Virtuaalisesta kulttuurisodasta – Kill all Normies, Angela Nagle

Netti nähtiin hyvin pitkään jatkumona historian lopulle, niin että se ainoastaan nostaisi aimpaa tehokaammin pinnalle liberaalin demokratian helmet. Ehkä tämän ajattelun takia ei kiinnitetty huomiota 4chanin kaltaisten likaviemärien materiaaliin. Jonkinlaisen hakkerietiikan ja vastakulttuuriestetiikan kyllästämät paikat nähtiin väistämättä hyväksi asiaksi. Monet ovat vasta hiljattain ymmärtäneet, että nettiä on näppärää käyttää myös autoritäärisempien ja vastenmielisempien ideologioiden levittämiseen. Itse olen tässäkin blogissa jokusen kerran maininnut aihepiiristä kirjoittaneen Yevgeni Morozovin.

Kirjoittelin kuukausi sitten, että pitäisi lukea  Angela Naglen tuore kirja Kill All Normies – Online culture wars from 4chan and Tumblr to Trump and the Alt-Right. Sain nyt luettua ja voin todellakin suositella. Kirja on myös hyvin napakka ja välttää monien aiheeseensa syvällisesti perehtyneideneiden kirjoittajan perisynnin, jossa jokaisesta sivujuoneesta kirjoitetaan tarpeettoman pitkästi ja iso kuva hukkuu uuvuttavien tapahtumaluettelojen alle.

Kuvahaun tulos haulle anime hitler'

Kill all Normies on pitkään aihepiiriä seuranneen henkilön tarkka ja moniulotteinen kuvaus netin kultuurisotarikollisista ja liikkeestä, joka on ollut omalla panoksellaan masinoimassa viime vuosien poliittista muutosta ja  jonka kutsumanimeksi on viimeisen reilun vuoden aikana muotoutunut Alt-right. Monien netti-ilmiöiden kohdalla on ehkä vaikea sanoa, miten merkittäviä ne ovat todellisuudessa kun katsotaan asioita netin ulkopuolella. Alt-Rightin nettisotilailla on kiistatta kuitenkin ollut ihan merkittävä vaikutus yleiseen ilmapiiriin ja sitä kautta politiikkaan.

Kun puhutaan netistä, niin kyse on aika väistämättä keskivertoväestöä nuoremmasta porukasta. Erityisesti 4chanilta ja Redditistä laajemmallekin levinnyt alt-right-henkinen trollailu taitaa olla suurelta osin reilujen parikymppisten tai jopa teini-ikäisten spämmikellareista lähtöisin. Tätä ei ehkä kuitenkaan kannata todeta vain vähätellen.

Kuvahaun tulos haulle Il est interdit d'interdire

Tai kuten Angela Nagle sanoo, vaikka kyse on ainakin omissa puheissaan tietyllä tavalla konservatiivisesta porukasta, niin se on monella tapaa jonkinlainen nuorison vastakultuuri tai alakulttuuri.  Shokeeraavan materiaalin ja kovan pornon suurkuluttajilla on tavallaan pornon kieltämistä toivonutta Buchanania enemmän yhteyksiä 60-lukulaisiin. Yksi 68 Pariisin tunnetuista graffiteista oli Il est interdit d’interdire (On kiellettyä kieltää).

Tässä mielessä voisi ajatella, että kyse on jopa jollain tapaa libertaristista ajattelusta, mutta ehkä tuo on kuitenkin ennen kaikkea shokkitaktiikka, eikä osa mitään varsinaista ideologiaa. Liberaalit ovat onnistuneet voittamaan siinä määrin suurilta osin Amerikan kulttuurisodan, että Amerikan konservatiivit ovat päätyneet Trumpin myötä tekemään jonkinlaisia kompromisseja.

Ylipäätään Nagle kiinnitää huomiota alt-right-nettitrollien “ideologian” ristiriitaisuuksiin. Toisaalta olisi kai epärealistista odottaa, että aika orgaanisesti netissä kasvaaneella lonkeropornon kuluttajilla olisi kovin rationaalista tai sisäisen loogista ajatusmaailmaa ja poliittista manifestia. Ja itse myös ajattelen, että esimerkiksi tiukan libertarismin kaltainen  sisäisen ristiriidaton ideogia on puhtan ristiriidaton siksi, ettei sitä voi oikein hyödyllisesti soveltaa todellisen maailman tapahtumiin.

Tästä huolimatta on vaikea olla ajattelematta Pepe-jengin ideologista epäjohdonmukaisuutta. Toisaalta puhutaan tradiotionalismista ja perinteisten arvojen tärkeydestä, mutta usein omaan vapaa-aikaan kuuluvat keskeisinä asioina kovan pornon, nettipelien, Hollywoodin ja populaatikultuurin infantiilimpien muotojen kuluttaminen ja näistä väännettyjen meemien spämmääminen.

Kuvahaun tulos haulle pepe memes

Peter Hitchens(jonka tämän vuoden lukulistallani olevaa kirjaa en vielälään ole saanut luettua) on kuitenkin Naglen kuvaamalla tavalla aito konservatiivi. Minun on henkilökohtaisesti kovin vaikea samaistua häneen ja nuoremmalla Hitchensillä on ihmeellisiä moralistisia ajautuksia monista asioista, mutta hän on kuitenkin jollain tasolla omassa ajattelussaan looginen ja ennen kaikkea sääydyllisesti käyttäytyvä henkilö, joka kuvaili Trumpia näin: This yahoo, this bully, this gropper, a man thretened his opponent with jail…I loathe Mr Trump for his coarseness, his crudity, and his scorn for morals, tradition and law.

Kirjan yksi mielenkiintoisimpia huomioita oli myös se, miten erityisesti netissä ääripäät ruokkiva toisiaan. Twitter on ehkä osaltaan ollut kärjitämässä ympäristöä, jossa huomiota ja jonkinlaista sosiaalista pääomaa saa kerättyä omaa puhdasoppisuuttaan julistamalla ja hyökkäämällä vastapuolen, mutta myös oman porukan epäortodoksisempien jäsenten kimppuun.



Nagle puhuu myös erityisesti blogialusta Tumblrista, joka on minulle selvästi vieraampi paikka, mutta jossa nimenomaan feminismin, muusuilun ja muunkin liberaalin ajattelun äärimmilleen kärjistetyt piirteet nousivat esiin. Suuri yleisö ei välttämättä tiedä ollenkaan äärimmäisimmistä ilmiöistä, mutta ääripäät todellakin tietävät toisensa ja ruokkivat toisiaan. Huomaan tämän myös omassa nettielämässäni. En törmää valtaisan usein omatoimisesti mihinkään äärimmäisempiin feministisiin töhöilyihin, mutta huomattavan paljon useammin siihen, miten erilaiset antifeministit löytävät näitä juttuja ja kertovat suuren ääneen pöyristymisestään ja järkyttymistään.

Antifeminismi onkin hyvin keskeisessä osassa läpi koko kirjan ja muistaakseni Tuomas Nevanlinna totesi joskus, että kultuurisodissa kaikki tuntuu loppujen lopuksi palaavan kysymykseen sukupuolirooleista. Silti minua on viimeisten vuosien ajan hämmmentänyt se millä innolla monet spämmäävät antifeminististä materiaaliaan. Vuosia sitten minula jäi vahvasti mieleen ns Gamergate ja Anita Sarkaasianin tapaus, jossa tietty porukka halusi pelaamisesta safe spacen misogyynisile miehille. Henkilökohtaisesti tuossa (ja monissa vastaavissa keskusteluissa) oli vaikea ymmärtää miten pelien tutkinta ja kriittisten huomioiden tekeminen tulkittiin sensuurin vaatimiseksi, mutta ehkä tuo kertoo jotain tämän porukan omasta ajattelusta ja siitä miten he toimisivat jos pääsisivät päättävään asemaan.

 

Kuvahaun tulos haulle sarkeesian jew

 

That joke aint funny anymore

Mutta missä ironia loppuu ja oikea politiikka alkaa? Tämä myös asia jota olen itse miettinyt. Tuntuu että monet menevät tähän skeneen tietyllä tavalla ironisesti, ja tavallaan jopa ihan aiheesta irvailevat miljoonasta sukupuolesta puhuville, mutta päätyvät syvemmälle kaninkoloon, alkavat flirtailla kovan rasismin ja monenlaisten iljettävien ajattelumallien kanssa, eivätkä pian itsekään enää tiedä postailevatko hakaristejä ironisesti vai tosissaan. Charlottesvillen jälkimainingeissa Nagle totesi Ezra Kleinin haastattelussa, että nämä tapahtumat tulevat olevaan jonkinlainen vedenjakaja, jossa monien nettisoturien täytyy reflektoida ajatteluaan kun natsit oikeasti marssivat kadulla ja saatiin myös ruumiita. Itse en noin positiivinen. Vähän ISIS:n tapaan meillä on tässä nyt käsissämme kulttuurigeeni, jota ei noin vain juurita pois.

Kuvahaun tulos haulle charlottesville car



 

Aiheesta Muualla

Angela Nagle – Paleocons for Porn

Angela Nagle – The New Man of 4chan

Zero Booksin Youtube-kanava

Chapo Trap House Episode 86 feat Angela Nagle

Ezra Klein Show – From 4chan to Chalottesville

Nussin äitiäsi ilman kyrpää (Kulttuuriessee kännissä)

Saksalainen työkaveri pisti tänään linkin naisrapduo-SXTN:än tuoreeseen musiikkivideoon Bongzimmer(Suom. Bongihuone). Kuuntelin ja katselin tänään sitten läpi enemmänkin tämän  saksalaisen rap-tulokkaan tuotantoa.

Nautin monista perinteisen korkeakulttuurin osista, mutta käytän turhankin paljon aikaa myös selvästi “matalampien kulttuurittuotteiden” kanssa. Ja ehkä tältä osin kuulun aikamme kulttuurisesti korkeaa statusta tavoitteleviin ihmisiin, jotka haluavat osoittaa tuntevansa korkeakulttuuria, mutta seuraavat myös todella matalan tason populaarikulttuuria, viittaavat siihen ironisesti ja haluavat etsiä siitä myös syvempiä tasoja. Tykkään tavallaan leikkiä nojatuoliyhteiskuntateoreetikkoa ja esimerkiksi SXTN tarjoaa tähän aika hyvät mahdollisuudet.

 

 

Habe 99 Probleme, aber keins mit Gras, yeah…

 

Tavallaan pidän rap-musiikia jopa “vakavastiotettavana” kulttuurituotteena. Tai se on sitä ainakin siinä missä muukin populaarimusiikki. Välillä ja ehkä jopa aika usein sen estetiikka on kuitenkin mautonta hedonismia, rahanpalvontaa ja kasuaalia misogyniaa. Ja juuri tässä suhteessa SXTN on ihan mielenkiintoinen tapaus. Se on ottanut haltuunsa myös viimeisten vuosien trap-estetiikan ja viitailee varsin itsetietoisesti Saksan rapkulttuurin. Arabi- ja afrikkalaistaustainen nuori naisduomme käyttää aika vahvasti rapkulttuurin kliseitä ilman, että tuo tuntuisi hirvittäväm vaivaannuttavalta, kuten se niin kovin helposti voisi tuntua.

Party zu Party-videon taustalla heiluu itse berliiniläisen rapin kiistanalainen legenda Frauenarzt (Suom. Kynekologi) ja jonkinlaisena läpimurtobiisinä ollut Fotzen im Club on kai ainakin jossain määrin viittaus Sidon Fuffies im Clubiin

Ironian ja itse nähtyjen ironian tasojen kanssa pitää tietysti olla tarkkana, enkä muutamien biisien kuuntelulla ja videoiden katselulla vedä kovin vahvoja loppupäätelmiä. Juju ja Nura näyttäisivät kuitenkin olevan ihan mielenkiintoisia pikkupelureita kulttuurisodan kentällä ja oikeastaan jopa positiivisella tavalla feministisiä hahmoja.

 

Kuvahaun tulos haulle nura sxtn

 

En tiedä seuraanko kovin monissa asioissa filosofian rock-tähden Slavoj Žižekin ajattelua kauhean pitkälle, mutta ainakin välillä Zizek esittää mielenkiintoisia ajatuksia ja onnistuu vielä muotoilemaan ne hauskojen esimerkkien muotoon. Zizek esitti joskus kuinka aitoon läheisyyteen liittyy se, että toiselle voi sanoa pintapuolisesti tarkastellen törkeän loukkaavia kommetteja, mutta todellisuudessa nämä ovat kuitenkin osoitus läheisestä yhteydestä.

Nuoruudessaan Jugoslavian armeijassa Žižekin toveri tervehti tätä sanomalla Nussin äitiäsi, johon Zizek vastasi että Nussin siskoasi. Kerrottuaan tämä jutun hän kuitenkin totesi, että hyvänä feministisenä poikana hän ymmärtää siihen liittyvät ongelmat ja haluaisi siksi nähdä myös todellisten feministien tervehtivän toisiaan kommentilla Nussin isääsi. SXTN:än sanoituksista ei taida kirjaimellisesti löytyä tätä, mutta tuollaista ideaa on ja Ich ficke deine Mutter ohne Schwanz pääsee aika lähelle.

Oranienstraße, noch’n Whiskeyschluck
Dann im Einkaufswagen in Richtung Club

Yksi SXTN:än tyttöihin liittyvä juttu on tietysti vielä näiden maahanmuuttajatausta. Juju syntyi Marokkossa ja Nuran vanhemmat tulivat maahan Eritreasta. Räpin kasuaalista misogyniasta ja naisten esineellisestämisestä on varmaan ihan aiheellista keskustella, mutta varsinkin tässä tapauksessa laskisin SXTN:än tyttöjen snadisti pornahtavan bilemeinigin ehkä jopa emanssipatoriseksi.




Tapetaan kaikki normaalit

Vimeisen reilun kuukauden olen hypistellyt rakkaassa kirjakaupassani Angela Naglen tuoretta kirjaa Kill all the Normies: Online Culture Wars From 4Chan And Tumblr To Trump And The Alt-Right. Tuo on vaikuttanut nimen ja aihepiirin perusteella perverssillä tavalla mielenkiintoiselta kirjaselta, jossa pureudutaan nykyisen kultuurisodan irvokkaimpiin netti-ilmentymiin, mutta en sitten kuitenkaan ole raaskinut ostaa kirjaa.

 

Kuvahaun tulos haulle kill all normies

Tänään kuitenkin kuuntelin Ezra Kleinin podcastin uusimman jakson, jossa Angela Nagle oli vieraana ja tulin johtopäätökseen, että tuo kirja pitää ihan ehdottomasti lukea. Ezra Kleinin podcast ja ylipäätään koko Vox on niitä positiivisempia esimerkkejä nettiaikakauden uusmedioista. Näkökulma on amerikkalaisittan liberaali ja ehkä keskustavasemmistolainen, mutta kyllähän tuo nyt ihan objektiivisesti arvioiden on sieltä mediakentän laadukkaimmasta päästä.

Keskustelussa käydään mielenkiintoisesti läpi alt right-hörhöilyjä ja ennen kaikkea sen yhteyksiä 4chaniin ja nettikulttuurin. Miten erilaiset netin aiemmin irralliset ryhmät kuten räiskintäpelien pelaajat, “pelimiehet” ja miesasiamiehet päätyvät oudolla tavalla Richard Spencerin kaltaisten fasistien vaikutuspiiriin? Miten jonkinlaisen ironian kautta rasismi/fasismiläppää heittävä porukka päätyy tilanteeseen, jossa se alkaa tosissaan kannattamaan ajatuksia, joita se aluksi viljeli ironisesti ja läpällä? Ja miksi kultuurin rappiosta saarnaava porukka jopa itsetarkoituksellisella tavalla diggailee lonkeropornoa ja omalla käytöksellään ilmentää nykykultuurin irvokkaimpia piirteitä.

Samaistuin tässä myös vahvasti podcastin isännän Ezra Kleinin kommentteihin. Kuulun kai karkeasti samaan ikäluokkaan tämän 4chan-jengin kanssa, mutten silti todellakaan kykene samaistumaan tuohon porukkaan. Ja kun 30 ikävuotta alkaa pikkuhiljaa lähestyä, niin alan myös ehkä huolestuttavasti keski-ikäistyä. Tai huomaan miettiväni, että mitä tästä nykynuorisosta ja varsinkin sen asosiaalisemmasta aineksesta tulee jos se on kasvanut näiden netin pahimpien törkyröykkiöiden keskellä.

Tavallaan sitä toivoisi ettei tätä öyhötysekosyystemin sontaa tarvitsisi vakavasti miettiä, mutta kun sen kanssa nyt kuitenkin joudutaan elämään, niin kai sitä kannattaa yrittää ymmärtää. Mutta suosittelen todellakin kuuntelemaan tuon Ezra Klein Shown uusimman jakson.




Kolme päivää kasvissyöntiä

Olen nyt viettänyt kolme päivää kasvissyöjänä ja tämän täytyy olla ensimmäinen kerta varhaislapsuuteni jälkeen kun olen ollut useamman päivän putkeen ilman lihaa. Olen ollut jo hyvin pitkään tietoinen siitä, että maailma olisi parempi paikka, jos ihmiset söisivät selvästi nykyistä vähemmän lihaa. Minusta ei yksinkertaisesti ole mahdollista moraalisilla argumenteilla perustella kestävästi nykyistä länsimaista lihankulutusta. Yuval Harari kirjoitti Guardianissa osuvasti, että Industrial farming is one of the worst crimes in historySe miten kasvissyöjät välillä saavat paskaa niskaansa muilta ihmisiltä oman elämäntapavalintansa takia, on minulle poiittisen keskustelun käsittämättömimpiä juttuja.

En kuitenkaan ole juuri millään tavalla ottanut tätä kiistatonta faktaa huomioon omassa elämässäni ja olen syönyt lihaa vähintään siinä missä keskiverto länsimaalainen. En ole suunnitellut ryhtyväni kokonaan kasvissyöjäksi, mutta yritän nyt vähentää selvästi (varsinkin punaisen) lihan syöntiä. Omilla mittareillani kolme päivää ilman lihaa on kuitenkin jo ennennäkemätön saavutus.

Trump, Wrestling, GLOW ja Kalifornia

Sunnuntaina Donald Trump retwiittasi wrestlingesiintymisestään editoidun videon, ja minä kärjistetysti ilmaistuna totesin Trumpin teon osaltaan kuvastavan säädyllisyyden perikatoa. Presidentin yleinen käyttätyminen, valehtelu, Twitter-perseily ja laatumedian demonisoiminen olivat olennaisimmat syy tuolle reaktiolle. Pikanttina detaljina oli toki vielä twiitin yhteys wrestlingiin. Ei varmaan tarvitse olla kummoinenkaan kulttuurielitisti, sanoakseen että showpaini edustaa aikalailla stereorypisen amerikkalaista ja matalinta mahdollista  tv-viihteen muotoa.

Ehkä kuitenkin osittain tuon videon innoittamana päädyin Netflixissä katsomaan uuden Glow-sarjan ensimmäsien tuotankauden. GLOW pohjautuu löyhästi 80-luvulla jenkeissä pyörineeseen naisten Glorious Ladies of Wrestlingiin. Eli wrestlingin suosion kasvaessa joku saa kuningasidean, että tehdään naisten versio, jossa huonosti näyttelevät vähäpukeiset naiset ovat mättävinään toisiaan kehässä turpaan. Kun kyse on vielä 80-luvusta niin lopputulos oli tietysti ihan helvetin mauton. Viimeisen päälle huonolla maulla tehtyä amerikkalaisten barbaarien roskaviihdettä. Homma koukkaa oikeastaan niin vahvasti huonon maun puolelle, että naisten 80-luvun wrestlingin on täytynyt olla jo aiemmin pientien piirien vahvaa kulttikamaa ja camp-diggailun kohde.

Ja tv-sarja GLOW tietysti tavallaan perustuu tuollaiselle käsittämättömän huonolle maulle nauramiselle. Rööki huulessa heiluva Sam Sylvia (Marc Maron) heittää häpeilemättömän härskiä läppää ja pitchaa projektia sanamolla Its porn you can watch with your kids. Painijoiden roolihahmot ovat myös naurettavan stereotypisiä, itse ehkä pidin eniten ylipainoisesta ja tummaihoisesta Welfare queenista, joka heitteli food stamppejä. GLOW:n naiskuvan ja stereotypioiden miettiminen voi olla ihan mielenkiintoista. Missä määrin naurettavien stereotypioiden parodisointi saattaa jopa loppupeleissä vahvistaa näitä stereotypioita ja missä määrin wrestling-kehän avaaminen naisille, vaikkakin sitten härskin seksistisellä tavalla, on jonkinlaista emansipaatiota. Ehkä tällaiselle pohdinnalle ei kuitenkaan kannata uhrata ihan liikaa aikaa

Kuvahaun tulos haulle jenji kohan

 

Monella tasolla GLOW:n tekijät edustavat kuitenkin hyvin vahvasti Trumpin vastustamaa liberaalieliittiä ja viihdemaailmaa. Sarjan vastaava tuottaja (((Kenji Kohan))) on aiemmin ollut aiemmin luomassa Weedsiä ja Orange is the New Blackia, joissa molemmissa naishahmoilla on ollut suuri rooli ja Kohan on aika johdonmukaisesti rakentanut sarjohinsa monipuolisen hahmogallerian. Reilu 10 vuotta sitten Weedsin ensimmäinen tuotantokausi herätti herkässä iässä olevassa Isaiahissa myös monenlaisia ajatuksia.

Hillittömän etuoikeitetusta asemasta tullut Kohan edustaa kuitenkin lähes stereotypisellä tavalla 60-luvun perintöä,  kalifornialaista liberaalia arvomaailmaa ja kultuurieliittiä. En ole tutkinut, mutta jotenkin kuvittelisin, että jo pelkkä Kenji Kohanin hahmo herättää hillitöntä raivoa sekö Pepe-kuvia nettiin spämmäävässä kellarikansassa että Amerikan sydänmaiden uskovaisissa. GLOW päähenkilön kasuaali abortti ehkä kuvastaa osittain tätä. Anekdoottina voisi myös mainita, etten aluksi tajunnut miespääosan näyttelijän (((Marc Maronin))) olevan sama hahmo, joka pitää WTF-podcastia ja jossa oli vuosi sitten vieraana itse Barak Obama.

Minun silmissäni GLOW ja sen tekijäkaarti ovat siis tietyllä tavalla jopa amerikkalaisen kulttuurisodan ääripää ja Hard core soft porn-kalifornikaation lähettiläitä. Omaa makuuni melkein jopa liian puhtaaksiviljeltyä kalifornialaista liberalismia maailmalle levittäviä kulttuuri-imperialisteja. Omalla tavallaan äärimmäisen amerikkalaista menoa, joka herättää hyvin paljon vahvempaa sympatiaa kuin Trumpin tai maan perinteisempien konservatiivien hörhöily, mutta johon on kuitenkin hieman vaikea samaistua. GLOW oli ihan kelvollista viihdettä ja hauskaa katsottavaa, mutten ole varma jaksanko välttämättä edes katsoa toista tuotantokautta jos ja kun sellainen tulee.

Pelolle ei saa antaa valtaa

Olen nähnyt että tätä on viljelty jo aiemminkin, mutta varsinkin Manchesterissä tapahtuneen terrori-iskun jälkeen homma näyttää lähteneen aivan käsistä. Nationalistisen taantumukselliston edustajat toistelevan mielestään kai hauskan ironisesti hokemaa Pelolle ei saa antaa valtaa.

Ilmeisesti pelolle pitäisi tämän porukan mielestä antaa valta? Tehdään ihmisille selväksi, että parempi olla menemättä julkisille paikoille, perutaan kaikki yleisötapahtumat ja pidetään yllä terroristien toivomaa pelon ilmapiiriä? Nationalistisen taantumukselliston edustajien kuvittelisi olevan erityisen ponnekkaasti sitä mieltä, ettei meidän pitäisi taipua muuttamaan omaa elämäntapaamme radikaalien islamistien takia.

Pelko on mitä inhimillisin tunne ja tietysti ymmärrettävä, että terrori-iskut saavat ihmiset pelkäämään, muttei ole mitään järkeä lietsoa pelkoa tai tehdä pelon vallassa paniikkiratkaisuja kun on tunne, että jotain on pakko tehdä. Pelolle ei saa antaa valtaa voi olla hieman lattea tokaisu, mutta pitää täysin paikkansa.

Monien kohdalla lienee yksinkertaisesti kyse siitä, että kun omassa päässä Eurooppa on jo muutekin uppoamassa liberaalia demokratiaa kannattavien suvakkien takia, niin viimeistään tällaisten terrori-iskujen ajatellaan todistavan, että rajat pitäisi laittaa kiinni, massakarkotukset käyntiin ja Orbanin kaltainen semifasistimeinki päälle. Länsimaissa valtaenemmistö ei tällaisesta menosta diggaa, mutta jos terrorismipelkoa saataisiin riittävästi lietsottua, niin ehkä sitten…

So I go hunting for witches
I go hunting for witches
Heads are going to roll
I go hunting for

SE ON ISLAM! RAJAT KIINNI! VOL2!!!!!!

Kirjoittelin pari kuukautta sitten Tukholman iskun jälkeen lyhyen tekstin otsikolla SE ON ISLAM! RAJAT KIINNI! Eilen nähtiin taas terrori-isku ja ehkäpä vielä erityisen iljettävä sellainen. Manchesterin iskun tarkat taustat ovat vielä hieman epäselviä, mutta tekijäksi epäilty Salman Abedi on nyt pidetty, eikä varmaan ole kauhean rohkeaa arvella, että taustalla luultavimmin on jonkinlaisia ääri-islamistisia kytköksiä ja/tai motiiveja.

Vähän olen taas seurannut tapahtumaan liittyvää nettikeskustelua ja aika perinteisetä menoa se näyttäisi olleen. Toimittaja Simon Childs tiivisti Vicen jutusaan ihan hyvin joitain omiakin ajatuksiani. Voisi todeta oman huhtikuisen kirjoituksen tapan, että alan olla aika kyllästynyt siihen, miten monet kuolasuut pyrkivät tällaisten hirvittävien tapahtumien jälkimainingeissa tietentahtoen lisäämään vastakkainasetteluja ja tuntuvat suorastaan nauttivan kuolonuhreista, kun niiden avulla voi yrittää lietsoa ksenofobiaa.

Kyllä, Islam on uskontona todella perseestä. Kyllä, tälläisia iskuja ei varmaan kauheasti tapahtuisi jos maassa ei olisi yhtään muslimia. Kyllä, pitää yrittää miettiä, miten tällaisia iskuja pystyttäisin paremmin estämään. Mutta Ei pidä antaa pelolle valtaa on juuri oikea tapa suhtautua näihin tapahtumiin. Ei ole mitään hyötyä jos näillä iskuila erityisesti mässäillään mediassa tai somessa. Ei ole mitään järkeä lähteä pistämään rajoja kiini, tai tekemään jotain radikaaleja ratkaisuja vain sen takia kun on tunne, että jotain pitää tehdä. Olisi kiva nähdä tältä RAJAT KIINNI-osastolta, jotain rakentavia ratkaisuehdotuksia. Onko joku oikeasti sitä mieltä, että rasismin lietsominen vähentää tällaisten iskujen todennäköisyyttä?

Trump, feminismi ja déjà-vu

Trumpin virkaanastujaisten jälkeen WNYC:n Kai Wright ja Economistin Anne McElvoy ovat pitäneet viikottaista Indivisible-radio-ohjelmaa, jonne on otettu amerikkalaisia soittajia ja nämä ovat kertoneet ajauksiaan eri politiikkaan sekä Trumpiin liittyvistä teemoista esim. Syyriasta, Kiinasta, Venäjästä ja Amerikan muslimeista. Tällä viikolla aiheeksi valikoitui feminismi. Keskustelussa oli jotain ihan mielenkiintoisia pointteja kuten se, että käytännössä Euroopan lähitulevaisuuden isoimmista asioista ovat nyt päättämässä naiset, Theresa May Brittanniassa ja Angela Merkel Saksassa sekä mahdollisesti jopa Marine Le Pen Ranskassa.

Henkilökohtaisesti feminismi ei ole koskaan erityisemmin kiihottanut minua suuntaan tai toiseen. Työelämässän olen ollut sekä miesvaltaisissa että sukupuolien osalta aika tasan jakautuneissa työyhteisöissä, mutta tuntuu, että minulla ei ole aihepiiristä kauheasti mitään sanottavaa. Saattaa koskea muitankin asioita, mutta varsinkin feminismikeskustelun suhteen olen ollut varsin reaktiivinen.

Viimeisen reilun vuoden ajan olen kuitenkin ollut törmäävinäni sosiaalisessa mediassa ja netissä  feminismiaiheiseen keskusteluun aiempaa useammin. En ole törmännyt niinkään feministien kirjoituksiin, vaan kaikenmaailman oman elämänsä henrylaasasten töräytyksiin. Tämä on hieman hämmästyttänyt minua. En tosiaan erityisen usein näe feministien kirjoituksia tai haastatteluja, mutta yhä useammin antifeminisistä öyhötystä. Mistä ne näitä juttuja kaivaa ja minkälainen öyhötysekosysteemi tuossa oikein on taustalla?

Jotenkin vähän sellainen déjà-vu-tunne 10 vuoden takaiseen maahanmuuttokeskusteluun. Tuntuu että joka vitun tuutista alkaa tulla tätä sontaa tavalla, joka tekee kaiken tolkullisen keskustelun mahdottomaksi. Näyttää että sukupuolten välisiin suhteisiin liittyvä keskustelu nousee yhä selvemmin esiin kulttuurisodan taisteluissa. Toki nämä henrylaasaset ovat töräytellee jo pidempään ja kyllähän maahanmuuttokeskustelukin on tuntunut usein palaavaan sukupuoleen liittyviin kysymyksiin. En tosiaan ihan kauheasti seuraa feministien tekemisiä tai sanomisia, enkä tiedä kuinka paljon haluaisin assosioitua tuohon porukkaan, mutta on täysin selvää, etten ainakaan halua olla samalla puolella näiden netin antifemististen törkyturpien kanssa.

 

Orban vs Soros ja Ignatieff – Avanti Ragazi di Buda!

Yksi jo sinällään mielenkiintoinen, mutta monella tavalla laajempaa kulttuurisotaa symboloiva taistelu on tällä hetkellä käynnissä Unkarissa. Viktor Orban on tällä kertaa hyökännyt George Sorosin rahoittamaa ja Michael Ignatieffin Budapestissä hallinnoimaa yliopistoa (Central European University) vastaan.

Orban on ehtinyt rakentaa omaa suvereenia demokratiaansa jo pitkään ja semifastinen meininki on ehtinyt aika pitkälle. Myös Unkarin naapurimaissa Orbania muistuttavat voimat ovat nousseet yhä vahvemmin esiin, mutta pitkäaikaisena maansa hallitsijana Orban symboloi erityisen hyvin Itä-Euroopan nationalistisen taantumukselliston nousua. Meininki on aika samantyyppistä kuin lännen aateveljillä, mutta siihen kuuluu räikeämpi old school-rasismi ja avoimemman fasistinen meno.

Orban on saanut tunnustusta monilta auktoritääristä hallintoa arvostavilta äärirtyhmiltä myös lännessä. Näitä kun on viime vuosina lämmittänyt erityisesti Orbanin rakentamat muurit, mutta osa nationalistisesta taantumuksellistosta tuntuu kyllä laajemminkin diggailevan Orbanin semifasistisesta meiningistä.

Pääkaupungin ulkomailta rahoitustava saava Central European University on mitä mainion vihollinen, koska siellähän ei tajuta mitään juurevien ja isänmaataan rakastavien aitojen unkarilaisten elämästä. Kovan luokan globalisti ja liberaali kommunisti George Soros on tietysti todellinen antikristus, jonka nähty erilaisissa salaliitoreorioissa vetelevän lankoja sellaisissakin asioissa, joiden kanssa hänellä ei todellisuudessa ole mitään tekemistä. Eikä yliopistoa johtava Isaiah Berlinin opetuslapsi  Michael Ignatieffkaan tälle porukalle erityisen huono vihollinen ole.

Eilen Budapestissä olikin aika suuria mielenosoituksia. Ignatieff on twiittaillut tapahtumasta ja kommentoinut niitä, mutta saa nähdä saadaanko tästä mobiloistua vielä suurempaa taistelua. Tuntuu että viimeisten vuosien aikana monet ovat yrittäneet järjestelmällisesti tehdä yliopistot naurunalaisiksi spämmäämällä Amerikan kampuksilla tapahtuneista PC-ylilyönneistä. Mutta varsinkin Itä-Euroopassa yliopistot ovat tällä hetkellä aidosti tärkeä liberaalin demokratian linnake.

Avanti ragazzi di Buda
avanti ragazzi di Pest
studenti, braccianti, operai,
il sole non sorge più ad Est!

Populistinen identiteettipolitiikka käytännössä

Trumpin viimeisen viikon aikana tekemiä päättömyyksiä voi lähestyä monesta tulokulmasta. Varsinkin seitsemän muslimimaan ihmisten maaahantulon kategrorinen estäminen oli hyytävä ratkaisu ja sitä vastaan voi hyökätä monilla moraalisilla tai Yhdysvaltojen lainsäädäntöön liittyvillä argumenteilla. Lisäksi minua pelottaa erityisesti se, että keskivertokansalaisen silmissä Trumpin koulukiusaajamainen toimintaa alkaa normalisoitua ja venyttää julkisen keskustelun rajoja entisestään.

Erityisesti olen kuitenkin miettinyt, että muurin rakentaminen ja maahantulon estäminen tiettyjen muslimimaiden kansalaisille, ovat malliesimerkkejä populistisesta nationalistien identiteettipolitiikasta. Kummallakkaan asialla ei käytännössä vaikutetaan ollenkaan maahanmuuton ja kansainvälisen kanssakäymisen kiistattomiin ongelmiin.

Eikä se ole Trumpin tarkoituskaan. Hänen toimintansa on symbolista. Hän haluaa antaa kannattajilleen viestin, että hän ei välita kansainvälisistä pelisäännöistä ja muiden maiden ihmisistä. Voi tietysti olla, että yliarvioin Trumpia, mutta eiköhän hänkin tajua, että näilä kahdella ratkaisulla ei saada juuri mitään käytännön hyötyjä. Ksenofobisella muslimien kurmottamisella tietysti saadaan syvennettyä vastakkainasetteluja ja parhaassa tapauksessa ajattua muutamia nuoria muslimeja islamistien pariiin.

Trumpin hardcore-kannattajissa on varmaankin kahdenlaisia ihmisiä. Niitä jotka tajuavat, että tiettyjen muslimimaiden kansalaisten maahantulokielto ei käytännössä millään tavalla vähennä terrori-iskujen riskiä, mutta nauttivat “liberaalien kyynelistä”. Pidän tätä ryhmää ehkä kaikkien pelottavimpana ryhmänä, koska se tuntuu kannattavan mitä tahansa asiaa, jotta liberaalia demokratiaa saataisiin heiluteltua. Sitten on toinen fraktio heikommin informoituja ihmisiä, jotka kannattavat Trumpin tekemisiä, koska oikeasti kuvittelevat niiden ratkaisevan ongelmia. Näihin ihmisiin olisi varmaankin mahdollista vaikuttaa rationaalisella argumentoinilla, mutta sekään ei todellakaan ole helppoa.

Liberaalit joutuvat nyt tasapainottelemaan sen suhteen, missä määrin keskitytään protestoimiseen ja missä määrin pitäisi yrittää houkutella vähemmän politiikka seuranneita ja esimerkiksi maltillisempia tolkun republikaaneja Trumpin vastaiseen rintamaan. Nämä eivät ole toisensa poissulkevia asioita, mutta jossain määrin äänekäs protestointi saattaa työntää joitain ihmisiä Trumpin suuntaan ja toisaalta neuvottelu republikaanien kanssa saattaa hieman legimitoida joitain ikäviä ilmiöitä.

Positiivista tietysti on se, että varsinkin muslimien maahantulon estäminen on johtanut merkittäviin protesteihin, erityisesti JFK:n kentällä. Monet lakimiehet ovat ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi auttamaan limboon joutuneita ihmisiä ja myös Timo Soini on tuominnut Trumpin maahantulokiellon.