Tytöistä ja pojista

Kuvahaun tulos haulle feminist teacher

Viimeisten vuosien aikana on alettu puhua aiempaa enemmän siitä, kuinka tietyt ongelmat ovat kasautuneet erityisesesti miehille. Itsekin sivusin aihepiiriä blogissa keväämmällä muutaman kerran( Kadotetut pojat, kadotetut miehet , Emma Kari, feminismi ja pojat,  Luuseripoikien vaihtoehtotodellisuus ja työn muutos).

Suomessa on puhuttu erityisesti poikien huonoista oppimistuloksista ja näköjään eilen Hesarin mielipidepalstalla julkaistu Jukka Kujalan kirjoitus Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan näyttää herättäneen taas monenlaista keskustelua.

Selvä lähtökohta tähän aiheeseen on varmaankin, että poikien oppimistulokset näyttävät heikentyneen ja asialla olisi syytä yrittää tehdä jotain. En ole aihepiirin raudanlujin asiantuntija, joten olen avoin monenlaisille ehdotuksille. En esimerkiksi tyrmää ajatusta, että kova kuri ja järjestys kouluissa voisi pistää pahimpia hunsvotteja ruotuun ja parantaa poikien oppimistuloksia.

Voi myös jossain määrin pitää paikkansa, että naisopettajat eivät keskimäärin kykene yhtä hyvin hahmottamaan poikien erityisongelmia ja nykyinen koululaitos on jossain määrin rakenteistunut suosimaan “tyttömäistä” käyttätymistä. Toisaalta olen taipuvainen myös ajattelemaan, että ylipäätään maailma on esimerkiksi työn muutoksen myötä muuttunut tavallaan “tyttömäisemmäksi” ja koulunkin on syytä seurata perässä.

Keskustelussa homma menee kuitenkin yleisesti ottaen nopeasti mieasiamiesten epämääräiseksi feministien syyttelyksi ja antifeministiseksi tykittelyksi. Tuntuu ettei poikien oppimistuloksien ongelmia tarvitse tai edes saisi tarkemmin pohtia, koska on uhkana, että sille olisi muita syitä kun poikia sortavat feministit, mikä hankaloittaisi feminismi-bashingia.

Samoin tuntuu hiukkasen oudolta, että samat hahmot, jotka pitävät työelämän kulttuuria, rakenteita ja miesvoittoisia johtoryhmiä pelkkänä höpöhöselityksenä naisten työelämämenestyksestä puhuttaessa, ovat koulusta ja pojista puhuttaessa heti sanomassa, että naisvoittoinen opettajakunta tietysti tarkoittaa poikien sortamista. Se etteivät pojat pärjää yhtä hyvin kuin tytöt, on vain todistus siitä, että systeemi on rakennettu tyttöjä suosivaksi. Olisiko mitenkään mahdollista, että tästä kiistatta tärkeästä kysymyksestä keskusteltaisiin, niin että yritettäisiin ratkaista ongelma, eikä feminismi-bashing.

Opi ja päivity tai kurjistu – Elinikäisen oppimisen imperatiivi

Viimeisimmässä Economistin numerossa oli kasa artikkeleita elinikäiseen oppimiseen liittyen ja kuten avausartikkeliaa todetaan: Lifelong learning is becoming an economic imperativeUusien asioiden oppiminen voi olla mukavaa ja tehdä elämästä aiempaa mielenkiintoisempaa, mutta jopa kaltaiselleni nuorehkolle infovorelle elinikäisen oppimisen  pakko tuntuu myös aika ahdistavalta .

Koulutusta on perinteisesti ajateltu pitkälti kertakylvönä, jonka jälkeen siltä samalta pellolta kerätään hedelmäää loppuelämänajan. Tulevaisuudessa koulutusta pitäisi varmaankin järjestää toistuvasti työuran eri vaiheissa. Eikä tämä kai täysin vieras ajatus ole ollut tähänkään asti. Kyllähän yritykset ovat järjestäneet työntekijöille erilaisia kurssituksia. Tässä ongelma on, että yrityksellä on taipumus tarjota kapeampaa, enemmän sen omiin täsmätarpeisiin liittyvää koulutusta kuin taitoja, jotka hyödyttäisivät työntekijää pitkässä juoksussa.

Olennaisinta kai olisi, että ihmiset kehittäisivät omia metakognitiivisia taitojaan ja osaisivat myös itsenäisesti pitää osaamistaan yllä. Vaikka nykyistä laajat massat tavoittavaa yliopistokoulutusta on (aiheestakin) kritisoitu siitä, kuinka se ei valmista ihmisiä riittävästi työelämää varten, niin kiistatta yliopiston opettama abstrakti ajattelu on asia, joka nykymaailmassa auttaa mukautumaan muuttuvaan työympäristöön. Toisin kuin esimerkiksi paljon kehuttu Saksan oppisopimuskoulutus. Ja tokihan korkeakoulututkinto edelleen tilastollisesti tarkastellen parantaa työllistymistä ja palkkaa, muttei yhtä selvästi kuin ennen. Kyse osittain siitä, että singaloinnin myötä korkakoulutettuja otetaan töihin joihin korkeakoulututkintoa ei tarvitse.

Netti on täynnä ilmaisia resursseja erilaisten asioiden opetteluun. Youtubesta voi katsoa maailma huippuylipistojen luentoja ja vaikkapa Codeacademyssa, Khan Academyssa tai Courserassa voi opetella ohjelmoinnin, webdesignin tai data-analyysin perusteita. Monet MOOC:it ovat ilmaisia tai ainakin länsimaisesta näkökulmasta hyvin sopuhintaisia. Verrattain harvat kuitenkaan käyttävät näitä ja osittain on kyse siitä, että keskivertokaveri ei välttämättä ole tietoinen resurssien olemassaolosta eikä edes törmää niihin, jos häntä ei erikseen niistä informoida. Tämän lisäksi heikommassa asemassa olevilla ihmisillä ei välttämättä ole kykyjä, joita tarvittaisiin tällaisten kurssien läpikäymiseen. Ja totuuden nimissä sanottava, että monet ovat myös aidosti laiskoja, eivätkä jaksa aktiivisesti opetella uusia taitoja.

Riskinä onkin, että pääosin ennestään paremmassa olevat ihmiset kykenevät tällaisten kurssien avulla päivittämään osaamistaan, mikä sekin on tietysti hyödyllinen ja arvokas asia, muttei kuitenkaan auta keskimääräistä heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Yhteiskunta muutuu tavallaan entistä meritokraattisemmaksi. Lahjakkaat ja todella kovaan työntekoon valmiit intialaiset ja afrikkalaiset varmasti hyötyvät varmaankin kaikkein eniten näistä kursseista.

Edelleenkin hyvin suuri osa nettikursseille ilmoittautuneista ihmisitä jättää ne kesken (kuten minäkin usein). MOOC:it ja erilaiset nettikurssit ovat  kuitenkin oikeanlaisia askeleita siihen suuntaan, johon koulutuksen ja opiskelun pitäisi tulevaisuudessa mennä. Netissä käytäviä kursseja on mahdollista suorittaa paljon nopeammin kuin korkeakoulututkintoja. Kyse on myös ajankäytön jakamisesta vielä pienempiin osiin. Tyypillisesti nykyisissä netin oppimisympäristöissä kurssit on jaettu oppintunteihin, jotka vielä jakautuvat parista minuutisa vartin pituisiin videopätkiin, jotka keskittyvät johonkin täsmällisempään aiheeseen. Näitä on sitten helpompi kuunnella tai katsoa vaikka työmatkan aikana.

Olen kaikkea muuta kuin koulutuksen asiantuntija, mutta pyöriteltyäni näitä asioita päässäni olen tullut yhä enemmän kannalle, että opiskelun kertakylvön ajatuksesta pitäisi luopua mahdollissimman nopeasti ja jakaa resusseja pidemmälle aikavälille läpi ihmisten aikuiselämän.