Hävyttömän härski homoilu

Havahduin tänään sateenkaarilippujen myötä siihen, että nyt on taas se aika vuodesta kun sateenkaariväki ja sateenkaariteemasta bilettämään intoutuva jengi valtaa kadut. Itse en syty pridesta tapahtumana, vähän samaan tapaan kuin en syty flow-festareista tai juuri mistään muustakaan vähän samanhenkisestä massatapahtumasta.

Pidän myös jossain määrin vaivaannuttavana joidenkin yritysten ja yksilöidenkin intoa ratsastaa tapahtumalla mutta ei siinä, ihan hyvä jos vaikka yritykset ilmoittavat antavansa tukensa pridelle. Yleisesti ottaen selvästi parempi että kannatetaan hyviä asioita osittain valheellisin motiivein tai tekopyhästi kuin että kannatettaisiin rehellisen avoimesti huonoja asioita.

 

Pride on tavallaan muotoutunut jonkinlaiseksi länsimaisen tasa-arvo symboliksi ja ihan hyvä niin. En aioa tänäkään vuonna osallistua millään tavalla ja olisin hieman harmistunut, jos joku äänekäs seurue päätyy viime vuoden tapaan valtaamaan kantapubini, mutta bilettääkkää nyt vaan ja haluan toki antaa näkymättömän moraalisen tukeni myös hävyttömän härskille homoilulle.

Isäm maa

Laskeuduin eilen taas pitkästä aikaa Helsinki-Vantaalle ja tästä tulee pariin vuoteen pisin vierailuni Suomessa. Voi myös olla että ihan vakinainen paluu Suomeen saattaa muuttua ensi vuoden alkupuolella jopa ajankohtaiseksi, mutta pitää katso minkälaisen työtarjouksen sitä loppujen lopuksi saa.

Suomeen tullessa ja taksin paahtaessa kehäteitä ja Helsingin pääväyliä tulee aina fiilis, että onhan tämä Suomi varsinkin talviaikaan niin saatanan harmaa ja ankea paikka, mutta silti tuttu ja turvallinen kotimaa johon on kiintynyt. Tai kuten joku arkkitehti muistaakseni joskus totesi, kukaan ei ole vielä onnistunut suunnittelemaan niin surkeaa asuinaluetta, etteivätkö monet siellä kasvaneet kiintyisi siihen.

 

 

Enkä muuten vältämättä bashaisi kauheasti Suomea, mutta kylmyys ahdistaa ja tuo tietysti myös vaikeuttaa kovasti kaikenlaisen kaupunkikulttuurin syntyä. Ja kun tämä yhdistetään insinöörimäiseen 70-luvun betonibrutalismiin ja 90-luvun amerikkalaiseen esikaupunkiunelmaan, niin onhan Suomi ihan objektiivisesti katsottuna suht epäesteettinen perseenreikä. Mutta kotimaa on kuitenkin vähän kuin läheinen perheenjäsen, jota kohtan tuntee väistämättä lämpimiä tunteita tämän monista ongelmista huolimatta ja jota voi myös arvostella suorempaan kuin sellaisia ihmisiä, joita ei oikeasti tunne yhtä hyvin.

Ja joissain asioissa sitä kyllä aina tuntee itsensä suomalaiseksi. Pidän pakollista small talkkia lähinnä ahdistavana ja on oikein mukavaa, että asiakaspalvelija vain tervehtii eikä kysy mitä kuuluu. Suomessa sellainen väkinäinen hymistely ja ylipirtsakkuus ei ole ainakaan vielä ihan samalla tasolla kuin monissa muissa paikoissa. Täällä ei ihan yhtä usein toisten ihmisten kanssa puhuessa ajattele, että “perrrkele eikö nyt voitaisi mennä asiaan ja puhua ihan suoraan”.

 

Helsinki, suurmoskeija, Vapaavuori, identiteettipolitiikka ja kuntavaalit

Sanon kyllä että voi helevetin helevetti, jos tästä saadaan aikaan iso vaalikysymys. Yksi harvoista suuresti arvostamani suomalaisista poliitikkoista, Jan Vapaavuori julkaisii eilen blogikirjoituksen otsikolla Suurmoskeija vaikeuttaisi suvaitsevaisuuden edistämistä. Vapaavuorella on siinä pointti, että äänekäs suurmoskeijan puolesta kampanjointi saattaa hyvinkin aiheuttaa vastareaktioita ja siinä mielessä vaikeuttaisi suvaitsevaisuuden edistämistä. Kyseessä on totta kai myös pormestaripeli ja vaalikampanjointi, jossa Vapaavuori haluaa erottua kokoomuksen ykkösasemaa pahasti uhkaavasta vihreistä ja saada itselleen vihreitä kokonaisuutena vastustavien ihmisten ääniä.

Suurmoskeijaan liittyvässä keskustelussa voidaan kuitenkin erottaa muutama erillinen kysymys. Ensinnänkin onko kaupunginvaltuustolla mitään syytä vastustaa suurmoskeijan rakentamista jos asia hoidetaan yksityisellä rahoituksella? Tässä vastausken pitäisi olla aika yksiselitteinen ei. Kenenkään poliitikon ei tarvitsisi erityisesti lobata suurmoskeijaa, mutta jos ryhmä Helsingin muslimeja onnistuu jotenkin pääsemään yhteisymmärrykseen suurmoskeijan rakentamisesta, hankkimaan sille rahoituksen ja pistämään pytikinsä pystyyn ympäröivän alueen asukkaiden (todennäköisesti valtaisasta) vastustustulvasta huolimatta, niin mikäs siinä.

Toinen kysymys on siitä sopivatko moskeijat kaupunkikuvaan ja maisemaan. Tämä on jossan määrin relevanttikin kysymys, mutta käytännön tasolla lähinnä islamofobisten ihmisten tekosyy vastustaa moskeijan rakentamista. Tämä pitää käsitellä konstekstissaan, mutta ei pitäisi olla mitään erityisiä syitä vastustaa kaupunkikuvaan sopivaa moskeijaa. Helsingissä ja Suomessa on tehty sellaisia kaupunkikuvan raiskauksia, että suurmoskeija saisi kyllä olla melkoinen hirvitys, että se voitaisiin kaataa esteettisillä syillä. Lisäksi voidaan sanoa, että erityissuhtautuminen moskeijoihin saattaisi myös jopa marginaalisesti lisätä muslimien kokemaa syrjintää ja siinä suhteessa lisätä radikaalisaatiota.

Kolmas kysymys on, lisääkö suurmoskeija muslimien radikalisoitumista ja Suomen “islamisoitumista”? Tämä on mielestäni se kysymys, jossa nationalistiseen taantumuksellistoon saattaisi jopa olla mahdollista vaikuttaa rationaalisilla argumenteilla. Tämä on myös hankala kysymys, mutta esimerkiksi islamistisia terroristeja tai Syyriaan lähteneitä taisteljoita analysoimalla voidaan nähdäkseni empiirisesti todeta, että radikalisoituminen tapahtuu tyypillisesti pienissä ryhmissä ja kellarimoskeijoissa. Mitä suurempi moskeija, sitä maltillisempaa islamia siellä keskimäärin kannatetaan. Tässä mielessä suurmoskeijan vastustaminen radikaalien islamisten takia ei ole kovin hyvä peruste. Suurten moskeijan toimintaa on myös marginaalisesti helpompi seurata ja valvoa. Ja edellisen kohdan tapaan, suurmoskeijan vastustaminen sen takia, että muslimeilla ei saisi olla suurmoskeijaa, saattaisi lisätä hieman muslimien kokemaa syrjintää ja siksi lisätä näiden radikaaalisaatiota.

Summasummarum, ei ole mitään erityistä syytä vastustaa suurmoskeijan rakentamista, mutta en kyllä ymmärrä miksi kenenkään ei muslimin pitäisi erityisemmin kampanjoida moskeijan puolesta.