Hän kävelee vetten päällä!

Emmanul Macronin en Marche otti valtaisan jytkyvoiton myös Ranskan parlamenttivaaleissa napaten 350 paikkaa ja saaden yksinään absoluuttisen enemmistön kansalliskokouksessa. Paikkamäärä jäi hieman pienemmäksi kuin viikko sitten parlamenttivaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen monet arvioivat, mutta tulos on kuitenkin käsittämättömän hyvä liikkelle, joka starttasi vasta vuosi sitten.

Macron on osaltaan palauttanut monien ihmisten uskon tolkkulisen politiikan mahdollisuuksiin. Kyse ei pelkästään siitä, että nationalistinen taantumuksellisto on onnistuttu lyömään kunnolla, vaan siitä että Macron tulee perinteisten puolueiden ulkopuolelta ja on näyttänyt monille kuinka perinteisiä valtapuolueita voidaan haastaa myös muista suunnista. Macron on toisaalta talousasioita ymmärtävä pragmaatikko, joka on kuitenkin onnistunut luomaan liikeelleen suurta yleisöä puhuttelevan tarinana. Liberaali pragmaattisuus on onnistuttu muotoilemaan jopa jonkinlaisen ideaalin muotoon.

Varsinkin monet keskustaliberaalit liikkeet ympäri Eurooppa ja maailmaa yrittävät  nyt ottaa mallia Macronista. Macronin nousu on monila tavoilla aika käsittämätön tapahtuma.  Yleinen ilmapiiri on Ranskassa toiveikkaampi ja positiivisempi. Macronilla on nyt päällä älytön momentum ja hänellä on vahva mandaatti toteuttaa tavoitteitaan. Paljon on puhuttu työelämän reformien tarpeellisuudesta ja toisaalta siitä, kuinka Macron joutunee melkoisiin tappeluihin ammattiyhdistysliikkeiden kanssa. Macronilla on tällä hetkellä takanaan niin valtava tuki, että tästä hetkestä eteenpäin ei voi oikein mennä kuin alaspäin. Media odottaa tilaisuutta repiä yhtäkkiä tyhjästä valtaan noussut kultapoika alas ja varsin laajalta pohjalta muodostetun En Marchen ihmiset joutuvat miettimään miten sovitetaan kaikki näkemykset yhteen.

Olen lueskellut viime aikoina hitaasti Nick Cleggin muistelmateosta Britannian vuosien 2010-2015 koalitiohallituksesta. Cleggmanian ja Macronmanian nopean nousun välillä voi nähdä muutamia yhteläisyyksiä. Macron on kuitenkin todistettavasti Machiavellinsa lukenut ja nopeasta valtaannousustaan huolimatta saattaa hallita kovat valtapelit Cleggiä paremmin, enkä usko että Macronin kohdalla nähdään ainakaan samanlaista viiden vuoden alamäkeä kuin Cleggillä. Nyt pitäisi kuitenkin saada omat reformit läpi ja kyetä täyttämään riittävän hyvin ihmisten kohtuuttoman korkeat odotukset. Toivon vilpittömästi että Macron onnistuu.

 

Nationalistista taantumuksellistoa turpaan – Ranskan parlamenttivaalien tulos

Vuoden 2017 poliittisessa kalenterissa Ranskan tapahtumat ovat olleet varsin mielenkiintoista seurattavaa. Ylpeästi kosmopoliitti ja keskustaliberaali Emmanuel Macron nousi jytkyvoitolla Ranskan presidentiksi pyyhkien lattiaa Marine Le Penillä. Tuon jälkeen Macronilla on ollut käynnissä aikamoinen kuherruskuukausi, joka näyttäisi nyt huipentuvan huikeaan vaalivoittoon myös parlamenttivaaleissa. Tulokset eivät ole vielä täysin selvillä ja lopullisesti homma ratkeaa vasta ensi viikonloppuna parlamenttivaalien toisella kierroksella. Tässä kuitenkin joitain huomioita.

  • Macron näyttäisi ottavan selvän absoluuttisen enemmistön Ranskan kansalliskokouksessa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Macronilla on hyvin vahva mandaatti ja vapaat kädet ajaa haluamiaan uudistuksia läpi.
  • Macronin liikkeen listoilla oli myös iso kasa vanhemman keskustalaisen liikkeen, François Bayroun Mouvement démocraten ehdokkaita, mutta La République En Marchella saattaa päästä absoluuttiseen enemmistöön, vaikka tätä porukkaa ei edes laskettaisi mukaan
  • Monet REM:n edustajat ovat poliittisia keltanokkia ja ovat tätä kautta “kiitollisuuden velassa” Macronille, joten tämä porukkaa lienee ainakin alkuvaiheessa varsin lojaalia Macronille. Toki pidemmällä aikavälillä nähdään nopeasti kasvaneen liikkeen sisällä syntyy väistämättä ainakim pienempiä sisäisiä ristiriitoja.
  • Ensimmäisinä vaalien jälkeisinä tunteina on jo ehditty puhua paljon siitä, kuinka äänestysprosentti jäi matalaksi ja tämä sitten veisi legimiteettiä Macronilta. Onhan tuosakin totuuden siementä, mutta kuulosta myös hieman häviäjien selittelyltä. Macronin äänestäjät eivät jääneet kotiin ja jos olisi houkuttelevampia ehdokkaita, niin ihmiset eivät ehkä olisi jääneet kotiin
  • Kovalla uholla vuoteen lähteneet Marine Le Pen ja Front National ottivat aika pahasti turpaansa ja eivät näytä saavan edes tavoitteleemansa 15:stä edustajaa. Macronin liikkeen menestys perustuu toki sen keulahahmon vetovoimaan, tuoreisiin ajatuksiin ja vanhojen puolueiden korruptioon sekä kyvyttömyyteen tehdä uudistuksia, mutta  kyse taitaa olla myös vastareaktiosta nationalistisen taantumukselliston nousuun. Voi olla että ilman Le Peniä Ranskaan ei olisi saatu ylpeän kosmopoliittista ja liberaalia presidenttiä ja En Marche-liikettä.
  • Sosialistipuolue menestyi niukasti paremmin kuin miltä gallupeissa näytti, mutta tästä huolimatta lopputulos oli täysin katastrofaalinen. Sosialistipuolue joutuu tosissaan taistelemaan suurimman vasemmistooppositiopuolueen asemasta Mélenchonin La France insoumise-liikkeen kanssa.

EVA junttikapinaa selittämässä

EVA näköjään julkaissut ihan mielenkiintoisen oloisen raportin nimeltään Mistä populismi tulee ja media näyttää nostaneen esiin erityisesti huomion, että jopa neljännes kansasta voisi äänestää äärikansallista puoluetta.

Tuo vastaa aikalailla minun mutuani. Kaiken sattuessa kohdalleen kovaa linjaakin edustava nationalistinen puolue voisi Suomessa saada Suomessa reilun 20% kannatuksen. Vaikka olenkin ollut hyvin tyytyväinen siihen, miten persujen kannatus on romahtanut, niin tuota ei kannata pitää pitkäakaisena voittona liberaalien ja demokraattisten arvojen kannattajille. Muiden asioiden ohella perussuomalaisten kannatuksen laskuun liittyy myös se, että jotkut ovat pitäneet Soinia liian pehmeänä tyyppinä, jolta ei ole nähty riittävästi vihanlietsontaa ja liberaalin demokratian arvojen vastustamista.

Talouskasvu josta olisi nyt pieniä merkkejä, voi ehkä hieman hillitä nationalistisen taantumukselliston kasvun mahdollisuuksia. Tuo on kuitenkin vain yksi tekijä ja koko Eurooppaa katsottaessa nationalistinen taantumuksellisto alkoi saada jalansijaa jo ennen talouskriisin puhkeamista 2000-luvun alkupuolella.

Vaikka populismi on olennainen osa junttikapinaa ja tuossa EVA:n julkaisussa (vähemmän yllättäen) tarkastellaan myös vasemmistolaista populismia, niin minulle viime vuosina nationalistisen taantumukselliston nousussa huolestuttavinta on ehkä ollut sen auktoritääriset pyrkimykset. Esim. Pari viikkoa sitten A-Studiossa Olli Immosen eduskunta-avustaja Jenna Simula kertoi ihan suoraan että Unkari toimii esimerkillisesti. Vaikka Halla-ahon vihanlietsontaa voi hyvin pitää populistisena kansankiihottamisena, niin hän myös tuntuu säännöllisesti töräyttelevän jopa epäsuosittuja ajatuksiaan riippumatta siitä, nauttivatko ne edes valtaisan suurta kansansuosiota. Erilaisissa netin likaviemäireissä nössöjä länsimaisia arvoja on toki jo pidempään halveksittu avoimesti. Ja perussuomalaiset ovat nyt ehkä ottamassa pieniä askeleita populismista kohti tuota meininkiä.

Pitänee kuitenkin ainakin selailla tuo EVA:n raportti tarkemmin läpi. Apusen Matti näyttää esipuheessaan viittavan trendikkäästi JD Vance Hillbilly Elegyyn, haastattelevan talousnobelistiemma ja näyttää tuossa olevan myös käännösartikkelit Francis Fukaamalta sekä Fareed Zakarialta.

 

Liberaalidemokraatit ja Britannia – Between the Extremes

 

Yleisessä keskustelussa vaalivuoden 2017 nähtiin jatkavan edellisen vuoden trendiä ja nationalistisen taantumukselliston arvioitiin nousevan aivan uudella tavalla vallan kahvaan monissa Euroopan maissa. Näin ei kuitenkaan käynyt Hollanissa tai Ranskassa ja Suomessakin perussuomalaiset saivat todella surkean vaalituloksen. Euroopassa nähtiin jopa varsin makea vastaisku Emmanuel Macronin noustua valtaan, mutta myös Suomen ja Hollannin vaaleissa keskustaliberaalit voimat saivat varsin mukavan vaalituloksen.

Britanniassa tilanne näyttää monessa suhteessa erilaiselta. Brexit oli toki valtaisa voitto nationalistiselle taantumuksellistolle, mutta perinteinen kaksipuoluejärjestelmä on kuitenkin pysynyt kasassa ja Faragen UKIP uhkaa kuihtua kokonaan pois. Britanniassa keskustaliberaaliin liikkeen suuri nousi nähtiin jo 10 vuotta sitten, mutta liberaalidemokraattinen puolue menetti rajusti kannatustaan vuoden 2015 vaaleissa oltuaan tätä ennen Toryjen apupuolueena hallituksessa.

Kuukausi sitten spekuloitiin, että brexitin vastustamisella ja Labourin kriisin avulla liberaalidemokraatit saattaisivat pystyä nostamaan kannatustaan jälleen. Nyt viikko ennen vaaleja näyttäisi galluppien perusteella, että puolueen kannatus tuskin nousee kovin rajusti. Tämä on sääli sillä Liberaalidemokraateilla olisi nyt paikka iskea Macronin liikkeen tapaan perinteisen valtapuolueiden väliin. Jos minulla olisi Britanniassa äänioikeus, niin ei olisi todellakaan vaikeuksia valita äänestämääni puoluetta. Kuten aika usein, olen tässäkin asiassa The Economistin linjoilla.

No party passes with flying colours. But the closest is the Liberal Democrats…

They are more honest than the Tories about the need to raise taxes for public services; and more sensible than Labour, spreading the burden rather than leaning only on high-earners. Unlike Labour they would reverse the Tories’ most regressive welfare cuts. They are on the right side of other issues: for devolution of power from London, reform of the voting system and the House of Lords, and regulation of markets for drugs and sex…

The true liberals in the party jostle with left-wingers, including Tim Farron, who is leading them to a dreadful result. But against a backward-looking Labour Party and an inward-looking Tory party about to compound its historic mistake over Brexit, they get our vote…

Labour has been on the brink of breaking up since Mr Corbyn took over. If Mrs May polls badly or messes up Brexit, the Tories may split, too. Many moderate Conservative and Labour MPs could join a new liberal centre party—just as parts of the left and right have recently in France. So consider a vote for the Lib Dems as a down-payment for the future. Our hope is that they become one element of a party of the radical centre, essential for a thriving, prosperous Britain.

 

Niinistö toiselle kaudelle ja ihan hyvä niin

Suomessa päivän selvä ykkösuutinen taisi olla, että Sauli Niinistö lähtee tavoittelemaan toista kautta presidenttinä. Tämä ei ollut kovinkaan yllättävää. Mietin että ainoa mahdollinen skenaario, jossa Niinistö ei olisi lähtenyt tavoittelemaan toista kautta olisi, että hänelle on alkanut tulla terveysongelmia, joista ulkopuoliset eivät olisi olleet vielä tietoisia.

Yllättävä asia oli, että Niinistö ei lähtenyt kisaan kokoomuksen ehdokkaana, vaan valintayhdistyksen kautta. En ole vielä kauheasti luskellut muiden spekulaatioista, miksi Niinistö päätyi tällaiseen ratkaisuun. Yksi syy vosi olla, että Niinistö pelkää kokoomuksen hallitusvastuun vaikuttavan negatiivisesti hänen kannatukseensa ja toivoo valitsejayhdistyksen lisäävän hänen vasemmistolta saamaansa äänimäärää. Tämä tuntuisi minusta hieman hätävarjelun liioittelulta. En usko että kokoomuksen tekemiset hallituksessa olisivat vaikuttaneet kovinkaan negatiivisesti Niinistön äänimäärään. Toisena kyynisenä spekulaationa voisi esittää, että Niinistöllä on tarve jäädä historiaan suurena valtiomiehenä, joka keräsi kannatusta kaikista osista kansaa.

Yhtenä asiana voisi myös mainita että Suomen ensimmäiset maakuntavaalit pidetään samaan aikaan presidentinvaalien kanssa. Voi olla että Niinistön suuri kannatus olisi satanut kokoomuksen laariin. Jos äänestäjä pistää presidentinvaaleissa äänestyslappuun kokoomuksen numeron, niin varmaan helpommin saattaisi myös maakuntavaaleissa äänestää kokoomuksen ehdokasta.

Olen kuitenkin ihan tyytyväinen jos Niinistö valitaan ensi vuonna toiselle kaudelle. En ehkä äänestä häntä ainakaan ensimmäisellä kierroksella ja voisin halutessani esittää enemmänkin kyynisiä huomautuksia Saulista, mutta kyllä hän on kokonaisuutena hoitanut homman oikein hyvin. Eläköön tylsän harmaa konsensus-Suomi!

Macronin puolue jytkyttää myös kansalliskokouksen vaaleissa?

Euroopan hullu vaalivuosi jatkuu kesäkuussa Ranskan ja Britannian parlamenttivaaleilla. Ranskan kansalliskokouksen vaalien ensimmäinen kierros järjestetään reilun kahden viikon päästä sunnuntaina 11.6 ja toinen kierros vajaan kuukauden päästä 18.6.

Ranskassa presidentiksi noussut Emmanuel Macron on luonut huikeaan nopeasti uuden en Marche liikkeen. Nimi muutettiin hiljattain alkuperäisestä En Marchesta muotoon La République En Marche. Ehkä tarkoituksena on saada pientä etäisyyttä Macronin toimintaan sosialistihalituksessa. Kun Macronin presidenttiys alkoi näyttää selvältä, oli vielä paljon epäilyksiä, saako uusi puolue kesäkuun parlamenttivaaleissa kovinkaan merkittävää kannatusta ja paikkamäärää kansalliskokoukseen.

Nyt tilanne näyttää kuitenkin varsin hyvältä. Puolue asettaa ehdokkaat kaikkiin vaalipiireihin. Monet näistä tulevat puolupolitiikan ulkopuolelta, mutta paljon ehdokkaita tuli myös pitkään Ranskan politiikassa vaikuttaneen François Bayroun keskustalaisesta liikkeestä, joka asettui jo helmikuussa Macronin taakse. Nykyisen kansalliskokouksessa istuvia sosialisteja Macronin puolueen listalelle loikkasi 24 kappaletta.

Erityisen positiivisia uutisia on kuitenkin saatu gallupeista, joissa Macronin puolueen kannatus on noussut 30 prosentin tuntumaan. Luonnollisesti vaaleihin on vielä noin kuukausi aikaa, gallupeiden täsmällistä tarkkuutta on vaikea (ainakaan minun) arvioida ja Ranskan mielenkiintoinen vaalijärjestelmä, joka muodostuu yhden hengen vaalipiireistä ja kaksivaiheisesta äänestyksestä, lisää epävarmuutta, kuinka hyvin kannatus muuttuu paikoiksi.

Opinion polling for the French legislative election, 2017.png

Nyt kuitenkin alkaa olla selvää, että Macronin arvoliberaaliutta, markkinatalousmyönteisyyttä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta yhdistelevä linja vetoaa useisiin ranskalaisiin, eikä kyse ole pelkästään Macronista tai protestista perinteisiä puolueita vastaan. La République En Marchella on selvästi aitoa kannatusta ja se tulee saamaan varsin hyvän määrän edustajia Ranskan kansalliskokoukseen. Aiemmin mainitun monimutkaisen vaalijärjestelmän takia on kuitenkin hankala arvioida, miten kannatus materialisoituu parlamenttipaikoiksi. Yhden hengen vaalipiireissä on myös henkilövaalien piirteitä ja jos Macronin puolueen ehdokkaat eivät ole riittävän suosittuja, voivat epäsuositumpien puolueiden ehdokkaat kiilata edelle. Macronin liikkeellä on kuitenkin perusteltua syytä optimismiin.

Front National ja Les Républicains ovat gallupeissa hyvin tasoissa kakkos- ja kolmossijoilla hieman 20 % kannatuksella. Neljäntenä noin 15% kannatuksella on Jean-Luc Mélenchonin perustama äärivasemmistolainen La France insoumise ja sosialistien kannatus on romahtanut alle 10 prosentin. Näistä asetelmista saadaan varmasti mielenkiintoisia taisteluita monisa vaalipiireissä ja mielenkiintoista nähdä mitä ensi kuussa tapahtuu. Näyttäisi että Macronin liikkeellä saattaisi olla mahdollisuuksia jopa absoluuttiseen enemmistöön kanssalliskokouksessa, mutta ainakin sillä on hyvät mahdollisuudet johtaa jonkinlaista koalitiohallitusta parlamentin suurimpana puolueena.

Mutta paljon voi vielä tapahtua. Yksi vaalienkin kannalta tärkeä asiakysymys on, miten “kaikkien reformien äiti”, eli työreformi lähtee liikkeelle ja minkälaiseen taisteluun Macron tämän asian tiimoilta päätyy ammattiyhdistysliikkeiden, sosialistien ja Mélenchonin kanssa.

Ranskan parlamenttivaalit 2017 – Kansalliskokous uusiksi

                              RANSKAN PARLAMENTTIVAALIEN TULOS

Ranskan presidentinvaalit ovat nyt takana, mutta Euroopan hullu vaalivuosi 2017 jatkuu ja Britannian vaalien ohella katseet kääntyvät Ranskan kansalliskokouksen, eli parlamentin vaaleihin. Ranskan kansalliskokouksen edustajat äänestetään kaksivaiheisessa vaalissa. Ensimmäisen kierroksen päivämäärä on 11.6 ja toiseen kierroksen 18.6.

Kansalliskokoukseen valitaan yhteensä 557 edustajaa yhden henkilön vaalipiireistä. Tällä hetkellä kahdella valtapuolueella on peräti 474/557 parlamentin paikoista. Tässä mielessä vaalijärjestelmä muistuttaa esimerkiksi Britanniaa, jossa pienpuolueilla on ollut hyvin vaikeaa saada merkittävää edustusta parlamenttiin. Esimerkiksi National Front sai vuoden 2010 ensimmäisellä kierroksella 13% äänistä, mutta onnistui saamaan parlamenttiin ainoastaan 2 edustajaa. Presidentinvaaleissa nähty perinteisten valtapuolueiden romahdus kuitenkin pistää pakan aikalailla uusiksi.

Kansalliskokouksen vaalit muistuttavat tietyiltä piirteiltään myös presidentinvaaleja. Vaalipiirin läpimenijä selviää ensimmäisellä kierroksella ainoastaan, jos joku ehdokkaista saa yli 50% äänistä. Mikäli näin ei tapahdu vaalipiiri on mukana vaalien toisella kierroksella,  ja äänestettävänä ovat kaikki yli 12.5% ensimmäisen kierroksen äänistä saaneet ehdokkaat. Tällainen vaalijärjestelmä yhdessä puoluekentän myllerryksen kanssa tarkoittanee, että monissa vaalipiireissä tullaan näkemään mielenkiintoisia monen eri ehdokkaan välisiä taisteluita.

Presidentti Emmanuel Macronin En Marche tulee nousemaan ryminällä parlamenttiin, mutta hyvin vaikea tässä vaiheesa arvioida tarkallen kuinka hyvän vaalituloksen liike onnistuu saamaan. Sama koskee Marine Le Penin Fron Nationalia. Parlamenttipaikkoja tulee selvästi lisää, mutta minkätason jytkystä puhutaan? Melenchonin  La France insoumise sotkee pakkaa entisestään ja jos Ranskan perinteisesti vahva äärivasemmisto ja sosialistipuolueen vasenlaita ryhmittyy hänen taakseen, saattaa äärivasemmistokin saada mukavan määrän paikkoja.

Toisaalta vaikka perinteiset valtapuolueet kokivat presidentinvaaleissa rökäletappion ja sisäiset riidat repivät niitä, niin taustalla oleva puoluekoneisto kuitenkin varmistaa sen, että ne pärjäävät näissä vaaleissa vähintään kohtuullisesti. Varsinkin sosialistit tulevat menettämään paikkoja, mutta vaikeaa arvioida kuinka suureksi tappio lopulta muodostuu.

Parlamenttipaikkojaan selvästi kasvattava Fron National tulee varmasti jäämään opposition, ja Ranskan epäonnistumisista elävänä parasiittina ja se tulee syyttämään Macronia kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Melenchonin tulee hänkin varmaan jäämään oppositioon. Macronin En Marche ei taida sitten millän kyetä saamaan yksinään absoluuttista enemmistöä kansalliskokoukseen, joten se joutunee tukeutumaan republikaaneihin ja/tai sosialisteihin, joten voi olla, että Macron joutuu venymään melkosiin diileihin. Ranskan presidentillä on tunnetusti vahva valtaoikeudet ja tässä mielessä Macronilla on paljon valtaa, mutta käytännössä parlamentin koostumuksella on kuitenkin vaikutusta hänen mahdollisuuksiinsa saada reformeja käpi.

ShawAcademy Limited Time Offer One FREE Course

Minullakin aika epäselvä kuva siitä, minkälaiseksi vaalien dynamiikka tarkalleen tulee muodostumaan, mutta seuraan kyllä tätäkin vaalitaistelua mielenkiinnolla.

Geert Wilders, vaalit ja Hollannin hallituksen muodostaminen

Hollannin parlamenttivaalit pidetään 15 maaliskuuta eli reilun parin viikon päästä. Suomen tapaan kaikkia johtopäätöksiä ei voi kuitenkaan vielä vetää vaalituloksen selviämisen jälkeen, sillä tuon jälkeen vasta aloitetaan hallitusneuvottelut. Lähtökohtaisesti suurimman puolueen pitäisi Suomen tapaan nousta hallituksen johtajaksi ja pääministeripuolueeksi, mutta ei ole väistämätöntä, että näin tapahtuu. Varsinkin tällä hetkellä Hollannissa on useita keskisuuria puolueita, joten käytännössä hallitus pitää rakentaa varsin laajan koalition varaan.

 

Hollannin puolueet 2017

 

PVV = Geert Wildersin maahanmuutto- ja EU-vastainen vapauspuolue

VVD = Keskustaoikeistolainen VVD on tällä hetkellä parlamentin suurin puolue ja puolueen puheenjohtaja Mark Rutte toimii Hollannin pääministerinä.

CDA = Kristillisdemokraatit, perinteisempi valtapuolue. Ollut usean otteeseen maan suurin puolue ja pääministeripuolue, viimeksi 2006 vaalien jälkeen. Kannatus laskenut dramaattisesti.

GroenLinks = Kirjaimellisesti käännettynä vihervasemmisto. Noussut pikkupuoluesta keskisuureksi ja näyttää olevan matkalla historiansa parhaaseen vaalitulokseen.

D66 = Demokraatit 66, keskustaliberaali puolue perustettu nimensä mukaisesti 1966. Ollut perinteisesti pienehkö/keskisuuri puolue.

PvdA = Perinteinen sosiaalidemokraattinen vasemmistopuolue. Parhaimmillaan pitänyt hallussaan kolmaosaa parlamentista. Oli vielä 2012 vaaleissa selvästi maan toiseksi suurin puolue.

SP = Sosialistinen puolue, vertautuu ehkä Vasemmistoliittoon. Kannatus keikkunut viimeiset 10 vuotta kymmennen prosenttin paikkeilla

50PLUS = Eläkeläisten puolue, onnistunut nousemaan viidessä vuodessa vakavastiotettavaksi puolueeksi. Saa nähdä tapahtuuko muissa Euroopan ikääntyvissä maissa tulevaisuudessa.

ChristenUnie = Kristillinen liitto. Suomen sisarpuoluettaa tuoreempi tulokas puoluekartalle, mutta muuten ehkä vertautuu kohtuullisesti Suomen kristillisdemokraatteihin.

Partij vd Dieren = Eläinoikeuspuolue jolla on jo aiemmin ollut pari paikka parlamentissa.

SGP = Radikaalikonservatiinen kalvinistipuolue. Perinteikäs, puolue jolla on jo vuosikymmeniä ollut muutama paikka parlamentissa.

Katseet kiinnittyvät erityisesti Geert Wildersin vapauspuolueeseen, joka on nyt vuoden ajan heilunut galluppien kärjessä. Viimeisimmissä gallupeissa sen kannatus on taas hieman sukeltanut, mutta näyttäisi kuitenkin siltä, että vapauspuolue nousee suurimmaksi puolueeksi. Ainoastaan keskustaoikeistolainen VVD saattaisi kyetä nousemaan PVV:n sijaan pääministeripuolueeksi jos Wildersin puolueen kannatus jatkaa laskuaan vielä viimeiset viikot ennen vaaleja.

Muut puolueet ovat kuitenkin suhtautuneet hyvin varauksellisesti yhteistyöhön Wildersin puolueen kanssa. Siksi ei ole ollenkaan selvää, että puolue onnistuisi muodostamaan hallituksen vaalivoittonsa jälkeen. Vaikka Wilders ottaisi valtaisan jytkyvoiton ja saisi jopa sellaiset 35 parlamenttipaikkaa, on se silti vielä alle puolet enemmistöön vaadittavasta 76:sta paiksta. Käytännössä hajanaisen puoluekentän takia hallitukseen taidetaan tarvita vähintään neljä puoluetta, jotta saadaan aikaan enemmistö.

Muiden puolueiden näkökulmasta saattaisi muutenkin olla taktisesti järkevää asettaa tiukat ehdot hallitukseen lähtemiseksi. Hallitusvastuusssa PVV:lle saattaisi käydä kuten perussuomalaisille, varsinkin jos se joutuu tekemään hallitukseen päästäkseen paljon kompromisseja muiden puolueiden kanssa. Joka tapauksessa Geert Wilders ja PVV testataan todenteolla vasta hallituksessa.

 

 

Sataa Macronin laariin

Ranskan presidentinvaalien tilanne näyttää tällä hetkellä suorastaan lupaavalta länsimaista sivistysvaltiota kannattavien ihmisten näkökulmasta. Talouspoliittisesti ranskalaisittain hyvin oikealle sijoittuva konservatiivinen ja vahvasti katolilainen Fillon on jättänyt oikealle keskikentälle todella paljon pelitilaa Emmanuel Macronille ja vakavantuntuinen korruptioskandaali heikentää Fillonin tilannetta entisestään. Toisaalta sosialistien kaaos ja jopa ranskalaisittain vasemmistolaisen Hamonin valinta sosialistien ehdokkaaksi on jättänyt laajan alueen keskikentän vasemmalla puolella Macronin haltuun. Hesari uutisoi tänään, että  sosialistipuolueen rivit rakoilevat ja ministerit harkitsevat Macronin äänestämistä 

Sikäli kun asiat menevät edes vähän odotettuun suuntaan ja toisella kierroksella suuri osa länsimaista sivisstysvaltiota tukevista ihmisistä saa Le Penistä galvaanisia ihoreaktiota, alkaa näyttää hyvin todennäköiseltä, että Ranska johtaa tulevaisuudessa modernia taloutta ymmärtävä keskustaliberaali, joka tulee  ummehtuneiden valtapuolueiden ulkopuolelta.

Tällä hetkellä tilanne näyttää juuri sellaiselta kuin optimistisimmissa skenaarioissani pari kuukautta sitten ajattelin. Tai oikeastaan Hamonin valinta sosialistien ehdokkaaksi Vallsin sijaan muutti tilanteen paremmaksi kun kykenin edes kuvittelemaan. Kaikki voi vielä muuttua, mutta juuri tällä hetkellä näyttää todella lupaavalta sen suhteen, että Ranskan seuraava presidentti voisi olla Emmanuel Macron.

Marchons, marchons!

Populistinen identiteettipolitiikka käytännössä

Trumpin viimeisen viikon aikana tekemiä päättömyyksiä voi lähestyä monesta tulokulmasta. Varsinkin seitsemän muslimimaan ihmisten maaahantulon kategrorinen estäminen oli hyytävä ratkaisu ja sitä vastaan voi hyökätä monilla moraalisilla tai Yhdysvaltojen lainsäädäntöön liittyvillä argumenteilla. Lisäksi minua pelottaa erityisesti se, että keskivertokansalaisen silmissä Trumpin koulukiusaajamainen toimintaa alkaa normalisoitua ja venyttää julkisen keskustelun rajoja entisestään.

Erityisesti olen kuitenkin miettinyt, että muurin rakentaminen ja maahantulon estäminen tiettyjen muslimimaiden kansalaisille, ovat malliesimerkkejä populistisesta nationalistien identiteettipolitiikasta. Kummallakkaan asialla ei käytännössä vaikutetaan ollenkaan maahanmuuton ja kansainvälisen kanssakäymisen kiistattomiin ongelmiin.

Eikä se ole Trumpin tarkoituskaan. Hänen toimintansa on symbolista. Hän haluaa antaa kannattajilleen viestin, että hän ei välita kansainvälisistä pelisäännöistä ja muiden maiden ihmisistä. Voi tietysti olla, että yliarvioin Trumpia, mutta eiköhän hänkin tajua, että näilä kahdella ratkaisulla ei saada juuri mitään käytännön hyötyjä. Ksenofobisella muslimien kurmottamisella tietysti saadaan syvennettyä vastakkainasetteluja ja parhaassa tapauksessa ajattua muutamia nuoria muslimeja islamistien pariiin.

Trumpin hardcore-kannattajissa on varmaankin kahdenlaisia ihmisiä. Niitä jotka tajuavat, että tiettyjen muslimimaiden kansalaisten maahantulokielto ei käytännössä millään tavalla vähennä terrori-iskujen riskiä, mutta nauttivat “liberaalien kyynelistä”. Pidän tätä ryhmää ehkä kaikkien pelottavimpana ryhmänä, koska se tuntuu kannattavan mitä tahansa asiaa, jotta liberaalia demokratiaa saataisiin heiluteltua. Sitten on toinen fraktio heikommin informoituja ihmisiä, jotka kannattavat Trumpin tekemisiä, koska oikeasti kuvittelevat niiden ratkaisevan ongelmia. Näihin ihmisiin olisi varmaankin mahdollista vaikuttaa rationaalisella argumentoinilla, mutta sekään ei todellakaan ole helppoa.

Liberaalit joutuvat nyt tasapainottelemaan sen suhteen, missä määrin keskitytään protestoimiseen ja missä määrin pitäisi yrittää houkutella vähemmän politiikka seuranneita ja esimerkiksi maltillisempia tolkun republikaaneja Trumpin vastaiseen rintamaan. Nämä eivät ole toisensa poissulkevia asioita, mutta jossain määrin äänekäs protestointi saattaa työntää joitain ihmisiä Trumpin suuntaan ja toisaalta neuvottelu republikaanien kanssa saattaa hieman legimitoida joitain ikäviä ilmiöitä.

Positiivista tietysti on se, että varsinkin muslimien maahantulon estäminen on johtanut merkittäviin protesteihin, erityisesti JFK:n kentällä. Monet lakimiehet ovat ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi auttamaan limboon joutuneita ihmisiä ja myös Timo Soini on tuominnut Trumpin maahantulokiellon.