Urbaniston hillitty charmi vol 2

Varmaankin syyllistyn välillä joidenkin asioiden suhteen elitismiin ja itsetarkoituksellisten distinktioiden tekemisestä. Sisäinen elitistinen esteettikkoni heräsikin hieman henkiin käytyäni länsimetron rakentamisen yhteydessä uudistetussa Iso Omena-kauppakeskuksessa ja käveltyäni sen uuden ravintola-alueen läpi.

Jonkinlaisesta arkkitehtuurisesta, ja yleiselitistisestä näkulmasta esikaupunkien muovisia kauppakeskuksia on halveksittu tietyissä piireissä aika avoimesti. Viimeistään 90-luvulta lähtien autoon varaan rakennetut kauppakeskukset on nähty amerikkalaisen esikaupunkiunelman epäesteettisenä ilmentymänä, eikä tietysti ihan syyttä.

Esimerkiksi Henri Lefebvren ja monien muiden hengessä on kritisoitu sitä kuinka julkinen katutila on siirtynyt kauppakeskusten sisään ja muuttunut puoliyksityiseksi. En ole erityisemmin lämmennyt tällaisille marxahtaville tulkinnoille, mutta jotain kuitenkin menetetään kun katutila ja sen käyttäjät siirtyvät muovisen kauppakeskuksen käytäville. Mutta kai se vain on todellisuutta, että useimmat kokevat tuollaiset kauppakeskukset näpääriksi, eivätkä mieti julkista kaupunkitilaa tai sen esteettisyyttä samalla tavalla. Eikä kyse ole vain Karjalaa juovasta tuulipukukansasta.

 

Kuvahaun tulos haulle iso omena ravintolat

 

Enkä minäkään totta puhuen pääsääntöisesti mieti arkkitehtuurisia tai kaupunkitilaan liittyviä asioita kovin usein. Asuttuani nyt vuosia Helsingin seudusta poikkeavissa paikoissa ja liikuttuani pääsääntöisesti selvästi historiallisemmassa urbaanissa ympäristössä, jotkut asiat kuitenkin pistävät silmään. Vaikka tietyt punavihreän kuplan piirteet ovat kieltämättä luontaantyöntäviä, niin esimerkiksi Hämeentien lounaspaikat tuntuvat Ison Omenan muovista ruokamaailmaa miellyttävämmältä ympäristöltä.

Tällaiset ruokamaailmat ovat varmaan kuitenkin yhä enemmän kauppakeskusten tulevaisuutta. Tavaroiden ja ruuan ostaminen voi siirtyä nettiin, mutta  ravintoloruokailu tai monia palveluiden käyttö ei. Ehkä kiinnostava kysymys on menestyvätkö kalliimmat ja maksukykyisemmälle asiakaskunnalle suunnatut palvelut yhtä hyvin kauppakeskuksessa kuin kaupunkikeskustassa.

 

Mihin tarvitaan pikkukaupunkeja? (Triggeröidyitkö?)

Yhdeksi Amerikan tunnetuimmaksi yleisintellektuelliksi nousseen Paul Krugmanin New York Timesin kolumni on varmaan tärkeimpiä paikkoja, joista liberaali Amerikka on 2000-luvulla lukenut miten on hyvä ajatella.

Taloustieteen nobelinsa Krugman sai kuitenkin kansainvälisen kaupan ja talousmaantieteen kanssa puuhastelusta. Talousmaantiede on siis alue, jossa kenenkään on vaikea kiistää Krugmanin akateemisia ansioita ja tuosta aiheesta Krugman kirjoitti pari päivää sitten uusimmassa New York Timesin kolumnissaan esittäen kysymyksen, mihin nykyään talouden näkökulmasta ylipäätään tarvitaan pikkukaupunkeja? Kysymys on ihan mielenkiintoinen ja  kysymisen arvoinen, mutta joidenkin ihmisten reaktiot Krugmanin kysymyksenasetteluun kavaltavat mielestäni myös jotain mielenkiintoista.

 

Kuvahaun tulos haulle schelling model

 

Taloustieteen vahvuuksiin ja heikkouksiin kuuluu, että siinä ihmisiä mallinnetaan (ainakin hyvin usein) puhtaasti omaa hyvinvointiaan maksimoivina sosiopaatteina. Heikkous se on siksi, että todellisen maailman ihmiset eivät ole sosiopaatteja. Vahvuus se on siksi, että se tekee mallintamisen selväst helpommaksi paljastaen samalla kuitenkin paljon siitä minkälaisia riippuvuussuhteita tutkittavaan ilmiöön liittyy. Näitä syy- ja seuraussuhteita arvioidessa ei välttämättä ole edes niin olennaista,  ovatko mallin oletukset täysin realistisia. Kartan tapaan malli voi esittää ilmiön olennaisimmat asiat helpommin ymmärrettävässä muodossa.

Ihmisten, yritysten tai ihan koko talouden toimintalogiikkaa tutkiessa kannattaa myös pitää omat moraaliset tulkinnat taustalla, yrittää vain ymmärtää miten homma toimii ja vasta sen jälkeen tuoda moraali mukaan. Lapsen kutsuminen kestokulushyödykkeeksi lienee aika kärkipaikoilla autistisen ekonomistista kielenkäyttöä mietittäessä, mutta tiettyjä asioita katsottaessa lapsen käsitteleminen kestokulutushyödykkeenä voi olla perusteltua.

Tuohon suuntaan menevät sanavalinnat saattavat muuttua kuitenkin myös ongelmallisiksi ja ne voivat olla jopa pahantahtoisia. Jos tarkoituksena on provosoida vastustajistasi vahva tunnereaktio, jotta pääset syyttämään vastustajiasi järjen sijaan tunteella ajatteleviksi, niin se ei ole kovin ylevä peruste käyttää tiettyjä sanoja. Jotkut semiautistiekonomistit tai poliitikot tuntuvat pelaavan juuri tällä tavalla. Tiettyjä sinänsä paikkansapitävät taloudelliset lainalaisuudet kehystetään halutuilla sananvalinnoilla, jotta vastapuolelta saataisiin juuri tunnepitoinen reaktio ja päästään korostamaan omaa rationaalisuutta. Ja joo, tämän otsikon aihepiiristä puhuttaessa minäkin saatan joskus sortua vähän samaan kommunikoidessani oman elämänsä mauripekkaristen kanssa.

Sinänä on ehkä hieman No shit Sherlock-tason havainto, että konservatiiviset oikeistolaiset eivät  mieti taloudellisia lainalaisuuksia liberaalivasemmistolaisia rationaalisemmin  kun ronkitaan heille kipeitä paikkoja. Krugmanin kysymys siitä, mihin tarvitaan pikkukaupunkeja, tuntuu saaneen muutamat kommenttipalstojen oikeistolaiset  jopa epärationaalisen raivon partaalle. Krugman esittää juuri korkealla abstraktiotasolla että pikkukaupungeilla yksinkertaisesti näyttäisi olevan hyvin vähän sellaisia suhteellisia etuja, joita niillä vielä joitain vuosikymmeniä sitten oli.

Once upon a time, it was obvious what towns and small cities did: they served as central places serving a mainly rural population engaged in agriculture and other natural resource-based activities…

Over time, however, agriculture has become ever less important as a share of the economy, and the rural population has correspondingly declined as a determinant of urban location. Nonetheless, many small cities survived and grew by becoming industrial centers..

Some localized industries created fertile ground for new industries to replace them; others presumably became dead ends. And while a big, diversified city can afford a lot of dead ends, a smaller city can’t. Some small cities got lucky repeatedly, and grew big. Others didn’t; and when a city starts out fairly small and specialized, over a long period there will be a substantial chance that it will lose enough coin flips that it effectively loses any reason to exist.

Kuvahaun tulos haulle krugman fujita

 

Nykyiset urbaanit keskittymät olisivat puhtaasti luonnonmaantiedettä katsottaessa voineet sijoittua muuallekkin, mutta sen jälkeen kun jonkinlainen keskittymä on syntynyt, itseään ruokkiva positiivinen takaisinkytkentä lähtee helposti pyörimään. Jos kaupunki on melkoisen pieni ja erikoistunut, ajan myötä se päätyy helposti negatiiviseen noidankehään, josta ei ole paluuta. Kyseessä ei ole  luonnonvoima, mutta sen ajattelu luonnonvoimana ei mielestäni johda kovin pahasti harhaan. Maantieteelle emme voi mitään

Krugmanin artikkelista närkästyneet oikeistolaiset jenkit ovat kuitenkin hieman erikoinen ilmiö. Suomen aluepolitiikasta lukiessani olen tottunut tähän, mutta kovasti kapitalismin puolesta puhuvat tyypit päätyvät poimimaan yksittäisiä esimerkkejä menestyvistä pikkukaupungeista ja yrittävät jopa esittää talousmaantieteen perusmekanismeja avaavan Krugmanin ajatukset nimenomaan moraalisesti kyseenalaisina. Krugmanin tarkoituksena ei nähdäkseni ottanut mitään kantaa siihen, missä ketkäkin ihmiset haluaisivat mieluiten asua.

Henkilökohtaisesti pidän ehkä erityisen raivostuttavana tähän aihepiiriin liittyvää argumentaatiota, jossa esitetään että minun kaltaiseni ihmiset eivät välitä syrjäseuduilla, pikkukaupungeissa tms. asuvista ihmisistä. Minä nimenomaan katson välittäväni näistä ihmisistä. Sen sijaan minä en niin kauheasti välitä syrjäseuduista paikkoina. Prioriteettina olisi pyrkiä mahdollisuuksien mukaan auttamaa näitä ihmisiä, ei pitämään yllä jotain haavekuvaa elävästä maaseudusta tai pikkukaupunkien aidosta Amerikasta.

 

 

Amazon-efektejä

Olen muutaman kerran aiemmin sivunnut tässä blogissa Amazonia. Amazon on ollut mullistamassa nettikauppaa, tappamassa kauppakeskuksia ja viime aikoina on myös spekuloitu, uhkaako se nousta liian hallitsevaan asemaan vähittäiskaupassa. Näiden asioiden seurauksena sen julkisuuskuva ei ehkä ole yhtä hyvä kuin vaikkapa toisella nettijätti Googlella, mutta se on kuitenkin aika selvästi parempi kuin esimerkiksi Yhdysvaltain vähittäiskaupan ykkösellä Walmartilla.

Viime viikolla the nettikauppa nousi  taas isosti otsikoihin. Amazon ilmoitti perustavansa Pohjois-Amerikkaan  toisen pääkonttorin, johon tulisi pitkällä aikavälillä 50 000 uutta työpaikkaa. Amazonin nykyinen pääkonttori sijaitsee Seattlessa, joka ei kokonsa puolesta kuulu ihan Yhdysvaltain suurimpien kaupunkien joukkoon, mutta on kuitenkin merkittävä metropolialue ja joiltain osin Amazoninkin vaikutuksesta kasvanut ja pärjännyt taloudellisesti todella hyvin viime vuosikymmenet. Seattlessa maankäyttöä säädellään hieman tiukemmin kuin monissa muissa paikoissa ja siellä ei ilmeisesti olla myöskään tarjottu ihan sellaisia verohelpotuksia ja muita kivoja etuja kuin Amazon olisi toivonut.



Kaiken tämän seurauksena ei tavallaan ole kovin yllättävää, että yksi jos toinen metropolialue on ilmoittanut olevansa valmis ottamaan Amazonin avosylin vastaan. Kuuntelin tänään Youtubesta jonkun uutisjutun aiheesta ja ennen kuin tajusin tuon videon loppuneen, sieltä alkoi tulla automaattisesti seuraavia videoita. Ja sieltä siis tuli pitkä lista paikallisia uutislähetyksiä, joissa kerrottiin kuinka meidän metroplialueellamme on hyvät mahikset tässä kisassa.

Jatkoin sitten kymmenisen minuuttia toisella korvalla noiden juttujen kuuntelua kun Youtube tarjosi peräkkäin videot joissa, Hartford, Pittsburgh, Milwaukee, Sacramento, Kansas City ja Minneapolis esittäytyivät omissa alueellisissa uutislähetyksissään luontevana paikkana Amazonin uudelle pääkonttorille. Millään näistä kaupungeista ei kai ole realistista saumaa napata Amazonin pääkonttoria itselleen, mutta tähän liittyen voisi kyllä tehdä yhden Amerikan kahtiajaon. Toisella puolella kaupunkialueet, jotka ainakin puolitosissaan havittelevat Amazonin pääkonttoria, ja toisella puolella harvemmin asutut ja perifeerisimmät alueisiin, joille tuo ei ole sitten millään tasolla realistista. Tai ehkä jaon voisi myös tehdä niihin alueisiin joista löytyy (nykyään Amazonin omistama) Whole Foods ja niihin joissa sitä ei ole.

Whole Foods store locations as of June 2017

Vaikka on hieman alettu pelätä, että Amazon saattaisi tulevaisuudessa tappaa kilpailua, niin Amazonista totisesti kilpaillaan ja näyttää, että kaupunki joka lopulta saa uuden pääkonttorin joutuu tekemään aika paljon Amazonin eteeen. Voxin näkökanta oli, että tämä on race to the bottom ja Amazon voisi vain pysyä Seattlessa.

Jotkut ehtivät myös huomauttaa, että Amazon ei ole sanonut että sen Pohjois-Amerikan toisen pääkonttorin tarvitsisi välttämättä sijoittua Yhdysvaltoihin. Varsinkin Toronto, mutta myös Vancouver ovat olleet mukana spekulaatioissa. Amazonin toimitusjohtaja Jeff Bezoshan ehti ottaa yhteen Trumpin kanssa jo vaalikampanjan aikana eivätkä suhteet hirveästi tuon jälkeenkään lämmenneet. Pääkonttorin sijoittaminen Kanadan puolelle poikisi kyllä varsin mielenkiintoisen mediamylläkän.

INSERT DESCRIPTION

 

Toisaalta vakavastiotettavimpien kandidaattien joukossa on myös monia syvän etelän suurkaupunkeja, ainakin Dallas, Austin ja Atlanta. Pitkän aikavälin trendinä Yhdysvalloissa on ollut, että nopeimmin kasvaneet kaupungit ovat löytyneet suurelta osin etelästä. Ja totta kai näillä alueilla on myös ollut työpaikkoja ja suuryrityksiä, mutta monet seksikkäimmistä teknologiayrityksistä ovat sijoittuneet liberaaleille rannikoille ja vanhemmille kaupunkialueille. Tässä mielessä Amazonin asettuminen jonnekin hajautuneella kaupunkialueelle, republikaanien vahvasti hallitsemaan osavaltioon olisi ehkä pieni muutos. Amazonia houkuteltaessa etelässäkin kuitenkin varmaan yritetään esiintyä hieman todellisuutta suvaitsevaisempina ja liberaaleina.

Ilmeisesti Amazon kuitenkin välttelee kaikkein kalleimpia alueita eli New Yorkia, Bay Areaa ja Los Angelesia. New York Times teki tilastoaineistollaan tulkinnan, että Amazonin tulisi sijoittua Denveriin. Muita vakavimmin otettavia kandidaatteja taitavat olla ainakin Atlanta, Boston, Chicago ja Dallas. Enpä ole koskaan aiemmin erityisesti ollut kiinnostunut siitä, mihin joku yritys pääkonttorinsa sijoittaa, mutta tämä Amazonin case vaikuttaa kaikkinene korollaareineen ihan mielenkiintoiselta. Amazon on kyllä onnistunut markkinoimaan hyvin tämäkin jutun julkisuudessa.

Urbaniston hillitty charmi

Tyler Cowen linkkasi blogissaan mielenkiintoiseen tekstiin How Baltimore Quietly Became the Coolest City on the East Coast.   Tämä kiinnitti huomioni useammastakin syystä. Minä kuten varmaan useat muutkin tunnemme Baltimoren maailman parhaasta tv-sarjasta The Wire. Wiressä esiteltiin Baltimorea esimerkkinä käyttäen Amerikan “inner cityjen” ongelmavyyhtiä. Baltimoressa näitä ongelmia on riittännyt. Eivätkä ongelmat ole kadonneet. Vuonna 2015 nähtiin aikamoiset mellakat ja toisin kuin useimmissa Amerikan kaupungeissa, Baltimoressa murhien määrä on viime vuosina kasvanut selvästi ja noussut jopa crack-vuosia korkeammalle tasolle.

Kontrastina tähän kirjoitus, miten Baltimoresta olisi tulossa Itärannikon coolein kaupunki, tuntuu oudolta. Tai monen reaktio varmaan on, että nämä molemmat tarinat eivät voi pitää samaan aikaan paikkaansa. Ja siis voi toki olla, että itärannikon coolein kaupunki on artikkelin muotoon puettua matkailumainontaa ja liioittelua, mutta jutun kuvaama keskusta-alueiden gentrifikaatio, nuorten ihmisten saapuminen ja coolien ravintoloiden ja baarien avautumiset ovat kuitenkin todellisuutta. Vaikka esimerkiksi äänestymiskäyttäytymistä seuratessa tuntuu, että suurimmat rajat menevät suurkaupunkien ja syrjäseutujen välillä, niin esimerkiksi tulotason, rikollisuuden tai monen muun mittarin perusteella suurimmat erot nähdään kaupunkien sisällä.

Yhdysvallat on edelleen esikaupunkien luvattu maa ja kaupunkikeskustat ovat monilta osin edelleen etnisten vähemmistöjen ja köyhempien ihmisten asuttamia alueita, mutta tilanne muuttuu vuosi vuodelta kun urbaania elämäntapa tavoittelevia nuoria (ja vanhempiakin ihmisiä) muuttaa keskustoihin. Minusta tuntuu, että esimerkiksi Suomessa vihreiden kasvanut kannatus perustuu osaltaan tähän ryhmään vetoamiseen. Urbanismi on samaan aikaan jonkinlainen identiteettipoliittinen liike johon kiinnittyä, mutta tälle ajattelulle löytyy myös taloudellisia perusteita ja nimenomaan vihreät ovat kaupungeissa onnistuneet profiloitumaan (positiivisella tavalla) myös insinöörimäisenä puolueena, jolla on kaupunkisuunnittelun faktat hallussa.

Hyvä- ja huono-osaisuuden keskittymät ovat muutoksessa, kaupungit näyttävät tässä ajassa kykenevän tarjoamaan yrityksille sellaisia kasaantumisetuja ja ihmisille sellaista elämäntapaa, että jopa Baltimoren kaltaisessa paikassa suuret osat kaupunkia näyttävät gentrifikoituvan ja hipsteröityvän väistämättä. Toki Amerikassa “kaupunkien” kasvu on viime vuosikymmeninä suurelta osin tapahtunut esimerkiksi Texasin suurkaupungeissa ja Atlanta kaltaisilla metropolialuleilla, joiden olemattoman maankäytön suunnittelun seurauksena kyse hyvin matalan tiheyden esikaupunkimaisesta kaupungistumisesta.

Voi kuitenkin olla että nyt syntyvät ikäluokat ihmettelevät aikuistuttuaan, kuinka oli mahdollista, että kaupunkikeskustat ovat saattaneet aiemmin olla niin suurelta osin köyhemmän väestönosan asuttamia. Amerikassa huono-osaisuus alkaa pikkukaupunkien ohella keskittyä aiempaa enemmän sisemmille esikaupunkialueille.

Es ist nicht mehr wie frueher, die Strassen sind hier sicher
Ich fuehl mich wie ein Fremder, ich seh hier neue Gesichter
Die Stadt wird immer bunter und die Ghettos gehen unter
Berlin ist nicht mehr unter, das ist das neue Berlin

 

Kasautumisedut, kaupungit ja aluepolitiikka

Junamatkalla luettavakseni valikotui Wired magazinen uusin numero. Artikkeli Why Middle America and Sillicon Valley dont mix kuvasi denveriläistä jannua, joka yritti saada vakuutusten nettimyyntiä tms. tekevän startuppinsa lentoon. Näissä Starp up-kiemuroissa ei ollut varsinaisesti mitään erityisen mielenkiintoista, mutta artikelin havainnot siitä, kuinka Middle Americasta on vaikea ponnistaa ihan terävimmälle huipulle, olivat ihan mielenkiintoisia. Viimeisen vuosikymmenen aikana Piilaakson suhteellinen merkitys on kasvanut entisestään, suuri osa merkittävistä teknologiayrityksistä toimii siellä ja Denverin kaltaisissa metropoleistakin on vaikea nousta aivan terävimmälle huipulle. Tämän seurauksena päädyin sitten loppu junamatkan ajan naputtelemaan ylös aihepiiriä sivuavia ajatuksiani.

Syrjästeutujen tyhjeneminen, kaupungistuminen ja metropolien taloudellisen merkityksen kasvaminen ovat enemmän tai vähemmän väistämättömiä kehityskulkuja ja Helsingin tuore pormestari Jan Vapaavuori on ihan aiheestakin toistellut, että kaupungistuminen ei ole tykkäämiskysymys. Kehitykseen voidaan vaikuttaa hieman, mutta kovan luokan kepuloinnillakin kehitystä voidaan vain hidastaa. Puhtaasti markkinavoimien muovaamassa maailmassa Suomessa, mutta myös muualla kaupungistuminen olisi kovempaa ja sillä olisi myös plussamerkkinen vaikutus talouskasvuun. Tämä ei edelleenkää tarkoita, etteikö jollain tasolla saattaisi olla hyödyllistä ohjata kaupungistumista potentiaalisten haittojen ehkäisemiseksi.

Esimerkiksi Suomessa keskustelu menee kuitenkin raivostuttavan usein yksiulotteiseen Helsinki vastaan maakunnat-väittelyyn. Ode Soininvaara käsitteli aihepiiriä hiljattain taas ihan hyvin blogikirjoituksessaan Helsingin kasvu – koko maa asuttuna?.

Helsinkiin suuntautuvan muuttopaineen vähentäminen edellyttäisi, että tuettaisin muita, kehityskelpoisimpia kaupunkeja. Se on jokseenkin täysin eri asia kuin tukea huonoimmin eväin varustettuja alueita. Jos aluepolitiikan tärkeimmäksi päämääräksi otetaan toivottomimpien alueiden tekohengittäminen, se tarkoittaa, ettei tehdä mitään sille, että Tampere, Oulu, Jyväskylä ja Turku voisivat ottaa suuremman vastuun urbanisoitumisesta.

Sanotaan se nyt suoraan: jos kunnan väestön mediaani-ikä on noussut kuuteenkymmeneen vuoteen, on aika siirtyä oireen mukaiseen hoitoon. Aluepolitiikkaan käytetyt rahat menevät hukkaan, jos sen päätavoitteeksi tavoitteeksi otetaan epätoivoisimpien alueiden tekohengittäminen.

On ymmärrettävä vaatimus, että ihmisiä ei pidä asettaa asuinpaikan takia eriarvoiseen asemaan ja siksi kaikkialla maassa pitäisi turvata samat palvellut. Tätä ei käyttännössä oikein voi ihan täysmittaisesti toteuttaa, mutta hyväksyn tämän jonkinlaiseksi ihanteeksi johon pyritään. Sen sijaan en pysty ymmärtämään ajatusta, että alueerakenne olisi asia, jonka ei pitäisi muuttua ja pitäisi ensisijaisesti tukea joitain alueita. Olennaista olisi tukea ongelmallisilla alueilla asuvia ihmisiä ja yksi keskeinen keino on tehdä muuttaminen paremmin menestyvälle alueelle mahdollisimman helpoksi.



Aluepolitiikan perusajatus pitäisi perustua jo muinoin Johann Heinrich von Thünenin ja Walter Christallerin havaintojen tapaan keskusverkkohierarkiaan ja keskusten vaikutusalueiden hahmottamiseen. Suomen kaltaisessa alueeltan valtaisassa, mutta asukasluvultaan pienessä maassa ei ole mahdollista luoda levällään olevien pikkupaikkakuntien verkostoa. Siitä voi väitellä minlälainen kaupunkiverkosto olisi ideaali ja missä määrin julkisen vallan pitäisi ohjata kehitystä kohti tuota ideaalia. Sen pitäisi kuitenkin tapahtua niin että meillä on riittävän vahvoja keskittymiä ja sen ei varsinkaan pitäisi tapahtua, niin että pyritään suoranaisesti estämään hyvin menestyvän suurkaupunkien kasvua.

Kuvahaun tulos haulle world is spiky

Kirjoituksen alussa mainitsemani Wiredin juttu kuvaa tietyllä tavalla kuitenkin äärimmäisen keskittymisen seurauksia. Globaalissa kilpaluissa jopa yli 300 miljoonan asukkaan Yhdysvalloissa paljon asioita keskittyy muutamille suurimille kaupunkiseuduile. En edelleenkän tiedä missä määrin ja millä tavoin julkisen vallan pitäisi yrittää vaikuttaa tähän kehitykseen. Tuollaisesta äärimmäisestä globaalin mittakaavan keskittymisestä seuraa kuitenkin monenlaisia negatiivisiakin ulkoisiavaikutuksia. Herää myös kysymys missä määrin edes Helsinki on tässä tarkastelussa riittävän suuri kaupunkiseutu pärjäämään globaalissa kilpailussa ja jos asioita mietittäisiin puhtaasti kansallisvaltioiden välisenä taisteluna toisiaan vastaan, niin Suomen kannattaisi antaa Helsingin kasvaa ja ehkä suorastaan pyrkiä hyvin aktiivisen keskitttämiseen.

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Pitää varmaan yrittää jäsennellä tähän aihepiiriin liittyviäni ajatuksia useampaan kirjoitukseen joskus tulevaisuudessa. Jonkinlainen perusajatus nyt kuitenkin on, että kaupungistuminen ja suurten metropolien vaikutuksen kasvu ovat megatendejä, johin voidaan vaikuttaa vain hyvin rajallisesti ja pitäisi miettiä miten aihepiirin liittyviä ongelmia voisi olla mahdollista hallita ja ratkoa.

Ranskan suurkaupunkien kuplat

Piti vielä katsoa huvin vuoksi, miten äänestettiin muissa Ranskan suurissa kaupungeissa. Katsoin millainen oli tulos yli 200 000 asukkaan kaupungeissa (Pariisi ei tällä kertaa mukana). Näitä on Ranskassa yhteensä 10: Marseille, Lyon, Nizza, Toulouse, Nantes, Strasbourg, Lille, Bordeaux, Montpellier ja Rennes.  Tältä näytti vaalitulos Pariisin ulkopuolisessa suurimpien kaupunkien Ranskassa.

 

Emmanuel Macron 29,4%

Suosituin Bordeauxssa, Nantesissa, Rennesissä ja Strasbourgissa

 

Jean-Luc Melenchon 28,6 %

Suosituin Lillessä, Marseillessa, Montpellierissä ja Toulousessa

 

François Fillon 23,3 %

Suosituin Lyonissa ja Nizzassa

 

Marine Le Pen 18,7 %

Ei suosituin yhdessäkään näistä kaupungeista. Toiseksi suosituin ehdokas Marseillessa ja Nizzassa. Suurin kaupunki, jossa Le Pen onnistui nousemaan suosituimmaksi ehdokkaaksi, on maan 15:sta suurin kaupunki Toulon (167 000 asukasta) Välimeren rannalla. Le Pen oli näistä ehdokkaista myös ainoa, joka ei kaikissa kaupungeissa ollut neljän suosituimman ehdokkaan joukossa.

 

Pariisin kupla

Kaikenlaista voisi Ranskan vaaleista taas kirjoitella, mutta ihan vaan tällainen pikkuhuomio tällä kertaa. Varsinkaan Pariisissa ei  terrorismin pelko ainakaan saanut ihmisiä Le Penin taakse.

Pariisi (2.27 milj asukasta)

Macron 34,83 %

Fillon 26,45 %

Mélenchon 19,56 %

Le Pen 4,99 %

 

Île-de-France (~12 milj asukasta) –  Uusimaa varsin osuva vertailukohta

Macron 28,63

Fillon 22,19 %

Mélenchon 21,75 %

Le Pen 12,58 %

Jos kiinnostaa lukea enemmän Ranskan kahtiajaoista suosittelen tutustumista Christophe Guilluy -nimiseen hahmoon.

Le Pen ja Macron, kaupungit ja periferia – Taas Ranskan vaaleista

Olen seuraillut viime kuukausina aika paljon Ranskan presidentinvaaleja. Kuten aikaisemminkin olen maininnut, Ranskan presidentin valinta on potentiaalisesti tämän vuoden dramaattisin poliittinen tapahtuma Euroopassa. Vaikka nationalistinen taatumuksellisto saattaa ottaa jonkintasoisia jytkyvoittoja Hollannissa ja Saksassa, jää näiden puolueiden voitto monipuoluejärjestelmän sisällä tietynlaiseksi siirtymäksi, eikä kyseessä olisi Trumpin tai Brexitin kaltainen kertakeikahdus.

Ranskassa presidentillä on kuitenkin varsin laajat valtaoikeudet ja siksi Ranskan presidentinvaalin kautta voisi tapahtua melko suuri muutos. Le Penin valinta presidentiksi johtaisi kaikkine korollaareineen melkoiseen Euroopan kriisin. Toisaalta Emmanuel Macronin vaalivoitto olisi varsin väkevä länsimaisen sivistysvaltion vastaisku nationalistisen taantumukselliston nousulle. Macronin suhteet Trumpiin olisivat myös varsin mielenkiintoista seurattavaa, mutta tätä nyt ei ole mitän järkeä spekuloida vielä enempää.

Toisaalta Ranskan vaalit symboloivat hyvin myös laajempaa muutosta. Sekä perinteinen oikeisto että vasemmisto ovat vaikeuksissa ja toisella kierroksella on käytännössä varmasti yksi valtapuolueiden ulkopuolelta tuleva ehdokas. Juuri nyt näyttää jopa siltä, että ehkä kaikkein todennnäköisimmässä skenaariossa  toisella kierroksella molemmat ehdokaat tulevat perinteisten valtapuolueiden ulkopuolelta. Macron ja Le Pen symboloivat hyvin sitä, mihin suuntaan poliittiset jakolinjat ovat siirtyneet. Vastakkain eivät ole oikeiston ja vasemmiston ehdokkaat, vaan maailman muuttumista vastaan epätoivoisesti kiukuttelevat ja siihen sopeutumaan pyrkivät.

Yksi jakolinjoja selittävät tekijä on maantiede. Ranskan historiaa ja politiikkaa enemmän tuntevat tietänevät, että Front Nationalin kannatuksessa on ollut aiemmin muutamia mainninarvoisia erityispiirteitä. Yksi Le Penin puolueen varhainen ydinkannattajajoukkohan muodostui mamuista. Tai miten asiaa nyt katsoo, mutta Algeriasta itsenäistymissodan jälkeen Ranskaan tulleet etniset ranskalaiset ns Pieds-Noirs ovat perinteisesti olleet erittäin tärkeä peruskannattajajoukko. Tietyt alueet Etelä-Ranskassa, joihin näitä ihmisiä erityisesti asettuivat, ovat edelleen Front Nationalin vahvimpia kannatusalueita.

Toiseksi vahvaksi tukialueeksi on 2000-luvulla noussut Koillis-Ranskan “rust belt”. Käsittääkseni erityisesti tällä aluella monet aiemmin vahvasti kommunisteja äänestäneet kunnat ovat nyt siirtyneet Front nationalin haltuun. Tämän lisäksi Economist kirjoitti kuinka Le Penin vahvin kannatus tulee suurten kaupunkien ulkopuolelta. Ei välttämättä aivan maasedulta, mutta hieman pienemmistä kaupungeista ja kylistä, joita deindustrialisaatio on usein kohdellut kaikkein rajuimmin.

En nopealla etsinnällä löytänyt Pariisin metropolialuetta lukuunottamatta riittävän paikalliselle tasolle menevää aiempaa vaalidataa vahvistamaan tätä, mutta muissa tapauksissa on kyllä nähty, että nationalistisen taantumuksellsiton vahvin kannatus tulee usein suurimpien kaupunkien ulkopuolelta.

Ranska on tavallaan hyvin monosentrinen maa. Pariisin metropolialue on täysin ylivoimaisesti suurin kaupunkialue sekä talouudellisilla ja oikeastaan ihan kaikilla muillakin mittareilla merkitykseltään tärkein. Ja jos jonkin kaupungin, niin ehkä juuri Pariisin kohdalla voi myös sanoa, ettei sen intellektuelleilla ole ollut kosketusta todelliseen elämään. Toisaalta Ranska on kuitenkin verrattain monikeskuksinen maa siinä suhteessa, että tuollaisia useamman sadan tuhannen asukkaan kaupunkiseutuja on todella suuri määrä ripopeltuna tasaisesti ympäri maata. Nämä ovat suomalaisittain aika isoja kaupunkialueita, jotka pärjäävät vähintään kelvollisesti osana kansainvälistä taloutta. Tässä mielessä Pariisi vastaan provinssit vertailu on hieman liian epätarkka.

Economist kirjoittaakin, että Ranskassa on noin tusina suurehkoa kaupunkia: Lyon, Marseille, Toulouse, Lille, Bordeaux, Nantes, Nice, Strasbourg, Rennes, Grenoble, Rouen, Montpellier ja Toulon, joissa työpaikkojen määrä kasvoi vuosien 2006 ja 2011 välillä keskimäärin 5%, eikä näistä mikään ole aiemmissa vaaleissa tukenut vahvasti Le Peniä. Oletettavasti nämä tulevat Pariisin ohella olemaan Macronin vahvimpia tukialueita. Vastakkainasettelu Pariisi vastaan provinssit  on jossain asioissa mielekäs, mutta useissa asioissa, kuten näissä presidentinvaaleissa, ei kannata kiinnittää liikaa huomiota ääripäihin (Pariisi ja maaseutu), vaan maan suuriin ja keskisuuriin kaupunkeihin.

 

Ian Buruma Metropolin kuolemasta

Etsiskelin tänään tietoja Hollannin parlamenttivaaleihin liittyen, mutta kuten usein netissä surfaressa käy, päädyin erilaisten linkkien kautta hieman muiden aiheiden pariin. Kuuntelin hollanttlaislähtöisen kirjoittajan ja ajattelijan Ian Buruman lyhyen luennon aiheesta Death of metropolis. Buruma esitteli luennossaan mielenkiintoisen historiallisen katsauksen metropolien elämään ja asukkaisiin kohdistuvista epäluuloista.

Paljon olen tätä aihepiiriä omassa pienessä päässäni mietiskellyt monien ajankohtaisten uutisten ja niihin liittyvän keskutelun seurauksena, mutta oli  hauska saada aiheesta vähän pidempi historiallinen katsaus. Ulkopuolisilla on aina ollut epäilyksensä markkinapaikkana toiminutta kaupunkia kohtaan. Kapakoita, helppoa rahaa, huoria ja muita houkutuksia, joihin kaupunkiin muuttaneet rehdit maalaispojat lankeavat. Puhumattakaan nyt kaupungin naisten moraalisesta rappiosta. Juurevat maalaiset hylkäävät jumalan ja muuttuvat osaksi anonyymia massaa.

Metropoli on ollut paikka, jonne muiden tuotannosta elävät parasiitit keskittyvät. Euroopan historiassa tämä on tietysti usein liittynyt juutalaisiin, jotka nähtiin “epätuottajina”. Kielteinen suhtautuminen kauppiaisiin ja porvaristoon on tietysti tyypillistä äärivasemmistolle, mutta se ei ole millään muotoa vierasta nationalistiselle oikeistollekaan.

Sosiologi Werner Sombartin vuoden 1915 kirjan Händler und Helden (kauppiaat ja sankarit) nimi tavoittaa kaikessa yksinkertaisuudesaam jotain tästä ajatelusta. Saksalaisten sankarien sota kauppiaiden Englantia vastaan oli väistämätöntä. Jollain tavalla ilmeisin intellektuelli esimerkki tästä ajattelumallista on ehkä Schwarzwaldin mökkihöperö Martin Heidegger.

Pitäisi pyrkiä kohti jotain kaupallista kulttuuria suurempaa, joka löytyy kosmopoliittisten kaupunkien ulkopuolelta. Helsinki- ja kaupunkivastaisuuteen on Suomessa tietysti helppo törmätä, mutta vaikka meillä on omat kepulandian erityispiirteemme, niin suurkaupunkivastaisuus tuntuu olevan hyvinkin yleiseurooppalainen ja -maailmallinen ilmiö. Ilmiselviä esimerkkejä kaupunkivastaisuudesta ovat esim. Mao ja Pol Pot, mutta sitä on helppo bongata myös islamistien ajattelussa. Ei ole ihan sattumaa, että islamistinen terrorismi on kohdistunut Euroopan suuriin metropoleihin.