Netin hämäristä nurkista ja härskeistä huijauksista

Aika paljon tulee kuunneltua erilaisia podcasteja, mutta nyt täytyy erikseen kehua Reply All podcastin uusinta jaksoa. Toimittajat Alex Goldman ja PJ Vogel ovat nyt ehtineet tehdä Reply All-podcastiaan jo päälle 100 jaksoa ja esitelleet noissa monenlaisia netin hämäriä peränurkkia. Joissain jaksoissa taustoitetaan meemejä ja muita netin hassuja ilmiöitä. Viime syksynä sankarimme esimerkiksi tavasivat auki Pepe the Frog-meemin sekä Pizzagaten. Noiden ohella ohjelmassa on kuitenkin esitelty muodoltaan kepeällä ja humoristisella tavalla erilaisia härskejä nettihuijauksia.

Uusimassa jaksossa Alex Goldman sai erikoisen viestin puhelimeensa, lähti selvittämään mistä on kyse ja päätyi kuukausia kestäneeseen viestittelyyn Intiassa hämärää call centeriä ja nettibisnestä pyörittäneen jannun kanssa. Suosittelen kuuntelemaan.

Uusin Jakso #102 Long Distance

Muita mieleen jääneitä jaksoja

#77 The Grand Tapestry Of Pepe

#78 Very Quickly to the Drill (lukkoseppähuijaus)

#83 Voyage Into Pizzagate

 

 

2,4 miljardin sakot Googlelle – Brysselin byroktaatit vauhdissa

Helsingin hillittömän Suomi Ensin-töhöilyn ohella minulle viikon mielenkiintoisin tapahtuma oli EU-komission lopultakin Googlelle iskemä 2,4 miljardin euron sakko. Brysellin byrokraatit ovat käärineet hihat ja varsinkin tanskalainen kilpailukomissaaari Margrethe Vestager on lähtenyt rohkeasti teknologiajättien kimppuun. Vestager on muutenkin varsin mainio hahmo ja Wired on jo aiemmin nimennyt hänet Euroopan vaikutusvaltaisimmaksi teknlogia-alan henkilöksi. Yleisesti ottaen EU on lähtenyt sääntelemään Yhdysvaltoja tiukemmin teknologia-alaa ja näillä päätöksillä voi olla aika merkittäviäkin vaikutuksia tulevaan kehitykseen.

Sakon perusteena oli markkina-aseman väärinkäyttö ja se että Google oli ohjannut hakijoita omaan palveluunsa muiden netin vertailusivustojen kustannuksella. Päätöksen tärkein seuraus ei edes Googlea katsottaessa ole miljardiluokan sakko, huono julkisuus tai välttämättä edes Google shoppingiin tehtävät muutokset, vaan se että Googlen hakutulokset ovat nyt jollain tasolla sääntelyn alla. EU:ta voi perustellusti kritisoida monista asioista, mutta minusta näyttää selvältä, että Googlen, Facebookin ja Amazonin kaltaisia toimijoita täytyy valvoa ja säädellä. Tämä täytyy myös tehdä kansallisvaltioita korkeammalla tasolla ja tämänkaltaiset asiat niitä, joissa EU:lle on paikkansa.

Kuvahaun tulos haulle economist new oil

Terrorismi ja teknologiajättien vastuu

Kuten monessa muussakin asiassa nykyään, myös terrorismin vastaisessa taistelussa voisi olla syytä kiinnittää enemmän huomiota aikamme teknlogiajätteihin ja niiden vastuuseen. Paljon on ollut puhetta siitä, kuinka poliisilla ja erilaisilla viranomaisilla pitäisi olla välineet taistella terroristeja vastaan, mutta jossain piireissä on pikkuhiljaa alettu puhua siitä, kuinka teknologiajätit päästävät liian helposti terroristien väkivaltaista propagandaa läpi ja luovat näille mahdollisuuden rekrytointiin ja keskinäiseen kommunikaatioon.

Eräältä suosikkiajattelijaltani Evgeny Morozvilta on jo pitkään kuultu mielenkiintoisia puheenvuoroja teknologiajättien moraalisesti vastuusta, mutta nyt tätä aihepiiriä käsiteltiin myös uusimassa Economistissa. Ja tinkimättömänä markkinatalouden kannattajana Economist luonollisesti muistuttaa sääntelyn ongelmista, mutta kuitenkin toteaa, ettei kaikkea nettijättien toiminnan valvontaa ja säätelyä voi vastustaa kaltevan pinnan argumentaatioilla.

In the past, internet firms have tended to “build it first, figure out the rules later”. However, the arguments about terrorism and extremist content are a stark reminder that the lawless, freewheeling era of the early internet is over. Technology firms may find that difficult to accept. But accept it they must, as part of the responsibility that comes with their new-found power and as part of the price of their success.

 

 

Vaalit Euroopassa 2017 – Trendejä ja tulkintaa

Kirjoittelin vuoden vaihteessa lyhyen tekstin Euroopan 2017 vaalivuodesta. Tänään tietysti pidetään Ranskan presidentinvaalien toinen kierros ja kuten kirjoitin alkuvuodesta, Ranskan vaaleilla on potentiaalisesti kaikkein dramaattisin vaikutus koko Euroopan tulevaisuuteen. Olen tästä edelleen samaa mieltä ja Emmanuel Macronin  valinta on ainakin jossain määrin merkittävä stoppi nationalistisen taantumukselliston nousulle. Macronin voitto on monella tapaa erittäin positiivinen asia. Hänellä voisi olla halua ja kykyä laittaa Ranskan talous kuntoon, mutta voi  olla ettei Macron saa fragmentoituneessa ja riitaisassa Ranskassa reformejaan läpi.

Theressa Mayn päätös järjestää ennenaikaiset parlamenttivaalit Britanniaan myös toi entisestään lisää tapahtumia Euroopan hulluun 2017 vaalivuoteen. Yritän nyt kuitenkin vetää vuoden  vaaleista (Ranska, Hollanti, Suomi, Iso-Britannia ja Saksa) jonkinlaista kevyttä välisynteesiä järjeselläkseni hieman omia ajatuksiani.

Voimannuuttava netti –> Netin pimeät puolet

Viimeistään tämän vuosikymmenen alusta lähtien kaikkien vaalien yhteydessä on puhuttu , kuinka nämä ovat nyt ensimmäiset aidot somevaalit. Vuonna 2017 some ja netti ovat kuitenkin siinä määrin vakiintuneet ilmaksi, jota hengitämme, että niiden vaikutus on kiistatta todella suuri, vaikka tätäkin voidaan liioitella. Ehkä suurin muutos on kuitenkin tapahtunut siinä, että Facebookin ja Twitterin lietsoman arabikevään jälkeen some ja netti ovat muuttuneet yhä pelottavammiksi politiikan teon välineiksi.

Aiemmassa tämän viikon postauksessani mainitsemani Yevgeny Morozovin vuonna 2011 julkaiseman kirjan The Net Delusion: The Dark Side of Internet Freedom ajatukset ovat tulleet totisesti valtavirtaan. Netti ei todellakaan ole pelkästään vapauttava ja ruohonjuuritason liberaaleja aktivisteja voimauttava väline, vaan se on oiva väline myös diktaattoreille sekä auktoritäärislle ja länsimaisen demokratian vastaisille toimijoille.

Fake news on noussut yhdeksi vuoden 2017 käytetyimmäksi sanaksi. Amerikan vaalien jälkeen pelättiin, että erilaiset valeuutiset ovat sabotoimassa myös Euroopan vuoden 2017 vaaleja, mutta ainakin oman seurantani perusteella nationalistista taantumuksellistoa tukeva paskaspämmi ei ole uponnut aivan yhtä hyvin kuin Amerikassa. Ehkä Amerikan tapahtumista on opittu hieman. Toki saa nähdä miten paljon toissapäivänä tehdyllä Macronin mustamaalausyrityksellä on vielä vaikutusta. Se ei todellakaan nosta Le Peniä presidentiksi, mutta saattaa pikkuisen laskea Macronin ääniosuutta ja heikentää hänen liikkeensä mahdollisuuksia kesäkuun parlamenttivaaleissa.

Valeuutisten ja tietomurtojen lisäksi nettiin ja someen liittyy kuitenkin myös muita ilmiöitä, joita ei vielä hahmoteta kunnolla. Esimerkiksi mystisestä Cambridge Analyticasta on kirjoitettu paljon, mutta tuntuu että olemme edelleen hieman epämääräisten tietojen varassa. Samoin on vaikea sanoa kuinka paljon erilaiset netin kuplat, kaikukammiot ja sosiaalisen median algoritmit ovat vahvistaneet kahtiajakoja.

Oma mututuntumani on se, että politiikan yhteyttä someen, valeuutisiin, algoritmeihin, kaikukammioihin, big dataan, digimarkkinointiin ja nettipropagandaan ei ymmärretä vielä riittävän hyvin. Jotkin aihepiirin todelliset asiantuntijat osaavat kuitenkin hyödyntää näitä välineitä ja pystyvät varmasti vaikuttamaan vaaleihin, joissa erot ovat melko pieniä. Meillä saattaa kuitenkin olla tällä hetkellä taipumus paisutella tätä asiaa hieman liikaa ja ihmisaivoille tyyppiliseen tapaan ajatella, että asioissa, joita emme ymmärrä kovin hyvin, on takana kaikkea koordinoivia taustapiruja, vaikka tosiassa kyseessä on paljon kaoottisempi prosessi.

Jos muuten politiikan ja teknologian suhde kiinnostaa, suosittelen seuramaan äskettäin Wired UK:n starttaamaa UpVote-podcastia.

 

Taisteluvoittoja nationalistista taantumuksellistoa vastaan

Trumpin ja Brexitin jälkeen rakennettiin narratiivia, että nationalistinen taantumuksellisto tulee  väistämättä nousemaan vuoden 2017 vaaleissa valtaan ympäri Eurooppaa. Nationalistisen taantumukselliston edustamat liikkeet ovat hieman nostaneet kannatustaan Hollannin ja Ranskan vaaleissa, mutta niiden suosio on kuitenkin jäänyt heikommaksi kun mitä monissa vuodenvaihteen spekulaatioissa ajateltiin. Saksan vaaleihin on vielä aikaa, mutta AFD:n kannatus on laskenut gallupeissa koko tämän vuoden. Myös Britanniassa UKIP:n asema on heikentynyt onnistuneen Brexit-voiton myötä. Liberaali demokratia on kiistatta siis ottanut pieniä taisteluvoittoja nationalistista taantumuksellistoa vastaan.

Erityisesti Suomessa tilanne on mielenkiintoinen. Perussuomalaisten vaalitulos oli surkea. Toisaalta puolue tulee jokatapuksessa siirtymään Soinin jälkeen SMP:läisyydestä enemmän kohti eurooppalaista oikeistopopulismia. En usko Halla-ahon valintaan, mutta tämä olisi tietysti valtava askel tuohon suuntaan. Terhokin on kuitenkin pieni askel samaan suuntaan. Jos perussuomalaiset ei ajaudu pahoihin sisäisiin kiistoihin, epäilen että Suomessa on parin vuoden päästä nykyistä “eurooppalaisempi” ja oikeistolaisempi perussuomalainen puolue, jonka kannatus on yli 10%.

Nationalistisen taantumukselliston suurin momentum näyttää nyt taittuneen. Yhtään pidempää aikaväliä katsotaessa se on kuitenkin vahvistanut asemiaan ja tulee säilyttämään asemansa voimana, jolla on mahdollisuuksia horjuttaa liberaalia demokratiaa. Erityisesti Itä-Euroopassa vallassa on hyvinkin puolifasistisia voimia ja näiden liikkeiden toiminnalla on vähintään EU:n kautta vaikutusta koko Euroopan kehitykseen.

Sosiaalidemokraattien kriisi syventyy

Yksi pidempään käynnissä olleita poliittisia megatrendejä on ollut sosiaalidemokraattisten liikkeiden laskenut kannatus. Mikäli kaikkien katseet eivät olisi olleet niin kiinnittyneitä nationalistiseen taantumuksellistoon, olisi sosialidemokraattisten liikkeiden romahdus saanut ansaitusti enemmän mediatilaa.

Hollannissa työväenpuolueen kannatus romahti totaalisesti. Sen paikkamäärä tippui 38:sta 9:ään. Pääosan sotien aikaisesta ajasta puoluella on ollut yli selvästi yli 30 paikkaa parlamentissa. Ranskan presidentinvaaleissa sosialistien Hammonin kannatus 6,4 % oli myös surkea. Britanniassa työväenpuolue on kriisissä ja tulee oppositioasemassakin menettämään jonkin verran paikkoja.

Saksassa tilanne on hieman parempi. SDP on ollut sielläkin jo pidempään pienessä kriisissä, mutta uuden puheenjohtajavalintansa jälkeen se on hieman nostanut kannatustaan ja näyttäisi kykenevän ainakin realistiseen kamppailuun suurimman puolueen asemasta, vaikka aivan viimeisimmissä gallupeissa sen kannatus on jälleen ollut pienessä laskussa. Suomessa demarin tilanne kuntavaalien suhteen oli hieman samanalainen. Tulos oli tavallaan kelvollinen, mutta jos puolue ei tällaisessa tilanteessa pysty oppositioasemastaan huolimatta saamaan parempaa vaalitulosta, niin kyllä liike on ongelmissa.

Sosialidemokraattien kriisi on ollut jo pidempään käynnissä, eikä kenelläkään tunnu olevan tuohon ratkaisua. Ehkä yksi ongelma on siinä, että sosiaalidemokraattiset liikkeillä on samanaikaisesti haastajia monesta suunnasta ja ne päätyvät toimimaan reaktiivisesti ilman riittävän johdonmukaista politiikka. Kannatusta syövät keskustaliberaalit toimijat kuten Macron Ranskassa, Liberaalidemokraatit Britanniassa ja vihreät Suomessa. Samalla pelätään perinteisten rasvanahkaduunarien siirtymistä Le Penin Front Nationalin, Wilderssin vapauspuolueen tai perussuomalaisten leiriin. Lisäksi vasemmalla äärilaidalla on omat toimijansa, Ranskassa nyt Melenchon, Saksassa Linke ja Hollannissa sosialistit, jotka uhkaavat viedä ääniä, jos puolueet lähtevät hakeutumaan kohti poliittista keskustaa.

 

Urbaanille liberalismille pieniä voittoja

Osmo Soininvaara julkaisi kuukausi sitten kirjoituksen Jungner ja urbaani liberalismi, jossa hän puhui urbaanista liberalismista ja siitä kuinka urbaanit liberaalit ovat hajallaan eri puolueissa. Käsite urbaani liberalismi on aika höttöinen, mutta tavoittaa jotain kultuurisodan kahtiajaosta. Nousseen nationaistisen taantumukselliston selkein vastapuoli muodostuu urbaaneista liberaaleista. Perinteisten valtapuolueiden, erityisesti vasemmiston ongelmat ovat avanneet lisätilaa keskustaliberaaleille toimijoille, jotka ovat pystyneet asettumaan suht avoimesti nationalistisen taantumukselliston vastapooliksi.

Emmanuel Macron ja Suomen vihreät ottivat vaaleissa selkeät voitot ja edustavat hyvin selkeästi “urbaania liberalismia” ja Hollannin vaaleissa parhaan tuloksensa reiluun 20 vuoteen saanut D66 voidaan varmaankin myös laskea tähän ryhmään. Jos liberaalidemokraatit onnistuisivat vielä ottamaan kohtuullisen vaalivoiton Britanniassa, niin tätä vaalivuotta voisi pitää pienenä voittona urbaanille liberalismille. Näyttää siltä että perinteisten valtapuoleiden ongelmat ja nationalistisen taantumukselliston nousu luovat hieman lisätilaa keskustaliberaaleille liikkeille.

 

Perinteinen oikeisto selvinnyt kohtuullisesti

Nationalistisen taantumukselliston vahvu nousu ja keskustaliberaalien voimien maltillisempi nousu ovat iskeneet ennen kaikkea perinteisiin vasemmistopuoleisiin. Perinteiset oikeistopuolueet ovat ympäri Eurooppa pärjänneet vasemmistoa paremmin. Vaikka nekin ovat jossain määrin ongelmissa ovat niiden vaalitulokset kuitenkin olleet joka paikassa kohtuullisia tai hyviä. Mark Rutten VVD menetti paikkoja, mutta nousi silti Hollannissa suurimmaksi puolueeksi. Kokoomus menetti paikkoja, mutt sai silti Suomen kuntavaaleissa kohtuullisen tuloksen. Ranskan oikeiston menestys presidentinvaaleissa jäi Fillonin skandaalien takia hyvin heikoksi, mutta tulos oli silti valtaisasti parempi kuin sosialisteilla. Britanniassa konservatiivit näyttävät ottavan lähes ennätysmäisen murskavoiton ja Saksassa vallassa olevilla kristillisdemokraateilla näyttää menevän ihan hyvin. Puoluekartan myllerrys on vaikutaanut vasemmiston valtapuolueiden ohella myös oikeistoon, mutta ne näyttävät kuitenkin selvinneen muutoksista selkeästi paremmin.

 

Evgeny Morozov – Freedom as a Service

HBO:n Silicon Valleyn neljäs tuotantokausi pyörähti hiljattian käyntiin ja sen innoittamana kuuntelin Piilaakson armottoman kriitikon Evgeny Morozovin luennon aiheesta The “Smart City” as a Transition Point Towards the “Private City. Smart city taitaa olla heti big datan takana yksi viime vuosien toistelluimpia trendisanoja, joka pitää tunkea osaksi jokaista strategiaa, johon se vain on jotenkin mahdollisesti laittaa.

Evgeny  Morozov syntyi Valko-Venäjällä, oli nuoruudessaan kirkasotsainen internetaktivisti, mutta kyynistyi nopeasti armottomaksi Piilaakson ja sen ajatusmaailman kriitikoksi.  Luin pari vuotta sitten Morozovin kirjan To Save Everything, Click Here, joka oli aika heviä shittiä, enkä tiedä suosittelisinko sitä kovin monelle. Audiomuodossa miehen ajatuksia kuitenkin kuuntelee mielellään ja Morozovilla on myös Twitterissä usein oivaltavia sivalluksia Piilakson suuntaan. Äärimmäisen kyynisenä, Foucaulta ja Deleuzia siteeraavana, mutta myös aidosti teknologiaskeneä tuntevana hahmoma häntä on mielenkiintoista seurata. En tiedä kuinka loppuun asti Morozovin ajatusketjuja kannattaa seurata, mutta kun mediassa alkaa pyöriä juttuja jostain uudesta hypetetystä teknologiasta, huomaan usein etsiväni, mitä kyynisen kriittisiä kommentteja Morozovilla on aiheesta sanottavanaan.

 

Amazon – The Kauppa

Economist kirjoittaa uusimassa numerossaan isosti Amazonista ja sen kiistattoman suurista vaikutuksista kaupan kehitykseen. Amazon on panostanut paljon käyttäjäkokemukseen, ostaminen on tehty helpoksi ja ehkä Amazon on myös pakottanut muita nettikauppoja ottamaan kuluttajat paremmin huomioon. Asiakaskeskeisyys ei ole sille pelkästään mainoslause, eikä Amazon varmasti suuryritysten vertailussa  moraalittomimpien joukossa ole. Valtavaan vaikutusvaltaansa nähden Amazonin julkisuuskuva tuntuisi  silti olevan yllättävänkin positiivinen. Varsinkin jos verrataan esimerkiksi sen pahimpaan amerikkalaiseen vähittäiskaupan kilpailijaan, eli Walmarttiin.

 

Amazonin perustaja Jeff Bezos on melko sympaattisen oloinen hahmo, mutta nettimaailman jättiläiset kuitenkin aina väistämättä venyttävät pelisääntöjä ja vähän pidemmällä aikavälillä kannattaa miettiä mitä tapahtuu jos, netissä tapahtuva kaupunkäynti luisuu yhä enemmän Amazonin haltuun. Amazon on nyt maailman viidenneksi arvokkain yritys ja 50 senttiä jokaisesta Yhdysvalloissa nettikauppaan käytetystä dollarista kilahtaa tällä hetkellä  Amazonin kirstuun.

En tiedä mitkä ovat luvut Suomessa tai monissa muissa maissa. Eivät varmasti ihan samaa luokkaa, mutta ainakin aineeton Amazon prime video-diili toimii yhtä hyvin myös Suomessa ja varmaan olennainen kysymys on juuri siinä, miten paljon digigaalisten tuotteiden jakelua Amazon kykenee ottamaan haltuunsa. Toki hiljattain lehdistössä kirjoittettiin paljon myös Amazonin suunnittelemista kaupoista, joissa ei tarvita kassatyöntekijöitä. Amazon on aggreessiivisesti levittänyt lonkeroitaan monille toimialoille, ei poikkeuksetta menestyksekkäästi, mutta isossa kuvassa hämmentävän onnistuneesti. Se myös käyttää Amazon Prime Video-suoratoisopalvelun tuotantoihinsa tänä vuonna enemmän rahaa kuin HBO.

Toisaalta Amazon kyllä toimii myös hyvänä jakelukanava monille pienille toimijoille, jotka saavat tuotteitaan verrattain helposti tarjolle Amazonin kautta. Bezos on tietysti halunnut painottaa tätä aspektia yrityksessään. Hän on haastatteluissaan maininut kuinka arvosti suuresti luottokortityrityksiä, joiden infrastruktuuri mahdollisti Amazonin luomisen. Amazonin infrastruktuuri mahdollistaa tällä hetkellä vähän saman tyyliin monille pienemmille toimijoille helpon mahdollisuuden myydä tuotteitaan maailman suurimassa kaupassa.

Amazon on tunnetusti poikennut monista muista yrityksistä siinä, kuinka pitkään se on pyörinyt tappiolla, mutta tästä huolimatta se nostettu todella arvokkaaksi yritykseksi. Tässä mielessä se on toiminut mallinna monilla nettitoimijalle ja ehkä esimerkillään antanut sijoittajille uskoa myös sellaisiin rankkaa persenettoa tehneihin yrityksiin, joihin ei olisi kannattanut uskoa.

Bezosilla oli viime vuonna myös pientä kinaa Trumpin kanssa ja  vaalituloksen jälkeen mietittiin, lähteekö Trump  jopa pienimuotoiselle kostoretkelle Bezosin imperia vastaan. Donaldille on riittävästi muitakin kiusattavia, joten tätä ei tapahtunut, mutta Amazonin kasvaessa entistäkin suuremmaksi, saattaa se perustellustikin joutua tulevaisuudessa pahemmin säätelijöiden hampaisiin. Vähittäiskaupassa Amazonin kaltaisen mammutin saavuttamat erilaiset mittakaavaedut auttavat sitä suuresti esimerkiksi logistiikassa, jossa muiden toimijoiden on hankalaa kilpailla. Amazon tuntuu kuitenkin muillakin kentillä saaneen aikaan kasvullaan positiivisia itseään ruokkivia kierteitä. Viime aikoina on puhuttu paljon Googlen ja Facebookin käsittämättömän laajoista datavarannoista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista mainostamiseen. Sama pätee tietysti myös Amazoniin.

Amazon on jo tällä hetkellä aivan järjettömän suuri globaali toimija, mutta saa nähdä mitä tapahtuu jos kunnianhimoiset mutta ihan uskottavantuntuiset kasvuodotukset toteutuvat myös tulevaisuudessa. Kuinka monet kaupan alan ihmiset jäävät työttömiksi, mitä tapahtuu perinteisille kaupan toimijoille ja kuinka monet onnistuvat hyötymään Amazonin matalan kynnyksen julkaisu- ja jakelujärjestelmästä.

Luuseripoikien vaihtoehtotodellisuus ja työn muutos

Economistin talouskolumnisti Ryan Avent on kirjoittanut paljon työn muutoksesta ja miehen The Wealth of Humans-kirja on omalla vuoden 2017 talouskirjojen lukulistallani. Avent on kirjoittanut nyt mielenkiintoisen tekstin, kuinka työtilanteen heikentyessä ja virtuaalimaailman muuttuessa yhä realistisemmaksi, tuntuu yhä useampi “luuserimies” siirtävän ajakäyttöään peleihin ja tämä kehitys saattaa kiihtyä lisää tulevaisuudessa. Aiheesta on yritetty tehdä vakavastiotettavaa tutkimustakin, johon Aventkin tekstissään viittaa. Tuota Erik Hurstin tutkimusta käsiteltiin mielenkiintoisesti myös viime syksynä Econtalk-podcastissa.

Näyttää siltä, että työelämän muutokset ovat iskeneet erityisen kovaa heikosti koulutettuihin miehiin, mikä on varmaan yksi osatekijä populismin, antifeminismin ja  nationalistisen taantumukselliston nousulle. Poikien heikentyneet oppismistulokset ovat herättäneet huolia Suomessa ja esimerkiksi Vihreät julkaisivat hiljattain oman toimenpidepakettinsa poikien pelastamiseksi. Ongelmavyyhti on jo sinällään todella vaikea, mutta kun siihen liittyy myös identiteettipoliittisia aspekteja, niin voi olla toivottoman hankalaa löytää tarvittavia ratkaisuja. Ja toki työttömyyden ja silpputyön keskellä tarpoo paljon myös naisia ja meitä akateemisesti koulutettuja miehiä. Aventin tekstissä mainitsemat tapausesimerkit eivät ole mitään peruskouluun opiskelunsa päätteneitä pudokkaita. Virtuaalimaailman pakeneminen näyttäisi kuitenkin voittopuoleisesti olevan matalasti koulutettujen miesten ratkaisu.

Tietokonepelien syyttäminen ikävistä asioista on nykyaikana jo vähän sellainen asia, jota kukaan alle 30-vuotias ei helposti kehtaa tehdä. Eikä tätä varmasti kannata liioitella ja pelkään nyt kuulostavani itseäni vanhemmalta sedältä, mutta pidän täysin mahdollisena, että työmarkkinoille pääsemisen ongelmat ja yhä realistisemmiksi muuttuneet virtuaalimaailmat johtavat siihen, että syrjäytymisvaarassa olevat miehet pakenevat ongelmiaan virtuaalimaailman ja tätä kautta entisestään heikentävät työllistymismahdollisuuksiaan.

Sikäli kun virtuaalimaailma on vaihtoehto esimerkiksi päihteisiin pakenemiselle, niin varmasti se on parempi ratkaisu ja toisaalta ei varmaan kannata liikaa moralisoida. Jos tarjolla on satunnaisesti vastenmielistä työtä huonolla palkalla, niin ehkä se homo economicus kaikesta epärationaalisuudestaan huolimatta laskee ihan oikein, että virtuaalimailma on varsin varteentotettava vaihtoehto.

“A life spent buried in video games, scraping by on meagre pay from irregular work or dependent on others, might seem empty and sad. Whether it is emptier and sadder than one spent buried in finance, accumulating points during long hours at the office while neglecting other aspects of life, is a matter of perspective. But what does seem clear is that the choices we make in life are shaped by the options available to us. A society that dislikes the idea of young men gaming their days away should perhaps invest in more dynamic difficulty adjustment in real life. And a society which regards such adjustments as fundamentally unfair should be more tolerant of those who choose to spend their time in an alternate reality, enjoying the distractions and the succour it provides to those who feel that the outside world is more rigged than the game.”

 

Peter Thiel – Trumpia tukenut homo Piilaaksosta

Viimeisten vuosien aikana yksi minua eniten puhutelluista ajattelijoista on ollut Peter Thiel, jonka kirjan Zero to One luin juuri loppuun. Thielin kirja on koottu hänen start up-aiheisen kurssinsa luennoista. Kirjaa voisi kuvata bisneskirjaksi ja ohjeeksi startuppien perustajille. Tässä mielessä se ei kuuluu sellaisiin kirjoihin, joita tyypillisesti luen. Thiel on kuitenkin hyvin kaukana konventionaalisesta bisnesmiehestä ja kirjaan sisältyy myös filosofisempia ja yhteiskunnalisempia pohdiskeluja.

 

 

Viime viikolla kirjoitin, että Timo Hännikäinen on yksi niistä harvoista ajattelijoista, joiden kanssa olen useimmista asioista eri mieltä, mutta jonka tekstejä luen tästä huolimatta todella mielelläni. Peter Thiel on hyvin kaukana Timo Hännikäisestä, mutta menee omien aivojeni luokittelusysteemissä Thielin kanssa samaan kategoriaan.

Thiel tuli tunnetuksi ns Paypal Mafian jäsenä ja yhtenä yrityksen perustajista. Hän on myös ollut investoimassa lukuisiin Piilaakson teknologiafirmoihin. Asia joka aina mainitaan tällaisissa esittelyissä on, että hän oli ensimmäinen ulkopuolelta Facebookia rahoittanut henkilö.

Thiel on myös tullut tunnetuksi lievästi sanottuna erikoisista ajatuksistaan. Hän ehti esimerkiksi visioida merelle rakennettavaa autonomista libertaaria tekosaarta ja on ollut hyvin kiinnostunut erikoisista ihmiselämän pidentämiseen pyrkivistä projekeista. TV-viihteen puolella Silicon valley-sarjan Peter Gregoryn hahmon tärkeänä innoittajana on ilmeisesti ollut Peter Thiel.

Thielin hahmossa yhdistyvät ilmiselvä älykkyys, suuret saavutukset ja hyvin erikoiset ideat. Jälkimäisen asian takia voisi ajatella, että hänen tukensa Donald Trumpin preidenttikampanjalle ei olisi niin yllättävää, mutta olin monien muiden ihmisten tapaan todella yllättynyt kun kuulin hänen hypänneen Trumpin kelkkaan. Thiel tuki aiemmissa republikaanien esivaaleissa libertaariehdokas Ron Paulia, joka on 2016 republikaanien esivaaleissa ehdolla olleen Rand Paulin isä. Rasistinen protektionisti ja epä-älyllinen populisti ei tunnu sellaiselta henkilöltä, jota liberaaristi suuntautunut teknomiljardöörinero kannattaisi.

Republikaanien puoluekokouksessa pitämässsään puheessa Thiel vaikuttikin hieman epävarmalta ja kiusaantuneelta, jos vertaa esityksiin ja haastatteluihin, joita hän on antanut hänelle luontevammissa yhteyksissä. Suosittelen kuuntelemaan vaikkapa hänen mielenkiintoisen keskustelunsa Tyler Cowenin kanssa tai tutustumaan häneen kriittisiin puhenvuoroihinsa nykyisestä koulutusjärjestelmistä. Kuten aiemmin mainitsin, en ole ihan samaa mieltä johtopäätöksistä, mutta esimerkiksi koulutuksesta puhuttaessa Thiel onnistuu mielestäni nostamaan esiin ajatuksia, joita soisi kuulevan julkisessa keskustelussa enemmänkin.

Mutta miksi Thiel suositteli Trumpia. Tuntuu että kukaan ei ole onnistunut antamaan tähän loogista vastausta. Ehkä kyse on ambitioista, kostosta poliittiselle eliitille, jonka osaksi Thiel ei itse päässyt, tai sitten vain ajatuksesta. että Trumpin luoma kaaos luo paremmat mahdollisuudet innovaatiolle, tai ehkä siitä että Trumpin jälkeisillä raunioilla voidaan rakentaa aito randilainen utopia. Thielin kohdalla olen aidosti utelias ja hämmentynyt siitä, miksi hän päätyi Donal Trumpin tukijaksi. Yksi Trumpin oneliner, johon Thiel sanoi yhtyvänsä on “Hillary has experiance, but it is bad experience”. Ilmeisesti Thiel ei libertaarina yksinkertaisesti luota yhtään uransa politiikassa tehneisiin ihmisiin.

Mitä tulee lukemaani Zero to one-kirjaan, niin olin tutustunut moniin sen ajatuksiin Thielin haastatteluissa jo aiemmin, mutta kirja oli silti ehdottomasti lukemisen arvoinen. Se ei ole koukeroinen, vaan varsin napakka ja helppolukuinen ja Thiel tykkää toistuvasti tiivistää ajatuksiaan nelikenttien avulla. Erikoisiin ja mielenkiintoisiin ajatuksiin kuuluivat mm. Theodore Kaczynskin vertaaminen hipstereihin, monopolien ylistys ja Robert Nozickin sekä John Rawlsin niputtaminen samaan ajattelijoiden ryhmään Thielin ajatusten suhteen minulla on edelleen tunne, että niissä paljon mielenkiintoista, mutten kuitenkaan kykene tekemään niistä itseäni tyydyttävää synteesiä.