennellä isänmaallisena itseään pitävät ihmiset olisivat tulkinneet tuon varmasti vähintään vaaraliseksi defaitismiksi, elleivät suorastaan suoranaiseksi maanpetturuudeksi. Vaikken pidä Huhtasaarta ihan suoranaisesti Venäjä-mielisenä pidän nykytilanteessa huolestuttavana ja “maanpetturuutena” kovin Venäjä-mielisiä lausuntoja. Mielenkiintoista nähdä kuinka paljon useimpia muita ehdokkaita positiivisemmin Huhtasaari kommentoi Venäjän tekemisiä. Ja vaikkei Huhtasaari olisikaan suoranaisesti venäjämielinen, mutta lähtee odotetulla tavalla rajusti hyökkämään Suomen nykymenoa vastaan, niin voi hyvin olla että hän saa silti virtuaalista tulitukea itärajan takaa. Yksi ensi vuoden presidentinvaalien mielenkiintoisin kysymys onkin, millaisia trollihyökkäyksiä nähdään ja missä määrin ne pyrkivät edistämään Laura Huhtasaaren (ja mahdollisesti jopa Paavo Väyrysen)  kampanjaa.

Median vastuusta

Mutta aiemmin mainitulla tavalla Huhtasaari tulee todennäköisesti heittelemään tarkoituksellisen epäkorrekteja ja jopa älyttömiäkin kommentteja, koska tuolla tavalla hän voi erota lähes kaikista muista ehdokkaista ja saada luultavasti paljon huomiota lehdistöltä. Muistaakseni Salla Vuorikoski kommentoi tästä hiljattain ihan hyvin jossain YLE:n haastattelussa, kuinka median pitäisi malttaa mielensä eikä lähteä liikaa juoksemaan Huhtasaaren töhöilyjen perässä.



Yleisen keskustelun tason ohella eniten Huhtasaaren ehdokkuudesta kärsii Sauli Niinistö. Niinistö olisi halunnut nähdä tylsän ja värittömän vaalitaistelun, jossa hän juuri mitään sanomatta olisi jatkanut toiselle kaudelle. Huhtasaari voi toki viedä suoraan ääniä Niinistöllä ja kunnon kultuurisodan lietsonalla saada taakseen myös kasan muussa tapauksessa nukkuvia äänestäjiä. Ehdokkuudellaan Huhtasaari kuitenkin levittää taistelukenttää, jolloin monille syntyy myös tarve äänestää Huhtasaarta vastaan, ja jos Niinistö ei asemoidu tässä riittävän selkeäksi vastakohdaksi Huhtasaarelle, niin muut ehdokkaat sen kyllä tekevät, jolloin Huhtasaaren ehdokkuus tavallan vie Niinistön ääniä molemmilta puolilta. Ja jos kulttuurisota dominoi vaalikeskusteluja, voi se myös tehdä Matti Vanhasesta vielä selvemmin harmaan taustatapetin.

Feldt-Ranta vs Haavisto

Tähän mennessä on näyttänyt, että Niinistön ohella Huhtasaaren selkein symmetrinen vihollinen olisi Pekka Haavisto. Erinäiset nimeltämainitsemattomat netin persuhenkiset roskamediat ovatkin jo lähteneet pienimuotoiseen lokakampanjaan Haavistoa vastaan. Kaikista ehdokkaista Pekka Haavisto olisi tällä hetkellä vahvimmin menossa toiselle kierrokselle haastamaan Niinistöä ja osittain tämä arvio pohjautuu myös koko vihreän puolueen viimeaikaiseen nousukiitoon. Vassareiden Merja Kyllönen on aidosti mainio esiintyjä ja ihan osaavanoloinen politiikko, joka varsinkin toisenlaisessa tilanteesa voisi saada kovaakin hypeä taakseen. Tällä hetkellä kuitenkin vaikea nähdä, että hänellä olisi mahdollisuuksia päästä toiselle kierrokselle.

Huhtasaaren ohella Haaviston kovin haastaja saattaakin tulla SDP:stä. Kuuntelin eilen pari suomalaiseen politiikkaan keskittyvää podcastia(Politbyroo ja Vihreä Särmiö), joissa molemmissa spekuloitiin että Marit Feldt-Ranta olisi vahvimmilla SDP:n presidenttiehdokkaaksi. Lähden nyt siitä, että Marit Feldt-Ranta tosiaan valitan SDP:n presidenttiehdokkaaksi.

Jos demarit saavat koneensa jollain lailla käyntiin ja Feldt-Ranta saa taakseen koko puolueen ja mahdollisesti jotain muitakin äänestäjiä, vienee hän ääniä suoraan Pekka Haavistolta ja tässä mielessä yksi vaalien keskeinen taistelu saatetaan käydä Haaviston ja Feldt-Rannan välillä. Jos Haavisto onnistuisi repimään gallupeissa riittävän suuren kaulan Feldt-Rantaan nähden ennen vaaleja, voi olla että lopuistakin äänestäjistä osa keikahtaisi Haaviston puolelle.



Toisaalta voi käydä niin, että Haavisto ja Feldt-Ranta päätyvät jakamaan melko tasaisesti heidän välillään miettiviä äänestäjiä, jolloin Huhtasaaren mahdollisuudet päästä toiselle kierrokselle parantuvat selvästi, varsinkin tilanteessa jossa Paavo Väyrynen ei ole kisassa mukana.

Vielä ei kannattaisi ehkä spekuloida näin pitkälle, mutta tällä ehdokaskattauksella alkaa mielestäni jo rakentua tiettyä strategisia asetelmia.

Laura Huhtasaari on Perussuomalaisten presidenttiehdokas!

Perussuomalaisten tuumaustunnilla ilmoitettiin juuri, että Laura Huhtasaari valitaan puolueen presidenttiehdokkaaksi. Halla-aho oli aiemmin tehnyt hyvin selväksi, ettei hän lähtisi puolueen ehdokkaaksi ja mietti vakavasti, tarvitsisiko puolueen edes asettaa omaa presidenttiehdokastaan. Halla-aho piti lupaukensa ja Laura Huhtasaari, vajaa nelikymppinen evoluutiota epäilevä pikkufasisti Porista on nyt siis mukana vuoden 2018 presidentinvaaleissa. Huhtasaari voi kuitenkin olla perussuomalaisten näkökulmasta ihan hyvä ehdokas ja perussuomalaiset voi yrittää ravistaa yltään äijäimagoa.

Perussuomalaisten puoluekokous ravisutti Suomen poliittista kenttää ja yhtenä ramifikaationa oli nyt, että puolue päätyy sitten asettamaan oman presidenttiehdokkaan. Presidentinvaalit tulevat tynkäperussuomalaisille myös hyvään aikaan. Puolueen kannatus on tällä hetkellä aika matalalla tasolla, mutta puolueella on valitettavasti potentiaalia pitkälle yli 10 prosentin kannatukseen jo lyhyelläkin aikavälillä.

Presidenttikeskusteluissa Huhtasaari pääsee paahtamaan vihanlietsontaansa prime timessa ja kaiken sattuessa kohdallaan hänellä saattasi jopa olla mahdollisuudet nousta toiselle kierrokselle, jos Vanhasen ja Haaviston kampanjat eivät lähde lentoon ja merkittävä osa demarien ja vasemmiston äänistä menee puolueiden omille ehdokkaille.

Niinistön haastamisen ohella perussuomalaiset saattavat lähteä hyökkämään erityisesti Pekka Haavistoa ja voi hyvin olla, että ensimmäisen kierroksen kovin taistelu käydään jopa Haaviston ja Huhtasaaren välillä. Vihreät on tietysti jollain tasolla perussuomalaisten verivihollinen, mutta toisaalta Haavisto on hahmo jota arvostetaan varsin laajasti läpi puoluekentän ja jos perussuomalaiset lähtevät herrasmies Haaviston kimppuun kovin törkeällä trollailulla, saattaa se jopa sataa laarista sivuun.

Sauli Niinistö on varmasti kuitenkin hyvin tyytymätön siihen, että perussuomalaiset asettivat oman tunteita herättävän ehdokkaansa. Vaalikeskustelut kulkevat enemmän tunteita herättäviin aiheisiin, joissa joutuu vahvemmin valitsemaan position, tai sitten jättämään keskustelun enemmän muiden haltuun.

Mielenkiintoista myös nähdä meinavatko uuvatit pistää vielä oman ehdokkaan kehiin. Tuo voisi hiukkasen vähentää Huhtasaaren kannatusta ja tuoda vaalikeskusteluihin hieman lisää mutapainia. Yksi kysymys Huhtasaaren vaalimenestyksen kannalta on myös se, miten vanhan konnan, Paavo Väyrysen kannattajakorttien kerääminen etenee.




Mädättäjä-Sauli – Perussuomalaiset ja oma presidenttiehdokas

Jussi Halla-aho ilmoitti tänään Uuden Suomen haastattelussa, että puolue asettaa hyvin todennäköisesti oman presidenttiehdokkaan. Halla-aho erikseen mainitse kuinka puolueessa ei tykätty presidentti Niinistön toimista viime aikoina. Jos hyvin laajaa kannatusta nauttiva Sauli Niinistö koetaan näin epämiellyttäväksi hahmoksi, niin tämä kuvastaa osaltaan sitä kuinka perussuomalaiset siirtyvät yhä etäämmäs suomalaisten laajasta konsensuksesta ja yrittävät omalla toiminnallaan raahata konsensusta hieman enemmän oman äärilaitansa suuntaan. Toki tänään julkaistu Hesarin gallup ei anna tynkäpersujenkaan tilanteesta kovin hyvää kuvaa ja presidenttikisassa olisi mahdollista päästä patsastelemaan parrasvaloissa vähemmän ikävillä tavoilla.

Oman presidenttiehdokkaan asettaminen ei kuitenkaan tullut yllätyksenä, vaan ajattelin perussuomalaisten hajoamisen aikoihin, että näiden tapahtumien seurauksena perussuomalaiset tulevat asettamaan oman ehdokkaansa presidentinvaaleihin. Halla-aho on aiemmin sanonut aika selväsanaisesti, ettei lähde presidenttiehdokkaaksi ja osittain tähänkin peilaten pitäisin hieman yllättävänä jos Halla-aho lähtisi itse ehdokkaaksi. Monet ovatkin jo spekuloineet että Laura Huhtaasari olisi todennäköisin valinta tynkäpersujen presidenttiehdokkaaksi ja tätä minäkin nyt veikkaan. Huhtasaari on suht kova öyhöttäjä, mutta naisena ja myös ihan hyvänä esiintyjä hän voisi olla aika hyvä valinta. Tällä hetkellä vaikea kuvitella, että Halla-ahon tai Huhtasaaren takaa nostettaisiin ketään muuta presidenttiehdokkkaksi. Perussuomalaisten oma ehdokas tuo kuitenkin lisää jännitteitä presidentinvaaleihin. Kannatus voi jäädä hyvin heikoksikin, mutta jos omia suosikkivastakkainasetteluja saadan lietsottua tehokkaasti, niin en pidä toisen kierroksen paikkaa täysin mahdottomana.

Pahempi toistaan – Tynkäperussuomalaiset ja uuvatit

Perussuomalaisten puoluekokouksesta on nyt 10 päivää ja  sen jälkeisiin tapahtumiin liittyvien kommentaarien määrä alkaa olla täysin tolkuton. Nationalistisen taantumukselliston nousun yksi keskeinen ongelma itseasiassa liittyykin siihen, että kun kaikkien katseet kiinnittyvät tähän aihepiiriin ja se ympärillä velloviin kysymyksiin niin muut, mahdollisesti paljon tärkeämmät asiat jäävät vähemmällä huomiolle. Esitän nyt itsekin kuitenkin muutaman ajatuksen tästä aihepiiristä.

  • Tänään nähtiin ensimmäiset kannatusmittaukset, joissa arvioitiin näiden kahden uuden ryhmän kannatusta. Voidaan sanoa että lukemat olivat Halla-ahon tynkäperussuomalaisten näkökulmasta ihan positiivisia ja Simon Elon poppoon näkökulmasta suht heikkoja. Toisaalta tilanne on epäselvä eikä näistä luvuista kannata vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Tilanteen selkiinnittyä parin kuukauden päästä saadaan lukuja, joista voi vetää pidemmälle meneviä johtopäätöksiä.
  • Voi olla, että halla-aholainen kevytfasismi oikeasti vetoaa enemmistöön perussuomalaisten äänestäjistä ja nimenomaan tuon takia tynkäperussuomalaisten kannatus on selvästi uuvatteja suurempi. Vaihtoehtoisena/täydentävänä selityksenä voisi kuitenkin pitää sitä, että protestipuolueen kannatus muodostuu epämmäräisestä eliitin ja nykymenon vastustamisesta. Tuota kannatusta ei yksinkertaisesti voi pitää hallitusvastuussa ja Halla-aho tarjoaa tuolle porukalle vielä yhden oljenkorren.
  • On ymmärrettävää että molemmat osapuolet yrittävät selittää tilannetta parhain päin Se voima jolla tynkäperussuomalaisten kannattajat ovat netissä aiheesta kirjoitelleet on silti aikamoinen. Osaltaan se yksinkertaisesti kuvastaa ydinkannattajajoukon sitoutuneisuutta ja fanaattisuutta. Olisi hauska tietää missä määrin tuo porukka haluaa pitää yllä hyvää pössistä ja missä määrin noihin omiin kirjoituksiin aidosti uskotaan.
  • Elon uuvattiporukan pitäisi nyt saada homma hallintaan ja tehdä selväksi mitä puolue oikeasti edustaa. Jos homma ei lähde hyvin käyntiin, voi hyvin olla, ettei tätä porukkaa ole enää parin vuoden päästä olemassa. Ottaen huomioon tilanteen ja nähdyn välirikon tyylin, kannattaisi uuvattien ehkä yrittää profilitoitua jonkinlaisena kansallismieliset ilman rasisimia-liikkeenä. Voi toki olla, että tuollaisella liikelle ei nykyilmapiirissä ole riittävää kannatuspohjaa ja sekin kertoo jotain nykymaailmasta.
  • Tynkäperussuomalaisia kannattavat halla-aholaiset ovat pistäneet melkoisen paskaspämmihyökkäyksen uuvatteja kohtaan. Tämä voi oikeasti heikentää uuvattien mahdollisuuksia, mutta myös repii entiset perussuomalaiset entistä pahemmin rikki ja heikentää hyökkäysten kohteeksi joutuneiden kiinnostusta palata takaisin perussuomalaisiin. Voisi olla ihan hyväkin asia jos näiden ryhmien välinen sisällisota jatkuisi tulevaisuudessakin mahdollisimman raakana ja katkerana.
  • Halla-aho ehti jo aiemmin ilmoittaa, ettei persujen välttämättä tarvitsisi asettaa presidenttiehdokasta ja että hän ei missään nimessä ainakaan itse lähde ehdokkaaksi. Veikkaisin että viimeisten tapahtumien jälkeen sekä tynkäperussuomalaiset että uuvatit asettavat oman ehdokkaansa presidentinvaaleihin.

Heil Halla-aho!

Perussuomalaisten hajoamista, sen syitä ja seurauksia sekä kaikkea aiheeseen liittyvää keskustelua voisi totisesti kommentoida monilla tavoilla. Esitän nyt kuitenkin vain yhden lyhyehkön metatason huomautuksen.

Tiina Elovaraa vihjasi A-Studiossa, että perussuomalaisten Jyväskylän puoluekokouksessa nähtiin sopimattomia tervehdyksiä. Tämä oli vähän hölmö vihjaus jos ja kun tällaisesta ei ollut selkeitä todisteita. Tosin minua usein häiritsee nettikeskusteluissa myös tapa, jolla sivuutetaan jokainen vastapuolen kertoma tapahtuma, jos sitä ei ole saatu videolle.

Olen kuitenkin aavistuksen hämmästellyt sitä, kuinka paljon nettikeskusteluissa keskitytään sanaan natsi. Tai monilla tuntuu usein olevan ajatus, että jos me emme ole natseja niin keskustelun voi lopettaa siihen. Me emme ole natseja joten ainoa jäljellejäävä vaihtoehto on, että olemme vain sympaattisia isänmaanystäviä. Natsit ovat toki aikalailla ihmislajin alinta perspohjasakkaa, mutta se ettei ole natsi on vielä aika heikko puolustus yhtään millekään.

SHOKKIUUTINEN – Perussuomalaiset hajoaa

Hesari uutiosoi, että perussuomalaisten eduskuntaryhmä hajoaa ja ensin todetiin, että 20 jäsentä irtoaa ryhmästä. Tuon uutisen jälkeen vielä Arja Juvonen ja Veera Ruoho ovat ilmoittaneet jättävänsä Halla-ahon ryhmän. Halla-aholaiset perussuomalaiset jäävät siis 15:lla edustajallaan selvästi irtaantuvaa ryhmää piennemmäksi. Halla-aholaisen nuivan fraktion ja soinivennamolaispopulistien välistä välirikkoa on spekuloitu jo koko tämän vuosikymmenen ajan eikä tämän sinänsä pitäisi olla yllättävää, mutta se nopeus, millä asiat nyt tapahtuivat, tuli kyllä hieman yllätyksenä. Voi myös olla, että perussuomalaisten hajotaamista on suunniteltu jo pidempään siitä lähtien kun Soinin porukoissa on tajuttu hommaforumilaisten soluttautumisoperaation laajus.

Halla-aho ja tämän uskolliset soturit lähtivät tekemään puolueessa täydellistä vallankumousta ja saivat junttaamalla puoluekokouksessa tavoitteensa läpi, mutta ainakin lyhyellä tähtäimellä näyttää, että tässä ammuttiin omaan jalkaan. Ensin perussuomalaiset heitetään ulos hallituksesta ja sen jälkeen vielä puolue hajoaa täydellisesti käsiin. Se että hajoamisen jälkeen halla-aholaiseen porukkaan jää enää alle puolet perussuomalaisista, kuvastaa hyvn sitä, että merkittävästä roolistaan huolimatta nuivaa fraktio on muodostanut puolueen vähemmistön.

Vähintään lyhyellä aikavälillä nationalistaantumuksellistoinen pohjavire Suomen politiikassa heikkenee ja mielenkiintoista seurata kuinka katkeraan loanheittoon perussuomalaisten kahden fraktion välillä tässä nyt päädytään. Pidemmällä aikavälliä perussuomalaisten hajoamisesta ja tästä koko tapahtumuketjusta seurannee ainakin se, että meillä on käsissämme aiempaa pienempi, mutta todella halla-aholaisen puhdasoppinen kovan linjan oikeistopopulistipuolue. Mielenkiintoista kuinka katkeraan sisällisotaan perussuomalaisten kaksi fraktiota vielä päätyvät. Keskisuomalaisen jutussa Kauko Tuuppainen jopa ehti spekuloida ajatuksella, että puoluetuki voisi kuin voiskin siirtyä soinilaisille. En tiedä onko tuo millään lailla realistista, mutta voin kuvitella minkälainen paskamyrsky tuosta saadaan kahden fraktion välille, jos tuon toteutumiseen olisi vielä edes jonkinlainen mahdollisuus.

Vistbacka: Halla-aho Haistakoon paskan

Kuten jo ehdin kirjoitaa, Halla-ahon valintaa johtaa valtaisaan mediamylläkkään ja monenlaiseen epä-älylliseen älämölöön netissä. Hesari uutisoi ja Li Andesonin vaativan uusia vaaleja ja hommafoorumilla sekä sen henkisisssä porukoissa on aikamoinen rinkirunkkaus käynnisä.

Erityisen mielenkiintoinen oli kuitenkin vanhan persujen luottopakin Raimo Vistbackan kommentti: Haistakoon paskan. Tämä antaa toiveita siitä, että ainakin old school-SMP-jengi voisi lähteä kunnolla sabotoimaan Halla-ahon toimintaa. Vistbackalla on Soinin ohella vahva asema rahakirstun päällä istuvan Perussuomalaisten Tukisäätiössä ja noista rahoista taistelu voi olla mielenkiintoista seurattavaa. Kyllä tuolla kuplii pinnan alla ja täysin ilman uhreja ei Halla-ahon valinnasta selvitä, mutta enpä olisi vielä tässä kohtaa odottanut tuollaista Haistakoon paskan-kommenttia. Kun ei ole kummempaa ohjelmaa täksi illaksi, niin taidanpa siirtyä läppärin kanssa lähipubiin seuraamaan persujen puoluekokouksen jälkimaininkeja.

 

Jussi Halla-aho on jo voittanut puheenjohtajakisassa paljon

Jussi Halla-ahon lähteminen persujen puheenjohtakisaan tarkoitti, että Sampo Terho joutui hienosäätämään linjauksiaan lähemmmäs Halla-ahoa. Useamman kuulemani haastettelun perusteella on näyttänyt, että Terholla on ollut todella kova tarve aina Halla-ahon tiukkojen kantojen jälkeen tehdä selväksi, että kyllä hänkin on käytännössä näissä asioissa ihan samoilla linjoilla. Eikä Terho tuossa paljoa liioittele, mutta ei hän olisi mennyt ihan noin nuivilla linjauksilla ilman Halla-ahon suunnalta tullutta painetta. Persujen puheenjohtajakisan lopputuloksesta riippumatta Halla-aho onnistui joka tapauksessa siirtämään puolueen linjauksia vähintään himpun verran enemmän omaan suuntaansa. Tämä saattaa ehkä vähentää myös riskiä, että mestarin uskolliset opetuslapset ja propellipäät lähtisivät repimään puoluetta rikki sisältä jos Halla-aho häviää puheenjohtajavaalin.

Pidän Sampo Terho edelleen todennäköisempänä valintana, mutta Halla-ahon valinta ei olisi enää kummoinenkaan yllätys, kuten ehkä ajattelin vielä alkuvuodesta, jolloin Halla-aho ilmoitti ehdokkuudestaan. Halla-aho on myös vetänyt kokonaisuutena hyvänoloisen vaalikampanjan, jossa on onnistunut yhdistämään oman tinkimättömän tyylinsä aika salonkikelpoiseen esiintymiseen. Kymmenessä vuodessa politiikka ja maailma on muuttunut paljon, muttei Halla-ahokaan ole säilynyt täydellisen muuttumattomana.

Urbaani liberalismi ja kaupunkinationalismi

Juhana Vartiainen julkaisi ennen vaaleja blogissaan kirjoituksen Ole kaupunkinationalisti, anteeksipyytelemättä! Osmo Soininvaara taas on kirjoittanut vaalien jälken tekstit Jungner ja urbaani liberalismi ja Urbaanin liberaalipuolueen ekologinen lokero odottaa täyttäjäänsä. Molemmat henkilöt kuuluvat harvoihin aidosti arvostamiini poliitikkoihin ja teksteissä on paljon sellaista, joihin voin yhtyä.

Tiivistettynä: kaupungistuminen ja kaupunkien taloudellisen merkityksen kasvu ovat megatrendejä, jotka herättävät myös kysymyksen, siirtyväkö politiikan rajalinjat hieman uusiin paikkohin? Jos nykyiset puolueet jotenkin mystisesti pyyhittäisiin kartalta ja aloitettaisiin puhtaalta pöydältä, näyttäisi puoluekenttä varmaan erilaiselta. Jos asiaa katsottaisiin omasta näkökulmastani, niin tuollainen “urbaani liberalistinen” ja “kaupunkinationalistinen” puolue varmasti täsmäisi aika hyvin omaan ajatusmaailmaani.

Olen kuitenkin huomannut miettineeni viime aikoina paljon vastakkainasettelujen kaksinapaistumista ja  polarisaatiota. Johtaisiko vahvan urbaaniliberalistisen puolueen synty kuitenkin väistämättä vastakkaisen ajatusmaailman kärjistymiseen? Tai toisaalta johtaisiko nationalistisen taantumukselliston kasvu väistämättä myös uudenlaiseen liberaalien koalitioon? Ja pitäisikö minun lukea mitä helvettiä esimerkiksi se Hegel oikein kirjoittikaan dialektiikasta?

Urbaaneja liberaaleilla olisi ehkä vastassa vahvasti persupohjainen, mutta myös konservatiivikepulaisiin ja kokoomuksen mulkkuosastoon nojaava liike. En tiedä olisiko tämäkään sitten nykytilannetta parempi. Comme ci comme ça.

 

 

Sataa Halla-ahon laariin, muttei riittävästi

Tässä sängyllä maatessani kuuntelin kolme suomalaista politiikka-aiheista keskustelua: PolitiikkaradioPressiklubi ja Politbyroo. Näissä kaikissa Suomen politiikkaa paljon seuranneet hahmot keskustelivat viikon tapahtumista. Kaikissa Jussi Halla-ahon lähtö puheeenjohtajakisaan oli keskeinen  aihe. Eikä keskusteluissa keskitytty ainostaan siihen, miten Halla-aho pärjää puheenjohtajakisassa, vaan mietitiin, minkälainen hahmo Jussi Halla-aho olisi perussuomalaisten puheenjohtajana. Olin jopa hieman yllättynyt siitä, miten mahdollisena tulevana puheenjohtajana Halla-ahoa näissä pidettiin. Tämä sataa Halla-ahon laariin.

Median Halla-aholle antama valtaisa huomio ja varsinkin pitkälle menevä spekulointi Halla-ahon puheenjohtajuudesta varmasti parantavat hänen asemiaan. Halla-ahoa ei pidä tietenkään yrittää vaieta kuoliaaksi, mutta ei Halla-aholle tarvitsisi antaa näin tarpeettoman paljon huomiota. Mutta media tietysti kirjoittaa sitä, mikä herättää ihmisissä eniten tunteita ja Halla-aho totisesti herättää niitä. Halla-aho on nyt nostettu vakavastiotettavaksi ehdokkaaksi.

En kuitenkaan usko, että Halla-aho kykenisi lyömään Terhoa puheenjohtajakisssa. Tosin huomaan perustelevani tätä itselleni samankaltaisella logiikalla kuin Trumpin mahdottomuutta päästä presidentiksi. Siis (loppujen lopuksi) kahden ehdokkaan vaalissa liian kauas äärilaitaan hakeutuvalla ehdokkaalla ei pitäisi olla mahdollisuuksia sellaista ehdokasta vastaan, joka asemoituu lähelle keskikenttää. Trumpin osalta olin väärässä, mutta perustelen edelleen samalla logiikalla, miksi en usko Jussi Halla-ahon pääsevän perussuomalaisten puheenjohtajaksi.

En ole varma ja eikä minulla ole riittävää tietoa sen ryhmän koostumuksesta, joka viime kädessä päättää perussuomalaisten puheenjohtajan, mutta tällä hetkellä pidän Halla-ahon nousua persujen puheenjohtajaksi hyvin epätodennäköisenä. Lisäksi näkisin hieman merkkejä siitä, että tästä saattaa tulla verinenkin puheenjohtajakisa, joka pirstoo perussuomalaisia pahasti.