(((Binary Options))) ja Startup Nationin pimeä puoli

Times of Israel julkaisi puolisentoista vuotta sitten pitkän ja äärimmäisen mielenkiintoisen artikkelin otsikolla Wolfs of Tel Avivjossa se toi laajan yleisön tietoon kuinka Israelista pyöritetään miljardiluokan globaalia huijausbisnestä ja kuinka tuolla alkoi olla jo negatiivisia vaikutuksia Israelin kansainväliseen maineeseen.

Joissain yhteyksissä kai ihan validina sijoitusinstrumenttina käytetty Binary option on tämän seurauksena muuttunut lähinnä synonyymiksi huijaukselle. Teknologinen kehitys on mahdollistanut monien asioiden tekemisen aiempaa tehokkaammin, mutta tämä valitettavasti tarkoittaa myös tehokkaita ja suureksi skaalattavia huijaussysteemejä.

Times of Israel on jatkanut puolisentoista vuotta sitten julkaisemansa artikkelin jälkeen intensiivisesti binary options-huijauksien pöyhimistä ja kirjoittanut ison kasan follow up-juttuja. Lopulta myös Israelin viranomaiset ovat alkaneet ajamaan systeemiä alas. Joitain toimialan suurimpia roistoja on pidätetty ja viime kuussa Knesset lopulta sääti lain, jossa kiellettiin binary optioiden markkinointi ulkomaille. Israelin kansalaisille myyminen oli kielletty jo aiemmin.

Kuvahaun tulos haulle tel aviv binary options

Tel Avivissa ja sen ympäristössä kuitenkin työskenteli noin vuosikymmenen aikana tuhansia, ellei jopa kymmeniätuhansia israelilaisia, joiden tehtävänä oli vähän Jordan Belfortin tapaan aggressiivisena, mutta psykologisesti taitavana puhelinmyyjänä saada ihmiset siirtämään rahojaan edustamansa yrityksen kaupantekoalustalle, jossa he sitten tekivät vetoja erilaisten hyödykkeiden hintojen noususta ja laskusta.

Binäärioptioita mainostettiin sijoitusinstrumenttinä, mutta käytännössä kyse oli kasinosta ja uhkapelistä. Monissa tapaukissa puhuttiin vieläpä kasinosta, jossa kertoimet oli fiksattu erityisen kehnoiksi pelaajaa vastaan ilman että nämä ymmärsivät yhtään mistä todellisuudessa oli kyse. Usein alustoihin oli jätetty jopa takaportti, josta numeroita päästiin manipuloimaan firman eduksi.

The clients would try to assess whether a currency or commodity would go up or down on international markets within a certain, short period of time. If they predicted correctly, they won money, between 30 and 80 percent of the sum they had put down. If they were wrong, they forfeited all the money they put on that “trade.” Guralnek soon saw that the more trades a client made, the closer they came to losing the entirety of their initial deposit.

Kuvahaun tulos haulle predators work at night

Uhkapelien markkinointia muistuttavalla tavalla asiakkaille tarjottiin bonuksia, joissa heidän järjestelmäänsä laittama raha tuplattaisiin, mutta ehtona oli että raha pitäisi sijoittaa uudestaan kymmeniä kertoja, jolloin teoriassakin mahdollisuudet rahan nostamiseen jäivät hyvin hyvin hyvin pieniksi.

Tämän lisäksi myyjät kuitenkin rutiininomaisesti valehtilivat omasta henkilöllisyydestään, taustastaan, sijainnistaan, yhteystiedoistaan ja osaamisestaan. Ja usein jos asiakas halusi siirtää tilillään vielä olevat rahat pois, firmat vetkuttelivat vaatien yhä uusia todistuksia henkilöllisyydestä ja pankkititilistä yrittäen samalla saada asiakkaan jatkamaan vetojen tekemistä. Pahimmillaan ne yksinkertaisesti lakkasivat vastaamasta asiakkaalle, jolla ei usein ollut tietoa firman tai sen työntekijöiden oikeasta sijannista ja yhteystiedoista. Call centerin työntekijöille kerrottiin kylmästi, että parempi jättää omatunto ovelle, mutta usein heille myös maksettiin varsin mukavia palkkioita, jotka tosin olivat sidottuja siihen, kuinka paljon heidän hankkimansa asiakkaat hävisivät rahaa.



Israel oli tälle bisnekselle paristakin syystä hyvä paikka. Ensinnäkin maassa on paljon monista suunnista tulleita maahanmuuttajia, jotka pystyvät puhumaan asiakkaille näiden omalla kielellä tai samalla englannin aksentilla. Nuoret hiljattain Israeliin muuttaneet eivät usein puhu hepreaa tai (kunnollista) englantia, eivätkä kykene löytämään hyvän toimentulon takavaa työpaikkaa, jolloin kovia palkkoja maksavat ja tyylikkäissä toimistoissa sijaitsevat huijarifirmat alkavat vaikuttaa houkuttelevalta vaihtoehdolta. Eivätkä työpaikkoihin hakevat henkilöt usein välttämättä edes hahmottaneet minkälaisesta bisneksestä on todellisuudessa kyse.

Lisäksi Israel on teknologinen suurvalta, jossa toimii myös valtaisia määrä täysin legiimejä fintech-yrityksiä, joiden osaamista voidaan sitten hyödyntää myös härskissä huijaustoiminnassa.

Binary-options huijaukset ovat oletettavasti tuoneet miljardeja euroja Israeliin, mutta negatiivisen julkisuuden seurauksena homma on näyttäytynyt yhä enemmän golemina, joka sabotoi Israelin kansainvälistä mainetta ja vahvistaa (tässä tapauksessa jopa ihan ansaitusti) pahimpia mahdollisia juutalaisstereotypioita kansainvälisistä finanssijuutalaisista, jotka vievät tavallisten ihmisten rajat ja tuhoavat näiden elämän. Koko homma binary options-huijauksen ympärillä on niin irvokas, että se on jo juuri sen vuoksi jollain tavalla mielenkiintoinen ilmiö.



Israel on halunnut markkinoida itseään avoimena startup nationina, mitä se eittämättä monella tavalla onkin, mutta start up nationin varjossa pyörii väistämättä myös synkempiä bisneksiä, joita jotkut ilkeämieliset ovat jo ehtineet luonnehtia  jo taloudelliseksi terrorismiksi. Muutamat alalla työskennelleet lopettivat vasta kuultuaan asiakkaidensa tekemästä itsemurhasta.

Yhdessä viimeisimmässä aihepiiriin liittyvässä jutussaan Times of Israel myös esitti, että binary optionsien kanssa puuhanneet ihmiset ovat nyt siirtymässä toimimaan kryptovaluuttojen kanssa. Israelin on totisesti valvottava näitä kyseenalaisia toimijoita, jos se haluaa pitää yllä mielikuvaa inspiroivasta start up nationista ja väljentää monien ihmisen negatiivisia juutalaisstereotypioita. Binary options-huijauksien irvokkuudessa piste i:n päällä on juuri se, että nuo tapahtumat tarjoavat mahdollisuuksia monenlaiselle antisemitistiselle propagandalle.

Ikuisesti puhdas Israel – Meidän ihana maamme

Olen pari kertaa aiemminkin kirjoitellut tässä blogissa vähän Israelista (Start up nation ja Israelin historia) ja rohkenisin jopa sanoa, että minulla on kokonaisuutena suht positiivinen mielikuva Israelista. Hatikvah flashmob, Pyhän maan startup-skene, Superliberaali Tel Aviv ja ihan perusteltu arvio IDF:stä maailman moraalisimpana armeijana, ovat niiden asioiden joukossa, joita minulle tulee Israelia ajatellessa ensimmäisenä mieleen. Olen myös viime aikoina miettinyt, että haluaisin ehdottomasti joskus tulevaisuudessa vielä vierailla Israelissa. Keskityn tässä kirjoituksessa kuitenkin negatiivisempiin teemoihin ja kehityskulkuihin.

Kirjoituksen otsikon ensimmäinen osa viittaa hiljattain katsomaani dokumentin Forever Pureen(Tässä 10 min tiivistys jostain dokumentin olennaisimmista kohdista), jonka nimi tulee jalkapallojoukkue Beitar Jerusalemin kannattajien katsomossaan esittämästä lakanasta. Banderollilla protestoitiin sitä, että joukkueesen oli hankittu kaksi muslimipelaaja. Beitar Jerusalem on jo pidempään ollut äärinationalistien kannattama seura, ja varsinkin monituhatpäiseltä päätykatsomolta äärikannattajineen on nähty aika kyseenalaista menoa.

Kuvahaun tulos haulle beitar forever pure

Tavallaan Beitarin kannattajat eivät toki eroa suuresti monien Euroopan maiden ultraryhmistä ja päätykatsomoista. Äärimmäinen kielenkäyttö, rasismi/etnisten ja alueellisten jännitteiden lietsominen ja pienimuotoiset väkivaltaisuudet ovat ihan normimeininkiä monissa Länsi-Euroopan katsomoissa, Itä-Euroopasta tai Etelä-Amerikasta puhumattakaan. Israelissa aina läsnäoleva konflikti yhdistettynä tuhatpäiseen mobiin huutamassa organisoidusti kuolemaa arabeille tuntuu kuitenkin hieman eri jutulta. Ja kuten seuran toimitusjohtaja banderollista totesi, “Poliittisista ajatuksistasi riippumatta, et voi käyttää tuollaista ilmausta jos olet juutalainen”. Minä en toki halua lähteä kertomaan, mitä juutalainen voi tai saa sanoa, mutta juutalaisten ja etnisyyden yhteydessä Ikuisesti puhdas, tuntuu todella perversiltä ilmaisulta.

Dokumentin keskivaiheilla sittemmin jo Israelin puolustusministeriksi noussut Avigdor Lieberman erehtyy maltillisesti taputtamaan Beitarin muslimipelaajan tekemälle maalille ja vieressä olevat Beitarin kannattajat huutavat, että missä ovat Liebermanin periaateet. Se mitä olen vähän seurannut Israelin politiikka, oli tuokin hieman hyytävä kohtaus. Kun Liebermanin kaltainen hahmo on onnistunut nousemaan jo Israelin puolustusministeriksi ja se että hänkään ei välttämättä miellyttä kovimman linjan kannattajia, kertoo jotain Israelin poliittisesta muutoksesta. Toki Israelista kertoo jotain sekin, että harva maan ulkopuolella on pystynyt esittämään sen terävämpää ja pistävämpää poliittista satiiria, kuin israelilaiset itse. Tämän postauksen otsikon jälkiosa viittaa Israelilaiseen satiiriohjelmaan, Eretz Nehederet (suom. Meidän ihana maamme)

Osittain politiikan muutosta on selitetty 90-luvulla maahantulleilla Venäjän juutalaisilla, jotka ovat muodostaneet myös Liebermanin kannattajien ydinjoukon. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeinen Alija oli määrällisesti todella merkittävä ja keikutti puolueiden valtasuhteita ja oli vähintään tärkeä osaselitys maan vasemmiston kriisille. Economist käsitteli uusimassa numerossaan pitkästi Israelia ja otsikoi yhden jutuista Right v far right. Israel on muuttunut etnonatiolastisemmaksi, juutalaisemmaksi, mutta vähemmän israelilaiseksi. Aiemmin mainitut Beitarin äärikannattajat ovat vähemmistö, mutta symboloivat kuitenkin Israelin muutosta ja sovinistisen nationalismin nousua.

Economist myös kirjoitti kuinka armeijan johtaviin asemiin on tullut koko ajan enemmän Ješiva-poikia, eivätkä sekulaarimmat israelilaiset ole erityisen innoisaan tästä kehityksestä. Mitä tapahtuukaan tulevaisuudessa jos nämä Ješiva-pojat ottavat aiempaa enemmän haltuunsa armeijan johtopaikkoja? Vaikka Israelilla on tietystä näkökulmasta selkeästi uskonnolliset juuret, niin esim. Ben-Gurionin visioissa Israelista oli tarkoitus muodostua nykyistä sekulaarimpi valtio. Ben-Gurion taisi kuitenkin esimerkiksi aliarvioida ortodoksijuutalaisuuden virheellisesti hiipuvaksi liikkeeksi. Vaikka Israelissa on aina ollut pinnan alla jonkinlaisia jännitteitä tuoreimpien maahanmuuttajien ja pidempää maassa asuneiden ryhmien välillä, näyttää että varsinkin 90-luvulta lähtien yhteiskunta on fragmentoitunut aiempaa enemmän.



Osatekijänä fragmentoitumiseensa on varmaan ollut myös tekninen kehitys. Armeijan spill over-efektinä Israel on maailman johtavaa maa kyberturvallisuuteen liittyvissä asioissa, mutta tämä näkyy myös monilla muilla teknologian aloilla. Israeliin virtaa valtavia määriä riskirahoitusta ja Tel Avin sekä San Fransicon välillä on jo suorat reittilennot. Kuitenkin ainoastaan kymmenisen prosenttia maan asukkaista on osa Startup nationia. Vielä 70-luvulla Israel oli yksi teollismaiden taloudellisesti tasa-arvoisimmista valtioista, mutta nyt se on muuttunut yhdeksi kaikkein epätasarvoisemmista. Israelin siirtymä oikealla ei tarkoita pelkästään sovinistisen nationalismin nousua, vaan todella rajua siirtymää kibbutzeista suorastaan raakaan markkinatalouteen. Esimerkiksi merkittäväksi keikkatalouden alustaksi kasvanut Fiverr on lähtöisin Israelista ja symboloi kyllä monilla tavoilla nykymaailman menoa.

Ensi kuussa kuuden pävän sodasta tulee kuluneeksi 50 vuotta. Rankan itsenäistymissodan jälkeen nopea marssi voittoon oli suorastaan euforinen kollektiivinen kokemus tilanteessa, jossa ihan perustellusti pelättiin uutta holokaustia. Nopean vihollisen lyömisen ja pienten tappioiden ohella Israel oli myös helppo nähdä sodan moraalisena osapuolena. Ja vaikka edelleenkin voi olla mahdollista perustellusti sanoa, että IDF on moraalinen armeija,  joka suhtautuu myös naisiin sekä seksuaalivähemmistöihin varsin liberaalisti, niin kuuden päivän sodan jälkeisten seikkailujen ja miehitysten jälkeen sillä on nykyään kuitenkin jo eri tavalla verta käsisään. Israelia ei kannata liikaa syyttää tästä, sillä vaihtoehdot ovat olleet vähissä, muttei Israelia voi enää pitää Kuuden päivän sodan tapaan ikuisesti puhtaana konfliktin osapuolena.

 

 

Micheal Lewis, Undoing Project – Kahnemanin ja Tverskyn tarina

“Man is a deterministic device thrown into a probabilistic Universe”

En löytänyt Micheal Lewisin The Undoing Project-kirjasta vielä yhtään suomenkielistä arvostelua. Kahden israelilaisen psykologin, Daniel Kahnemanin ja Amos Tverskyn yhteistyöstä kertova kirja tulee kuitenkin ainakin englanninkielisessä maailmassa olemaan korkealla tämän vuoden tietokirjojen myyntitilastoissa, levittämään kongnitiivisten harhojen maailmaa vielä nykyistäkin laajemman yleisön tietoon, sekä antamaan vuonna 1996 kuolleelle Amos Tverskylle sitä tunnettavuutta, jonka hän varmaankin ansaitsee. Minä taas voin ruksia ensimmäisen kirjan pois vuoden 2017 talouskirjojen lukulistaltani, vaikka en tiedä kannattaako tätä kutsua talouskirjaksi.

Ei ole liioiteltua laskea Daniel Kahnemania ja Amos Tverskya aivan 1900-luvun tärkeimpien tieteentekijöiden joukkoon. Duo nousi maineeseen onnistuttuaan asettamaan hyperrationaalisen homo economicuksen koomiseen valoon ja luotuaan pohjaa ns käyttätymistaloustieteelle. Heidän ajatuksiaan on kuitenkin sovellettu monilla kentillä. Kahnemannin Thinking, Fast and Slowkirjaa voi myös varsin perustellusti pitää yhtenä tämän vuosikymmenen parhaista tietokirjoista.

description

Omat odotukseni Undoing Projectia kohtaan olivatkin jopa kohtuuttoman korkealla. Olenhan tosiaan pitänyt Daniel Kahnemania yhtenä vaikuttavimmista ajattelijoista ja nauttinut aiemmin Michel Lewisin kyvystä muotoilla Wall Streetin hämmentävät ilmiöt, kuten CDO:t ja huippunopean kaupankäynnin tarinoiden kautta viihdyttävään ja jotakuinkin ymmärrettävään muotoon. Siinä mielessä kirjan oli vaikea täyttää asettamiani odotuksia. Se kuitenkin pääsi aika lähelle.

Lewis on jossain haastatteluissa sanonut, että aiempiin Wall Street-aiheisiin kirjohihin tai Moneyballiin verrattuna hän joutui nyt kirjoittamaan hahmoista, joiden äly ylitti täysi hänen omansa. Maailman yksinkertaisin älykkyyesti oli laittaa ihminen samaan tilaan Amos Tverskyn kanssa. Mitä kauemman toisella meni ymmärtää, että Amos oli häntä älykkäämpi, sitä tyhmempi hän oli itse.  Kun Tverskylta kysyttiin (siis jo vuosikymmeniä sitten), onko hänen ja Kahnemanin tutkimystyöllä yhtymäkohtia keinoälyn kehittämiseen, vastasi hän olevansa keinoälyn sijaan kiinnostuneempi ihmisen luonnollisesta typeryydestä. Myös tämän blogitekstin avaava briljantti lainaus on Amos Tverskyn suusta.

Tästä duosta itse samaistuin kuitenkin enemmän Daniel Kahnemaniin. Kyse ei ole pelkästään siitä, että hän oli minulle ennestään tuttu hahmo ja että olen katsellut youtubesta tuntikaupalla hänen esitelmiään ja haastattelujaan. Kyse on juuri luonteenpiirteistä. Holokaustista selvinnyt Kahneman oli aina täynnä itsepäilyä ja epävarmuutta omien ajatustensa järkevyydestä, mikä on osaltaan tehnyt hänestä niin loistavan ihmismielen kriittisen havainnoijan. Kahnemanissa tiivistyvät piirteet, jotka minusta luonnehtivat aitoa tieteentekijää.

Undoing Project on Lewisille tyyppiliseen tapaan kuitenkin henkilövetoinen tarina. Kirja avaa ikkunan kongnitiivisten harhojen maailmaan, mutta jos on kiinnostunut ennen kaikkea näistä asioista, niin kannattaa ennemmin tutustua aiemmin mainittuun Kahnemanin teokseen tai vaikkapa Richard Thalerin Misbehaving-kirjaan. Tässäkin kirjassa on kasa riemastuttavia esimerkkejä kongnitiivisista vinoumista, mutta siinä keskitytään ennen kaikkea Kahnemanin ja Tverskyn intellekutelliseen rakkaustarinaan. Kaksi äärimmäisen erilaista ja älykästä hahmoa luovat yhteistyössä maailmaa mullistavia tutkimustuloksia.

Kirja antoi myös mielenkiintoisen, erilaisen ja kahden henkilöhahmon kautta avautuvan tulokulman modernin Israelin historiaan, joka on kiinnostanut minua viime aikoina. Kahneman oli holokaustista selviytynyt Ranskan juutalainen ja Tversky taas syntyi nykyisen Israelin alueella ennen sen itsenäistymistä. Miehet olivat liian nuoria osallistumaan Israelin itsenäistymissotaan, mutta molemmilla oli merkittävä osa Israelin armeijassa. Tverskylla eliittisotilaana ja Kahnemanilla armeijan soveltavuustesiten tekijänä ja hävittäjäkoulutuksen suunnittelua ohjanneena hahmona. Mielenkiintoista oli myös huomata, että yksi harvoista nykyfilosofeista, jonka ajatteluun olen tutustunut edes pinnallisesti, Avishai Margalit, oli Amos Tverskyn läheinen ystävä.

Undoing Project on kirja joka on ehdottomasti lukemisen arvoinen jos aihepiiri kiinnostaa.

Israelin historia – Anita Shapira

Kirjoitin joku aika sitten, kuinka tutustuani viime vuonna mielenkiintoiseen israelilaiseen työkaveriini ja ymmärrettyäni Israelin high tech-skenen massiviisuuden, on Israel muuttunut mielessäni hyvin paljon aiempaa mielenkiintoisemmaksi paikaksi. Viimeisen reilun kuukauden olenkin lueskellut hitaasti Anita Shapiran tiiliskiveä modernin Israelin historiasta ja ehdinkin tämän lukemisen keskellä lukea kaksi muuta vähän kevyempää kirjaa (Nacronomics ja Alistuminen).

Johdannossa kerrotaan lyhyesti sionismin synnystä ja kasvusta 1800-luvun aikana. Varsinaisesti kirjassa kuitenkin käsittellään modernin Israelin historiaa 1800-luvun viimeisistä vuosikymmenistä viime vuosituhannen loppuun. Kirjassa käydään siis läpi juutalaista historiaa nykyisen Israelin alueelta jo ennen Israelin valtion perustamista. En esimerkiksi ollut ajatellut, että silloin kun juutalaisten virta luvattuun maahan alkoi hitaasti kasvaa 1800-luvun lopulla ja 1900-alussa, kuului se vielä osaksi Ottomaanien valtakuntaa. Enkä ollut tietoinen siitäkään, että jo 1900-alkupuolella Israeliin tuli juutalaisia huomattavan paljon juuri Itä-Euroopasta ja juutalaisia on tullut Itä-Euroopasta 1900-luvun aikana monessakin aallossa. Tämän jälkeen Israelin alue oli neljännesvuosisadan Brittien hallinnassa ja tähänkin aikakauteen sattui monenlaista vauhdikkaita tapahtumia juutalaisten, arabien ja brittien välille.

Varhaisista maahantulijoista iso osa päätyi harjoittamaan maanviljelyä, usein varsin karussa ympäristössä ja kibbutsit olivat olennainen osa modernin Israelin varhaista historiaa. Israel kuitenkin urbanisoitui jo suhteellisen varhain ja pienenä puutarhakaupunkina liikkeelle lähtenyt Tel Aviv alkoi jo 1930-luvulla muuttua varsin kosmopoliittiseksi suurkaupungiksi, ensin koulutetumpien ja varakkaampien Puolan juutalaisten ja myöhemmin vielä varakkaampien ja koulutetumpien Saksan juutalaisten neljännen ja viidennen Alijan myötä.

Vaikka toinen maailmansota oli juutalaisille kokonaisuutena hieman ikävä tapahtuma, niin paradoksaalisesti nykyinen Israelin alue ei ollut  sotatoimialuetta ja siellä asuneilla juutalaisilla meni Brittien sotateollisuuden ansiosta taloudellisesti jopa suht hyvin. Tämän jälkeen vasta perustettu valtio joutuikin sitten Euroopasta tulleen massiivisen maahanmuuton, itsenäistymissodan ja siitä seurannenen arabimaista tulleen maahanmuuton takia aikamoisiin ongelmiin.

Israel on tosiaan ollut maahanmuuttajien maa eivätkä massiiviset ja äkkinäiset muuttoaallot sielläkään täysin ongelmitta ole tapahtuneet. Maassa pidempään asuneet ihmiset ovat aina tupanneet suhtautumaan varauksellisesti tuoreempiin tulokkaisiin. Yksi pahimmin valtaväestön silmätikuiksi joutuneista ryhmistä 50-luvulla maahantulleet Marokon juutalaiset, joiden ajateltiin liikkuvan aina veitsen kanssa. Toisaalta 90-luvulla maahan tuli valtaisa määrä ihimiä entisen Neuvostoliiton alueelta ja  säilyttivät oman kielensä ja kulttuurinsa, keikauttivat poliittisia valtasuhteita, eivätkä välttämättä assimiloituneet ihan samalla tavalla kuin monet muut aiemmat maahanmuuttajat. Erikoinen ryhmä on myös nykyään noin 150 000 ihmistä käsittävä etiopialaistaustaisten Beta israelilaisten joukko, joilla menee joidenkin tilastointien mukaan jopa maan arabiväestöä huonommin.

Varsinkin itsenäistymisen jälkeen sotatoimet ovat olleet keskeinen osa Israelin historiaa ja kirjan jälkipuoliskolla nämä sodat vievät aika suuren osan sivuista. Raskas itsenäistymissota, kevyesti voitetty kuuden päivän sota, yllättävä Jom Kippur-sota, kyseenalainen ja kiistelty osallistuminen Libanonin sisällissotaan, kasarilla alkanut ensimmäinen intifada ja toiveikkaan 90-luvun päättänyt toinen intifada. Toisaalta sotatapahtumia ei useimmissa tapauksessa käydä läpi kovin yksityiskohtaisesti.

Yksi mielenkiintoinen koko kirjan läpi kulkeva tarina on muutos kollektiivisesta, ruraalista ja äärimmäisen egalitaarisesta “kibbutz-yhteiskunnasta” todella vapaan markkinatalouden hi-tech hubiksi ja suurten tuloerojen maaksi. 60-luvulla Israel oli yksi maailman taloudellisesti tasa-arvoisimmista maista, mutta 90-luvulle tultaessa se oli muuttunut yhdeksi kaikkein epätasa-arvoisimmista. Toisaalta yhteiskunta on myös tietyllä tavalla sirpaloitunut, kovan linjan politiika on vahvistunut, samoin kuin vahvasti uskonnollisten ryhmien vaikutus. Ennen Rabinin murhaa kenellekkään ei Israelissa olisi tullut mieleenkään, että juutalainen voisi yrittää murhata Israelin pääministerin.

Pidin kirjasta ja suosittelen sitä ehdottomasti aihepiiristä kiinnostuneille. Aliyahit, kibbutzit, aškenasit, mizrahit ja Israelin kaaoottinen 1900-vuosisata jäsentyivät päässäni jollain tavalla ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Näkökulma on tosiaan Israelissa ja palestiinalaisia käsitellään hyvin paljon vähemmän, mutta Israelin toimiin suhtaudutaan tarpeen vaatiessa myös kriittisesti. Israel on monilla tavoilla hyvin uniikki valtio, mutta kuuluu tavallaan kuitenkin läntiseen kulttuuripiiriin ja erityislaatuisen historiansa kautta se avaa hieman erilaisen tulokulman moniin asioihin.

 

Start up nation – Israelista ja juutalaisuudesta

Tutustuin töissä vuoi sitten mainioon hahmoon, joka oli kotoisin Israelista. Tai Israel on maahanmuuttajien maa ja tämäkin kaveri oli ilmeisesti muuttanut Israeliin lapsuudessan jostain entisen Neuvostoliiton alueelta. Verrattain harvoin tapaa ihmisiä, josta älykkyys välittyy tuolla tavalla ilman, että henkilön tarvitsee sitä itse millään tavalla alleviivata.

Kyseessä oli myös erittäin miellyttävä ja kohtelias keskustelukumppani, joka ei kuitenkaan pelännyt heittää mustaa ja epäkorrektia, mutta silti jotenkin tilanteeseen sopivaa huumoria, juutalaisstereotypiosta, palestiinalaisten ampumisesta ja ihan kaikesta muustakin. Bisnesvainuakin hänellä oli ja kokemusta monenlaisita tavoista tehdä manipisnestä myös moraalisesti arveluttavilla alueilla. Hän ei ollut varsinaisesti uskovainen, mutta otti juutalaiset pyhäpäivät kuitenkin vakavasti. Tässä tyypissä tietyllä tavalla tiivistyivät (pääsääntöisesti) positiiviset stereotypiani juutalaisista.

Tietoni juutalaisuudesta ja modernista Israelista ovat kuitenkin olleet verrattain pinnallisia. Olin toki toisaalta tietoinen juutalaisten dominansista Nobel-palkintojen saralla, bisnesvainusta sekä siitä, että keskelle aavikkoa, vihamielisten maiden ympärövälle alueelle, jolla ei ole käytännössä mitään luonnonvaroja, on luotu varsin menestyvä valtio.

Tietyllä tavalla provosoivan, mutta ehdottoman mielenkiintoisen kirjan Start-Up Nation: The Story of Israel’s Economic Miracle kirjoittaneen Dan Senorin tapaan voidaan ensin todeta, että Israelia ajatellessa meillä on elefantti huoneessa. Juutalaiset arvostavat koulutusta ja ovat hyviä manipisneksessä, onko se nyt ihmekään, että juutalaisten valtiolla menee taloudellisesti äärimmäisen hyvin, varsinkin kun tilanne suhteutetaan vihamielisiin naapurimaihin.

Senor nostaa Israelin menestyksen osatekijöiksi myös armeijan, jonka seurauksena yliopistoon menevillä ihmisillä on jo usean vuoden käytönnön kokemus päätöksien tekemisestä kovien paineiden alla. Israelin armeija on luonnollisesti varsin erilainen instituutio kuin puolustusvoimat, mutta tästä huolimatta kuusi kuukautta talvisotaa leikkineenä minulla on epäilykseni asepalveluksen merkityksestä. Jollain tavalla eksistentaalisen uhan alla elävässä maassa riskit myös ehkä käsitetään hieman eri tavalla. Lisäksi Israelin businesmaailmassa myös kannustetaan aidosti kriittiseen ajatteluun ja asioiden kyseenalaistamiseen omilla asia-argumenteilla. Tähän törmäsin myös israelilaisen työkaverini kanssa toimiessani.

Sen jälkeen kun törmäsin mainitsemaani henkilöön töissä, olen lueskellut kaikkea pientä Israeliin liittyen. Joskus lukioikäisenä kyllästyin lapselliseen Israelin vastaan Palestiina väittelyihin, ja tuon jälkeen Israel oli minulle maa, josta en ole jaksanut olla kiinnostunut. Olin jotenkin äärimmäisen kyllästynyt tuohon väittelyyn. En pidä sokeasti kaikkia Israelin toimia puolustelevista ihmisistä, mutta jotenkin olen äärimmäisen kyllästynyt sellaisiin vasemmistolaisesti suuntautuneisiin ihmisiin, kuten Syksy Räsäseen, joilla Israelin syyttäminen tuntuu kaikesta tuntuu ainakin Twitterin perusteella olevan yksi tärkeimmistä asioista. Monista puutteistaan huolimatta Israel on kuitenkin liberaali sivistysvaltio, varsinkin jos sitä vertaa sen naapurimaihin.

Viime aikoina Israel on kuitenkin muuttunut ajatuksissani äärimmäisen mielenkiintoiseksi paikaksi. Kiinnostustani lisäsi, että joulukuussa kuulin erään suosikkikirjoittajani, Micheal Lewisin julkaisseen hiljattain aikamme suuria (israelilais)psykologeja, Amos Tverskya ja Daniel Kahnemania käsittelevän kirjan The Undoing Project, joka näiden kahden suuren ajattelijan elämänkaaren osalta sivuaa myös modernin Israelin historian ensimmäisiä vuosikymmeniä. Tällä hetkellä luen muuten juuri kirjaa modernin Israelin synnystä. Olen vasta ensimmäisillä sivuilla, joissa kerrotaan 1800-luvun sionistiseen liikkeen ristiriitaisia tavoitteita ja kaukana siintävää ajatusta juutalaisten omasta valtiosta.

Pyhiä paikkoja ja vanhoillista uskonnollissuutta ajatteleville saattaa tulla yllätyksenä, että Tel Aviv on melkoinen Piilaakso ja Israel on nykyään todellinen high tech-hubi. Ja siis ei sillä tavalla kuin joku sanoisi, että Keilaniemi on Piilaakso, tai Oulu on Arktinen Piilaakso. Tel Aviv on mahdollisesti sen oikean Kalifornian Piilakson takana  todella hyvä kandidaatti maailman toiseksi merkittävämmäksi teknologiakeskukseksi. Israel vetää puoleensa valtavat määrät venture capitalia, joka on tärkeimpiä kriteereitä start up-pöhinän taloudellista elinvoimaisuutta arvioitaessa. Jotkut ovat muuten todenneet, että eräs Israelin huimaa teknologiaskenen kasvua avusti suuresti nimenomaan 90-luvun aikana maahantulleet hyvin koulutetut lahjakkaat venäläiset, joihin kuului myös tämä minua hieman vanhempi israelilaisherrasmies, johon tutustuin viime vuonna.

Osittain juuri high tech-menestyksensä takia Israel on mielenkiintoinen maa, jossa äärimmäisyydet kohtaavat. Tel Avivissa on esimerkiksi erittäin elävä homokulttuuri ja kova hipsteripöhinä. Se on hyvin liberaali paikka, mutta toisaalta hajautuneen kaupunkirakenteen ja myöhään tapahtuneen kasvun takia hyvin amerikkalaistyyppinen kaupunki.

Israel on toisaalta yksi maista, joissa taloudellinen eriarvoisuus on kasvanut nopeiten. Siinä mielessä Israel saattaa kuvata tietyillä tavoilla kehitystä, joka on tulevaisuudesa edessä myös muilla länsimailla. Toisaalta vihamielisten naapureiden takia eksistentiaalisen uhan alla elävälle Israelille sisäinen yhtenäisyys olisi myös tärkeää ja voisi kysyä, että miten maan yhteinäisyydelle käy tulevaisuudessa ja miten se vaikuttaa maahan.

Ei tässä blogikirjoituksessa varmaan mitää varsinaista pointtia ollut, mutta Israel on kuitenkin äärimmäisen mielenkiintoinen valtio, jossa monenalaiset ääripäät kohtaavat ja osittain juuri tuon takia se olisi paikka, jossa haluaisin joskus tulevaisuudessa käydä.

Israelin historia – Anita Shapira