Vähän puhuttu väestötilasto Amerikasta

Vox.com kirjoitti pari päivää sitten mediassa yllättävän vähän huomiota saaneesta tilastosta, joka koski Yhdysvaltain väestön eliniänodotteen kehitystä. Eliniänodote laski viime vuonna ja se laski nyt jo toista vuotta putkeen. Kyseinen tilasto on saanut yllättävän vähän huomiota mediassa ottaen huomioon, että eliniänodote on ihan keskeisimpiä mittareita ihmisten hyvinvointia arvioitaessa eikä vastaavaa ole nähty Yhdysvalloissa vuosikymmeniin.

Edellinen kerta kun eliniänodote laski edes yhden vuoden ajan oli 1993 ja tuo johtui suurelta osin AIDS-kuolemien huipusta. Edellisen kerran eliniänodote laski kaksi vuotta putkeen yli 50 vuotta sitten 1960-luvun alussa. Yhdysvaltain eliniänodote on Länsi-Eurooppaan verrattuna hieman matalampi, mikä selittyy varmaankin köyhemmän väestönosan heikommalla terveydenhuollolla. Viime vuosien kehitystä selittää ilmeisesti kaikkein parhaiten käsiin räjähtänyt opiaatti- ja heroiiniepidemia, mutta ilmeisesti myös esimerkiksi alkoholiriippuvuuteen liittyvien kuolemien ja itsemurhien määrät ovat kasvaneet.

Trumpin töhöilyjen, riidanhaastamisen ja kulttuurisodan lietsonnan yksi pahimpia seurauksia kai on, ettei näihin ongelmiin oikeasti kiinnitetä huomiota. Tai jos aiheeseen joskus kiinnitetäänkin humiota, niin ratkaisuja ei ainakaan mietitä, vaan tyydytään sanomaan että tähänkin ovat syyllisiä globalistit, maahanmuuttajat, likaiset vähemmistöt, rannikoiden liberaalit sekä social justice warriorit.

 

Isäm maa

Laskeuduin eilen taas pitkästä aikaa Helsinki-Vantaalle ja tästä tulee pariin vuoteen pisin vierailuni Suomessa. Voi myös olla että ihan vakinainen paluu Suomeen saattaa muuttua ensi vuoden alkupuolella jopa ajankohtaiseksi, mutta pitää katso minkälaisen työtarjouksen sitä loppujen lopuksi saa.

Suomeen tullessa ja taksin paahtaessa kehäteitä ja Helsingin pääväyliä tulee aina fiilis, että onhan tämä Suomi varsinkin talviaikaan niin saatanan harmaa ja ankea paikka, mutta silti tuttu ja turvallinen kotimaa johon on kiintynyt. Tai kuten joku arkkitehti muistaakseni joskus totesi, kukaan ei ole vielä onnistunut suunnittelemaan niin surkeaa asuinaluetta, etteivätkö monet siellä kasvaneet kiintyisi siihen.

 

 

Enkä muuten vältämättä bashaisi kauheasti Suomea, mutta kylmyys ahdistaa ja tuo tietysti myös vaikeuttaa kovasti kaikenlaisen kaupunkikulttuurin syntyä. Ja kun tämä yhdistetään insinöörimäiseen 70-luvun betonibrutalismiin ja 90-luvun amerikkalaiseen esikaupunkiunelmaan, niin onhan Suomi ihan objektiivisesti katsottuna suht epäesteettinen perseenreikä. Mutta kotimaa on kuitenkin vähän kuin läheinen perheenjäsen, jota kohtan tuntee väistämättä lämpimiä tunteita tämän monista ongelmista huolimatta ja jota voi myös arvostella suorempaan kuin sellaisia ihmisiä, joita ei oikeasti tunne yhtä hyvin.

Ja joissain asioissa sitä kyllä aina tuntee itsensä suomalaiseksi. Pidän pakollista small talkkia lähinnä ahdistavana ja on oikein mukavaa, että asiakaspalvelija vain tervehtii eikä kysy mitä kuuluu. Suomessa sellainen väkinäinen hymistely ja ylipirtsakkuus ei ole ainakaan vielä ihan samalla tasolla kuin monissa muissa paikoissa. Täällä ei ihan yhtä usein toisten ihmisten kanssa puhuessa ajattele, että “perrrkele eikö nyt voitaisi mennä asiaan ja puhua ihan suoraan”.

 

Ksenija Sobtšak ja Venäjän presidentinvaalien ehdokkaat

Seuraavat Venäjän presidentinvaalit ensi keväänä eivät oletettavasti tuota suuria muutoksia. Putin voittaa vaalit luultavasti jo ensimmäisellä kierroksella, mutta vaalikamppailu ehkä kuitenkin kertoo jotain Venäjän nykytilanteesta ja  voi kylvää siemeniä tulevaisuutta varten.

Kuvahaun tulos haulle sobchak

Putinin ohella muita varmoja ehdokkaita vaaleissa ovat kaksi venäläisen politiikan veteraania: “suomensyöjä” Vladimir Zhirinovsky ja kommari Gennady Zyuganov, jotka ovat loppupeleissä  Putinille varsin mieleisiä ehdokkaita. Näiden ohella myös muut duumassa edustetut pienemmät puolueet saavat asettaa oman ehdokkansa, mutta kaikkien näiden tapauksessa ehdokas ei ole vielä selvillä. Sen sijaan näyttää varsin selvältä, että  jonkinlaista aitoa kannatusta keräävää sekä Putinia ja nykyhallinnon korruptiota arvostellutta Aleksei Navalnya ei päästetä ehdokkaaksi.

Viimeisen kuukauden aikana jonkinlaista mediahuomiota on kuitenkin kerännyt uransa tv:n viihdeohjelmien puolella uransa aloitaanut ja sittemmin nykyhallinnon vastaisiin protesteihin osallistunut Ksenija Sobtšak. Sobtšakin kohdalla epäilyksiä on kuitenkin herättänyt hänen sukutaustansa sillä Sobtšakin isä ehti aikoinaan tehdä intensiivisesti yhteistyötä Putinin kanss. Tämän seurauksena on puhuttu paljon siitä, onko Sobtšak aito vaihtoehto Venäjän nykyhallinnolle vai jälleen vain käytännössä Putinille myötämielinen puudeli, joka ei todellisuudessa edes yritä haastaa nykyhallintoa.

Kuuntelin pari päivää sitten julkaistun BBC:n hard talk-keskustelun, jossa Ksenija Sobtšak oli Stephen Sackurin grillattavana. Oma johtopäätökseni ihan puhtaasti tämän perusteella on, että Sobtšakilla saattaisi oikeasti olla halua muuttaa Venäjän menoa, eikä hän ehkä näytä puhtaalta Putinin puudelilta. Tai sitten Putin ja Venäjä ovat edelleen kehittäneet propagadaansa ja onnistuneet lisäämän varsin uskottavan oloisen hahmon osaksi valeoppositiotaan.

Alkoholia kotiinkuljetuksella

Vuosia Suomen ulkopuolella asuneena olen jo aikalailla tottunut rennompaan alkoholikulttuurin ja -lainsäädäntöön. Viinit ja viinat ruokakaupassa ovat täysin normaali ja arkinen asia. On kuitenkin joitain asioita, joissa sisäinen sääntösuomalaiseni herää ja kysyy, että hetkinen, onkohan tämä nyt ihan ok?

Kävin kotimatkalla ostamassa läheisestä alkoholiin erikoistuneesta liikkeestä pari vähän parempaa olutta. Olen käynyt tuossa kaupassa jo aikas monia kertoja, mutta nyt vasta kiinnitin huomiota seinällä olleeseen mainokseen kotiinkuljetuksesta. Olen käyttänyt Deliveroota muutaman kerran, mutta nyt enpä tiennyt että myös alkoholin tilaaminen kotiovella onnistuisi Deliveroon kautta. Deliveroo on näköjään jo reilun vuoden tarjonnut mahdollisuutta tilata tietyistä viinakaupoista juomia myös kotiovelle. En vastusta tällaisen palvelun olemassaoloa, mutta kyllä silti tuntuu jotenkin sopimattomalta.

Kuvahaun tulos haulle deliveroo alcohol

Pillbillies – Heroiini toimii kaikkialla

Viimeisen parin vuoden ajan uutisissa on pyörinyt äärimmäisen synkkä, mutta perverssillä tavalla mielenkiintoinen tarina heroiini- ja opiaattipohjaisten kuolemien räjähdysmäisestä kasvusta Yhdysvalloissa. Trendi on jatkunut pitkään ja sen syntyä on pedattu jo 80-luvun lopulta lähtien kun lääkäripiireissä valtasi alaa ajatus, ettei kivunlievitykseen määrätyillä opiaattipohjaisilla lääkkeillä ole kauhean merkittäviä haittavaikutuksia. Homma lähti kuitenkin isosti liikkelle ysärin loppupuolella mm. notoriöösin Oxycontinin vallattua markkinoita.  Olen kirjoitellut vähän tästä aiemminkin ja aihepiiristä kiinnostuneille  suosittelen totisesti Sam Quinonesin kirjaa Dreamland.

 

Kuvahaun tulos haulle opioid deaths

Trump: ”They said the biggest single problem they have up here is heroin,” “And I said, ‘How does heroin work with these beautiful lakes and trees?’ … It doesn’t.

John Oliver: “Yeah, it does, though,”  “It does. Heroin works basically everywhere because it’s heroin, not a cell phone. Heroin has full coverage.”

Jos tämänkin aiheen haluaa sitoa Trumpiin, niin tietyllä tavalla se, että monien Amerikan pikkupaikkakuntien pääraitit ovat tällä vuosikymmenellä täyttyneet heroinistizombeista, on varmasti ollut monille myös symbolisesti merkittävä kuvaus Amerikan rappiosta. Esimerkiksi Bill Maher hassutteli tammikuussa Trumpin virkaanastujaisten aikoihin punaniskapilleripäistä ja siitä, kuinka Trumpin kannatuksessa oli aika vahvoja maantieteellisiä korrelaatioita kasvaneiden heroiinikuolemien kanssa.

Vuosituhannen vaihteesta lähtien aiemmasta poikkeavat ihmisryhmät alkoivat koukuttua aivan uudessa mittakaavassa opiaattipohjaisiin lääkkeisiin ja näistä monet siirtyivät myöhemmin heroiinin käyttäjiksi. Kun lääkekoukussa olleiden ihmisten määrä kasvoi, näkivät huumediilerit tässä uuden markkinaron heroiinille. Ja kun kevyesti opiaattipohjaisia lääkkeitä määränneitä lääkäreitä alettiin pistää (syystäkin) telkien taakse ja heppoisin perustein pillereitä määränneet vastaanotot suljetiin, päätyivät vielä useammat jo koukussa olleet ihmiset heroiinin käyttäjiksi.



Esimerkiksi Voxin Weeds podcastin viimeisimmässä jaksossa kuitenkin spekuloitiin, että nyt aletaan valitettavasti olla ehkä pisteessä, jossa kasvaneen heroiinin tarjonnan seurauksena aiempaa useampi ihminen päätyy suoraan heroiinin käyttäjäksi ilman, että he olisivat aiemmin käyttäneet opiaattipohjaisia lääkkeitä. Tätä kuitenkin ujostellaan sanoa.

Opiaattikriisin pieni positiivinen seuraus on ollut, että kun ihmiset ovat koukuttuneet laillisten pillereiden kautta, on addioktiota katsottu ymmärtäväisemmin ja tämän seurauksena on ylipäätään aiempaa enemmän yritetty ratkaista huumeongelmaa eikä vain moralistisesti rangaista käyttäjiä. Osittain tämä on johtunut siitä, että republikaanit ja punaniskajuntit eivät ole enää kyenneet samalla tavalla näkemään huumeriippuvuutta vain kaupunkien likaisten vähemmistöjen moraalisen rappion merkkinä.

Kuvahaun tulos haulle opioids maps

Toisin kuin aiemmat huume-epidemiat, on 2000-luvun heroiiniepidemia iskenyt erityisesti Amerikan valkoiseen väestönosaan. On liioiteltua sanoa, että kyse olisi syrjäseutujen ongelmasta, sillä se näkyy ympäri Yhdysvaltoja, mutta toisin kuin aiemmin, nyt heroiiniin kuolee ihmisiä myös syrjäseutujen pikkukaupungeissa ja monet rankimmin kärsineet alueet ovat syrjästeutujen pikkukaupunkeja kuten opiaattiepidemian epicenter West Virginian, Etelä-Ohion ja Länsi-Kentuckyn alueella.

Se mitä olen itse ymmärtänyt, on Amerikan opiaatti- ja heroiiniepidemia jossain määrin uniikin tapaus, joka selittyy sillä, että voimakkaita kipulääkkeitä sekä markkinoitiin että määrättiin pitkään ilman riittävää valvontaa. Olen kuitenkin miettinyt, että voisiko muuallakin länsimaissa ja myös Suomessa tapahtua tulevaisuudessa jotain vastaavaa. Kovat huumeet leviäsivät uudessa mittakaavassa maan syrjäisempien osien pikkupaikkakunnille. Samalla kun suuremmat kaupungit nousevat entistä selvemmin taloudellisesti elivoimaisimmiksi alueiksi, siiryvätkö  aiemmin tyypillisesti suurkaupunkeihin liitetyt ongelmat, kuten huumeongelmat entistä enemmän syrjäseuduille?

Mennään Natoon! RKP:n ja Torvaldsin presidentinvaalistrategia

Ainoa syy RKP:lle lähteä mukaan presidentinvaaleihin on pitää huolta, että vaalidebateissa puhutaan sille tärkeistä asioista. RKP:n presidentinvaaliehdokas Nils Torvaldsilla ei tietenkään ole pienintäkään mahdollisuutta presidentiksi ja toiselle kierrokselle pääseminen vaatisi todella massiivista äänten jakautumista.

Eilen Torvalds kuitenkin ilmoitti kannattavansa liittymistä Natoon. Sanoisin että strategisesti aika hyvä veto. Suomessa on kuitenkin merkittävä määrä ihmisiä, jotka kannattavat liittymistä Natoon ja kun Niinistö eikä kukaan mukaan ehdokas suostu ottamaan selkeän Nato-myönteistä kantaa, on tuossa ihan hyvä rako RKP:n presidenttiehdokkaalle erottua muista ja ehkä napata muutama ääni varsinaisten RKP:n kannattajien ulkopuolelta ja tätä kautta saada huomiota myös RKP:n tärkemmille ajatuksille. Tämä on sellainen strategia, jolla Torvalds saatta pystyä jättämään jokusen ehdokkaan taakseen.

En edelleenkään näe, että Nils Torvaldsilla olisi juuri mitään mahdollisuutta mennä toiselle kierrokselle, mutta avoimen NATO-myönteisellä linjalla nakerretaan taas ehkä pikkuriikkisen Niinistön kannatusta yhdestä kulmasta. Ottaen huomioon minkä muiden aiheiden ympärillä presidentinvaalidebatit saattaisivat pyöriä, ei Nato ja kaikki siihen liittyvät aiheet ole ollenkaan huonoimmasta päästä.

Image result for NATO

Asekeskustelun matuanalogia ja muuta Las Vegas-metaa

Päivä Las Vegasin ammuskelun jälkeen totesin kokevani lievää vihaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka veriteon tai julkkiskuoleman yhteydessä luovat sekä levittävät netissä erilaisia salaliittoteorioita. Wired julkaisi pari päivää sitten tuosta aiheesta ihan mielenkiintoisen jutun. Välittömästi ammuskelun tapahduttua ja nyt sen jälkeisinä päivinä on käyty muitakin (ehkä aika yllätyksettömiä) keskusteluja tapahtumien ympärillä. Muutama metatason pointti näistä.

Yksi keskustelu on liittynyt siihen, miksei tekoa ole kutsuttu terrorismiksi ja minkälainen white privilege on se, että tulee leimatuksi vain hulluksi eikä terroristiksi. Sellaisenaan nuo ovat vähän epäolennaisia pointteja Pidän tällä hetkellä tiedossa olevan informaation perusteella oikeana, ettei Vegasin ampujaa kutsuta terroristiksi. Jotta tekoa voisi kutsua terrorismiksi, pitäisi sen taustalla olla jonkinlainen yhteiskunta/poliittis/uskonnollinen ajatusrakennelma, jota pyritään ajamaan. On siis mielestäni virheellistä pitää tätä tekoa terrorismina.

Siitä mitä kaikkea kannattaa kutsua terrorismiksi, on kuitenkin ihan hyvä puhua. Samoin siitä mitä kaikkia tekijöitä terrori-iskujen ja veritekojen taustalla on. VLHM:n kohdalla tunnutaan ajattelevan aika automaattisesti, että kyse hullusta kun taas islamistisen terrorismin kohdalla mielentila ei juurikaan herätä keskustelua, vaan islam on tyhjentävä vastaus. Jos päässä heittää ja halua pistää paikat palamaan, niin islamin reunoilta löytyy tähän erityisen hyviä innoittajia, mutta näen että varsinkin näiden vähemmän organisoitujen terroritekojen tekijöillä ja länsimaisilla ammuskelijoilla on aika paljon yhteistä. Se että ISIS ilmeisesti edelleen haluaa ottaa kunnian Las Vegasin ammuskelusta, kavaltaa minusta myös jotain jostain.

Toinen olennainen keskustelulinja on liittynyt aseisiin. Amerikan asekulttuuri on omasta peruseurooppalaisestä näkökulmastani melkoisen perverssi. En ylipäätään näe, miksi tehokkaaseen toisten ihmisten tappamiseen suunniteltuja välineitä tulisi olla siviiliväestön hallussa muuten kuin tiukasti rajattuun metsästyskäyttöön. Ampuma-aseiden käyttötarkoitus yhdistettynä tuhovoimaan on asia, jonka takia en oikein kykene ymmärtämään “filosofisella tai poliittisella tasolla” aseiden omistamista minkäänlaisena siviileille kuuluvana vapautena.

Kun käytännön tasolla siviileillä on tällä hetkellä valtaisat asearsenaalit käytössään, joudutaan asiaa ajattelemaan vähän eri kantilta, enkä pidä kovin realistisena mitään kuvioita, jossa aseiden määrää pystyttäisiin millään lailla nopealla aikataululla vähentämään dramaattisesti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kannattaisi pyrkiä tiukempaan asekonttrolliin sekä vähentämään kierrossa olevien aseiden määrää. Vuosikymmenien aikajänteellä tällä alkaisi olla vaikutusta.

Terrori-iskujen yhteydessä monet yleensä huomauttavat perustellusti, että terrori-iskuissa kuolevien ja loukkaantuneiden määrä on suhteellisen pieni moniin muihin asioihin verrattuna ja ei pidä antaa pelolle valtaa. Erilaiset nationalistisen taantumukselliston nettitrollit vetävät tällaisista kommenteista yleensä totaalisesti herneen nenään. Uhrien määrä on kuitenkin perusteltua suhteuttaa muihin asiohin ja miettiä, kuinka paljon käsissä olevan ongelman ratkaisuun kannattaa käyttää resursseja. Tässä suhteessa jonkinlainen NRA-henkinen kommentti siitä, että aseella tehdyt massamurhat ovat vain hyvin pieni osa kaikista kuolemista, on jossain määrin relevantti pointti. Aselainsäädännön miettiminen pelkästään suurten massa-ampumisten näkökulmasta ei ole fiksuin mahdollinen tulokulma.

Esimerkiksi Ezra Klein totesi VOX:n podcastissa äskettäin, että massa-ampumiset eivät ole Amerikan aseongelman tärkein juttu, mutta niiden myötä yleisön huomio kiinnityy aiheeseen ja olisi typerää olla käymättä asekeskustelua nyt kun aihe on ihmisten mielissä. Olen taipuvainen samalle kannalle, mutta tämä muistuttaa vähemmän vastenmielisessä muodossa nationalistisen taantumukselliston ilakointia maahanmuuttajien tekemillä rikoksilla. Mutta voi olla, että strategisesti kannattaisi ottaa mallia juuri maahanmuuttoaiheista spämmääviltä ihmisiltä. Kerätä uutisvirrassta jokainen ampumakuolema ja retostella sillä mahdollisimman tunteisiin vetoavalla tavalla. Maahanmuuttoon, “monikulttuurisuuteen” ja nykyään myös feminismiin liittyviä uutisia spämmäävää öyhötysekosysteemi toimii kuitenkin aika tehokkaasti.

Itselleni uusi asekuolemiin liittyvä tieto ja oivallus oli tällä viikolla, että aseiden omistus myös lisää itsemurhakuolemia. Kyse ei tietysti ole siitä, että ampuma-aseen omistajat päättäisivät aseen omistamisen takia itsetuhoisiin ajatuksiin, vaan siitä että monet itsemurhan yrittäjät eivät onnistu riistämään henkeä itseltään vaan jäävät henkiin. Ampuaseet ovat kuitekin hyvin tehokkaita tappamisvälineitä, myös itsemurhien kohdalla.

 

 

Päästäänkö Kepusta joskus eroon? Puoluegallup 2017 lokakuu

Puoluekannatusarviot

Yle julkaisi näköjään tänään taas uuden puoluegallupin. Huomiota herätti tietysti  SDP:n kannatuksen selkeä kasvu ja kokoomuksen entistä kirkkaampi ykköspaikka. Vihreiden kannatuksen kasvu on ollut tänä vuonna niin rajua, että sen taittuminen ei ole ehkä kovin yllättävää. Vihreiden ei varmaan kannatta huoluestua gallupeista ainakaan ennen kuin kannatuslukemat ovat lähempänä 10:tä kuin 15:ta prosenttia. Innokkaiden persukannattajien haaveet pikaisesta paluusta pitkälti päälle 10 prosentin puolueeksi ottivat myös hieman takapakkia.

Jollain tavalla mietin kuitenkin tällä hetkellä eniten Kepun tilannetta. Pääministeripuolueena sen kannatus on sulanut rajusti, mikä ei ole kauhean yllättävää, kyse on tavallaan hyvin tyypillisestä kannatuksen menetyksestä, jota hallitusvastuu ja pääministeripuolueen asema helposti aiheuttaa.

Toisaalta Kepun kohdalla mietin myös pidempää aikaväliä ja sitä, kuinka pitkään maaseuturomantiikalle politiikkansa perustuva puolue voi säilyä merkittävänä tekijänä Suomen politiikassa. Oman ymmärrykseni mukaan juuri missään muualla Euroopassa ei ole millään tavalla merkittävää puoluetta, jonka idelogian ydin olisi Kepun tavoin maaseuturomantiikassa. Ruotsista löytyy aika hyvin Suomen kepua vastaava keskustapuolue, mutta sen kannatus ei ole vuosikymmeniin noussut edes päälle 10 prosentin. Muuten on aika hiljaista. Kuvaava ja hilariöösi detalji onkin, että europarlamenttissa kepu on osa liberaalidemokraattisen puolueen ryhmää.

Kun Kepun kannatus oli kuusi vuotta sitten vielä pari prosenttiyksikköä nykyistäkin alhaisemmalla tasolla ja vaalirahaskandaali sekä persujen nousu olivat vaikuttaneet todella paljon sen kannatukseen, ajattelin että tästä voisi lähteä Kepun ansaittu luisu kohti pienpuoluetta, mutta eipä näin sitten tapahtunut. Jotenkin sitä kuvittelisi enemmän tai vähemmän väistämätön urbanisaatio sataisi vähän pidemmällä aikavälillä Kepun laarista sivuun. En ole turhan toiveikas, mutta mietin että voiko härskille aluepolitiikalle toimintansa perustuva puolue oikeasti säilyttää loputtomasti asemansa yhtenä Suomen suurimmista puolueista.

Pekka Haavisto 2018 – Homon hillitty charmi

Pekka Haavisto avasi presidentinvaalikampanjansa virallisesti toissapäivänä. Itse seurailen ihan aktiivisesti politiikkaa ja joltain osin kuplani menee jopa päällekkäin Haaviston tukijengin kanssa, mutta Haaviston presidentinvaalikampanjan avaus meni minulta ohi. Ehkä tästä voi päätellä, että Haaviston kamppanja-avaus ei kerännyt ihan valtaisaa huomiota osakseen.

Monet ovat spekuloineet että Haavisto-hypen huippu oli kuusi vuotta sitten ja näissä vaaleissa Haavistolla on vaikeampaa. Itse olen ollut vähän eri kannalla. Sexy-Peksi on tällä kertaa jo kampanjan alkumetreillä koko Suomen tuntema hahmo ja vihreän puolueen viimeaikainen menestys satanee myös jossain määrin Haaviston laariin.

Jollain tavalla vertaisin tilannetta jopa Niinistöön 2006 ja 2012. En siis usko, että Haavisto nousisi presidentiksi asti, mutta aiemmissa vaaleissa tehdyn pohjatyön myötä nyt voisi olla mahdollisuudet kerätä vielä edellisiä vaaleja suurempi äänipotti. Haaviston kampanja on kuitenkin lähtenyt liikkelle  aika rauhallisesti. En tiedä mutta tulee fiilis, että kampanjan taustalla on aidosti aika vahva usko Haaviston vetovoimaan

Kuvahaun tulos haulle pekka Haavisto 2018

Haavisto oli jo edellisissä vaaleissa sovitteleva ja esiintymisensä puolesta jopa jollain tapaa harmaa ehdokas, joka kuitenkin villitsi valtaisasti hänen ympärillään pyörinyttä punavihreää jengiä, jonka meno taas ehkä jopa hieman hankaloitti kannatuspohjan laajentamista.

Nyt nopealla Haaviston kampanjasivuston selailulla näyttää, että mennään entistäkin varmistelevammalla linjalla. Vihreää väriä ei löydy, vaan ylläolevan kuvan puvun tapaan värimaailma on tumman sininen. Yleisfiilis on jotenkin todella pikkuporvarillinen. Eikä siinä, mutta kampanjalogoksi valittu leijonatöherrys on kyllä aika helvetin ruma ja mauton.

Haaviston presidentinvaalistrategia näyttää tällä hetkellä siltä, että  suurta osaa “vihervasemmiston” äänistä pidetään selviönä  ja lähdetään sitten kalastelemaan rohkeasti porvarisemmille vesille. Ei välttämättä huonompi strategia ja muistuttaa vähän Touko Aallon menoa. Mutta ihan hauska nähdä kuinka latteana keskitien ehdokkana Haavisto sitten loppujen lopuksi esiintyy ja minkälaiseksi tukijengin sirkus hänen ympärillään talven aikana muodostuu.