Unkarin vaalit 2018 – Orbanin ja Visegrádin synkät visiot

Keväällä 2018 huhti-toukokuussa, pitäisi järjestää Unkarin seuraavat parlamenttivaalit, mutta tarkka päivämäärä ei ole vielä selvillä. Unkari on mielenkiintoinen tapaus siinä mielessä, että se on ollut jo pitkään varttifasistien vallassa ja se on luisunut hitaasti mutta varmasti kohti yhä synkempiä syvyyksiä.

Orbanin rakennettua pitkään omaa auktoritääristä ohjattua ja demokratiaansa, Puolan käännyttyä hiljattain verrattain nopeasti auktoritääriseen suuntaan ja viime aikoina myös Tsekin ja Slovakian otettua askeleita pimeälle puolelle, on Visegrád muuttunut jopa pelottavaksi sanaksi. Erityisesti Orbanin Unkari, mutta myös muiden Visegrád-maiden hahmot ja tietty porukka näiden maiden ulkopuolella on jopa halunnut nähdä Visegrad-ryhmän jonkinlaisena vaihtoehtoisen Euroopan rakentajana.

Visegrád ei välttämättä ole käytännön politiikassa valtaisan vahva tai edes yhtenäinen toimija, mutta idea Visegrádista liberaalin Euroopan haastajana on noussut jopa suhteettoman suuresti esille. Ja tässä mielessä keväällä järjestettävillä Unkarin vaaleilla on merkitystä myös Unkarin ulkopuolella.

Sivistyneessä Länsi-Euroopassakin jotkut nationalistisen taantumukselliston edustajat ovat esittäneet erityisesti Orbanin varttifasistisen menon  ihailtavana meininkinä, jossa on säilytetty “perinteiset eurooppalaiset” arvot. Se että jotkut lännessäkin kannattavat Orbanin harjoittamaa hyökkäystä mediaa, sananvapautaa, yliopistoja ja vähän kaikkea hänen valta-asemansa uhkaavaa kohtaan, kavaltaa ehkä jotain tämän porukan ajatusmaailmasta ja tavoitteista.



Victor Orbanin johtama Fidesz on ylivoimaisesti maan suurin ja suosituin puolue. Sen kannatus on pysynyt viimeisten vuosien ajan lähellä 50:ssä prosenttissa. Erityisen huolestuttavaa on kuitenkin se, että Fideszin jälkeen toiseksi suurin puolue on puhtaan äärioikeistolainen Jobbik noin 20 prosentin kannatuksellaan. Jobbikkia voi huoletta kutsua äärioikeistolaiseksi, mutta aivan viime aikoina se on hieman yrittänyt ottaa askeleita keskustaa kohti.

Fidesz ja Jobbik edustavat edustavat kuitenkin hyvin taantumuksellista ja sovinistista nationalismia ja suhtautuvat penseästi EU:hun ja kaikenlaiseen kansainväliseen yhteistyönynnyilyyn. Talouspoliittisesti linja ei kuitenkaan ole erityisen oikealla, vaan toiveissa on että rakas isanmää näyttelee suurta roolia myös talouselämässä.

Unkarin vasemmistoon mielletyt puolueet eivät välttämättä monesta näkökulmasta ole sen vasemmistolaisempia kuin Fidesz ja Jobbikaan. Mutta niiden tilanne ei näytä tällä hetkellä erityisen hyvältä. Edellisissä vuoden 2014 vaaleissa noin neljänneksen äänistä saaneet sosiaalidemokraatit ovat tipahtaneet kolmanneksi selvästi alle 20 % kannatuksellaan ja LMP(käytännnössä liberaali vihreä puolue) ja DK(“demokratiakoalitio) ovat selvästi alle 10:ssä prossentissa. Unkarin puoluekartta näyttää siis aika pelottavalta. En toki ole varma kuinka sataprosenttisen luotettavia nämä Wikipediasta löytyvät unkarilaiset gallupit ovat.

Orbanin kuitenkin haluaa ehdottomasti absoluuttisen enemmistön parlamenttiin ja tuon toteutuminen on kaikkea muuta kuin varmaa. Osittain tämän takia Orban on halunnut antaa äänioikeuden Unkarin naapurimaissa asuville etnisille unkarilaisille, joiden arvellaan olevan vielä Unkarissa asuvia ihmisiä todennäköisempiä Fideszin äänestäjiä. Unkarin puhujat muodostavat merkittävän vähemmistön Slovakiassa, Ukrainassa, Serbiassa ja ennen kaikkea Romaniassa.

Muttei ole aivan selvää, miten naapurimaissa asuvien unkarilaisten henkilöllisyys tarkistetaan ja äänet kerätään ja tämä on herättänyt pientä epäilystä mahdollisesta vaalivilpistä. Orban ei pelaa reiluilla säännöillä, mutta on epäselvää kuinka rumia temppuja mies on valmis käyttämään. Lisäksi sovinistinen nationalismi ja unkarin puhujien asioihin puuttuminen saattaa vielä tulevaisuudessa aiheuttaa ongelmia esimerkiksi Romanian kanssa.

Kuvahaun tulos haulle hungarian speakers

 

Unkarin vaalit ovat jokatapauksessa kokoonsa nähden ihan merkittävä tapahtuma, jolla on vaikutusta ympäri Eurooppaaa. Voiko oppositio pystyä oikeasti haastamaan Fideszia ja miten rumiin temppuihin Orban on valmis jos näyttää Fidesz saattaisi menettää kannatustaan? Entä voiko Unkari mahdollisesti siirtyä vielä nykyistäkin auktoritäärisempään suuntaa jos Orban ottaa vaalivoiton ja otettaisiinko muualla Itä-Euroopassa mallia Orbanisa. Miten EU ja liberaalin demokratian sekä eurooppalaisten arvojen kannattajat Länsi-Euroopassa reagoivat jos Unkari siirtyy vielä fasistisempaan suuntaan.

Venäjän presidentinvaalit 2018 – Putin vie, mutta mitä muuta nähdään?

Globaalista näkökulmasta katsottuna vuoden 2018 merkittävimmät vaalit käydään ehkä Venäjällä ja tietysti suomalaisestakin näkökulmasta kyseessä on merkittävä tapahtuma. Venäjän seuraavien presidentinvaalien päivämääräksi on ilmoitettu 18.3.2018. Mikäli kukaan ei tuolloin saisi ensimmäisellä kierroksella yli 50 prosenttia äänistä, niin toinen kierros järjestettäisiin 8.4. Vaalien voittajaa ei varmaan tarvitse kauheasti jännitää, eikä toista kierrostakaan luultavasti tarvita, mutta vaalien ympärillä pyörivä sirkus on mielenkiintoista seurattavaa ja siitä voi ehkä päätellä jotain Venäjästä ja sen tulevasta kehityksestä.

Vladimir Putin ei ole ilmoittautunut virallisesti ehdokkaaksi, muttei ole mitään syytä epäillä, etteikö hän näin vielä tekisi. Putin ilmoittaa osallistumisestaan marraskuussa ja nyt näyttää siltä, että Putin “ottaa mallia” Niinistöstä asettumalla “itsenäisen kansanliikkeen” ehdokkaaksi. Putinin kannatus on ollut vahvinta periferiassa sekä vanhemman väen keskuudessa ja viime vuosina Putin onkin yrittänyt kosiskella hieman enemmän Moskovan keskiluokkaa, josta löytyvät monet nykyhallinnon ankarimmat arvostelijat.

Edellisissä vuoden 2012 vaaleissa Putin sai 63% äänistä ja jotakuinkin samansuuruinen äänisaalis varmaankin tulossa myös 2018. Tilanne jossa Putinilla tekisi tiukkaa saada ensimmäisellä kierroksella yli 50 prosentin kannatus olisi kuitenkin kiusallinen ja nakertaisi hieman asemaa Venäjän kiistattomana johtajana.

 

Zyuganov, Zhirinovsky slam media for pro-Putin propaganda

Humoristisesti nimetty liberaalidemokraattinen puolue ilmoitti ehdokkaansa jo tasan vuosi sitten, jolloin suomensyöjänäkin tunnettu Vladimir Žirinovski nimettiin puolueen presidenttiehdokkaaksi. Žirinovski edustaa äärimmäisen vastenmielistä sovinistista nationalismia ja kerää tuolla jonkin verran ääniä, muttei ole minkäänlainen realistinen uhka Putinille. Vuoden 2012 presidentinvaaleissa Žirinovski sai 6,2% äänistä ja keräsi tuota ennen vuoden 2008 presidentinvaaleissa 9,5 prosentin kannatuksen. Samansuuruisisa lukemissa varmaan pyöritään tälläkin kertaa, mutta räyhähenkisestä nationalismistaan huolimatta Žirinovski on Putinille mieluisa ja myötämielinen vastaehdokas.

Joillekkin saattaa ehkä tulla yllätyksenä, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kommunistisen puolueen ehdokas on ollut jokaisissa Venäjän presidentinvaaleissa toiseksi suosituin ehdokas. Parhaimmillaan Putinin ensimmäisissä presidentinvaaleissa vuonna 2000 kommunistien Gennady Zyuganov sai jopa noin 30% äänistä, mutta viimeisimmissäkin presidentinvaaleissa Zyuganov on kerännyt lähes 20% äänistä. Kommunistit ovat kuitenkin olleet Putinille riittävän myötämielinen ryhmittymä. Vielä ei ole selvää asettuuko Zyuganov jälleen kerran kommunistien presidentinvaaliehdokkaaksi, vai valitaanko tällä kertaa joku hieman nuorempi. Kommunistit kuitenkin kerännevät näissäkin vaaleissa ihan kohtuullisen äänipotin.

Selkeästi nykyhallinnon vastaiseksi ehdokkaaksi on ilmoittautunut Alexey Navalny, joka myös kuuluu aiemmin mainittuja hahmoja nuorempaan sukupolveen. Navalny on kritisoinut äänekkäästi Putinia ja Venäjän korruptiota. Navalny on kuitenkin tämän vuoden aikana toistuvasti pistetty lyhyiksi jaksoiksi telkien taakse “laittomien prostien järjestämisestä” ja juuri nyt näyttää siltä, ettei Putin ja hallinto päästä Navalnya ehdokkaaksi presidentinvaaleihin.

Kuvahaun tulos haulle ksenia sobchak

Lokakuun puolivälissä kisaan ilmoittautui hieman yllättävä ehdokas kun 36-vuotias tv-persoona Ksenia Sobchak kertoi presidenttiehdokkuudestaan. Sobchak on Venäjän kontekstissa suht liberaali hahmo, joka on myös esittänyt kritiikkiä nykyhallintoa kohtaan ja oli mukana 2011-2012 Moskovan mielenosoituksissa. Toisaalta hänen isänsä oli Putinin liittolainen 90-luvulla ja on herännyt epäilyjä, onko Sobchakin ehdokkuus vain Putinin hallinnon keino hajoittaa oppostiota. Toisaalta Sobchak on myös sanonut, että voisi mahdollisesti luopua ehdokkuudestaan, mikäli Navalny saa olla mukana vaaleissa. Ehkä Sobchakin ehdokkuus kuitekin kuvastaa, että Putinin on pakko antaa ainakin vähän liekaa maan liberaaleille äänille.



Kenelläkään mainistuista ehdokkaista ei ole mahdollisuuta löydä Putinia edes tilanteessa, jossa vaalit olisivat täysin rehelliset. Se ketkä pääsevät ehdokkaaksi, minkälaista vaalitaistelua nähdään ja kuinka suurella marginaalilla Putin voittaa, kertoo kuitenkin jotain Venäjän tulevaisuudesta. Putin ei kuitenkaan ole kuolematon. 2020-luvun seuraavisa presidentinvaaleissa tai jo aiemmin jonkinlaisen protestiliikkeen kautta voi tapahtua kaikenlaisia muutoksia. Jos Putin ei anna oppostiolle lisää liekaa, kasvaa todennäköisyys että jossain vaiheessa homma purkautuu taas rajuina protesteina.

One nation under Goethe – Saksan vaaleista vielä kerran

Suomen ulkopuolella Saksa on ehkä maa ja kulttuuri, jota kohtaan tunnen suurinta sielunyhtetyytä. Tai ainakin minulla erittäin positiivinen Saksa-kuva. En ole asunut Saksassa ja puhun kieltä aika kehnosti, mutta tuonne tullut tehtyä matkoja enemmän kuin mihinkään muualle.

Saksa on jotenkin tolkun ja maltillisuuden maa, joka on tiettyjen historiallisten tapahtumien seurauksena tehnyt tarpeettomankin kovan kansallisen psykoanalyysin ja jossa se kuuluisa insinöörimäisyys sekä jonkinlainen muodollinen jäykkyys saattaavat mennä liian pitkälle, mutta jonka kultuuriin minun on näiden asioiden takia muita Euroopan suurvaltoja helpompi samaistua. Ehkä myös maanläheinen olut- ja makkarakulttuuri on helpomin lähestyttävä kuin Euroopan gastronomisten suurvaltojen meininki.

“The German chancellor is as unglamorous and reliable as a Miele washing machine. I want her to win on Sunday because she can steer the west to safety.”

James Hawes Guardian

 

Saksa on toiminut viimeiset vuodet Euroopan keskellä vakauttavana kalliona ja sama asema säilynee myös tänään pidettävien liittopäivävaalien jälkeen. Viime viikot monet ovat otsikioneet Saksan vaalit tylsiksi ja siltähän se hieman näyttää. Jopa pelätty hybrivaikutamminen ja nettitrollailu on jäänyt yllättävän vaimeaksi. Merkel voittaa muhkealla marginaalilla, yleiseurooppalainen sosiaalidemokraattien kriisi jatkuu myös Saksassa, ja neljä pienempää puoluetta ovat aika tasoissa noin 10 prosentin kannatuksella.

Aivan viimeisimpien mittuausten perusteella AfD näyttäisi nousevan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi ja tämä toki aiheuttaisi pientä levottumuutta Saksassa. Erot ovat kuitenkin pieniä. Ja toisin kuin nettikeskusteluista voisi ehkä päätellä, gallupien tekijät ovat Euroopassa useammin yliarvioineet kuin aliarvioineet nationalista taantumuksellistoa edustavien puolueiden kannatuksen. Fivethirtyeight päätyi tällaiseen tulokseen keväällä arvioidessaan Le Penin kannatusta.

Vaalipaikat avautuivat Suomen aikaa yhdeksältä ja sulkeutuvat seitsemältä ja hyvin pian tuon jälkeen pitäisi olla käsissä myös ensimmäinen ja suhteellisen hyvin paikkansa pitävä arvio vaalien lopputuloksesta. Mielenkiintoisimmat kysymykset lienevät:

  • Kuinka pahasti SDP ottaa takkiinsa
  • Mikä on AfD:n kannatus, nouseeko se yli 10:n prosentin ja onko AfD lopulta kolmanneksi suurin puolue?
  • Minkälaisia lukemia vihreät ja liberaalipuolue saavat. Tällä on vaikutus hallituksen muodostumiseen ja sen politiikkaan. Jamaika-koalitio, Musta-keltainen ja suuri koalitio ovat tällä hetkellä realistisilta näyttävät mahdollisuudet.

George Soros – Büdös zsidó!

Kuvahaun tulos haulle soros orban poster

Haiseva juutalainen! Mitä tähänkin taas sanoisi…

Viktor Orban on ehtinyt rakentaa Unkariin jo melkoista ohjattua demokratiaa ja ottanut aikalailla yleiseksi tehtäväkseen kusta eurooppalaisten arvojen päälle. Orbanin kaltainen suuri johtaja löytää luonnollisesti helposti vihollisia jokapuolelta. Keväällä Orban hyökäsi yliopistoja vastaan ja näiden osaltaan edustama likainen länsimainen liberalismi on tietysti aina oiva vihollinen. Unkari on jo pitkään kunnostautunut oman romanivähemmistönsä kurmottamisessa ja lietsonut muutenkin rohkeasti rasismia.

Taistelussa George Sorosia vastaan on onnistuttu kaivamaan kaapista poikkeuksellisen vahvasti esiin vielä yksi Unkarin historian vastenmielisimmistä käyttövoimista: antisemitismi. Ylipäätään voisi tietysti kysyä, miksi Unkarin hallitus järjestää kampanjan, jossa lähdetään hyökkämään Sorosin henkilöä vastaan. Tai tietysti siksi, että tuolla suunnalla kunnon old school-juutalaisvastaisuus on vielä käyttövoima ja salaliittoteoreetikkojen suosikki Soros on juurettomana finanssijuutalisena mainio vihollinen, jonka demonisoimisesta halutaan ottaa kaikki irti. Ei tämä varmaan mihinkään suoranaisiin pogromeihin innosta, mutta ehkä jokunen juutalainen saa turpaansa ja semifasistisesta Unkarista tulee jälleen hieman epämiellyttävämpi paikka asua.

Orban vs Soros ja Ignatieff – Avanti Ragazi di Buda!

Yksi jo sinällään mielenkiintoinen, mutta monella tavalla laajempaa kulttuurisotaa symboloiva taistelu on tällä hetkellä käynnissä Unkarissa. Viktor Orban on tällä kertaa hyökännyt George Sorosin rahoittamaa ja Michael Ignatieffin Budapestissä hallinnoimaa yliopistoa (Central European University) vastaan.

Orban on ehtinyt rakentaa omaa suvereenia demokratiaansa jo pitkään ja semifastinen meininki on ehtinyt aika pitkälle. Myös Unkarin naapurimaissa Orbania muistuttavat voimat ovat nousseet yhä vahvemmin esiin, mutta pitkäaikaisena maansa hallitsijana Orban symboloi erityisen hyvin Itä-Euroopan nationalistisen taantumukselliston nousua. Meininki on aika samantyyppistä kuin lännen aateveljillä, mutta siihen kuuluu räikeämpi old school-rasismi ja avoimemman fasistinen meno.

Orban on saanut tunnustusta monilta auktoritääristä hallintoa arvostavilta äärirtyhmiltä myös lännessä. Näitä kun on viime vuosina lämmittänyt erityisesti Orbanin rakentamat muurit, mutta osa nationalistisesta taantumuksellistosta tuntuu kyllä laajemminkin diggailevan Orbanin semifasistisesta meiningistä.

Pääkaupungin ulkomailta rahoitustava saava Central European University on mitä mainion vihollinen, koska siellähän ei tajuta mitään juurevien ja isänmaataan rakastavien aitojen unkarilaisten elämästä. Kovan luokan globalisti ja liberaali kommunisti George Soros on tietysti todellinen antikristus, jonka nähty erilaisissa salaliitoreorioissa vetelevän lankoja sellaisissakin asioissa, joiden kanssa hänellä ei todellisuudessa ole mitään tekemistä. Eikä yliopistoa johtava Isaiah Berlinin opetuslapsi  Michael Ignatieffkaan tälle porukalle erityisen huono vihollinen ole.

Eilen Budapestissä olikin aika suuria mielenosoituksia. Ignatieff on twiittaillut tapahtumasta ja kommentoinut niitä, mutta saa nähdä saadaanko tästä mobiloistua vielä suurempaa taistelua. Tuntuu että viimeisten vuosien aikana monet ovat yrittäneet järjestelmällisesti tehdä yliopistot naurunalaisiksi spämmäämällä Amerikan kampuksilla tapahtuneista PC-ylilyönneistä. Mutta varsinkin Itä-Euroopassa yliopistot ovat tällä hetkellä aidosti tärkeä liberaalin demokratian linnake.

Avanti ragazzi di Buda
avanti ragazzi di Pest
studenti, braccianti, operai,
il sole non sorge più ad Est!

Stalinismi – kuinka tuhota kansalaisyhteiskunta

Luettuani joulun aikana Charles Emmerssonin kirjan 1913 World before great war, jatkoin historia-aiheisten tiiliskivien lukemista syventymällä Anne Applebaumin Iron Curtain: The Crushing of Eastern Europe 1944-56-teokseen. Kirja keskittyy kuvaamaan yhtä synkkää osaa Euroopan 1900-luvusta. Kyseessä on todella antaumuksella tehty 400-sivuinen katsaus siihen, kuinka paikalliset kommunistit Neuvostoliiton tuella ja painostuksen alla tuhosivat sotien jälkeisinä vuosina Itä-Euroopan maissa demokratian ja kansalaisyhteiskunnan.

Toisen maailmansodan jälkeiset vuodet olivat stalinismin huippuaikaa useammassakin mielessä. Neuvostoliitto oli Stalinin johdolla voittanut Natsi-Saksan ja laajentanut vaikutuspiirään koko Itä-Eurooppaan. Stalin oli myös vakiinnuttanut asemansa absoluuttisen kiisattomana Neuvostoliiton johtajana. Nyt oli aika kokeilla stalinismia muualla.

Kirjassa käy kuitenkin selväksi, että stalinistisen järjestelmän rakentaminen ei onnistunut raunioina olevian maiden tilanteessakaan helposti, vaan nuo peijakkaan kansalaiset äänestivät aivan väärällä tavalla ja vapaissa vaaleissa kommunistit jäivät selkeästi vähemmistöön. Maita johtaneet “pikkustalinit” joutuivat turvautumaan monenlaisiin keinoihin ennen kuin väärinajattelijat saatiin kunnolla nujerrettua. Stalinilla oli tarkkaa päämäärä, muttei tarkaa suunnitelmaa miten ja millä aikataululla tuo päämäärä saavutettaisiin.

 

Kaikissa itsenäisissä Itä-Euroopan maissa stragian yhteisiä piirteitä oli salaisen poliisin luominen Neuvostoliitossa koulutettujen henkilöiden johdolla sekä lehdistön ja ennen kaikkea radion haltuunotto. Kaikkein ahdistavinta luettavaa oli silti järjestelmällinen kansalaisyhteiskunnan romuttaminen. Stalinistisesta totalitarismissa ei saanut olla itsenäisiä instituutioita tai ääniä. Partioliike, naisjärjestöt ja kirkko piti kaikki tuoda puolueen tiukan otteen alle. Toki vihollisiin kuuluivat myös pikkukauppiaat, joiden toiminta täytyi tehdä mahdottomaksi. Viimeistään 50-luvulle tultaessa kaikki yhtään merkittävämmät yhteiskunnalliset liikkeet olikin jollain tavalla hivutettu puolueen kontrollin alle.

Kirjassa kerrotaan se muissakin yhteyksissä todettu asia, että hirmuvallan alla elävistä verrattain pieni osa on aktiivisesti sortokoneiston tukijoita tai vastarintataistelijoita. Useimmat ihmiset ovat harmaalla alueella ja oman elämäntilanteensa mukaan saattavat välillä toimia aktiivisesti hallintoa vastaan, mutta joskus ilmiantaa sille muita ihmisiä.

Nimestään huolimatta kirjassa ei käydä läpi läheskään kaikki Itä-Euroopan maita, vaan tarkastellaan noiden vuosien tapahtumia kolmessa itäblogin valtiossa: Itä-Saksassa, Puolassa ja Unkarissa. Näihin maihin sitten kyllä syvennytäänkin antaumuksella. Applebaum perustelee valintaansa sillä, että nämä kolme valtioita olivat 1900-luvun alussa osina eri imperiumeja ja erilaisina osana toista maailmansotaa ja tätä kautta antavat erilaisina tapauksina kattavan kuvan Itä-Euroopan nujertamisesta.

Odotin kirjalta paljon ja toki se sisälsikin mielenkiintoista tietoa Itä-Euroopan “nujertamisesta”. Totuuden nimissä on sanottava, että se oli  melko raskassoutuinen. Mikäli olet erityisen kiinnostunut lukemaan yksityiskohtaisesti siitä, mitä Itä-Euroopassa tapahtui toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina, niin kannattaa tutusta tähän kirjaan. Muussa tapauksessa kirja lienee keskiverolukijalle turhan tiivis ja raskas tietopaketti. Seuraavaksi taidan lukea jotain vähän kevyempää.

Arkinen törmäys Venäjän propagandan vaikutuksiin

En seuraa erityisen aktiivisesti Venäjään liittyviä asioita eikä minulla ole koskaan ollut hyviä venäläisiä tuttuja. Tähän asti olen törmännyt Venäjän propagandaan satunnaisesti erilaisten kiertoteiden kautta. Tällä hetkellä minulla on kuitenkin taas yksi venäläinen työkaveri, jonka kanssa tulee satunnaisesti vaihdettua muutama sana. Heitin eilen läpällä, että suosikkivenäläiseni on Alexander Pistoletov. Tähän kolmas työkaveri kommentoi, että Pussy Riotin tytöt ovat hänestä tärkeimpiä venäläisiä.

Venäläinen työkaverimme ei tykännyt jälkimmäisestä kommentista sitten yhtään. Hän piti näitä törkyisinä huligaaneina, joiden pidättäminen oli aivan oikea ratkaisu. Tämän lisäksi hän kertoi, että ryhmän jäsenet ovat ukrainalaisia, eivät venäläisiä. Näin oli hän oli mediasta kuullut. Hän ei aluksi uskonut englanninkielistä Wikipediaa. Hän sanoi että venäjänkieliset lähteet ovat luotettavampia, mutta 10 minuutin googletuksen jälkeen joutui myöntämään, että kyllähän ryhmän jäsenet ovat venäläisiä ja tuntui aidosti ihmettelevän, miksi mediassa oli niin usein sanottu Pussy Riotin jäsenten olevan ukrainalaisia.

Tämän jälkeenkin hän kuitenkin pysyi kannassaan, että Pussy riotin tytöt ovat saastaisia bandiitteja, jotka ovat täysin ansainneet saamansa kohtelun. Erityisesti hän piti törkeänä sitä kuinka nämä olivat jalat levällään esitelleet värkkejään kirkossa. Tuokaan ei pidä paikkaansa (video kirkkossa tapahtuneesta performanssista). Tätä en kuitenkaan  ehtinyt kertoa, koska minulla ei  ollut aikaa etsiä tälle lähteitä ja piti jatkaa varsinaisten töiden tekoa.

Olen useasti pyöritellyt päätäni kun olen törmännyt netissä Venäjän käsittämättömän härskiin propagandaan. Se on kuitenkin aina ollut jotain sellaista, johon uskovat ihmiset ovat kaukana muualla. Mutta tuntuu oikeasti pelottavalta, kun oman kuplani sisällä, tuntemani vuosikausia länsimaissa asunut diginatiivi venäläistyttö on selvästi niellyt aimo annoksia putinististista propagandaa. Pitää vielä jossain vaiheessa yrittää viritellä varovaisesti poliittista keskustelua tämän työkaverin kanssa.

Kui on must, näitä ust – Viro, Suomi ja rasismi

Kyseessä on Viron kansan konservatiivisen puoluetta (EKRE) edustavan Martin Helmen Viron televiossa vuonna 2013 heittämästä lausahduksesta. “Jos on musta, näytä ovea”, olisi kai jollain tavalla oikea suomennos. Muistan kuulleeni lauseen ensimmäitä kertaa puolisentoista vuotta sitten Ylen Viron parlamenttivaaleja käsitelleessä radioohjelmassa. Hiljattain törmäsin siihen uudestaan kun se mainittiin Heikki Aittokosen mainiossa Kuoleman tanssi-kirjassa. Aloin miettimään lausetta tarkemmin, koska se herättää minussa useita tunteita ja ajoi minut liberaaliin itseanalyysikierteeseen.

Ensimmäisenä pointtina on tietenkin, että se on rasistinen. Ja siis  aivan selvästi rasistinen. On jotain kommentteja jotka on tarpeettomasti tulkittu rasistisiksi. Erityisen paljon on kommentteja, jotka on aivan perustellusti tulkittu rasistisiksi, mutta lausuja on kyennyt jälkeenpäin esittämään enemmän tai vähemmän vakuuttavan selityksen siitä, miten kommentia ei pitäisi tulkita rasistisena. Tässä tapauksessa edes minimalistista rasismimäärittelyä suosivat maahanmuuttokriitikot tuskin pysytyvät kiistämään kommentin rasistisuutta. Siinä keskitytään yksinomaan ihonväriin ja sanotaan, että sen perusteella sinut heivataan ulos maasta (olet vähempiarvoinen).

Kommentti kuitenkin naurattaa minua. Tökerö ja avoin rasismi yhdistettynä suomalaistesta huvittavalta kuulostavaan viron kieleen ja loppusointuun saa minut hymähtelemään. Jotenkin tulee vähän mieleen Pekka Siitoin ja laivaseminaari. Olen huomannut tämän itsessäni jo aiemmin. Nauran esimerkiksi edelleen kun ajattelun kotkalaista varakunnanvaltuutettuja, joka ehdotti muslimien keittämistä. Varsinkin Itä-Euroopassa räyhänationalistit, fasistit ja jopa uusnatsit ovat nykyään kuitenkin ihan vakavasti otettava voima. Suomalaiseen rasismiin ja maahanmuuttokriittisyyteen verrattuna kyse tuntuu usein olevan räikeämmästä old school-rasismista.

Joten saako tälle nauraa? Toisaalta oikein käytettynä huumori on yllättävän tehokas ase. Mutta vielä kerran ympäripyöräytettynä, näen netissä ja sosiaalisessa mediassa kuitenkin jatkuvasti juttuja, joita pitäisin persuhenkisten ihmisten ja maahanmuuttokriitikoiden parodisoimisesta, ellei kyse olisi ihan oikeasti perussuomalaisista ja maahanmuuttokriitkoista, jolloin lähestytään ns parodiahorisonttia. Tällaisin kommentteihin voisi perustellusti reagoida kolmella tavalla.

  1. Sanoa suoraan, että tällaiset kommentit eivät kuulu eurooppalaiseen sivistysvaltioon.
  2. Nauraa ja levittää juttua ympäri nettiä näyttäen, että tällaisia talitintteja ne ovat
  3. Olla reagoimatta mitenkään ja jättää kommentit omaan arvoonsa

Ehkä paras tapa reagoida olisi jonkinainen yhdistelmä. Olla kiinnittämättä siihen liikaa huomiota, kuitenkin hieman naureskella junttimaiselle käytökselle, mutta tarvittarssa tehdä selväksi, että kyseessä on barbaarimainen käytös, joka ei sivisysvaltioon kuulu.

Jotta kuitenkaan en päästäisi itseäni liberaalissa itseanalyysissani liian helpolla, mietin myös sitä, onko oikein naureskella hauskalta kuulostavalle viron kielelle. Tietyissä yhteyksissä tuota voisi pitää hieman rasistisenakin käytöksenä. Suomalaiset kun tuppaavat suhtautumaan eteläiseen veljeskansaamme välillä hieman ylenkatsoen. Itse olen sitä mieltä, että suomalaiset saavat aivan vapaasti naureskella viron kielelle, silloin kun se kuulostaa hauskalta, mutta ei välttämättä ole kovin kohteliasta tehdä sitä virolaisten edessä, eikä varsinkaan pitää virolaisia jonkinlaisina vähempiarvoisina puolisuomalaisina.