Pillbillies – Heroiini toimii kaikkialla

Viimeisen parin vuoden ajan uutisissa on pyörinyt äärimmäisen synkkä, mutta perverssillä tavalla mielenkiintoinen tarina heroiini- ja opiaattipohjaisten kuolemien räjähdysmäisestä kasvusta Yhdysvalloissa. Trendi on jatkunut pitkään ja sen syntyä on pedattu jo 80-luvun lopulta lähtien kun lääkäripiireissä valtasi alaa ajatus, ettei kivunlievitykseen määrätyillä opiaattipohjaisilla lääkkeillä ole kauhean merkittäviä haittavaikutuksia. Homma lähti kuitenkin isosti liikkelle ysärin loppupuolella mm. notoriöösin Oxycontinin vallattua markkinoita.  Olen kirjoitellut vähän tästä aiemminkin ja aihepiiristä kiinnostuneille  suosittelen totisesti Sam Quinonesin kirjaa Dreamland.

 

Kuvahaun tulos haulle opioid deaths

Trump: ”They said the biggest single problem they have up here is heroin,” “And I said, ‘How does heroin work with these beautiful lakes and trees?’ … It doesn’t.

John Oliver: “Yeah, it does, though,”  “It does. Heroin works basically everywhere because it’s heroin, not a cell phone. Heroin has full coverage.”

Jos tämänkin aiheen haluaa sitoa Trumpiin, niin tietyllä tavalla se, että monien Amerikan pikkupaikkakuntien pääraitit ovat tällä vuosikymmenellä täyttyneet heroinistizombeista, on varmasti ollut monille myös symbolisesti merkittävä kuvaus Amerikan rappiosta. Esimerkiksi Bill Maher hassutteli tammikuussa Trumpin virkaanastujaisten aikoihin punaniskapilleripäistä ja siitä, kuinka Trumpin kannatuksessa oli aika vahvoja maantieteellisiä korrelaatioita kasvaneiden heroiinikuolemien kanssa.

Vuosituhannen vaihteesta lähtien aiemmasta poikkeavat ihmisryhmät alkoivat koukuttua aivan uudessa mittakaavassa opiaattipohjaisiin lääkkeisiin ja näistä monet siirtyivät myöhemmin heroiinin käyttäjiksi. Kun lääkekoukussa olleiden ihmisten määrä kasvoi, näkivät huumediilerit tässä uuden markkinaron heroiinille. Ja kun kevyesti opiaattipohjaisia lääkkeitä määränneitä lääkäreitä alettiin pistää (syystäkin) telkien taakse ja heppoisin perustein pillereitä määränneet vastaanotot suljetiin, päätyivät vielä useammat jo koukussa olleet ihmiset heroiinin käyttäjiksi.



Esimerkiksi Voxin Weeds podcastin viimeisimmässä jaksossa kuitenkin spekuloitiin, että nyt aletaan valitettavasti olla ehkä pisteessä, jossa kasvaneen heroiinin tarjonnan seurauksena aiempaa useampi ihminen päätyy suoraan heroiinin käyttäjäksi ilman, että he olisivat aiemmin käyttäneet opiaattipohjaisia lääkkeitä. Tätä kuitenkin ujostellaan sanoa.

Opiaattikriisin pieni positiivinen seuraus on ollut, että kun ihmiset ovat koukuttuneet laillisten pillereiden kautta, on addioktiota katsottu ymmärtäväisemmin ja tämän seurauksena on ylipäätään aiempaa enemmän yritetty ratkaista huumeongelmaa eikä vain moralistisesti rangaista käyttäjiä. Osittain tämä on johtunut siitä, että republikaanit ja punaniskajuntit eivät ole enää kyenneet samalla tavalla näkemään huumeriippuvuutta vain kaupunkien likaisten vähemmistöjen moraalisen rappion merkkinä.

Kuvahaun tulos haulle opioids maps

Toisin kuin aiemmat huume-epidemiat, on 2000-luvun heroiiniepidemia iskenyt erityisesti Amerikan valkoiseen väestönosaan. On liioiteltua sanoa, että kyse olisi syrjäseutujen ongelmasta, sillä se näkyy ympäri Yhdysvaltoja, mutta toisin kuin aiemmin, nyt heroiiniin kuolee ihmisiä myös syrjäseutujen pikkukaupungeissa ja monet rankimmin kärsineet alueet ovat syrjästeutujen pikkukaupunkeja kuten opiaattiepidemian epicenter West Virginian, Etelä-Ohion ja Länsi-Kentuckyn alueella.

Se mitä olen itse ymmärtänyt, on Amerikan opiaatti- ja heroiiniepidemia jossain määrin uniikin tapaus, joka selittyy sillä, että voimakkaita kipulääkkeitä sekä markkinoitiin että määrättiin pitkään ilman riittävää valvontaa. Olen kuitenkin miettinyt, että voisiko muuallakin länsimaissa ja myös Suomessa tapahtua tulevaisuudessa jotain vastaavaa. Kovat huumeet leviäsivät uudessa mittakaavassa maan syrjäisempien osien pikkupaikkakunnille. Samalla kun suuremmat kaupungit nousevat entistä selvemmin taloudellisesti elivoimaisimmiksi alueiksi, siiryvätkö  aiemmin tyypillisesti suurkaupunkeihin liitetyt ongelmat, kuten huumeongelmat entistä enemmän syrjäseuduille?

Päästäänkö Kepusta joskus eroon? Puoluegallup 2017 lokakuu

Puoluekannatusarviot

Yle julkaisi näköjään tänään taas uuden puoluegallupin. Huomiota herätti tietysti  SDP:n kannatuksen selkeä kasvu ja kokoomuksen entistä kirkkaampi ykköspaikka. Vihreiden kannatuksen kasvu on ollut tänä vuonna niin rajua, että sen taittuminen ei ole ehkä kovin yllättävää. Vihreiden ei varmaan kannatta huoluestua gallupeista ainakaan ennen kuin kannatuslukemat ovat lähempänä 10:tä kuin 15:ta prosenttia. Innokkaiden persukannattajien haaveet pikaisesta paluusta pitkälti päälle 10 prosentin puolueeksi ottivat myös hieman takapakkia.

Jollain tavalla mietin kuitenkin tällä hetkellä eniten Kepun tilannetta. Pääministeripuolueena sen kannatus on sulanut rajusti, mikä ei ole kauhean yllättävää, kyse on tavallaan hyvin tyypillisestä kannatuksen menetyksestä, jota hallitusvastuu ja pääministeripuolueen asema helposti aiheuttaa.

Toisaalta Kepun kohdalla mietin myös pidempää aikaväliä ja sitä, kuinka pitkään maaseuturomantiikalle politiikkansa perustuva puolue voi säilyä merkittävänä tekijänä Suomen politiikassa. Oman ymmärrykseni mukaan juuri missään muualla Euroopassa ei ole millään tavalla merkittävää puoluetta, jonka idelogian ydin olisi Kepun tavoin maaseuturomantiikassa. Ruotsista löytyy aika hyvin Suomen kepua vastaava keskustapuolue, mutta sen kannatus ei ole vuosikymmeniin noussut edes päälle 10 prosentin. Muuten on aika hiljaista. Kuvaava ja hilariöösi detalji onkin, että europarlamenttissa kepu on osa liberaalidemokraattisen puolueen ryhmää.

Kun Kepun kannatus oli kuusi vuotta sitten vielä pari prosenttiyksikköä nykyistäkin alhaisemmalla tasolla ja vaalirahaskandaali sekä persujen nousu olivat vaikuttaneet todella paljon sen kannatukseen, ajattelin että tästä voisi lähteä Kepun ansaittu luisu kohti pienpuoluetta, mutta eipä näin sitten tapahtunut. Jotenkin sitä kuvittelisi enemmän tai vähemmän väistämätön urbanisaatio sataisi vähän pidemmällä aikavälillä Kepun laarista sivuun. En ole turhan toiveikas, mutta mietin että voiko härskille aluepolitiikalle toimintansa perustuva puolue oikeasti säilyttää loputtomasti asemansa yhtenä Suomen suurimmista puolueista.

Hajatuksia rajoista ja Katalonian äänestys itsenäisyydestä

Barcelona nousi terrorismin myötä ikävällä tavalla isosti uutisiin puolisentoista kuukautta aiemmin kuin arveltiin. Kataloniassa nimittäin järjestetään 1.10 kansanäänestys itsenäisyydestä. Hiljaisempana vaalivuonna tämä tapahtuma olisi varmaan kerännyt jo hieman enemmn mediahuomiota.

Katalonian kannalta kyse on sekä rahasta että historiasta ja identiteetistä. Katalonia on Baskimaan ja Madridin ohella Espanjan taloudellisesti parhaiten toimeentulevia alueita. Jos Kataloniasta lähtisi vähemmän rahaa Madridin kautta maan köyhemmille alueille, niin katalonialaisilla itsellään olisi enemmän rahaa käytettävänään. Tietysti itsenäistymisellä voisi olla myös taloutta epävakauttavia vaikutuksia  jos suhteet Espanajan suuntaan heikkenevät kovasti ja bisnekset muun Espanjaan suuntaan eivät suju ihan yhtä sutjaakkaasti kuin ennen.

 

Kuvahaun tulos haulle spain nuts gdp

 

Kyse on kuitenkin myös identiteetistä. Francon aikana katalaanin puhujia suorastaan vainottiin, mutta tuon jälkeenkään katalonialaiset eivät olleet täysin tyytyväisiä siihen, miten Madrid on heitä kohdellut.

En ole kovin hyvin sisällä Espanjan meiningeissä enkä tiedä a) Kuinka todennäköistä itsenäistyminen on, edes siinä tapauksessa, että enemmistö katalaaneista äänestäisi sen puolesta b) Kuinka hyvä asia Katalonian itsenäistyminen olisi Euroopan, Espanjan tai välttämättä edes Katalonian itsensä kannalta. En tunne Espanjan sisäistä tilannetta kummoisellakaan tavalla mutta tähän caseen ja rajoihin liittyy kuitenkin ihan mielenkiintoisia keskusteluja, joissa jotkut normaalit asemat heittävät vähän häränpyllyä.

Kovasti nationalimista diggaavat tyyypit eivät tunnu usein pitävän itsenäisyyttä hamuavien alueiden nationalismita, koska ne muistuttavat, että nykyiset kansallisvaltiot eivät ole mitään luonnollisia yksikoitä. Nykyiset kansallisvaltioiden rajat eivät ole kiveen hakattu totuus maailmasta ja keinotekoisten kansallisvaltioiden sisälläkin on monenlaisia alueellisia kiistakysymyksiä.  Monessa tapauksessa Euroopassa kiistakysymysten maantieteelliset rajalinjat kulkevat enemmän kansallisvaltioiden sisällä kuin niiden välillä.

Tilanne on samankaltainen myös Yhdysvalloissa, jossa on erikoinen fiksaatio osavaltioiden oikeuksiin. Tai siis ymmärrän oikein hyvin, että varsinkin suuressa maassa tietyistä asioista on parempi päättää paikallistasolla. Mutta ovatko 1800-luvulla vedetyt pyhät  osavaltioiden rajat tässä kohtaa taas se paras aluejako kun syvässä etelässäkin Hillary pieksi Trumpin kaksinumeroisella marginaalilla lähes kaikissa vähän isommissa kaupungeissa.

Kosmopoliittisemmin suuntautuneet ihmiset saattavat kannattaa Katalonian, Skotlannin tai vaikkapa Kurdistanin itsenäistymistä juuri sen takia, että rajojen muuttaminen muistuttaa nykyisten kansallisvaltioiden olevan sosiaalisia konstruktioita, joiden rajoja on mahdollista myös muuttaa.

Toisaalta joku voi sanoa, että tässä heittää hieman häränpyllyä tämän porukan normaalisti nihkeämpi suhtautuminen nationalismiin. En pidä tätä suoranaisena oksymoronina.  En kuitenkaan osaa antaa selkeää vastausta, missä tapauksessa tietyn alueen sisällä olevan pienemmän alueen itsenäistyminen olisi hyvä asia, jos enemmistö alueen ihmisistä tätä haluaa ja milloin ei.

Erityisesti lukeneemmat konservatiivit ovat tämän vuosikymmenen aikana naureskelleet (ehkä hieman turhankin naiiviksi karikatyrisoidulle) Fukuyaman ajatukselle liberaalin demokratian lopullisesta voitosta ja historian lopusta. Minusta on kuitenkin hieman samalla tavalla naiivia ajatella, että nykyisten kansallisvaltioiden rajat olisivat totuus maailmasta. Jossain määrin pidän eritasoisten rajojen luovaa tuhoa ja uudelleenpiirtelyä oikein tervetulleena asiana.

Amazon-efektejä

Olen muutaman kerran aiemmin sivunnut tässä blogissa Amazonia. Amazon on ollut mullistamassa nettikauppaa, tappamassa kauppakeskuksia ja viime aikoina on myös spekuloitu, uhkaako se nousta liian hallitsevaan asemaan vähittäiskaupassa. Näiden asioiden seurauksena sen julkisuuskuva ei ehkä ole yhtä hyvä kuin vaikkapa toisella nettijätti Googlella, mutta se on kuitenkin aika selvästi parempi kuin esimerkiksi Yhdysvaltain vähittäiskaupan ykkösellä Walmartilla.

Viime viikolla the nettikauppa nousi  taas isosti otsikoihin. Amazon ilmoitti perustavansa Pohjois-Amerikkaan  toisen pääkonttorin, johon tulisi pitkällä aikavälillä 50 000 uutta työpaikkaa. Amazonin nykyinen pääkonttori sijaitsee Seattlessa, joka ei kokonsa puolesta kuulu ihan Yhdysvaltain suurimpien kaupunkien joukkoon, mutta on kuitenkin merkittävä metropolialue ja joiltain osin Amazoninkin vaikutuksesta kasvanut ja pärjännyt taloudellisesti todella hyvin viime vuosikymmenet. Seattlessa maankäyttöä säädellään hieman tiukemmin kuin monissa muissa paikoissa ja siellä ei ilmeisesti olla myöskään tarjottu ihan sellaisia verohelpotuksia ja muita kivoja etuja kuin Amazon olisi toivonut.



Kaiken tämän seurauksena ei tavallaan ole kovin yllättävää, että yksi jos toinen metropolialue on ilmoittanut olevansa valmis ottamaan Amazonin avosylin vastaan. Kuuntelin tänään Youtubesta jonkun uutisjutun aiheesta ja ennen kuin tajusin tuon videon loppuneen, sieltä alkoi tulla automaattisesti seuraavia videoita. Ja sieltä siis tuli pitkä lista paikallisia uutislähetyksiä, joissa kerrottiin kuinka meidän metroplialueellamme on hyvät mahikset tässä kisassa.

Jatkoin sitten kymmenisen minuuttia toisella korvalla noiden juttujen kuuntelua kun Youtube tarjosi peräkkäin videot joissa, Hartford, Pittsburgh, Milwaukee, Sacramento, Kansas City ja Minneapolis esittäytyivät omissa alueellisissa uutislähetyksissään luontevana paikkana Amazonin uudelle pääkonttorille. Millään näistä kaupungeista ei kai ole realistista saumaa napata Amazonin pääkonttoria itselleen, mutta tähän liittyen voisi kyllä tehdä yhden Amerikan kahtiajaon. Toisella puolella kaupunkialueet, jotka ainakin puolitosissaan havittelevat Amazonin pääkonttoria, ja toisella puolella harvemmin asutut ja perifeerisimmät alueisiin, joille tuo ei ole sitten millään tasolla realistista. Tai ehkä jaon voisi myös tehdä niihin alueisiin joista löytyy (nykyään Amazonin omistama) Whole Foods ja niihin joissa sitä ei ole.

Whole Foods store locations as of June 2017

Vaikka on hieman alettu pelätä, että Amazon saattaisi tulevaisuudessa tappaa kilpailua, niin Amazonista totisesti kilpaillaan ja näyttää, että kaupunki joka lopulta saa uuden pääkonttorin joutuu tekemään aika paljon Amazonin eteeen. Voxin näkökanta oli, että tämä on race to the bottom ja Amazon voisi vain pysyä Seattlessa.

Jotkut ehtivät myös huomauttaa, että Amazon ei ole sanonut että sen Pohjois-Amerikan toisen pääkonttorin tarvitsisi välttämättä sijoittua Yhdysvaltoihin. Varsinkin Toronto, mutta myös Vancouver ovat olleet mukana spekulaatioissa. Amazonin toimitusjohtaja Jeff Bezoshan ehti ottaa yhteen Trumpin kanssa jo vaalikampanjan aikana eivätkä suhteet hirveästi tuon jälkeenkään lämmenneet. Pääkonttorin sijoittaminen Kanadan puolelle poikisi kyllä varsin mielenkiintoisen mediamylläkän.

INSERT DESCRIPTION

 

Toisaalta vakavastiotettavimpien kandidaattien joukossa on myös monia syvän etelän suurkaupunkeja, ainakin Dallas, Austin ja Atlanta. Pitkän aikavälin trendinä Yhdysvalloissa on ollut, että nopeimmin kasvaneet kaupungit ovat löytyneet suurelta osin etelästä. Ja totta kai näillä alueilla on myös ollut työpaikkoja ja suuryrityksiä, mutta monet seksikkäimmistä teknologiayrityksistä ovat sijoittuneet liberaaleille rannikoille ja vanhemmille kaupunkialueille. Tässä mielessä Amazonin asettuminen jonnekin hajautuneella kaupunkialueelle, republikaanien vahvasti hallitsemaan osavaltioon olisi ehkä pieni muutos. Amazonia houkuteltaessa etelässäkin kuitenkin varmaan yritetään esiintyä hieman todellisuutta suvaitsevaisempina ja liberaaleina.

Ilmeisesti Amazon kuitenkin välttelee kaikkein kalleimpia alueita eli New Yorkia, Bay Areaa ja Los Angelesia. New York Times teki tilastoaineistollaan tulkinnan, että Amazonin tulisi sijoittua Denveriin. Muita vakavimmin otettavia kandidaatteja taitavat olla ainakin Atlanta, Boston, Chicago ja Dallas. Enpä ole koskaan aiemmin erityisesti ollut kiinnostunut siitä, mihin joku yritys pääkonttorinsa sijoittaa, mutta tämä Amazonin case vaikuttaa kaikkinene korollaareineen ihan mielenkiintoiselta. Amazon on kyllä onnistunut markkinoimaan hyvin tämäkin jutun julkisuudessa.

Kasautumisedut, kaupungit ja aluepolitiikka

Junamatkalla luettavakseni valikotui Wired magazinen uusin numero. Artikkeli Why Middle America and Sillicon Valley dont mix kuvasi denveriläistä jannua, joka yritti saada vakuutusten nettimyyntiä tms. tekevän startuppinsa lentoon. Näissä Starp up-kiemuroissa ei ollut varsinaisesti mitään erityisen mielenkiintoista, mutta artikelin havainnot siitä, kuinka Middle Americasta on vaikea ponnistaa ihan terävimmälle huipulle, olivat ihan mielenkiintoisia. Viimeisen vuosikymmenen aikana Piilaakson suhteellinen merkitys on kasvanut entisestään, suuri osa merkittävistä teknologiayrityksistä toimii siellä ja Denverin kaltaisissa metropoleistakin on vaikea nousta aivan terävimmälle huipulle. Tämän seurauksena päädyin sitten loppu junamatkan ajan naputtelemaan ylös aihepiiriä sivuavia ajatuksiani.

Syrjästeutujen tyhjeneminen, kaupungistuminen ja metropolien taloudellisen merkityksen kasvaminen ovat enemmän tai vähemmän väistämättömiä kehityskulkuja ja Helsingin tuore pormestari Jan Vapaavuori on ihan aiheestakin toistellut, että kaupungistuminen ei ole tykkäämiskysymys. Kehitykseen voidaan vaikuttaa hieman, mutta kovan luokan kepuloinnillakin kehitystä voidaan vain hidastaa. Puhtaasti markkinavoimien muovaamassa maailmassa Suomessa, mutta myös muualla kaupungistuminen olisi kovempaa ja sillä olisi myös plussamerkkinen vaikutus talouskasvuun. Tämä ei edelleenkää tarkoita, etteikö jollain tasolla saattaisi olla hyödyllistä ohjata kaupungistumista potentiaalisten haittojen ehkäisemiseksi.

Esimerkiksi Suomessa keskustelu menee kuitenkin raivostuttavan usein yksiulotteiseen Helsinki vastaan maakunnat-väittelyyn. Ode Soininvaara käsitteli aihepiiriä hiljattain taas ihan hyvin blogikirjoituksessaan Helsingin kasvu – koko maa asuttuna?.

Helsinkiin suuntautuvan muuttopaineen vähentäminen edellyttäisi, että tuettaisin muita, kehityskelpoisimpia kaupunkeja. Se on jokseenkin täysin eri asia kuin tukea huonoimmin eväin varustettuja alueita. Jos aluepolitiikan tärkeimmäksi päämääräksi otetaan toivottomimpien alueiden tekohengittäminen, se tarkoittaa, ettei tehdä mitään sille, että Tampere, Oulu, Jyväskylä ja Turku voisivat ottaa suuremman vastuun urbanisoitumisesta.

Sanotaan se nyt suoraan: jos kunnan väestön mediaani-ikä on noussut kuuteenkymmeneen vuoteen, on aika siirtyä oireen mukaiseen hoitoon. Aluepolitiikkaan käytetyt rahat menevät hukkaan, jos sen päätavoitteeksi tavoitteeksi otetaan epätoivoisimpien alueiden tekohengittäminen.

On ymmärrettävä vaatimus, että ihmisiä ei pidä asettaa asuinpaikan takia eriarvoiseen asemaan ja siksi kaikkialla maassa pitäisi turvata samat palvellut. Tätä ei käyttännössä oikein voi ihan täysmittaisesti toteuttaa, mutta hyväksyn tämän jonkinlaiseksi ihanteeksi johon pyritään. Sen sijaan en pysty ymmärtämään ajatusta, että alueerakenne olisi asia, jonka ei pitäisi muuttua ja pitäisi ensisijaisesti tukea joitain alueita. Olennaista olisi tukea ongelmallisilla alueilla asuvia ihmisiä ja yksi keskeinen keino on tehdä muuttaminen paremmin menestyvälle alueelle mahdollisimman helpoksi.

Aluepolitiikan perusajatus pitäisi perustua jo muinoin Johann Heinrich von Thünenin ja Walter Christallerin havaintojen tapaan keskusverkkohierarkiaan ja keskusten vaikutusalueiden hahmottamiseen. Suomen kaltaisessa alueeltan valtaisassa, mutta asukasluvultaan pienessä maassa ei ole mahdollista luoda levällään olevien pikkupaikkakuntien verkostoa. Siitä voi väitellä minlälainen kaupunkiverkosto olisi ideaali ja missä määrin julkisen vallan pitäisi ohjata kehitystä kohti tuota ideaalia. Sen pitäisi kuitenkin tapahtua niin että meillä on riittävän vahvoja keskittymiä ja sen ei varsinkaan pitäisi tapahtua, niin että pyritään suoranaisesti estämään hyvin menestyvän suurkaupunkien kasvua.

Kuvahaun tulos haulle world is spiky

Kirjoituksen alussa mainitsemani Wiredin juttu kuvaa tietyllä tavalla kuitenkin äärimmäisen keskittymisen seurauksia. Globaalissa kilpaluissa jopa yli 300 miljoonan asukkaan Yhdysvalloissa paljon asioita keskittyy muutamille suurimille kaupunkiseuduile. En edelleenkän tiedä missä määrin ja millä tavoin julkisen vallan pitäisi yrittää vaikuttaa tähän kehitykseen. Tuollaisesta äärimmäisestä globaalin mittakaavan keskittymisestä seuraa kuitenkin monenlaisia negatiivisiakin ulkoisiavaikutuksia. Herää myös kysymys missä määrin edes Helsinki on tässä tarkastelussa riittävän suuri kaupunkiseutu pärjäämään globaalissa kilpailussa ja jos asioita mietittäisiin puhtaasti kansallisvaltioiden välisenä taisteluna toisiaan vastaan, niin Suomen kannattaisi antaa Helsingin kasvaa ja ehkä suorastaan pyrkiä hyvin aktiivisen keskitttämiseen.

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Pitää varmaan yrittää jäsennellä tähän aihepiiriin liittyviäni ajatuksia useampaan kirjoitukseen joskus tulevaisuudessa. Jonkinlainen perusajatus nyt kuitenkin on, että kaupungistuminen ja suurten metropolien vaikutuksen kasvu ovat megatendejä, johin voidaan vaikuttaa vain hyvin rajallisesti ja pitäisi miettiä miten aihepiirin liittyviä ongelmia voisi olla mahdollista hallita ja ratkoa.