Länsimaisen liberalismin perääntyminen – Edward Luce

“Western liberal democracy is not yet dead, but it is far closer to collapse than we may wish to believe. It is facing its gravest challenge since the Second World War. This time, however, we have conjured up the enemy from within. At home and abroad, America’s best liberal traditions are under assault from its own president. We have put arsonists in charge of the fire brigade”

Suomella on kyseenalainen kunnia isännöidä kahden liberaalian demokratian tuhoamisen elämäntehtäväkseen ottaneen roiston tapaamista jo vajaan viikon päästä. Osittain tämän innoittaman päätin nyt lopultakin lukaista Edward Lucen viime vuonna julkaistun kirjan The Retreat of Western Liberalism.

Hyvin monenlaisia kirjoja kuten vaikkapa esim. J.D. Vancen Hillbilly Elegya on mainostettu  Trumpin ja nationalistisen taantmukselliston nousin selittäjinä ja monet ovat tietysti aktiivisesti haluneet mainostaa omia kirjojaan tällä ajatuksella. Retreat of Western liberalism on kuitenkin kerännyt aika hyvin kehuja ja sitä on kuvattu synkäksi ja pessimistiseksi, mutta hyvin aihepiiriä avaavaksi kirjaksi.

Trumpin huolestuttavin piirre on nimenomaan järjestelmällinen liberaalin demokratian perusarvojen päälle paskominen. Ajattelin jo vaalikampanjan aikana, että Trump on tehnyt aivan valtaisaa tuhoa. Käsittämättömän barbarismin tuominen politiikan korkeimmalle tasolle oli järkyttävää katsottavaa ja silloinkin jo huolehti, minkälaisia vaikutuksia tällä on tulevaisuudessa. Trumpin presidenttikausi, vaikka se loppuisi heti huomenna jättää valtaisat haavat siihen, mitä ihmiset ajattelevat politiikasta ja siitä mikä politiikan areenalla on sopivaa.

Esim. Berlusconi jätti jo 90-luvun valtaannousulla valtaisat jäljet Italian politiikkaan ja siihen mikä katsotaan politiiikan kentällä sopivaksi. Italia ei kuitenkaan ole maailman vaikutusvaltaisin valtio. Ja nimenomaan monien epädemokraattisten valitioiden oppistioryhmät ovat olleet erityisen kauhuissaan Trumpin valntaannousun ramifikaatioista.

Kuvahaun tulos haulle elephant curve

Kirjan alkupuolella käydään läpi globalisaation vaikutusta länsimaiden keskiluokkaan mainiten mm. Branko Milanovcin elefanttikäyrä. Tämä lienee tavallaan niitä asioita, joista lähes kaikki voivat olla jossain määrin samaa mieltä. Trumpin ja nationalistisen taantumukselliston nousun taustalla on vaikuttanut länsimaiden keskiluokan tulojen stagnaatio.

Erilaiset vastakkainasettelut eivät kärjisty yhtä helposti jos useimmilla on kuitenkin fiilis, että asiat menevät parempaan suuntaan ja omilen lapsien tulevaisuuden näkymät ovat itseä patempia Globalisaatiota ei kuitenkaan ole mahdollista pysäyttää ja olen skeptinen sen suhteen, kuinka paljon länsimaiden keskiluokan tilannetta olisi voinut parantaa juuri millään. Toisen maailmansodan jälkeisten vuosikymmenien talouskasvu saattoi hyvinkin olla poikkeuksellinen ajanjakso, jota ei vain mahdollista toistaa meidän elinaikanamme länsimaissa. Sillä mitä ihmiset ajattelevat vrt. todellisuus on tietysti merkitystä, mutta ehkä sen ei kuitenkaan tule olla kaiken politiikan perusta.

Mitä ihan tarkalleen olisi pitänyt tehdä toisin? Luce kritisoi identiteettipolitiikan nousua, mutta tämä on minusta himppusen kohtuutonta. Tähän liittyen tosin hyvin mielenkiintoisena esimerkkinä Luce mainitsee ranskalaisintellektuelli Didier Eribonin vasta hiljattain englanniksi käännetyn elämänkerran Returning to Reims. Reimsin Kommunisteja kannattaneesta työläisperheestä  Pariisiih karkuun lähtenyt Eribon tekee varsin kunniakkaan akateemisen uran ja palatessaan vuosikymmenien jälkeen kotikonnuilleen, hän huomaa tulipunaisten aluedein muuttuneen Front Nationalin vahvoiksi kannatusalueiksi. Notoriöösin Foucault’n elämäkerran kirjoittaneen Eribonin elämäntarina esitetäänkin ylipäätään metaforana Ranskan politiikan muutoksile.

 

Kuvahaun tulos haulle eribon reims

 

Pienehkönä, mutta mielenkiintoisena alakohtana oli pohdinta latinoista ja kuinka iso osa Yhdysvaltain latinoista saattaa ihan oikeasti tulevaisuudessa päätyä äänestämään republikaaneja. Virallistem tilastojen mukaan latinoiksi luokiteltavista ihmisistä ~50% ei pidä itseään useinkaan latinoina vaan ihan vain valkoisina ja tämän seurauksina eivät katso Trumpin töräytysten liittyvän heihin itseensä juuri millään lailla. Tässä suhteessa vähän kaikki ovat lopulta väärässä. Merkittävä osa latinoiksi luokitelluista ihmisistä ei loukkaannu Trunpin sanomisita, koska he pitävät itseään valkoisina, vaikka valtaosia “valkoisista” ei pidä heitä valkoisina.

Luce puhuu kirjan jälkipuoliskolla paljon Kiinasta. Tämä on ehkä sellainen isompi teema, jossa Trump ei ehkä ole niin pahasti väärässä kuin useimmissa aioissa. Kiina ei todellakaan ole mikään kansainvälisen politiikan partiopoika tai liberaalin demokratian malli, eikä se ole pelannut kansainvälisessä kaupassakaan kauhean rehdisti. Luce kuitenkin esittää hypoteettisen ja spekulatiivisen rohkean skenaation siitä kuinka Kiina ja Yhdysvallat päätyvät 2018 syksyllä pienimuotoiseen konfliktiin ja kuinka tällainen tapahtuma voisi vahvistaa Trumpin ja republikaanien asemaa ennen 2018 välivaaleja.

Jos haluat yrittää saada kokonaisvaltaisen kuvauksen viimeisten vuosien poliittisesta myllrryksestä, niin tämä on varmaan yksitäisenä kirjana sieltä ihan parhaimmasta päästä. Silti se jäi minusta kokonaisuutena hieman vajaaksi yritellessään käsitellä  todella suurten mannerlaattojen liikkeitä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *