Libertaari paternalismi ei ole oksymoron

Nyt on kyllä mediaseksikäs klikkiotsikko. Tuo on käännös Richard Thalerin ja Cass Sunsteinin vuonna 2003 kirjoittamasta artikkelista Libertarian Paternalism Is Not an Oxymoron. Olen useammassa itseäni kiinnostavassa yhteydessä nähnyt viitattavan artikkeliin, mutta vaikka aihepiiri kiinnostaa, niin eipä sitä helposti lähde lukemaan tieteellisiä artikkeleita. Thaler & Sunnstein-duo on myöhemmin tullut tunnetuksi käytännön politiikkaan vaikuttaneella nudge-ajattelullaan, jota yritettiin sovelletaa myös mm. Obaman ja Cameronin hallinnossa.

Nyt kuitenkin kuuntelin artikkelin toisen kirjoittajan Richard Thalerin vuonna 2006 Econtalk-podcastissa Russ Robertsin kanssa käymän keskustelun tästä aiheesta. Kuuntelen aika paljon erilaisia podcasteja ja keskusteluja, mutta tämä oli yksi mielenkiintoisimmista pitkään aikaan. Joillekkin taloustieteeseen ja libertarismiin täysin perehtymättömille keskustelu saattaa olla aika heavya shittiä, mutta suosittelen silti. Mainittakoon myös, että Russ Roberts oli muutama vuosi sitten luomassa vekkuleita Keynes vs Hayek rap-battle-videoita.

Russ Robets on tässäkin jaksossa itse esittämänsä määrittelyn mukaan äärimmäinen libertaari, mutta hän kuitenkin ottaa ohjelmaansa vieraaksi myös eri mieltä olevia ihmisiä. Usein vieraat ovat kovan kaliiberin taloustieteilijöitä, mutta keskustelukumppaneina on jatkuvasti myös muita raskaan sarjan hahmoja. Richard Thaler taas on mahdollisesti maailman johtava käyttäytymistaloustietelijä ja kuuluu listaan ihmisiä, jotka tulevaisuudessa saattavat hyvin saada taloustieteen nobelin.

Tässä saatiin aikaan aidontuntuinen dialogi, jossa älykkäät ihmiset ovat eri mieltä ja noudattavat hyviä keskustelutapoja. Keskustelijat ovat asioista selkeästi eri mieltä, mutta kykenevät kuitenkin toimivaan dialogiin. Tämä oli sellainen keskusteluu, jotita politiikan kentälle ideaalitilanteessa käytäisiin. Thalerin ja Robertsin keskustelussa käydään hyvin läpi niitä rakenteita, joiden muovaamana ihmiset tekevät päätöksiä ja missä määrin ja millä tavoilla julkisen vallan pitäisi mahdollisesti vaikuttaa näihin rakenteisiin.

The idea of libertarian paternalism might seem to be an oxymoron, but it is both possible and legitimate for private and public institutions to affect behavior while also respecting freedom of choice.

Ehkä yksinkertaistettuna Thalerin perusajatus on, että koska näennäisen triviaaleilla seikoilla, kuten  asioiden esittämisjärjestyksellä on vaikutus ihmisten valintoihin eikä ole olemassa neutraalia järjestystä, eli järjestys joudutaan jollain tavalla päättämään, täytyisi järjestäjän järjestää vaihtoehdot tavalla jolloin valitsija päätyisi todennäköisimmin häntä eniten miellyttävään valintaan. Liberaali paternalismi on yritys saada henkilö parempaan tilanteeseen tämän omilla mittareilla, rajoittamatta valintojen mahdollisuuksia. Tässä suhteessa Robertsin ja vastaavien libertaalien argumentointi Thalerin nudegilua vastaan tuntuu minusta aika heikolta. Tällaisissa keskusteluissa tulee esiin se, miksi libertarismi aiheuttaa minussa välillä galvaanisia ihoreaktioita.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *