Eiynah: Saudi-Arabia ja feminismi

Pakistanissa syntynyt, nuoruutensa Saudi-Arabiassa elänyt ja sittemmin kanadalaistunut ex-muslimi ja nykyinen ateisti Eiynah on vetänyt ihan mielenkiintoista Polite conversations podcastiaTällä kertaa vieraiksi oli saatu pari naista Saudi-Arabiasta. Sanoisin että kuuntelemisen arvoinen pätkä. Saudinaisista puhutaan nettikeskusteluissa ihan jonkin verran, mutta harvemmin näiden omalla suulla.

Saudinaisetkortti on nettikeskustelun epä-älyllisen argumentoinnin huippuja, jolla tyypillisesti pyritään mitätöimään länsimaalaisten feministien kommentit. “Ei teillä ole mitään ongelmia verrattuna saudinaisiin joten turpa kiinni”. Erityisen hupaisaa tämä oli ehkä Trumpin virkaanastujaisten jälkeisten naisten marssien yhteydessä, kun America firstiä hokeneet sankarimme olivatkin heti seuraavana päivänä sitä mieltä, että Yhdysvaltojen ongelmien sijaan pitäisikin miettiä Amerikan ulkopuolisten naisten asioita.

Tuossa podcastissa käsitellään mm. myös ihan hauskasti MRA-porukan jäsenten ja naisten oikeuksia vastustavien muslimien yllättäviä kohtaamisia Twitterissä ja sitä kuinka saudinaisista puhuminen feminismin ja maahanmuuton vastustamisen välineenä ei usein ylipäätään (yllätys yllätys) auta saudinaisia, vaan jopa hankaloittaa näiden taistelua  perusoikeuksista.

Tytöistä ja pojista

Kuvahaun tulos haulle feminist teacher

Viimeisten vuosien aikana on alettu puhua aiempaa enemmän siitä, kuinka tietyt ongelmat ovat kasautuneet erityisesesti miehille. Itsekin sivusin aihepiiriä blogissa keväämmällä muutaman kerran( Kadotetut pojat, kadotetut miehet , Emma Kari, feminismi ja pojat,  Luuseripoikien vaihtoehtotodellisuus ja työn muutos).

Suomessa on puhuttu erityisesti poikien huonoista oppimistuloksista ja näköjään eilen Hesarin mielipidepalstalla julkaistu Jukka Kujalan kirjoitus Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan näyttää herättäneen taas monenlaista keskustelua.

Selvä lähtökohta tähän aiheeseen on varmaankin, että poikien oppimistulokset näyttävät heikentyneen ja asialla olisi syytä yrittää tehdä jotain. En ole aihepiirin raudanlujin asiantuntija, joten olen avoin monenlaisille ehdotuksille. En esimerkiksi tyrmää ajatusta, että kova kuri ja järjestys kouluissa voisi pistää pahimpia hunsvotteja ruotuun ja parantaa poikien oppimistuloksia.

Voi myös jossain määrin pitää paikkansa, että naisopettajat eivät keskimäärin kykene yhtä hyvin hahmottamaan poikien erityisongelmia ja nykyinen koululaitos on jossain määrin rakenteistunut suosimaan “tyttömäistä” käyttätymistä. Toisaalta olen taipuvainen myös ajattelemaan, että ylipäätään maailma on esimerkiksi työn muutoksen myötä muuttunut tavallaan “tyttömäisemmäksi” ja koulunkin on syytä seurata perässä.

Keskustelussa homma menee kuitenkin yleisesti ottaen nopeasti mieasiamiesten epämääräiseksi feministien syyttelyksi ja antifeministiseksi tykittelyksi. Tuntuu ettei poikien oppimistuloksien ongelmia tarvitse tai edes saisi tarkemmin pohtia, koska on uhkana, että sille olisi muita syitä kun poikia sortavat feministit, mikä hankaloittaisi feminismi-bashingia.

Samoin tuntuu hiukkasen oudolta, että samat hahmot, jotka pitävät työelämän kulttuuria, rakenteita ja miesvoittoisia johtoryhmiä pelkkänä höpöhöselityksenä naisten työelämämenestyksestä puhuttaessa, ovat koulusta ja pojista puhuttaessa heti sanomassa, että naisvoittoinen opettajakunta tietysti tarkoittaa poikien sortamista. Se etteivät pojat pärjää yhtä hyvin kuin tytöt, on vain todistus siitä, että systeemi on rakennettu tyttöjä suosivaksi. Olisiko mitenkään mahdollista, että tästä kiistatta tärkeästä kysymyksestä keskusteltaisiin, niin että yritettäisiin ratkaista ongelma, eikä feminismi-bashing.

Uusateismista

Olen pari kertaa aloittanut Richard Dawkinsin kirjan Jumalharha, mutten ole päässyt kovin pitkälle. Päätin nyt ottaa tuon kuunneltavaksi äänikirjana ja tällä kertaa jaksoin lähes puoliväliin ennen kuin luovutin. En vain saa tästä kauheasti irti. Juujuu, uskonnot on melko perseestä ja kreationismissa ei ole mitään järkeä, mutta tarvitseeko ateismista tehdä ihan näin isoa numeroa. En välttämättä ole juuri mistään kauhean paljon eri mieltä Dawkinsin kanssa, mutta tämä ilmiöksi noussut uusateismi hieman tökkii. Minulla on myös varauksia sen suhteen, kuinka kovaa uskovaisia kannattaa tökkiä jos tarkoituksena on saada nämä meidän ateistien puolelle.

Ilmestyskirjan ratsastajat ja netin uusateistiäpärät

Kymmenisen vuotta sitten törmäsin netissä ensimmäistä kertaa Dawkinsin ja Hitchensin fanipoikiin ja taistelevaan uusateisimiin.  Nettikeskustelujen kontekstissa uusateismin sotilaissa myös häiritsi lievästi sanottuna yksisilmäinen muslimiviha ja aika suoraan rasismiin vertautuva ksenofobia, jossa uskontokuntaa(muslimeja) käsiteltiin aikalailla rotuun vertautuvana juttuna. Ilmestyskirjan neljä ateistista ratsastajaa( Dawkins, Dennet, Harris ja Hitchens) eivät itse menneet kovinkaan pitkälle tuohon suuntaan, mutta samaa ei voi sanoa näiden fanipojista ja uusateismista vaikutteita saaneista nettisotilaista.

 

Kuvahaun tulos haulle four horsemen new atheism

Sittemmin netin uusateismista on laajentunut erilaisia, melko myrkyllisiä, lähinnä antifeminismiin keskittyviä mutaatioita ja kulttuurigeenejä. Tuontyyppistä ajattelua oli ehkä nähtävissä netin uustateistisotureissa jo aiemmin, mutta viime vuosina tuo tuntuu räjähtäneen käsiin. Heppoisia hihhulivastustajia vastaan argumentoineet uusateistit alkoivat ehkä uskoa vähän liikaa omaan rationaalisuutensa ja monimutkaiset sosiaaliset rakenteet alettiin nähdä jumalan kaltaisena höpöhöpönä. Tai tuolta se näyttää kun katselee joidenkin uusateistien siirtymää antifemismin suuntaan.

Henkilökohtaisesti myös v:tuttaa tietyn ihmistyypin tarve tuoda esiin kuinka rationaalista heidän oma ajattelunsa on. Jos olet looginen ja rationaalinen, niin sen pitäisi tulla esiin ihan itsestään eikä pitäisi olla tarvetta erikseen sanoa sitä. Tuo saa lähinnä epäilemään, että puhujalla on turhan kova usko itseensä ja puolueettomuuteensa eikä hän edes yritä miettiä omia tiedostamattomia ennakkoasenteitaan.

Innoton ateismini

Toki juuri esim. Dawkinsin kentällä biologiassa, ja siihen kytkeytyvissä poliittisissa kysymyksissä varsinkin Amerikassa, jossa uskonto ollut isosti esillä poliittisissa kysymyksissä, on vahvalle uskonnonvastaiselle argumentaatiolle ollut tarvetta. Ja poliittisissa kysymyksissä minäkin otan tarvittaessa tiukan ateistisen kannan. Olen ollut aina ateisti ja erosin kirkosta parikymppisenä. Jos asioista lähdetään väittelemään, niin puolustan aika tiukasti ateismia ja pistän uskontojen etumerkiksi hyvin selkeästi miinuksen.

En tosin pidä uskovaisten itsetarkoituksellista loukkaamista hyödyllisenä. Uskovaisten loukkaamisen tulisi olla vain jonkin muun asian sivutuote. Vaikka uskovainen ei itse usein kykene tekemään eroa hänen uskontoonsa ja häneen itseensä kohdistuvan hyökkäyksen välille, niin meidän ateistien pitäisi kyetä hyökkäämään uskontoja ja niiden ilmenemismuotoja, eikä uskovaisia vastaan.

Uskon myös aidosti, että laajalle levinnyt ateismi antaisi paljon paremmat mahdollisuudet toimivamman maailman rakentamiseen. Kierosta ihmisyydestä ei saa koskaan suoraa ja ihminen pystyy monenlaiseen pahaan ilman uskontojakin, mutta uskontojen dogmaattisuus ja usko yhteen kiistattomaan totuuteen tekee niistä erityisen vaarallisia välineitä. Pitäisiköhän tässä taas kerran viitata Sir Isaiah Berlinin tekstiin Pursuit of ideal.

Jotenkin sitä toivoisi pystyvänsä elämään ympäristössä, jossa ateismia ei erityisemmin tarvitsisi tuoda esiin. Olen optimistinen ja uskon että yhtään pidempää aikaväliä katsottaessa uskontojen merkitys vähenee, mutta niiden kanssa nyt vaan joudutaan vielä elämään.

 

Boys who use dildos and girls witch cock rings

Viimeisten parin vuoden aikana transuilu on noussut aiempaa isommin esiin mediassa. Hieman samalla tavalla kuin feminismistä puhuttaessa, kyse on kuitenkin myös siitä, että konservatiivisemmat ihmiset (esim. case Jordan Peterson) valittavat ilmiöstä, nostavat öyhötyksellään pieniä nettimyrskyjä ja sen jälkeen valittavat, että aihepiiristä puhutaan liikaa. Eikö meillä muka ole tärkeämpikin asioita mietittävänä?

Yksi relevantti pointti transuilusta puhuttaessa on tosiaan ehkä se, että transseksuaalit muodostavat varsin pienen osan väestöstä. Esim. nopealla googlauksella Yhdysvaltain väestöstä 0.6% arvioitiin transseksuaaleiksi. Tässä suhteessa voi olla perusteltua sanoa, että aihepiiri on saanut suhteettoman suuremman roolin mediassa, mutta kuten monissa kulttuurisotaan liittyvissä kysymyksissä, transseksualisuuteen liittyvät jutut symboloivat laajempia asioita, mikä myös usein tekee itse aiheesta keskustelemisen hankalammaksi.

Lisäksi lienee syytä sanoa, ettei ajatus siitä, kuinka pienen vähemmistön asemaan ja oikeuksiin tarvitse kiinnitää ollenkaan huomiota siksi, että kyseessä on pieni vähemmistö kestä mielestäni minkäänlaista kriittistä tarkastelua. Pitäisi pystyä vähintään kertomaan, miten pienen vähemmistö oikeuksien edistäminen olisi pois enemmistöltä, tai pieneen vähemmistön auttamiseen käyttettäisiin suhteettoman paljon resursseja. Paternalismi joitain itsensä transseksuaaleina pitäviä kohtaan pitäisi myös pystyä perustelemaan aika aukottomasti. En ole varsinaisesti liberaristi, mutta ihmisillä pitäisi aika totaalinen kontrolli omasta kehostaan

Heijastelen transseksuaalisuuteen liittyvää keskustelua myös omaan taustaani siinä suhteessa, että olen nuorehko pääkaupunkiseudulla kasvanut maisteri ja olen elänyt aikuisikäni jossain määrin “liberaalissa kuplassa”. Homoseksuaalisuus on tuntunut olevan hyvin laajasti hyväksytty ja ymmärretty juttu, mutta transseksuaalisuus on ollut aikalailla ilmiö, josta ei kuullut juuri missään juuri mitään. Minäkään en olisi ehkä vielä reilu vuosi sitten sanoa siitä yhtään mitään.

Ja ehkä juuri tässä suhteessa minulla vahva epäilys, ettei suurimmalla osalla ihmisistä ole kovinkaan kummoista ymmärrystä, mistä transseksuaalisuudesta on kyse. Omakin selkäydinreaktio monenlaista transuilua nähdessäni on lievä iljetys ja luulen että tuo koskee (ainakin) monia (heteromiehiä) ja siksi minulla vahva arvio, että monilla transuilua pelkäävillä reaktioi perustuu ihan vain tuohon. Lienee sanomattakin selvää, että oma iljetys ei ole kovin hyvä argumentti transseksuaalien oikeuksien vastustamiseen.

Transuilu on laajemmassa tarkastelussa tosiaan melko pieni ilmiö, joka koskettaa suhteellisen pientä osaa väestöstä. Mutta jos tämä aihepiiri nousee nykyistä enemmän kulttuurisodan symbolisesti tärkeäksi kysymykseksi, täytyy julkisessa keskustelussa sekä miettiä tarkkaan miten asiasta agumentoidaan sekä pysyä tiukasti faktoissa.

Jordan Peterson ja postmodernisti konservatiivinen mumbojumbo

Viimeisen vuoden aikana kanadalainen Jordan Peterson on noussut melkoiseksi nettijulkikseksi ja jonkinlaiseksi konservatiiviseksi profeetaksi. Jordan Peterson kuvastaa myös jotenkin monella tavalla vuotta 2017. Mies nousee julkikseksi valittamalla transeksuaalisuuteen liittyvästä lainsäädännöstä sekä yliopisto-opiskelijoiden poliittisesta korrektiudesta ja rakentaa itsestään tämän avulla youtubejulkkiksen, joka tienaa Patreonin kautta reilut 50 000 dollaria kuukaudessa. Ja Peterson on totisesti ottanut julkisuudestaan kaiken irti ja tunkenut naamaansa vähän jokapuolelle. Ja siksi minäkään en ole pystynyt välttämään tähän hahmoon tutustumista.

En ole erityisemmin perehtynyt Kanadan transeksuaalisuusjuttuihin, mutta vaikuttaa kuitenkin aika vahvasti siltä, että Petersonin tulkinta lainsäädännöstä ei välttämättä ole aivan kohdallaan ja varsinkin hänen fanikuntansa on tulkinnut asiaa äärimmäisen pahantahtoisesti ja vetänyt siitä omat dystopiansa. Minulla ei ole tosiaan ole C-16:sta ja siihen liittyvistä aihepiiristä erityisen paljon sanottavaa. Ehkä jonkinlaisena toteamuksena kuitenkin, etten osaa pitää tahallista misgenderöintiä ainakaan sankarillisena ja ehkä jopa kutsuisin sitä harrastavaa henkilöä mulkuksi.

Päädyin kuitenkin työnteon taustalla kuuntelemaan lähes kolme tuntia kestäneen keskustelun Petersonin ja Dave Rubinin välillä. Kuuntelen työmatkoilla sekä työnteon taustalla paljon podcasteja ja erilaisia videoita, sellaisiakin joiden sisällöstä olen selvästi eri mieltä, mutta tämä oli poikkeuksellisella tavalla tuskastuttava pätkä ja teki työnteon lähinnä raskaammaksi. Keskustelun aiheena oli Petersonin lähitulevaisuudessa julkaistava kirja 12 Rules for Life – An Antidote to Chaosmutta kuten Petersonin tapauksessa tuntuu helposti käyvän, päädytään aika syviin vesiin. Peterson tuntuu erikoiselta yhdistelmältä self-help-gurua ja paloekonservatiivia, joka kertoo tarinoita ja muotoilee sanomansa syvälliseltä kuulostaviksi viiden pennin viisauksiksi.

Tässä esim. Petersonin ohjeet miehelle:

  1. Encourage children through play.
  2. Promote the best in people.
  3. Keep the sacred fire burning.
  4. Guard the women and children from harm.
  5. Confront the eternal adversary.
  6. Build the crystal palace.
  7. Confront death with courage and return.
  8. Dare to cut down a tree.
  9. Offer your sons up as a sacrifice to God.
  10. Protect your daughters from exploitation.
  11. Store up wealth for the future.
  12. Consult the ancestral spirits.
  13. Read great books.
  14. Speak the truth about unpleasant things.
  15. Pay close attention.
  16. Make a worthy temple for the Lord.
  17. Keep the howling winds of winter at bay.
  18. Stand up for the oppressed.
  19. Provide a warm and secure home.
  20. Be a prince of peace.
  21. Don’t be too civilized.
  22. Organize yourself with other men.
  23. Be faithful to your wife.
  24. Be hospitable to friends and strangers.
  25. Rout the wolves and chase the lions so the shepherds can eat.
  26. Establish a destination – and a path.
  27. Bring heaven to earth.
  28. Take on the sins of the world.
  29. Dig the wells and mine the gold and copper.
  30. Gather everyone to the banquet.
  31. Grow up and take responsibility.
  32. Resist pride in all things.

Kuuntelin keväämmällä Petersonin vierailun Sam Harrisin podcastissa, johon hänet kutsuttiin podcastin historian toivotuimpana vieraana! Enkä totisesti ole mikään Sam Harris- fanipoika, mutta tuon keskustelun pohjalta Petereson jäi minulle mieleen melkoisena tarinaniskijänä ja tyhjänpuhujana, joka ei kyennyt Harrisin grillissä määrittelemään kunnolla edes sanaa totuus.

Ja tämä jos joku kuulostaa vähän siltä pahamaineiselta postmodernismilta, jonka vaarallisesta relativismista Peterson itse jatkuvasti vaahtoaa. Samoin miehen konservatiivinen mumbojumbo kuulostaa juuri sellaiselta tyhjältä kielikikkailulta, josta juuri hänen vihaamansa Derridaa ja muita pahimpia ranskalaisia valopäitä syytetään.

 

Image result for jordan b peterson quotes

 

Ja kuuntelen tosiaan aika paljon sellaistenkin ihmisten ajatuksia, joiden kanssa en ole ollenkaan samaa mieltä ja saatan jopa kokea pientä vihaa näitä hahmoja kohtaan, mutta silti jollain tasolla ymmärrän, miksi nämä kykenevät vetoamaan muihin ihmisiin. Peterson on kuitenkin erikoisempi tapaus. En yksinkertaisesti vain kykene sitten millään ymmärtämään, mikä Petersonin mumbojumbossa ihmisiin vetoaa.

Petersonin hahmossa ei ole oikein mitään mielenkiintoista, mutta miehen ympärille syntyneesä ilmiössä ehkä on. Osittain on ehkä kyse yleisestä anti-SJW-liikehdinnästä ja siitä, että uudelle konservatiiviselle “intellektuellille” oli tässä ajassa tilausta. Trumpin ja kaikenlaisen fasistilarppauksen aikakaudella Peterson ei ole konservatismin pahimmasta päästä, mutta todella vaikea ymmärtää hahmon suosioita.

Virtuaalisesta kulttuurisodasta – Kill all Normies, Angela Nagle

Netti nähtiin hyvin pitkään jatkumona historian lopulle, niin että se ainoastaan nostaisi aimpaa tehokaammin pinnalle liberaalin demokratian helmet. Ehkä tämän ajattelun takia ei kiinnitetty huomiota 4chanin kaltaisten likaviemärien materiaaliin. Jonkinlaisen hakkerietiikan ja vastakulttuuriestetiikan kyllästämät paikat nähtiin väistämättä hyväksi asiaksi. Monet ovat vasta hiljattain ymmärtäneet, että nettiä on näppärää käyttää myös autoritäärisempien ja vastenmielisempien ideologioiden levittämiseen. Itse olen tässäkin blogissa jokusen kerran maininnut aihepiiristä kirjoittaneen Yevgeni Morozovin.

Kirjoittelin kuukausi sitten, että pitäisi lukea  Angela Naglen tuore kirja Kill All Normies – Online culture wars from 4chan and Tumblr to Trump and the Alt-Right. Sain nyt luettua ja voin todellakin suositella. Kirja on myös hyvin napakka ja välttää monien aiheeseensa syvällisesti perehtyneiden kirjoittajan perisynnin, jossa jokaisesta sivujuoneesta kirjoitetaan tarpeettoman pitkästi ja iso kuva hukkuu uuvuttavien tapahtumaluettelojen alle.

Kuvahaun tulos haulle anime hitler'

Kill all Normies on pitkään aihepiiriä seuranneen henkilön tarkka ja moniulotteinen kuvaus netin kultuurisotarikollisista ja liikkeestä, joka on ollut omalla panoksellaan masinoimassa viime vuosien poliittista muutosta ja  jonka kutsumanimeksi on viimeisen reilun vuoden aikana muotoutunut Alt-right. Monien netti-ilmiöiden kohdalla on ehkä vaikea sanoa, miten merkittäviä ne ovat todellisuudessa kun katsotaan asioita netin ulkopuolella. Alt-Rightin nettisotilailla on kiistatta kuitenkin ollut ihan merkittävä vaikutus yleiseen ilmapiiriin ja sitä kautta politiikkaan.

Kun puhutaan netistä, niin kyse on aika väistämättä keskivertoväestöä nuoremmasta porukasta. Erityisesti 4chanilta ja Redditistä laajemmallekin levinnyt alt-right-henkinen trollailu taitaa olla suurelta osin reilujen parikymppisten tai jopa teini-ikäisten spämmikellareista lähtöisin. Tätä ei ehkä kuitenkaan kannata todeta vain vähätellen.

Kuvahaun tulos haulle Il est interdit d'interdire

Tai kuten Angela Nagle sanoo, vaikka kyse on ainakin omissa puheissaan tietyllä tavalla konservatiivisesta porukasta, niin se on monella tapaa jonkinlainen nuorison vastakultuuri tai alakulttuuri.  Shokeeraavan materiaalin ja kovan pornon suurkuluttajilla on tavallaan pornon kieltämistä toivonutta Buchanania enemmän yhteyksiä 60-lukulaisiin. Yksi 68 Pariisin tunnetuista graffiteista oli Il est interdit d’interdire (On kiellettyä kieltää).

Tässä mielessä voisi ajatella, että kyse on jopa jollain tapaa libertaristista ajattelusta, mutta ehkä tuo on kuitenkin ennen kaikkea shokkitaktiikka, eikä osa mitään varsinaista ideologiaa. Liberaalit ovat onnistuneet voittamaan siinä määrin suurilta osin Amerikan kulttuurisodan, että Amerikan konservatiivit ovat päätyneet Trumpin myötä tekemään jonkinlaisia kompromisseja.

Ylipäätään Nagle kiinnitää huomiota alt-right-nettitrollien “ideologian” ristiriitaisuuksiin. Toisaalta olisi kai epärealistista odottaa, että aika orgaanisesti netissä kasvaaneella lonkeropornon kuluttajilla olisi kovin rationaalista tai sisäisen loogista ajatusmaailmaa ja poliittista manifestia. Ja itse myös ajattelen, että esimerkiksi tiukan libertarismin kaltainen  sisäisen ristiriidaton ideogia on puhtan ristiriidaton siksi, ettei sitä voi oikein hyödyllisesti soveltaa todellisen maailman tapahtumiin.

Tästä huolimatta on vaikea olla ajattelematta Pepe-jengin ideologista epäjohdonmukaisuutta. Toisaalta puhutaan tradiotionalismista ja perinteisten arvojen tärkeydestä, mutta usein omaan vapaa-aikaan kuuluvat keskeisinä asioina kovan pornon, nettipelien, Hollywoodin ja populaatikultuurin infantiilimpien muotojen kuluttaminen ja näistä väännettyjen meemien spämmääminen.

Kuvahaun tulos haulle pepe memes

Peter Hitchens(jonka tämän vuoden lukulistallani olevaa kirjaa en vielälään ole saanut luettua) on kuitenkin Naglen kuvaamalla tavalla aito konservatiivi. Minun on henkilökohtaisesti kovin vaikea samaistua häneen ja nuoremmalla Hitchensillä on ihmeellisiä moralistisia ajautuksia monista asioista, mutta hän on kuitenkin jollain tasolla omassa ajattelussaan looginen ja ennen kaikkea sääydyllisesti käyttäytyvä henkilö, joka kuvaili Trumpia näin: This yahoo, this bully, this gropper, a man thretened his opponent with jail…I loathe Mr Trump for his coarseness, his crudity, and his scorn for morals, tradition and law.

Kirjan yksi mielenkiintoisimpia huomioita oli myös se, miten erityisesti netissä ääripäät ruokkiva toisiaan. Twitter on ehkä osaltaan ollut kärjitämässä ympäristöä, jossa huomiota ja jonkinlaista sosiaalista pääomaa saa kerättyä omaa puhdasoppisuuttaan julistamalla ja hyökkäämällä vastapuolen, mutta myös oman porukan epäortodoksisempien jäsenten kimppuun.



Nagle puhuu myös erityisesti blogialusta Tumblrista, joka on minulle selvästi vieraampi paikka, mutta jossa nimenomaan feminismin, muusuilun ja muunkin liberaalin ajattelun äärimmilleen kärjistetyt piirteet nousivat esiin. Suuri yleisö ei välttämättä tiedä ollenkaan äärimmäisimmistä ilmiöistä, mutta ääripäät todellakin tietävät toisensa ja ruokkivat toisiaan. Huomaan tämän myös omassa nettielämässäni. En törmää valtaisan usein omatoimisesti mihinkään äärimmäisempiin feministisiin töhöilyihin, mutta huomattavan paljon useammin siihen, miten erilaiset antifeministit löytävät näitä juttuja ja kertovat suuren ääneen pöyristymisestään ja järkyttymistään.

Antifeminismi onkin hyvin keskeisessä osassa läpi koko kirjan ja muistaakseni Tuomas Nevanlinna totesi joskus, että kultuurisodissa kaikki tuntuu loppujen lopuksi palaavan kysymykseen sukupuolirooleista. Silti minua on viimeisten vuosien ajan hämmmentänyt se millä innolla monet spämmäävät antifeminististä materiaaliaan. Vuosia sitten minula jäi vahvasti mieleen ns Gamergate ja Anita Sarkaasianin tapaus, jossa tietty porukka halusi pelaamisesta safe spacen misogyynisile miehille. Henkilökohtaisesti tuossa (ja monissa vastaavissa keskusteluissa) oli vaikea ymmärtää miten pelien tutkinta ja kriittisten huomioiden tekeminen tulkittiin sensuurin vaatimiseksi, mutta ehkä tuo kertoo jotain tämän porukan omasta ajattelusta ja siitä miten he toimisivat jos pääsisivät päättävään asemaan.

 

Kuvahaun tulos haulle sarkeesian jew

 

That joke aint funny anymore

Mutta missä ironia loppuu ja oikea politiikka alkaa? Tämä myös asia jota olen itse miettinyt. Tuntuu että monet menevät tähän skeneen tietyllä tavalla ironisesti, ja tavallaan jopa ihan aiheesta irvailevat miljoonasta sukupuolesta puhuville, mutta päätyvät syvemmälle kaninkoloon, alkavat flirtailla kovan rasismin ja monenlaisten iljettävien ajattelumallien kanssa, eivätkä pian itsekään enää tiedä postailevatko hakaristejä ironisesti vai tosissaan. Charlottesvillen jälkimainingeissa Nagle totesi Ezra Kleinin haastattelussa, että nämä tapahtumat tulevat olevaan jonkinlainen vedenjakaja, jossa monien nettisoturien täytyy reflektoida ajatteluaan kun natsit oikeasti marssivat kadulla ja saatiin myös ruumiita. Itse en ole noin positiivinen. Vähän ISIS:n tapaan meillä on tässä nyt käsissämme kulttuurigeeni, jota ei noin vain juurita pois.

Kuvahaun tulos haulle charlottesville car



 

Aiheesta Muualla

Angela Nagle – Paleocons for Porn

Angela Nagle – The New Man of 4chan

Zero Booksin Youtube-kanava

Chapo Trap House Episode 86 feat Angela Nagle

Ezra Klein Show – From 4chan to Chalottesville

Nussin äitiäsi ilman kyrpää (Kulttuuriessee kännissä)

Saksalainen työkaveri pisti tänään linkin naisrapduo-SXTN:än tuoreeseen musiikkivideoon Bongzimmer(Suom. Bongihuone). Kuuntelin ja katselin tänään sitten läpi enemmänkin tämän  saksalaisen rap-tulokkaan tuotantoa.

Nautin monista perinteisen korkeakulttuurin osista, mutta käytän turhankin paljon aikaa myös selvästi “matalampien kulttuurittuotteiden” kanssa. Ja ehkä tältä osin kuulun aikamme kulttuurisesti korkeaa statusta tavoitteleviin ihmisiin, jotka haluavat osoittaa tuntevansa korkeakulttuuria, mutta seuraavat myös todella matalan tason populaarikulttuuria, viittaavat siihen ironisesti ja haluavat etsiä siitä myös syvempiä tasoja. Tykkään tavallaan leikkiä nojatuoliyhteiskuntateoreetikkoa ja esimerkiksi SXTN tarjoaa tähän aika hyvät mahdollisuudet.

 

 

Habe 99 Probleme, aber keins mit Gras, yeah…

 

Tavallaan pidän rap-musiikia jopa “vakavastiotettavana” kulttuurituotteena. Tai se on sitä ainakin siinä missä muukin populaarimusiikki. Välillä ja ehkä jopa aika usein sen estetiikka on kuitenkin mautonta hedonismia, rahanpalvontaa ja kasuaalia misogyniaa. Ja juuri tässä suhteessa SXTN on ihan mielenkiintoinen tapaus. Se on ottanut haltuunsa myös viimeisten vuosien trap-estetiikan ja viitailee varsin itsetietoisesti Saksan rapkulttuurin. Arabi- ja afrikkalaistaustainen nuori naisduomme käyttää aika vahvasti rapkulttuurin kliseitä ilman, että tuo tuntuisi hirvittäväm vaivaannuttavalta, kuten se niin kovin helposti voisi tuntua.

Party zu Party-videon taustalla heiluu itse berliiniläisen rapin kiistanalainen legenda Frauenarzt (Suom. Kynekologi) ja jonkinlaisena läpimurtobiisinä ollut Fotzen im Club on kai ainakin jossain määrin viittaus Sidon Fuffies im Clubiin

Ironian ja itse nähtyjen ironian tasojen kanssa pitää tietysti olla tarkkana, enkä muutamien biisien kuuntelulla ja videoiden katselulla vedä kovin vahvoja loppupäätelmiä. Juju ja Nura näyttäisivät kuitenkin olevan ihan mielenkiintoisia pikkupelureita kulttuurisodan kentällä ja oikeastaan jopa positiivisella tavalla feministisiä hahmoja.

 

Kuvahaun tulos haulle nura sxtn

 

En tiedä seuraanko kovin monissa asioissa filosofian rock-tähden Slavoj Žižekin ajattelua kauhean pitkälle, mutta ainakin välillä Zizek esittää mielenkiintoisia ajatuksia ja onnistuu vielä muotoilemaan ne hauskojen esimerkkien muotoon. Zizek esitti joskus kuinka aitoon läheisyyteen liittyy se, että toiselle voi sanoa pintapuolisesti tarkastellen törkeän loukkaavia kommetteja, mutta todellisuudessa nämä ovat kuitenkin osoitus läheisestä yhteydestä.

Nuoruudessaan Jugoslavian armeijassa Žižekin toveri tervehti tätä sanomalla Nussin äitiäsi, johon Zizek vastasi että Nussin siskoasi. Kerrottuaan tämä jutun hän kuitenkin totesi, että hyvänä feministisenä poikana hän ymmärtää siihen liittyvät ongelmat ja haluaisi siksi nähdä myös todellisten feministien tervehtivän toisiaan kommentilla Nussin isääsi. SXTN:än sanoituksista ei taida kirjaimellisesti löytyä tätä, mutta tuollaista ideaa on ja Ich ficke deine Mutter ohne Schwanz pääsee aika lähelle.

Oranienstraße, noch’n Whiskeyschluck
Dann im Einkaufswagen in Richtung Club

Yksi SXTN:än tyttöihin liittyvä juttu on tietysti vielä näiden maahanmuuttajatausta. Juju syntyi Marokkossa ja Nuran vanhemmat tulivat maahan Eritreasta. Räpin kasuaalista misogyniasta ja naisten esineellisestämisestä on varmaan ihan aiheellista keskustella, mutta varsinkin tässä tapauksessa laskisin SXTN:än tyttöjen snadisti pornahtavan bilemeinigin ehkä jopa emanssipatoriseksi.




The Deuce – Kovaa vintage-pornoa New Yorkissa

David Simonin  The Deuce on eniten odottomani tv-sarja vuosiin. Nyt Simon on kääntänyt katseensa pornoteollisuuden alkuvaiheisiin ja 70-luvun New Yorkiin.  Simon tunnetaan tietysti ennen kaikkea maailman parhaan tv-sarjan The Wiren luojana, mutta mies on tuon jälkeenkin ollut luomassa sellaisia sekä taiteellisesti että sosiopoliittisesti kunnianhimoisia tv-tuontantoja kuin Generation KillTreme ja Show me a Hero. Nämä eivät minun mielestäni päässeet Wiren tasolle, mutta ovat kuitenkin hyviä esimerkkejä 2000-luvun laatu-tv:stä.

Laajoista hahmokaarteistaan huolimatta Wiressa keskeisin päähenkilö lienee Baltimore ja Tremessä New Orleans. Samalla tavalla odotan että Deucessa keskeisimmäksi hahmoksi noussee 70-luvun New York. Siinä missä The Wiren Baltimore symboloi varsinkin 2000-luvun alun deindustrialisitoitunutta inner citya kaikkine ongelmineen, ja juuri nyt Amerikan tuskaa kuvataan Hillbilly Elegy-narratiivilla, oli 70-luvun New York todellakin monella tapaa aikansa ongelmien symboli.

Vähän reilu 40 vuotta sitten presidentti Gerald Fordin väitettiin todenneen konkurssin partaalla olevasta New Yorkista, että se voisi lopultakin vain kuolla. Vahvasti tuettu esikaupungistuminen ja deindustrialisaatio olivat raadelleet monia Yhdysvaltain suurkaupunkeja, mutta 70-luvulla tämä näkyi jopa erityisen hyvin New Yorkissa. Mielikuvat 70-luvun palavasta Bronxista ovat monille edelleenkin symboli urbaanin elämän vaaroista.

Monella tapaa kehitys on ollut tuon jälkeen positiivista. Taksikuskin New York on tehnyt tietä Sinkkuelämän ja Master Of Nonen New Yorkille, mikä lienee lähinnä positiivinen asia. On oikeastaan jopa todella hätkähdyttävää ajatella, miten fundamentaalin muutoksen New York on kokenut vain 40:ssä vuodessa. David Simonin kuvaus onnistunee kuitenkin jossain määrin jopa nostalgisoimaan sitä New Yorkia, jossa Bronx paloi sekä prostituoidut ja parittajat parveilivat monilla Manhattanin keskeisimmillä alueilla.

 

Image result for the deuce

Miljöön ohella Deucessa tietysti kiinnostaa sen aihe eli pornoteolliuus. GLOW-sarjassa miespuolinen päähenkilö pitchasi naiswrestling-ideansa sanomalla, että se on Porn you can watch with your kids. David Simon on sanonut pyrkineensä tietoisesti välttämään tätä ja Simonilla on Deucessa mielenkiintoinen mahdollisuus tehdä pornoa kuvaava sarja, joka on taiteellisesti ja yhteiskuntapoliittisesti kunnianhimoinen, eikä kiinnosta varsinaisesti suurta yleisöä. Ottaen huomioon miten itsetarkoituksellisesti monet tv-sarjat nykyään viljelevät seksuaalista kuvastoa, on ihan hauska nähdä miltä Deuce lopulta näyttää.

Simon on myös ehdottomasti Nyky-Amerikan mielenkiintoisimpia vasemmistolaisesti suuntautuneita puhuvia päitä. Hän on myös niitä harvoja hahmoja, jonka sanoessa, että hän haluaa kuvata taiteessaan kriittisesti kapitalismia ja misogyniaa, luotan että tämä on tehty tavalla, joka on totuudenmukainen eikä tarpeettoman alleviivaava.

Itse kuulun sukupolveen, jolla on ollut varhaisista teinivuosistaan lähtien helppo pääsy netin kovaan pornoon enkä sinänsä moralisoi valtaisasti aihetta. Tai toki jonkinlaisella pornoistumisella on myös negatiivisia vaikutuksia. Luulen kuitenkin, että  kun katsotaan vapaasti saatavissa olevan pornon vaikutuksia, on etumerkki kaikkia ihmisä katsottaessa positiivinen. En kuitenkaan kiistä etteikö tässä kehityksessä olisi myös ongelmia, varsinkin jos katsotaan Deucen tapaan pornon tekijöitä. Arvelen että Deuce onnistuu kuitenkin avaamaan mielenkiintoisen ikkunan myös tähän maailmaan.

Deucea on nyt tullut ulos vasta pari jaksoa enkä ole vielä katsonut noita vaan odottelen, että koko ensimmäinen kausi on ulkona ja herkuttelen sen joskus myöhemmin syksyllä.

Google, James Damore ja sukupuolten erot

Tällä viikolla netissä on kouhkattu aika kovalla innolla Googlelta kenkää saanesta James Damoresta ja tämän kirjoittamasta muistiosta. Ajattelin kirjoittaa muistiin lähinnä itseäni varten muutaman ajatukuksen tapahtuman ympärillä pyörivästä keskustelusta. Monet selvästi älykkään ihmiset ovat päätyneet tapahtumista hyvin erilaisiin johtopäätöksiin. Tämä ei ole sinänsä yllättävää, mutta jotenkin tätä keskustelua seurattuani näki poikkeuksellisen selvästi, miten eri ihmiset tuntuivat nopeasti päätyvän omiin tulkintoihinsa ja minä raukka kun yritin vähän seurata tapahtumia ja lueskella erilaisia kommentaareja, enkä tuntunut pääsevän johtopäätökseen edes siitä, mitä James Damore loppujen lopuksi halusi sanoa. Tässä nyt joka tapauksessa muuta ajatukseni tästä aihepiiristä.

Minusta on ensinnäkin itsestäänselvää, että koko populaatiota katsottaessa sukupuolten välillä on eroja. Nämä vaikuttavat ammatinvalintaan, työelämään sekä palkkaukseen ja erot taitavat näkyä erityisesti ääripäissä. Minusta tämän kiistäminen on äärimmäisen typerää. En kyllä ole ihan varma onko kovin valtavasti feministejä tms., jotka kiistävät tämän, mutta tämä porukka on joka tapauksessa saatanan typerää sakkia.

Jotakuinkin yhtä typerää on kuitenkin sanoa, että koska sukupuolten välillä on eroja, ei rakenteita ole olemassa tai niillä ei ole mitään merkitystä. Jollain tasolla pidän tällaista ajattelua jopa typerämpänä, koska se on jotakuinkin laiskinta mahdollista laatua. Tällaista kommenttia tulee yleensä jonkin sortin konservatiiveilta, jotka monissa yhteyksissä puhuvat nimenomaan kulttuurin merkityksestä pitäen biologiaa ja lainsäädäntöä epäolennaisina tekijöinä kun katsotaan, miten ihmiset toimivat ja mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Sukupuolten kohdalla biologia ja kulttuuri ovat sekoittuneet toisiinsa useimmissa asioissa sotkuksi, jossa on typerää sanoa, että toisella näistä ei olisi vaikutusta ja monissa tapauksissa on melkeinpä typerää edes väittää tietävänsä kummalla on suurempi vaikutus. Konservatiiveilla on taipumus päätyä liioittelemaan biologian merkitystä, koska heille sopisi hyvin, etteivät sukupuoliroolit muuttuisi ja ajateltaisiin, ettei niitä edes ole mahdollista muuttaa. Liberaaleilla taas on taipumus päätyä liioittelemaan rakenteiden merkitystä, koska niihin on mahdollista vaikuttaa politiikalla.

Toisaalta olen myös sitä mieltä, ettei faktoista puhuminen ole välttämättä arvoneutraalia ja että kaikkien faktojen (äänekäs ja jatkuva) toistelu olisi automaattisesti hyvä juttu. Ihmismielellä on taipumus ajatella stereorotypioiden avulla. Tämä näkyy hyvin sukupuolten kohdalla, mutta pätee tietysti hyvin moniin muihinkin juttuihin. Usein erot eri ihmisryhmien välillä ovat olemassa, mutta ne eivät ole välttämättä mitenkään valtaisan suuria ja näistä eroista puhuminen ja niiden korostaminen johtaa siihen, että eri ryhmien yksilöitä kohdellaan eri tavoilla. Varsinkin heikompi  aines tulkitsee nopeasti omalla tavallaan kaikki kommentit, joissa sanotaan naisten olevan keskimäärin miehiä heikompia joissain asioissa. Ja vähän fiksummatkin insinööriaivoiset tuntuvat haluavan typistää sotkuisen maailman elegantiksi ja  yksinkertaiseksi, mutta heikosti todellisuutta kuvaavaksi malliksi.

James Damorella on luonnollisesti sananvapaus kertoa ajatuksiaan ja toisaalta Googella on myös lainsäädännön puitteissa oikeus potkia ulos sellaiset työntekijät, jotka toimivat vastoin sen yrityskulttuuria. Tässä suhteessa amerikkalainen keskustelu on ollut ihan mielenkiintoista seurattavaa. Oikeistokonservatiivit jotka yleensä puolustavat yritysten oikeuksia toimia juuri niin kuin ne lystäävät ovat tässä tapauksessa valinneet täysin vastakkaisen position. Pidän myös hieman naiivina joidenkin ihmisten sananvapauskäsitystä, jossa oletetaan että minulla pitäisi olla oikeus töräytellä ja haastaa riitaa ihan haluamallani tavalla ilman, että sillä olisi mitään vaikutusta siihen, miten muut ihmiset suhtautuvat minuun.

VOX:n podcastissa oli myös ihan hyvä kommentii siitä, kuinka diversiteetin puolesta äänekkäästi puhuvat nettijätit kuten Google ovat (erityisesti teknisten roolien osalta) edelleen hyvin selkeästi miesten dominoimia. Diversiteetistä puhutaan tavoitteissa, mutta kehitystä tapahtuu vuodesta toiseen vain hyvin vähän. Minä en kuitenkaan pidä Googlen toimintatapa  huonona. Palkataan parhaiten tehtävään soveltuvat ihmiset, jotka tällä hetkellä tupppaavat olemaan koko väestöön verrattuna suhteettoman usein valkoisia miehiä, mutta pidetään lähes tarpeettomankin äänekkäästi yllä kulttuuria, jossa puhutaan diversiteetin tärkeydestä, eikä pidetä nykytilannetta jotenkin biologisesti deterministisenä lopputuloksena, joka ei voisi muuttua.



Aiheesta muualla

James Damore Stefan Molyneuxin haastateltavana

Vox:n podcastin uusin jakso jonka alkupuoli käsitellään Damore-casea

David Pakman Show:n kommenti Damore-caseen

 

Pilleripäät ja natsi jota panisit

Vuodenvaihteessa tein jonkin verran sukelluksia netin synkimpiin onkaloihin ja viime viikkoina olen taas hieman lueskellut kaikenlaisesta alt right-hörhöilyyn liittyvää. Jos aihe kiinnostaa, niin New York Magazinen Beyond Alt-juttu  on aika hyvä  jenkkinäkökulmasta tehty tiivistys.

Tosin suomalaista maahanmuutto/islam/monikulttuurisuusöyhötystä jo yli vuosikymmenen seuranneena tuntuu, että koko alt rigt-hommassa netin maahanmuuttokeskustelu on yksinkertaisesti vain siirtynyt astetta radikaalimpaan ja astetta infantiilimpaan muotoon. Erilaisia nettiaikauden mausteita on lisätty ja antifeminismi on otettu aiempaa tärkeämmäksi teemaksi, mutta  kyse on aika samasta kamasta kuin mitä Scriptan spinn-offeissa ja vaikkapa Breivikin manifestissa nähtiin.

Hiljattain alt right-jengin youtubevideoita kuunnellesani huomioni kiinnittyi kuitenkin puheeseen pillereistä. Blue bill, Red pill, Black pill, White pill. Monet haastattelut alkavat sillä, että haastateltava kertoo milloin hän sai otti punaisen pillerin. Blue pill ja Red pill viittaavat vuosituhannen vaihteen hittileffa Matrixiin, jossa Neo joutui tekemään valinnan sinisen ja punaisen pillerin välillä. Sinisen pillerin ottamalla Neo olisi jatkanut elämäänsä kuten aiemmin, mutta punaisen pillerin valitsemalla hän näki maailman sellaisenaan kuin se todellisuudessa on.

Matrix is all around us…the world that has been pulled over your eyes to blind you from the truth…That you are a slave Neo

Tuon Matrix-kohtauksen valikoituminen metaforaksi on muutamastakin näkökulmasta ihan mielenkiintoinen juttu ja ehkä jopa kavaltaa jotain näiden pilleripäiden sielunmaisemasta. Ehkä epäolennainen, mutta ihan hauska ristiriitana on se, että jonkinlaista traditionalismia puheissaan kannattavat hahmot lainaavat suurelta osin kuvastonsa juuri haukkumastaan Hollywoodista ja viimeaikaisesta populaarikultuurista. Tärkeänä aseena ovat juuri meemikuvat. Minä en välttämättä kauheasti väittäisi vastaan jos joku kutsuisi juuri väsyneiden meemikuvien spämmäämistä merkiksi nettiaikakautemme rappiosta. On aidosti pikkuisen erikoista, että traditionalismista tms. pauhaavat sankarimme kuorruttavat viestintäänsä juuri viime aikojen paskalla populaarikulttuurilla tai lonkeropornolla.

Matrix sopii tietysti osaksi jonkinlaista hieman salaliittohenkistä kulttuurimarxisminarratiivia, jossa normaalit ihmiset pitää herättää näkemään totuus. Ikään kuin eläisimme jossain suuressa huijauksessa, josta herätessään tajuaa kuinka koko maailma on rigattu valkoista heteromiestä vastaan. Jotenkin tuo kuvaus Matrix-tyyppisestä salaliitosta, vaikka sitten kieliposkessa esitettynä, kuvastaa sitä vainoharhaista ja mediavastaista ilmapiiriä, jota lukuisat netin roskablogit ja sosiaalisen median tilit tuuttaavat ilmoille. Minulle on toki muutenkin taipumuksena poistaa varmistin browningistani kun joku kertoo kertoo punaisen pillerin tapaan suuresta kääntymyksestään.

Punaisessa pillerissä on kuitenkin myös muita mielenkiintoisia sivujuonteita. Tai jo ennen kuin se nousi kunnolla rasistiksi ryhtymisen metaforaksi, oli se toiminut nimenä yhdelle Redditin notoriööseimmistä subrediteistä. Tuo subredit lähti liikkeelle ennen kaikkea naisten pokaamiseen ja jonkinlaiseen pelimiesmenoon keskittyvänä keskustelualueena, mutta taantui vielä paljon alkuaan pahemmaksi antifeministiseksi temmellyskentäksi, jossa liputettiin lopulta avoimesti myös Trumpin puolesta. Mutta tuokin kuvastaa mielestäni hyvin kehityskulkua, jonka olen ollut havaitsevinani viime vuosina. Valtaisaa antifeministisen älämölön hyökyaalto joka tuntuu tunkevan joka paikkaan.

Ylipäätään koko alt right-meininki on ollut miesten hallitsema kenttä, jossa ei olla varsin ymmärrettävistä syistä nähty kauheasti naisia. Ja tästä pääsemmikin sitten natsiin jota panisit…

Kuvahaun tulos haulle lana lokteff

En ihan kevyin perustein käytä sanoja kuten rasistinen ja fasistinen ilman mitään pehmennyksiä, mutta viime aikoina jonkinlaista underground suosiota saanut Red Ice Radio on todellakin hävyttömän rasistinen ja fasistinen konsepti, jossa keskustellaan avoimeti rodusta ja juutalaiskysymyksestä (tosin yleensä akronymillä JQ=Jewish Question). Keskustelut pyörivät käynnissä olevan valkoisten kansanmurhan ympärillä otsikoilla kuten Diversity Is a Weapon Against White People. Tämä ei välttämättä eroa kauheasti siitä, mitä monissa paikoissa ympäri nettiä nähdään, mutta tuo on hieman erikoisemmin kokoonkyhätty cocktail, jossa kuuma arjalainen misu Lana Lokteff kertoo hyvin tuotetuissa videoissa käynnissä olevasta valkoisten kansanmurhasta, mutta välillä keskustelujen aiheena ovat myös deittailu ja Lanan oma vaatemallisto.

Aiemmin mainituista syistä alt right-hörhöjen on hieman vaikeampi vedota naissukupuoleen ja kyseessä on väistämättä miesvoittoinen porukka, jolla keskeinen ajatus tuntuu olevan, että asioissa on kyse nollasummapelistä. Naisten emansipaatio on samassa suhteessa pois miehiltä. Naisten alistuminen on asia, jonka tapahtuisi luonnostaan ilman länsimaita mädättävää kulttuurimarxismia.

Tällä on keskimäärin vähän vaikeampaa vedota naissukupuoleen ja siksi  Lana Lokteffin lipstick fasism on perversiydessään mielenkiintoinen ilmiö. Vahva ja aktiivinen nainen, joka kuitenkin puhuu fasismin ja radikaalilla tavalla perinteisten sukupuoliroolien puolesta. Lokteff kertoo kuinka perheen ja kodin ohella kauneus on kolmas tärkeä asia, jonka naiset voivat antaa miehelleen. Lokteff puhuukin mielellään rumista sinitukkaisista feministeistä ja siitä kuinka valkoiset nationalistit arvostavat aitoa kauneutta. Ja tämä luonnollinen kaunes onkin sitten luontevaa liittää osaksi keskustelua rodusta.

Sitä sitten päätyy miettimään, eroaako Lokteffin hävytön fasismi sittenkään niin paljon monista netin ei-eugenistista ja vähemmän fasistisista sivustoista ja mitä tämän eron pienuudesta oikein pitäisi ajatella. Oma ajatukseni on, että esimerkiksi Lokteffin videoita katsellessa jollain saattaisi herätä ajatus että voi helvetti, olenko tosiaan näin lähellä natsia, mutta pelkään että reaktio saattaa päinvastoin olla, että eivätpä nuo natsit taida sittenkään olla niin pahoja kun olen kuitenkin monien asioiden suhteen aika samoilla linjoilla

Tätä alt right-hörhöilyä seuratessa voisi jälleen ehkä tehdä sen vertauksen ISIS:iin. Kyseessä on nihilistinen, tribalistinen ryhmittymä, jonka tarkoituksena tuntuu olevan repiä ja rikkoa sekä pistää paikat paskaksi ja palamaan. Näiden ryhmittymien kanssa kuitenkin joudutaan tällä hetkellä elämään eikä niiden tuhoamiseksi vain ole olemassa selkeitä ratkaisuja.



Aiheesta muualla

New Statesmanin juttu Red Pill subreddtistä

Lipstick Fasism (Henkilökuva Lana Lokteffista)

New York Magazinen juttu Beyond Alt