Chi-sarja – Tarinoita mustan Chicagon tappotantereelta

Viimeisten vuosien aikana Chicago on ollut uutisissa suurelta hyvin negatiivisissa yhteyksissä. Murhatilastoja katsottaessa Chicago on ollut Amerikan suurkaupunkien mittelössä paalupaikalla.

Chicago on ehkä jonkinlaisessa tarkastelussa kuitenkin Amerikan aito kakkoskaupunki. Tai esim. New Yorkin kuplasta tuleva Fran Lebowitz kommentoi Bill Maherin ohjelmassa viime vuonna, että hän pitää Chicagoa New Yorkin jälkeen Amerikan aidoimpana urbaanina keskuksena.

 

Kuvahaun tulos haulle chi serie

 

Ottaen huomioon Amerikan eurooppalaisittain korkeat murhaluvut ja sen, että segregoituneessa Chicagossakin murhat keskittyvät hyvin selkeästi tietyille alueille, on ehkä ihan perusteltua kutsua Showtimen Chi-sarjan kuvaamaa Etelä-Chicagoa aikamoiseksi tappotantereeksi. Sitähän se tilastoja katsoessa on ja Trumpin tavallaan rajut kommentit Chicagosta ovat miehen omilla mittareilla ihan sieltä perustelluimmasta ja vähiten hyberbolisesta päästä.

Kenenkään kaikesta tästä edes jollain tasolla tietoisen on varmaan vaikea katsoa Lena Waithen uutta Chi-sarjaa miettimättä näitä asioita. Waithe itse on kommentoinut asiaa esim. seuraavasti.

I wanted to humanize them and show that their lives are valid. Not bad. Not perfect. Just accurate.

“It’s not, ‘Let’s show black people in Chicago in a positive light,’” Lena Waithe told Entertainment Weekly about her new Showtime drama The Chi. “I want to show people in a human light.”

Itse olisin taipuvainen  kommentoimaan Chi:tä samalla tavalla. Waithe sai ihan ansaitusti viime vuonna Prime Time Emmyn Master of Nonen  kauniista Thanksgiving-jaksosta ja myös Chi-sarjassa on jotain samaa kaunista inhimillisyyttä.

Chi:ssä taustalla tuntuu olevan aika vahva perusymmärrrys Amerikan rakenteellisista ongelmista, mutta fokus on tavallisten ihmisten tavallaan aika tavallisessa elämässä. Chi ei kuvaa niinkään Chicagon pahnanpohjimmaisia, vaan suht normaaleja (jopa alemman keskiluokan) mustia, joiden elämää ammuskelut väistämättä jollain tavalla koskettavat. Hyvin rakennekeskeisen Wiren sekä nihilistisen ja mustan huumorin ryydittämän Atlantan ohella tämä on varmaankin 2000-luvun tv:n paras sukellus mustaan Amerikkaan.

Chi onnistuu tasapainottelemaan aika kivasti synkkien tosiasioiden ja jollain lailla peruspositiivisen elämäasenteen välillä. Jos etsit katsottavaa, niin Chi on ehkä katsastamisen arvoinen.

 

 

Kaupunkisuunnittelu, kuntavaalit ja kupla

Arkkitehti ja yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintie on pitänyt mielenkiintoista Mahdolliset kaupungit-blogia, jossa käsitellään kaupunkisuunitteluun liittyviä kysymyksiä asiantuntevasta mutta myös varsin filosofisesta näkökulmasta. Lapintie on blogissaan dekonstruktoinut nykyistä Uuden uljaan urbanismin diskurssia. Hän onkin esitännyt parasta näkemääni kritiikkiä Helsingin nykyistä yleiskaavaprosessia kohtaan. Pääosin yleiskaavaa kritisoivat kirjoitukset ovat todella väsynyttä kitinää pyhän peltilehmän palvojilta tai  jokaista jakojäännöspusikkoaan viimeiseen asti suojelevilta kaupunginosaaktiiveilta.

Itse olen siis seurannut kaupunkisuunnitteluun liittyvää keskustelua ja tämän takia hieman ihmettelin kun Lapintie näytää kirjoittaneen hiljaittain siitä, että kaavoituskysymykset ovat jääneet vaaleissa hänen mielestään paitsioon. Mutta ehkä se sitten pitää paikkansa, että oman kuplani ulkopuolella on meuhkattu vain sinänsä äärimmäisen tärkeästä sotesta väsymykseen asti  ja näkökulma kiinteistökunnasta on ja näkynyt vähemmän.

Se mitä olen Helsingin vaalitaistoa seurannut, niin kyllähän suurimmat puolueet ovat puhuneet aika paljonkin kaupinkisuunnittelusta. Vihreille aihe on tärkeä ja kokoomuksen pormestariehdokas Jan Vapaavuori on lohkaissut osuvasti että “Kaupungistuminen ei ole tykkäämiskysymys! Osmo Soininvaara ja Mikko Särelä julkaisivat hiljattain mielenkiintoisen kirjasen Helsingin kaupunkisuunnittelusta, jonka asiattomat katsastajat myös arvioivat. En ole ihan samanlainen markkinafundamenstalisti kuin asiattoman kirjoittajat, mutta kirjoituksessa nostetaan minusta esiin yksi erityisen hyvä näkökulma Soininvaaran ja Särelän ajatteluun liittyen

“Soininvaaran ja Särelän ajaman politiikan ongelmaksi voi muodostua se, että se hyödyttää kenties kaikkein eniten muita kuin helsinkiläisiä. Uusista asunnoista hyötyvät etenkin ne ihmiset, jotka eivät vielä asu Helsingissä, eivätkä siten voi äänestää Soininvaaraa tai Särelää. Siksi onkin niin tärkeää, että joku jaksaa ajaa tällaista politiikka, vaikka on epävarmaa, näkyykö se omassa äänimäärässä.”

Sitä  toivoisi että kaupunkisuunnitteluun ja kaavoitukseen liittyvät kysymykset olisivat Helsingin ohella esillä ainakin muissa suuremmissa kaupungeissa. Saa nähdä missä määrin soteuudistus ja maakuntahallinto johtavat tulevasaisuudessa siihen että nimenomaan kaupunkisuunnittelu ja kaavoitus painottuvat kunnanvaltuustoissa.