Tarina heroiinista ja opiaateista – Sam Quinones, Dreamland

Yhdyvaltoja riivaava heroiini- ja opiaattiepidemia on viime vuosina saanut jatkuvasti yhä enemmän mediatilaa ja minä, kuten monet muutkin olemme tulleet sisään tähän tarinaan vasta viimeisen parin vuoden aikana. Kuitenkin jo vuosituhannen vaihteessa lähtien kasvava määrä ihimisiä on koukuttunut opiaattipohjaisiin kipulääkkeisiin ja näistä monet ovat siirtyneet myöhemmin heroiiniin. Monien aihepiiriä tuntevien näkökulmasta mediahuomio on tullut pahasti perässä ja näihin kuuluu Sam Quinones. Sain juuri luettua loppuun Quinonsein kirjan Dreamland: The True Tale of America’s Opiate Epidemic, jossa tämä kuvaa ja taustoittaa tätä tragediaa.

Oxycontin, Opiaatit ja kivunhoidon vallankumous

Kronologisesti tarina alkaa Yhdysvaltain hyvin sääntelemättömästä lääkkeiden mainnonasta ja etenee nopeasti 80-luvulle, jolloin nuoret lääkärit joutuvat elämään ympäristössä, jossa vahvoja kipulääkkeitä ei määrätty edes kuoleville syöpäpotilaille. Tätä taustaa vasten pain revolution on ymmärrettävä. Kehitys kuitenkin johti siihen että monet vahvat kipulääkkeet, erityisesti nyt notoriöösi OxyContin tulivat  vapaammin saataviksi ja niitä alettiin määrätä myös kroonisesta kivusta kärsiville. Varsin heppoisten tutkimustulosten perusteella tehtiin myös johtopäätöksiä, etteivät opiaatit todellisuudessa koukuta juuri ketään. Osittain näiden hatarien tutkimuksen pohjalta päädyttiin myös ajatukseen, ettei määrättyjen lääkkeiden määrällä ole niin suurta väliä.

Leikkauksista toipuville saatettiin määrätä kolmen päivän sijaan 30:n päivän annoksia. Ja kun Amerikassa ollaan, niin lailisia lääkkeitä on sitten mahdollista myös markkinoida aika vapaasti. Eryisesti Oxyconyonin piti olla alunperin vaaraton ja tehokas. Vähän kuin heroiini ja morfiini aikoinaan. Sellaisenaan ja kohtuullisesti käytettynä Oxycontoin  ei ole näiden aineiden tasoista kamaa, mutta isoina annoksina ja pillereitä murskaamalla, ja tätä pölyä nuuskaamalla tai piikittämällä päästiinkin sitten jo hyvin lähelle heroiinia ja morfiinia.

Dreamland alkaa Ohion Portsmouth-nimisestä pikkukaupungista ja kirjan nimi viitta tuolla aiemmin olleeseen valtavaan uima-altaaseen ja sen ympärille rakennettuun ajanviettoalueseen. Portsmouth oli teollisuuskaupunki, joka on ollut laskussa jo pitkään ja siitä muodostui jotakuinkin surullisin mahdollinen esimerkki ruostevyöhykkeen epätoivosta ja opiaattien tuhovoimasta. Nyt 2000-luvulla teollisuutensa jo aiemmin lähes kokonaan menettäneen kaupungin viimeisten kivijalkakauppojen tilalle tuli kasoittain “kivunhoitoon” erikoistuneita lääkärinvastaanottoja, joista osaa pyörittivät lähinnä rikolliset ja lopuistakin suuri osa tienasi hyvin määräämällä heppoisin perustein addiketeille opiaattipohjaisia lääkkeitä. Oxycontoneista tuli näillä alueilla suorastaan käypää valuuttaa jolla pystyi maksamaan tavaroista ja palveluista. Myöhemmin nämä pill millit levisivät kuitenkin ympäri Amerikkaa, tosin esimerkiksi Florida, jossa sääntely oli erityisen olematonta, kunnostautui erityisenä roistolääkärien keskittymänä.

Nimenomaan alue joka käsittää West Virginian, Etelä-Ohion ja Länsi-Kentuckyn, on  paikka johon heroiinidpidemia on iskenyt kaikkein koviten. Tuo on myös alue, jota Dreamlandiakin suurempaa suosiota saanut valkoisen roskaväen elämää kuvaava hittikirja Hillbilly Elegy kuvaa. J.D. Vancen kotikaupunki Middletown on reilun sadan kilsan päässä Portsmouthista. Vaikka nämä Amerikan sydänmaan pikkukaupungit ovat alueita, jonne opiaattiepidemia on iskenyt pahiten, on kyseessä kuitenkin koko Yhdysvaltoja koskeva ongelma.  Aiemmista erityisesti suurkaupunkien ghettoja, mustia ja marginaisoituneita ihmisiä koskeneista huumeongelmista eroten nykyinen opiaattiepidemia koskettaa myös monia hyvin toimeentulevia ihmisiä, vauraita esikaupunkeja ja erityisesti valkoista väestönosaa. Dreamland onkin kuvaus suurimpien metropolien ulkopuolisesta Amerikasta. Agreessiviset heroiinikauppiaat laajensivat osittain väkivaltaisia reviiritaiteluita välttääkseen markkinoitaan nimenomaan perinteisten huume-hubien ulkopuolelle, kaupunkeihin kuten Boise, Columbus, Portland ja Santa Fe.

Mexican connection

Quinones tuli opiaattien ja heroiinin tarinaan mukaan kuitenkin eri näkökulmasta kuin useimmat ihmiset. Hän asui 10 vuotta Meksikossa ja kirjoitti tämän jälkeen Los Angeles Timesille Meksikosta tulleiden huumeiden jakeluketjuista Yhdysvalloissa. Espanjaa puhuvana rikostoimittajana ja Meksikon tuntijana hän onnistui sukeltamaan syvälle heroiinimaailmaan ja rakentamaan erityisen tarkan kuvan Xaliscon pikkukaupungista tulevista huumesoluista. Nämä solut olivat merkittäviltä osin vastuussa siitä kuinka edullisen ja hyvin puhtaan heroiinin tarjonta kasvoi Yhdysvaltojen pienemmissä kaupungeissa.

Quinones kutsuu tätä porukkaa nimellä Xalisco boys, nimi jonka hän kuuli Denverin heroiinikauppaa tunteneelta poliisilta. Sen lisäksi että nämä Xaliscon pojat onnistuivat levittämään heroiinia moniin Amerikan pienempiin kaupunkeihin ne myös toimivat hyvin eri tavalla kuin meksikolaiset kartellit, suuret mafiaorgnisaatiot tai Bloodsit ja Cripsit. Xaliscon pojat katsoivat mihin poliisit ja DEA kiinnittivät huomionsa ja tekivät kaikkensa, jotteivat herättäisi näiden kiinnostusta. Ei käytetty aseita ja hankittu markkinaosuutta väkivallalla. Kamaa toimitettiin kaupungista toiseen pieninä annoksina ja kadulla kiinniotetulta diileriltä ei koskaan löytyyt kovin montaa grammmaa. Meksikosta tulleet nuoret miehet viettivät puoli vuotta yhdessä kaupungissa ja palasivat takasin Meksikoon. Eri kaupunkien solut vaikuttivat poliisille pitkään täysin toisistaan irrallisilta pikkupelureilta.

Xaliscolaiset tunsivat yleensä toisensa, mutta toimivat hyvin hajautetusti itsenäisinä soluina ja saivat heroiininsa useilta eri kotikylän ympäristön viljelijöitä. Bisnesmalli oli siinä mielessä valtaväestönkin kannalta hyvä, ettei nähty ammuskeluja ja reviirisotia, mutta ikävä tietysti siitä näkökulmasta, että laajentuminen onnistui helposti ja heroiiniin koukuttuneiden määrä kasvoi hiljaa ilman, että ihmiset ymmärsivät ongelman laajuutta.

Meksikolainen black tar-heroiini erosi myös valkoisesta jauheesta. Kama oli paljon puhtaampaa kuin mihin varsinkaan pikkukaupungeissa oli totuttu ja tämä jo sinällään oli aika kova myyntivaltti. Kun hallussa oli koko jakeluketju ja sen diilerit olivat kuukausipalkalla, ei kukaan yritättänyt laimentaa kamaa matkalla asiakkaille. Meksikosta tulleet pojat elivät aika spartalaisesti ja solun päämiehet pitivät huolta, etteivät nämä bilettäneet tai perseilleet kovasti. Tätä sai sitten tehdä kotona Meksikossa kun kuuden kuukauden urakka oli ohi. Xaliscon pojat eivät kuitenkaan luottaneet pelkästään ylivoimaiseen tuotteesensa vaan olivat asiakaspalvelijoita. Homma oli luotettava huumeiden kotiinkuljetuspalvelu. Narkkareita kohdeltiin kohteliaasti asiakkaina, sunnuntaina saattoi saada ilmaisen satsin ja uusien asiakkaiden esittelystä palkittiin. Jos joku meinasi lopettaa saatettiin tälle tuoda pari annosta ilmaiseksi. Kyynistä menoahan tuo oli, mutta toimi tehokkaasti ja osaltaan mahdollisti Xaliscon poikien menestyksen. Merkittävä tekniikka oli myös etsiä narkkareiden avustuksella methadonic-klinikoita. Narkkarit johtivat Xaliscon pojat toisten narkkarien luokse ja parhaimmillaan kaupungista toiseen.

Diilerit ymmärsivät markkinonnin merkityksen, eivät kuvitelleet nousensa Tony Montanaksi ja olivat tällä tekniikalla merkittävässä roolissa luomassa nykyistä Amerikan heroiiniepidemiaa. Monet päätyivät vankilaan Amerikaan mutta monet myös nousivat Meksikon ryysyköyhälistöstä länsimaiseen keskiluokkaan ja rahaa valui myös koko kylään joka nousi Meksikon varakkaimpien alueiden joukkoon. Kyseessä oli ehkä jopa erityisen hyvin trumpilaiseen narratiiviin sopiva tarina. Meksikoilaiset tulevat ja tuhoavat Amerikan pikkupaikkakunnat hirvittävällä heroiinivyöryllä ja vievät voittonsa kotikyläänsä.

Free to choose?

Monien aineiden tapaan opiaatit vievät käyttäjänsä jatkuvalle matkalle taivaan ja helvetin välille, mutta vielä usempia muita aineita rajummin. Kivun lievityksen graalin maljaa ei taida olla olemasassa ja vahvojen kipulääkkeiden kohdalla riippuvuuden riski taitaa aina olla olemasa. Kirjan loppupuolella kerrotaan myös roistojen pyorittämiä kipuklinikoita ja opiaattien väärinkäyttöä vastaan taisteellesta ohiolaislääkäristä, joka eli elämänsä viimeiset kuukaudet syöpään kuolevana, mutta kivusta vapaana. Opiaateille siis on paikansa, mutta Amerikan 2000-luvun opiaattiepidemiaa katsottaessa on vaikea ajatella, etteikö tälläisia aineita pitäisi säädellä tiukasti. On vaikea kuvitella mitään orjuuttavampaa asiaa kuin heroiinieaddioktio. Laiskat yltäkylläisyyden keskellä eläneet teinit eivät viitsineet siivota aiemmin edes omaa huonettaan, mutta kävelivät viisi kilometriä lumimyrkyssä, jotta saisivat välttämättömän fiksinsä.

Olen monessa suhteessa hyvin liberaali ja kannatan nykyistä vapaampaa huumelainsäädäntöä ja esimerkiksi Narconomics-kirjasta kirjoittaessani mainitsin tuntevani päihdekeskusteluissa sympatiaa libertaareja kohtaan.  Tämän kirjan ja VOX:n aihetta käsitellään podcast-jakson jälkeen olen kuitenkin taas hieman skeptisempi voimakkaan liberaalia huumepolitiikka kohtaan. Kun jotain ainetta saa laillisesti valmistaa suuryritykset lähtevät mukaan sekä markkinoivat ja lobbaavat tuottettaan voimakkaasti. Kannabiksen tapauksessa tämä ei ole niin vaarallista, mutta Oxycontonin tapaisilla tai sitä vielä voimakkaammilla aineilla pystytään jo tekemään melkoista tuhoa.

Kuvahaun tulos haulle pill mill

I no longer judge drug addicts, I no longer judge prostitutes.

Monet vaikenivat pitkään häpeän takia lähipiirissään tapahtuneista huumekuolemista. Kirjan alussa isoäiti kertoilee nähneensä lapsenlapsena kärsimyksen ja kuinka hän ei enää tuomitse ihmisiä. Sikäli kun tällä järjetöntä tuhoa tehneellä epidemialla on mitään positiivisia vaikutuksia, niin ehkä se jossain määrin saa eri ryhmistä tulevat ihmiset ymmärtämään paremmin toisiaan. Opiaattiepidemian ratkaiseminen saattaa olla niitä harvoja asioita Nyky-Amerikassa, jossa republikaaneilla ja demokraateilla saatta olla mahdollisuudet löytää toisensa. Vuosi 2016 oli ymmärtääkseni jälleen uusi opiaattikuolemien huippuvuosi. Vaikka pahimpia pill millejä alettiin pistää kiinni jo vuosia sitten ja ongelmasta puhutaa nyt laajasti, on ongelma jo niin laajalle levinnyt, että sen kanssa joudutaan elämään pitkään. Yksi terveydenhuoltouudistuksen  alakohta onkin  ehkä se, miten suhtaudutaan opiaattikoukussa oleviin.

Quinonesin kirja oli mielenkiintoinen sukellus synkkään aiheeseen ja ehkä laajemminin tiettyihin Amerikan irvokkaimpiin piirteisiin. Dreamland koostui lyhyistä kappaleista, jotka käsitteleivät vuorotellen meksikolaisia diilereitä sekä amerikkalaisia lääkäreitä, poliiseja, virkamiehiä, narkkareita ja kuolleiden läheisiä. Tässä mielessä se oli hyvin helppolukuinen ja lyhyiden lastujen kautta rakentui monipuolinen kuva tästä tragediasta. Kirjaa voisi joiltain osin melkein kuvailla jonkinlaiseksi rikosjännäriksi, joka kuitenkin perustuu tositapahtumiin. Ehkä pain managment-liikkeen historiaa käsiteltiin omaan makuuni tarpeettoman pitkästi, vaikka se kokonaisuuden kannalta olikin merkittävä juttu.

Lisää aiheesta

Huumeiden taloustiedettä – Narconomics, Tom Wainwright

Sam Quinonesin blogi

Sam Quinones kirjastaan Econtalk-podcastissa




Sam Quinones WTF-podcastissa

VOX:in podcast Opiaattiepidemiasta

John Oliver Opiaattiepidemiasta

 

Untergang des Anstandes

En ole viime aikoina turhaan tarkkaan seurannut Yhdysvaltojen politiikkaa tai Trumpin viimeisimpiä töhöilyjä, mutta nyt on Twitterissä näköjään vaihteeksi taas aika kovaa kamaa. Yhdysvaltojen presidentti retwiittaa muokatun videon omasta wrestling-seikkailuistaan. Tämä on monella tasolla kuvaava ja vastenmielinen tiivistys aikakaudestamme.

En ole ihan varma, pystyykö sanaa decency kääntämään näppärästi yhdellä sanalla suomeksi. Google translatorin tarjoamat säädyllisyys ja sovinnaisuus osuvat kuitenkin aika lähelle. Trumpin tekemisiä kohtaan voi perustellusti hyökätä monesta suunnasta. Yksinkertaisesti täydellinen käytöstapojen ja decencyn puute on minulle ehkä kuitenkin jopa vastenmielisin piirre Amerikan nykyisessä presidentissä.

Konservatiivisuuteen taitaa helposti aina liittyä jonkinlainen kaksinamoraali ja minun on vaikea kokonaisuutena allekirjoitaa kovin suurta osaa republikaanisen puolueen aatemailmasta. Siti olen kuitenkin ajatellut, että perinteisessä republikaanisen arvomaamailmassa on oikein kunniotettaviakin asioita. Viime aikoina olen esimerkiksi ihan mielenkiinnolla tutustunut hiljattain The Vanishing American Adultkirjan julkaiseen republikaanisenaattori Ben Sassen ajatuksiin. Vaikea ajatella, että Trumpin toilailut kuvaisivat mitään muuta kuin täydellistä säädyllisyyden perikatoa, vaikka olisi liberaalin demokraatin sijaan republikaani ja konservatiivi.

Heil Halla-aho!

Perussuomalaisten hajoamista, sen syitä ja seurauksia sekä kaikkea aiheeseen liittyvää keskustelua voisi totisesti kommentoida monilla tavoilla. Esitän nyt kuitenkin vain yhden lyhyehkön metatason huomautuksen.

Tiina Elovaraa vihjasi A-Studiossa, että perussuomalaisten Jyväskylän puoluekokouksessa nähtiin sopimattomia tervehdyksiä. Tämä oli vähän hölmö vihjaus jos ja kun tällaisesta ei ollut selkeitä todisteita. Tosin minua usein häiritsee nettikeskusteluissa myös tapa, jolla sivuutetaan jokainen vastapuolen kertoma tapahtuma, jos sitä ei ole saatu videolle.

Olen kuitenkin aavistuksen hämmästellyt sitä, kuinka paljon nettikeskusteluissa keskitytään sanaan natsi. Tai monilla tuntuu usein olevan ajatus, että jos me emme ole natseja niin keskustelun voi lopettaa siihen. Me emme ole natseja joten ainoa jäljellejäävä vaihtoehto on, että olemme vain sympaattisia isänmaanystäviä. Natsit ovat toki aikalailla ihmislajin alinta perspohjasakkaa, mutta se ettei ole natsi on vielä aika heikko puolustus yhtään millekään.

Valtiopäivätalon tuhopoltto 27.2.1933

84 vuotta sitten, 27.2.1933 tuhopoltto vaurioitti pahasti Saksan valtiopäivätaloa Berliinissä. Valtiopäivätalon palo oli myös jonkinlainen käänekohta kuukausi aiemmin valtaan nousseille natseille, jotka käyttivät sitä tehokkaasti hyväkseen, alkamalla sen varjolla rajoittamaan kansalaisoikeuksia.

Donald Trumpin valtaannousussa on lähes ääretön määrä epämiellyttäviä, ikäviä ja vaaralliseltakin tuntuvia asioita. Minua ehkä eniten huoiestuttava asia on kuitenkin se, miten Trump esikuntineen reagoi kun tapahtuu jotain oikeasti dramaattista. Trump ja varsinkin hänen taustallaan häärivä Steve Bannon eivät kuitenkaan näytä pelkäävän asioiden kärjistymistä. Siihen suorastaan tunnutaan pyrkivän. Minkälainen Patriot Actin toinen potenssi nähdään siinä vaiheessa, jos Yhdysvalloissa nähdään merkittävä terrori-isku tai isompi väkivaltainen mellakka?

 

Yuval Noah Harari – Nationalism vs. Globalism: the new political divide

Tänä vuonna olen useammastakin suunnasta kuullut hehkutusta israelilaisen Yuval Noah Hararin kirjasta Sapiens: A Brief History of Humankind. Viime vuonna Harari julkaisi myös uuden kirjan Homo Deus: A Brief History of Tomorrow. Olen laittanut nämä kirjat pitkälle lukulistalleni ja Harari vaikutta henkilöltä, joka kykenee tekemään tuoreelta tuntuvia havaintoja viimeisten vuosien tapahtumista laittamalla ne laajempaan historialliseen kontekstiin. Suosittelen kuuntelemaan vaikkapa tämän haastattelun, jonka kuuntelin tänään työnteon ohessa.

Trumpin hyödyntäminen Euroopassa

Monet (minä mukaan lukien) olivat väärässä kun ajattelivat, ettei Donald Trumpilla ole realistisia mahdollisuuksia presidentiksi. Valitettavasti monet (minä mukaan lukien) olivat väärässä myös silloin kun ajattelivat, että Trump alkaisi käyttäytyä edes hieman presidentillisemmin virkaanastumisen jälkeen.

Euroopassa nationalistinen taantumuksellisto on jo pitkään käyttäynyt hieman Trumpin tyylistä strategiaa, jossa töräytellään vähän mitä sattuu, ja sen jälkeen uhriudutaan ja valitetaan, miten sananvapautta rajoitetaan kun joku kritisoi heidän sanomisiaan. Usein sen jälkeen kun on jouduttu vaikeuksiin, on myös sanottu, että tämähän on vaan puhetta, pientä provokaatiota tai vitsiä. Trumpin tapauksessa olemme kuitenkin nähneet, ettei kyse ollut puheista, vaan liberaalin länsimaisen demokratian perusteita vastaan on hyökätty myös tekojen tasolla.

Tämä on mahdollisesti yksi asia, jota Euroopan liberaalit voisivat hyödyntää argumentoinnissaan. Ei varmastikkaan kannata liian usein viitata Trumpiin, tai verrata kaikkia Euroopan nationalisteja suoraan häneen, mutta sopivassa tilanteessa esittää, kuinka Trumpin kohdalla nähtiin, että kyse ei ollut vain provokaatioista. Kun nationalistinen taantumuksellisto töräyttelee ihan mitä sattuu, voidaan viitata Trumpiin ja sanoa, että nämä voivat ihan oikeasti yrittää toteuttaa synkkiä puheitaan jos pääsevät valtaan. Kyse ei ole vain vitseistä, tyhjästä puheesta ja provokaatioista.

 

 

RIP Hans Rosling – Hyvästi tilastollisesti valistunut optimismi?

Eilen jouduimme murheemksemme lukemaan, että Hans Rosling on kuollut “vain” 68 vuoden iässä. Kaikenmaailman viihdetähtiä ja tusinaiteilijoita tulee ja menee, eivätkä nuo esimerkiksi viime vuoden aikana minua kauheasti hetkauttaneet, mutta Hans Roslingin kuolema aidosti kosketti minua.

Muistan että jossain Roslingin videon kommenteissa miestä luonnehdittiin tilastollisesti valistuneeksi optimismin messiaaksi. Joku kommentoi häntä myös väestötieteen myytinmurtajaksi. Joistain pienistä puutteistaan Rosling symboloi minulle monia sellaisia asioita, joita suuresti arvostan.

Voisi varmaan katsella uudestaan miehen luentoja ja suosittelen niitä aivan jokaiselle, joka haluaa ymmärtää minkälaista globaali kehitys on viimeisen sadan vuoden aikana todellisuudessa ollut.

Jotenkin vain ikävällä tavalla tuntuu, että Roslingin kaltaisen hahmon kuolema Thomas Schellingin kuoleman tapaan juuri tässä ajanhetkessä symboloi laajempiakn kehityskaaria. Hyvästi tilastoihin pohjautuva optimismi. Tervetuloa raaka itsekyys, sairaalloinen kyynisyys ja fiilispohjaiset päätökset.

Voima, Kaaos ja peruskannattajat

Kuuntelin juuri Fivethirtyeightin podcastin Trumpin alkutaipaleesta ja tuossa sivuttiin monia minunkin ajattelemiani asioita. Trump on pistänyt tuulemaan heti virkaanastujaisten jälkeen ja asioita on tapahtunut vauhdilla. Tähän liittyy moniakin asioita. Ensinnäkin voidaan ajatella, että informaatiotulva ja epäselvyys Trumpin asetusten tulkinnasta ei ole pelkästään Trumpin toimninnan seuraus vaan myös sen tavoite. Trump imi vaalikampanjansa energiaa mediamylläkästä eivätkä journalistit ehtineet kunnolla käsittelemään Trumpin yhtä töräytystä ennen kuin piti jo uutisoida toisesta. Sama tilanne jatkuu edelleen.

Trump yrittää toimia vauhdilla, eikä asioita ehditä kunnolla selvittää ja taustoittaa. Tästä syntyy haitallinen ristiriita. Trumpin liberaalia demokratiaa tuhoava toiminta pitäisi tuoda kansan tietoon mahdollisimman nopeasti ja isosti, mutta hektinen ilmapiiri ja ristiriitaiset tiedot tekevät vaikeaksi ymmärtää mitä oikeasti tapahtuu ja johtaa väistämättä myös huonosti taustoitettuihin juttuihin, joiden avulla Trump voi yrittää syyttää media valehtelusta. Tässä mielessä pidän Fivethirtyeightin lähestysmistavasta, jossa asioihin yritetään ottaa myös vähän etäisyyttä. Tätäkin tarvitaan nyt.

Trumpin strategiana on tähän asti ollut ns base-kannattajien tyytyväisenä pitäminen. Tämä ryhmä nauttii Trumpi ksenofobisesta ja auktoritäärisestä toiminnasta. Olennainen kysymys kuitenkin on, miten häntä äänestäneet anti-Hillary äänestejät alkavat suhtautua miehen toimintaan. Nämä olivat tärkeä osa Trumpin tukijoita ja nämä ihmiset eivät välttämättä erityisemmin pidä monista Trumpin toimista. Vaikka Yhdysvallat on tällä hetkellä poikkeuksellisen jakautunut on siellä kuitenkin paljon ihmisiä, jotka eivät ole linnoittautuneet liberaalien tai liberaalin demokratian vastaiseen leiriin.

Trump haluaa pitää kiinni kampanjassaan esittämästä muslimien maahantulokiellosta jossain muodossa. Toisaalta Trumpin esikunta on kuitenkin joutunut selittelemään, miten tässä ei tosiasiassa ole kyse vain uskonnosta. Amerikassa on paljon ihmisiä joille uskonto on tärkeä asia ja vaikka näistä monet ovat valmiita hyväksymään muslimien kyykttämisen, niin osalle periaate siitä, ettei ihmisiä syrjitä uskonnon perusteella, on tärkeä. Näitä ihmisiä oli myös Trumpia äänestäneissä anti-hillary-ihmisissä.

Trumpi näyttää totisesti uskovan raakaan voimaan ja viimeisen viikon kaikkialla on korostettu Steve Bannonin panosta hänen strategiaansa, mikä kuulostaa äärimmäisen pelottavalta. Toisalta Trumpin toiminta herättää minussa myös niin paljon monenlaisia ajatuksia, että ne tuntuvat juuttuvan poikittain aivoihin, eikä niitä saa muotoiltua edes itseään miellyttävään muotoon. Usein asioiden kirjoittaminen auttaa niiden hahmottamisessa, mutta nyt on käynnissä niin iso sekasotku, ettei ajatuksia saa sitten millään järjestykseen.

 

 

 

Halla-aho ja perussuomalainen sisällissota

Tänä vuonna sekä demarien, vihreiden että persujen puheenjohtajakisojen lopputuloksilla on vaikutusta Suomen puoluekentän tulevaan kehitykseen. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että ainakin lyhyellä aikavälillä persujen puheenjohtajakisalla on potentiaalisesti järisyttävimmät seuraukset. Osin syynä on, että Jussi Halla-aho ilmoitti jo pari viikkoa sitten lähtevänsä todennäköisesti ehdokaaksi. Soini ei varmasti haluaisi jättää elämäntyötänsä Halla-ahon haltuun, mutta asettuuko Suomen historian pitkäaikaisin eduskuntapuolueen puheenjohtaja vielä kerran ehdokkaaksi vai yrittääkä hän jättää puolueen Sampo Terhon tai Jussi Niinistön haltuun?

Halla-aho persujen puheenjohtajana kuulostaa Timo Soinia pelottavammalta, mutta on myös mahdollista, että Halla-ahon ilmoittautuminen persujen puheenjohtajakisaan saa aikaan puolueen sisällä verisen sisällissodan ja heikentää puolueen toimintamahdollisuuksia. Halla-aholla on fanaattinen kannattajakunta ja perussuomalaisten enemmistö ryhmityy tarvittaessa hänen taakseen, mutta puolueessa on myös merkittävä Halla-ahoa vastustava porukka. Tietyssä mielessä Halla-ahon taakkana on jopa se, että tähän mennessä hänen taakseen ovat hypänneet sellaiset sankarit kuin Sebastian Tynkkynen, Olli Immonen ja sokerina pohjalla…James Hirvisaari.

Todennäköisesti Halla-ahon valinta aiheuttaisi puolueessa turbulenssia, mahdollisesti vakavaakin sellaista. Halla-ahon valinta saattaisi aiheuttaa myös hallituskriisin tynkää kun kokoomus ja keskusta joutuisivat neuvottelemaan halla-aholaistuneen puolueen kanssa. Halla-ahon valinnalla  voisi siis jo lyhyellä aikavälillä olla potentiaalisesti hyvinkin järisyttäviä seurauksia.

Tänään julkaistiin myös puolueen sisäisiä galluppeja eri puheenjohtajaehdokkaiden suosiosta. Näistä voi mielestäni päätellä, että puolueen sisällä olisi halua siirtyä halla-aholaisempaa suuntaan. Ykkösvaihtoehto Soinin jälkeen olisi kuitenkin Sampo Terho. Terho reivaisi puolueen linjaa ja imagoa lähemmäs Halla-ahoa, muttei kuitenkaan vieraannuttaisi Halla-ahoon varauksellisemmin suhtautuvia puolueen kannattajia. Jussi Niinistö olisi myös varsin samankaltainen vaihtoehto.

En siis usko, että Halla-aho olisi perussuomalaisten itsensä tai edes maahanmuuttokriittisen liikkeen näkökulmasta paras mahdollinen vaihtoehto perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Käytännön tasolla Terho ajaisi halla-aholaisille tärkeissä kysymyksissä pitkälti näiden suosimaa linjaa, mutta ei aiheuttaisi puolueen ulkopuolella samanlaisia allergisia reaktioita ja saisi  Halla-ahoa todennäköisemmin kannattamiansa ajatuksiaan läpi. Vaikka liberaalimmat voimat mahdollisesti kannattaisivat Halla-ahon ajatuksia joissain kysymyksissä, niin se saattaisivat päätyä vastustamaan ajatuksia ihan vain sen takia, että ne esittää Jussi Halla-aho.

 

 

Raimo Sailas – “Liberaalin demokratian alamäki jyrkkenee”

Eräs Suomen viimeisten vuosikymmenten poliittisen keskustelun raskassarjalaisista, Raimo Sailas, jyrähti tänään Helsingin Sanomien kolumnissaan. Tällä kertaa Sailas ei kuitenkaan jyrähtänyt  kansantaloutemme kestämättömästä tilasta, vaan nationalististen ja populististen voimien pelottavasta noususta. Sailas sivuaa kolumnissaan tämän vuoden suuria uutisteemoja kuten Donald Trumpia ja Brexittiä, mutta keskittyy kirjoittamaan ennen kaikkea vapaakaupan kriisistä.

 

ÖYKKÄRIMÄISEN nationalismin nousuun liittyy protektionismin lisääntyminen. Vapaakauppa on vastatuulessa. Trump hyökkäsi rajusti Yhdysvaltain tekemiä ja ­vireillä olevia vapaakauppasopi­muksia vastaan ja ehti jo haudata pitkälle neuvotellun Tyynenmeren alueen sopimuksen. Samaan hautaan taisivat mennä EU:n ja Yhdysvaltain väliset kauppaneuvottelut.

 

Kasvava protektionismi ruokkii itseään ja on jo johtanut maailmankaupan ja -talouden kasvun hidastumiseen. Lieneekö kukaan kertonut Trumpille, että Yhdysvalloista liikkeelle lähtenyt suojatullien asettaminen syvensi ja pidensi 1930-luvun pula-aikaa maailmassa?

Sailas toistaa pitkälti niitä ajatuksia, joita liberaalit ovat toistelleet jo pitkään, mutta pidän kuitenkin positiivisena, että vanhempi valtiomiehemmekin ottaa suoraan kantaa näihin asioihin.

 

Trump ja vapaakauppa