Juhana Vartiainen & Tommi Uschanov – Keskusteluja Taloudesta

Juhana Vartiaisen ja Tommi Uschanovin tuore kirja Keskusteluja taloudesta, kuului tämän syksyn ajan mentaalisessa antikirjastossani luokkaan “Kirja jonka haluan ehdottomasti lukea, mutta jota kohtaan minulla saattaa olla liian kovat odotukset”. Pukki osasi tuoda jouluna kuusen alle mieluisan kovan paketin, ja luin joulupäivinä hitaasti tämän Uschanovin ja Vartiaisen keskustelukirjan.

Keskusteluja taloudesta ei onneksi osoittautunut pettymykseksi vaan aikalailla jokainen sivu oli nautinnollista luettavaa ja sisälsi joko uusia  ajatuksia, tai mielenkiintoisia perusteluja ja esimerkkejä herrojen ajatusmaailmojen tueksi. Oman lukukokemukseni nautinnolisuutta saattoi tosin nostaa myös se, että tämä oli pitkästä aikaa ensimmäinen suomenkielinen kirja jonka olen lukenut, Harvemmin kuitenkaan juuri katselen kirjojen alaviitteitä, mutta tässä tapauksessa kiinnitin huomiota myös niihin ja jopa Googlasin yhden niissä esitetyn tieteellisen artikkelin.

 

 

Kuvahaun tulos haulle uschanov vartiainen

 

 

Ilmeisesti (vähintään) yliopiston kirjaston yhteiskuntatieteen hyllyjen tietomäärää päässsään pitävän Uschanovin monista vahvuuksista minulle ehkä mieluisin on hänen tapansa esitellä  yhteiskuntatieteen valokeilojen ulkopuolella vaikuttaneiden mielenkiintoisten hahmojen ajatuksia. Kirjan alkupuolella esitelty pelon liberalismi oli esimerkiksi ajattelumalli, jonka kannattajaksi voisin itsenikin mahdollisesti laskea. Tai siis vaikkei kierosta ihmisyydestä saa koskaan suoraa, niin näen silti monenlaisia syitä uskoa liberaaliin demokratiaan ja että sen instituutioiden avulla ihmiset voidaan saada toimimaan lähes tolkullisella tavalla.

Uschanov kirjoittaa sekä kirjan alussa että lopusta omasta (inoho)realismistaan politiikan suhteen. Vartiainen ja Uschanov kuitenkin edustavat omasta mielestäni myös  nimenomaan talouden suhteen jonkinlaista (positiivista) kapitalistista realismia,  joka kai juuri nikotuttaa joitain vasemmiston edustajia.

Uschanovin tyyliin kuuluu taipumus taustoittaa nykymaailman ilmiöitä historian avulla ja tämä toimii useimmiten hyvin. Ainoa pieni kritiikki, Uschanovin tyyliä kohtaan ehkä on, että omaan silmääni osa puolen vuosisadan takaisista vertailukohdusta tuntuu välillä hieman triviaaleilta tai epätarkoituksenmukaisilta. Jonkinlaisena selkäydinreaktiona Uschanovin ajatus Amazon-politiikasta herättää minussa myös jonkinlaisia vastalauseita. Tai en ole ainakaan vielä vakuuttunut että netin amazonit olisivat saaneet ihmiset odottamaan poliitikojen toimittavan toivottuja päätöksiä välittömästi kotiovelle. Enkä koe että tämänkaltaiset odotukset poliittikaa kohtaan olisivat kasvaneet.



Vartiainen vastaa Uschanovin välillä kovaankin kritiikkiin varsin sovittelevasti, ja tietysti hyvin perustellen, joskin kriittisesti katsotuna välillä ehkä hieman lattean tuntuisilla keskitien argumenteilla. Viimeisesä kappaleesa Vartiainen pistää ihan mielenkiintoisesti vastapallon toteamalla, että Uschanovin nihilismi voisi helposti päätyä olemaan tie Hayekkiin. Ehkä tämä vaara ei Uschanovin kohdalla ole kovin ilmeinen, mutta näen aika hyvin, miten tuollaisesta nihilismistä saattaisi olla yllättävän lyhyt matka libertarismiin.

Kyllähän tämä olisi vähän jokaiselle suomalaiselle suositeltavaa luettavaa. Se että nimenomaan minä nautin tästä kirjasta kavaltaa ehkä kuitenkin jotain potentiaalisen yleisön laajuudesta. Ja se että minullakin oli monin paikoin vaikeuksia hahmottaa, mihin Uschanovin ja Vartiaisen erimielisyydet oikein sijoittuvat, ehkä kertoo edelleen kuinka monille tämäkään popularisoitu talous- ja politiikkapuhe oikein avautuu. Joka tapauksessa susosittelen  lämpimästi tätä kirjaa kaikille, joilla on jonkinlaista kiinnostusta taloutta tai politiikka kohtaan.