Vaihtoehto Saksalle, Alt Right auf Deutsch

Vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland eli AfD) näyttäisi varmuudella nousevan syyskuun vaaleissa ensimmäistä kertaa Saksan liittopäiville. Tulos näyttäisi kuitenkin jäävän vajaan vuoden takaisiin odotuksiin nähden pettymykseksi. Trumpin vaalikampanjan aikana ja voiton jälkeen AfD:n kannatus kävi parhaimmillaan noin 15:ssa prosentissa, mutta on nyt laskenut  kymmenen prosentin tuntumaan.

AfD:n kannatus on myös matalampi kuin lähes kaikkilla Euroopan samanhenkisillä veljespuolueilla ja tähän mennessä Saksan liittopäivillä ei ole ollut ollenkaan nationalistista taantumuksellistoa edustavaa puoluetta. Saksa on ollut monella tapaa 2010-luvun kriisien keskellä Euroopan terve mies. Taloudellisestikin on mennyt hyvin eikä maan valtavirtakeskusteluissa pitkään nähty rajun EU-vastaisia puheenvuoroja.

Vaihtoehto Saksalle lähti vuonna 2012 liikkeelle ennen kaikkea EU-kriittisenä ns professoripuolueena. Sisäisten valtataistelujen seurauksena ja Frauke Petryn noustua puolueen johtoon 2015 ja ekonomisti Bernd Lucken astuttua sivuun, on AfD viime vuosina keskittynyt selvemmin islamiin, maahanmuuttoon ja monikultuurisuuteen liittyviin kysymyksiin. Puolue on myös suhtautunut pelottavan positiivisesti Putiniin ja Venäjän politiikkaan.

Toki on ehkä perusteltua myös muistaa, että Saksan liittotasavalta on Euroopan asukasluvultaan suurin maa (en laske Venäjää tai Turkkia Eurooppaan) ja asukkaita on enemmän kuin 17:ssä EU:n pienimmässä jäsenmaassa yhteensä. Saksan 16:sta osavaltiosta 4:ssä on asukkaita enemmän kuin Suomessa ja joissain osavaltioissa AfD on kerännyt osavaltiovaaleissa jopa yli 20 prosenttia äänistä.

25 vuotta Saksan yhdistymisen jälkeen ehkä keskeisin maantieteellinen jako  menee edelleen idän ja lännen välillä. Tämä näkyy hyvin selkeästi juuri AfD:n kannatuksessa. Puolue on pärjännyt viime vuosina suht hyvin myös Hessenissä, mutta muuten sen vahvimmat kannatusalueet ova selkeästi entisen Itä-Saksan alueella.

Tämä ei tietysti ole yllättävää. Useimmisa entisissä itäblokin maissa avoimen fasistisetkin voimat ovat pärjänneet viime aikoina hyvin ja Länsi-Euroopassa nationalistinen taantumuksellisto pärjää usein parhaiten juuri Itä-Saksan ruostevyöhykkeen tyyppisillä alueilla, vaikka nimenomaan entisen DDR:n alueille nimenomaan islamilaisia maahanmuttajia on  tietysti erityisen vähän. Viimeistään Petryn noustua AfD:n johtoon on Dresdenistä liikkeelle lähtenyt hieman radikaalimpi PEGIDA assosioitunut yhä selvemmin AfD:hen, vaikka puolue onkin halunnut pitää siihen jonkinlaista hajurakoa.

Vaikka Vaihtoehto Saksalle pärjääkin hyvin juuri entisen DDR:n alueille, ei se vertaudu kovin hyvin Itä-Euroopan ja Visegrad-maiden fasistiseen meinkinkiin ja AfD on suht siististi toimiva puolue jopa useimpiin sen länsieuroopalaisiin veljespuolueisiin verrattuna. Tälle on tietysti tavallaan aika ilmeiset historialliset syyt. Erilaista alt right-hörhöilyyn liittyvää materiaalia lueskellessani tuli myös mieleen, että saksaksi alt tarkoittaa vanhaa. Tämä itse asiassa symboloi aika hyvin, miksi nationalistisella taantumuksellistolla on vaikeuksia toimia Saksassa. AfD on kiemmurrellut vähän jo pelkästään nationalismista puhuttaessa ja Saksassa nationalismilla on oikeastaan jopa hyvällä tavalla likaisia konnotaatioita.

Suorat natsivertakset ovat helposti kohtuuttomia tai jotenkin banaaleja, mutta Saksassa mitään nationalismiin ja kansalliseen identiteettiin liittyviä kysymyksiä on luonnostaan ollut vaikea miettiä ilman assosiaatiota natseihin ja tämä on antanut maalle aika tehokkaan rokotuksen nationalistista taantumuksellistoa vastaan.

Economist pisti viime viikonloppuna Chartollesvillessä nähdyn natseilun saksalaiseen kontekstiin, ja totesti ettei vastaava olisi Saksassa yksinkertaisesti mitenkään mahdollista. Trumpin töhöilyt ja Amerikassa tapahtuvat Alt right/KKK/natsihommat satavat myös AfD:n laarista sivuun. Saksassa asiat assosioituvat erityisen nopeasti nimenomaan sen vanhaan oikeistoon ja ehkä ihan hyvä niin. Tuo on johtanut satunnaisiin ylireagointeihin, mutta samaistun kyllä saksalaisiin, joilla on kokonaisuutena mukavan nöyrä ja aika terve suhde nationalismiin ja omaan kansallisvaltioonsa.



 

 

Pilleripäät ja natsi jota panisit

Vuodenvaihteessa tein jonkin verran sukelluksia netin synkimpiin onkaloihin ja viime viikkoina olen taas hieman lueskellut kaikenlaisesta alt right-hörhöilyyn liittyvää. Jos aihe kiinnostaa, niin New York Magazinen Beyond Alt-juttu  on aika hyvä  jenkkinäkökulmasta tehty tiivistys.

Tosin suomalaista maahanmuutto/islam/monikulttuurisuusöyhötystä jo yli vuosikymmenen seuranneena tuntuu, että koko alt rigt-hommassa netin maahanmuuttokeskustelu on yksinkertaisesti vain siirtynyt astetta radikaalimpaan ja astetta infantiilimpaan muotoon. Erilaisia nettiaikauden mausteita on lisätty ja antifeminismi on otettu aiempaa tärkeämmäksi teemaksi, mutta  kyse on aika samasta kamasta kuin mitä Scriptan spinn-offeissa ja vaikkapa Breivikin manifestissa nähtiin.

Hiljattain alt right-jengin youtubevideoita kuunnellesani huomioni kiinnittyi kuitenkin puheeseen pillereistä. Blue bill, Red pill, Black pill, White pill. Monet haastattelut alkavat sillä, että haastateltava kertoo milloin hän sai otti punaisen pillerin. Blue pill ja Red pill viittaavat vuosituhannen vaihteen hittileffa Matrixiin, jossa Neo joutui tekemään valinnan sinisen ja punaisen pillerin välillä. Sinisen pillerin ottamalla Neo olisi jatkanut elämäänsä kuten aiemmin, mutta punaisen pillerin valitsemalla hän näki maailman sellaisenaan kuin se todellisuudessa on.

Matrix is all around us…the world that has been pulled over your eyes to blind you from the truth…That you are a slave Neo

Tuon Matrix-kohtauksen valikoituminen metaforaksi on muutamastakin näkökulmasta ihan mielenkiintoinen juttu ja ehkä jopa kavaltaa jotain näiden pilleripäiden sielunmaisemasta. Ehkä epäolennainen, mutta ihan hauska ristiriitana on se, että jonkinlaista traditionalismia puheissaan kannattavat hahmot lainaavat suurelta osin kuvastonsa juuri haukkumastaan Hollywoodista ja viimeaikaisesta populaarikultuurista. Tärkeänä aseena ovat juuri meemikuvat. Minä en välttämättä kauheasti väittäisi vastaan jos joku kutsuisi juuri väsyneiden meemikuvien spämmäämistä merkiksi nettiaikakautemme rappiosta. On aidosti pikkuisen erikoista, että traditionalismista tms. pauhaavat sankarimme kuorruttavat viestintäänsä juuri viime aikojen paskalla populaarikulttuurilla tai lonkeropornolla.

Matrix sopii tietysti osaksi jonkinlaista hieman salaliittohenkistä kulttuurimarxisminarratiivia, jossa normaalit ihmiset pitää herättää näkemään totuus. Ikään kuin eläisimme jossain suuressa huijauksessa, josta herätessään tajuaa kuinka koko maailma on rigattu valkoista heteromiestä vastaan. Jotenkin tuo kuvaus Matrix-tyyppisestä salaliitosta, vaikka sitten kieliposkessa esitettynä, kuvastaa sitä vainoharhaista ja mediavastaista ilmapiiriä, jota lukuisat netin roskablogit ja sosiaalisen median tilit tuuttaavat ilmoille. Minulle on toki muutenkin taipumuksena poistaa varmistin browningistani kun joku kertoo kertoo punaisen pillerin tapaan suuresta kääntymyksestään.

Punaisessa pillerissä on kuitenkin myös muita mielenkiintoisia sivujuonteita. Tai jo ennen kuin se nousi kunnolla rasistiksi ryhtymisen metaforaksi, oli se toiminut nimenä yhdelle Redditin notoriööseimmistä subrediteistä. Tuo subredit lähti liikkeelle ennen kaikkea naisten pokaamiseen ja jonkinlaiseen pelimiesmenoon keskittyvänä keskustelualueena, mutta taantui vielä paljon alkuaan pahemmaksi antifeministiseksi temmellyskentäksi, jossa liputettiin lopulta avoimesti myös Trumpin puolesta. Mutta tuokin kuvastaa mielestäni hyvin kehityskulkua, jonka olen ollut havaitsevinani viime vuosina. Valtaisaa antifeministisen älämölön hyökyaalto joka tuntuu tunkevan joka paikkaan.

Ylipäätään koko alt right-meininki on ollut miesten hallitsema kenttä, jossa ei olla varsin ymmärrettävistä syistä nähty kauheasti naisia. Ja tästä pääsemmikin sitten natsiin jota panisit…

Kuvahaun tulos haulle lana lokteff

En ihan kevyin perustein käytä sanoja kuten rasistinen ja fasistinen ilman mitään pehmennyksiä, mutta viime aikoina jonkinlaista underground suosiota saanut Red Ice Radio on todellakin hävyttömän rasistinen ja fasistinen konsepti, jossa keskustellaan avoimeti rodusta ja juutalaiskysymyksestä (tosin yleensä akronymillä JQ=Jewish Question). Keskustelut pyörivät käynnissä olevan valkoisten kansanmurhan ympärillä otsikoilla kuten Diversity Is a Weapon Against White People. Tämä ei välttämättä eroa kauheasti siitä, mitä monissa paikoissa ympäri nettiä nähdään, mutta tuo on hieman erikoisemmin kokoonkyhätty cocktail, jossa kuuma arjalainen misu Lana Lokteff kertoo hyvin tuotetuissa videoissa käynnissä olevasta valkoisten kansanmurhasta, mutta välillä keskustelujen aiheena ovat myös deittailu ja Lanan oma vaatemallisto.

Aiemmin mainituista syistä alt right-hörhöjen on hieman vaikeampi vedota naissukupuoleen ja kyseessä on väistämättä miesvoittoinen porukka, jolla keskeinen ajatus tuntuu olevan, että asioissa on kyse nollasummapelistä. Naisten emansipaatio on samassa suhteessa pois miehiltä. Naisten alistuminen on asia, jonka tapahtuisi luonnostaan ilman länsimaita mädättävää kulttuurimarxismia.

Tällä on keskimäärin vähän vaikeampaa vedota naissukupuoleen ja siksi  Lana Lokteffin lipstick fasism on perversiydessään mielenkiintoinen ilmiö. Vahva ja aktiivinen nainen, joka kuitenkin puhuu fasismin ja radikaalilla tavalla perinteisten sukupuoliroolien puolesta. Lokteff kertoo kuinka perheen ja kodin ohella kauneus on kolmas tärkeä asia, jonka naiset voivat antaa miehelleen. Lokteff puhuukin mielellään rumista sinitukkaisista feministeistä ja siitä kuinka valkoiset nationalistit arvostavat aitoa kauneutta. Ja tämä luonnollinen kaunes onkin sitten luontevaa liittää osaksi keskustelua rodusta.

Sitä sitten päätyy miettimään, eroaako Lokteffin hävytön fasismi sittenkään niin paljon monista netin ei-eugenistista ja vähemmän fasistisista sivustoista ja mitä tämän eron pienuudesta oikein pitäisi ajatella. Oma ajatukseni on, että esimerkiksi Lokteffin videoita katsellessa jollain saattaisi herätä ajatus että voi helvetti, olenko tosiaan näin lähellä natsia, mutta pelkään että reaktio saattaa päinvastoin olla, että eivätpä nuo natsit taida sittenkään olla niin pahoja kun olen kuitenkin monien asioiden suhteen aika samoilla linjoilla

Tätä alt right-hörhöilyä seuratessa voisi jälleen ehkä tehdä sen vertauksen ISIS:iin. Kyseessä on nihilistinen, tribalistinen ryhmittymä, jonka tarkoituksena tuntuu olevan repiä ja rikkoa sekä pistää paikat paskaksi ja palamaan. Näiden ryhmittymien kanssa kuitenkin joudutaan tällä hetkellä elämään eikä niiden tuhoamiseksi vain ole olemassa selkeitä ratkaisuja.



Aiheesta muualla

New Statesmanin juttu Red Pill subreddtistä

Lipstick Fasism (Henkilökuva Lana Lokteffista)

New York Magazinen juttu Beyond Alt

George Soros – Büdös zsidó!

Kuvahaun tulos haulle soros orban poster

Haiseva juutalainen! Mitä tähänkin taas sanoisi…

Viktor Orban on ehtinyt rakentaa Unkariin jo melkoista ohjattua demokratiaa ja ottanut aikalailla yleiseksi tehtäväkseen kusta eurooppalaisten arvojen päälle. Orbanin kaltainen suuri johtaja löytää luonnollisesti helposti vihollisia jokapuolelta. Keväällä Orban hyökäsi yliopistoja vastaan ja näiden osaltaan edustama likainen länsimainen liberalismi on tietysti aina oiva vihollinen. Unkari on jo pitkään kunnostautunut oman romanivähemmistönsä kurmottamisessa ja lietsonut muutenkin rohkeasti rasismia.

Taistelussa George Sorosia vastaan on onnistuttu kaivamaan kaapista poikkeuksellisen vahvasti esiin vielä yksi Unkarin historian vastenmielisimmistä käyttövoimista: antisemitismi. Ylipäätään voisi tietysti kysyä, miksi Unkarin hallitus järjestää kampanjan, jossa lähdetään hyökkämään Sorosin henkilöä vastaan. Tai tietysti siksi, että tuolla suunnalla kunnon old school-juutalaisvastaisuus on vielä käyttövoima ja salaliittoteoreetikkojen suosikki Soros on juurettomana finanssijuutalisena mainio vihollinen, jonka demonisoimisesta halutaan ottaa kaikki irti. Ei tämä varmaan mihinkään suoranaisiin pogromeihin innosta, mutta ehkä jokunen juutalainen saa turpaansa ja semifasistisesta Unkarista tulee jälleen hieman epämiellyttävämpi paikka asua.

Jussi Halla-aho on jo voittanut puheenjohtajakisassa paljon

Jussi Halla-ahon lähteminen persujen puheenjohtakisaan tarkoitti, että Sampo Terho joutui hienosäätämään linjauksiaan lähemmmäs Halla-ahoa. Useamman kuulemani haastettelun perusteella on näyttänyt, että Terholla on ollut todella kova tarve aina Halla-ahon tiukkojen kantojen jälkeen tehdä selväksi, että kyllä hänkin on käytännössä näissä asioissa ihan samoilla linjoilla. Eikä Terho tuossa paljoa liioittele, mutta ei hän olisi mennyt ihan noin nuivilla linjauksilla ilman Halla-ahon suunnalta tullutta painetta. Persujen puheenjohtajakisan lopputuloksesta riippumatta Halla-aho onnistui joka tapauksessa siirtämään puolueen linjauksia vähintään himpun verran enemmän omaan suuntaansa. Tämä saattaa ehkä vähentää myös riskiä, että mestarin uskolliset opetuslapset ja propellipäät lähtisivät repimään puoluetta rikki sisältä jos Halla-aho häviää puheenjohtajavaalin.

Pidän Sampo Terho edelleen todennäköisempänä valintana, mutta Halla-ahon valinta ei olisi enää kummoinenkaan yllätys, kuten ehkä ajattelin vielä alkuvuodesta, jolloin Halla-aho ilmoitti ehdokkuudestaan. Halla-aho on myös vetänyt kokonaisuutena hyvänoloisen vaalikampanjan, jossa on onnistunut yhdistämään oman tinkimättömän tyylinsä aika salonkikelpoiseen esiintymiseen. Kymmenessä vuodessa politiikka ja maailma on muuttunut paljon, muttei Halla-ahokaan ole säilynyt täydellisen muuttumattomana.

EVA junttikapinaa selittämässä

EVA näköjään julkaissut ihan mielenkiintoisen oloisen raportin nimeltään Mistä populismi tulee ja media näyttää nostaneen esiin erityisesti huomion, että jopa neljännes kansasta voisi äänestää äärikansallista puoluetta.

Tuo vastaa aikalailla minun mutuani. Kaiken sattuessa kohdalleen kovaa linjaakin edustava nationalistinen puolue voisi Suomessa saada Suomessa reilun 20% kannatuksen. Vaikka olenkin ollut hyvin tyytyväinen siihen, miten persujen kannatus on romahtanut, niin tuota ei kannata pitää pitkäakaisena voittona liberaalien ja demokraattisten arvojen kannattajille. Muiden asioiden ohella perussuomalaisten kannatuksen laskuun liittyy myös se, että jotkut ovat pitäneet Soinia liian pehmeänä tyyppinä, jolta ei ole nähty riittävästi vihanlietsontaa ja liberaalin demokratian arvojen vastustamista.

Talouskasvu josta olisi nyt pieniä merkkejä, voi ehkä hieman hillitä nationalistisen taantumukselliston kasvun mahdollisuuksia. Tuo on kuitenkin vain yksi tekijä ja koko Eurooppaa katsottaessa nationalistinen taantumuksellisto alkoi saada jalansijaa jo ennen talouskriisin puhkeamista 2000-luvun alkupuolella.

Vaikka populismi on olennainen osa junttikapinaa ja tuossa EVA:n julkaisussa (vähemmän yllättäen) tarkastellaan myös vasemmistolaista populismia, niin minulle viime vuosina nationalistisen taantumukselliston nousussa huolestuttavinta on ehkä ollut sen auktoritääriset pyrkimykset. Esim. Pari viikkoa sitten A-Studiossa Olli Immosen eduskunta-avustaja Jenna Simula kertoi ihan suoraan että Unkari toimii esimerkillisesti. Vaikka Halla-ahon vihanlietsontaa voi hyvin pitää populistisena kansankiihottamisena, niin hän myös tuntuu säännöllisesti töräyttelevän jopa epäsuosittuja ajatuksiaan riippumatta siitä, nauttivatko ne edes valtaisan suurta kansansuosiota. Erilaisissa netin likaviemäireissä nössöjä länsimaisia arvoja on toki jo pidempään halveksittu avoimesti. Ja perussuomalaiset ovat nyt ehkä ottamassa pieniä askeleita populismista kohti tuota meininkiä.

Pitänee kuitenkin ainakin selailla tuo EVA:n raportti tarkemmin läpi. Apusen Matti näyttää esipuheessaan viittavan trendikkäästi JD Vance Hillbilly Elegyyn, haastattelevan talousnobelistiemma ja näyttää tuossa olevan myös käännösartikkelit Francis Fukaamalta sekä Fareed Zakarialta.

 

Saksan vaalit, Wieder Eins in einem Land, Superreich und abgebrannt.

Vuoden alussa velloi melkoinen pelko siitä, että nationalistinen taantumuksellisto ottaisi suurehkoja voittoja tämän vuoden vaaleissa. Nationalistisen taantumukselliston vaalimenestys on kuitenkin jäänyt onneksi hieman odotettua heikommaksi ja keskustaliberaalit voimat ovat menestyneet vaaleissa aika hyvin. Erityisesti Emmanuel Macronin nousu Ranskan presidentiksi oli aidosti sykähdyttävä tapahtuma. Macron marssimassa pitämään voitonpuhettaan kun taustalla soi Oodi ilolle, oli aika maukas vastareaktio nationalistisen taantumukselliston nousulle. Economist kirjoitti uusimmassa numerossaan jo otsikolla Who loves EU, baby – Europe’s anti-nationalist backlashIlmassa on ehkä jonkin verran enemmän toivoa katastrofaalisen vuoden 2016 jälkeen.

Yleisesti jo vuoden alussa kuitenkin luotettiin, että Frau Merkelin johtama Saksa säilyisi vakaasti liberaalin, demokraattisen ja sivistyneen Euroopan johtajana. Myös Saksassa nationalistinen taantumuksellisto oli nostanut kannatustaan, mutta Alternative für Deutschland oli kuitenkin verrattain heikko tekijä monien muiden maiden populisteihin verrattuna.

Yritin viikko sitten tehdä hätäistä yhteenvetoa monissa maissa nähdyistä poliittisista trendeistä. Politiikan someistumisen ohella olennaisimmat trendit ovat minusta olleet nationalistisen taantumukselliston pitkäaikainen ja viime aikoina kiihtynyt nousu, perinteisen vasemmiston pitkään jatkunut ja viime aikoina kiihtynyt romahdus sekä keskustaliberaalien liikkeiden pienoinen nousu.

Kaikki nämä trendit näkyvät Saksassa useimpia Euroopan maita heikommin. AdF on noussut vakavastiotettavaksi puolueeksi vasta hiljattain ja sen kannatus on korkeimmilaan ollut vain noin puolet useimpien sen eurooppalaisten sisarpuolueiden huippukannatuksesta. Perinteisen vasemmiston lasku on kyllä näkynyt jo pitkään Saksassa ja juuri eilen Demarit saivat varsin heikon tuloksen Saksan suurimmassa osavaltiossa Nordrhein-Wesfalenissa. Puolueen kannatus on ollut viime kuukausina hieman laskussa ja se näyttäisi jäävän syksyn vaaleissa kristillisdemokraattien taakse. Vaaleihin on kuitenkin vielä aikaa, demarit ovat iskuetäisyydellä ja noin 30 prosentin kannatus on varsin hyvällä tasolla, jos puolueen tilannetta vertaa Hollantiin, Ranskaan tai Britanniaan.  Saksan politiikassa ei myöskään ole näkyvissä mitään Macronin, Suomen vihreiden, UK:n liberaalidemokraattien tai Hollannin D66:n kaltaisten voimien nousua.

Historiasta voisi hakea hieman ilmeisiä, mutta ehkä sittenkin myös paikkansa pitäviä selityksiä. Saksa ei ole normaali valtio. Se on lähinnä kollektiivinen postraumaattinen stressihäiriö. Kymmenen vuotta sitten Saksan isännöidessä futiksen MM-kisoja puhuttiin siitä, onko ok heiluttaa Saksan lippua kadulla. Tämä on vähän höpsöä, mutta ihan söpöä ja sympaattista. Kuitenkin kun viimeisen kymmenen vuoden aikana erilaiset torakat ovat kaivautunuteet esiin, on voinut nähdä, että saksalaiset ovat saaneet rokotuksen, jonka takia tietyillä voimilla on yksinkertaisesti todella vaikeaa saada suurempaa yleisöä taakseen.

Toki Saksassa myös tehtiin kovat Hartz-paketit jo 2000-luvun alussa. Demarien kannatus taisi kärsiä tästä, mutta osittain noiden ansiosta Saksan talous on nykyisessä kunnossaan ja voihan jopa olla, että Saksan demarien kannatus olisi tällä hetkellä lähempänä Ranskan sosialistien tai Britannian Labourin kanntusta ilman noiden uudistusten tekemistä. Kuka tietää. Mutta sen tiedän, että Seppo Räty oli ehdottomasti väärässä. Saksa on monessa suhteessa maa, josta voisi ottaa oppia.

 

Dangerous Absudirty of French Election’s

Kuten myös France24 totesi, John Oliver points out the French election’s absurdity. Le Pen, Mélenchon ja Fillon tuntuvat kaikki (tässä järjestyksessä) enemmän tai vähemmän pelottavilta vaihtoehdoilta. Olen viimeisimpien gallupien jälkeenkin edelleenkin suht luottavainen että todennäköisin presidentti on Macron ja toiseksi todennäköisin vaihtoehto olisi lähes siedettävä Fillon, mutta sää nähdä mitä tässä viimeisellä viikolla ennen presidentinvaalien ensimmäistä kierrosta vielä tapahtuu.

Orban vs Soros ja Ignatieff – Avanti Ragazi di Buda!

Yksi jo sinällään mielenkiintoinen, mutta monella tavalla laajempaa kulttuurisotaa symboloiva taistelu on tällä hetkellä käynnissä Unkarissa. Viktor Orban on tällä kertaa hyökännyt George Sorosin rahoittamaa ja Michael Ignatieffin Budapestissä hallinnoimaa yliopistoa (Central European University) vastaan.

Orban on ehtinyt rakentaa omaa suvereenia demokratiaansa jo pitkään ja semifastinen meininki on ehtinyt aika pitkälle. Myös Unkarin naapurimaissa Orbania muistuttavat voimat ovat nousseet yhä vahvemmin esiin, mutta pitkäaikaisena maansa hallitsijana Orban symboloi erityisen hyvin Itä-Euroopan nationalistisen taantumukselliston nousua. Meininki on aika samantyyppistä kuin lännen aateveljillä, mutta siihen kuuluu räikeämpi old school-rasismi ja avoimemman fasistinen meno.

Orban on saanut tunnustusta monilta auktoritääristä hallintoa arvostavilta äärirtyhmiltä myös lännessä. Näitä kun on viime vuosina lämmittänyt erityisesti Orbanin rakentamat muurit, mutta osa nationalistisesta taantumuksellistosta tuntuu kyllä laajemminkin diggailevan Orbanin semifasistisesta meiningistä.

Pääkaupungin ulkomailta rahoitustava saava Central European University on mitä mainion vihollinen, koska siellähän ei tajuta mitään juurevien ja isänmaataan rakastavien aitojen unkarilaisten elämästä. Kovan luokan globalisti ja liberaali kommunisti George Soros on tietysti todellinen antikristus, jonka nähty erilaisissa salaliitoreorioissa vetelevän lankoja sellaisissakin asioissa, joiden kanssa hänellä ei todellisuudessa ole mitään tekemistä. Eikä yliopistoa johtava Isaiah Berlinin opetuslapsi  Michael Ignatieffkaan tälle porukalle erityisen huono vihollinen ole.

Eilen Budapestissä olikin aika suuria mielenosoituksia. Ignatieff on twiittaillut tapahtumasta ja kommentoinut niitä, mutta saa nähdä saadaanko tästä mobiloistua vielä suurempaa taistelua. Tuntuu että viimeisten vuosien aikana monet ovat yrittäneet järjestelmällisesti tehdä yliopistot naurunalaisiksi spämmäämällä Amerikan kampuksilla tapahtuneista PC-ylilyönneistä. Mutta varsinkin Itä-Euroopassa yliopistot ovat tällä hetkellä aidosti tärkeä liberaalin demokratian linnake.

Avanti ragazzi di Buda
avanti ragazzi di Pest
studenti, braccianti, operai,
il sole non sorge più ad Est!

H-hetki, viimehetken ajatuksia Hollannin vaaleista

Hollannin parlamenttivaalit järjestetään huomenna. Kirjoitin viikko sitten, että Wildersin kannatus on ollut viimeisen kuukauden ajan laskussa, mahdollisesti osittain Trumpin tekemisten takia. Asiaan on tosin varmaankin vaikuttanut vähintään yhtä paljon Mark Rutten tominta. Hän on ottanu suht tiukkoja kantoja maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyen. Tämä on jatkunut myös viime päivinä.

Ajattelin että viikonloppuna nähty Turkki-kriisi sataisi väistämättä Wildersin laariin, mutta nyt pari päivää myöhemmin tämäkään ei ole selvää. Poliisi ja hallinto onnistuivat loppujen lopuksi hoitamaan homman aika hyvin ja Rutte pystyi ainakin esittämään, että hän osaa pitää tällaiset hätätilat hallinnassa eikä pelännyt pistää kovaa kovaa vastaan. Ehkä kriisin lopputuloksena sekä Wilders että Rutte molemmat vahvistavat marginaalisesti asemiaan kun vaalipäivää edeltävä keskustelu painottui vahvasti näiden kahden hahmon ympärille.

Tällä hetkellä galluppien perusteella näyttäisi että Rutten VVD onnistuisi nousemaan suurimmaksi puolueeksi. Tämä ei ole millään muotoa varmaa, mutta näyttää selkeästi siltä, että jos Wildersin PVV onnistuisi nousemaan suurimmaksi puolueeksi, olisi marginaali ainakin hyvin pieni. Muut puolueet ovat suhtautuneet nihkeästi ajatukseen yhteistyöstä Wildersin puolueen kanssa. Vaikka PVV nousisi suurimaksi puolueeksi ei se todennäköisimmin kykyne muodostamaan sellaista laajaa hallituskoalitiota, jota Hollannin sirpaleisessa puoluekentässä nyt tarvittaisiin. Hallitusen muodostamisessa pitää tehdä aikamoisia lehmänkauppoja ja tämä voi olla PVV:n kaltaiselle protestipuolueelle mahdotonta. Vaikka gallupit olisivat pahasti väärässä ja Wilders saisi viime hetkillä nukkuvia äänestäjiä lähtemään vaaliuurinille, ei hän kykene millään saamaan edes puolia siitä määrästä parlamenttipaikkoja, joka tarvitaan enemmistöhallituksen muodostamiseen.

Hollannin puoluekartalta löytyy myös puolue nimeltä GroenLinks (kirjaimellisesti vihervasemmisto). Tämä puolue on vaalien suurin voittaja siinä mielessä, että sen paikkamäärä tulee moninkertaistumaan nykyisestä neljästä. Puolue saattaa nousta marginaalitekijästä parlamentin kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi. Wilders on vienyt ääniä perinteisiltä suurilta puolueilta, varsinkin vasemmalta, pirstonut sitä kautta perinteistä puoluekenttää ja tätä kautta epäsuorasti kasvattanut vihervasemmiston vaikutusvaltaa.

Toisaalta Wildersin jääminen oppositioon tarkoittenee, ettei puolueen kannatus lässähdä perussuomalaisten tapaan. Ja jos mietitään vertailukohtia Suomeen, niin Hollannin tulevat hallitusneuvottelut muistuttavat ehkä tilannetta, joka nähtiin Suomessa vuonna 2011. Protestipuolue ottaa suuren vaalivoiton, mutta absoluuttinen paikkamäärä on niin pieni, ettei se lähde hallitukseen, koska joutuisi tekemään liikaa kompromisseja. Tämän seurauksena joudutaan kasaamaan hyvin sekalainen ja laajapohjainen hallitus, jolla saatta olla hankaluuksia tehdä päätöksiä. Tämän seurauksena protestipuolue pääsee sitten syyttämään hallitusta kyvyttömyydestä päätöksiin tilanteessa, jota se on itse ollut aiheuttamassa.

Yhteenvetona: tällä hetkellä näyttää, että länsimaista liberaalia demokratiaa kannattavat voimat ovat ottamassa Hollannissa vähintään torjuntavoiton ja nationalistinen taantumuksellisto ei saa Hollannin vaaleista  sellaista buustia kuin jotkut toivoivat. Toki yhtään pidemmällä aikavälillä asiat riippuvat siitä, minkälainen hallituskoalitio maassa saadaan kasattua ja miten hyvin se kykenee toimimaan oppositiossa räksyttävän Wildersin kanssa.

 

Le Pen ja Macron, kaupungit ja periferia – Taas Ranskan vaaleista

Olen seuraillut viime kuukausina aika paljon Ranskan presidentinvaaleja. Kuten aikaisemminkin olen maininnut, Ranskan presidentin valinta on potentiaalisesti tämän vuoden dramaattisin poliittinen tapahtuma Euroopassa. Vaikka nationalistinen taatumuksellisto saattaa ottaa jonkintasoisia jytkyvoittoja Hollannissa ja Saksassa, jää näiden puolueiden voitto monipuoluejärjestelmän sisällä tietynlaiseksi siirtymäksi, eikä kyseessä olisi Trumpin tai Brexitin kaltainen kertakeikahdus.

Ranskassa presidentillä on kuitenkin varsin laajat valtaoikeudet ja siksi Ranskan presidentinvaalin kautta voisi tapahtua melko suuri muutos. Le Penin valinta presidentiksi johtaisi kaikkine korollaareineen melkoiseen Euroopan kriisin. Toisaalta Emmanuel Macronin vaalivoitto olisi varsin väkevä länsimaisen sivistysvaltion vastaisku nationalistisen taantumukselliston nousulle. Macronin suhteet Trumpiin olisivat myös varsin mielenkiintoista seurattavaa, mutta tätä nyt ei ole mitän järkeä spekuloida vielä enempää.

Toisaalta Ranskan vaalit symboloivat hyvin myös laajempaa muutosta. Sekä perinteinen oikeisto että vasemmisto ovat vaikeuksissa ja toisella kierroksella on käytännössä varmasti yksi valtapuolueiden ulkopuolelta tuleva ehdokas. Juuri nyt näyttää jopa siltä, että ehkä kaikkein todennnäköisimmässä skenaariossa  toisella kierroksella molemmat ehdokaat tulevat perinteisten valtapuolueiden ulkopuolelta. Macron ja Le Pen symboloivat hyvin sitä, mihin suuntaan poliittiset jakolinjat ovat siirtyneet. Vastakkain eivät ole oikeiston ja vasemmiston ehdokkaat, vaan maailman muuttumista vastaan epätoivoisesti kiukuttelevat ja siihen sopeutumaan pyrkivät.

Yksi jakolinjoja selittävät tekijä on maantiede. Ranskan historiaa ja politiikkaa enemmän tuntevat tietänevät, että Front Nationalin kannatuksessa on ollut aiemmin muutamia mainninarvoisia erityispiirteitä. Yksi Le Penin puolueen varhainen ydinkannattajajoukkohan muodostui mamuista. Tai miten asiaa nyt katsoo, mutta Algeriasta itsenäistymissodan jälkeen Ranskaan tulleet etniset ranskalaiset ns Pieds-Noirs ovat perinteisesti olleet erittäin tärkeä peruskannattajajoukko. Tietyt alueet Etelä-Ranskassa, joihin näitä ihmisiä erityisesti asettuivat, ovat edelleen Front Nationalin vahvimpia kannatusalueita.

Toiseksi vahvaksi tukialueeksi on 2000-luvulla noussut Koillis-Ranskan “rust belt”. Käsittääkseni erityisesti tällä aluella monet aiemmin vahvasti kommunisteja äänestäneet kunnat ovat nyt siirtyneet Front nationalin haltuun. Tämän lisäksi Economist kirjoitti kuinka Le Penin vahvin kannatus tulee suurten kaupunkien ulkopuolelta. Ei välttämättä aivan maasedulta, mutta hieman pienemmistä kaupungeista ja kylistä, joita deindustrialisaatio on usein kohdellut kaikkein rajuimmin.

En nopealla etsinnällä löytänyt Pariisin metropolialuetta lukuunottamatta riittävän paikalliselle tasolle menevää aiempaa vaalidataa vahvistamaan tätä, mutta muissa tapauksissa on kyllä nähty, että nationalistisen taantumuksellsiton vahvin kannatus tulee usein suurimpien kaupunkien ulkopuolelta.

Ranska on tavallaan hyvin monosentrinen maa. Pariisin metropolialue on täysin ylivoimaisesti suurin kaupunkialue sekä talouudellisilla ja oikeastaan ihan kaikilla muillakin mittareilla merkitykseltään tärkein. Ja jos jonkin kaupungin, niin ehkä juuri Pariisin kohdalla voi myös sanoa, ettei sen intellektuelleilla ole ollut kosketusta todelliseen elämään. Toisaalta Ranska on kuitenkin verrattain monikeskuksinen maa siinä suhteessa, että tuollaisia useamman sadan tuhannen asukkaan kaupunkiseutuja on todella suuri määrä ripopeltuna tasaisesti ympäri maata. Nämä ovat suomalaisittain aika isoja kaupunkialueita, jotka pärjäävät vähintään kelvollisesti osana kansainvälistä taloutta. Tässä mielessä Pariisi vastaan provinssit vertailu on hieman liian epätarkka.

Economist kirjoittaakin, että Ranskassa on noin tusina suurehkoa kaupunkia: Lyon, Marseille, Toulouse, Lille, Bordeaux, Nantes, Nice, Strasbourg, Rennes, Grenoble, Rouen, Montpellier ja Toulon, joissa työpaikkojen määrä kasvoi vuosien 2006 ja 2011 välillä keskimäärin 5%, eikä näistä mikään ole aiemmissa vaaleissa tukenut vahvasti Le Peniä. Oletettavasti nämä tulevat Pariisin ohella olemaan Macronin vahvimpia tukialueita. Vastakkainasettelu Pariisi vastaan provinssit  on jossain asioissa mielekäs, mutta useissa asioissa, kuten näissä presidentinvaaleissa, ei kannata kiinnittää liikaa huomiota ääripäihin (Pariisi ja maaseutu), vaan maan suuriin ja keskisuuriin kaupunkeihin.