Taloustieteen Nobel 2017 väärinkäyttäytyjä Richard Thalerille

Aivan äskettäin julkaistiin näköjään tieto, että Richard Thaler on voittanut vuoden 2017 taloustieteen Nobelin. Näin suomalaisena Bengt Holströmin viime vuonna voittama Nobel tietysti kiinnitti huomioni, mutta niin teki tämäkin. Linkkasin keväällä ihan mainioon podcastiin, jossa Thaler kertoili, kuinka Libertaari paternalismi ei ole oksymoron ja totesin tuolloin, että Thaler on niitä hahmoja, jotka kuuluvat tulevaisuudessa todennäköisimpien taloustieteen Nobelin saajien joukkoon.

Thaleria on kutsuttu käyttäytymistaloustieteen kummisedäksi ja hän oli merkittävällä panoksellaan tuomassa Daniel Kahnemanin ja Amos Tverskyn ajatuksia taloustieteeseen ja myöhemmin jopa osaksi taloustieteen valtavirtaa. Thaler oli tämän takia monille pitkään jonkinlainen kereettiläinen, johon osaltaan viittaa myös muutama vuosi sitten julkaistu mainio kirja Misbehaving (suom. Väärin käyttäytyminen), jossa käydään läpi Thalerin omaa uraa ja sitä kautta käyttäytymistaloustieteen lyhyttä historiaa.

Tuota ennen Thaler oli jo julkaissut yhdessä Cass Sunsteinin kanssa suurta huomiota saaneen Nugde-kirjansa ja tuota nudgeiluahan on tällä vuosikymmennellä yritetty kovasti soveltaa monissa paikoissa. Obaman ja Cameronin hallinnoilla oli molemmille omat Nudge-yksikkönsä. Käyttätymistaloustiede onkin nyt muuttunut jo melkein ärsyttävän seksikkääksi ja ehkä Thalerin vekkulilla hahmolla on ollut tuohon oma vaikutuksensa. Mutta tämän myötä käyttäytymistaloustiede varmaan nousee taas hetkellisesti isosti otsikkoihin ja saa vielä lisää ihmisiä lukemaan Kahnemania, Thaleria ja kumppaneita. Ja ei tuo nyt voi olla huono asia.

.

Libertaari paternalismi ei ole oksymoron

Nyt on kyllä mediaseksikäs klikkiotsikko. Tuo on käännös Richard Thalerin ja Cass Sunsteinin vuonna 2003 kirjoittamasta artikkelista Libertarian Paternalism Is Not an Oxymoron. Olen useammassa itseäni kiinnostavassa yhteydessä nähnyt viitattavan artikkeliin, mutta vaikka aihepiiri kiinnostaa, niin eipä sitä helposti lähde lukemaan tieteellisiä artikkeleita. Thaler & Sunnstein-duo on myöhemmin tullut tunnetuksi käytännön politiikkaan vaikuttaneella nudge-ajattelullaan, jota yritettiin sovelletaa myös mm. Obaman ja Cameronin hallinnossa.

Nyt kuitenkin kuuntelin artikkelin toisen kirjoittajan Richard Thalerin vuonna 2006 Econtalk-podcastissa Russ Robertsin kanssa käymän keskustelun tästä aiheesta. Kuuntelen aika paljon erilaisia podcasteja ja keskusteluja, mutta tämä oli yksi mielenkiintoisimmista pitkään aikaan. Joillekkin taloustieteeseen ja libertarismiin täysin perehtymättömille keskustelu saattaa olla aika heavya shittiä, mutta suosittelen silti. Mainittakoon myös, että Russ Roberts oli muutama vuosi sitten luomassa vekkuleita Keynes vs Hayek rap-battle-videoita.

Russ Robets on tässäkin jaksossa itse esittämänsä määrittelyn mukaan äärimmäinen libertaari, mutta hän kuitenkin ottaa ohjelmaansa vieraaksi myös eri mieltä olevia ihmisiä. Usein vieraat ovat kovan kaliiberin taloustieteilijöitä, mutta keskustelukumppaneina on jatkuvasti myös muita raskaan sarjan hahmoja. Richard Thaler taas on mahdollisesti maailman johtava käyttäytymistaloustietelijä ja kuuluu listaan ihmisiä, jotka tulevaisuudessa saattavat hyvin saada taloustieteen nobelin.

Tässä saatiin aikaan aidontuntuinen dialogi, jossa älykkäät ihmiset ovat eri mieltä ja noudattavat hyviä keskustelutapoja. Keskustelijat ovat asioista selkeästi eri mieltä, mutta kykenevät kuitenkin toimivaan dialogiin. Tämä oli sellainen keskusteluu, jotita politiikan kentälle ideaalitilanteessa käytäisiin. Thalerin ja Robertsin keskustelussa käydään hyvin läpi niitä rakenteita, joiden muovaamana ihmiset tekevät päätöksiä ja missä määrin ja millä tavoilla julkisen vallan pitäisi mahdollisesti vaikuttaa näihin rakenteisiin.

The idea of libertarian paternalism might seem to be an oxymoron, but it is both possible and legitimate for private and public institutions to affect behavior while also respecting freedom of choice.

Ehkä yksinkertaistettuna Thalerin perusajatus on, että koska näennäisen triviaaleilla seikoilla, kuten  asioiden esittämisjärjestyksellä on vaikutus ihmisten valintoihin eikä ole olemassa neutraalia järjestystä, eli järjestys joudutaan jollain tavalla päättämään, täytyisi järjestäjän järjestää vaihtoehdot tavalla jolloin valitsija päätyisi todennäköisimmin häntä eniten miellyttävään valintaan. Liberaali paternalismi on yritys saada henkilö parempaan tilanteeseen tämän omilla mittareilla, rajoittamatta valintojen mahdollisuuksia. Tässä suhteessa Robertsin ja vastaavien libertaalien argumentointi Thalerin nudegilua vastaan tuntuu minusta aika heikolta. Tällaisissa keskusteluissa tulee esiin se, miksi libertarismi aiheuttaa minussa välillä galvaanisia ihoreaktioita.

 

Kongnitiiviset vinoumat ja meta-ajattelua

Kuuntelin tänään työnteon ohessa tuoreehkon Daniel Kahnemanin haastattelun. Tämä liittyy toisaalta siihen, että olen jo viitisen vuotta ollut kiinnostunut sellaisista nojatuoli-intellektuellien suosikkiaihepiireihin nousseista asioista kuin käyttätymistaloustiede ja kongnitiivisiset vinoumat. Palasin Daniel Kahnemanin ajatuksiin nyt uudestaan, koska olen viime päivinä kuunnellut useammankin Micheal Lewisin haastattelun hänen uudesta Daniel Kahnemania ja Amos Tverskyä käsittelevästä kirjastaan Undoing Project. Tämä on niitä kirjoja joka pitäisi lukea mahdollisimman pian.

Luin Nassim Talebin kirjan Musta Joutsen joululomalla 2011 ja vuotta myöhemmin luin Daniel Kahnemanin kirjan Thinking Fast and slow, joka on Mustan Joutsenen ohella ehkä niitä kirjoja, joka itseään älykkäänä ja sivistyneenä pitävän ihmisen on tänä päivänä täytynyt lukea. Persoonana olen tosin pitänyt paljon enemmän nöyrästä akateemikko Kahnemanista kuin röyhkeältä tuntuvasta pörssipeluri Talebista.

Molemmat kirjat liikkuvat mielenkiintoisella tavoila psykologian, kongnitiivisten vinoumien  ja epävarmuuden maailmoissa kuitenkin kytkien nämä aihepiirit talouteen ja tosielämän tapahtumiin. Lisäksi ne myös antavat työkaluja oman ajattelun kehittämiseen. Kirjoja lukiessani pystyin myös asettamaan muutamia omassa päässäni pyörineitä epämääräisiä ajatusrakennelmia jollain tavalla paremmin paikoilleen. Maailman tapahtumien taustalla olevat käsittämättömät mekanismit muuttuivat hieman ymmärrettävämmiksi.

Näiden kirjojen jälkeen olen nopealla mietinällä lukenut tähän aihepiirin lliittyen ainakin seuraavat kirjat: Satunnaisuuden hämäämä, Väärinajattelu, Invisible GorillaPredictably Irrational ja Superforecasting. Toisaalta haluasin kovasti ajatella, etten ole aivottomasti massakulttuuria seuraava laumasielu, vaan kriittinen ja oikeasti tärkeistä  asioista kiinnostunut itsenäinen ajattelija.

En usko että olisin (ainakaan millään tavalla merkittävästi) keskivertoihmistä älykkäämpi, mutta pidän itseäni kuitenkin keskimääräistä uteliaampana ja semitieteellisellä kriittisyydellä asioita lähestyvänä tyyppinä ja kykenisin tämän takia keskivertoihmistä paremmin välttämään laiskan ajattelun pahimpia sudenkuoppia. Toisaalta objektiivisesti katsoen kuitenkin näyttää siltä, että nämä aihepiirit, kuten käyttäytymistaloustiede ja kognitiiviset vinoutumat, ovat mitä “trendikkäimpiä” aiheita itseni kaltaisten pseudoälykköjen keskuudessa.

 

Kova kattaus: Nate Silver, Micheal Lewis, Daniel Kahneman ja Amos Tversky

Nyt on kova kattaus. Kyse on Fivethirtyeightin podcastista. Nate Silver haastattelee Micheal Lewisia tämän uudesta kirjasta The Undoing Project, jonka keskushenkilöitä ovat Daniel Kahneman ja Amos Tversky. Mikäli olet seurannut tämän vuosikymmenen populaaritiedekeskustelua politiikan, talouden, tilastotieteen, datan tai psykologian osalta, niin ainakin joidenkin näistä nimistä pitäisi soittaa kelloja. Jos nämä nimet eivät ole sinulle tuttuja, niin esittellään heidät lyhyesti.

Nate Silver

Silverin muutama vuosi sitten julkaiseman kirjan takaliepeessä häntä kuvaillan mm. lauseilla “A 34-year old Delphic Oracle” ja “The Galileo of number crunchers”. Julkisuuden valokeilaan Nate Silver nousi ennustettuaan  hämmästyttävällä tarkkuudella vuosien 2008 ja 2012 Amerikan presidentinvaalituloksen. Silver onnistui verrattain simppeleillä tilastollisilla menetelmillä päihittämään “partisaaniset punditit” ja laiskoihin narratiiveihin tukeutuvan median. Vaikka näissä vaaleissa Silver suhtautui Trumpiin esivaalikampanjan aikana vähätellen, varoitteli hän varsinaisen presidentinvaalikamppanjan aikana aiheellisesti, että Trumpin valinta on oikeasti aivan mahdollista.

Silver on myös ollut mukana popularisoimassa datajournalismia ja tilastotiedettä. Aiemmin hän kirjoitti juttujaan New  York  Timesille, mutta  lähti pari vuotta sitten omille teilleen Fivethirtyeight-brändillään (538 kuvaa Yhdysvaltojen presidentinvaalien valitsijamiesten määrää). Fivethirtyeight-sivusto keskittyy erityisesti Silveriin ensisjaisiin kiinnostuksen kohteisiin, politiikkaan ja urheiluun. Se kuitenkin kirjoittaa varsin laajasti myös esimerkiksi taloudesta, teknologista ja populaarikulttuurista, kuitenkin vahvasti dataan tukeutuen. Vuonna 2012 Silver julkaisi kirjansa The Signal and the Noise (Suom. Signaali ja kohina), jossa hän esitteli erilaisten  esimerkkien kautta tilastollista lähestymistapaansa. Nate Silverin suurimmaksi saavutukseksi voisi nostaa sen, että hän ollut datajournalismin etujoukoissa ja osaltaan tehnyt tilastotieteestä seksikästä. Silverin poliittista suuntautumista ei häneen journalismistaan pysty päättelemään, mutta esimerkiksi Freakonomics-podcastissa hän luonnehti itseään jonkinlaiseksi liberaalin ja libertaalin hybridiksi.

 

Micheal Lewis

Micheal Lewis on hankkinut kannuksensa journalismin ja tietokirjallisuuden saralla. Erityisesti Lewis kirjoittanut talousasiohin liittyviä tietokirjoja. Lewis julkaisi Wall Streetin elämää käsittelevän esikoisteonsa Liar’s Poker jo vuonna 1989 enkä ole lukenut tuota kirjaa kuten useita muitakaan Lewisin kirjoittamia kirjoja.  Ehkä kaikkein parhaiten hänet kuitenkin tunnetaan Baseballin “tilastovallankumousta” käsittelevästä kirjastaan Moneyball, josta tehtiin myöhemmin myös elokuvaversio.  Moneyballin ohella olen kuitenkin pitänyt erityisesti kahdesta Lewisin hieman uudemmasta kirjasta.

Vuonna 2010 julkaistiin kirja Big Short. Kirjassa taustoitetaan Yhdysvaltojen asuntokuplaa, joka meidän kaikkien tuntemalla tavalla lopulta johti maailmanlaajuiseen talouskriisin. Kirjassa keskitytään muutamiin harvoihin ihmisiin, jotka näkivät asuntokuplan ajoissa, “löivät vetoa” Yhdysvaltojen asuntomarkkinoita vastaan luottoriskijohdannaisten avulla ja tekivät valtavan määrän rahaa. Reilu vuosi sitten sai ensi-iltansa Adam McKayn ohjaama ja mm. Brad Pitin sekä Christian Balen tähdittämä elokuvaversio Big Shortista, joka minun listauksessani nousee yhdeksi vuoden 2015 parhaista elokuvista.

Vuonna 2014 julkaistiin Lewisin kirja Flash Boys(Suom. Kapina Wall Streetillä), jossa Lewis esittelee suurelle yleisölle käsitteen High-frequency trading. Mitenköhän tuon nyt asiaa tarkemmin tuntematta kääntäisi. Kyseessä on kuitenkin huippunopeasta kaupankäynnistä, jossa tietokoneet käyvät kauppaa toisten tietokoneiden kanssa erilaisten hienostuneiden algoritmien avulla ja loppujen lopuksi tärkeimmäksi tekijäksi nousee se kenellä on nopein valokuitu. Kun puhutaan robotisaatiosta ja digitalisaatisota, emme me tavalliset pulliaiset vältämättä tajua, että se näkyy myös Wall Streetillä. Flash Boys on Lewisille tyyppiliseen tapaan tarinallistettu hienosti, vaikka kaikki kirjan tapahtumat pohjautuvat tositapahtumiin.

 

Daniel Kahneman ja Amos Tversky

Daniel Kahneman on israelilainen psykologi ja maailman ainoa psykologi, joka on saanyt taloustieteen Nobelin (2002). Amos Tversky oli myös israelilainen psykologi, Kahnemanin työteveri ja olisi ollut Kahnemanin omien sanojen mukaan  jakamassa Nobel-palkintoa, jos olisi ollut elossa. Tversky valitettavasti kuoli jo vuonna 1996 59-vuotiaana.

Kahneman ja Tversky olivat merkittävällä panoksellaan luomassa käyttäytymistaloustieteeksi kutsuttua tieteenalaa, joka on viimeisten vuosikymmenten aikana vaikuttanut merkittävästi jopa taloustieteen valtavirtaan ja haastanut sellaiset taloustieteilijät, jotka tuovat ajatuksen homo economicuksesta liian naiivisti todellista maailma koskeviin keskusteluihin. Käyttäytymistaloustieteestä ja erilaisista kongnitiivisista vinoumista voisi kirjoittaa paljon pidemminkin ja varmaan palaan näihin aihepiireihin tässä blogissa vielä joskus myöhemin.

Kahnemannin vuonna 2011 julkaistu kirja Thinking, Fast and Slow on myös noussut bestselleriksi ja tuntuu, että tämä on kirja, jonka monet itseään  fiksuna ihmisenä pitävät haluavat kertoa lukeneensa. Ja minäkin taidan kuulua tuohon porukkaan, mutta kyseessä on yksinkertaisesti loistava kirja. Se on täynnä tärkeintä havaintoja taloudesta ja hauskoja esimerkkejä siitä kuinka ihmismieli on ennustettavan epärationaalinen. Se ei kuitenkaan ole halpaa populaaripsykologiaa, jota kirjakauppojen bisnesshyllyt ovat täynnä ja jota markkinoidaan lauseilla kuten “tämän kirjan lukemalla teet parempia päätöksiä.” Tähän kirjaan ja kognitiivisiin vinoumiin tutustuminen tekee sinut ennen kaikkea nöyräksi kun välillä tunnistat nopean ajattelusi tuottamia harhoja myös omassa ajattelussasi. Thinking fast and slow on yksinkertaisesti niitä kirjoja, joka kaikkien olisi hyvä lukea.