20 oppituntia 1900-luvulta: Timothy Snyder On Tyranny

Mukaan tarttui Timothy Snyderin tuore kirjanen On Tyranny – Twenty lessons from the twentieth century. Aiemmin 1900-luvun synkimmistä tapahtumista tiiliskiviä kirjoittanut Snyder on haistellut nyt ajanhenkeä ja päättänyt kirjoittaa 2010-luvun ihmiselle lyhyen oppaan tyranista 1900-luvun perusteella. Tämä oli aikas ohut ja selkeästi mahdollisimman laajalle yleisölle suunnattu kirjanen, mutta toiminee tässä  tarkoituksessa oikein hyvin ja tämä voisi olla monille ihan hyvä joululahja.

Yleinen hokema on, että ne jotka eivät opi historiasta ovat tuomittuja toistamaan sitä. Toisaalta usein historiasta kuitenkin opitaan väärät tai vain omaan agendaan sopivat asiat ja yritetään soveltaa niitä virheellisellä tavalla erilaiseen tilanteeseen. Mutta ainakin jonkinlainen historian ymmärtäminen auttaa laittamaan nykymaailman tapahtumat jonkinlaiseen laajempaan kontekstiin.

Snyderin ensimmäinen oppitunti liittyy siihen miten normaalit ihmiset ovat sopivan tilaisuuden tullen valmiita menemään paljon pidemmälle kun mitä osaisimme normaalissa tilanteessa kuvitellakaan. Olennaista on, että meillä olisi instituutiot ja rakenteet, jotka eivät rohkaise ihmisiä tuomaan esiin ihmisyyden pimeimpiä puolia. Tämä liittyy mielestäni myös keskusteluun islamista. Monet muslimit toimivat islamilaisissa maissa tavoilla, joka ei ole samalla tavalla mahdollista länsimaissa. Silloin kun liberaali demokratia vallitsee, toimii valtaosa ihmisistä enemmän tai vähemmän sen puitteissa, mutta tilanne voi muuttua varsin nopeasti jos ympärillä olevia instituutiotoita aletaan sabotoida.

 

Kuvahaun tulos haulle on tyranny

 

Toinen oppitunti liittyykin juuri liberaalin demokratian instituutioiden puolustamiseen. Itse olen ollut jo pidempäänkin huolestunut siitä, kuinka järjestelmällisesti tietyt ryhmät yrittävät tuhota asiallisesti toimivaa mediaa ja riekkuvat siitä, että teknologisen kehityksen myötä ongelmiin joutunut ammattimainen tiedonvälitys siirtyy yhä enemmän erilaisten netin roskamedioiden haltuun.

Seuraavat oppitunnit liittyvät siihen, ettei pidä tuudittautua nykyisten instituutioiden kuolemattomuuteen, siihen kuinka symbolien käytöllä ja käytetyillä ilmaisulla on aidosti vaikutusta ja kuinka “Minä vain seurasin käskyjä” on tilanne, johon ei pidä päätyä. Ehkä Snyderin mainitsemalla tavalla kannattaa tällä hetkellä kiinnittää huomio ennen kaikkea Venäjälle ja Itä-Eurooppaan, katsoa mitä siellä on tapahtunut ja tapahtuu sekä miettiä kuinka voitaisiin olla varmoja, ettei samaa tapahdu lännessä. Yhdysvalloissa olisi voitu oppia paljon Venäjän Ukrainassa jo vuosia sitten suorittamista valeuutiskampanjoista.

Snyder suosittelee lukemaan kirjoja ja niin suosittelen minkäkin, mutta Snyderin jutuissa on jopa yllättävän paljon oppitunteja netin vaarallisuuteen, perinteisempään tiedonvälitykseen ja kasvokkaisen kommunikaation tärkeyteen liittyen.

 

Yhdestoista oppitunti oli minusta yksi parhaista. 2000-luvulla jonkinlainen “postmodernistinen nihilismi”, johon liittyen nykyään anglosfäärin likaviemäreissä viljellään sitten sanoja kuten “moral fags” ja “white knighting”, on vallannut alaa. Mutta tämän ylittäminen on ehkä juttu, johon pitäisi pyrkiä. Olisin voinut kirjoittaa tämänkin tekstin kyynisemmin, painottaen sitä kuinka tämän kirjan avulla Snyder haluaa nyt tehdä itselleen nimeä ajankohtaisesti Trumpista ja totalitarismista puhumalla ja tässä on varmasti myös ripaus totuutta, mutta se ei kuitenkaan olisi huomio, joka poistaisi kirjan aidot ansiot tai jota edes haluaisin korosta.

On Tyranny on hyvä kirja varsinkin nuorelle tai laiskalle lukijalle, mutta lukemisen arvoinen paketti ihan meille kaikille.

Tarina heroiinista ja opiaateista – Sam Quinones, Dreamland

Yhdyvaltoja riivaava heroiini- ja opiaattiepidemia on viime vuosina saanut jatkuvasti yhä enemmän mediatilaa ja minä, kuten monet muutkin olemme tulleet sisään tähän tarinaan vasta viimeisen parin vuoden aikana. Kuitenkin jo vuosituhannen vaihteessa lähtien kasvava määrä ihimisiä on koukuttunut opiaattipohjaisiin kipulääkkeisiin ja näistä monet ovat siirtyneet myöhemmin heroiiniin. Monien aihepiiriä tuntevien näkökulmasta mediahuomio on tullut pahasti perässä ja näihin kuuluu Sam Quinones. Sain juuri luettua loppuun Quinonsein kirjan Dreamland: The True Tale of America’s Opiate Epidemic, jossa tämä kuvaa ja taustoittaa tätä tragediaa.

Oxycontin, Opiaatit ja kivunhoidon vallankumous

Kronologisesti tarina alkaa Yhdysvaltain hyvin sääntelemättömästä lääkkeiden mainnonasta ja etenee nopeasti 80-luvulle, jolloin nuoret lääkärit joutuvat elämään ympäristössä, jossa vahvoja kipulääkkeitä ei määrätty edes kuoleville syöpäpotilaille. Tätä taustaa vasten pain revolution on ymmärrettävä. Kehitys kuitenkin johti siihen että monet vahvat kipulääkkeet, erityisesti nyt notoriöösi OxyContin tulivat  vapaammin saataviksi ja niitä alettiin määrätä myös kroonisesta kivusta kärsiville. Varsin heppoisten tutkimustulosten perusteella tehtiin myös johtopäätöksiä, etteivät opiaatit todellisuudessa koukuta juuri ketään. Osittain näiden hatarien tutkimuksen pohjalta päädyttiin myös ajatukseen, ettei määrättyjen lääkkeiden määrällä ole niin suurta väliä.

Leikkauksista toipuville saatettiin määrätä kolmen päivän sijaan 30:n päivän annoksia. Ja kun Amerikassa ollaan, niin lailisia lääkkeitä on sitten mahdollista myös markkinoida aika vapaasti. Eryisesti Oxyconyonin piti olla alunperin vaaraton ja tehokas. Vähän kuin heroiini ja morfiini aikoinaan. Sellaisenaan ja kohtuullisesti käytettynä Oxycontoin  ei ole näiden aineiden tasoista kamaa, mutta isoina annoksina ja pillereitä murskaamalla, ja tätä pölyä nuuskaamalla tai piikittämällä päästiinkin sitten jo hyvin lähelle heroiinia ja morfiinia.

Dreamland alkaa Ohion Portsmouth-nimisestä pikkukaupungista ja kirjan nimi viitta tuolla aiemmin olleeseen valtavaan uima-altaaseen ja sen ympärille rakennettuun ajanviettoalueseen. Portsmouth oli teollisuuskaupunki, joka on ollut laskussa jo pitkään ja siitä muodostui jotakuinkin surullisin mahdollinen esimerkki ruostevyöhykkeen epätoivosta ja opiaattien tuhovoimasta. Nyt 2000-luvulla teollisuutensa jo aiemmin lähes kokonaan menettäneen kaupungin viimeisten kivijalkakauppojen tilalle tuli kasoittain “kivunhoitoon” erikoistuneita lääkärinvastaanottoja, joista osaa pyörittivät lähinnä rikolliset ja lopuistakin suuri osa tienasi hyvin määräämällä heppoisin perustein addiketeille opiaattipohjaisia lääkkeitä. Oxycontoneista tuli näillä alueilla suorastaan käypää valuuttaa jolla pystyi maksamaan tavaroista ja palveluista. Myöhemmin nämä pill millit levisivät kuitenkin ympäri Amerikkaa, tosin esimerkiksi Florida, jossa sääntely oli erityisen olematonta, kunnostautui erityisenä roistolääkärien keskittymänä.

Nimenomaan alue joka käsittää West Virginian, Etelä-Ohion ja Länsi-Kentuckyn, on  paikka johon heroiinidpidemia on iskenyt kaikkein koviten. Tuo on myös alue, jota Dreamlandiakin suurempaa suosiota saanut valkoisen roskaväen elämää kuvaava hittikirja Hillbilly Elegy kuvaa. J.D. Vancen kotikaupunki Middletown on reilun sadan kilsan päässä Portsmouthista. Vaikka nämä Amerikan sydänmaan pikkukaupungit ovat alueita, jonne opiaattiepidemia on iskenyt pahiten, on kyseessä kuitenkin koko Yhdysvaltoja koskeva ongelma.  Aiemmista erityisesti suurkaupunkien ghettoja, mustia ja marginaisoituneita ihmisiä koskeneista huumeongelmista eroten nykyinen opiaattiepidemia koskettaa myös monia hyvin toimeentulevia ihmisiä, vauraita esikaupunkeja ja erityisesti valkoista väestönosaa. Dreamland onkin kuvaus suurimpien metropolien ulkopuolisesta Amerikasta. Agreessiviset heroiinikauppiaat laajensivat osittain väkivaltaisia reviiritaiteluita välttääkseen markkinoitaan nimenomaan perinteisten huume-hubien ulkopuolelle, kaupunkeihin kuten Boise, Columbus, Portland ja Santa Fe.

Mexican connection

Quinones tuli opiaattien ja heroiinin tarinaan mukaan kuitenkin eri näkökulmasta kuin useimmat ihmiset. Hän asui 10 vuotta Meksikossa ja kirjoitti tämän jälkeen Los Angeles Timesille Meksikosta tulleiden huumeiden jakeluketjuista Yhdysvalloissa. Espanjaa puhuvana rikostoimittajana ja Meksikon tuntijana hän onnistui sukeltamaan syvälle heroiinimaailmaan ja rakentamaan erityisen tarkan kuvan Xaliscon pikkukaupungista tulevista huumesoluista. Nämä solut olivat merkittäviltä osin vastuussa siitä kuinka edullisen ja hyvin puhtaan heroiinin tarjonta kasvoi Yhdysvaltojen pienemmissä kaupungeissa.

Quinones kutsuu tätä porukkaa nimellä Xalisco boys, nimi jonka hän kuuli Denverin heroiinikauppaa tunteneelta poliisilta. Sen lisäksi että nämä Xaliscon pojat onnistuivat levittämään heroiinia moniin Amerikan pienempiin kaupunkeihin ne myös toimivat hyvin eri tavalla kuin meksikolaiset kartellit, suuret mafiaorgnisaatiot tai Bloodsit ja Cripsit. Xaliscon pojat katsoivat mihin poliisit ja DEA kiinnittivät huomionsa ja tekivät kaikkensa, jotteivat herättäisi näiden kiinnostusta. Ei käytetty aseita ja hankittu markkinaosuutta väkivallalla. Kamaa toimitettiin kaupungista toiseen pieninä annoksina ja kadulla kiinniotetulta diileriltä ei koskaan löytyyt kovin montaa grammmaa. Meksikosta tulleet nuoret miehet viettivät puoli vuotta yhdessä kaupungissa ja palasivat takasin Meksikoon. Eri kaupunkien solut vaikuttivat poliisille pitkään täysin toisistaan irrallisilta pikkupelureilta.

Xaliscolaiset tunsivat yleensä toisensa, mutta toimivat hyvin hajautetusti itsenäisinä soluina ja saivat heroiininsa useilta eri kotikylän ympäristön viljelijöitä. Bisnesmalli oli siinä mielessä valtaväestönkin kannalta hyvä, ettei nähty ammuskeluja ja reviirisotia, mutta ikävä tietysti siitä näkökulmasta, että laajentuminen onnistui helposti ja heroiiniin koukuttuneiden määrä kasvoi hiljaa ilman, että ihmiset ymmärsivät ongelman laajuutta.

Meksikolainen black tar-heroiini erosi myös valkoisesta jauheesta. Kama oli paljon puhtaampaa kuin mihin varsinkaan pikkukaupungeissa oli totuttu ja tämä jo sinällään oli aika kova myyntivaltti. Kun hallussa oli koko jakeluketju ja sen diilerit olivat kuukausipalkalla, ei kukaan yritättänyt laimentaa kamaa matkalla asiakkaille. Meksikosta tulleet pojat elivät aika spartalaisesti ja solun päämiehet pitivät huolta, etteivät nämä bilettäneet tai perseilleet kovasti. Tätä sai sitten tehdä kotona Meksikossa kun kuuden kuukauden urakka oli ohi. Xaliscon pojat eivät kuitenkaan luottaneet pelkästään ylivoimaiseen tuotteesensa vaan olivat asiakaspalvelijoita. Homma oli luotettava huumeiden kotiinkuljetuspalvelu. Narkkareita kohdeltiin kohteliaasti asiakkaina, sunnuntaina saattoi saada ilmaisen satsin ja uusien asiakkaiden esittelystä palkittiin. Jos joku meinasi lopettaa saatettiin tälle tuoda pari annosta ilmaiseksi. Kyynistä menoahan tuo oli, mutta toimi tehokkaasti ja osaltaan mahdollisti Xaliscon poikien menestyksen. Merkittävä tekniikka oli myös etsiä narkkareiden avustuksella methadonic-klinikoita. Narkkarit johtivat Xaliscon pojat toisten narkkarien luokse ja parhaimmillaan kaupungista toiseen.

Diilerit ymmärsivät markkinonnin merkityksen, eivät kuvitelleet nousensa Tony Montanaksi ja olivat tällä tekniikalla merkittävässä roolissa luomassa nykyistä Amerikan heroiiniepidemiaa. Monet päätyivät vankilaan Amerikaan mutta monet myös nousivat Meksikon ryysyköyhälistöstä länsimaiseen keskiluokkaan ja rahaa valui myös koko kylään joka nousi Meksikon varakkaimpien alueiden joukkoon. Kyseessä oli ehkä jopa erityisen hyvin trumpilaiseen narratiiviin sopiva tarina. Meksikoilaiset tulevat ja tuhoavat Amerikan pikkupaikkakunnat hirvittävällä heroiinivyöryllä ja vievät voittonsa kotikyläänsä.

Free to choose?

Monien aineiden tapaan opiaatit vievät käyttäjänsä jatkuvalle matkalle taivaan ja helvetin välille, mutta vielä usempia muita aineita rajummin. Kivun lievityksen graalin maljaa ei taida olla olemasassa ja vahvojen kipulääkkeiden kohdalla riippuvuuden riski taitaa aina olla olemasa. Kirjan loppupuolella kerrotaan myös roistojen pyorittämiä kipuklinikoita ja opiaattien väärinkäyttöä vastaan taisteellesta ohiolaislääkäristä, joka eli elämänsä viimeiset kuukaudet syöpään kuolevana, mutta kivusta vapaana. Opiaateille siis on paikansa, mutta Amerikan 2000-luvun opiaattiepidemiaa katsottaessa on vaikea ajatella, etteikö tälläisia aineita pitäisi säädellä tiukasti. On vaikea kuvitella mitään orjuuttavampaa asiaa kuin heroiinieaddioktio. Laiskat yltäkylläisyyden keskellä eläneet teinit eivät viitsineet siivota aiemmin edes omaa huonettaan, mutta kävelivät viisi kilometriä lumimyrkyssä, jotta saisivat välttämättömän fiksinsä.

Olen monessa suhteessa hyvin liberaali ja kannatan nykyistä vapaampaa huumelainsäädäntöä ja esimerkiksi Narconomics-kirjasta kirjoittaessani mainitsin tuntevani päihdekeskusteluissa sympatiaa libertaareja kohtaan.  Tämän kirjan ja VOX:n aihetta käsitellään podcast-jakson jälkeen olen kuitenkin taas hieman skeptisempi voimakkaan liberaalia huumepolitiikka kohtaan. Kun jotain ainetta saa laillisesti valmistaa suuryritykset lähtevät mukaan sekä markkinoivat ja lobbaavat tuottettaan voimakkaasti. Kannabiksen tapauksessa tämä ei ole niin vaarallista, mutta Oxycontonin tapaisilla tai sitä vielä voimakkaammilla aineilla pystytään jo tekemään melkoista tuhoa.

 

I no longer judge drug addicts, I no longer judge prostitutes.

Monet vaikenivat pitkään häpeän takia lähipiirissään tapahtuneista huumekuolemista. Kirjan alussa isoäiti kertoilee nähneensä lapsenlapsena kärsimyksen ja kuinka hän ei enää tuomitse ihmisiä. Sikäli kun tällä järjetöntä tuhoa tehneellä epidemialla on mitään positiivisia vaikutuksia, niin ehkä se jossain määrin saa eri ryhmistä tulevat ihmiset ymmärtämään paremmin toisiaan. Opiaattiepidemian ratkaiseminen saattaa olla niitä harvoja asioita Nyky-Amerikassa, jossa republikaaneilla ja demokraateilla saatta olla mahdollisuudet löytää toisensa. Vuosi 2016 oli ymmärtääkseni jälleen uusi opiaattikuolemien huippuvuosi. Vaikka pahimpia pill millejä alettiin pistää kiinni jo vuosia sitten ja ongelmasta puhutaa nyt laajasti, on ongelma jo niin laajalle levinnyt, että sen kanssa joudutaan elämään pitkään. Yksi terveydenhuoltouudistuksen  alakohta onkin  ehkä se, miten suhtaudutaan opiaattikoukussa oleviin.

Quinonesin kirja oli mielenkiintoinen sukellus synkkään aiheeseen ja ehkä laajemminin tiettyihin Amerikan irvokkaimpiin piirteisiin. Dreamland koostui lyhyistä kappaleista, jotka käsitteleivät vuorotellen meksikolaisia diilereitä sekä amerikkalaisia lääkäreitä, poliiseja, virkamiehiä, narkkareita ja kuolleiden läheisiä. Tässä mielessä se oli hyvin helppolukuinen ja lyhyiden lastujen kautta rakentui monipuolinen kuva tästä tragediasta. Kirjaa voisi joiltain osin melkein kuvailla jonkinlaiseksi rikosjännäriksi, joka kuitenkin perustuu tositapahtumiin. Ehkä pain managment-liikkeen historiaa käsiteltiin omaan makuuni tarpeettoman pitkästi, vaikka se kokonaisuuden kannalta olikin merkittävä juttu.

Lisää aiheesta

Huumeiden taloustiedettä – Narconomics, Tom Wainwright

Sam Quinonesin blogi

Sam Quinones kirjastaan Econtalk-podcastissa




Sam Quinones WTF-podcastissa

VOX:in podcast Opiaattiepidemiasta

John Oliver Opiaattiepidemiasta

 

Untergang des Anstandes

En ole viime aikoina turhaan tarkkaan seurannut Yhdysvaltojen politiikkaa tai Trumpin viimeisimpiä töhöilyjä, mutta nyt on Twitterissä näköjään vaihteeksi taas aika kovaa kamaa. Yhdysvaltojen presidentti retwiittaa muokatun videon omasta wrestling-seikkailuistaan. Tämä on monella tasolla kuvaava ja vastenmielinen tiivistys aikakaudestamme.

En ole ihan varma, pystyykö sanaa decency kääntämään näppärästi yhdellä sanalla suomeksi. Google translatorin tarjoamat säädyllisyys ja sovinnaisuus osuvat kuitenkin aika lähelle. Trumpin tekemisiä kohtaan voi perustellusti hyökätä monesta suunnasta. Yksinkertaisesti täydellinen käytöstapojen ja decencyn puute on minulle ehkä kuitenkin jopa vastenmielisin piirre Amerikan nykyisessä presidentissä.

Konservatiivisuuteen taitaa helposti aina liittyä jonkinlainen kaksinamoraali ja minun on vaikea kokonaisuutena allekirjoitaa kovin suurta osaa republikaanisen puolueen aatemailmasta. Siti olen kuitenkin ajatellut, että perinteisessä republikaanisen arvomaamailmassa on oikein kunniotettaviakin asioita. Viime aikoina olen esimerkiksi ihan mielenkiinnolla tutustunut hiljattain The Vanishing American Adultkirjan julkaiseen republikaanisenaattori Ben Sassen ajatuksiin. Vaikea ajatella, että Trumpin toilailut kuvaisivat mitään muuta kuin täydellistä säädyllisyyden perikatoa, vaikka olisi liberaalin demokraatin sijaan republikaani ja konservatiivi.

Yuval Noah Harari – Nationalism vs. Globalism: the new political divide

Tänä vuonna olen useammastakin suunnasta kuullut hehkutusta israelilaisen Yuval Noah Hararin kirjasta Sapiens: A Brief History of Humankind. Viime vuonna Harari julkaisi myös uuden kirjan Homo Deus: A Brief History of Tomorrow. Olen laittanut nämä kirjat pitkälle lukulistalleni ja Harari vaikutta henkilöltä, joka kykenee tekemään tuoreelta tuntuvia havaintoja viimeisten vuosien tapahtumista laittamalla ne laajempaan historialliseen kontekstiin. Suosittelen kuuntelemaan vaikkapa tämän haastattelun, jonka kuuntelin tänään työnteon ohessa.

Trumpin hyödyntäminen Euroopassa

Monet (minä mukaan lukien) olivat väärässä kun ajattelivat, ettei Donald Trumpilla ole realistisia mahdollisuuksia presidentiksi. Valitettavasti monet (minä mukaan lukien) olivat väärässä myös silloin kun ajattelivat, että Trump alkaisi käyttäytyä edes hieman presidentillisemmin virkaanastumisen jälkeen.

Euroopassa nationalistinen taantumuksellisto on jo pitkään käyttäynyt hieman Trumpin tyylistä strategiaa, jossa töräytellään vähän mitä sattuu, ja sen jälkeen uhriudutaan ja valitetaan, miten sananvapautta rajoitetaan kun joku kritisoi heidän sanomisiaan. Usein sen jälkeen kun on jouduttu vaikeuksiin, on myös sanottu, että tämähän on vaan puhetta, pientä provokaatiota tai vitsiä. Trumpin tapauksessa olemme kuitenkin nähneet, ettei kyse ollut puheista, vaan liberaalin länsimaisen demokratian perusteita vastaan on hyökätty myös tekojen tasolla.

Tämä on mahdollisesti yksi asia, jota Euroopan liberaalit voisivat hyödyntää argumentoinnissaan. Ei varmastikkaan kannata liian usein viitata Trumpiin, tai verrata kaikkia Euroopan nationalisteja suoraan häneen, mutta sopivassa tilanteessa esittää, kuinka Trumpin kohdalla nähtiin, että kyse ei ollut vain provokaatioista. Kun nationalistinen taantumuksellisto töräyttelee ihan mitä sattuu, voidaan viitata Trumpiin ja sanoa, että nämä voivat ihan oikeasti yrittää toteuttaa synkkiä puheitaan jos pääsevät valtaan. Kyse ei ole vain vitseistä, tyhjästä puheesta ja provokaatioista.

 

 

RIP Hans Rosling – Hyvästi tilastollisesti valistunut optimismi?

Eilen jouduimme murheemksemme lukemaan, että Hans Rosling on kuollut “vain” 68 vuoden iässä. Kaikenmaailman viihdetähtiä ja tusinaiteilijoita tulee ja menee, eivätkä nuo esimerkiksi viime vuoden aikana minua kauheasti hetkauttaneet, mutta Hans Roslingin kuolema aidosti kosketti minua.

Muistan että jossain Roslingin videon kommenteissa miestä luonnehdittiin tilastollisesti valistuneeksi optimismin messiaaksi. Joku kommentoi häntä myös väestötieteen myytinmurtajaksi. Joistain pienistä puutteistaan Rosling symboloi minulle monia sellaisia asioita, joita suuresti arvostan.

Voisi varmaan katsella uudestaan miehen luentoja ja suosittelen niitä aivan jokaiselle, joka haluaa ymmärtää minkälaista globaali kehitys on viimeisen sadan vuoden aikana todellisuudessa ollut.

Jotenkin vain ikävällä tavalla tuntuu, että Roslingin kaltaisen hahmon kuolema Thomas Schellingin kuoleman tapaan juuri tässä ajanhetkessä symboloi laajempiakn kehityskaaria. Hyvästi tilastoihin pohjautuva optimismi. Tervetuloa raaka itsekyys, sairaalloinen kyynisyys ja fiilispohjaiset päätökset.

Voima, Kaaos ja peruskannattajat

Kuuntelin juuri Fivethirtyeightin podcastin Trumpin alkutaipaleesta ja tuossa sivuttiin monia minunkin ajattelemiani asioita. Trump on pistänyt tuulemaan heti virkaanastujaisten jälkeen ja asioita on tapahtunut vauhdilla. Tähän liittyy moniakin asioita. Ensinnäkin voidaan ajatella, että informaatiotulva ja epäselvyys Trumpin asetusten tulkinnasta ei ole pelkästään Trumpin toimninnan seuraus vaan myös sen tavoite. Trump imi vaalikampanjansa energiaa mediamylläkästä eivätkä journalistit ehtineet kunnolla käsittelemään Trumpin yhtä töräytystä ennen kuin piti jo uutisoida toisesta. Sama tilanne jatkuu edelleen.

Trump yrittää toimia vauhdilla, eikä asioita ehditä kunnolla selvittää ja taustoittaa. Tästä syntyy haitallinen ristiriita. Trumpin liberaalia demokratiaa tuhoava toiminta pitäisi tuoda kansan tietoon mahdollisimman nopeasti ja isosti, mutta hektinen ilmapiiri ja ristiriitaiset tiedot tekevät vaikeaksi ymmärtää mitä oikeasti tapahtuu ja johtaa väistämättä myös huonosti taustoitettuihin juttuihin, joiden avulla Trump voi yrittää syyttää media valehtelusta. Tässä mielessä pidän Fivethirtyeightin lähestysmistavasta, jossa asioihin yritetään ottaa myös vähän etäisyyttä. Tätäkin tarvitaan nyt.

Trumpin strategiana on tähän asti ollut ns base-kannattajien tyytyväisenä pitäminen. Tämä ryhmä nauttii Trumpi ksenofobisesta ja auktoritäärisestä toiminnasta. Olennainen kysymys kuitenkin on, miten häntä äänestäneet anti-Hillary äänestejät alkavat suhtautua miehen toimintaan. Nämä olivat tärkeä osa Trumpin tukijoita ja nämä ihmiset eivät välttämättä erityisemmin pidä monista Trumpin toimista. Vaikka Yhdysvallat on tällä hetkellä poikkeuksellisen jakautunut on siellä kuitenkin paljon ihmisiä, jotka eivät ole linnoittautuneet liberaalien tai liberaalin demokratian vastaiseen leiriin.

Trump haluaa pitää kiinni kampanjassaan esittämästä muslimien maahantulokiellosta jossain muodossa. Toisaalta Trumpin esikunta on kuitenkin joutunut selittelemään, miten tässä ei tosiasiassa ole kyse vain uskonnosta. Amerikassa on paljon ihmisiä joille uskonto on tärkeä asia ja vaikka näistä monet ovat valmiita hyväksymään muslimien kyykttämisen, niin osalle periaate siitä, ettei ihmisiä syrjitä uskonnon perusteella, on tärkeä. Näitä ihmisiä oli myös Trumpia äänestäneissä anti-hillary-ihmisissä.

Trumpi näyttää totisesti uskovan raakaan voimaan ja viimeisen viikon kaikkialla on korostettu Steve Bannonin panosta hänen strategiaansa, mikä kuulostaa äärimmäisen pelottavalta. Toisalta Trumpin toiminta herättää minussa myös niin paljon monenlaisia ajatuksia, että ne tuntuvat juuttuvan poikittain aivoihin, eikä niitä saa muotoiltua edes itseään miellyttävään muotoon. Usein asioiden kirjoittaminen auttaa niiden hahmottamisessa, mutta nyt on käynnissä niin iso sekasotku, ettei ajatuksia saa sitten millään järjestykseen.