Vuonna 2017 luetut kirjat

Vuonna 2017 loppuunluettuja (tai loppuunkuunneltuja ääni)kirjoja kertyi noin 30 ja onnistuin  kirjoittelemaan lähes jokaisesta arvotelun tms. blogipostauksen. Tämä oli  vähän työläs, mutta myös ihan mielenkiintoinen kokeilu ja kirjoista sai tavallaan selvästi enemmän irti kun kirjoitteli omia ajatuksiaan ylös. Enpä taida ensi vuonna ihan yhtää montaa kirjakommentaaria kirjoitella ja taidan lueskelle ensi vuonna enemmän fiktiota. Tässä vielä lista tänä vuonna luetuista kirjoista ja linkit teksteihin.

 

Anne applebaum: Iron Curtain: The Crushing of Eastern Europe

Hyvin seikkaperäisesti kirjoitettu historiikki siitä, miten stalinistinen siirtymä realisosialismiin toteutettiin Unkarissa, Puolassa ja Itä-Saksassa. Aikamoinen tiiliskivi, jossa oli paljon mielenkiintoista asiaa yhdestä synkästä osasta Euroopan 1900-luvun historiaa, mutten suosittele jos ei ole valmis lukemaan vähän raskaampaa tavaraa. Teki minullakin tiukkaa lukea loppuun asti.

 

Peter Thiel: From Zero to One

Hyvin kiistanalaisen libertaristin ja miljardööriteknologiasijoittajan ohjeistus startupin perustajalle. Thielin randilaiset teknologiautopiat tuntuvat hieman pelottavilta, mutta kirja on mielenkiintoinen sukellus yhden Piilaakson vaikutusvaltaisimman hahmon ajatteluun ja ohkaisena sekä helposti luettavana, mutta myös filosofian puolelle menevänä manuaalina ihan lukemisen arvoinen kirjanen.

 

Michelle Houllebeque: Submission

Micjhelle Houllebequen konservatiivinen nihilismi, tai ainakin siitä johdetut poliittiset ajatetlumallit aiheuttavat tavallaan näppylöitä, mutta kyllähän tämä on myös ilkeän osuva  kuvaus tietyistä nykymaailman ilmiöistä. Tykkäsin ja tuli taas mieleen, että pitäisi varmaan ylipäätään lukea enemmän kaunokirjallisuutta.

 

Tom Wainwright: Narcomomics

Ehkä vuoden positiivisin yllättäjä. Monella tapaa mielenkiintoinen ja viihdyttävä tietokirja huumetaloudesta. Hyvin freakonomics-tyyppinen sukellus huumemarkinoihin, mutta ehkä juuri siksi myös oivaltava ja viihdyttävä paketti. Jos kiinnostaa tehdä taloustieteen kehikon kautta sukelluksia erikoisiin aiheisiin tai vaan lukea kansainvälisestä huumekaupasta, niin suosittelen ehdottomasti ja ehkä muussakin tapauksessa.

 

Anita Shapira: History of Israel

Anne Applebaumin kirjan kaltainen semiakateeminen historiallinen tiiliskivi. Olin jo pitkään ajatellut lukea enemmän Israelin historiasta, joten tämä vastasi hyvin tarpeeseeni. En kuitenkaan välttämättä suosittele, jos ei ole erityisesti kiinnosta tehdä sukellusta juuri tähän aihepiiriin.

 

Micheal Lewis: Undoing project

Micheal Lewis oli aiemmin kyennyt muotoilemaan monet finanssimaailman ilmiöt viihdyttävien tositrillereiden muotoon. Daniel Kahneman taas oli ajattelija, joka on tehnyt minuun suuremman vaikutuksen kun juuri kukaan muu joten odotukset olivat melkoisen korkealla. Mielenkiintoinen kirja joka valottaa viihdyttävällä tavalla päätöksenteon psykologian ja käyttäytymistaloustieen syntyä. Suosittelen ehdottomasti kirjaa jos aihepiiri kiinnostaa, mutta Undoing project ei ehkä aivan täysin täyttänyt suuria odotuksiani.

 

Anton Garcia Martinez: Chaos Monkeys

Anton Garcia Martinez teki mielenkiintoisen ja monella tapaa ajallamme tyypillisen urapolun fysiikan väitöskirjatutkijasta Wall Streetille, ja teknologia-startupista Facebookiin. Juuri tässä mielessä kirja on mielenkiintoinen ja ajankohtainen katsaus Sillicon Valleyn ja nettimarkkinoinnin menoon. Garcia Martinezin pikkuisen sensaatiohakuinen kirjoitustyyli kuitenkin hieman häiritsi.

 

Wesley Lowery: They can’t kill us all

Tämä oli varmaan ensimmäinen kerta kuin luin itseäni nuoremman kirjoittajan kirjan. 1990 syntynyt Wesley Lowery käy kirjassa läpi Black lives matter-liikkeen protesteja. BLM ja tietyt Amerikan tapahtumat tulevat hyvin käsittelyiksi ja lasken erityiseksi ansioksi ehkä tavan, jolla kuvattiin BLM:n jäsenten ja sen vastustajien taisteluja virtuaalimaailmassa. Mutta kokonaisuutena turhan paljon yksittäisten tapahtumien listausta eikä riittävästi laajemman kuvan hahmottelua.

 

Gerd Gigerezer: Riskitietoisuus

Psykologi ja Daniel Kahnemanin arkkivihollisen Gerd Gigerenzerin riskitietoisuutta voisi kai pitää skenen sisällä jonkinlaisena vastavetona Kahnemanin bestsellerille Thinking Fast and Slow. Jos päätöksenteon psykologia ja tilastot kiinnostavat niin suosittelen ehdottomasti. Sisälsi myös ihan kivasti havainnollisia kuvia niille, joille tilastollinen ajattelu ei tule luonnostaan.

 

Andrew Hussey: French intifada

Brittihistorioitsijan kuvaus Maghreb-maiden siirtomaahistoriasta ja näiden maiden  skitsofrenisesta Ranska-suhteesta sekä alueelta Ranskaan suuntautuneesta siirtolaisuudesta. Kokonaisuutena aika islam- ja maahanmuuttokriittinen tarkastelu. Jälleen mielenkiintoisesta aiheesta kirjoitettu, mutta ihan aavistuksen kuivakka historiakirja.

 

Ryan Avent: Wealth of Humans

Economistin talouskolumnistin tulkinta maailmasta, ihmisyydestä, taloudesta ja tulevaisuudesta. Jos minun tapaani yleisesti luotat Economistin brändiin ja haluat yrittää ymmärtää nykymaailman kehitystä niin ihan hyvä kirja. Mutta tosiaan varsin economistinen tulokulma nykymaailmaan.



 

Dan Lyons: Disrupted

Sillicon Valley tv-sarjaakin käsikirjoittaneen teknologiatoimittajan hulvaton kuvaus markkinoinnin automaatiofirma Hubspotin menosta. Samaan aikaan todella hauska ja viihdyttävä, mutta kuvaa myös monella tapaa osuvasti nykyistä työelämää ja teknologiafirmojen todellisuutta. Tämän listan helmpoimmin luettavia kirjoja, muttei tarkoita etteikö sisältäisi myös asiaa.

 

George Orwell: Katalonia, Katalonia

George Orwellin klassiko Espanjan sisällisodasta. Tietyllä tavalla jopa ajankohtainen kirja Espanjan tilanteeseen liittyen, mutta muutenkin hyvä rivisotilaan näkymä sotaan ja sosialismin historiaan.

 

J.D Vance: Hillbilly Elegy

J.D.Vance nousi syksyllä 2016 ryminällä julkisuuteen kun hänen lapsuuttaan ja nuoruuttaan kuvaavaa muistelmateos Hillbilly Elegya käytettiin keskeisenä selittäjänä Trumpin nousulle. Joissain yhteyksissä Hillbilly Elegysta on tullut vähän tarpeettoman vahva selitys Trumpin nousulle, mutta se kuvastaa monilla tavoin Amerikan valkoisen roskaväen ja   “aidon amerikan” ahdinkoa. Lievästi ylihypetyksestä huolimatta ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.

 

Nick Clegg: Between the exremes

Vuosina 2009-2013 Britannian varapääministerinä toimineen liberaalidemokraattien puheenjohtaja Nick Cleggin muistelmateos hallitusvuosistaan. Cleggin kovasta kohtalosta huolimatta hyvä taustoitus brittipolitiikan kulisseihin ja puolustuspuhe pragmaattiselle liberalismille.

 

Chrtistopher Hitchens: Hitch 22

Ammattiprovokaattori Christpher Hitchensin omaelämänkerta. Hitchens on kiehtonut minua hahmona jo pidempään ja miehen elämä avaa myös mielenkiintoisen ikkunan 1900-luvun jälkipuoliskoon ja erityisesi tiettyihin avainvuosiin: 1968, 1989 ja 2001.

 

Cathy O’Neil: Weapons of math destruction

Entisen kvantin ja adtechin kanssa puuhastelleen matemaatikon kriittinen tarkastelu big datan synkistä puolista. Ehkä hieman vasemmistolaisesta näkökulmasta esitetty ja kyyninen arvio big datan riskeistä, mutta aivan mainio kirja.



 

Sam Quinones – Dreamland

Yhdysvaltain opiaatti- ja heroniiepidemia on perversillä tavalla todella mielenkiintoinen ilmiö, ja kovien huumeiden leviäminen syrjäseuduilla asia, jota kannattaa ehkä miettiä muuallakin. Dreamland on irvokas, mutta samalla myös viihdyttävä ja ammattimaisen journalistin lyhyistä lastuista rakentuva kuvaus Yhdysvaltain heroiiniepidemiasta. Suosittelen ehdottomasti.

 

Laurent Binet: 7th function of language

Vekkulisti tositapahtumia ja fiktiota sekoitteva pseudodekkari sijoittuu keskelle ranskalaisen postmodernistien kultakautta 80-luvun alkuun. Oikein hauska ja oivaltava romaani 80-luvun Ranskasta ja “postmodernien filosofien maailmasta”, joka kannattaa lukea jos aihepiiri yhtään kiinnostaa.

 

Paul Vignan & Michael J. Casey: Crypto Currency – The future of Money.

Kryptovaluutat nousivat tänä vuonna ryminällä valtavirtaan ja ajattelin ehkä sitä pitäisi vähän perehtyä aiheeseen. Kirja valaisi hyvin Bitcoinin ja krytovaluuttojen lyhyttä historiaa sekä sitä mistä tässä kaikessa oikein on kyse, mutta jos tähän aiheeseen haluaa lyhyen johdatuksen, niin ehkä netistä löytyy tiivistetympiä ja enemmän ajantasalla olevia tekstejä.

 

Arun Sundarajajan: Sharing Economy

Jakamistalous on näitä viime vuosien trendisanoja, mutta syse on aidosti merkittävästä ilmiöstä ja Sundararajanin kirja tarjoaa aiheesen hyvän, joskin aika akateemisen johdannon. Jos aihe kiinnostaa ja jaksat nähdä vähän vaivaa, niin kannattaa lukea, mutta vähän tuli mieleen flashbackejä yliopiston tenttikirjohin.

 

Angela Nagle: Kill all Normies

Yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista. Väitöskirjan netin antifeministisestä liikehdinnästä tehnyt Angela Nagle on sittemmin seurannut tarkkaan myöhemmin alt right-sanan alle yhdistynyttä liikettä ja Kill all Normies on loistava kuvaus tästä ilmiöstä ja internetaikakauden kulttuurisodista.

 

Seth Stephens-Davidowitz: Everydoby lies

Internet- ja big data-aikakauden versio Freakonomicsita. Tilastollista lähestymistapaa on sovellettu uusin nettiaikakauden aineistoihin ja tällä tavalla yritetty ymmärtää maailmaa. Oikein hauska ja informatiivinenkin kirja, mutta ehkä lievää hieman shokkihakuisuutta mukana.

 

Mark Fisher: Capitalist realism

Vuosi sitten itsemurhan tehneen marxistin kyyninen ja zizekmäinen tarkastelu nykymaailmasta kapitalistisen realismin valtaamana paikkana. Sisälsi marxilaisen filosofian ohella myös hauskoja esimerkkejä populäärikulttuurista, mikä teki lukukokemuksesta selvästi kevyemmän ja viihdyttävämmän.



 

Roger Scruton: Conservatism

Tunnetun brittikonservatiivifilosofin kirjanen konservatismin aatehistoriasta. Taas tällainen hieman akateemisempi paketti, joka ei ollut ihan kevyimmästä päästä, mutta 160 sivuisena oli riittävän tiivis ja jaksoi lukea. Kaiken nettiöyhötyksen keskellä ihan hauska lukea, mitä tunnetulla konservatiivifilosofilla on aiheesta sanottavanaan.

 

Timothy Snyder:  On Tyranny

Historioitsija Timothy Snyder on koonnut 20 oppituntia 1900-luvusta. Varsin ohkainen ja helppolukuinen kirja tyraniasta. Ehkä pikkuisen tunne, että yritetty laskelmoida mlllainen helppolukuinen kirja saataisiin myytyä viime vuosien tapahtumien seurauksena mahdollisimman suurelle yleisölle, mutta siis ihan hyvä kirja jokatapauksessa.

 

Juhana Vartiainen & Tommi Uschanov: Keskusteluja Taloudesta

Kahden kunnioittamani suomalaisajattelijan mainio keskustelukirja. Odotukset olivat korkealla, mutta Vartiainen ja Uschanov onnistuivat täyttämään ne. Keskustelu kulkee moneen suuntaan, ja sanomisia perustellaan mielenkiintoisilla argumenteilla ja esimerkeillä. Parhaita tänä vuonna lukemiani kirjoja.

 

 

Kaikki valehtelevat ja Google tietää sen

Stephens-Davidowitz has used data from the internet — particularly Google searches — to get new insights into the human psyche

En ole viime aikoina jaksanut kauheasti lukea, mutta nyt päätin ottaa äänikirjana kuuneltavaksi Seth Stephens-Davidowitzin tuoreen bestsellerin Everyboy lies. Kirjan loppupuolella Davidowitz mainitsee esikuvakseen Steve Levittin sekä Freakonomicsin ja vähän samanlaisesta menosta tässäkin kirjassa on kyse. Osoitetaan suurelle yleisölle viihteellisellä tavalla, kuinka data ja kvantitatiiviset menetelmät voivat tuoda yllättävillä tavoilla uutta ja mielenkiintoista tietoa moniin asioihin.

Mutta nyt reilu 10 vuotta Freakonomicsin jälkeen tutkimusaineistot on kerätty netistä ja ne ovat vähän eri kokoluokkaa kuin vielä 2000-luvun alussa. Buzzword Big dataa on käytetty viime vuodet tarpeettomankin paljon, mutta kuten monissa trendisanoissa, tässäkin on taustalla ihan oikeasti merkittävä ilmiö. Se että virtuaalimaailmassa monia asioita on helppo mitata täsmällisesti ja kehittynyt teknologia mahdollistaa muuallakin uudenlaisen asioiden kvantifioimisen, on  iso juttu.

Kuvahaun tulos haulle everybody lies davidowitz

Davidowitz tajusi useimpia muita aiemmin jo lähes vuosikymmen sitten, että Googlen valtaisat datamassat ihmisten rehellisistä ja suodattamattomista nettihauista tuottavat uudella tavalla mieleniintoisen ikkunan maailman, johon perinteisillä kyselytutkimuksilla ei olla päästy. Kirjoittajamme menee jopa niin pitkälle, että pitää Google-hakuja kaikkien aikojen parhaana tutkimusmaterialina, eikä tuo välttämättä edes ole kauhean suurta liioittelua.

Ihmisillä on usein jopa nimettömissä kyseilyissä taipumuksena vältetellä ikävien totuuksien kertomista itsestään ja liioitella positiivisia juttuja. Toki Google-hakujen yhteydessä mahdollisesti painottuvat asiat, joista ei kehdata keskustella muiden ihmisten kanssa ja tämä on kirjoittajankin myöntämällä tavalla syytä ottaa huomioon.

Kirjan työnimenä oli How big is my penis ja kirjassa on aika paljon seksuaalisuuteen ja pornoon liittyviä juttuja. Se että miehet tekevät ihan helvetisti penikseen kokoon liittyviä hakuja ja naiset googlailevat järjettömästi alapäähänsä, perseeseen ja tisseihin liittyviä asioita, ei ole kauhean yllättävää, mutta onpahan tuokin nyt todistettu. Davidowitz pääsi kuitenkin käsiksi myös PornHubin dataan. Erilaisten fetissien yleisyys ja esimerkiksi se, että yllättävän monet naiset katselevat väkivaltaista tai rajusti naisia alistavaa pornoa, on ihan mielenkiintoista, mutta tuo data toi valoa myös muihin keskusteluihin.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa konservatiivisten ja liberaalien osavaltioiden välillä on monia tutkimuksia katsottaessa aika isoja eroja siinä, kuinka paljon näissä on homoja. Mutta jos katsotaan tilastoja homopornon katsomissta netissä, katoavat konservatiivisten ja liberaalien osavaltioiden erot lähes kokonaan. Molemmissa tapauksissa homoseksuaaleja näyttäisi olevan noin 5% väestöstä.

Pornoon liittyvät haut näyttävät myös korreloivan hyvin vahvasti työttömäksi päätymisen kanssa, oletettavasti sen seurauksena pornon katselu on niitä asioita, johon työttämäksi jäänet alkavat kasvanutta vapaa-aikaansa käyttää. Jos siis yrittää ennakoida työttömyyslukuja ennen kuin ne on virallisesti raportoitu, kannattaa ilmeisesti yhtenä mallin muuttujana käyttää pornoon liittyvien hakujen määrässä tapahtuneita muutoksia.

Kirjan alkupuolella esitellään myös kuinka huolestuttavan yleisiä erilaiset negatiivisia stereorypioita vilisevät nigger-haut olivat “rasismin-jälkeisellä” Obaman aikakaudella ja kuinka vahvasti Trumpin esivaalimenestys korreloi rasististen hakujen alueellisen jakauman kanssa. Nimenomaan esimerkiksi erilaisia rasistisia ennakkoluuloja ei helposti tuoda esiin edes anonyymeissä kyselyissä, mutta Google-hakuja tehtäessä tätä ei mitenkään piilotella. Hieman häiritsevää oli myös sinänsä ei niin yllättvä tieto, että osavaltioissa ja alueilla, joissa abortin hankkiminen on erityisen vaikeaa, googletaan selvästi enemmän tietoa henkarilla tehtävästä oman käden abortista.



Välillä tuntui, että tässä kirjassa yritettiin vähän itsetarkoituksellisesti käyttää rajuja esimerkkejä aihepiireistä, jotka herättävät paljon tunteita. Tuo oli kuitenkin napakka ja viihdyttävä kokonaisuus, jota voi suositella jos etsii vähän kevyempaa luettavaa big datan liittyen.

Big datan pimeä puoli – Weapons of math Destruction, Cathy O’Neil

Big datan pimeä puoli – Weapons of math Destruction, Cathy O’Neil

Big data on ollut yksi viime vuosien trendisanoja, joka pitää tunkea jokaiseen esitykseen ja strategiaan. Googlen pääekonomisti Hal Varian mainitsi jo 2009, että tilastotieteilijä on ensi vuosikymmenen seksikkäin ammatti. Voi olla, että big dataa käytetään nykyään myös vain synonyyminä analytiikalle, mutta toisaalta tilastopohjaista päätöksiä voidaan tietokoneiden parantuneen laskentatehon ja erilaisten seurantajärjestelmien myötä tehdä yhä useammilla alueilla. Jonkinlaisa Moneyballeja yritetään nyt toistaa vähän joka toimialalla. Big data tulee muuttamaan paljon asioita, mutta siihen saattaa myös kohdistua epärealistisia odotuksia ja riskejä. Cathy O’Neil käy näitä riskejä ansiokkaasti läpi kirjassaan Weapons of Math Destruction, jota olen kuunnellut tämän viikon äänikirjana.

Cathy O’Neil toimi matematiikan professorina, siirtyi kvantiksi Wall Streetille, pääsi näkemään paraatipaikalta asuntokuplan puhkeamisen ja siirtyi tuon jälkeen höydyntämämään matemaattista osaamistaan nettimainonnan maailmaan. Tässä mielessä urapolku muistuttaa Antonio García Martínezia, jonka Chaos Monkeys-kirjan luin muutama kuukausi sitten. Vuosikymmen sitten monet sukupolvensa älykkäimmät ihmiset suuntasivat Wall streetille kehittelemään matemaattisesti monimutkaisia rahoitusinstrumenttejä ja viime aikoina nämä ihmiset ovat yhä useammin suunnaneet nettinamainonnan maailmaan rakentamaan systeemejä, joilla voidaan kohdentaa mainokset äärimmäisen täsmällisesti. Cathy O’Neil eroaa  Garcia Martinezista henkilönä kuitenkin aika paljon. Hän lähtenyt aktivistiksi, osallistunut Ocupy Wall Street-liikkeen toimintaan ja  ylipäätään varoitellut big data pimeistä puolista Mathbabe-blogissaan.

Kuten Cathy O’Neil toteaa, matematiikka on selkeää ja puhtaassa matematiikassa on myös jotain kaunista. Matematiikka oli kirjoittajallamme nuoruudessaan paikka, jonne paeta todellisen maailman sotkuisuutta ja tästä seuraakin kysymys, missä määrin vaikkapa peliteorialla on oikeasti mahdollista ratkaista todellisen maailman ongelmia. O’Neil on huolissaan esim. siitä kuinka big data toimii ajattelun ja päätöksenteon ulkoistamisen keinona ja sillä saatetaan vain hämätä heikosti matematiikkaa ymmärtäviä ihmisiä. Yksinkertainen mallikin voi olla hyvä ja matematiikan avulla voidaan ymmärtää laiskaa ajattelua paremmin monia asioita, mutta pitäisi olla tarkkana kun matematiikkaa yritetään soveltaa oikeiden ihmisten maailmaan ja mallintaa ihmisten monimutkaista toimintaa.

Cathy O’Neil kuitenkin pitää Moneyballia ja baseballia hyvinä esimerkkeinä datan hyödyntämisestä. Urheilu on ylipäätään alue, jossa dataa on kelko luonnolista höydyntää. Ongelma on kuitenkin että monet ihmistoiminnan piirteet eivät ole yhtä helposti ja läpinäkyvästi redusoitavissa tilastoiksi kuin baseballin hyvin rajatut tapahtumat. Tuli mieleen kuinka Nassim Taleb mainitsi menettäneen malttinsa kun hänelle ehdotettiin, että Fooled by Randomnes-kirjan kanteen pistettäisiin nopat.

En ole erityisen lahjakas matematiikassa, mutta kuitenkin ymmärrän jotain ja tykkään puuhastella tilastojen kanssa. Esimerkiksi töissä olen usein ihan omatoimisesti yrittänyt kvantifioida asioita. Mutta se fiilis kun sinun yläpuolellasi oleva henkilö perustelee työpaikalla jotain excelillä tai muilla käppyröillä ja tajuat, ettei tämä henkilö tajua niistä tilastoista oikeasti mitään…

Asioita mitataan helposti epätäydellsillä tavoilla ja annetaan ihmisille kannustimia tehdä asioita typerällä tavalla, jotta tilastojen rajatussa tarkastelutavassa asiat saadaan näyttämään hyvältä. Toisaalta O’Neilin mielestä yksi matemaattisten joukkotuhoaseiden ongelma liittyy myös niiden salattuihin piirteisiin. Monissa tapauksissa ei ole selvää mitä malliin laitetaan sisään, tai miten se ihan tarkalleen oikeasti toimii. Tämä on kiistatta kyseenlaista ainakin julkisen sektorin toiminnassa jos opettajien arvioinneisssa, ennakoivassa rikosten torjunnassa tai rikostuomioita mietittäessä asioita laitetaan järjestykseen algoritmien avustuksella. Ja jos mallien perustavanlaatuisesta luonteesta ei ole julkista tietoa, ei niiden oletuksiakaan voi helposti kritisoida.

Kirjassa käydään läpi algoritmien vaaroja monella kentällä: pankkitoiminnassa ja finanssimaailmassa, koulutuksessa, rekrytoinnisssa, rikollisuuden torjunnassa, oikeussalissa, mainonassa ja myös politiikassa. Näistä kaikisteta esitetään mielenkiintoisia pointteja.

Yhtenä ongelmana kirjoittajamme  pitää erityisesti sitä, että big datan pimeät puolet osuvat erityisesti köyhempään väestönosaan. Hän mainitsee esimerkiksi vähävaraisempien palvelualoilla työskentelevien ihmisten vaikeudet järjestää elämäänsä kunnolla uusien työnantajan näkökulmasta tehokkaasti toimivien työvuorosysteemin maailmassa. Tämä kuten erilaiset keikkatalouden muodot voivat olla tehokkaita työnantajan näkökulmasta ja tehdä vaikkapa ruuan kotiin tilaamisen kaikille hieman aiempaa helpommaksi ja halvemmaksi. Varsinkin perheellisillä ihmisillä elämän järjestäminen saattaa kuitenkin muuttua aika vaikeaksi. Jollain tasolla tehokkaasti työntekoa valvovat järjestelmät voivat olla aiempaa reilumpia hyville työntekijöille kun todelliset sluibailijat jäävät helpommin kiini ja todella hyviä työntekijöitä saatetaan palkita. Jonkinlainen työn ja pääoman välinen ristiriita tässäkin kuitenkin on ja ainakin työn valvonnassa ja työvuorojen järjestelyssä työntekijät joutuvat keskimäärin aiempaa hankalampaan rakoon.

Itse pidin ehkä kaikkein pelottavimpana esimerkkinä nettimainontaa. Parhaimmilaan netin markkinapaikat parittavat ihmisiä ja asioita tehokkaasti ja kasvana nettimarkkinointi perustuu tähän. Tehokas mainontaa mahdollistaa kuitenkin myös tehokkaat väärinkäytökset. Kannattaa esimerkiksi tutustua New York Timesin juttuun Adwordisia hyödyntäneistä valelukkosepistä. Tuo kuvastaa osaltaaa nettimarkkinoinnin mahdollisuuksia kohdentaa mainontaa välittömissä ongelmissa oleville. Avaimensa hävittäneet ovat todennäköisemmin paniikissa eivätkä välttämättä katso niin tarkkaan mitä palvelua käyttävät. Tuollainen saalistaminen herkässä tilassa olevia ihmisiä kohtaan oli asia, joka herätti minussa lähes suoranaista raivoa.

Pelottava oli myös tapa kohdistaa mainonta ihmisten kipupisteisiin ja O’Neil käyttää tästä sanaa predatory advertising. Ihmiset luovuttavat somessa ja netissä ylipäätään valtavasti tietoa itsestään ja tätä kaikkea voidaan hyödyntää heitä vastaan. Esimerkkejä tästä toiminnasta ova vaikkapa erilaiset kulutusluottoja, pikavippejä tms tarjoavat firmat, jotka käyttävät todella suuria määriä rahaa nettimarkkinointiin.

Viime aikoina on puhuttu paljon kuplista ja pieneltä osin niidenkin syntyyn ovat vaikuttaneet algoritmit jotka syöttävät meille lisää sitä samaa, jota olemme aiemmin lukeneet. Tämä näkyy myös markkinnoinissa, jossa varakkaille ihmisille on nettimarkkinoinnin seurauksena voitu tarjota aiempaa tehokkaammin mainoksia luxuslomista kun taas köyhemmät lukevat jotain ihan muuta. Segregaatio on joka tapauksessa edennyt uusilla tavoilla myös virtuaalimaailmaan algoritmien ansiosta. Meille tuputetaan sellaisia uutisia ja tuotteita, joiden arvioidaan kiinnostavan sitä mikrosegmenttiä, joihin meidät on luokiteltu. Oma kappaleensa on myös poliittiselle mainonnalle ja sille kuinka ehdokkaat pystyvät aiempaa tehokkaammin räätälöimään viestinsä täsmällisemmin eri kohderyhmille hieman eri muotoon.

Weapons of math destructionissa puhutaan paljon takaisiinkytkennöistä ja tuo on mielestäni konsepti, jonka laajempi ymmärrys ja soveltaminen yhteiskunnallisessa keskustelussa olisi kovin mukavaa. Aiheuttaako köyhyys ongelmia vai ongelmallinen käyttyäyminen köyhyyttää. Ne ovat kuitenkin kytköksissä toisiinsa. Kyse ei ole siitä, etteikö ihmisissä itsesään olisi vikaa, mutta negatiiviset takainskytkennät syventävät kierrettä ja ne syventävät kierrettä riippumatta siitä onko myös ihmisissä itsessään vikaa.

Tehokkudeen sekä reiluuden tai jonkinlaisen tasa-arvon välisiä ristiriitoja mietittäessä voidaan päätyä hieman erilaisiin johtopäätöksiin riippuen siitä, mihin sijoittuu poliittisella kartalla. Erityisesti lain edessä ihmisten pitäisi kuitenkin olla tasa-arvoisessa asemassa. Ja tähän liittyen O’Neil esimerkiksi mainitsee kuinka Yhdysvalloissa rikoksen uusimistodennäköisyyttä on arvioitu algoritmien avulla, joissa yhtenä tekijänä on ollut se, ovatko sukulaiset olleet vankilassa. Tämä lisää ennustuksen tarkkuutta, mutta on hyvin kyseenalaista kun sitä käytetään yhtenä tekijänä arvioitessa, pitääkö rikoksen tekijän istua tuomionsa loppuun asti. On selvää, että lakituvassa tämä ei menisi läpi, mutta kun se leivottu sisään matemaattisesti hienostuneeseen algoritmiin, niin tätä ongelmaa ei mietitä samalla tavalla.

Suosittelen Weapons of math destructionia jos Big data-aihepiiri kiinnostaa yhtään ja ehkä myös tapauksessa jossa se ei erityisemmin kiinnosta. Big data tulee parantamaan monia asioita paljon, mutta on vaarallista ajatella etteikö siihen varsinkin tällä hetkellä liittyisi myös paljon ongelmia. Samoin voi olla vaarallista oman ajattelun ulkoistamista jos ei hahmota, että ihmisten luomat algorimit pohjautuvat myös jonkinlaisille arvovalinnoille.

On palattava Orwelliin – Katalonia, Katalonia

Jos ihmisiä pyydettäisiin listaamaan kirjoja, joiden lukeminen kuuluu yleissivistykseen, niin 1984 ja Animal Farm olisivat noilla listoilla varmaankin aika korkealla. Animal Farm nousi jälleen tämän vuoden tammikuussa Amazonin myydyimpien kirjojn listan kärkeen Trumpin virkaanastumisen ja sitä seuranneiden vaihtoehtoisten faktojen jälkeen. Itse luin Eläinten vallankumouksen lukioikäisenä ja 1984:n muistaakseni 19 vuotiaana juuri intistä kotiutumisen jälkeen. Tuon jälkeen en ole kuitenkaan juurikaan palannut Orwelliin. Osittain kyse on ehkä siitä, että orwellilaisuus, orwellilainen ja Orwellin luomat käsitteet ovat arkikielessä aikamoisen ryöstöviljelyn kohteena.

Koin ja koen edelleen hieman koomiseksi esimerkiksi joidenkin maahanmuuttokriitikoiden tavan kuljettaa Orwellia mukaan maahanmuuttokeskusteluun aika erikoisillakin tavoilla. Tosin ehkä tämä sataa Orwellin laariin ja todistaa, että hyvästä kirjasta voi tehdä erilaisia tulkintoja tai vertauksia nykymaailmaan. Orwellia tunnutaankin arvostavan aika hyvin poliittisen kentän laidasta laitaan, vaikka Orwell oli kiistatta egalitaristi ja nykykatsannossa aika tiukankin sortin sosialisti.

Mutta kyllähän Orwell on kiistatta loistava kirjoittaja ja monilla tavoin kunnioitettava hahmo, jonka muuhunkin tuotantoon olisi ehkä syytä tutustua. Olenkin viimeisen viikon kuunnellut äänikirjana Orwelin kaiketi kolmanneksi tunnetuinta teosta Homage to Catalonia (Suom. Katalonia, Katalonia). Ennen suurimpien hittikirjojensa kirjoittamista Orwell ehti tosiaan olla mukana tasavaltalaisten joukoissa Espanjan sisällisodan alkupuolella ja muotoli nämä kokemukset kirjan muotoon vuonna 1939.

30-luvun loppuopuolella hyvin harvalla Neuvostoliiton ulkopuolelta oli kokemuksia realisosialismista, mutta Espanjan sisällisodan kokemuksiensa aikana Orwell ehti nähdä Barcelonassa, kuinka Neuvostoliiton tukemat sosialistit alkoivat syödä järjestelmää sisältäpäin. Orwellia paljon lainannut edesmennyt ammattiprovokaattori ja uusateismin suursotilas Christoher Hitchens totesi ihan hyvin, että Orwell onnistui kuvaamaan hämmästyttävän osuvasti kolme elämänsä aikana vaikutannutta suurta ideologiaa: imperialismin, fasismin ja kommunismin.

Kuitenkin anarkisteista ja sodan alkuvaiheen Barcelonan tasa-arvoteetoksesta Orwell kirjoittaa teoksessa todella positiiviseen sävyyn.  Rintamakuvausten ohella Katalonia, Katalonia-kirjan toinen mielenkiintoinen teema onkin kommunistien ja anarkistien pienimuotoinen sisällisota sisällisodan sisällä.

Katalonia, Katalonia oli oikeinkin nautittavaa kuunneltavaa ja suosittelen sitä kyllä lämpimästi Orwellista kiinnostuneille. Lueskelin joitain vuosia sitten Antony Beevorin tiiliskiven Espanjan sisällisodasta, mutta Orwelin suppeampi kuvaus oli huomattavasti viihdyttävämpi. Varsinaisia sotatoimia kirjassa kyllä kuvataan melko vähän sillä sodan alkuvaiheissa Aragonan rintamalla, jossa Orwell palveli, oltiin aika rauhallisesti juoksuhaudoissa ja viholliskontaktit olivat vähissä. Mutta tuollaistahan se sodan arki kai usein on: Die meisten Menschen denken, dass Krieg vor allem aus Kämpfen besteht. Das stimmt nicht. Es ist das Warten – auf den nächsten Angriff, das nächste Essen, den nächsten Morgen.

Huumeiden taloustiedettä – Narconomics, Tom Wainwright

Narconomics kuulostaa lähinnä joltain  Steven Levittin Stephen J. Dubnerin uudelta aluevaltaukselta. Ja vähän freakonomics-tyylisestä taloustieteen soveltamisesta tässäkin tehdään. Kyse on kuitenkin Economistin toimittajan Tom Wainwrightin kirjasta Narconomics: How To Run a Drug Cartel, jota kuuntelin viime päivät äänikirjana. Wainwright on toiminut Economistin Mexico Cityn kirjeenvaihtajana ja tätä kautta saanut ensikäden kosketuksen Narco-talouteen.

Kirjassa kuitenkin käsitellään huumekauppaa myös Meksikoa laajemmin ja avattaan huumekauppaa juuri taloudellisesti näkökulmasta. Huumekarttellit muistuttivat loppujen lopuksi monilla tavoilla suuyrityksiä ja niiden päälliköt toimitusjohtajia. Toki erojakin on. Suuret ylikansalliset yritykset toivovat vähäistä korruptiota ja tomivaa oikeusjärjestelmää kun huumekartellit taas katselevat maailman pankin Doing business-raportteja päinvastaisella tavalla miettiessään, mihin Keski-Amerikan valtioon sijoittavat laboratorioitaan.

Voisi sanoa myös, että meillä on virtahepo olohuoneessa. Kieltolaki ei toimi ja rikollisuuongelman sijaan huumeita tulisi käsitellä ennen kaikkea kansanterveydellisenä ongelma. Olen näissä asioissa löytänyt itseni suhteellisen läheltä libertaareja ja vahvasti juuri Tom Wainwrightin työnantajan Economistin bandwagonista. Ainakin olen Wainwrightin kanssa samaa mieltä siitä, että julkisen vallan ei pitäisi pyrkiä ensisijaisesti päihteiden käytön vähentämiseen, vaan sen pitäisi pyrkiä päihteidenkäytön haittojen minimointiin. Lisäksi olen taipuvainen ajattelemaan, että tietyissä rajoissa täysikäisillä ihmisillä pitäisi olla melkoisen suuri vapaus laittaa kehoonsa haluamiaan aineita.

This drug thing, this aint police work

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta tarjonnan sijaan pitäisi keskittyä kysynnän vähentämiseen. Käytännön tasolla tämä taitaa tarkoittaa ennen kaikkea addiktien auttamista ja päihdevalistusta. Kolumbia, Bolivia ja Peru ovat jopa olleet suhteellisen tehokkaita tuhoamaan kokaviljelmiä. Viime vuosina mahdollisesti jopa noin 50% kokasadosta on tuhottu, mutta tämä ei kuitenkaan ole vaikuttanut huumeiden hintaan, ainakaan lähellekkään niin paljon kuin olisi toivottu. Tärkeänä syynä, että kokaiinin tuotanto- ja jakeluketjut ovat varsin pitkiä ja ylivoimaisesti suurin osa arvonlisäyksestä tapahtuu myöhemmässä vaiheessa. Wainwright esittää vertauksen, että vähän sama kuin taideteosten hintoja yritettäisiin nostaa maalin hintaa nostamalla. Peltojen tuhoaminen näyttää siis olevan erityisen tehoton tapaa vähentää huumeiden tarjontaa.

Huumekartelleilla on tyypillisesti myös melko vahva monopsomiasema. Vaikka peltojen tuhoamisen luulisi johtavan hintojen nousuun, ei tilanne todellisuudessa oikein näytä tältä. Vaikka peltojen tuhoaminen vähentää kokan tarjontaa, on viljelijöillä yleensä ainoastaan yksi ostaja, joka ei tyypillisesti suostu maksamaan korkeampaa hintaa edes niukkuuden vallittessa ja näin hinnan maksavat hyvin löyhästi kartelleihn kytköksissä olevan viljelijät.

Äkkiseltään ei ehkä ajattelisi, että corporate resposibility ja pr olisivat huumekartellien ajattelemia asioita, mutta Wainwright osoittaa useassa yhteydessä, kuinka kartellit todellisuudessa kiinnittävät näihin asioihin paljonkin huomiota. Usein on niin, että mitä kyseenalaisempi business, sitä enemmän korostetaan corporate responsibilitya. Suomessa tämä näkyy vaikkapa uhkapelimonopolin tapauksessa.

Kartellien suurista voitoista on mahdollista tarjota paikallisille asukkaille almuja kuten myös vaikkapa Pablo Escobar teki aikoinaan Kolumbiassa.  Huumejengit joskus aidosti auttavat ihmisiä. Tämä on täysin kyynistä toimintaa, mutta mahdollistaa paikallisen väestön tuen ja parantaa mahdollisuuksia piilotella poliisia. Muutenkin bisnes toimii paremmin jos paikalliset asukkaat ovat omalla puolella. El Chapolla ja kartelleilla on myös aitoa tukea. Narcocorridot ovat tietysti hämmentävin esimerkki tästä. Lisäksi kartelleja kiinnostaa paljon, mitä lehdet kirjoittavat. Tiettyjä murhia on esimerkiksi yritetty ajoittaa niin, että  ne tapahtuvat sopivasti juuri ennen päätuutislähetystä.

Kirjassa sivutaan myös monia ajankohtaisia aiheita kuten Meksikon raja-aitojen vaikutusta laittomaan siirtolaisuuteen sekä valkoisen amerikan opiaatti- ja heroiiniepidemiaa. Muutama erikoisempikin havainto mahtuu mukaan. Esimerkiksi eristyksissä olevaan pieneen Uuteen-Seelantiin ei ole ollut erityisen kannattavaa tuoda kokaiinia tai muitakaan huumeita ja osittain tästä johtuen maa on yksi maailman johtavia muuntohuumeiden markkinapaikkoja. Huumekokit muuttelevat nopeassa tahdissa reseptejään sitä mukaa kun edellinen mixi on kielletty lailla.

Siinä missä automaatio ja digitalisaatio muuttavat tuotantoketjuja ja vähittäiskauppaa, muuttavat ne myös huumekauppaa. Koko ajan suurempi osa huumekaupasta siirtyy netin pimeälle puolelle. Tällä on sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia. Se vähentää väistämättä väkivaltaisia valtakamppailuja myyntipaikoista ja asiakkaat kykenevät jopa tekemään vertailuja eri tarjoajien välillä toisin kuin usein paikalliseen monopoliasemaan päässeiden huumejengien tapauksessa. Jotkut jopa väittävät myyvänsä reilun kaupan kokoaiinia. Tämä tuskin useimmissa tapauksissa pitää paikkansa, mutta osoittaa että “reilun kaupan huumeille” olisi kysyntää. Toisaalta netistä tilaamisen helppous tarkoittanee, että sellainen osa väestöstä, joka ei muussa tapauksessa olisi ostanut huumeita, päätyy tilaamaan niitä netistä.

Kannabiksen laillistaminen monissa Yhdysvaltojen osavaltioissa on luonut merkittävän teollisuuden alan. Laillistaminen johtaa väistämättä suurempiin tuotantoyksiköihin ja ammattimaisempaan kasvatukseen. Poliisin pelossa tuotantoa ja jakelua kannattaa hajauttaa, mutta laillisilla markkinoilla kannatta hyödyntää suurtuotannon mittakaavaetuja. Vicen mainio mainio Weediquette esitteli tätä aika mielenkiintoisesti Denver-jaksossaan. Voi myös olla, että tulevaisuudessa tupakkayhtiöt ottavat haltuun suuria osia kannabisteollisuudesta. Toisaalta tämä tarkoittaa, että kannabiksen käyttäjillä on tulevaisuudessa yhä useammin tarkka tieto käyttämiensä tuotteiden valmistusprosessista

Siinä missä aiemmin huumeiden laillistamista ovat kannattaneet erilaiset hipit, libertaarit ja Economist, on Big Weed alkanut käyttää suuria summia laillistamisen puolesta kampanjoimiseen. Laillistamisen myötä kannabiksesta on muodostumassa ja osittain jo muodostunut todella suuri laillinen bisness, jolla on käyttää kymmeniä miljoonia lainsäätäjien lobbaamiseen. Kokonaisuutena Narconomics oli hyvinkin viihdyttävä “luku”kokemus.

Onko väkivalta vähentynyt – Mitä olen viime aikoina “lukenut”

Lukenut on lainausmerkeissä sen takia, että olen nyt tutustunut Steven Pinkeriin kirjaan The Better Angels of Our Nature: A History of Violence and Humanity äänikirjana. Maailma on täynnä mielenkiintoisia kirjoja, joihin olen halunnut tutustua, mutta usein on suuri kynnys aloittaa paksua tiiliskeveä, vaikka kirjan aihe kiinnostaisikin kovasti. Olenkin viime aikoina alkanut kuuntelemaan mielenkiintoisia, mutta hieman raskaantuntuisia kirjoja äänikirjoina. Tämä on osoittautunut ihan hyväksi ratkaisuiksi. Tulee lopultakin tutustua mielenkiintoisiin tai tunnustettuihin kirjoihin, joihin ei ole jaksanut tarttua. Työmatkoilla, kauppareissuilla ja lenkillä tulee jokatapauksessa oltua napit korvilla. Hiljattain esimerkiksi kuuntelin Friedrich Hayekin libertarismiklassikon Road to serfdom (Tie Orjuuteen) äänikirjana. Ennpä olisi jaksanut tavata hieman puuduttavaa kirjaa perinteisessä muodossa, mutta olen ihan tyytyväinen että nyt kuuntelemisen jälkeen olen “lukenut” tuon kirjan.

Steven Pinkeriin liittyen mainittakoon myös, että parisen vuotta sitten luin Pinkerin vanhemman kirjan The Blank Slate, jossa hän otti kantaaa ns Nature vs Nurture-debattiin. esittäen, että “humanistisessa leirissä” on liiaksi aliarvioitu biologian merkitystä nihilismin ja rasismin pelossa. Kirja oli varsin hyvä puheenvuoro ja suosittelen sitä, jos on kiinnostunut tästä nature vs nurture debatista. Kirja ei kuitenkaan ole sellaista laiskaa ja heikosti perusteltua biologista determinismiä, jota näkee valitettavan paljon netissä ja huonosti popularisoidussa evoluutiopsykologisessa kirjoittelussa.

Mutta tällä hetkellä kuuntelen alla on siis Pinkerin kirja Better Angels of Our Nature. Tällä hetkellä olen suurinpiirtein kirjan puolivälissä. Kirjan keskeinen viesti on, että ihmiskunta on vähemmän väkivaltainen kuin koskaan aiemmin. Tämä näkyy sekä rikostilastoissa että sotien vähentymisenä. Väkivalta on vähentynyt viimeisten vuosikymmenten aikana, mutta viimeisten vuosikymmenten muutos on myös osa pitkäaikaisempaa trendiä. Pinkerin ote on varsin kvantitatiivinen, mutta etsiessään syitä väkivallan vähetymiselle, korostaa hän esimerkiksi ihmisen kasvanutta kykyä asettua toisten ihmisten asemaan. Katsotaan jaksanko kirjoittaa kirjan ajatuksista jossain vaiheessa pidemminkin sen jälkeen kun olen saanut kirjan loppuun asti. Mutta kyllä jo tässä vaiheessa uskaltaisin suositella kirjaa jos aihepiiri kiinnostaa.

Mutta vaikka rikollisuus on viimeisten vuosikymmenten aikan vähetynyt, ei tämä tunnu vaikuttavan ihmisten mielikuviin. Varsinkin konservatiivisemmat voimat tuntuvat ajattelevan, että kaduillamme notkuu tavallisen kansalaisen turvallisuutta uhkaavia rikollisia ja tämän takia kuri ja järjestys pitää palauttaa. Yhdysvaltojen absurdissa presidentinvaalikampanjassa tästä nähtiin hämmentävä esimerkki, kun republikaanien vanha konna, Newt Ginrich totesi, että liberaaleilla voi olla kaikenlaisia tilastoja väkivaltarikoksita, mutta ihmiset ajattelvat eri tavalla ja poliitikkona minä kuuntelen näitä ihmisiä. Ginrichin töräytys taisi olla se viimeinen pisara, joka teki post-fact societysta tämän syksyn trendisanan. Toki Ginrichin puolustukseksi on sanottava, että kvantifioitavien faktojen ohella myös sillä, miten asiat koetaan, on merkitystä. Toisaalta muissa yhteyksissä konservatiivit pitävät tällaista ajattelutapaa postmodernien humanistien höpöhöpönä, johon ei tarvitse kiinnittää mitään huomiota.