(((Binary Options))) ja Startup Nationin pimeä puoli

Times of Israel julkaisi puolisentoista vuotta sitten pitkän ja äärimmäisen mielenkiintoisen artikkelin otsikolla Wolfs of Tel Avivjossa se toi laajan yleisön tietoon kuinka Israelista pyöritetään miljardiluokan globaalia huijausbisnestä ja kuinka tuolla alkoi olla jo negatiivisia vaikutuksia Israelin kansainväliseen maineeseen.

Joissain yhteyksissä kai ihan validina sijoitusinstrumenttina käytetty Binary option on tämän seurauksena muuttunut lähinnä synonyymiksi huijaukselle. Teknologinen kehitys on mahdollistanut monien asioiden tekemisen aiempaa tehokkaammin, mutta tämä valitettavasti tarkoittaa myös tehokkaita ja suureksi skaalattavia huijaussysteemejä.

Times of Israel on jatkanut puolisentoista vuotta sitten julkaisemansa artikkelin jälkeen intensiivisesti binary options-huijauksien pöyhimistä ja kirjoittanut ison kasan follow up-juttuja. Lopulta myös Israelin viranomaiset ovat alkaneet ajamaan systeemiä alas. Joitain toimialan suurimpia roistoja on pidätetty ja viime kuussa Knesset lopulta sääti lain, jossa kiellettiin binary optioiden markkinointi ulkomaille. Israelin kansalaisille myyminen oli kielletty jo aiemmin.

Kuvahaun tulos haulle tel aviv binary options

Tel Avivissa ja sen ympäristössä kuitenkin työskenteli noin vuosikymmenen aikana tuhansia, ellei jopa kymmeniätuhansia israelilaisia, joiden tehtävänä oli vähän Jordan Belfortin tapaan aggressiivisena, mutta psykologisesti taitavana puhelinmyyjänä saada ihmiset siirtämään rahojaan edustamansa yrityksen kaupantekoalustalle, jossa he sitten tekivät vetoja erilaisten hyödykkeiden hintojen noususta ja laskusta.

Binäärioptioita mainostettiin sijoitusinstrumenttinä, mutta käytännössä kyse oli kasinosta ja uhkapelistä. Monissa tapaukissa puhuttiin vieläpä kasinosta, jossa kertoimet oli fiksattu erityisen kehnoiksi pelaajaa vastaan ilman että nämä ymmärsivät yhtään mistä todellisuudessa oli kyse. Usein alustoihin oli jätetty jopa takaportti, josta numeroita päästiin manipuloimaan firman eduksi.

The clients would try to assess whether a currency or commodity would go up or down on international markets within a certain, short period of time. If they predicted correctly, they won money, between 30 and 80 percent of the sum they had put down. If they were wrong, they forfeited all the money they put on that “trade.” Guralnek soon saw that the more trades a client made, the closer they came to losing the entirety of their initial deposit.

Kuvahaun tulos haulle predators work at night

Uhkapelien markkinointia muistuttavalla tavalla asiakkaille tarjottiin bonuksia, joissa heidän järjestelmäänsä laittama raha tuplattaisiin, mutta ehtona oli että raha pitäisi sijoittaa uudestaan kymmeniä kertoja, jolloin teoriassakin mahdollisuudet rahan nostamiseen jäivät hyvin hyvin hyvin pieniksi.

Tämän lisäksi myyjät kuitenkin rutiininomaisesti valehtilivat omasta henkilöllisyydestään, taustastaan, sijainnistaan, yhteystiedoistaan ja osaamisestaan. Ja usein jos asiakas halusi siirtää tilillään vielä olevat rahat pois, firmat vetkuttelivat vaatien yhä uusia todistuksia henkilöllisyydestä ja pankkititilistä yrittäen samalla saada asiakkaan jatkamaan vetojen tekemistä. Pahimmillaan ne yksinkertaisesti lakkasivat vastaamasta asiakkaalle, jolla ei usein ollut tietoa firman tai sen työntekijöiden oikeasta sijannista ja yhteystiedoista. Call centerin työntekijöille kerrottiin kylmästi, että parempi jättää omatunto ovelle, mutta usein heille myös maksettiin varsin mukavia palkkioita, jotka tosin olivat sidottuja siihen, kuinka paljon heidän hankkimansa asiakkaat hävisivät rahaa.



Israel oli tälle bisnekselle paristakin syystä hyvä paikka. Ensinnäkin maassa on paljon monista suunnista tulleita maahanmuuttajia, jotka pystyvät puhumaan asiakkaille näiden omalla kielellä tai samalla englannin aksentilla. Nuoret hiljattain Israeliin muuttaneet eivät usein puhu hepreaa tai (kunnollista) englantia, eivätkä kykene löytämään hyvän toimentulon takavaa työpaikkaa, jolloin kovia palkkoja maksavat ja tyylikkäissä toimistoissa sijaitsevat huijarifirmat alkavat vaikuttaa houkuttelevalta vaihtoehdolta. Eivätkä työpaikkoihin hakevat henkilöt usein välttämättä edes hahmottaneet minkälaisesta bisneksestä on todellisuudessa kyse.

Lisäksi Israel on teknologinen suurvalta, jossa toimii myös valtaisia määrä täysin legiimejä fintech-yrityksiä, joiden osaamista voidaan sitten hyödyntää myös härskissä huijaustoiminnassa.

Binary-options huijaukset ovat oletettavasti tuoneet miljardeja euroja Israeliin, mutta negatiivisen julkisuuden seurauksena homma on näyttäytynyt yhä enemmän golemina, joka sabotoi Israelin kansainvälistä mainetta ja vahvistaa (tässä tapauksessa jopa ihan ansaitusti) pahimpia mahdollisia juutalaisstereotypioita kansainvälisistä finanssijuutalaisista, jotka vievät tavallisten ihmisten rajat ja tuhoavat näiden elämän. Koko homma binary options-huijauksen ympärillä on niin irvokas, että se on jo juuri sen vuoksi jollain tavalla mielenkiintoinen ilmiö.



Israel on halunnut markkinoida itseään avoimena startup nationina, mitä se eittämättä monella tavalla onkin, mutta start up nationin varjossa pyörii väistämättä myös synkempiä bisneksiä, joita jotkut ilkeämieliset ovat jo ehtineet luonnehtia  jo taloudelliseksi terrorismiksi. Muutamat alalla työskennelleet lopettivat vasta kuultuaan asiakkaidensa tekemästä itsemurhasta.

Yhdessä viimeisimmässä aihepiiriin liittyvässä jutussaan Times of Israel myös esitti, että binary optionsien kanssa puuhanneet ihmiset ovat nyt siirtymässä toimimaan kryptovaluuttojen kanssa. Israelin on totisesti valvottava näitä kyseenalaisia toimijoita, jos se haluaa pitää yllä mielikuvaa inspiroivasta start up nationista ja väljentää monien ihmisen negatiivisia juutalaisstereotypioita. Binary options-huijauksien irvokkuudessa piste i:n päällä on juuri se, että nuo tapahtumat tarjoavat mahdollisuuksia monenlaiselle antisemitistiselle propagandalle.

Taloudesta ja vasemmistolaisuudesta

Alkuviikosta työmatkoille osui kuunneltavaksi pari aika hyvää suomalaista talousaiheista keskustelua:

Maliranta: Miksi toimittajat eivät tajua markkinoita, Paavo Teittinen?

Juhana Vartiainen ja Tommi Uschanov kirjastaan Keskusteluja taloudesta

Sanoisin että kannattaa kuunnella.

Jonkinlaisena taustana todettakoon, että itse luin taloustiedettä lyhyen sivuaineen verran ja aika pikälti se, mitä ehkä kuvittelen talousaiheista ymmärtäväni, on tullut vapaa-ajan harrastuneisuuden kautta. Melkein parikymppiseksi asti pidin taloutta jollain tavalla likaisena aihepiirinä ja jokaista siitä kiinnostunutta jotenkin epäilyttävänä. Ajatteluni kuitenkin muuttui aika paljon parissa vuodessa kun tajusin paremmin, että taloustieteen kehikkoa voi viritellä moniin paikkoihin ja loppupäätelmän ei väistämättä kuulu olla, että yritykset ovat oikeassa.

Marko Terviö kirjoitti Akateemisessa Talousblogissa vuosia sitten, että Osmo Soininvaara on Suomen paras taloustieteen popularisoija. Omalla kohdallani tuo pitää täysin paikkansa sillä juuri noihin aikoihin Osmo Soininvaaran blogi sai myös minut aiempaa enemmän kiinnostumaan talousaiheista ja ajattelemaan asioita uusilla tavoilla. Soininvaara oli minulle myös hahmo, joka ehkä onnistui tekemään eroja Malirannan podcastissa mainittujen pro business- ja pro market-ajattelutapojen välille.

Malirannan podcastissa keskustellaan siitä, kuinka monet toimittajat eivät usein välttämättä ymmärrä edes taloustieteen perusasioita. Se että Osmo Soininvaara julistettiin aikoinaan Hesarin vaalikonevastausten perusteella eduskunnan oikeistolaisimmaksi kansanedustajaksi jäi minulla jotenkin aika vahvasti mieleen ja sai miettimään, missä määrin tiettyjä ajatuksia on mielekästä laittaa vasemisto-oikeisto-akselille. Ja esim. tämän seurauksena minun on myös nykyään vaikea sanoa itsestäni missä määrin olen vasemmistolainen tai oikeistolainen.

Tai kuten Ode itse kirjoitti: On erikoista määritellä että vasemmistolaisuutta on esittää helppoja ratkaisuja vaikeisiin kysymyksiin ja oikeistolaisuutta on etsiä totuutta. Ilmankos perussuomalaista saatiin vasemmistopuolue

Varmaan pitää paikkansa, että toimittajat eivät keskimäärin ymmärrä ihan riittävästi taloudesta, mutta jos nyt mennään vielä askel epä-älyllisemmän älämölön suuntaan, niin varsinkin nettikeskusteluja seuratessa olen oikeasti alkanut menettää uskoani ihmiskuntaan. Viimeisen vajaan viiden vuoden aikana hyvin näkyvästi julkiseen keskusteluun osallistuneen Juhana Vartiaisen kohdalla tämä on näkynyt varmaan kaikkein parhaiten.

Osittain kyse on ehkä tiettyjen vasemmistolaisesti suuntautuneiden ihmisten puutteellisesta talouden ymmärryksestä ja niistä johtuvista ennakkoluuloista. Tai toisaalta kuten tuon politiikkaradion keskustelun toinen osapuoli, Tommi Uschanov on muistaakseni joskus esittänyt: Kun mistään yhteiskunnallisesta ilmiöstä aletaan puhua yhtään tarkemmin, ei juuri kukaan tiedä juuri mistään juuri mitään. Ja Vartiainen on myös erehtynyt kommentoimaan maahanmuuttoon liittyviä aiheita ja tuo on tietysti nykyään varmaan paras mahdollinen tapa saada kasa henkilökohtaisia hyökkäyksiä osakseen.

Mutta Juhana Vartiaisen henkilön ja ajatusten ympärillä pyörinyt keskustelu on jotain sellaista, jota on kyllä ollut erityisen tuskastuttavaa seurata. Pitänee joskus tulevaisuudessa lukea tuo Vartiaisen ja Uschanovin kirja.

Jakamistalous – Sharing Economy, Arun Sundararajan

Sharing economy eli suomeksi jakamistalous on taas näitä viime vuosien lähes ärsyttävän paljon käytettyjä trendisanoja, mutta kyllähän siinä yhdistyvät teknologiaan ja yhteiskunnaliseen kehitykseen liittyvät megatrendit. Tämän seurauksena pistin vuoden 2017 talouskirjojen lukulistalleni Arun Sudarajanin kirjan Sharing Economy.  Nyt sain tuon luetuksi ja voin ruksia pois kolmannen kirjan tältä lukulistalta. Ei ollut ihan kevyimmästä päästä, mutta näitä vähän raskaampia ja silti mielenkiintoisia kirjoja on hyvä käyttää matkalukemisena.

Sundararajan pitää Ebayta jonkinlaisena jakamistalouden varhaisena ja kaukaisena serkkuna. Craigslist on sitten tuosta askeleen läheisempi serkku. Nämä olivat osaltaan kylvämässä nettikäyttäjien keskuteen jakamistalouden siementä totuttamalla ihmisiä virtuaalisiin markkinapaikkoihin. Toisaalta vasta massojen tottua sosiaalisen median kautta verkossa tapahtuvaan kanssakäymiseen ja älypuhelinten sekä appien tuotua nettisovellukset näppärästi kaikkialle, oli luotu kunnnon infrastuktuuri jakamistaloudelle.

 

Itse olen omassa pienessä mielessäni jo aiemmin miettinyt, että jakamistaloudesta puhuttaessa tarkoitetaan kahta toisistaan hieman erillisestä ilmiötä. Sundararajan käyttää näistä sanoja gift economy ja crowd-based capitalism. Kuten monessa muussakin asiassa, asiat eivät jakaudu siististi kahtia kategortiaan vaan kyse on jatkumosta ja nämä kaksi käsitettä ovat olemassa lähinnä ideamaailmassa ja harva tosielämän ilmiö kuuluu sataprosenttisesti jompaankumpaan kategoriaan. Gift economy on kuitenkin jonkinlainen ajatus siitä, että naapurien kanssa ostellaan tavaroita yhteiskäyttöön. Tähän liittyy helposti ekologinen ajattelu ja jonkinlainen pienimuotoinen ihmisten välinen kansskäyminen. Tästä Sundarajanin ilmiöstä selkein virtuaalinen sovellus taitaa olla Couchsurfing.

Toisena ääripäänä ovat sitten virtuaaliset markkinapaikat, joissa ihmisiä paritetaan tehokkaasti keskenään. Tästä viime vuosien tunneimpia esimerkkejä ovat varmasti Airbnb ja Uber. Sundararajan mainitsee että käyttäisi mieluummin sanoja crowd-based capitalism tai peer to peer economy sharing economya mieluummin, mutta jakamistalous näyttää viime vuosina vakiintunen (mahdollisesti keikkatalouden ohella) sanaksi, jolla näihin virtuaalisiin markkinapaikkoihin ja niiden luomaan kehitykseen viitataan.

Tunnetuimpia esimerkkejä jakamistalouden yrityksistä taitavat tosiaan edelleen olla Uber ja Airbnb, joista jälkimmäistä olen itsekkin jonkin verran hyödyntänyt. Molemmilla on ehdottomasti ollut kriitikkonsa, mutta Airbnb on onnisunut luomaan näistä kahdesta itselleen positiivisemman kuvan. Osittain ehkä on kyse siitä, että majoittajillekin se on riittävän kaukana perinteisestä työsuhteesta. Uberia ajavat sen sijaan ovat lähempänä perineistä työsuhdetta ja tämä on ehkä osittain syynä sen saamaan kritiikkiin, vaikka taustalla on muutakin. Keväällä Ranskan presidentinvaalikampanjassa myös Le Pen puhui ubersaatiosta ja voidaan varmaan ajatella, että kun yrityksen nimi muuttuu kuvaamaan sitä laajempaa ilmiötä, on  se hyvässä tai pahassa onnistunut saavuttamaan jotain.

Silicon Valleyssa on viime vuodet taidettu pitchata vähintään joka toinen bisnesidea sanomalla, että tämä on Uber tai Airbnb sille tai tälle toimialalle. Mutta tälle on tavallaan syynsänkin, kuten Wall Street Journalin artikkeli totesi otsikossaan jo vuonna 2015 There is uber for Everything

Hyvin kalliiden ja usein vajaakäytöllä olevien asuntojen ja autojen tapaan vähempiarvoisilla tavaroille ei välttämättä ole aivan yhtä laajoja ja toimivia markkinoita, mutta kyllä tämänkaltaisilla pienemmilläkin markkinoilla voi tehdä valtavat määrät rahaa. Ehkä näissäkin on riskinä monopolisoituminen ja tuon aseman väärinkäyttö, jos jokin toimija onnistuu ottamaan suuria vuokramarkkinoita haltuunsa. Kuten Peter Thiel on todennut competition is for losers. Uber on tähän asti tarjonnut palveluitaan tappiolla, mutta miten hinnoittelu muuttuu tilanteessa, jossa se onnistuisi kahmimaan itselleen vielä selvästi nykyistä suuremman siivun markkinoista?

Uberin ja Airbnb:n takana onkin syntynyt monenlaista yrittäjää ja aika erikoisiakin viritelmiä on nähty. Kirjan alussa esim. esitellään Ranskasta sittemmmin jo muuallekin Euroopan laajentunut La ruche qui dit qui, joka on jonkinlainen virtuaalimuotoon rakennettu Farmers market. Tuossa kyllä tulee jo jotenkin koomisella tavalla yhteen monet aikamme trendit. Itselleni hieman tutumpi ruokaan liittyvä tapaus on Deliveroo, jota olen käyttänyt muutamia kertoja, mutta tuokin on ainakin Britanniassa saanut viime aikoina jonkin verran huonoa julkisuutta.



Kirjan keskivaiheella käsitellään hieman puisevammin monia aiheita, mutta oma kappaleensa on omistettu lohkoketjuteknologialle. Tuo olisi muuten viuhunut minulta vielä enemmän ohi, mutta luettuani juuri hiljattain Bitcoiniin ja kryptovaluuttoihin liittyvän kirjan, sain tuosta nyt jotain irti. Samalla tavalla kun Bitcoin on ilman välikäsiä toimiva valuutta, voidaan lohkoketjuteknologian älykkäillä sopimuksilla mahdollisesti tulevaisuudessa ottaa välikädet pois monesta muustakin transaktioista.

Oma kappale on myös sääntelylle. Libertaristissa utopioissa ei sääntelylle ole juurikaan tarvetta ja on myös totta, että vaikkapa Airbnb:n arviointisyteemi toimi aika hyvin ja Amazonin arvioilla alkaa olla aika massiiviset vaikutukset ihmisten ostoskäyttäytymiseen. Toki netin hämärillä markkinapaikoilla myydään myös valearvioita ja muodostetaan erilaisia arvostelunrinkejä. Ja Sundararajankin esittää omat tulkintansa erilaisista sääntelyn muodoista, joille on tarpeensa myös jakamistalouden aikakaudella.

Olennaista tietysti on, miten käy sille koko ajan kaiketi kasvavalle osalle ihmisistä, jotka saavat tienestinsä keikkaloudesta, ilman perinteisen työsuhteen tarjoamaa turvaa ja etuja. Toki jakamistalous itse kompensoi jotain näistä ongelmista. Tehokkaat markkinapaikat luovat enemmän kysyntää palveluille ja Sundararajan esimerkiksi huomauttaa, että arviointisysteemit vähentävät epäsymmetrisen tiedon määrää, rohkaisevat ihmisiä käyttämään aiempaa enemmän erilaisia palveluita ja tätä kautta kasvaa palveluitaan tarjoavien ihmisten asiakaskuntaa. Esimerkiksi Fiverrin tai Etsyn kautta hyvin kapealle sektorille erikoistunut henkilö pääsee tarjoamaan palveluitaan ja tuotteitaan globaleille markkinoille. Parhaimmillaan jakamistalous mahdollistaa monille myös mahdolisuuden aikatauluttaa elämäänsä itselleen sopivalla tavalla.

Mielenkiintoinen näkökulma liittyi myös siihen, miten kehitymaiden basaaritalouksissa saatetaan tämä seurauksena siirtyä suoraan jakamistalouteen kulkematta länsimaisen 1900-luvun järjestelyjen kautta. Esimerkiksi Intiaan suurkaupungeissa pikkuhiljaa keskiluokkaan nousevat voivat koittaa säästä rahojan ilman auton ostamista ja liittyä osaksi autonjakamispalvelua. Sundararajan esittää jo kirjan alusssa kysymyksen, oliko teollistumisen aika ja 1900-luku poikkeus ihmisen historiassa? Jonkinlainen postmoderni verkostojen ja rihmastojen systeemi tulossa myös työelämään ja palveuihin. Jakamistalouden markkinapaikat sumentavat jakoja ennen kaikkea työn ja muun elämän välillä ja joskus jopa asiakkaiden ja myyjien välillä.

Sharing Economy oli hieman akateemisen puinen paketti, mutta mielenkiintoisesta aiheesta ja riittävän hyvin kirjoitettu, että sen pystyi lukemaan. Jos aihe kiinnostaa, niin kyllä tuo ainakin ihan selailemisn arvoinen kirja, josta voi lukea vain itseä eniten kiinnostavat kappaleet.



 

Aiheesta muualla

Wall Street Journal – There’s an Uber for Everything Now

Evgeny Morozov – Where Uber and Amazon rule: welcome to the world of the platform

Wired UK – Gig economy workers should get holiday and sick pay, Taylor Review recommends 

Sharing Economy – Econtalk Podcast

Regulate This – Freakonomics Podcast

Epäpyhä allianssi – Google ja Walmart Amazonia vastaan

Keskiviikkona kuultiin kummia kun ehkä hieman yllättävät yritykset, Google ja Walmart kertoivat uudesta yhteistyöstään. Google alkaa tarjota Yhdysvalloissa Walmartin tuotteita sen omassa Google Express-palvelussa ja tämä on ensimmäinen kerta kun Walmartin tuotteita on netissä tarjolla muualla kuin sen omilla nettisivuilla. Tämä ominaisuus ei sinällään ole vielä valtaisa uudistus, mutta Googlen ja Wallmartin yhteistyö on jo puhtaasti näiden yritysten koon takia aikamoinen uutinen.

Uutisen kiinnostavuutta lisää se, että Google ja Wallmart ovat ainakin minun mielessäni kaksi yritystä, joilla on äärimmäisen erilaiset julkisuuskuvat. Ketterä ja cool Google oikeasti auttaa ihmisiä löytämään haluamansa, tarjoaa monenlaisia hyödyllisiä nettisovelluksia ilmaiseksi ja pitää huolta työtekijöistään. Päämaja on tietysti länsirannikon liberaaleimmassa kuplassa, ihan siinä San Franciscon vieressä.

Walmart taas on armoton optimoija, joka kohtelee työntekijöitään surkeasti, on osaltaan tuhonnut kaupunkirakennetta rumilla laatikoillaan ja ajanut sympaattiset pikkukaupat konkurssiin. Pääkonttori sijaitsee junttiraamattuvyöhykkeen kovassa ytimessä, Bentonvillen pikkukaupungissa Arkansasissa ja Walmart dominoi vähittäiskauppaa erityisesti juuri etelän Bible Beltillä.

Google and Walmart are teaming up to take on a common enemy: Amazon.

 

Molempien yritysten tapauksessa näiden stereotypioiden taakse kätkeytyy tietysti paljon muutakin, mutta esittämissäni kuvauksissa on kuitenkin paljon totta, varsinkin kun mietitään, mitä ihmiset ajattelevat näistä kahdesta jätistä. Mutta yhteinen viholinen yhdistää. Olen pari kertaa aiemmin sivunnut Amazonia tässä blogissa(Amazon the kauppa ja Life and death of great American shopping centers). Sekä Google että Walmart ovat hieman erilaisilla tavoilla nähneet Amazonin vaarallisena kilpailijana.

Vaikka Google onkin maailman merkittävin teknologiayritys, ei se ole monista yrityksistään huolimatta päässyt haluamallaan tavalla merkittäväksi peluriksi nettikaupan maailmaan. Walmart taas on Amerikan ylivoimainen ykkönen vähittäiskaupassa, mutta joutuu nyt viikottain sulkemaan kauppojaan ja järjestelemään asioita uusiksi ostosten tekemisen siirtyessä yhä enemmän nettiin.

Ruokakaupat ovat aiemmin tunteneet olevansa hieman muuta vähittäiskauppaa paremmin turvassa nettikaupan vaikutuksilta, mutta Amazonin ostettua hiljattain Whole Foodsin, ovat myös ruokakaupat alkaneet aiempaa vahvemmin näkemään Amazonin pelottavana kilpailijana. Tässä mielessä Googlen ja Amazonin yhteistyö ei sitten tunnukaan enää niin erikoiselta.

Amazonin asema maailman vahvimpana nettikauppana näyttää tällä hetkellä täysin horjuttamattomalta, mutta Walmartille riittäisi ehkä sekin, että se varmistaisi paikkansa vakavastiotettavana Amazonin kilpailijana Amerikan markkinoilla ja olisi selvästi toiseksi suurin tekijä heti Amazonin takana. Jotenkin kuitenkin hieman pelottavaa seurata kehitystä, jossa yritykset saavat käsiinsä yhä enemmän tietoa nettikäyttäymisestämme ja samalla nettikauppakin alkaa keskittyä muutaman jätin käsiin.



Death and Life of Great American Shopping centers

Financial Time kirjoitti isosti Amerikan kauppakeskusten kriisistä mainiten, kuinka kasa hedge fundeja kertoo löytäneensä kauppakeskuksista seuraavan big shortinsa. “We think the magnitude of this short could be bigger than subprime, says Stephen Ketchum“. Vähäsen, tai ehkä vähän enemmänkin kuin vähäsen tuossa taidetaan liioitella, mutta amerikkalainen kauppakeskus on ongelmissa ja sillä on vaikutuksia moneen asiaan.

Auton varaan rakennettu ostoskeskus on McDonaldisin drive-inin ja Coca Colan ohella ehkä amerikkalaisin kuviteltavissa oleva asia. Se on toisaalta muovannut valtaisasti amerikkalaista yhdyskuntarakennetta ja tämä kulttuurimperialismi on levinnyt myös Eurooppaan. Varsinkin Suomea aiemmin kaupungistuneissa maissa kaupunkikeskustojen suhteellinen asema on kuitenkin säilynyt vahvempana.

Kauppakeskukset ovat kuitenkin vähän jokapuolella noussseet erilaisten taistelujen symboleiksi. Kaupunkirakenteen hajoamisesta puhuttaessa on kiinnittety paljon huomiota juuri jumboihin ja ideaparkkeihin, joilla on ollut rajuimmissa tapauksissa myös suuria vaikutuksia kaupunkikeskustojen elinvoimaan. Shoppailulle rakentuvat kauppakeskukset nousivat 90-luvulla myös postmodernin kaupungin symboliksi ja niihin liittyi myös keskustelu julkisen tilan katoamisesta. Kaupunkikeskustojen gentrifikaatio on kuitenkin osaltaan vähentänyt kauppakeskusten merkitystä. Myös kaupunkikeskustojen kauppakeskukset ovat ongelmissa nettikaupan kanssa, mutta niillä on mahdollisesti paremmat valmiudet taistella tätä kehitystä vastaan. Voi olla, että tulevaisuudessa kauppakeskukset keskittyvät aiempaa enemmän ravintoloihin sekä muiden palveluiden ja elämysten tuottamiseen fyysisten tuotteiden myymisen sijaan.

Vaikka jonkinlaisella reurbanisaatiolla on paikotellen voinut olla vaikutusta automarkettien kasvaneeseen ahdinkoon, niin ennen kaikeaa kyse on nettikaupasta. Kaupunkikeskustojen julkinen tila muuttui kauppakeskuksien puolijulkiseksi tilaksi ja nyt aluetaan siirtyä virtuaalitilaan. Samalla tavalla ostosten tekeminen siirtyi keskustasta enemmän esikaupunkeihin ja nyt verkkoon. Mutta Amazon-efektin rajuimpia vaikutuksia ei ole vielä monilta osin edes nähty. Kuukausi sitten Amazon ilmoitti ostaneen Whole Foodsin ja tämä on lisännyt monien ruokakauppajättien pelkoja. Tähän mennessä ne eivät ole olleet  ihan samalla tavalla huolissaan nettikaupan luomasta kilpailusta kuin monet muut toimijat. Niin kaupunkitilallisesti kuvottavia kuin WalMartit ovatkin olleet, ovat ne olleet työpaikkojen tarjoamisen ohella monissa Amerikan pikkukaupungeissa myös kokoontumispaikkoja. Guardian kirjoitti tästä hiljattain todella mielenkiintoisesti otsikolla What happened when Walmart left

Näiden urbanismikelojen ohella tällä kehityksellä on suurta vaikutusta myös työllisyydelle. Linkkaamani Financial Timesin jutun mukaan tänä vuonna vähittäiskaupasta on joka kuukausittain hävinnyt noin 9000 työpaikkaa. Fyysisessä rakennuksessa tehtyä miljoonan dollarin myyntiä kohden on tarvittu 3.5 työntekijää kun taas nettikaupan miljoonan dollarin myyntiä kohden työntekijöitä on vain 0.9. Nettikaupan kehitys vie lähitulevaisuudessa varmasti paljon työpaikkoja. Joidenkin hiilikaivosten työpaikkojen sijaan kannattaisi ehkä kiinnittää huomiota tähän trendiin.

Amazon – The Kauppa

Kadotetut pojat, kadotetut miehet

Selailin tänään taas yhtä suosikkiblogiani Marginal Revolutionia, jonne Tyler Cowen on lataillut uuteen The Complacent Class-kirjaansaa liittyvää videomateriaalia. Tällä kertaa lyhyen videon aiheena oli kadotetut miehet. Video käsittelee Amerikkaa, mutta tilanne taitaa olla samankaltainen myös Suomessa. Olen itsekin blogissani pariin kertaan sivunnut tätä aihepiiriä (Emma Kari, feminismi ja pojat ja Luuseripoikien vaihtoehtotodellisuus ja työn muutos).

Video ei sisällä mitään maata mullistavaa jos on vähän seurannut tätä keskustelua, mutta siinä summataan ihan hyvin ilmiötä. Vaikuttaa kuitenkin että kadotetut miehet tulee tulevina vuosina olemaan yksi ilmiöistä, joka dominoi yhteiskunnallista keskustelua. Lisäksi näyttää, että pelottavien vaalitulosten ohella vasemmistoliberaalit piirit nostavat aihepiiriä esiin myös, koska on yhä helpmpaa nähdä kadotetut miehet muuttuvan maailman rakenteiden sortamina uhreina.

Toisaalta saa nähdä miten nationalistinen taantumuksellisto tarkalleen vastaa tähän ongelmaan. Tuleeko tuolta suunnalta mitään muuta kuin feministien syyttämistä ja toiveita paluusta vähintään 30 vuotta ajassa taaksepäin aikakoneen avulla.

Huumeiden taloustiedettä – Narconomics, Tom Wainwright

Narconomics kuulostaa lähinnä joltain  Steven Levittin Stephen J. Dubnerin uudelta aluevaltaukselta. Ja vähän freakonomics-tyylisestä taloustieteen soveltamisesta tässäkin tehdään. Kyse on kuitenkin Economistin toimittajan Tom Wainwrightin kirjasta Narconomics: How To Run a Drug Cartel, jota kuuntelin viime päivät äänikirjana. Wainwright on toiminut Economistin Mexico Cityn kirjeenvaihtajana ja tätä kautta saanut ensikäden kosketuksen Narco-talouteen.

Kirjassa kuitenkin käsitellään huumekauppaa myös Meksikoa laajemmin ja avattaan huumekauppaa juuri taloudellisesti näkökulmasta. Huumekarttellit muistuttivat loppujen lopuksi monilla tavoilla suuyrityksiä ja niiden päälliköt toimitusjohtajia. Toki erojakin on. Suuret ylikansalliset yritykset toivovat vähäistä korruptiota ja tomivaa oikeusjärjestelmää kun huumekartellit taas katselevat maailman pankin Doing business-raportteja päinvastaisella tavalla miettiessään, mihin Keski-Amerikan valtioon sijoittavat laboratorioitaan.

Voisi sanoa myös, että meillä on virtahepo olohuoneessa. Kieltolaki ei toimi ja rikollisuuongelman sijaan huumeita tulisi käsitellä ennen kaikkea kansanterveydellisenä ongelma. Olen näissä asioissa löytänyt itseni suhteellisen läheltä libertaareja ja vahvasti juuri Tom Wainwrightin työnantajan Economistin bandwagonista. Ainakin olen Wainwrightin kanssa samaa mieltä siitä, että julkisen vallan ei pitäisi pyrkiä ensisijaisesti päihteiden käytön vähentämiseen, vaan sen pitäisi pyrkiä päihteidenkäytön haittojen minimointiin. Lisäksi olen taipuvainen ajattelemaan, että tietyissä rajoissa täysikäisillä ihmisillä pitäisi olla melkoisen suuri vapaus laittaa kehoonsa haluamiaan aineita.

This drug thing, this aint police work

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta tarjonnan sijaan pitäisi keskittyä kysynnän vähentämiseen. Käytännön tasolla tämä taitaa tarkoittaa ennen kaikkea addiktien auttamista ja päihdevalistusta. Kolumbia, Bolivia ja Peru ovat jopa olleet suhteellisen tehokkaita tuhoamaan kokaviljelmiä. Viime vuosina mahdollisesti jopa noin 50% kokasadosta on tuhottu, mutta tämä ei kuitenkaan ole vaikuttanut huumeiden hintaan, ainakaan lähellekkään niin paljon kuin olisi toivottu. Tärkeänä syynä, että kokaiinin tuotanto- ja jakeluketjut ovat varsin pitkiä ja ylivoimaisesti suurin osa arvonlisäyksestä tapahtuu myöhemmässä vaiheessa. Wainwright esittää vertauksen, että vähän sama kuin taideteosten hintoja yritettäisiin nostaa maalin hintaa nostamalla. Peltojen tuhoaminen näyttää siis olevan erityisen tehoton tapaa vähentää huumeiden tarjontaa.

Huumekartelleilla on tyypillisesti myös melko vahva monopsomiasema. Vaikka peltojen tuhoamisen luulisi johtavan hintojen nousuun, ei tilanne todellisuudessa oikein näytä tältä. Vaikka peltojen tuhoaminen vähentää kokan tarjontaa, on viljelijöillä yleensä ainoastaan yksi ostaja, joka ei tyypillisesti suostu maksamaan korkeampaa hintaa edes niukkuuden vallittessa ja näin hinnan maksavat hyvin löyhästi kartelleihn kytköksissä olevan viljelijät.

Äkkiseltään ei ehkä ajattelisi, että corporate resposibility ja pr olisivat huumekartellien ajattelemia asioita, mutta Wainwright osoittaa useassa yhteydessä, kuinka kartellit todellisuudessa kiinnittävät näihin asioihin paljonkin huomiota. Usein on niin, että mitä kyseenalaisempi business, sitä enemmän korostetaan corporate responsibilitya. Suomessa tämä näkyy vaikkapa uhkapelimonopolin tapauksessa.

Kartellien suurista voitoista on mahdollista tarjota paikallisille asukkaille almuja kuten myös vaikkapa Pablo Escobar teki aikoinaan Kolumbiassa.  Huumejengit joskus aidosti auttavat ihmisiä. Tämä on täysin kyynistä toimintaa, mutta mahdollistaa paikallisen väestön tuen ja parantaa mahdollisuuksia piilotella poliisia. Muutenkin bisnes toimii paremmin jos paikalliset asukkaat ovat omalla puolella. El Chapolla ja kartelleilla on myös aitoa tukea. Narcocorridot ovat tietysti hämmentävin esimerkki tästä. Lisäksi kartelleja kiinnostaa paljon, mitä lehdet kirjoittavat. Tiettyjä murhia on esimerkiksi yritetty ajoittaa niin, että  ne tapahtuvat sopivasti juuri ennen päätuutislähetystä.

Kirjassa sivutaan myös monia ajankohtaisia aiheita kuten Meksikon raja-aitojen vaikutusta laittomaan siirtolaisuuteen sekä valkoisen amerikan opiaatti- ja heroiiniepidemiaa. Muutama erikoisempikin havainto mahtuu mukaan. Esimerkiksi eristyksissä olevaan pieneen Uuteen-Seelantiin ei ole ollut erityisen kannattavaa tuoda kokaiinia tai muitakaan huumeita ja osittain tästä johtuen maa on yksi maailman johtavia muuntohuumeiden markkinapaikkoja. Huumekokit muuttelevat nopeassa tahdissa reseptejään sitä mukaa kun edellinen mixi on kielletty lailla.

Siinä missä automaatio ja digitalisaatio muuttavat tuotantoketjuja ja vähittäiskauppaa, muuttavat ne myös huumekauppaa. Koko ajan suurempi osa huumekaupasta siirtyy netin pimeälle puolelle. Tällä on sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia. Se vähentää väistämättä väkivaltaisia valtakamppailuja myyntipaikoista ja asiakkaat kykenevät jopa tekemään vertailuja eri tarjoajien välillä toisin kuin usein paikalliseen monopoliasemaan päässeiden huumejengien tapauksessa. Jotkut jopa väittävät myyvänsä reilun kaupan kokoaiinia. Tämä tuskin useimmissa tapauksissa pitää paikkansa, mutta osoittaa että “reilun kaupan huumeille” olisi kysyntää. Toisaalta netistä tilaamisen helppous tarkoittanee, että sellainen osa väestöstä, joka ei muussa tapauksessa olisi ostanut huumeita, päätyy tilaamaan niitä netistä.

Kannabiksen laillistaminen monissa Yhdysvaltojen osavaltioissa on luonut merkittävän teollisuuden alan. Laillistaminen johtaa väistämättä suurempiin tuotantoyksiköihin ja ammattimaisempaan kasvatukseen. Poliisin pelossa tuotantoa ja jakelua kannattaa hajauttaa, mutta laillisilla markkinoilla kannatta hyödyntää suurtuotannon mittakaavaetuja. Vicen mainio mainio Weediquette esitteli tätä aika mielenkiintoisesti Denver-jaksossaan. Voi myös olla, että tulevaisuudessa tupakkayhtiöt ottavat haltuun suuria osia kannabisteollisuudesta. Toisaalta tämä tarkoittaa, että kannabiksen käyttäjillä on tulevaisuudessa yhä useammin tarkka tieto käyttämiensä tuotteiden valmistusprosessista

Siinä missä aiemmin huumeiden laillistamista ovat kannattaneet erilaiset hipit, libertaarit ja Economist, on Big Weed alkanut käyttää suuria summia laillistamisen puolesta kampanjoimiseen. Laillistamisen myötä kannabiksesta on muodostumassa ja osittain jo muodostunut todella suuri laillinen bisness, jolla on käyttää kymmeniä miljoonia lainsäätäjien lobbaamiseen. Kokonaisuutena Narconomics oli hyvinkin viihdyttävä “luku”kokemus.

Xi Jinping ja häränpylly

Kiinan presidentti Xi Jinping esitti eilen Davosissa puheenuoron, jossa hän puolusti globalisaatiota, sekä kansainvälistä kauppaa ja yhteistyötä. Tämä on aiheellisesti tulkittu vastaukseksi Donald Trumpin sanomisiin. Ei tietenkään pidä olla sinisilmäinen ja kuvitella, etteikö Kiinakin olisi suurvalta, joka pyrkii ajamaan hyvin röyhkeästi omia etujaan. Tästä huolimatta Xi Jinpingin sanomissa oli enemmän järkeä kuin Trumpin tyypillisissä töräytyksissä. Kauppasodissa ei ole oikeita voittajia.

Pursuing protectionism is like locking oneself in a dark room,” he said. “Wind and rain may be kept outside, but so is light and air.”

Huolestuttavaa on ehkä juuri se, että nykytilanteessa jopa Kiinan johtajan puheet alkavat vedota minuun.

RIP Thomas Schelling (1921 – 2016)

Uutinen kuolemasta sopii hyvin Perikato-nimisen blogin ensimmäiseksi varsinaiseksi tekstiksi. Nobel-palkittu taloustieteilijä Tomas Schelling on kuollut tänään kunniotettavassa 95-vuoden iässä. En väitä, että kyseessä olisi elämääni suuresti vaikuttanut henkilö. Kyseessä on kuitenkin historian merkittävimpiä taloustieteilijöitä ja henkilö jonka ajatteluun tutustuesssani olen oikeasti kokenut ahaa-elämyksiä. Miehen pitkästä elämästä ja kuoleman ajankohdasta voisi halutessaan myös vetää synkkiä tulkintoja maailman muutoksesta.

Kuvahaun tulos haulle thomas schelling

Schellingin pitkä elämää kuvastaa esimerkiksi, että hän työskenteli 40-luvun lopulla Marshall-avun parissa. Enää Yhdysvalloissa ei tunnu kiinnostavan edes Euroopan sotilaallinen puolustaminen.

Schelling tuli erityisen tunnetuksi peliteoreetikkona. Nobelin hän sai “konfliktien ja yhteistyön analysoinnista” aiheinaan mm. sodat ja diplomatia. Rationaaliselle konfliktien analysoinnille totisesti olisi nykymaailmassa tarvetta. 60-luvun lopulla Schelling kirjoitti merkittävään asemaan nousseita artikkeleita segregaatiosta ja eri etnisten ryhmien välisestä dynamiikasta. Hän mm. osoitti kuinka äärimmäisen segregoituneista asuinalueista ei voi päätellä, että ihmiset haluaisivat asua äärimmäisen segregoituneesti. Minulle on jäänyt mielenkintoisena lukukokemuksena tätä aihepiiriä käsittelevä Micromotives and Macrobehavior. Paljon myöhemmin tätä ajatusta on popularisoinut esimerkiksi Malcolm Gladwell kirjassaan  The Tipping point(Suom. Leimahduspiste). 50 vuotta myöhemmin Amerikkalaiset kaupungit ovat edelleen äärimmäisen segregoituneita.

Myöhäisvuosinaan Schelling työskenteli paljon mm. ilmaston lämpenemiseen liittyvien kysymysten kanssa. Nyt talouskriisin, eurokriisin ja pakolaiskriisin jälkeisessä maailmassa tuntuu, ettei ketään enää edes kiinnosta ilmastonmuutos.