Mitkä ihmeen Snapchat-viestit – Billy Gallagher: Snapchat story

Billy Gallagherin kirjassa How to Turn Down a Billion Dollars – Snapchat story käydään vauhdikkaasti läpi Snapchatin historia. Homma alkaa siitä kun parikymppiset Stanfordin opiskelijat miettivät, kuinka katoavat viestit saisivat naiset helpommin lähettämään puolialastomia kuvia itsestään ja päätty siihen, kuinka Snapchatista  on erilaisten mutkien kautta muotoutunut vuoteen 2017 mennessä miljardien arvoinen yritys.

We wanted flying cars, instead we got 140 characters

Se että minä todenteolla tutustun Snapchatiin juuri lukemalla aiheesta kirjan mahdollisesti myös kavaltaa jotain minusta ja siitä kuinka ulkona olen joistain nykynuorison trendeistä. Muistan kuinka duunikaveri näytti minulle kesällä 2016 jotain Snapchat-filtterihassutteluja ja muistan vastaneenneen jotenkin kyynisesti, että tuollaisella paskoja hassutteluja luomalla sitä sitten nykyään rikastutaan.

 

I´m CEO, bitch!

 

Snapchat on henkilöitynyt vahvimmin sen perustajaan Evan Spiegeliin. Kirja alkaa tarinoilla Evanin markkinoitihustlailusta ja frathouse-bailumeiningistä kampuksella. Tässä mielessä Evanin hahmosta tulee minulla mieleen jonkinlainen brogrammer-stereotypia. Toisaalta Evan kuitenkin lähti liikkeelle markkinoijana ja hän keskitty′i Stanfordin opinnoissaan erityisesti product designiin. Eli Evanin tapauksessa kyse nimenomaan ei ole haisevasta nörtistä, joka on rakentanut jotain teknisesti ylivoimaista.

Vaikka esim. Facebookin poikkeuksellinen menestystekijä oli ennen kaikkea ideassa tuoda sosiaaliset suhteet digitaaliseen muotoon, oli Snapchat vielä astetta kauempana insinöörivetoisesta putiikista. Esim. Facebook on rakentunut ensisijaisesti insinöörien rautaisen osaamisen päälle.

Facebook pyörii kuitenkin läpi kirjan vertailukohtana ja arkkivihollisena, joka yrittää nitistää Snapchatin erityisesti Slingshotilla sen jälkeen kuin Evan kieltäytyi Zuckin miljarditarjouksesta. Facebook myös nappasi itselleen Instagramin ja Whatsappin, jotka molemmat hieman eri tavoilla kilpailevat juuri Snapchatin kanssa. Evanin hahmosta tulee kirjan myötä myös vahvasti mieleen Zuck. Nuori ja monella tavalla aidosti lahjakas hahmo, jolla on niin vahva oma visio luomuksestaan, ettei suostu myymään sitä kenellekkään tai astumaan yhtään CEO:ta pienempään sivurooliin.

Snapchatin erottaa Facebookista ja useimmista muista aikamme teknologiajäteistä pääkonttorin sijanti. Se ei ole Piilaaksossa, vaan Los Angelesin kupeessa Venicessä. Tämä ei ole  pelkästään triviaali ero, vaan symboloi myös sitä, että Snapchat haluaakin Piilaksoon ja teknologian ohella tai jopa niiden sijaan assisioida itseään suhteessa Hollywoodiin ja viihdemaailmaan.

 

Kuvahaun tulos haulle selfie

 

 

Toisaalta vahvasti henkisesti keski-ikäistyneenä Snapchat vaikuttaa minusta edelleen infantiililta ja pinnalliselta adhd-jonnejen meiningiltä, jolla tuskin isossa kuvassa on erityisen positiivisia vaikutuksia kulttuuriin tai ihmisten hyvinvointiin. Ylipäätään miljoonat selfiet, loputtomat kuvavirrat ja jatkuva realiaikainen kommunikaatio muiden kanssa, eivät vaikuta minusta niin positiiviselta menolta. Mutta tämä on se maailma, jossa nyt eletään ja Snapchat on osannut ottaa siitä paljon irti. Snapchat onnistui iskemään siihen ajanhetkeen, jolloin oikeasti laadukkaat älypuhelimet tekivät lähes realiaikaisen kuvaviestinnän mahdolliseksi.

Ja myönnettäköön, että kirja sai minut hieman sympaattisemmaksi yritystä ja sen alkuperäistä taustaideaa kohtaan. Vaikka taustalla olikin ehkä karkeahko ajatus siitä, että katoavien viestien myötä muijat lähettäisivät innovaattoreillemme rohkeammin paljastavia kuvia itsestään, niin metatasolla taustalla vaikutti ajatus ihmisten välisestä intiimimmästä viestinnästä, jota ei tarvitsisi miettiä yhtä paljon Facebookin tapaan osana jonkinlaista itsensä brändäämistä.

How to Turn Down a Billion Dollars – Snapchat story on viihdyttävä ja vetävästi kirjoitettu business-kirja. Se varmaan voisi auttaa myös muita kaltaisiani henkisesti keski-ikäistyneitä ymmärtämänä mistä Snapchatissa on oikeasti kyse, millaisella logiikalla nykynuoriso ihan oikeasti kommunikoi ja millaista on elämä aikamme teknologiajättien sisällä. Lukemisen arvoinen kirja.

 

Parhaat teknologia-podcastit ja Diginen iltapäivä

Alkuvuodesta olen kuunnellut Areenasta uuttaa Diginen iltapäivä-podcastia jossa vekkuli mediapersoona Jani Halme sekä Tommy Saarinen pureutuvat digimaailman erilaisiin ilmiöihin. Viimeisimmissä jaksoissa on käsitelty uutisemediaa ja verkkokauppaa, mutta aiemmissa jaksoissa on käyty läpi myös mm. algortimeja, Instagramia ja tubetusta.

Halmeessa ehkä erityisesti miellyttää se, että hän onnistuu olemaan jonkinlainen teknologiaoptimisti ilman että vaikuttaisi täysin hyväuskoiselta hölmöltä tai puhtaalta myyntimieheltä. Ihan mukavaa että tällainen podcast-sarja on tuotettu nyt suomeksikin.

Näitä englanninkielisiä teknologia-podcasteja on tullut itse kuunnteltua aiemmin.

Kuvahaun tulos haulle roi radio on internet

Wired podcast

Amerikkalainen Wired on kirjoittanut teknologiasta ja Piilakson kulttuurista ja neljännesvuosisadan ja lehden linjassa on ehkä pari ripausta naiivia tekno-optimismia, mutta se on kuitenkin kova auktoriteetti teknologia-aiheisiin liittyen.

Britanian sisarlehden Wired podcastin kuunteleminen on viimeiset vuodet kuulunut viikko-ohjelmaani ja tuo on aika hyvä mixi vakavaa asiaa sekä uusia hilavitkuttimia. Tuota kuuntelemalla pysyy kyllä hyvin kärryillä teknologiamaailman ajankohtaisista asioista. Viimeisen vuoden ajan varsinaisen viikottaisen pää-podcastin ohella ulos on tullut myös hieman harvemmin ilmestyvä Upvote, jossa on pohditu ennen kaikkea teknologian ja politiikan suhdetta.

Reply all

Olen viitannut Gimletin mainioon Repy all-podcastiin muutaman kerran aiemminkin (netin härskeimmät huijaukset ja Internetajan ilmestyskirjan ratsastajat). Nuo kaksi jaksoa kertovat yhdessä aika hyvin mistä Reply allissa on kyse. Reply all on Guardianin lainauksen mukaisesti podcast internetistä ja modernista elämästä.

Toistuvia jaksojen rakenteita ovat super tech support jossa lähdetään ratkomaan kuuntelijoiden erikoisia teknologia-aiheisia ongelmia ja päädytään usein erikoisten nettihuijauksien jäljille, sekä Yes yes no, jossa yritetään epätoivoisesti selittää erilaisia meemejä.

 

Danny in the Valley

Vasta suht hiljattain löysin Danny in the Valley-podcastin, jossa pitkän teknologiatoimittaja Danny Fortson  haastattelee Piilaakson kuuminpia nimiä ja suurimpia auktoriteetteja. Tämän vuoden puolella haastateltavina ovat olleet mm. Bill Gates, Jimmy Wales ja Brian Chesky.

 

Satunnaisesti tullut kuunneltua myös Guardianin Chips with Everything- ja Economistin Babbage-podcasteja. Molemmat myös ihan hyviä ja laadukkaita teknologia-podcasteja, mutta ehkä hieman uutismaisia ja vähemmän räväköitä.

 

Äänivallankumous: Äänikirjat, podcastit ja älykaiuttimet

Ollaanko muutaman vuosikymmenen päästä tilanteesta, jossa käytännössä kaikki arkipäivän kommunikaatio tietokoneiden ja älylaitteiden kanssa tapahtuu puhumalla. Jonkinlaista näppäimistöä käyttävät enää lähinnä koodarit, koska näppämistöstä on kehittyneen puheentunnistuksen myötä tullut lähes komentorivinpohjaisen käyttäliittymän kaltainen kuriositeetti.

Tämä voi olla hieman kärjistetty skenaario, mutta Ipod ja älypuhelimet kylvivät siemenen siihen, että audio on tullut tärkeäksi osaksi digitaalista elämäämme. Tämän seurauksena myös podcastien suosio on kasvanut räjähdysmäisesti ja aivan viime vuosina yleistyneet älykaiuttimet voivat helposti viedä meitä lyhyessä ajassa pitkälle edellä kuvaamaani suuntaan.

Ihmislapsen aivot ovat jo syntymästä lähtien virittyneet tunnistamaan ääniä, mutta lukemaan opitaan parhaimillaankin vasta useiden vuosien elämisen jälkeen. Voitaisiinkin varmaan esittää jonkinlainen argumentti, että puhuminen on ihmislajille luontainen kommunikaatiotapa ja kirjoittaminen hyvin epäintuitiivistä ja “luonnotonta”.

Lukutaito ja laaja lukeneisuus ovat jo vuosituhansia olleet jonkinlainen merkki sivistyneisyydestä ja syystäkin, mutta onko esimerkiksi kirjojen lukemiselle tulevaisuudessa välttämättä enää samanlaista tarvetta, jos saman tiedon ja opin voi saada audiomuodossa?

 

Podcastien kuuntelu kasvussa

Netistä on ollut jo aika pitkään mahdollisuuksia kuunnella erilaisia radio-ohjelmia ja Youtubesta on jo yli vuosikymmenen ajan löytynyt erilaisia videon sijaan pelkästään audioon panostaneita tekijöitä, mutta nykymuotoiset podcastit alkoivat tehdä tuloaan vasta tämän vuosikymmen alkupuolella ja podcastien suosio on räjähtänyt vasta aivan viime vuosina.

 

Kuvahaun tulos haulle monthly podcast listening

 

Viime vuonna noin 70 miljoona amerikkalaista(lähes 25% väestöstä) kuunteli kuukausittain podcasteja. En tiedä mitkä ovat lukemat Suomessa, mutta luulen että turvallista sanoa podcastamiseen suosion räjähtäneen myös Suomessa viime vuosina. Viime kuussa Helsingissä myös järjestettiin Jaksohali-niminen podcast-tapahtuma, joka jäi minulta väliin vaikka mietin, että olisi ollut hauska vääntäytyä kuuntelemaan tuonne.

Podcastit ovatkin ehkä uusi blogaaminen. Teknologian ja jakelujärjestelmien myötä omien alojensa asiantuntijat ja harrastajat pääsevät helposti julkaisemaan audiomuodossa olevaa materiaalia spesifille yleisölleen ja usein tekijöiden omistautuneisuuden takia sisältö on laadukkaampa kuin mitä perinteiset mediat olisivat kyenneet tuottamaan.

Toki podcast-maailmassakin on täyttä roskaa ja valemediapropagandaa, mutta blogien tapaan podcastit ovat tarjonneet esimerkiksi minulle mahdollisuuden syventyä itseäni kiinnostaviin aiheisiin uudella tavalla. Tässä on kuitenkin vähän sama tilanne kuin netin kasvaneessa tietomäärässä yleisesti. Lähdekriittinen, hieman vaivaa näkevä fiksu ihminen pystyy kasvattamaan omaa tietomääräänsä aiempaa tehokkaammin, mutta osa suuresta yleisöstä saattaa hukkua tarjonnan alle eikä osaa täysin erotella heikkolaatuisempaa sisältöä laadukkaamasta ja faktisesti paikkansapitävämmästä materiaalista.

Pikkuhiljaa myös markkinoijat ja mainostaja ovat löytäneet podcastit ja Amerikassa podcast-mainonnassa alkaa pyöriä aika suuria rahamääriä. Koko mainosmaailmaa katsottaessa puhutaan vielä verrattain pienistä luvuista, mutta podcastmainonta taitaa kuitenkin kasvaa nopeammin kuin juuri missään muussa kanavassa tapahtuva mainonta.

 

Äänikirjojen kuuntelu kompensoi kirjamyynnin vähentymistä

Podcastien ohella olen viime vuosina alkanut kuunnella yhä enemmän myös äänikirjoja. Perinteisen kirjan lukemisessa pääse parhaillaan mentaalisesti kokonaan irtaantumaan ympäröivästä fyysisestä maailmasta, mutta tämä vaatii sen, että kirja oikeasti imaisee mukaansa.

Minulla on kuitenkin mentaalisessa antikirjastossani kymmenittain ellei jopa sadoittain kirjoja, jotka olisi ehkä kiva joskus lukea, mutta joihin ei kuitenkaan helposti jaksa syventyä niin paljon, että ne saisi luettua. Nimenomaan tässä äänikirjat ovat olleet mainio apuväline. Työmatkoilla, kaupassa, lenkillä, siivotessa tms. saa jotain ajateltavaa ja tulee kuunneltua jotain sellaista materiaalia, jota ei jaksaisi muuten lukea perinteisen kirjan muodossa.

 

Enkä ainakaan itse osaa sanoa, miksi äänikirja olisi jotenkin huonompi muoto kuluttaa kirjallisuutta kuin perinteinen fyysinen kirja. Äänikirjasta saa kuvia lukuunottamatta periaatteessa irti kaiken sen mitä saisi fyysisestä kirjasta tai digitaalisessa muodossa olevasta tekstistä. Laatukirjallisuutta sisältävä kirjahylly on ehkä cool sisustuselementti, mutta usein se on kuitenkin vain symboli enkä näe miten samojen kirjojen kuuntelu äänimuodossa olisi yhtään sen sivistymättömänpää.

 

Amazon Echo ja muut älykauittimet

Podcasteihin ja äänikirjoihin verrattuna älykaiuttimet voivat kuitenkin mullistaa maailmaa vielä ihan eri mittakaavassa. Kielen takia Amazon Echo ja vastaavat vimpaimet eivät ole vielä yleistyneet kauheasti Suomessa, mutta ne tulevat tännekin ennemmin tai myöhemmin. Useampi kymmenen prosenttia  puhelimella tehtävistä google-hauista on jo äänihakuja ja luvut ovat jatkuvassa kasvussa.

Amazon Echon ja vastaavien vempeleiden yleistyminen kodeissa lisää entisestään äänihakujen määrää ja ne tulevat muodostumaan normaaliksi osaksi arkielämää. Maailmassa on jo pieniä lapsia, joille älykaiuttimet ovat olleet aina osa heidän kotiaan ja niiden katoaminen olisi kuin television katoaminen muutama vuosikymmen sitten.

En itse omista tuollaista kapistusta enkä koe tällä hetkellä tarvetta hankkia sellaista. Silti tällä hetkellä näyttäisi hyvin mahdolliselta, että älykaiuttimet tulevat yleistymään kovaa vauhtia ja valloittamaan kaikkien kodit. Ja sen jälkeen kun on tottunut noihin voi näppäimistö tuntua yhtä epämukavalta, kuin komentorivipohjainen käyttöliittymä. Ja kun kotona on tottunut huutelemaan kysymyksiä älypöntölleen, niin saattaa nopeasti syntyä tarve hankkia vastaavat systeemit myös autoon, kesämökille ja ihan kaikkialle missä viettää yhtään enemmän aikaa.

 

Kuvahaun tulos haulle smart speakers spying

 

Vaikkei Facebook vielä oikeasti kuuntelekaan sinua puhelimesi mikrofonin kautta, niin tulevaisuudessa ihmisten arkipäivää kuunnellaan älykaiuttumien kautta, eikä suurin osa ihmisistä pidä sitä yhtään sen epämiellyttävämpänä kuin nykyään datan antamista Facebookille tai Googlelle.  Ihmisillä vain on taipumus olla ajattelematta näitä asioita enää niin kauheasti jos he kokevat älykaiuttimien tekevän heidän arjestaan nykyistä helpompaa.

 

__________________________________________________________________________

Kirjoitus oli ehkä hieman rip-off Antonio Garcia Martinezin kirjoituksesta The Veni, Vidi, Vici of Voice. Podcastien ja äänikirjojen osalta olin tosin jo aiemmin kelaillut hieman samankaltaisia ajatuksia.

Facebookin kriisi

Olen viime viikot seuraillut keskustelua Facebookin kriisistä, joka osaltaan liittyy politiikkan ja poliittisen nettimainontaan, mutta myös laajemmin teknologiajätteihin, someen ja polarisaatioon.

Facebook kasvoi kymmenen vuotta aika käsittämättömällä tavalla ja onnistui viimeisen noin viiden vuoden myös muuntamaan kävijänsä mainostuloiksi.

Wired kirjoitti jo kuukausi sitten mainion jutun Zuckerbergin ja Facebookin kahden vuoden helvetistä, joka summaa aika hyvin tätä aihepiiriä. Samaisessa julkaisussa oli myös äskettäin näkökulma, kuinka Trump ehkä todellisuudessa valloitti Facebookin suurelta osin ihan ilman venäläisiä mainoksia.

Kyseisen jutun kirjoittaja Antonio Garcia Martinez oli itse mukana rakentamassa Facebookin custom yleisöjä sekä joitain muitakin Facebook-mainonnan keskeisiä työkaluja.  Enkä erityisemmin edes pidä Martinezin hahmosta, mutta pidän häntä kuitenkin suht hyvänä auktoriteettina arvioimaan Facebookin ja nettimainnon toimintalogiikka.

Facebook ad system was designed to sell you a pair of shoes or sweater, it was not designed to elect the president of the United States

Kuvahaun tulos haulle facebook custom audiences

Vaikka Facebookia on kokonaisuutena turha pitää minään erityisen suurena roistona, on se pistettävä tekemisistään vastuuseen ja sen gigantisten käyttäjämäärien takia sillä on oma vaikutuksensa poliittseen polarisaatioon ja nettimaailman epämiellyttävimpien ilmiöiden syntyyn.

Mielenkiintoista kuitenkin nähdä kuinka paljon pahemmaksi Facebookin kriisi vielä syventyy. On jo puhuttu jonkin aikaa siitä kuinka nuorimmat ihmiset jo vähentäneet Facebookin käyttöä, mutta alkuvuodesta kuultiin, että Pohjois-Amerikassa jopa Facebookin kokonaiskäyttäjämäärä on ollut laskussa. Facebook tulee pysymään vielä vuosikausia nettimaailman jättiläisenä, mutta kaikki viime vuosien ongelmat ovat aidosti todella isoja takaiskuja sen kilpailussa netin suurimpia pelureita kuten esim. Googlea ja Amazonia vastaan.

 

 

Making the world a better a place

Yritän vältellä äärimmäistä kyynisyyttää. Joihinkin Piilaksosta tuleviin juttuihin on kuitenkin vaikea olla suhtautumatta muuten kuin kyynisesti. Kuullessani uudesta tbh-sovelluksesta ja siitä, kuinka sitä markkinoidaan nuorten mielenterveyttä parantavana sovelluksena, tuli vähän oksennusta suuhun.

Thb julkaistiin vasta elokuussa ja on saatavilla ainostaan Yhdysvalloissa (eikä kai edes jokaisessa osavaltiossa), mutta sillä on silti jo 2,5 miljoona päivittäistä käyttäjää ja Facebook päättikin ostaa thb:n 100 miljoonalla dollarilla.

Facebook kai alkaa ainakin jossain nykyteinien piireissä olla areena, joka assosioituu vanhempien sukupolveen ja sen suosio on hieman laskenut teinin ja nuorten aikuisten keskuudessa. Facebook on ottanut tämän uhan vakavasti ja esimerkiksi mobiilisosovellusten rintamalla se on noussut aika kovaksi tekijäksi ja tbh-ostos vahvistaa osaltaan tätä asemaa entisestään.

Sovelluksessa teinit siis kirjautuvat sisään laittamalla koulunsa sekä luokkansa ja tuon jälkeen vastaavat porukassaan kysymyksiin kuten “Who is most likely to be president?” ja “Best person to go on a roadtrip with?”. Voittaja saa sitten palkinnoksi virtuaalisen helmen. Ajatuksena että kukaan teineistä ei saa sovelluksessa negatiivista palautta ja sovelluksen positiiviset viestit parantavat teinien  itsetuntoa ja tätä kautta mielenterveyttä.

Sovelluksen tekijät tietysti haluavat markkinoida tällaisilla positiivisilla mielikuvilla, mutta uskovatko jotkut oikeasti ajatukseen, että joidenkin sovelluksesta saamat helmet parantavat kokonaisuutena epävarmojen teinien minäkuvaa. Siis sillä että jotkut äänestetään kollektiivisesti ryhmän parhaiksi ja keitään ei ryhmän huonoimmaksi, olisi muka vain positiivisia vaikutuksia kaikkien teinien minäkuvaan?

Kieltämättä tutustuin tähän tbh-caseen nopeasti ja hyvin pintapuolisesti, mutta kyllä tässä tunnutaan taas lähestyvän parodiahorisonttia ja kuvittelisi, että tällaisten sovellusten tällaisia markkinointikommentteja nähtäisiin lähinnä HBO:n Silicon Valleyssa ja Yevgeni Morozovin ironisissa twiiteissä.

Kryptovaluutta – Rahan tulevaisuus?

Lokakuussa 2008 Satoshi Nakamotona esittäytynyt hahmo lähetti parinsadan kryptologin sähköpostilistalle viestin uudesta virtuaalisesta valuutasta. Kukaan ei ottanut hommaa ensin tosissaan ja myöhempien viestien seurauksena vain yksi toinen kehittäjä lähti projektiin mukaan. Edellenkään emme tiedä kuka kätkeytyy (tai ketkä kätkeytyvät) salanimi Satoshi Nakamoton taakse. Viimeinen hyvin salattu sähköposti Nakamotolta tuli keväällä 2011. Nyt kaikki ovat varmasti kuitenkin kuulleet tuosta Bitcoiniksi-nimetystä kryptovaluutasta.

Bitcoinin arvo ollut valtaisassa kasvussa tämän vuoden ajan ja sen kokonaismarkkina-arvo nousi jo yli 70:n miljardin ja kaikkien kruptovaluuttojen yhteenlaskettu kokonaismarkkinarvo on noin tuplat tuosta. Tänä kesänä Bitcoinista ja muistakin sen perässä syntyneistä kryptovaluutoista onkin kirjoiteltu aika paljon. Esimerkiksi kryptovaluutta Ethereumin louhinta on tyhjentänyt Suomessakin kauppoja näytönohjaimista.

Itse olen ollut Bitcoinin ja kryptovaluuttojen suhteen aikalailla ummikko, mutta törmäiltyäni hiljattain erilaisiin aihepiiriä sivuaviin uutisiin, päätin ottaa luettavakseni toimittajaduo Paul Vignanin ja Michael J. Caseyn kasaaman kirjan Crypto Currency – The future of Money.

Image result for bitcoin

Ei ollut mikään erityisen elähdyttävä lukukokemus, mutta kyllähän tuon lueskeli ja tuli vähän ymmärrystä, mitä kryptovaluutoista puhuttaessa ihan tarkalleen tarkoitetaan. Kirja on tosin julkaistu jo vuonna 2015 ja nopeasti kehittyvillä sekä äärimmäisen epävakailla virtuaalivaluuttomarkkinoilla pari vuotta on tietysti pitkä aika.

Mutta välillä on varmaan hyvä lukea juttuja, joissa aiempaa historiaa ja lähitulevaisuutta ei ole arvioitu täysin viimeaikaisten tapahtumien vaikuttamina. Kirjan alkupuolella käydäänkin juuri läpi rahan historiaa pitkällä perspektiivillä ja yritetään sijoitta Bitcoin osaksi tätä jatkumoa. Vaikeasti ymmärrettävän lohkoketjuteknologian ohella ylipäätään rahan syvimmän olemuksen pohdinta on asia, joka on tehnyt Bitcoinin ymmärtämisen ainakin minulle vaikeaksi.

Bitcoinin alkuvaiheessa pieni joukko Nakamoton innoittamia kryptologeja, koodareita ja libertaristisia teknoutopisteja halusi luoda valtioista vapaan ja hajautetun rahajärjestelmän. Vaikka Bitcoinin ympärille on myöhemmin ryhmittynyt valtava määrä spekulaattoreita ja vähemmän aatteellista bisnesporukkaa, lähti homma liikkeelle aika libertaristisena projektina. Ja tuolta osin minun on ehkä vaikea täysin sympatiseerata kryptovaluuttojen luojien ideologiaa. Tuollaisissa randilaisissa teknolibertaristiutopioissa on vaan jotain helvetin pelottavaa.

Alkuvaiheiden jälkeen seurataan Bitcoinin ympärille kehittyvää ekosystemiä, jossa rakennellaan tehokkaita järjestelmiä Bitcoinin louhimiseen, turvallisia “lompakoita” säilyttämiseen ja toimivia Bitcoinin vaihtopaikkoja. Toki tuodaan esiin myös hieman synkemmät puolet kuten pahamaineisen Bitcoineilla toimineen nettihuumekauppa Silk Roadin nousu ja tuho sekä amatöörimäisesti pyöritetty japanalainen Bitcoin-vaihtopaikka MT Gox, joka hävitti valtaisan määrän sen asiakkaiden Bitcoineja.



Yhtenä Bitcoinin haasteena on tietysti ollut arvon hillitön heiluminen. Tähän tosin liittyy myös se, että Bitconista on innostettu eritysesti esim. Argentiinassa, jossa ei ole luotettu kansalliseen valuuttaan ja omaan maan “roistopoliitikkojen” kontrolloimaan Pesoon verrattuna Bitcoin ei ole sitten tuntunutkaan enää niin riskialttiilta.

Erilaisten libertaaristen tavoiteiden ohella Bitcoinilla on aidosti mahdollista auttaa myös monien kehitysmaiden asukkaita, joista monilla on jo halpa älypuhelin, muttei pääsyä perinteisiin pankkipalveluihin. Heti kirjan alussa myös kerrotaan nuorista afganistanilaisista naisista, jotka ovat päässeet tekemään omaa pienmuotoista bisnestään netin avulla ja Bitcoinien myötä aidosti saaneet rahaa omaan käyttöönsä.

Kryptovaluuttojen taustalla toimivaa keskeistä teknologiaa kutsutaan lohkoketjuksi ja tällekin oli kirjassa omistettu omaa kappele. Kyseessä on ilmeisesti kovin mullistava teknologia, jota voidaan kryptovaluuttojen ohella soveltaa erilaisiin asiohin ja luoda “hajautettuja järjestelmiä” sekä “älykkäitä sopimuksia”. Erityisesti vasta pari vuotta sitten syntynyt kryptovaluutta Ethereum  tarjoaa laajan kehikon tällaisten systeemein rakentamiseen.

Mutta rehellisesti sanottuna en ihan tajua, mitä tuo käytännössä sitten tarkoittaa. Jonkinlainen hajatettujen verkostojen ajatus kuitenkin kiehtoo. Virtuaalivaluutalla ja hajautetuilla verkostoilla on myös aika suorat yhteydet toiseen aikamme megatendiin, eli jakamistalouteen. Lisäksi lohkoketju on ymmärtääkseni nimenomaan teknlogia, jonka avulla voidaan päästä eroon erilaisista välikäsistä, mikä toisaalta myös tarkoittaa, että monet pankki-, vakuutus- ja lakiasioihin liittyvät työpaikat katoaisivat tulevaisuudessa.

ethereum-network

Vaikea sanoa, mitä Bitcoinille ja sen perässä syntyneille kryptovaluutoille lopulta tapahtuu. Kirja ei tehnyt minusta Bitcoin-evankelistaa enkä väitä, että kryptovaalutat tulevat välttämättä lyömään läpi täydellisesti ja mullistamaan koko rahaliikenteen. En toisaalta kuitekaan usko, että kyse pelkästä kuplasta tai vaikka Bitcoin ja muutkin kryptovaluutat romahtaisivat, ovat ne jättäneet jäljen, joka tulee vaikuttamaan siihen, miten raha ja sen virtuaaliset muodot tulevaisuudessa kehittyvät. Vaikka Bitcoin, Ethereum ja kumppanit kaatuisivatkin tulevaisuudessa, niin muut toimijat tulevat kopioimaan joitain niiden ominaisuuksia. Olen kryptovaluutta-agnostikko.

Viimeisen vuoden olen miettinyt, että josko jaksaisi lukea Kenneth Roggofin kirjan Curse of Cash. En tiedä jaksanko, mutta voisi olla ihan mielenkiintoista lukea tuo juuri nyt tämän kirjan jälkeen. Vaikka Bitcoinin käytöstä huumekaupassa ja muussakin rikollisuudessa on kirjoitettu paljon, on ehkä hyvä muistaa, että myös nimenomaan kylmää käteistä käytetään erityisen paljon rikollisuudessa ja siihen totisesti liittyy kaikenlaisia ongelmia.

En ehkä suosittele Crypto Currency – The future of Money-kirjaa jos ei todella ole kiinnostunut kryptovaluuttojen maailmasta, mutta ei varmaan tekisi pahaa jos nykyistä useampi ihminen ymmärtäisi nykyistä paremmin mikä on Bitcoin ja mistä tässä kryptovaluuttahässäkässä oikein on kyse. Mietin myös että voisin osittain mielenkiinnosta sijoittaa  pikkuisia summia kryptovaluuttoihin, mutta en siis todellakaan mitään sellaista, jonka häviämistä kokonaisuudessaan en kestäisi.



 

Netin hämäristä nurkista ja härskeistä huijauksista

Aika paljon tulee kuunneltua erilaisia podcasteja, mutta nyt täytyy erikseen kehua Reply All podcastin uusinta jaksoa. Toimittajat Alex Goldman ja PJ Vogel ovat nyt ehtineet tehdä Reply All-podcastiaan jo päälle 100 jaksoa ja esitelleet noissa monenlaisia netin hämäriä peränurkkia. Joissain jaksoissa taustoitetaan meemejä ja muita netin hassuja ilmiöitä. Viime syksynä sankarimme esimerkiksi tavasivat auki Pepe the Frog-meemin sekä Pizzagaten. Noiden ohella ohjelmassa on kuitenkin esitelty muodoltaan kepeällä ja humoristisella tavalla erilaisia härskejä nettihuijauksia.

Uusimassa jaksossa Alex Goldman sai erikoisen viestin puhelimeensa, lähti selvittämään mistä on kyse ja päätyi kuukausia kestäneeseen viestittelyyn Intiassa hämärää call centeriä ja nettibisnestä pyörittäneen jannun kanssa. Suosittelen kuuntelemaan.

Uusin Jakso #102 Long Distance

Muita mieleen jääneitä jaksoja

#77 The Grand Tapestry Of Pepe

#78 Very Quickly to the Drill (lukkoseppähuijaus)

#83 Voyage Into Pizzagate

 

 

2,4 miljardin sakot Googlelle – Brysselin byroktaatit vauhdissa

Helsingin hillittömän Suomi Ensin-töhöilyn ohella minulle viikon mielenkiintoisin tapahtuma oli EU-komission lopultakin Googlelle iskemä 2,4 miljardin euron sakko. Brysellin byrokraatit ovat käärineet hihat ja varsinkin tanskalainen kilpailukomissaaari Margrethe Vestager on lähtenyt rohkeasti teknologiajättien kimppuun. Vestager on muutenkin varsin mainio hahmo ja Wired on jo aiemmin nimennyt hänet Euroopan vaikutusvaltaisimmaksi teknlogia-alan henkilöksi. Yleisesti ottaen EU on lähtenyt sääntelemään Yhdysvaltoja tiukemmin teknologia-alaa ja näillä päätöksillä voi olla aika merkittäviäkin vaikutuksia tulevaan kehitykseen.

Sakon perusteena oli markkina-aseman väärinkäyttö ja se että Google oli ohjannut hakijoita omaan palveluunsa muiden netin vertailusivustojen kustannuksella. Päätöksen tärkein seuraus ei edes Googlea katsottaessa ole miljardiluokan sakko, huono julkisuus tai välttämättä edes Google shoppingiin tehtävät muutokset, vaan se että Googlen hakutulokset ovat nyt jollain tasolla sääntelyn alla. EU:ta voi perustellusti kritisoida monista asioista, mutta minusta näyttää selvältä, että Googlen, Facebookin ja Amazonin kaltaisia toimijoita täytyy valvoa ja säädellä. Tämä täytyy myös tehdä kansallisvaltioita korkeammalla tasolla ja tämänkaltaiset asiat niitä, joissa EU:lle on paikkansa.

Kuvahaun tulos haulle economist new oil

Terrorismi ja teknologiajättien vastuu

Kuten monessa muussakin asiassa nykyään, myös terrorismin vastaisessa taistelussa voisi olla syytä kiinnittää enemmän huomiota aikamme teknlogiajätteihin ja niiden vastuuseen. Paljon on ollut puhetta siitä, kuinka poliisilla ja erilaisilla viranomaisilla pitäisi olla välineet taistella terroristeja vastaan, mutta jossain piireissä on pikkuhiljaa alettu puhua siitä, kuinka teknologiajätit päästävät liian helposti terroristien väkivaltaista propagandaa läpi ja luovat näille mahdollisuuden rekrytointiin ja keskinäiseen kommunikaatioon.

Eräältä suosikkiajattelijaltani Evgeny Morozvilta on jo pitkään kuultu mielenkiintoisia puheenvuoroja teknologiajättien moraalisesti vastuusta, mutta nyt tätä aihepiiriä käsiteltiin myös uusimassa Economistissa. Ja tinkimättömänä markkinatalouden kannattajana Economist luonollisesti muistuttaa sääntelyn ongelmista, mutta kuitenkin toteaa, ettei kaikkea nettijättien toiminnan valvontaa ja säätelyä voi vastustaa kaltevan pinnan argumentaatioilla.

In the past, internet firms have tended to “build it first, figure out the rules later”. However, the arguments about terrorism and extremist content are a stark reminder that the lawless, freewheeling era of the early internet is over. Technology firms may find that difficult to accept. But accept it they must, as part of the responsibility that comes with their new-found power and as part of the price of their success.

 

 

Vaalit Euroopassa 2017 – Trendejä ja tulkintaa

Kirjoittelin vuoden vaihteessa lyhyen tekstin Euroopan 2017 vaalivuodesta. Tänään tietysti pidetään Ranskan presidentinvaalien toinen kierros ja kuten kirjoitin alkuvuodesta, Ranskan vaaleilla on potentiaalisesti kaikkein dramaattisin vaikutus koko Euroopan tulevaisuuteen. Olen tästä edelleen samaa mieltä ja Emmanuel Macronin  valinta on ainakin jossain määrin merkittävä stoppi nationalistisen taantumukselliston nousulle. Macronin voitto on monella tapaa erittäin positiivinen asia. Hänellä voisi olla halua ja kykyä laittaa Ranskan talous kuntoon, mutta voi  olla ettei Macron saa fragmentoituneessa ja riitaisassa Ranskassa reformejaan läpi.

Theressa Mayn päätös järjestää ennenaikaiset parlamenttivaalit Britanniaan myös toi entisestään lisää tapahtumia Euroopan hulluun 2017 vaalivuoteen. Yritän nyt kuitenkin vetää vuoden  vaaleista (Ranska, Hollanti, Suomi, Iso-Britannia ja Saksa) jonkinlaista kevyttä välisynteesiä järjeselläkseni hieman omia ajatuksiani.

Voimannuuttava netti –> Netin pimeät puolet

Viimeistään tämän vuosikymmenen alusta lähtien kaikkien vaalien yhteydessä on puhuttu , kuinka nämä ovat nyt ensimmäiset aidot somevaalit. Vuonna 2017 some ja netti ovat kuitenkin siinä määrin vakiintuneet ilmaksi, jota hengitämme, että niiden vaikutus on kiistatta todella suuri, vaikka tätäkin voidaan liioitella. Ehkä suurin muutos on kuitenkin tapahtunut siinä, että Facebookin ja Twitterin lietsoman arabikevään jälkeen some ja netti ovat muuttuneet yhä pelottavammiksi politiikan teon välineiksi.

Aiemmassa tämän viikon postauksessani mainitsemani Yevgeny Morozovin vuonna 2011 julkaiseman kirjan The Net Delusion: The Dark Side of Internet Freedom ajatukset ovat tulleet totisesti valtavirtaan. Netti ei todellakaan ole pelkästään vapauttava ja ruohonjuuritason liberaaleja aktivisteja voimauttava väline, vaan se on oiva väline myös diktaattoreille sekä auktoritäärislle ja länsimaisen demokratian vastaisille toimijoille.

Fake news on noussut yhdeksi vuoden 2017 käytetyimmäksi sanaksi. Amerikan vaalien jälkeen pelättiin, että erilaiset valeuutiset ovat sabotoimassa myös Euroopan vuoden 2017 vaaleja, mutta ainakin oman seurantani perusteella nationalistista taantumuksellistoa tukeva paskaspämmi ei ole uponnut aivan yhtä hyvin kuin Amerikassa. Ehkä Amerikan tapahtumista on opittu hieman. Toki saa nähdä miten paljon toissapäivänä tehdyllä Macronin mustamaalausyrityksellä on vielä vaikutusta. Se ei todellakaan nosta Le Peniä presidentiksi, mutta saattaa pikkuisen laskea Macronin ääniosuutta ja heikentää hänen liikkeensä mahdollisuuksia kesäkuun parlamenttivaaleissa.

Valeuutisten ja tietomurtojen lisäksi nettiin ja someen liittyy kuitenkin myös muita ilmiöitä, joita ei vielä hahmoteta kunnolla. Esimerkiksi mystisestä Cambridge Analyticasta on kirjoitettu paljon, mutta tuntuu että olemme edelleen hieman epämääräisten tietojen varassa. Samoin on vaikea sanoa kuinka paljon erilaiset netin kuplat, kaikukammiot ja sosiaalisen median algoritmit ovat vahvistaneet kahtiajakoja.

Oma mututuntumani on se, että politiikan yhteyttä someen, valeuutisiin, algoritmeihin, kaikukammioihin, big dataan, digimarkkinointiin ja nettipropagandaan ei ymmärretä vielä riittävän hyvin. Jotkin aihepiirin todelliset asiantuntijat osaavat kuitenkin hyödyntää näitä välineitä ja pystyvät varmasti vaikuttamaan vaaleihin, joissa erot ovat melko pieniä. Meillä saattaa kuitenkin olla tällä hetkellä taipumus paisutella tätä asiaa hieman liikaa ja ihmisaivoille tyyppiliseen tapaan ajatella, että asioissa, joita emme ymmärrä kovin hyvin, on takana kaikkea koordinoivia taustapiruja, vaikka tosiassa kyseessä on paljon kaoottisempi prosessi.

Jos muuten politiikan ja teknologian suhde kiinnostaa, suosittelen seuramaan äskettäin Wired UK:n starttaamaa UpVote-podcastia.

 

Taisteluvoittoja nationalistista taantumuksellistoa vastaan

Trumpin ja Brexitin jälkeen rakennettiin narratiivia, että nationalistinen taantumuksellisto tulee  väistämättä nousemaan vuoden 2017 vaaleissa valtaan ympäri Eurooppaa. Nationalistisen taantumukselliston edustamat liikkeet ovat hieman nostaneet kannatustaan Hollannin ja Ranskan vaaleissa, mutta niiden suosio on kuitenkin jäänyt heikommaksi kun mitä monissa vuodenvaihteen spekulaatioissa ajateltiin. Saksan vaaleihin on vielä aikaa, mutta AFD:n kannatus on laskenut gallupeissa koko tämän vuoden. Myös Britanniassa UKIP:n asema on heikentynyt onnistuneen Brexit-voiton myötä. Liberaali demokratia on kiistatta siis ottanut pieniä taisteluvoittoja nationalistista taantumuksellistoa vastaan.

Erityisesti Suomessa tilanne on mielenkiintoinen. Perussuomalaisten vaalitulos oli surkea. Toisaalta puolue tulee jokatapuksessa siirtymään Soinin jälkeen SMP:läisyydestä enemmän kohti eurooppalaista oikeistopopulismia. En usko Halla-ahon valintaan, mutta tämä olisi tietysti valtava askel tuohon suuntaan. Terhokin on kuitenkin pieni askel samaan suuntaan. Jos perussuomalaiset ei ajaudu pahoihin sisäisiin kiistoihin, epäilen että Suomessa on parin vuoden päästä nykyistä “eurooppalaisempi” ja oikeistolaisempi perussuomalainen puolue, jonka kannatus on yli 10%.

Nationalistisen taantumukselliston suurin momentum näyttää nyt taittuneen. Yhtään pidempää aikaväliä katsotaessa se on kuitenkin vahvistanut asemiaan ja tulee säilyttämään asemansa voimana, jolla on mahdollisuuksia horjuttaa liberaalia demokratiaa. Erityisesti Itä-Euroopassa vallassa on hyvinkin puolifasistisia voimia ja näiden liikkeiden toiminnalla on vähintään EU:n kautta vaikutusta koko Euroopan kehitykseen.

Sosiaalidemokraattien kriisi syventyy

Yksi pidempään käynnissä olleita poliittisia megatrendejä on ollut sosiaalidemokraattisten liikkeiden laskenut kannatus. Mikäli kaikkien katseet eivät olisi olleet niin kiinnittyneitä nationalistiseen taantumuksellistoon, olisi sosialidemokraattisten liikkeiden romahdus saanut ansaitusti enemmän mediatilaa.

Hollannissa työväenpuolueen kannatus romahti totaalisesti. Sen paikkamäärä tippui 38:sta 9:ään. Pääosan sotien aikaisesta ajasta puoluella on ollut yli selvästi yli 30 paikkaa parlamentissa. Ranskan presidentinvaaleissa sosialistien Hammonin kannatus 6,4 % oli myös surkea. Britanniassa työväenpuolue on kriisissä ja tulee oppositioasemassakin menettämään jonkin verran paikkoja.

Saksassa tilanne on hieman parempi. SDP on ollut sielläkin jo pidempään pienessä kriisissä, mutta uuden puheenjohtajavalintansa jälkeen se on hieman nostanut kannatustaan ja näyttäisi kykenevän ainakin realistiseen kamppailuun suurimman puolueen asemasta, vaikka aivan viimeisimmissä gallupeissa sen kannatus on jälleen ollut pienessä laskussa. Suomessa demarin tilanne kuntavaalien suhteen oli hieman samanalainen. Tulos oli tavallaan kelvollinen, mutta jos puolue ei tällaisessa tilanteessa pysty oppositioasemastaan huolimatta saamaan parempaa vaalitulosta, niin kyllä liike on ongelmissa.

Sosialidemokraattien kriisi on ollut jo pidempään käynnissä, eikä kenelläkään tunnu olevan tuohon ratkaisua. Ehkä yksi ongelma on siinä, että sosiaalidemokraattiset liikkeillä on samanaikaisesti haastajia monesta suunnasta ja ne päätyvät toimimaan reaktiivisesti ilman riittävän johdonmukaista politiikka. Kannatusta syövät keskustaliberaalit toimijat kuten Macron Ranskassa, Liberaalidemokraatit Britanniassa ja vihreät Suomessa. Samalla pelätään perinteisten rasvanahkaduunarien siirtymistä Le Penin Front Nationalin, Wilderssin vapauspuolueen tai perussuomalaisten leiriin. Lisäksi vasemmalla äärilaidalla on omat toimijansa, Ranskassa nyt Melenchon, Saksassa Linke ja Hollannissa sosialistit, jotka uhkaavat viedä ääniä, jos puolueet lähtevät hakeutumaan kohti poliittista keskustaa.

 

Urbaanille liberalismille pieniä voittoja

Osmo Soininvaara julkaisi kuukausi sitten kirjoituksen Jungner ja urbaani liberalismi, jossa hän puhui urbaanista liberalismista ja siitä kuinka urbaanit liberaalit ovat hajallaan eri puolueissa. Käsite urbaani liberalismi on aika höttöinen, mutta tavoittaa jotain kultuurisodan kahtiajaosta. Nousseen nationaistisen taantumukselliston selkein vastapuoli muodostuu urbaaneista liberaaleista. Perinteisten valtapuolueiden, erityisesti vasemmiston ongelmat ovat avanneet lisätilaa keskustaliberaaleille toimijoille, jotka ovat pystyneet asettumaan suht avoimesti nationalistisen taantumukselliston vastapooliksi.

Emmanuel Macron ja Suomen vihreät ottivat vaaleissa selkeät voitot ja edustavat hyvin selkeästi “urbaania liberalismia” ja Hollannin vaaleissa parhaan tuloksensa reiluun 20 vuoteen saanut D66 voidaan varmaankin myös laskea tähän ryhmään. Jos liberaalidemokraatit onnistuisivat vielä ottamaan kohtuullisen vaalivoiton Britanniassa, niin tätä vaalivuotta voisi pitää pienenä voittona urbaanille liberalismille. Näyttää siltä että perinteisten valtapuoleiden ongelmat ja nationalistisen taantumukselliston nousu luovat hieman lisätilaa keskustaliberaaleille liikkeille.

 

Perinteinen oikeisto selvinnyt kohtuullisesti

Nationalistisen taantumukselliston vahvu nousu ja keskustaliberaalien voimien maltillisempi nousu ovat iskeneet ennen kaikkea perinteisiin vasemmistopuoleisiin. Perinteiset oikeistopuolueet ovat ympäri Eurooppa pärjänneet vasemmistoa paremmin. Vaikka nekin ovat jossain määrin ongelmissa ovat niiden vaalitulokset kuitenkin olleet joka paikassa kohtuullisia tai hyviä. Mark Rutten VVD menetti paikkoja, mutta nousi silti Hollannissa suurimmaksi puolueeksi. Kokoomus menetti paikkoja, mutt sai silti Suomen kuntavaaleissa kohtuullisen tuloksen. Ranskan oikeiston menestys presidentinvaaleissa jäi Fillonin skandaalien takia hyvin heikoksi, mutta tulos oli silti valtaisasti parempi kuin sosialisteilla. Britanniassa konservatiivit näyttävät ottavan lähes ennätysmäisen murskavoiton ja Saksassa vallassa olevilla kristillisdemokraateilla näyttää menevän ihan hyvin. Puoluekartan myllerrys on vaikutaanut vasemmiston valtapuolueiden ohella myös oikeistoon, mutta ne näyttävät kuitenkin selvinneen muutoksista selkeästi paremmin.