Väistämätön vihreä tulevaisuus – Pikakommentti gallupista

Kirjoittelin ennen vihreiden puoluekokousta, että puolueella saattaisi olla kahden vuoden päästä pienet saumat jopa pääministeripuolueeksi asti ja nyt pari kuukautta myöhemmin tuo ei näytä enää edes niin pieneltä saumalta. Tänään julkaistussa gallupissa vihreät on noussut jo Suomen toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja kannatus on 17,6%. Olen ajatellut, että vihreillä on realistiset mahdollisuudet nousta suurten puolueiden joukkoon, mutten ajatellut, että se tapahtuisi näin nopeasti. Ihan muutama juttu, jotka mielestäni selittävät parhaiten vihreiden nousua.

Pidän SDP:n ja  Euroopan vasemmistolaisten valtapuolueiden yleistä kriisiä tärkeimpänä yksittäisenä selityksenä vihreiden nousulle. SDP:n kannatus on nuorempien ja jo varhaiskeski-ikäistenkin keskuudessa valtavasti eläkeikäisiä matalampaa. Monet syyttivät kohtuuttomasti Jutta Urpilaista SDP:n epäonnistumisista, mutta nyt on nähty Äijä-Rinteen myötä, että ongelmat ovat paljon syvemmällä.

SDP ei yksinkertaisesti puhuttele lähellekkään samalla tavalla minun ikäluokkaani. Monet kuitenkin tuntevat sympatiaa jonkinlaiseen sosiaalidemokraattiseen arvomaailmaan, mutta näkevät perinteisestä demarimenosta eroavat keinot paremmiksi. Jollain lailla keskusta/keskustalvasemmistolaisilla puolueilla on myös muualla  nyt mahdollisuudet ryövätä itselleen paljon demarien kannatusta vihreiden ja Macronin liikkeen tapaan.

Vihreät on onnistunut melko menestyksekkäästi brändäämään itsensä kaupunkilaisten puolueeksi. Sen edustajat ovat usein muiden puolueiden edustajia paremmin kartalla kaupunkisuunnitteluun liittyvistä kysymyksistä. Kyse on kuitenkin myös identiteettipolitiikasta ja 2000-luvun uusi uljas urbanismi on elämäntapa, jota vihreät edustavat ja saavat tällä mukavasti ääniä sekä oikealta että vasemmalta. Vihreät on onnistunut yllättävänkin tehokkaasti monipolisoimaan tämän lohkon itselleen ja menee vielä vuosia ennen kuin muut puolueet pystyvät haastamaan vihreitä tässä, vaikka ne nyt välittömästi pistäisivät paukkujaan tähän asiaan.

Luulen että Suomessa persujen nousu tämän vuosikymmenen alussa ja viime vuosina nähty nationalistisen taantumukselliston nousu ympäri maailmaa herättävät vastareaktioita ja vihreät ovat puhuneet kiistattoman selkeästi liberaalin demokratian ja euroopplaisten arvojen puolesta. Nationalistisen taantumukselliston nousu aiheuttaa väkisinkin jonkinlaisia vastareaktioita ja vihreät on tainnut onnistua ottamaan tuosta hyvän siivun itselleen.

Voi hyvin olla, että vihreiden kannatus lähtee jossain vaiheessa taas hieman laskuun, mutta puolueella on tällä hetkellä päällä momentum ja useat kehityskulut satavat laariin. Näiden ansiosta vihreät näyttää väistämättä  olevan tulevaisuudessa puolue, jonka kannatus vakiintunee reilusti päälle kymmeneen prosentiin.

SHOKKIUUTINEN – Touko Aallon vaimo hakee avioeroa!

Juuri uutisoitiin, että vihreiden tuoreen puheenjohtajan Touko Aallon vaimo Johana Pietiläinen on jättänyt viime viikolla avierohakemuksen. Päätös on ollut yhteinen ja syynä on ollut Aallon suhde vihreiden palkkalistoilla olevaan henkilöön. Jussi Halla-ahon aviottomasta lapsesta uutisoitaessa kirjoittelin lyhyen kommentin, jossa totesin etten todellakaan pidä hyvänä asiana sitä, että lehdistö kaivelee poliitikkojen avioeroja tms. yksityiselämää. Enkä varsinkaan pidä sitä että näitä asioita käytetään sitten poliittisina lyömäaseina. Sanoin tämän vahvasti halveksimani Jussi Halla-ahon kohdalla ja sanon sen nyt uudelleen Touko Aallon kohdalla.

Vapaassa maassa ja markkinataloudessa lehdistö saa kirjoittaa mistä haluaa ja ihmiset saavat lukea sitä mikä heitä kiinnnostaa, mutta pidän politiikan ja yhteiskunnallisen keskustelun kannalta tuhoisana sitä tapaa, että poliittikoja ryöpytetään kovasti näiden yksityiselämän tekemisten pohjalta eikä edes haluta yrittää erottaa yksityiselämää politiikasta. Voin olla ajatusteni kanssa selvässä vähemmistössä, mutta mielestäni poliitikkojen perhe-elämälllä ei pääsäntöisesti tulisi olla mitään tekemistä sen kanssa, miten  suhtaudutaan heidän tekemisiinsä eduskunnassa. Ja tavallaan tuskin olisi edes toivottavaa, että parlamentissa olisi vain robotteja, munkkeja ja nunnia.

Metatasolla tämä tapahtuma voi kuitenkin synnytää ihan mielenkiintoisia keskusteluja. Resonoiko Touko Aallon avioero negatiivisesti vihreiden naisvoittoisessa kannattajakunnassa, vai jääkö tämä jällen vain tapahtumaksi, jolla blogosfäärin paskaspämmärit yrittävät loata vihreitä. Se on varmaa, että huomenna some ja netti nyt ylipäätään on täynnä erilaisia hyökkäyksiä vihreiden KAKSOISTANDARDEJA kohtaan. Toisaalta persuhenkinen paskaspämmiosastokin varmaan miettii, että millä lailla asian nyt ihan tarkalleen Touko Aallon kohdalle muotoilee kun oma mestari on jäänyt hiljattain vielä hieman pahemmin perheellisenä ja enemmän “perhearvojen” puolesta puhuneena kiinni vähän vastaavasta asiasta.

Laura Huhtasaari on Perussuomalaisten presidenttiehdokas!

Perussuomalaisten tuumaustunnilla ilmoitettiin juuri, että Laura Huhtasaari valitaan puolueen presidenttiehdokkaaksi. Halla-aho oli aiemmin tehnyt hyvin selväksi, ettei hän lähtisi puolueen ehdokkaaksi ja mietti vakavasti, tarvitsisiko puolueen edes asettaa omaa presidenttiehdokastaan. Halla-aho piti lupaukensa ja Laura Huhtasaari, vajaa nelikymppinen evoluutiota epäilevä pikkufasisti Porista on nyt siis mukana vuoden 2018 presidentinvaaleissa. Huhtasaari voi kuitenkin olla perussuomalaisten näkökulmasta ihan hyvä ehdokas ja perussuomalaiset voi yrittää ravistaa yltään äijäimagoa.

Perussuomalaisten puoluekokous ravisutti Suomen poliittista kenttää ja yhtenä ramifikaationa oli nyt, että puolue päätyy sitten asettamaan oman presidenttiehdokkaan. Presidentinvaalit tulevat tynkäperussuomalaisille myös hyvään aikaan. Puolueen kannatus on tällä hetkellä aika matalalla tasolla, mutta puolueella on valitettavasti potentiaalia pitkälle yli 10 prosentin kannatukseen jo lyhyelläkin aikavälillä.

Presidenttikeskusteluissa Huhtasaari pääsee paahtamaan vihanlietsontaansa prime timessa ja kaiken sattuessa kohdallaan hänellä saattasi jopa olla mahdollisuudet nousta toiselle kierrokselle, jos Vanhasen ja Haaviston kampanjat eivät lähde lentoon ja merkittävä osa demarien ja vasemmiston äänistä menee puolueiden omille ehdokkaille.

Niinistön haastamisen ohella perussuomalaiset saattavat lähteä hyökkämään erityisesti Pekka Haavistoa ja voi hyvin olla, että ensimmäisen kierroksen kovin taistelu käydään jopa Haaviston ja Huhtasaaren välillä. Vihreät on tietysti jollain tasolla perussuomalaisten verivihollinen, mutta toisaalta Haavisto on hahmo jota arvostetaan varsin laajasti läpi puoluekentän ja jos perussuomalaiset lähtevät herrasmies Haaviston kimppuun kovin törkeällä trollailulla, saattaa se jopa sataa laarista sivuun.

Sauli Niinistö on varmasti kuitenkin hyvin tyytymätön siihen, että perussuomalaiset asettivat oman tunteita herättävän ehdokkaansa. Vaalikeskustelut kulkevat enemmän tunteita herättäviin aiheisiin, joissa joutuu vahvemmin valitsemaan position, tai sitten jättämään keskustelun enemmän muiden haltuun.

Mielenkiintoista myös nähdä meinavatko uuvatit pistää vielä oman ehdokkaan kehiin. Tuo voisi hiukkasen vähentää Huhtasaaren kannatusta ja tuoda vaalikeskusteluihin hieman lisää mutapainia. Yksi kysymys Huhtasaaren vaalimenestyksen kannalta on myös se, miten vanhan konnan, Paavo Väyrysen kannattajakorttien kerääminen etenee.




Mädättäjä-Sauli – Perussuomalaiset ja oma presidenttiehdokas

Jussi Halla-aho ilmoitti tänään Uuden Suomen haastattelussa, että puolue asettaa hyvin todennäköisesti oman presidenttiehdokkaan. Halla-aho erikseen mainitse kuinka puolueessa ei tykätty presidentti Niinistön toimista viime aikoina. Jos hyvin laajaa kannatusta nauttiva Sauli Niinistö koetaan näin epämiellyttäväksi hahmoksi, niin tämä kuvastaa osaltaan sitä kuinka perussuomalaiset siirtyvät yhä etäämmäs suomalaisten laajasta konsensuksesta ja yrittävät omalla toiminnallaan raahata konsensusta hieman enemmän oman äärilaitansa suuntaan. Toki tänään julkaistu Hesarin gallup ei anna tynkäpersujenkaan tilanteesta kovin hyvää kuvaa ja presidenttikisassa olisi mahdollista päästä patsastelemaan parrasvaloissa vähemmän ikävillä tavoilla.

Oman presidenttiehdokkaan asettaminen ei kuitenkaan tullut yllätyksenä, vaan ajattelin perussuomalaisten hajoamisen aikoihin, että näiden tapahtumien seurauksena perussuomalaiset tulevat asettamaan oman ehdokkaansa presidentinvaaleihin. Halla-aho on aiemmin sanonut aika selväsanaisesti, ettei lähde presidenttiehdokkaaksi ja osittain tähänkin peilaten pitäisin hieman yllättävänä jos Halla-aho lähtisi itse ehdokkaaksi. Monet ovatkin jo spekuloineet että Laura Huhtaasari olisi todennäköisin valinta tynkäpersujen presidenttiehdokkaaksi ja tätä minäkin nyt veikkaan. Huhtasaari on suht kova öyhöttäjä, mutta naisena ja myös ihan hyvänä esiintyjä hän voisi olla aika hyvä valinta. Tällä hetkellä vaikea kuvitella, että Halla-ahon tai Huhtasaaren takaa nostettaisiin ketään muuta presidenttiehdokkkaksi. Perussuomalaisten oma ehdokas tuo kuitenkin lisää jännitteitä presidentinvaaleihin. Kannatus voi jäädä hyvin heikoksikin, mutta jos omia suosikkivastakkainasetteluja saadan lietsottua tehokkaasti, niin en pidä toisen kierroksen paikkaa täysin mahdottomana.

Paavo Väyrynen presidenttiehdokkaaksi 2018 – Baby one more time!



Yle uutisoi tunti sitten, että Paavo Väyrynen lähtee kerämään kannattajakortteja valitsijayhdistyksen muodostamiseksi vuoden 2018 presidentinvaaleja varten. Valitsijayhdistys olisi tarkoitus saada kasaaan itsenäisyyspäivään mennessä, jolloin 20 000 kannattajakorttia pitäisi olla kerättynä. Tämä olisi Väyryselle jo neljäs presidentinvaalikampanja, mutta kaikki kolme aiempaa (1988, 1994 ja 2012) on käyty kepun ehdokkaana.

Äkkiseltään kuvittelisin, että Paavo Väyrynen saisi kerättyä 20 000 kannattajakorttia, mutta kun kepulla on oma ehdokas ja mahdollisesti kaksi persuehdokasta kalastelee Väyrysen kanssa hieman samoilla vesillä, niin ei ehkä ole edes itsestäänselvää, että Paavo saa kerättyä 20 000 kannattajakorttia. Toisaalta voi myös olle, että Väyrysen ratkaisu jopa vaikuttaa esimerkiksi sinisen tulevaisuuden innokkuuteen asettaa omaa ehdokasta.

Edellisten presidentinvaalien ja kepun puheenjohtajaksi pyrkimisen jälkeen Väyrysen tähti on kuitenkin ollut laskusssa ja kansalaispuolue-puuhastelu sekä Helsingin valtuuston pyrkiminen kristillisten listalta ovat tuntuneet jo hieman surullisilta projekteilta. Voi olla että Väyrynen onnistuu keräämään tarvittavat kortit ja saa jopa presidentinvaaleissa mukavan äänisaaliin, mutta on tässä mahdollisuudet pienoiseen nöyryytykseenkin. Mutta ainakin presidentinvaalien viihdearvo kasvaa.

Epävirallinen Paavo Väyrynen presidentiksi 2018-kannatussivu näyttääkin jo löytyvän osoitteesta kepu.fi. Sanoisin että tuo tiivistää aika hyvin minun ja ehkä aika monen muunkin ihmisen fiilikset Paavo Väyrysen pyrkimisestä presidentiksi.

Suomen presidentinvaalit 2018 ja SDP:n presidenttiehdokas

SDP ilmoitti viime viikolla kolme nimeä, jotka lähtevät kisaamaan puolueen presidenttiehdokkuusta: Maarit Feldt-Ranta, Tuula Haatainen ja Sirpa Paatero. Presidenttiehdokkaasta järjestetään jäsenäänestys elokuussa ja lopullinen ehdokas on selvillä syyskuun alussa. Tämä uutinen meni minulta viime viikolla kokonaan ohi ja huomasin sen vasta nyt kun huvin vuoksi googlailin, että ketkäs kaikki ovat jo ilmoittautuneet presidenttiehdokkaiksi. Eli varmistununeita presidenttiehdokkaita ovat tällä hetkellä Sauli Niinistö, Pekka Haavisto, Matti Vanhanen, Merja Kyllönen ja Nils Torvalds. Muutama kommentti tämänhetkisestä tilanteesta:

  • Paavo Lipponen floppasi pahasti viime vaaleissa ja nyt SDP:ltä ei näyttänyt löytyvän halukasta raskaan sarjan ehdokasta. Urpilaista ja sen jälkeen jopa Heinäluoma taidettiin toivoa, mutta näitä ei homma napannut. Ulospäin homma on näyttänyt aika sekavalta.
  • Kukaan näistä potentaalisesta presidenttiehdokkaasta (Feldt-Ranta, Haatainen, Paatero) ei taida herättää suuressa yleisössä innostusta ja tällä hetkellä näyttää että nousu toiselle kierrokselle olisi melkoisen työn takana. Omissa mielikuvissani tämä kolmikko kuvastaa hyvin nyky SDP:tä. Silleen ihan ok, mutta hajuton ja mauton eikä kykene tarjoamaan mitään uutta tai vastauksia tulevaisuuden haasteisiin.
  • Presidentinvaalit näyttivät pitkään aika tylsältä tapahtumala ja jos mietitään vain lopullista voittajaa, niin kisa näyttää edelleenkin vähän tylsältä. Vaikea nähdä että kukaan kykenisi syrjäyttämään Sauli Niinistöä, mutten usko että homma kuitenkaan ratkea vielä ensimmäislellä kierroksella
  • Presidentinvaaleja luonnollisesti vatvotaan isosti mediassa ja hyvin näkyvyyttä saavat ehdokkkaat tuovat huomiota myös puolueellenen. Tietysti varsinkin toiselle kierrokselle pääsevä ehdokas saa paistatella parrasvaloissa
  • Kepun uuniperuna Vanhanen on monessa mielessä ihan osaava mutta tylsä peruspolitiikko, jolla hyvät mahdollisuudet toiselle kierrokselle, mutta tuskin pystyy missään tilanteessa luomaan taakseen valtaisaa hypeä.
  • Seksi-Peksi Haavistolla on suht laaja tuki ja hyvät mahdollisuudet toiselle kierrokselle, mutta saa nähdä jaksavatko ihmiset hypätä toista kertaa yhtä suurella innolla Haaviston taakse. Vihreillä on kuitenkin tällä hetkellä hyvä momentum päällä ja juuri nyt Haavisto näyttää jopa todennäköissimmältä hahmolta pääsemään toiselle kierrokselle
  • Perussuomalaisten hajoaminen toi myös hieman lisämielenkiintoa presidentinvaaleihin. Toisaalta kamppanjointi ei ole ihan ilmaista, mutta vaikea uskoa, etteivätkö molemmat ryhmät haluaisi käyttää tämän mahdollisuuden saada näkyvyyttä.
  • Erityisesti Sinisen Tulevaisuuden porukalle tämä olisi hyvä paikka profilitoitua ja tehdä selväksi mitä puolue edustaa. Voisi kuvitella että Sampo Terho lähtisi ehdokkaaksi. Tynkäperussuomalaisetkin varmaan asettavat ehdokkaan ja tällä hetkellä katseet taitavat keskittyä Laura Huhtasaareen
  • Sokerina pohjalla on tietysti vielä vanha konna Paavo Väyrynen. Yrittääkö Paavo Lähteä hämmentämää soppaa vielä kerran

Ehkä näissä vaaleissa olennaisimmat kysymykset ovat, kuka päätyy toiselle kierrokselle Niinistöä vastaan, kantaako Haavisto-ilmiö vielä toista kertaa, jatkuuko SDP:n kriisi ja miten hajonneiden perussuomalaisten kaksi ryhmittymää profiloituvat näissä vaaleissa.

Vastakkainasettelun aika on nyt? – Huhtasaari ja Maarit Feldt-Ranta

 



 

Suomi Maidan-leiri purettu – Youtuben camp-performanssi ohi?

Kunniakkaasti 136 päivää Helsingin keskustassa heiluneiden Suomi Ensin-aktiivien Maidan näyttäää lopultakin päättyneen. Muutama minuutti kello kuuden jälkeen Suomen aikaa poppoon päämies Marco De Wit raahattiin maijaan poliisien toimesta. Saa nähdä mitä tapahtuu jatkossa? Alkaako tämä camp-performanssi lopultakin hiipua, vai jaksaako Suomi Ensin-porukkaa jatkaa vielä taisteluaan Isänmaan puolesta.

Kevään mittaan olen aina välillä lueskellut kun eri puolilla nettiä on naureskeltu tämän porukan toilailulle. En ole kovin syvällisesti tutustunut Marco De Witin porukan menoon. Voisi varmaan kuitenkin sanoa, että Suomi Maidan on omaksunut nationalistisen taantumukselliston hörhöimpiä ja salaliittohenkisimpiä ajatuksia sekä lähtenyt rohkeasti julistamaan näitä netin sijaan julkisilla paikoilla. Parodiahorisontti on ylltetty jo ajat sitten. Suomi Maidanin porukkalla ja sen harvalukuisilla kannattajilla ei taida olla minkäänlaista yhteistyökykyä mihinkään suuntaan. Suomi Ensin ei tekemisillään varmaan auta esimerkiksi Halla-ahoa ja salonkikelpoisia pikkufasisteja vaan päinvastoin. Siinä mielessä ehkä ihan hyvä, että nämä pahimmat hörhöt julistavat ajatuksiaan mahdollisimman näkyvästi netin kaikukammioiden ulkopuolella.

Jollain tavalla oudoin asia Suomi Maidanissa on ehkä kuitenkin se camp-diggailun määrä, jota se on saanut osakseen. Esimerkiksi Punk in Finland-forumilla Rajat kiinni! – mielenosoitusten seurantatopicissa ylittyy tänä iltana jo 4000 sivua.  Jo aiemmin erilaiset äärioikeistolaiset hörhöt kuten Pekka Siitoin, Olavi Mäenpää ja ja Seppo Lehto ovat saanet osakseen pienimuotoista camp-diggailua, mutta youtube-aikauden tuote Marco De Witissä on silti jotain vähän erilaista. Toivottavasti joku sosiologian tms opiskelija tuottaa lähitulevaisuudessa vähintään gradun, ellei peräti väitöskirjan otsikolla Suomi Maidan, Youtube ja Camp-huumori! 

Pahempi toistaan – Tynkäperussuomalaiset ja uuvatit

Perussuomalaisten puoluekokouksesta on nyt 10 päivää ja  sen jälkeisiin tapahtumiin liittyvien kommentaarien määrä alkaa olla täysin tolkuton. Nationalistisen taantumukselliston nousun yksi keskeinen ongelma itseasiassa liittyykin siihen, että kun kaikkien katseet kiinnittyvät tähän aihepiiriin ja se ympärillä velloviin kysymyksiin niin muut, mahdollisesti paljon tärkeämmät asiat jäävät vähemmällä huomiolle. Esitän nyt itsekin kuitenkin muutaman ajatuksen tästä aihepiiristä.

  • Tänään nähtiin ensimmäiset kannatusmittaukset, joissa arvioitiin näiden kahden uuden ryhmän kannatusta. Voidaan sanoa että lukemat olivat Halla-ahon tynkäperussuomalaisten näkökulmasta ihan positiivisia ja Simon Elon poppoon näkökulmasta suht heikkoja. Toisaalta tilanne on epäselvä eikä näistä luvuista kannata vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Tilanteen selkiinnittyä parin kuukauden päästä saadaan lukuja, joista voi vetää pidemmälle meneviä johtopäätöksiä.
  • Voi olla, että halla-aholainen kevytfasismi oikeasti vetoaa enemmistöön perussuomalaisten äänestäjistä ja nimenomaan tuon takia tynkäperussuomalaisten kannatus on selvästi uuvatteja suurempi. Vaihtoehtoisena/täydentävänä selityksenä voisi kuitenkin pitää sitä, että protestipuolueen kannatus muodostuu epämmäräisestä eliitin ja nykymenon vastustamisesta. Tuota kannatusta ei yksinkertaisesti voi pitää hallitusvastuussa ja Halla-aho tarjoaa tuolle porukalle vielä yhden oljenkorren.
  • On ymmärrettävää että molemmat osapuolet yrittävät selittää tilannetta parhain päin Se voima jolla tynkäperussuomalaisten kannattajat ovat netissä aiheesta kirjoitelleet on silti aikamoinen. Osaltaan se yksinkertaisesti kuvastaa ydinkannattajajoukon sitoutuneisuutta ja fanaattisuutta. Olisi hauska tietää missä määrin tuo porukka haluaa pitää yllä hyvää pössistä ja missä määrin noihin omiin kirjoituksiin aidosti uskotaan.
  • Elon uuvattiporukan pitäisi nyt saada homma hallintaan ja tehdä selväksi mitä puolue oikeasti edustaa. Jos homma ei lähde hyvin käyntiin, voi hyvin olla, ettei tätä porukkaa ole enää parin vuoden päästä olemassa. Ottaen huomioon tilanteen ja nähdyn välirikon tyylin, kannattaisi uuvattien ehkä yrittää profilitoitua jonkinlaisena kansallismieliset ilman rasisimia-liikkeenä. Voi toki olla, että tuollaisella liikelle ei nykyilmapiirissä ole riittävää kannatuspohjaa ja sekin kertoo jotain nykymaailmasta.
  • Tynkäperussuomalaisia kannattavat halla-aholaiset ovat pistäneet melkoisen paskaspämmihyökkäyksen uuvatteja kohtaan. Tämä voi oikeasti heikentää uuvattien mahdollisuuksia, mutta myös repii entiset perussuomalaiset entistä pahemmin rikki ja heikentää hyökkäysten kohteeksi joutuneiden kiinnostusta palata takaisin perussuomalaisiin. Voisi olla ihan hyväkin asia jos näiden ryhmien välinen sisällisota jatkuisi tulevaisuudessakin mahdollisimman raakana ja katkerana.
  • Halla-aho ehti jo aiemmin ilmoittaa, ettei persujen välttämättä tarvitsisi asettaa presidenttiehdokasta ja että hän ei missään nimessä ainakaan itse lähde ehdokkaaksi. Veikkaisin että viimeisten tapahtumien jälkeen sekä tynkäperussuomalaiset että uuvatit asettavat oman ehdokkaansa presidentinvaaleihin.

Vihreät, puheenjohtaja ja kasvu pääministeripuolueeksi

Refleksiisivesti ajatellen olen aatemaailmaltani varmaan monilla tavoilla aika tyypillinen ikäluokkani ja viiteryhmäni edustaja. Tosin olen myös aika tietoisesti pyrkinyt välttelemään kaikenlaisia ismejä ja olen ehkä liian kyyninen, että kykenisin olemaan oikeasti osa minkäälaista poliittista liikettä. Ylipäätään olen yllättävän usein löytänyt itseni esittämässä kriittisiä kommentteja  ympärilläni olevan ryhmän konsensusta kohtaan riippumatta siitä, mikä se ryhmän sisäinen totuus on. Jollain kevyen kyöstipöystimaisella tavalla minun on myös kovin vaikea sitoutua minkään sinänsä hyvän ja kannatettavan liikkeen taakse.

Ylläoleva kuvastaa myös suhtautumistani vihreisiin. Olen nyt 10 vuotta kaikissa täysikäisyyteni aikana Suomessa pidetyissä vaaleissa äänestänyt vihreiden ehdokasta ja näin luultavasi teen tulevaisuudessakin. Silti minun on aikalailla mahdotonta kuvitella liittyväni puolueeseen tai välttämättä edes olevani juuri missään suorassa kontaktissa sen kanssa. Satunnaisissa kohtaamisissani vihreiden kanssa esitän helposti jossain määrin kyynisiä kommentteja maailmanparantamisesta tai siitä, etteivät nämä aina uusurbanismi-innostuksessaan aina tavoita kaupunkikehityksen emergenissistä luonnetta.

Kuvahaun tulos haulle osmo soininvaara

Toisaalta kuplani ulkopuolella huomaan myös usein näkeväni täysin kohtuuttomia ja todellisuudesta irtaantuneita nettikirjoituksia, joissa monet syyttävät vihreitä milloin mistäkin ja tällöin saatan kyllä täräyttää takaisinkin. Vihreät on minulle puutteistaan huolimatta yksinkertaisesti vähiten huono puolue. Koen jollain tasolla ekologista maailmantuskaa, pidän suuresti puolueen egalitarisesta mutta myös nykyistä markkinataloutta ymmärtävistä linjauksista, olen hyvin vahvasti arvoliberaali, ja lasken suureksi plussaksi sen, että kepulandiassamme on myös vähemmän negatiivisesti kaupunkeihin suhtautuva puolue.

Vihreitä ja erityisesti Ville Niinistöä on nyt oppositiovuosina syytetty populismista, eikä täysin syyttä. Toisin kuin tietyn aatemaailman ihmiset, ymmärrän kuitenkin että politiikassa on tiettyjä peruslakeja. Hallituksessa tehdään vesitettyjä ja katkeriakin kompromisseja kun taas oppositiossa syytellään hallitusta huonoista säistäkin ja luvataan kaikkea hyvää kaikille. Sivistynyt käytös ja kompromissien tekeminen sekä ryhmän sisällä että ulkopuolisten kanssa on minulle jonkinlainen liberaalin perusperiaate, johon ihannettaan etsivät  sankarit eivät kykene. Vihreiden huominen puoluekokous tulee myös tältä osin eroamaan aika paljon viime viikonloppuna Jyväskylässä nähdystä showsta.

Vihreillä on nyt todella hyvin momentum puolellaan. Nousua suureksi puolueeksi povattiin jo 10 vuotta sitten, mutta 2011 oli kova takapakki vihreälle liikkelle ja sai monet arvioimaan vihreiden tulevaisuutta ehkä epärealistisenkin negatiivisesti. Vihreillä on 2019 vaaleissa hyvät mahdollisuudet nousta suurten puolueiden joukkoon ja saada yli 15% kannatus. Pääministeripuolueeksi nouseminen tuntuisi vielä hieman epätodennäköiseltä, mutta ei sekään mahdotonta ole. Vihreillä on keskipitkällä aikavälilä potentiaalia nousta todella korkeallekin, mutta vaikea sanoa, miten hyvin tuo potentaali realisoituu.

Nopealla puheenjohtajaehdokkaiden skannauksella diggaisin ehkä eniten Olli-Poika Parviasesta ja minulla on myös sympatioita Maria Ohisalolle joka voisi monessa suhteessa olla hyvä symboli vihreille. En ole varma onko kahden kärkiehdokkaan välillä kovinkaan suuria eroja, mutta ehkä Touko Aaltoon olisi hieman vaikeampaa projisoida pahimpia sterteotypioita ja tuon ansiostsa hän olisi vähän Emma Karia parempi valinta puolueen johtoon. Kun puheenjohtajaehdokkaiden välillä ei kuitenkaan ole valtaisia eroja, niin en usko, että tällä valinnalla olisi valtaisia vaikutuksia vihreiden suosioon.

Heil Halla-aho!

Perussuomalaisten hajoamista, sen syitä ja seurauksia sekä kaikkea aiheeseen liittyvää keskustelua voisi totisesti kommentoida monilla tavoilla. Esitän nyt kuitenkin vain yhden lyhyehkön metatason huomautuksen.

Tiina Elovaraa vihjasi A-Studiossa, että perussuomalaisten Jyväskylän puoluekokouksessa nähtiin sopimattomia tervehdyksiä. Tämä oli vähän hölmö vihjaus jos ja kun tällaisesta ei ollut selkeitä todisteita. Tosin minua usein häiritsee nettikeskusteluissa myös tapa, jolla sivuutetaan jokainen vastapuolen kertoma tapahtuma, jos sitä ei ole saatu videolle.

Olen kuitenkin aavistuksen hämmästellyt sitä, kuinka paljon nettikeskusteluissa keskitytään sanaan natsi. Tai monilla tuntuu usein olevan ajatus, että jos me emme ole natseja niin keskustelun voi lopettaa siihen. Me emme ole natseja joten ainoa jäljellejäävä vaihtoehto on, että olemme vain sympaattisia isänmaanystäviä. Natsit ovat toki aikalailla ihmislajin alinta perspohjasakkaa, mutta se ettei ole natsi on vielä aika heikko puolustus yhtään millekään.