2018 – Presidentinvaalien toista kierrosta ei tarvita?

Vuoden 2018 presidentinvaalien toisen kierroksen päivämääräksi on asetettu 11.2, mutta alkaa tuntua vakavastiotettavalta mahdollisuudelta, ettei toista kierrosta edes tarvita. Syksyn gallupeissa Niinistön kannatus on heilunut  60:n ja 78:n prosentin välillä. Näyttää että vaalivauvoineen ja tarkkaan laskelmoituine kommentteineen Niinistö on asemoitunut itsensä täysin ylivoimaiseksi koko kansan presidentiksi, jolla on hallussaan koko poliittinen keskikenttä.

Tuntuu että kaikki poliittiset kommentaattorit ovat pitkin vuotta tähän asti toistelleet, että kyllä se Niinistön kannatus alkaa tulla alas vaalien lähestyessä. Näin ei kuitenkaan ole käynyt ja nyt vaalien ensimmäiseen kierokseen on enää aikaa kolme kuukautta.

 

1994 Ahtisaari: 25.9 %

2000 Halonen: 40.0 %

2006 Halonen: 46.3 %

2012 Niinistö : 37.0%

 

Suomen suorissa presidentinvaaleissa kukaan ei tosiaan aikaisemmin ole onnistunut saamaan enemmistöä äänistä ensimmäisellä kierroksella ja useimmissa vaaleissa tuo ei ole ollut edes lähellä. Voi olla että tämä on saanut ihmiset tarpeettomankin paljon epäilemään Niinistön mahdollisuuksia voittaa vaalit jo ensimmäisellä kierroksella:

 

Monella tapaa paras vertailukohta nykytilanteeseen on Tarja Halosen toinen presidentinvaalikampanja, jolloin hän Niinistön tapaan istuvana presidenttinä oli kirkas ennakkosuosikki ja jäi vain vajaan neljän pinnan päähän voitosta suoraan ensimmäisellä kierroksella. Tällä kertaa Niinistöllä ei kuitenkaan ole ketään yhtä selkeää ja vahvaa vastaehdokasta kuin mitä Niinistö oli tuolloin Haloselle. Lisäksi Halosen gallupkannatus oli vaaleja edeltävä syksynä parhaimmilaan “vain” niukasti yli 60%.

Vielä on aikaa, jotkut dramaattiset tapahtumat saattavat muuttaa tilannetta ja jadajadajada sekä diipadaapaduu, mutta tilanne jossa presidentinvaaleisssa ei tarvita toista kierrosta alkaa näyttää ihan oikeasti realistiselta skenaariolta.

Saksan tuleva hallitus ja liittopäivävaalipäivitys – One love!

Kirjoittelin kuukausi sitten Saksan liittopäivävaalien asetelmista. Nyt vaaleihin on enää kolme viikkoa, mutta asetelmat näyttävät edelleen hyvin samalta. Kannatusmittauksissa kaikkien puolueiden suosio on pysynyt viimeisen kuukauden ajan samalla tasolla. Merkelin CDU on hyvin selvässä johdossa noin 40 prosentin kannatuksella, demareilla kannatus pysynyt noin 25:ssä prosentissa. Neljä muun vakavastiotettavan puolueen eli AfD:n(Vaihtoehto Saksalle), FDP:n(liberaalipuolue), Linken(laitavasemmisto) ja vihreiden kannatus on 7-11 prosentin välillä.

 

German Opinion Polls 2017 Election.png

 

Vaalit näyttävät jopa hiukan tylsältä, mutta onhan tässä vielä aikaa tehtailla skandaaleja tai muuta hauskaa. Minulla on esim. tunne, että Erdogan saatta yrittää hämmentää soppaa yrittämällä vaikuttaa Saksan kookkaaseen turkkilaisvähemmistöön. Viime päivinä pientä hilpetyttä on kuitenkin herättänyt muslimivaikutteita pelkäävä äärioikeiston ehdokas, joka haluaa päästä eroon arabilaisista numeroista. Tänään pidetään kuitenkin vielä vaaliväittely nykyisen liittokansleri Merkelin ja SDP:n Martin Schulzin välillä ja tämä taitaa olla viimeisiä tilaisuuksia, joissa Schultz voisi vielä saada SDP:n kannatuksen kasvu-uralle viimeisiksi vaaleja edeläviksi viikoiksi.

Mutta vaalien jälkeen pitäisi sitten tietysti muodostaa hallitus ja kun Schulzin SDP tuskin pystyy ottamaan Merkelin CDU:ta enää kiinni, muodostetaan syksyn aikana Merkel IV. Vaika CDU:n onkin ylivoimaisesti Saksan suurin puolue, ei ole käytännössä mahdollista, että se kykene nostamaan kannatustaan viimeisinä viikkoina niin paljon, että se voisi muodostaa hallituksen yksin.

Tällä hetkellä Merkel III:ssa on kasassa “suuri koalitio” demareiden kanssa. Aiemmin vuosina 2009-2013 Merkel II:ssa CDU muodosti hallituksen liberaalipuolue FDP:n kanssa, kuitenkin sillä seurauksella, että FDP putosi seuraavissa vaaleissa kokonaan liittopäiviltä. Tuota ennen vuosina 2005-2009 Merkel I muodostui SDP:n ja CDU:n suuresta koalitiosta. Ennen Merkelin aikakautta, 2000-luvun alussa SDP:n  Gerhard Schröderin johtamissa hallituksissa demareiden tukipuolueena toimi vihreät.

CDU voi vielä menettää kannatustaan ja SDP saavuttaa Merkelin puoluetta, mutta SDP:n johtama liikennevalokoalitio tai SDP:n, vihreiden ja Linken muodostama “kansanrintamahallitus” alkavat näyttää jo aika epätodennäköisiltä vaihtoehdoilta.

Alkaa olla selvää, että Merkelin CDU tulee näissäkin vaaleissa nousemaan ykköseksi. Nyt kuitenkin vaikuttaa, että CDU:n ja demarien yhteistyö ei enää jatku, vaan Merkel joutuu hakemaan tukea pienemmiltä puolueilta. Mikään muista puolueista ei suostu tekemään yhteistyötä AfD:n kanssa joten se on kategorisesti suljettu pois. CDU:n tapauksessa myös DDR:n kaikuja mukanaan kantava laitavasemmiston Linke on aikalailla absoluuttisen mahdoton hallituskumpani.

 

 

Jäljelle jäävät siis vihreät ja liberaalipuolue. Tämänhetkisissä spekulaatiossa todennäköisimpänä hallituspohjana onkin pidetty CDU:n, FDP:n ja viheiden muodostamaa Jamaika-koalitiota. Nimi tulee siitä, että näiden puolueiden tunnusvärit, musta, keltainen ja vihreä täsmäävät Jamaikan lippuun. Jamaika-koalitiota ei ole koskaan aiemmin nähty valtiopäivillä, mutta osavaltiotasolla esimerkiksi pientä Saarlandia on jo aiemmin ehditty hallita tällä koalitiolla ja tällä hetkell vajaan  kolmen miljoonan asukkaan Schleswig-Holsteinissa on vallaassa Jamaika-koalitio.

Saksassa liberaalit tai vihreät eivät ole joidenkin muiden maiden tapaan syöneet yhtä paljon vasemmistolaisen valtapuolueen kannatusta, mutta nyt näyttäisi että vihreät syrjäyttävät demarit kuitenkin hallituksesta. Mutta eipä tuo kuulostaisi ollenkaan pöllömmältä koalitiolta Euroopan kriisiivuosina Euroopan vakauttavana voimana toiminutta Merkelin jengiä maustetaan vähän liberaaleilla ja vihreillä mausteilla.

One love




 

Haavisto 12% ja Huhtasaari 4% – Elokuun presidentinvaaligallup

Iltasanomat näyttää julkaisseen tänään jonkinlaisen presidentinvaaligallupin. Tässä gallupissa 60% vastaajista äänestäisi ensimmäisellä kierroksella Sauli Niinistöä. Tulos ei ole yllätävä. Vaaleihin on vielä aikaa, Niinistö on aidosti varsin suosittu ja perustuulipukukansa ei välttämättä oikein vielä edes hahmota, ketkä ovat muut ehdokkaat. Kannatus tulee kuitenkin laskemaan tuosta aika tasaisesti vaalipäivän lähestyessä ja luonnollisesti Niinistön jengin pitää henkisesti kestää tuo. Nämäkään presidentinvaali eivät ratkea vielä ensimmäisellä kierroksella.

Ehkä mielenkiintoisin havainto on Niinistön takana olevien ehdokkaiden kannatus. Täysin ylivoimaiseksi kakkoseksi nousee Pekka Haavisto. 12 prosentin kannatus on tietysti järjettömästi Niinistöä perässä, mutta suurempi kuin viiden seuraavan ehdokkaan yhteenlaskettu lukema. Kuten Niinistönkin kohdalla, vaaleihin on vielä aikaa ja näistä luvuista ei kannata tehdä kauhean pitkälle meneviä arvioita, mutta Haaviston kannalta näyttää hyvältä.

Kampanja ei ole lähtenyt mitenkään näkyvästi liikkeelle, mutta hän erottuu silti hyvin selkeänä kakkosehdokkaana. Monet ovat kommentoineet ettei Haaviston viime vaalien hype kanna enää näihin presidentinvaaleihin asti, mutta Haaviston verrattain korkea kannatus selittynee sillä, että viime presidentinvaalien seurauksena hän on tunnettu hahmo, jonka kaikki suomalaiset tunnistavat ja se taitaa nyt auttaa.

Kolmassijalla on Laura Huhtasaari. Tämä ei ole kovin yllättävää kun on heti kampanjan alussa pyritty räväkästi erottumaan muista ehdokkaista. Ehkä on kuitenkin hieman yllättävää, että kannatus on kuitenkin vain 4% ja aika samalla tasolla mediaseksikkään Matti Vanhasen kanssa ja vain kaksi prosenttiyksikkö suurempi kuin Paavo Väyrysellä ja Maarit Feldt-Rannalla, joiden ehdokkuus ei ole vielä edes varmaa.

Väistämätön vihreä tulevaisuus – Pikakommentti gallupista

Kirjoittelin ennen vihreiden puoluekokousta, että puolueella saattaisi olla kahden vuoden päästä pienet saumat jopa pääministeripuolueeksi asti ja nyt pari kuukautta myöhemmin tuo ei näytä enää edes niin pieneltä saumalta. Tänään julkaistussa gallupissa vihreät on noussut jo Suomen toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja kannatus on 17,6%. Olen ajatellut, että vihreillä on realistiset mahdollisuudet nousta suurten puolueiden joukkoon, mutten ajatellut, että se tapahtuisi näin nopeasti. Ihan muutama juttu, jotka mielestäni selittävät parhaiten vihreiden nousua.

Pidän SDP:n ja  Euroopan vasemmistolaisten valtapuolueiden yleistä kriisiä tärkeimpänä yksittäisenä selityksenä vihreiden nousulle. SDP:n kannatus on nuorempien ja jo varhaiskeski-ikäistenkin keskuudessa valtavasti eläkeikäisiä matalampaa. Monet syyttivät kohtuuttomasti Jutta Urpilaista SDP:n epäonnistumisista, mutta nyt on nähty Äijä-Rinteen myötä, että ongelmat ovat paljon syvemmällä.

SDP ei yksinkertaisesti puhuttele lähellekkään samalla tavalla minun ikäluokkaani. Monet kuitenkin tuntevat sympatiaa jonkinlaiseen sosiaalidemokraattiseen arvomaailmaan, mutta näkevät perinteisestä demarimenosta eroavat keinot paremmiksi. Jollain lailla keskusta/keskustalvasemmistolaisilla puolueilla on myös muualla  nyt mahdollisuudet ryövätä itselleen paljon demarien kannatusta vihreiden ja Macronin liikkeen tapaan.

Vihreät on onnistunut melko menestyksekkäästi brändäämään itsensä kaupunkilaisten puolueeksi. Sen edustajat ovat usein muiden puolueiden edustajia paremmin kartalla kaupunkisuunnitteluun liittyvistä kysymyksistä. Kyse on kuitenkin myös identiteettipolitiikasta ja 2000-luvun uusi uljas urbanismi on elämäntapa, jota vihreät edustavat ja saavat tällä mukavasti ääniä sekä oikealta että vasemmalta. Vihreät on onnistunut yllättävänkin tehokkaasti monipolisoimaan tämän lohkon itselleen ja menee vielä vuosia ennen kuin muut puolueet pystyvät haastamaan vihreitä tässä, vaikka ne nyt välittömästi pistäisivät paukkujaan tähän asiaan.

Luulen että Suomessa persujen nousu tämän vuosikymmenen alussa ja viime vuosina nähty nationalistisen taantumukselliston nousu ympäri maailmaa herättävät vastareaktioita ja vihreät ovat puhuneet kiistattoman selkeästi liberaalin demokratian ja euroopplaisten arvojen puolesta. Nationalistisen taantumukselliston nousu aiheuttaa väkisinkin jonkinlaisia vastareaktioita ja vihreät on tainnut onnistua ottamaan tuosta hyvän siivun itselleen.

Voi hyvin olla, että vihreiden kannatus lähtee jossain vaiheessa taas hieman laskuun, mutta puolueella on tällä hetkellä päällä momentum ja useat kehityskulut satavat laariin. Näiden ansiosta vihreät näyttää väistämättä  olevan tulevaisuudessa puolue, jonka kannatus vakiintunee reilusti päälle kymmeneen prosentiin.

Macronin puolue jytkyttää myös kansalliskokouksen vaaleissa?

Euroopan hullu vaalivuosi jatkuu kesäkuussa Ranskan ja Britannian parlamenttivaaleilla. Ranskan kansalliskokouksen vaalien ensimmäinen kierros järjestetään reilun kahden viikon päästä sunnuntaina 11.6 ja toinen kierros vajaan kuukauden päästä 18.6.

Ranskassa presidentiksi noussut Emmanuel Macron on luonut huikeaan nopeasti uuden en Marche liikkeen. Nimi muutettiin hiljattain alkuperäisestä En Marchesta muotoon La République En Marche. Ehkä tarkoituksena on saada pientä etäisyyttä Macronin toimintaan sosialistihalituksessa. Kun Macronin presidenttiys alkoi näyttää selvältä, oli vielä paljon epäilyksiä, saako uusi puolue kesäkuun parlamenttivaaleissa kovinkaan merkittävää kannatusta ja paikkamäärää kansalliskokoukseen.

Nyt tilanne näyttää kuitenkin varsin hyvältä. Puolue asettaa ehdokkaat kaikkiin vaalipiireihin. Monet näistä tulevat puolupolitiikan ulkopuolelta, mutta paljon ehdokkaita tuli myös pitkään Ranskan politiikassa vaikuttaneen François Bayroun keskustalaisesta liikkeestä, joka asettui jo helmikuussa Macronin taakse. Nykyisen kansalliskokouksessa istuvia sosialisteja Macronin puolueen listalelle loikkasi 24 kappaletta.

Erityisen positiivisia uutisia on kuitenkin saatu gallupeista, joissa Macronin puolueen kannatus on noussut 30 prosentin tuntumaan. Luonnollisesti vaaleihin on vielä noin kuukausi aikaa, gallupeiden täsmällistä tarkkuutta on vaikea (ainakaan minun) arvioida ja Ranskan mielenkiintoinen vaalijärjestelmä, joka muodostuu yhden hengen vaalipiireistä ja kaksivaiheisesta äänestyksestä, lisää epävarmuutta, kuinka hyvin kannatus muuttuu paikoiksi.

Opinion polling for the French legislative election, 2017.png

Nyt kuitenkin alkaa olla selvää, että Macronin arvoliberaaliutta, markkinatalousmyönteisyyttä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta yhdistelevä linja vetoaa useisiin ranskalaisiin, eikä kyse ole pelkästään Macronista tai protestista perinteisiä puolueita vastaan. La République En Marchella on selvästi aitoa kannatusta ja se tulee saamaan varsin hyvän määrän edustajia Ranskan kansalliskokoukseen. Aiemmin mainitun monimutkaisen vaalijärjestelmän takia on kuitenkin hankala arvioida, miten kannatus materialisoituu parlamenttipaikoiksi. Yhden hengen vaalipiireissä on myös henkilövaalien piirteitä ja jos Macronin puolueen ehdokkaat eivät ole riittävän suosittuja, voivat epäsuositumpien puolueiden ehdokkaat kiilata edelle. Macronin liikkeellä on kuitenkin perusteltua syytä optimismiin.

Front National ja Les Républicains ovat gallupeissa hyvin tasoissa kakkos- ja kolmossijoilla hieman 20 % kannatuksella. Neljäntenä noin 15% kannatuksella on Jean-Luc Mélenchonin perustama äärivasemmistolainen La France insoumise ja sosialistien kannatus on romahtanut alle 10 prosentin. Näistä asetelmista saadaan varmasti mielenkiintoisia taisteluita monisa vaalipiireissä ja mielenkiintoista nähdä mitä ensi kuussa tapahtuu. Näyttäisi että Macronin liikkeellä saattaisi olla mahdollisuuksia jopa absoluuttiseen enemmistöön kanssalliskokouksessa, mutta ainakin sillä on hyvät mahdollisuudet johtaa jonkinlaista koalitiohallitusta parlamentin suurimpana puolueena.

Mutta paljon voi vielä tapahtua. Yksi vaalienkin kannalta tärkeä asiakysymys on, miten “kaikkien reformien äiti”, eli työreformi lähtee liikkeelle ja minkälaiseen taisteluun Macron tämän asian tiimoilta päätyy ammattiyhdistysliikkeiden, sosialistien ja Mélenchonin kanssa.