Pikakommentti Finlandia-tason trollauksesta

Korviini kantautui uutinen, että juuri Finlandia-palkinnon saanut Juha Hurme päätti kiitospuheessaan röllätä oikein urakalla vetämällä puolet ruotsiksi ja toteamalla lopuksi, että Opetelkaa ruotsia, Juntit! 

Tästä triggeröityivät sitten välittömästi varsinkin junttinettiöyhöttäjät, mutta myös esimerkiksi kulttuuriministeri Sampo Terho, joka ehti näköjään vaatia jo anteeksipyyntöä. Sampo Terholle ja sinisille tämä oli varmasti oikein tervetullut tilaisuus, jossa päästään hyökkämään näkyvästi kansan tuella eliittiä vastaan ja vieläpä tavalla, joka ei häiritse hallituskumppaneja

Innoisaan ovat myös varmasti myös ainakin iltapäivälehdet, ja tällä varmaan myydään junteille lehtiä seuraavat pari päivää ja voidaan kirjoittaa follow up-juttuja erilaisista reaktioista ja metareaktioista. Tästä saadaan oletettavasti sellainen äärimmäisen rasittava ja kaikinpuolin ennalta-arvattava mediamyrsky, joka salamoi kovaa erityisesti somessa. Eliitin palkitsema kirjailija kutsuu ruotsinkieltä osaamattomia junteiksi. Siis voi jumalauta Juha Hurme, tarvitsiko sitä mediahuomiota hankkia tällaisella provokaatiolla?

Jos nyt jotain rakentavaa tästä haluaa sanoa, niin kaikenlaisille kansalliskonservatiiveille ehkä huomiona, että Suomi todellakin on perinteisesti ollut kaksikielinen maa ja tuon on erittäin keskeinen osa Suomen historiaa. Tuon ei kuitenkaan pitäisi olla peruste sille, että ruotsinkielen asema säilyy ajasta ikuisuuteen yhtä betonoituna ja että ruotsin osaamisen pitäisi olla jonkinlainen sivistyneisyyden mittari. Ja hieman samalla tavalla Suomi muuttuu myös tulevaisuudessa. Jotkut kiistattomasti Suomen perinteeseen ja historiaan kuuluneet asiat menettävät merkitystään ja jäävät taka-alalle. Ja hyvä niin.

 

 

Tytöistä ja pojista

Kuvahaun tulos haulle feminist teacher

Viimeisten vuosien aikana on alettu puhua aiempaa enemmän siitä, kuinka tietyt ongelmat ovat kasautuneet erityisesesti miehille. Itsekin sivusin aihepiiriä blogissa keväämmällä muutaman kerran( Kadotetut pojat, kadotetut miehet , Emma Kari, feminismi ja pojat,  Luuseripoikien vaihtoehtotodellisuus ja työn muutos).

Suomessa on puhuttu erityisesti poikien huonoista oppimistuloksista ja näköjään eilen Hesarin mielipidepalstalla julkaistu Jukka Kujalan kirjoitus Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan näyttää herättäneen taas monenlaista keskustelua.

Selvä lähtökohta tähän aiheeseen on varmaankin, että poikien oppimistulokset näyttävät heikentyneen ja asialla olisi syytä yrittää tehdä jotain. En ole aihepiirin raudanlujin asiantuntija, joten olen avoin monenlaisille ehdotuksille. En esimerkiksi tyrmää ajatusta, että kova kuri ja järjestys kouluissa voisi pistää pahimpia hunsvotteja ruotuun ja parantaa poikien oppimistuloksia.

Voi myös jossain määrin pitää paikkansa, että naisopettajat eivät keskimäärin kykene yhtä hyvin hahmottamaan poikien erityisongelmia ja nykyinen koululaitos on jossain määrin rakenteistunut suosimaan “tyttömäistä” käyttätymistä. Toisaalta olen taipuvainen myös ajattelemaan, että ylipäätään maailma on esimerkiksi työn muutoksen myötä muuttunut tavallaan “tyttömäisemmäksi” ja koulunkin on syytä seurata perässä.

Keskustelussa homma menee kuitenkin yleisesti ottaen nopeasti mieasiamiesten epämääräiseksi feministien syyttelyksi ja antifeministiseksi tykittelyksi. Tuntuu ettei poikien oppimistuloksien ongelmia tarvitse tai edes saisi tarkemmin pohtia, koska on uhkana, että sille olisi muita syitä kun poikia sortavat feministit, mikä hankaloittaisi feminismi-bashingia.

Samoin tuntuu hiukkasen oudolta, että samat hahmot, jotka pitävät työelämän kulttuuria, rakenteita ja miesvoittoisia johtoryhmiä pelkkänä höpöhöselityksenä naisten työelämämenestyksestä puhuttaessa, ovat koulusta ja pojista puhuttaessa heti sanomassa, että naisvoittoinen opettajakunta tietysti tarkoittaa poikien sortamista. Se etteivät pojat pärjää yhtä hyvin kuin tytöt, on vain todistus siitä, että systeemi on rakennettu tyttöjä suosivaksi. Olisiko mitenkään mahdollista, että tästä kiistatta tärkeästä kysymyksestä keskusteltaisiin, niin että yritettäisiin ratkaista ongelma, eikä feminismi-bashing.

SHOKKIUUTINEN! HUHTASAARI JÄI KIINNI YLINOPEUDESTA

Tänään uutisoitiin, että perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari sai tänä syksynä melko mojovan sakon reilusta ylinopeudesta. Olen kritisoinut Huhtasaarta ja perussuomalaisia aika paljon. Huhtasaari ei vaikuta erityisen terävältä tyypiltä ja esimerkiksi EVA:n järjestämässä presidenttitentissä näytti, että tämä on nainen on pistetty nyt liian kovaan sarjaan. Huhtasaari on merkittävistä poliitikoista hahmo, jossa mielestäni tällä hetkellä yhdistyvät selkeimmin tyhmyys ja lievä vastenmielisyys.

Minua on kuitenkin aina häirinnyt tapa, jossa katsellaan poliitikon töppäilyjä yksityiselämässä ja tällä perusteella sitten hyökätään poliittista toimintaa kohtaan. En edes pidä erityisen tavoiteltavana tilannetta, jossa parlamenttiin ja politiikkaan päätyisi vain jonkinlaisia munkin/nunnan ja robotin hybridejä. Lehdistö tietysti herkuttelee tunnettujen poliitikkojen töppäilyillä, mutta toivoisin että poliittikoja kritisoitaisiin politiikasta eikä yksityiselämästä. Varsinkaan jos kyse ei ole todella törkeistä ja/tai toistuvista rikoksista/töppäilyistä. Ja esimerkiksi Laura Huhtasaaren kohdalla sitä poliittisen toimintaan liittyvää kritiikiä on helppo keksiä eikä tarvitse jauhaa ylinopeudesta.

Muutama huomio Diarra-casesta – pikakommentti

Viikonlopuna saatin Suomeen taas keskisuuri somekohu helsinkiläisen kaupunginvaltuutettu Fatim Diarran kirjoittamasta Facebook-kommentista.

Someaikakaudella poliitikkojen pienelle piirille tarkoitettu viestit päätyvät aiempaa helpommin laajaan levitykseen. Pidän tätä jossain määrin ongelmallisena. Diarran viestiä ei oltu tarkoitettu laajaan levitykseen ja tämänkaltaisissa tapauksissa pidän sitä lieventävä asianhaara. Ja olen valmis sanomaan tämän myös silloin jos vaikkapa joltain perussuomalaiselta valtuutetulta tulee harkitsemattomia vitsejä. Lisäksi en pidä erityisen kunniotettavana Keskustan Mikko Kärnän ratkaisua lähteä levittämään Diarran tekstiä laajemmalle yleisölle.

On kuitenkin valitettava tosiasia, että elämme someaikaa, jossa huonostimuotoillut vitsit ja harkitsemattomat ajatukset leviävät aiempaa helpommin ja tämän kanssa joudutaan elämään. En pidä kohtuuttomana että Diarran kirjoittaman vitsin tyyppisistä jutuista saa pienen tai keskisuuren paskasaavin verran tavaraa niskaansa. Diarran tapauksessa aletaan kuitenkin olla jo vähintään ylärajoilla.

Olen myös lievästi pettynyt siihen, miten Diarra ja vihreät näyttäisivät kohun hoitaneen. Tällaisissa tapauksissa pitäisi mielestäni kyetä sekä selittämään asian konteksti, mutta myös pyytämään selkeästi anteeksi. Olen melkoisen varma, että ainakin nationalistisen taantumukselliston nettisoturit tulevat toistelemaan tätä Diarran lausuntoa seuraavat vuodet ja esittämään kuinka kaikenlainen vihanliestonta on oikein hyvä juttu ja jos joku kritisoi asiaa jollain tavalla, niin kyse on KAKSOISSTANRDISTA. Kertoihan vihreiden kaupunginvaltuutettukin loukkaavaksi luokiteltavan vitsin.

Rahastetaan salaliittoteoriaklikkauksilla

Perinteinen mediakin tietysti myy ihmisten kuolemilla ja järkyttävistä tapahtumista tehdyillä otsikoilla. Erilaiset netin roskamediat vievät tämän astetta pidemmälle räikeillä shokkiotsikoilla ja vetoamalla ihmisten alhaisimpiin tunteisiin. Mutta tuohonkin alkaa jo (ehkä hieman huolestuttavasti) turtua.

Erilaisten tuoreiden tragedioiden ja julkkiskuolemien ympärille rakennetuilla salaliittoreorioilla rahastaminen on kuitenkin ilmiö, joka onnistuu edelleen aiheuttamaan minussa pienoista raivoa. Erilaisten terrori-iskujen tai perinteistenkin veritekojen yhteydessä anonyymi internetmobi spekuloi tekijöiden henkilöllisyyksillä ja levittää mahdollisesti haitallista väärä tietoa. Tuolle nyt vaan on vähän vaikea tehdä mitään.

Jotenkin kuitenkin kiinnostaisi nähdä silmästä silmään niitä ihmisiä, jotka tarkoituksella tienaamistarkoituksessa julkaisevat villejä ja valheellisia salaliittoreorioitaan ennen kuin ruumiit ovat edes kylmenneet.

 

Saksan vaalitulos alkaa olla selvillä – Pikakommentti

Vaalihuoneistot ovat sulkeutuneet Saksassa ja nyt on saatu jo ennuste lopullisesta tuloksesta.

CDU: 33%
SDP: 21%
AfD: 13.5%
FDP: 10.5%
Grünen: 9%
Linke: 9%

Jos nämä luvut pitävät paikkansa, niin gallupit olivat aika hyvin kohdallaan, mutta kahden suuren puolueen kannatus oli arvioitujen mahdollisten tulosten alapäässä ja oikestaan kaikki pienemmät puolueet, äärivasemmiston Linkeä lukuunottamatta menestyivät pikkuisen odotettua paremmin.

AfD:n tulos ei ole odotuksiin nähden shokki, mutta esim. Hollannin ja Ranskan vaaleihin verrattuna nationalistinen taantumuksellisto onnistui viime päivinä ennen vaaleja nostamaan kannatustaan hieman odotettua korkeammaksi. Parlamenttipaikkoja katsottaessa CDU ja SDP menettävät rajusti paikkojaan, Linken ja vihreiden paikkamäärä pysyy aika ennallaan, ja valtiopäiville nousevat Afd ja FDP nappaavat molemmat lähemmäs sata paikkaa.

Näillä tuloksilla ainoat mahdolliset hallituskoalititot olisivat:
Nykyinen suuri koalitio eli CDU ja SDP: ~ 360 paikkaa
Jamaika-koalitio eli CDU, FDP, Grüne ~ 350 paikkaa

 

SDP:n vaalitulos oli todella heikko ja menee luontevaksi osaksi tarinaa sosiaalidemokraattien kriisistä Euroopassa. Vaikea kuvitella että se lähtisi enää hallituksen heikoksi kakkospuolueeksi, eli nyt näyttää jopa hyvin todennäköiseltä, että Jamaika-koalitio hallitsisi Saksaa seuraavat neljä vuotta. Ei välttämättä mikään huono kombinaatio, mutta neuvottelut saattavat ottaa aikansa, CDU:lla ja vihreillä kuitenkin ihan merkittäviä idealogisia erimielisyyksiä.

Haavisto 12% ja Huhtasaari 4% – Elokuun presidentinvaaligallup

Iltasanomat näyttää julkaisseen tänään jonkinlaisen presidentinvaaligallupin. Tässä gallupissa 60% vastaajista äänestäisi ensimmäisellä kierroksella Sauli Niinistöä. Tulos ei ole yllätävä. Vaaleihin on vielä aikaa, Niinistö on aidosti varsin suosittu ja perustuulipukukansa ei välttämättä oikein vielä edes hahmota, ketkä ovat muut ehdokkaat. Kannatus tulee kuitenkin laskemaan tuosta aika tasaisesti vaalipäivän lähestyessä ja luonnollisesti Niinistön jengin pitää henkisesti kestää tuo. Nämäkään presidentinvaali eivät ratkea vielä ensimmäisellä kierroksella.

Ehkä mielenkiintoisin havainto on Niinistön takana olevien ehdokkaiden kannatus. Täysin ylivoimaiseksi kakkoseksi nousee Pekka Haavisto. 12 prosentin kannatus on tietysti järjettömästi Niinistöä perässä, mutta suurempi kuin viiden seuraavan ehdokkaan yhteenlaskettu lukema. Kuten Niinistönkin kohdalla, vaaleihin on vielä aikaa ja näistä luvuista ei kannata tehdä kauhean pitkälle meneviä arvioita, mutta Haaviston kannalta näyttää hyvältä.

Kampanja ei ole lähtenyt mitenkään näkyvästi liikkeelle, mutta hän erottuu silti hyvin selkeänä kakkosehdokkaana. Monet ovat kommentoineet ettei Haaviston viime vaalien hype kanna enää näihin presidentinvaaleihin asti, mutta Haaviston verrattain korkea kannatus selittynee sillä, että viime presidentinvaalien seurauksena hän on tunnettu hahmo, jonka kaikki suomalaiset tunnistavat ja se taitaa nyt auttaa.

Kolmassijalla on Laura Huhtasaari. Tämä ei ole kovin yllättävää kun on heti kampanjan alussa pyritty räväkästi erottumaan muista ehdokkaista. Ehkä on kuitenkin hieman yllättävää, että kannatus on kuitenkin vain 4% ja aika samalla tasolla mediaseksikkään Matti Vanhasen kanssa ja vain kaksi prosenttiyksikkö suurempi kuin Paavo Väyrysellä ja Maarit Feldt-Rannalla, joiden ehdokkuus ei ole vielä edes varmaa.

Google, James Damore ja sukupuolten erot

Tällä viikolla netissä on kouhkattu aika kovalla innolla Googlelta kenkää saanesta James Damoresta ja tämän kirjoittamasta muistiosta. Ajattelin kirjoittaa muistiin lähinnä itseäni varten muutaman ajatukuksen tapahtuman ympärillä pyörivästä keskustelusta. Monet selvästi älykkään ihmiset ovat päätyneet tapahtumista hyvin erilaisiin johtopäätöksiin. Tämä ei ole sinänsä yllättävää, mutta jotenkin tätä keskustelua seurattuani näki poikkeuksellisen selvästi, miten eri ihmiset tuntuivat nopeasti päätyvän omiin tulkintoihinsa ja minä raukka kun yritin vähän seurata tapahtumia ja lueskella erilaisia kommentaareja, enkä tuntunut pääsevän johtopäätökseen edes siitä, mitä James Damore loppujen lopuksi halusi sanoa. Tässä nyt joka tapauksessa muuta ajatukseni tästä aihepiiristä.

Minusta on ensinnäkin itsestäänselvää, että koko populaatiota katsottaessa sukupuolten välillä on eroja. Nämä vaikuttavat ammatinvalintaan, työelämään sekä palkkaukseen ja erot taitavat näkyä erityisesti ääripäissä. Minusta tämän kiistäminen on äärimmäisen typerää. En kyllä ole ihan varma onko kovin valtavasti feministejä tms., jotka kiistävät tämän, mutta tämä porukka on joka tapauksessa saatanan typerää sakkia.

Jotakuinkin yhtä typerää on kuitenkin sanoa, että koska sukupuolten välillä on eroja, ei rakenteita ole olemassa tai niillä ei ole mitään merkitystä. Jollain tasolla pidän tällaista ajattelua jopa typerämpänä, koska se on jotakuinkin laiskinta mahdollista laatua. Tällaista kommenttia tulee yleensä jonkin sortin konservatiiveilta, jotka monissa yhteyksissä puhuvat nimenomaan kulttuurin merkityksestä pitäen biologiaa ja lainsäädäntöä epäolennaisina tekijöinä kun katsotaan, miten ihmiset toimivat ja mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Sukupuolten kohdalla biologia ja kulttuuri ovat sekoittuneet toisiinsa useimmissa asioissa sotkuksi, jossa on typerää sanoa, että toisella näistä ei olisi vaikutusta ja monissa tapauksissa on melkeinpä typerää edes väittää tietävänsä kummalla on suurempi vaikutus. Konservatiiveilla on taipumus päätyä liioittelemaan biologian merkitystä, koska heille sopisi hyvin, etteivät sukupuoliroolit muuttuisi ja ajateltaisiin, ettei niitä edes ole mahdollista muuttaa. Liberaaleilla taas on taipumus päätyä liioittelemaan rakenteiden merkitystä, koska niihin on mahdollista vaikuttaa politiikalla.

Toisaalta olen myös sitä mieltä, ettei faktoista puhuminen ole välttämättä arvoneutraalia ja että kaikkien faktojen (äänekäs ja jatkuva) toistelu olisi automaattisesti hyvä juttu. Ihmismielellä on taipumus ajatella stereorotypioiden avulla. Tämä näkyy hyvin sukupuolten kohdalla, mutta pätee tietysti hyvin moniin muihinkin juttuihin. Usein erot eri ihmisryhmien välillä ovat olemassa, mutta ne eivät ole välttämättä mitenkään valtaisan suuria ja näistä eroista puhuminen ja niiden korostaminen johtaa siihen, että eri ryhmien yksilöitä kohdellaan eri tavoilla. Varsinkin heikompi  aines tulkitsee nopeasti omalla tavallaan kaikki kommentit, joissa sanotaan naisten olevan keskimäärin miehiä heikompia joissain asioissa. Ja vähän fiksummatkin insinööriaivoiset tuntuvat haluavan typistää sotkuisen maailman elegantiksi ja  yksinkertaiseksi, mutta heikosti todellisuutta kuvaavaksi malliksi.

James Damorella on luonnollisesti sananvapaus kertoa ajatuksiaan ja toisaalta Googella on myös lainsäädännön puitteissa oikeus potkia ulos sellaiset työntekijät, jotka toimivat vastoin sen yrityskulttuuria. Tässä suhteessa amerikkalainen keskustelu on ollut ihan mielenkiintoista seurattavaa. Oikeistokonservatiivit jotka yleensä puolustavat yritysten oikeuksia toimia juuri niin kuin ne lystäävät ovat tässä tapauksessa valinneet täysin vastakkaisen position. Pidän myös hieman naiivina joidenkin ihmisten sananvapauskäsitystä, jossa oletetaan että minulla pitäisi olla oikeus töräytellä ja haastaa riitaa ihan haluamallani tavalla ilman, että sillä olisi mitään vaikutusta siihen, miten muut ihmiset suhtautuvat minuun.

VOX:n podcastissa oli myös ihan hyvä kommentii siitä, kuinka diversiteetin puolesta äänekkäästi puhuvat nettijätit kuten Google ovat (erityisesti teknisten roolien osalta) edelleen hyvin selkeästi miesten dominoimia. Diversiteetistä puhutaan tavoitteissa, mutta kehitystä tapahtuu vuodesta toiseen vain hyvin vähän. Minä en kuitenkaan pidä Googlen toimintatapa  huonona. Palkataan parhaiten tehtävään soveltuvat ihmiset, jotka tällä hetkellä tupppaavat olemaan koko väestöön verrattuna suhteettoman usein valkoisia miehiä, mutta pidetään lähes tarpeettomankin äänekkäästi yllä kulttuuria, jossa puhutaan diversiteetin tärkeydestä, eikä pidetä nykytilannetta jotenkin biologisesti deterministisenä lopputuloksena, joka ei voisi muuttua.



Aiheesta muualla

James Damore Stefan Molyneuxin haastateltavana

Vox:n podcastin uusin jakso jonka alkupuoli käsitellään Damore-casea

David Pakman Show:n kommenti Damore-caseen

 

Mädättäjä-Sauli – Perussuomalaiset ja oma presidenttiehdokas

Jussi Halla-aho ilmoitti tänään Uuden Suomen haastattelussa, että puolue asettaa hyvin todennäköisesti oman presidenttiehdokkaan. Halla-aho erikseen mainitse kuinka puolueessa ei tykätty presidentti Niinistön toimista viime aikoina. Jos hyvin laajaa kannatusta nauttiva Sauli Niinistö koetaan näin epämiellyttäväksi hahmoksi, niin tämä kuvastaa osaltaan sitä kuinka perussuomalaiset siirtyvät yhä etäämmäs suomalaisten laajasta konsensuksesta ja yrittävät omalla toiminnallaan raahata konsensusta hieman enemmän oman äärilaitansa suuntaan. Toki tänään julkaistu Hesarin gallup ei anna tynkäpersujenkaan tilanteesta kovin hyvää kuvaa ja presidenttikisassa olisi mahdollista päästä patsastelemaan parrasvaloissa vähemmän ikävillä tavoilla.

Oman presidenttiehdokkaan asettaminen ei kuitenkaan tullut yllätyksenä, vaan ajattelin perussuomalaisten hajoamisen aikoihin, että näiden tapahtumien seurauksena perussuomalaiset tulevat asettamaan oman ehdokkaansa presidentinvaaleihin. Halla-aho on aiemmin sanonut aika selväsanaisesti, ettei lähde presidenttiehdokkaaksi ja osittain tähänkin peilaten pitäisin hieman yllättävänä jos Halla-aho lähtisi itse ehdokkaaksi. Monet ovatkin jo spekuloineet että Laura Huhtaasari olisi todennäköisin valinta tynkäpersujen presidenttiehdokkaaksi ja tätä minäkin nyt veikkaan. Huhtasaari on suht kova öyhöttäjä, mutta naisena ja myös ihan hyvänä esiintyjä hän voisi olla aika hyvä valinta. Tällä hetkellä vaikea kuvitella, että Halla-ahon tai Huhtasaaren takaa nostettaisiin ketään muuta presidenttiehdokkkaksi. Perussuomalaisten oma ehdokas tuo kuitenkin lisää jännitteitä presidentinvaaleihin. Kannatus voi jäädä hyvin heikoksikin, mutta jos omia suosikkivastakkainasetteluja saadan lietsottua tehokkaasti, niin en pidä toisen kierroksen paikkaa täysin mahdottomana.

Paavo Väyrynen presidenttiehdokkaaksi 2018 – Baby one more time!



Yle uutisoi tunti sitten, että Paavo Väyrynen lähtee kerämään kannattajakortteja valitsijayhdistyksen muodostamiseksi vuoden 2018 presidentinvaaleja varten. Valitsijayhdistys olisi tarkoitus saada kasaaan itsenäisyyspäivään mennessä, jolloin 20 000 kannattajakorttia pitäisi olla kerättynä. Tämä olisi Väyryselle jo neljäs presidentinvaalikampanja, mutta kaikki kolme aiempaa (1988, 1994 ja 2012) on käyty kepun ehdokkaana.

Äkkiseltään kuvittelisin, että Paavo Väyrynen saisi kerättyä 20 000 kannattajakorttia, mutta kun kepulla on oma ehdokas ja mahdollisesti kaksi persuehdokasta kalastelee Väyrysen kanssa hieman samoilla vesillä, niin ei ehkä ole edes itsestäänselvää, että Paavo saa kerättyä 20 000 kannattajakorttia. Toisaalta voi myös olle, että Väyrysen ratkaisu jopa vaikuttaa esimerkiksi sinisen tulevaisuuden innokkuuteen asettaa omaa ehdokasta.

Edellisten presidentinvaalien ja kepun puheenjohtajaksi pyrkimisen jälkeen Väyrysen tähti on kuitenkin ollut laskusssa ja kansalaispuolue-puuhastelu sekä Helsingin valtuuston pyrkiminen kristillisten listalta ovat tuntuneet jo hieman surullisilta projekteilta. Voi olla että Väyrynen onnistuu keräämään tarvittavat kortit ja saa jopa presidentinvaaleissa mukavan äänisaaliin, mutta on tässä mahdollisuudet pienoiseen nöyryytykseenkin. Mutta ainakin presidentinvaalien viihdearvo kasvaa.

Epävirallinen Paavo Väyrynen presidentiksi 2018-kannatussivu näyttääkin jo löytyvän osoitteesta kepu.fi. Sanoisin että tuo tiivistää aika hyvin minun ja ehkä aika monen muunkin ihmisen fiilikset Paavo Väyrysen pyrkimisestä presidentiksi.