Nationalistinen taantumuksellisto ja metakeskustelua Unkarin vaalituloksesta

Nyt jo reilun kymmenen vuoden ajan hieman perversseihin harrastuksiini on kuulunut lueskella nettiöyhötystä porukalta, jota olen sittemmin alkanut poliitsta korrektiuttani ja kilttiyttäni kutsua nationalistiseksi taantumuksellistoksi.

Halla-aho-hypen ja Scriptan vieraskirjan spin-offeina syntyi oma blogiekosysteeminsä, jonka käyttöenergiasta suuri osa on sittemmin siirtynyt Hommafoorumille, someen sekä erilaisiin netin roskamedioihin.

Osa varhaisemmista tämän ekosysteemin blogaajista kirjoittaa kuitenkin edelleen aktiivisesti samassa paikassa kuin aiemminkin. Tällaisena arkkityyppisenä ja  aika halla-ahomaisena esimerkkinä toimii vaikkapa Yrjöperskeles. Ei sillä että voisin väitää lukeneeni aivan valtaisasti tämän herrasmiehen tuotoksia, mutta muistelen törmänneeni tähänkin blogiin jo viime vuosikymmenen puolella.

Mainitsen tämän kaiken taustana sen takia, että alkuviikosta selaillessani läpi erilaisia Unkarin vaaleihin liittvyiö kommentaareja, luin juuri Ykän kirjoituksen Unkari, Rikka ja Malka, joka osaltaan kuvastaa hyvin sitä, miksi nationalistinen taantumukselliston ajattelu ja argumentaatio häiritsee ja jopa pelottaa minua.

Mutta jos siis otan esimerkiksi Yrjöperskeleen kirjoituksen, ei varmaan voida sanoa, että valitsen täysin paskan esimerkin. Sanoisin jopa, että Ykä on netin öyhötysekosysteemin miellyttävämmästä päästä. Jos otetaan annettuna maailmankuva, jossa liberaali nössöily ja mamutushomotusfeminismi raunioittavat Euroopan, niin ajatusketjut ovat pääsääntöisesti jotakuinkin loogisia ja teksti sinällään oikein vetävästikin kirjoitettua.

 

Kuvahaun tulos haulle islam europe

Ongelma näissä on vaan erityisesti se, että kaikki tuntuu aina palautuvan mamuihin (ja mahdollisesti feminismiin). Mikäli näitä vastustetaan, eikä heilailla ja natseilla aina täysin avoimesti, niin kaikki menee. Härski korruptio sekä avoimet hyökkäykset sananvapautta, yliopistoja ja lehdistöä vastaan ovat ihan jees, kunhan vaan vastustetaan niin saatanasti mamuja eikä muutenkaan olla nössöjä tai akkamaisia liberaaleja.

Seuraavat hajatukset kuvastavat ehkä aika hyvin Ykän ja laajemminkin nationalistisen taantumukselliston ajatusmaailmaa.

Unkari on torjunut tämän ja tulee torjumaan myös tulevina vuosina osoittaen samalla sen mitä eroa on valtiomiehillä ja poliittisilla broilereilla joitten kaakatukseen me suomalaiset olemme puolestamme joutuneet jo aivan liian kauan tottumaan.

Jos Suomessa olisi vastaava tilanne niin sitähän voitaisiin pitää opposition kannalta suorastaan loistavana. Täällähän valtaeliitillä kun sattumoisin on hallussaan koko valtamediakoneisto.

Nationalistinen taantumuksellisto painaa täysillä puheisaan pahemuksemansa postmodernin relativismin pyörteisiin ja kieltäytyy näkemästä ilmiselviä eroja Länsi-Euroopan oikeusvaltion ja viime vuosina yhä vahvemmin Venäjän ohjatun demokratian suuntaan kulkeneiden Itä-Euroopan maiden välillä. Ja toki esim toinen old school-öyhöttäjä, Vasarahammer näyttää juuri todenneen, että Länsi ja Venäjä ovat vaihtaneet paikkaa.

Toisin kuin ehkä jotkut ajattelevat, tässä Orbanin fanittamisessa avoin rasismi ja maahanmuuttajavastaisuus eivät edes ole minusta kaikkein häiritsevintä ja pelottavinta. Pelottavinta on se, että maahanmuuttajavastaisuuden seurauksena näytetään voivan päätyä tukemaan melkein mitä tahansa auktoritäärisiä ja länsimaisia arvoja polkevia orbaneita ja putineja. Joko tämä tämä porukka ihan aidosti diggaa fasistisesta menosta tai sitten se on saatanan naiivia ja typerää. Vaikea aina sanoa, kummasta kenenkin kohdalla on kyse, tai kumpi on oikeastaan edes pahempi juttu

Jos kommentaareissa edes sivulauseissa sanottaisiin, ettei erityisemmin tykätä Orbanin vallan keskittämisesta tai hyökkäyksistä kansalaisyhteiskuntaa vastaan, niin voisi ajatella että tämän porukan kanssa saattaisi olla mahdollista yrittää käydä edes jollain lailla mielekästä keskustelua. Ykän ja vastaavien sankarien kirjoitukset Orbanista kavaltavat minusta paljon näiden ihmisten ajatusmaailmasta ja sitä minkälaisille hallitsijoille he olisivat valmiita antamaan varauksettoman tukensa.

 

 

Entä sitten jos me ollaankin Putinin väkeä?

2010-luvun Suomen ehkä suurin poliittinen häränpylly on nähty siinä, kuinka nationalistinen porukka on muuttanut suhtautumistaan Venäjään. Kyseessä on tietysti Euroopan laajuinen trendi ja vähän jokapuolella nationalistinen taantumuksellisto on suhtautunut verrattain positiivisesti Putinin menoon. Ja vastaavasti esimerkiksi Le Pen taisi jopa saada rahoitusta Venäjältä ja venäläiset tilit tuuttasivat Twitteriin täyteen Brexittiä tukevaa tavaraa.

Venäjän ja Euroopan nationalistisen taantumukselliston välillä on tietysti symbioottinen suhde. EU:n yhtenäisyyden ja toimintakyvyn sabotointi parantaa Putinin mahdollisuuksia huseerata Venäjän naapurivaltioiden kanssa haluamallaan tavalla. Vähän kaikkia ylikansallisia organisaatioita inhoavalla nationalistiselle taantumuksellistolle ajatus EU:n nakeraamisesta on tietysti positiivinen juttu sillä sen myötä ilmeisesti autommaattisesti palataan kohti vanhoja hyviä aikoja. Kansainvälinen yhteistyö on naisellisten nynnyjen hommaa.

Kaikenmaailman muinaiskirkkoslaavin tutkijoiden ring of burning ghettos-lausunnot tietysti otetaan Russia Todaylla lämpimästi vastaan. Niillä on hyvä perustella perusvenäläisille, että tarvitaan vahva johtaja, jottei Venäjälle käy kuten uppoavalle lännelle. Ja lännessä Russia todayn tai vielä pahempien propagandajulkaisujen raportit maahanmuuttajien ja homosaation tuhovoimasta kelpaavat sitten lähteiksi lännen uppoamisesta.

 

Kuvahaun tulos haulle ukraine choice

 

Suomi on kuitenkin hieman erikoistapaus Eurooppassa. Suomessa (varsinkin) nationalistisen taantumukselliston käsitys kansallisesta historiasta ja identiteettistä on rakentunut aika pitkälle sotaveteraanien sankarilliselle taistelulle itänaapuria vastaan. Jotenkin sitä ajattelisi, että pyhää Tuntematonta sotilasta ja talvisotaa palvoville Venäjä olisi edelleen melkoinen punainen vaate.

Ennen Marco De Witin aikakautta paradiahorisonttia lähestyvän äärioikeiston äänitorvena toiminut Seppo Lehtohan keskittyi tykittelyssään suurelta osin juuri ryssiin. Mutta ei kansallisella historialla kai sitten ole tietylle porukalle kuitenkaan niin paljon väliä, jos loppupeleissä tärkein tavoite on autoritäärinen meno ja vähemmistöjen kyykyttäminen. Ja onhan Venäjälläkin varsin vahva uusnatsiskene…

 

 

Ja ehkä perussuomalaiset vielä eroavat jonkin verran joistain muista Euroopan aateveljistään. Jussi Halla-aholtakin on tullut jopa järjellisiä kannanottoja Venäjän toimiin ja hybridisodankäyntiin. Toisaalta Laura Huhtasaari on presidenttikampanjansa aikana antanut jo aika jykeviä lausuntoja. Sen nyt vielä voi ymmärtää, että EU:n toimintaa halutaan sabotoida, mutta ei nyt pitäisi kysyttäessä olla kovin vaikeaa sanoa, että EU on kuitenkin Venäjää pienempi paha.

Toki jo (ymmärtääkseni) Timo Soini lanseesari hassunhauskan termin Eurostoliitto. Ja tuollaisissa hieman salaliittohenkisissä kulttuurimarxismitarinoissa (mm. Breivikin video) EU nähdään juuri Neuvostoliiton ajatusten jatkajana johon verrattuna isänmaallinen ja traditioon vannova Venäjä ei ole ollankaan huonompi liittolainen. Ja netin likaviemäreissä sekä virtuaalisilla kylänraiteilla tämänkaltaiset ajatukset kuitekin ovat aika suosittuja. Toisaalta haluaisin ajatella, että tuollainen ajattelu on vielä suht marginaalista, mutta onko se sen marginaalisempaa kuin mitä Halla-ahon tuki oli netissä reilu 10 vuotta sitten.

Enkä tietysti todellakaan toivo ryssittelyä ja rasistista suhtautumista venäläisiin, mutta onhan se nyt saatana, että monien kommentit alkavat jo olla tyyliä “Joo me ollaan Putinin puolella, entäs sitten?” Taisteliko isoisäni muka sen takia, että kaikenmaailman Dosentti Bätmänit ja Laura Huhtasaaret pääsisivät nuolemaan Putinin anaalia. Kysynpähän vaan.

Wildersin varjo ja ennätyspitkät hallitusneuvottelut

Maaliskuussa liberaalissa Euroopassa kuului kollektiivinen helpotuksen huokaus kun Gert Wildersin PVV sai Hollannin parlamenttivaaleissa odotettua heikomman tuloksen ja jäi varsin kauas suurimman puolueen asemasta ja jätti kolmannelle ja neljännelle sijalle jääneet CDA:n ja D66:n vain niukasti taakseen. PVV keräsi kuitenkin ihan kohtuullisen määrän paikkoja ja kun tämä yhdistetään  vaaleissa entisestään sirpaloituneseen Hollannin puoluekenttään, oli selvää että hallitusneuvotteluista ei tule helppoa.

Image result for dutch election 2017

Oli  selvää ettei Wilders lähde pienehköksi vähemmistöosakkaaksi hallitukseen ja samaa saattoi arvioida vaaleissa suurimman osan kannatuksestaan menettäneestä työväenpuolueesta. Rajusti kannatustaan kasvattanut GroenLinks(suom. vihervasemmisto) marssi kesällä ulos hallitusneuvotteluista ja tuon jälkeen Mark Ruttella ei ollut enää kovin montaa mahdollista hallituskoalitiota.

Nyt lopulta Hollantiin on saatu kuitenkin uusi hallitus.  Ennätyspitkät 208 päivää kestäneet hallitusneuvottelut on lopulta kuitenkin saatettu loppuun ja Hollannilla on lopulta aika oikeistolainen hallitus, joka myös pelkää Wildersin kykenevän nostavan kannatustaan oppositiossa ja antanee tuon takia vielä pieniä myönnytyksiä PVV:n suuntaan.

Ehkä tulevaisuudessa Suomessa ja muuallakin Eurooppassa nationalistisen taantumukselliston strategiaksi muodostuu tällainen oppostioasemaan linnoittautuminen, jolloin ei tarvitse ottaa vastuuta ikävistä asioista, mutta populistien lihoamista pelkäävät valtapuolueet tekevät kuitenkin myönnytyksiä näiden suuntaan.

Toinen Hollannissa näkyvä ja ehkä koko Euroopan laajuinen trendi näyttää olevan siirtymä oikealle. Kun työväenpuolueen kannatus romahti ja suuresti kannatustaan kasvattanut vihrevasemmisto ei mahtunut hallitukseen, on lopputuloksena oikeistolaisen Rutten johtama hallitus, jossa on vähemmistöosakkaina ovat oikeistoliberaali D66, keskustaoikeistolaiset kristillisdemokraatit ja hyvin konservatiivinen ja uskonnollinen Kristillinen Unioni.

Enemmistö on lievästi sanottuna hutera. Hallituskoalitiolla on 150-paikkaisessa parlamenttissa 76 paikkaa. Nationalistisen taantumukselliston nousu ja puoluekentän sirpaloituminen tuntuvat vähän väistämättä johtavan pidempiin hallitusneuvotteluihin ja hauraampiin koalitioihin.

Yliarvioimmeko tällä hetkellä nationalisteja?

Ensinnäkin on selvää, että nationalistinen taantumuksellisto on nousussa. Toiseksi on syytä sanoa, että Brexit ja Trump ovat varmasti antaneet lisävoimaa Euroopan nationalistisille puolueille. Silti voisi olla perusteltua kysyä että olemmeko nyt psykologisesti virittäytyneet liian tiukasti tähän nationalistien nousun narratiiviin. Mietin tässä nyt ennen kaikkea lyhyttä aikaväliä ja tämän vuoden vaaleja.

On selvää, että eri ryhmät yli- ja aliarvioivat erilaisten poliittisten liikkeiden mahdollisuuksia oman aatemaailmansa perusteella. On liberaaleja jotka eivät halua uskoa nationalistisen taantumukselliston nousuun, koska eivät halua uskoa siihen. Samoin on nationalistisen taantumukselliston edustajia, jotka haluavat uskoa, että kaikki ihmiset sisimmässään pikkurasisteja ja kansan valtaisa enemmistö on todellisuudessa heidän kannallaan.

Näkisin kuitenkin, että tällä hetkellä on tiettyjä psykologisia tekijöitä, jotka saattavat saada meidät yliarvioimaan nationalistisen taantumukselliston mahdollisuuksia vaaleissa.

Availability heuristic

The tendency to overestimate the likelihood of events with greater “availability” in memory, which can be influenced by how recent the memories are or how unusual or emotionally charged they may be.

Jokainen pätkääkään yhteisunnallisia asioita seuranut ihminen on varsin tietoinen hieman yllättäneestä Brexitistä ja koko maailma shokeeraanneesta Donald Trumpin valinnasta. Toki joissain maissa mieleen saattavat tulla myös jotkin erityiset kotimaan tapahtumat, mutta Trump ja Brexit ovat aika selvästi ne kaksi asiaa, joita kaikki meistä miettivät tulevia vaaleja arvioidessaan. Molemmissa tapauksissa nationalistinen taantumuksellisto otti vaalivoiton ja se otti sen yllättäen.

Monet eivät näyttäneet tajuavan, että vaikka galluppien perusteella näytti, että Bremain ja Hillary voittaisivat, niin ero oli niin pieni, etteivät mittaukset olleet kovin radikaalisti väärässä. Ne olivat hieman väärässä, mutta aika lähellä toteutunutta vaalitulosta. Kahden vaihtoehdon vaalissa verrattain pienikin epätarkkuus saattaa tarkoittaa, toisen vaihtoehdon toteutumista.

On siis varmaakin turvallista sanoa, että tämä on se narratiivi, joka ihmisillä aktivoituu tulevia vaaleja ajateltaessa. Nationalistinen taantumuksellisto otti vaalivoiton aiemmin vaikka tämä ei pitänyt olla mahdollista. Se tulee siis tekemään tämän myös Euroopan tulevissa vaaleissa. Luulen että tämä on sellaista nopeaa ajattelua, johon meidän kaikkien aivot ovat virittyneet.

Tällaisten hieman tiedostamattomampien ajatuskulkujen ohella monet toimittajat ja julkiset esiintyjät varmaan myös ajattelevat tällä hetkellä, etteivät halua enää aliarvioida nationalistisen taantumukselliston mahdollisuuksia ja siksi saattavat helposti päätyä yliarvioimaan niitä, jotteivat ainakaan sortuisi “samoihin virheisiin” kuin aiemmin. Minusta siis näyttää selvältä, että tällä hetkellä olisimme psykologisesti ylivirittäytyneitä nationalistisen taantumukselliston voittokululle.

Hollannin parlamenttivaalit kuukauden päästä

Hollanissa järjestetään parlamenttivaalit 15.3. Olen aiemmin sivunnut aihetta parissa postauksessa( Hollannin vaalit 2017 ja islamkriitikoiden murhat ja Front Nationalin muutos ja PVV(Hollannin vapauspuolue). Minulla on mielestäni varsin hyvä yleiskäsitys nationalastisen taantumukselliston noususta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Toisaalta minulla on hyvin pintapuolinen käsitys esimerkiksi Hollanin poliittisesta historiasta ja tilanteesta, jos unohdetaan nationalistisen taantumukselliston toiminta.

Päivitin hieman tietämystäni kuuntelemalla Economistin podcastin, jossa käsiteltiin mm. Hollannin vaaleja. Vähemmän yllättäen tässäkin podcastissa fokus oli Geert Wilderssissä ja Vapauspuolueessa. Hollannin kirjeenvaihtajan kommentit kuitenkin toivat minulle hieman uutta tietoa.

Ensinnäkin on syytä todeta, että vapauspuolue on keikkunut jo vuoden ajan galluppien kärjessä. Tosin aiemmissa vaaleissa vapauspuolue on systemaattisesti kerännyt gallupeissa varsinaista vaalipäivää enemmän kannatusta ja tämän takia puolueen gallupmenestykseen saattaa olla syytä suhtautua pikkuisella varauksella. Tästä huolimatta tällä hetkellä näyttää melko todennäköiseltä, että se tulee nousemaan vaaleissa suurimmaksi puolueeksi.

Hollannissa on kuitenkin Suomen tapaan monipuoluejärjestelmä ja perinne laajoista koaliitiohallituksista. Wilders siis joutuisi väistämättä tekemään jonkinlaisia kompromisseja, vaikka onnistuisi rakentamaan hallituksen ja nousemaan pääministeriksi. Wildersin PVV kuitenkin eroaa hieman esimerkiksi perussuomalaisista ja muut puolueet eivät ole kauheasti halunneet leikkiä sen kanssa. Tilanne ei ihan samanlainen kuin Ruotsissa, mutta tässä suhteessa PVV:n tilanne sijoittuu ehkä jonnekkin persujen ja ruotsidemokraattien puoliväliin. Juuri nyt veikkaisin että Wildersin mahdollisuus päätyä pääministeriksi on alle 30%.

On täysin päivänselvää, että islam- ja EU-vastaisuus ovat hyvin keskeisiä asioita Wildersin puolueelle, mutta varsinkin ulkomailta katsottaessa saatamme kuitenkin päätyä yliarvioimaan niiden merkitystä. Vaikka Hollanti näyttäytyy meille hyvin pärjänneenä maana, on sielläkin täytynyt tehdä leikkauksia perinteinen työväenluokka joutuu elämään aiempaa suuremmassa epävarmuudessa. Tämä epämääräinen ahdistus sitten kanavoituu “eliitin” vastustamisena ja vapaasti liikkuva pelko kohdistetaan muslimeihin. Economistin kirjenvaihtaja huomautti, että myös laitavasemmisto olisi hieman nostanut kannatustaan.

On tietysti syytä huomata, että Wildersin retoriikka on vaikutannut myös muihin puolueisiin ja ne käyttävät nykyään välillä sellaista kieltä, jota ei olisi voinut kuvitellakkaan 10 vuotta sitten. Nationalistisen taantumukselliston vaikutus ei siis rajoitu pelkästään niiden parlamenteissa käyttämään valtaan. Oma veikaukseni on että nationalistinen taantumuksellisto ei ota tänä vuonna niin suuria vaalivoittoja kuin jotkut arvelevat, mutta ne onnistuvat siirtämään yleistä poliittista ilmapiiriä aiempaa enemmän toivomaansa suuntaan.

Geert Wilders, vaalit ja Hollannin hallituksen muodostaminen

Front Nationalin muutos ja PVV(Hollannin vapauspuolue)

Tämän vuoden alkupuolella Euroopan tärkeimmmät vaalit pidetään Hollannissa ja Ranskassa. Trumpin ja Brexitin jälkimainingeissa kaatseet kääntyvät Marine Le Penin Kansalliseen rintamaan (Front National) ja Geert Wildersin Vapauspuolueeseen (PVV). Pidän näitä puolueita jollain tavalla paradigmaattisina toimijoina Eurooppalaisten nationalistipuolueiden joukossa. Näitä puolueita tutkimalla saa ihan hyvän kuvan nationalistisen taantumukselliston noususta 2000-luvun Länsi-Euroopassa.

Kolmanneksi merkittävimmäksi puolueeksi Euroopan nationalistisen taantumukselliston nousussa kannattaa mainita Tanskan kansanpuolue (Dansk Folkeparti), joka on onnistunut vaikuttamaan ehkä mitään muuta populistipuoluetta enemmän maansa käytännön politiikkaan. Guardian on käsitellyt tätäkin aihetta ansiokkaasti Audiomuodossakin löytyvässä Long readissaan.

Front Nationalia voidaan pitää jonkilaisena sotien jälkeisen Euroopan äärioikeiston varhaiskylvönä. Puolue perustettiin jo vuonna 1972 nykyisen puheenjohtajan Marine Le Penin isän Jean-Marie Le Penin toimesta. Räikeän rasismin ohella puolueen historiaan on kuulunut esimerkiksi Vichyn-Ranskan ihailu, kaiken Algeriassa tehtyjen asioiden varaukseton puolistelu ja antisemitismi. Puolueeseen saattoi varsin ansaitusti liittää kaikki tyypillisimmät äärioikeistostereotypiat.

Vuonna 2002 Jean-Marie Le Pen pääsi todella yllättäen presidentinvalien toiselle kierrokselle ennen sosialistien Lionel Jospinia keräten ensimmäisellä kierroksella 16,9% äänistä. Tämän jälkeen muut poliitikan toimijat äärivasemmistoa myöten ryhmittyivät varauksetta oikeiston Jacques Chiracin taakse. Toisella kierroksella Le Penin äänimääri kasvoi ainoastaan yhdellä prosenttiyksiköllä. Chirac keräsi 82,2% äänistä ja Le Pen ainoastaan 17,8%. Tämä kuvastaa sitä, kuinka puhtaasti old school-rasismilla, homofobialla ja vahvasti katolilaiseen moralismiin nojaavalla ajattelulla ei Länsi-Euroopassa ollut mahdollisuuksia saada tuota suurempaa suosiota.

Muutama päivä Le Penin toisen kierroksen musertavan tappion jälkeen Hollannissa murhattiin Pim Fortuyin, jota voitaisiin kärjistäen sanoa jonkinlaiseksi modernin eurooppalaisen islamkritiikin luojaksi. Homoseksuaali Fortyin toiminta erosi merkittäviltä osin Le Penin aatemaailmasta. Hollannissa ei ollut Front Nationalin tapaista fasistiseen perinteseen tukeutuvaa puoluetta. Jos puolue tukeutuu vahvasti nationalismiin ja populismiin, täytyy sen jossain määrin seurailla maansa historiallista perintöä ja Hollannin historiassa liberalismi on ollut hyvin keskeinen voima.

Fortuyn esitti islam- ja monikulttuurisuuskritiikkinsä puolustaen 60-lukulaista emanssipaatiota kuten homojen naisten oikeuksia. Fortuyn oli ehkäpä ensimmäinen näkyvä hahmo, joka onnistui uskottavantuntuisesti esittämään, että maahanmuuttokritiikillä voitiin pyrkiä liberaalin yhteiskunnan turvamiseen. Tämä ajatus on sittemmin vakiintunut osaksi nationalistisen taantumukselliston argumentaatiota, usein tavalla joka ei usein tunnu kovin vilpittömältä. Pim Fortuynin ja Theo Van Goghin kuolemien sekä Ayaan Hirsi Alin maastamuuton jälkeen islamkritiikki on Hollanissa henkilöitynyt Geert Wildersiin, joka on tämän vuosikymmenen aikana ollut ehkä koko Euroopan tunnetuin islamkriitikko.

Front Nationaleon siirtynyt selvästi enemmän Wilderssin Vapauspuolueen linjoille. Front National nojaa tiettyyn vanhaan ajatukseen Ranskan suurudesta ja varsin vasemmistolaiseen talouspolitiikkan. Kokonaisuutena Front National on kuitenkin siirtynyt selkeästi enemmän PVV:n linjoille. Kyse on ehdottomasti aidosta siirtymästä, mutta myös brändäämisesstä, jossa ksenofobisia ajatuksia kääritään vain aiempaa nätimpään pakkaukseen.

Viime vuosina Marine Le Penin tukena Front Nationalin taustapiruna on toiminut homoseksuaali Florian Philippot, joka on osaltaan ollut laajasti uudistamassa puolueen toimintatapoja, mutta myös symboloi puolueen muutosta PVV:n ja Pim Fortuyn osaltaan luomaan modernin islam- ja maahanmuuttokritiikin suuntaan. Puolue on luopunut antisemitismistä ja räikeästä oldschool-rasismista ja halunnut suorastana esittäytyä homojen, juutalaisten ja naisten oikeuksien suojelijana. Trumpiin verrattuna Le Pen on myös hakeutunut lähemmäs keskustaa, esimerkiksi luopumalla kuolemanrangaistuksen kannattamisesta.

Maailman muutokset, Trumpin ja Putinin tuki sekä Front Nationalin uudistunut pelikirja tarkoittavat, että Marine Le Pen kerää varmasti isänsä vuoden 2002 shokkitulosta paremmat lukemat ensimmäisellä kierroksella ja varsin selkeästi paremmat lukemat toisella kierroksella mikäli pääsee sinne. Tällä hetkellä kuitenkin edelleen vaikeaa nähdä, että hän mitenkään kykenisi saamaan toisella kierroksella yli 40 prosenttia äänistä.

 

Nationalistinen taantumuksellisto

Osmo Soininvaara pohti blogissaan muutama päivä siiten, mikä olisi hyvä sanayhdistelmä kuvaamaan ns “oikeistopopulismia”.

“Kyse on siis ilmiöstä, jonka seurauksena on ollut Brexit, Trump, Le Penin nousu, Itävallan Vapauspuolue ja se osa perussuomalaisista, joka ei ole palannut demareihin tai kohta palaa. Moni niputtaa tähän vielä Putinin.”

Blogikirjoituksen kommentiosioissa esitetään monia hyviä ehdotuksia, jotka painottavat ilmiön eri puolia. Olen itsekin miettinyt tätä kun olen käyttänyt kökköjä sanayhdistelmiä kuten nationaliskonservatiiviset liikkeet tai nationalistispopulistiset puolueet.

Populismi on keskeisessä osassa Trumpin ja perussuomalaisten toimintaa ja sitä on varsin helppo löytää  kaikista perussuomalaisten eurooppalaista veljespuolueista. Populismi on kiistatta erittäin olennainen osa ilmiötä. Toisaalta voidaan perustellusti sanoa, että monet muutkin puolueet kalastelevat säännöllisesti suosiota populistisilla heitoilla, eikä populismi ole perussuomalaisten ja näiden heimoveljien yksinoikeus. Minulla on myös taipumus pitää populismia enemmän strategiana ja siksi en liika painottaisi sitä, jos mietitään aatemaailmaa.

Oikeisto on useissa tapauksissa hieman harhaanjohtava sana, koska useat näistä puolueista ovat talouspoliittisesti melko vasemmalla, tai eivät ainakaan yksiselitteisesti oikealla. Erityisesti protektionismi tuntuu nyt olevan todella kovassa huudossa, mutta Euroopassa nämä puolueet  yleensä suhtautuvat ihan peruspositiivisesti ajatukseen hyvinvointivaltiosta.

Äärioikeisto ja fasismi ovat hieman epäreiluja termejä. Niillä on tietty historiallinen painolasti ja totuuden nimissä enemmistö Trumpin tai persujen kannattajista ei ole fasisteja. Siksi näitä sanoja ei pitäisi käyttää (ainakaan Länsi-Euroopan ja Amerikan konstekstissa) jos yrittää kuvata koko laajempaa liikettä. Tämä ei tarkoita, etteikö puolueiden sisällä olisi merkittäviä äärioikeistolaisia/fasistisia fraktioita. Näiden sanojen käyttö liian laajoissa yleistyksissä antaa kuitenkin tarpeettomasti aseita “vastapuolelle”.

Kommenttiosioon kirjoittanut Tommi Uschanov ehdotti sanayhdistelmää auktoritäärinen populismi. Kuulostaa ihan hyvältä ja kyllähän auktoritäärisyys on ollennainen osa näiden liikkeiden aatemailmaa. Fasismi on usein turhan vahva sana, mutta sana auktoritäärisyys tavoittaa näitä aspekteja ilman samanlaista historiallista painolaistia. Perussuomalaisten ohella myös muilla vastaavilla puolueilla on ollut huomattavan pitkään sama vahva puheenjohtaja. Mieleen tulee ainakin Wilders ja varsinkin vanhempi Le Pen.

Näkisin nationalismin kuitenkin ehkä tärkeimmäksi näitä liikkeitä yhdistäväksi tekijäksi. Käytännön politiikassa tämä manifestoituu ennen kaikkea maahanmuuton ja EU:n vastustamisena. Aikamme yksi (ainakin näennäinen) paradoksi kuitenkin on, että nationalistiset voimat, jotka ajavat rajojen sulkemista, toimivat aktiivisesti kansallisvaltioiden rajojen yli.

Voisi myös huomauttaa, että esimerkiksi Italiassa ja Belgiassa maahanmuuton rajoittamista aktiivisimmin ajavat puolueet eivät puolusta nykyisen valtionsa yhtenäisyyttä, vaan kannattavat rikkaamman pohjoisosan irtaantumista. Tämä on joillekkin ehkä vähän hankalammin käsiteltävä juttu kun nykyiset kansallisvalitot eivät olekaan luonnostaan se kollektiivi, johon ihmiset samaistuvat. Tästä huolimatta pidän nationalismia aivan keskeisenä osana näiden liikkeiden aatemaailmaa. Kuvittelisin että nationalismi on sana, johon “vastapuolikin” voi samaistua.

Nationalismin ohella keskeistä on myös konservatismi, joka toisaalta tuntuu vähän väkinäiseltä retromeiningiltä ja epämääräiseltä vanhojen aikojen kaipaamisena. Tai no toisaalta, onko konservatismi koskaan ollut mitään muutakaan. Soininvaara mainitsee blogissaan sanan taantumus ja tämä kyllä iski minuun. En ole käyttänyt sanaa aiemmin, mutta taantumuksellisto olisi minusta varsin osuva termi. Toki se voidaan perustellustikin tulkita turhan halventavaksi ja siinä on myös ikävän tarpeeton marxahtava konnotaatio.

Kontekstista ja painotuksista riippuen kannattaa käyttää eri sanoja, mutta ehkä alan tästä lähtien viljellä sanayhdistelmää nationalistinen taantumuksellisto.

Hollannin vaalit 2017 ja islamkriitikoiden murhat

Euroopan ensimmäiset merkittävät vaalit vuonna 2017 pidetään Alankomaissa. Noin kahden kuukauden päästä 15 maaliskuuta järjestetään Hollannin parlamenttivaalit. Brexitin, Trumpin ja nationalistiskonservatisisten voimien nousun myötä suurin mielenkiinto varsinkin Hollannin ulkopuolella kohdistuu Gert Wildersin Vapauspuolueeseen. Wilders lienee ainoa hollantilainen poliitikko, jonka monet osaavat nimetä. Ja tokihan hän on merkittävä hahmo oltuaan vuosikymmenen Euroopan maahanmuutto- ja islamkriittisen liikkeen näkyvimpiä kasvoja.

Toisaalta kannattaa myös ehkä miettiä, kuinka paljon Wildersistä ja tämän viiteryhmästä jauhaa, jos ei erityisesti halua antaa näille näkyvyytä. Olen alkanut ajatella, että olisiko liberaalien voimien strategisesti kannattavaa nykyistä useammin sivuuttaa Wildersin viiteryhmän töräytykset ja keskittyä enemmän muista asioista puhumiseen. Itse pohdin tässä tekstissä kuitenkin Hollantia nimenomaan islam- ja maahanmuuttokriittisen liikkeen tärkeänä kasvualustana.

Hollanti on siinä mielessä mielenkiintoinen tapaus, että islamkeskustelua katsottaessa se oli ensimmäisiä maita, joissa populistit alkoivat onnistuneesti ratsastamaan nimenomaan islamin vastustamisella. Hollanilla on maana vahva liberaali perinne, enkä siis tarkoita pelkästään kannabiskahviloita ja muita Amsterdamin syntejä. Hollannin liberalismia kuvastaa osaltaan se, että islamkriittisten voimien nousun takana ollut hahmo oli useimmissa asioissa varsin liberaali ja hyvin avoimesti homoseksuaalisuutensa näyttänyt herrasmies nimeltään Pim Fortuyn. Fortuyn ei ehkä suurissa linjoissa merkittävästi eronnut nykyisen maahanmuuttokriittisen liikkeen valtavirrasta, mutta ainakin hahmossa oli tiettyä herrasmiemäisyyttä, jos vertaa vaikka internetaikamme tunnetuimpaan islamkriittiseen homoon Milo Yiannopoulokseen

Fortyunin argumentointi islamia vastaan kumpusi osittain 60-lukulaisesta ajatusmaailmasta. Ulkomuistista eräs Fortuyn-sitaatti meni jotenkin näin “Me kävimme nämä taistelut naisten ja vähemmistöjen aseman puolesta jo 60-luvulla emmekä halua joutua käymään niitä enää uudestaan”. Vastaavanlainen argumentointi on sittemmin vakiintunut islamkriitikoiden työkalupakin vakiovälineeksi. Ja toisin kuin monilla nykypäivän islamkriitikoilla, uskon että Fortuynin kohdalla kyseessä oli aito huoli nimenomaan naisten ja homojen asemasta. On varmaan myös totta, että joskus vasemalla laidalla on katsottu liikaa sormien läpi muista kulttuureista tulleiden ihmisten suvaitsematonta käytöstä. Fortuynin murha vuonna 2002 oli ensimmäinen Hollantia shokeraanut islamkriitikon murha.

Toinen islamkriitikon murha tapahtui kaksi vuotta myöhemmin kun Mohammed Bouyeri murhasi  elokuvaohjaaja ja ammattiprovokaattori Theo van Goghin. van Gogh ei ollut Fortuynin tapaan millään mittarilla tyylikäs herrasmies, vaan usein rööki kädessä kuvattu mahakas kansanmies ja rääväsuu, joka sille päälle sattueesaan rienasi islamin ohella myös esimerkiksi juutalaisia ja Hollannin kuninkaallisia. Van Goghin puhetyyliä kuvaa ehkä hyvin se, että hän tapasi viitata muslimeihin “vuohennussijoina”.

Osittain näiden kahden miehen murhien takia Hollanti on ollut Euroopan islamkeskustelun päänäyttämöitä. Hollantilaislähtöisen Ian Buruman Murder in Amsterdam: The Death of Theo Van Gogh and the Limits of Tolerance on ollut ehkä paras lukemani yksittäinen kirja tästä aihepiiristä. Se on kirjoitettu jo 10 vuotta sitten, mutta tästä huolimatta se on edelleen äärimmäisen ajankohtainen kirja ja erittelee tarkkanäköisesti suvaitsevaisuuden ja suvaitsemattomuuden, sekä Euroopan ja islamin välisiä jännitteitä.

Amsterdam ei ole monien muiden merkittävien pääkaupunkien tapaan joutunut viime vuosina islamilaisen terrorismin kohteeksi, mutta Fortuynin ja Van Goghin murhien varjo leijuu vielä 2017 selvästi maan yllä. Wildersin ja vapauspuolueen mahdollinen jytkyily kytkeytyisi osaksi nationnalispopulististen voimien nousua ja saattaisi antaa lisäbuustia näille voimille myös Hollannin ulkopuolella. Brexittiin ja Trumpiin verrattuna nineomaan muslimivastaisuus on Wildersin toiminnassa näkyvämmässä roolissa.



 

Geert Wilders, vaalit ja Hollannin hallituksen muodostaminen

Front Nationalin muutos ja PVV(Hollannin vapauspuolue)

Vuoden 2017 vaalit Euroopassa – Brexit, Trump… mitä seuraavaksi?

Vaalit Euroopassa 2017 – Trendejä ja tulkintaa (7.5.2017)

Vuonna 2016 populistien ja laitaokeiston nousu kulminoitui kahteen tapahtumaan: Brexittiin ja Donald Trumpin valintaan. Vuonna 2017 nationalispopulistiskonservatiivisteen liikkeiden merkitys mitataan kolmissa Euroopan vaaleissa:

  1. Hollannin parlamenttivaaleissa 15 maaliskuuta
  2. Ranskan presidentinvaaleissa, 23 huhtikuuta ja 7 toukokuuta
  3. Saksan parlamenttivaaleissa, jotka järjestetään elokuun ja lokakuun välisenä aikana.

Valitettavasti liikkeellä on hieman samanlaistaa ilmaa kuin Suomessa vuosina 2010 ja 2011 ennen ensimmäistä jytkyä. Lähes kaikki raportointi tuntuu keskittyvän nationalispopuliskonservatiivisten voimien nousuun ja tämä sataa kyllä näiden liikkeiden laariin. Konservatiivinen öyhösivusto Breitbart on nyt myös rantaunut Ranskaan ja Saksaan ja yrittää omalta osaltaan vaikuttaa vaalitulokseen. Toki jytky erosi Brexitistä ja Yhdysvaltojen vaaleista siinä, ettei valittu vain kahden vaihtoehdon väliltä ja tämä on tilanne myös tämän vuoden tärkeimissä vaaleissa Euroopassa. Kaksipuoluejärjestelmässä populistien mahdollisuudet kasvavat, jos ne pääsevät toiseksi vaihtoehdoksi. Saksa ja Hollanti ovat Suomen tyyliin kuitenkin monipuoluejärjestelmiä, joten Suomen tapaan jytkyily ei vältämättä johda merkittävään poliittisen päätösvallan kasvuun

Ranskan presidentinvaaleissa tilanne on aavistuksen erilainen. Jos Marine Le Pen pääsee toiselle kierrokselle saattavat hänen mahdollisuutensa tulla valituksia kasvaa voimakkaasti. Tosin jos muistelemme vuoden 2002 presidentinvaaleja, kun Marine Le Penin isäukko Jean-Marie Le Pen pääsi toiselle kierrokselle,  hänen kannatuksena kasvoi 16.8 prosentista vain 17.8 prosenttiin. Eli aiemman perusteella monet äänestäisivät toisella kierroksella ehdottomasti Le Peniä vastaan. Toisaalta paljon on muuttunut vuodesta 2002, enkä enää uskalla sanoa mitään äärimmäisen epätodennäköiseksi.

Kaikkein tärkein äänestys järjestetään kuitenkin Saksassa. Euroopan vahvimman maan Merkel on ollut erittäin tärkeä hahmo liberaalien ja demokraattisten arvojen puolustajana. Mikäli Saksassa tapahtuu merkittäviä poliittisten voimasuhteiden muutoksia, on ehkä syytä huolestua. Merkel on osaltaan pitänyt Eurooppaa kasassa samalla kun sen reunavaltiot Venäjä ja Turkki ovat siirtyneet yhä auktoritäärisempään suuntaa. Tämän takia näen Saksan vaalit ensi vuoden mahdollisesti tärkeimpänä tapahtumana. Tosin globaalissa maailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja tässä mielessä Hollannin vaaleilla on tämän kalenterivuoden ensimmäisenä merkittävänä vaalina iso merkitys. Jos PVV ottaa merkittävän vaalivoiton, saattaa se heijastua jossain määrin myös Ranskaan ja Saksaan.

Ja toki kannattaa muistaa, että meidän suomalaisten näkökulmasta tärkeimmät vaalit vuonna 2017 järjestetään huhtikuussa. Suomen kuntavaaleissa päätetään monista tärkeistä paikallisista asioista.

Kui on must, näitä ust – Viro, Suomi ja rasismi

Kyseessä on Viron kansan konservatiivisen puoluetta (EKRE) edustavan Martin Helmen Viron televiossa vuonna 2013 heittämästä lausahduksesta. “Jos on musta, näytä ovea”, olisi kai jollain tavalla oikea suomennos. Muistan kuulleeni lauseen ensimmäitä kertaa puolisentoista vuotta sitten Ylen Viron parlamenttivaaleja käsitelleessä radioohjelmassa. Hiljattain törmäsin siihen uudestaan kun se mainittiin Heikki Aittokosen mainiossa Kuoleman tanssi-kirjassa. Aloin miettimään lausetta tarkemmin, koska se herättää minussa useita tunteita ja ajoi minut liberaaliin itseanalyysikierteeseen.

Ensimmäisenä pointtina on tietenkin, että se on rasistinen. Ja siis  aivan selvästi rasistinen. On jotain kommentteja jotka on tarpeettomasti tulkittu rasistisiksi. Erityisen paljon on kommentteja, jotka on aivan perustellusti tulkittu rasistisiksi, mutta lausuja on kyennyt jälkeenpäin esittämään enemmän tai vähemmän vakuuttavan selityksen siitä, miten kommentia ei pitäisi tulkita rasistisena. Tässä tapauksessa edes minimalistista rasismimäärittelyä suosivat maahanmuuttokriitikot tuskin pysytyvät kiistämään kommentin rasistisuutta. Siinä keskitytään yksinomaan ihonväriin ja sanotaan, että sen perusteella sinut heivataan ulos maasta (olet vähempiarvoinen).

Kommentti kuitenkin naurattaa minua. Tökerö ja avoin rasismi yhdistettynä suomalaistesta huvittavalta kuulostavaan viron kieleen ja loppusointuun saa minut hymähtelemään. Jotenkin tulee vähän mieleen Pekka Siitoin ja laivaseminaari. Olen huomannut tämän itsessäni jo aiemmin. Nauran esimerkiksi edelleen kun ajattelun kotkalaista varakunnanvaltuutettuja, joka ehdotti muslimien keittämistä. Varsinkin Itä-Euroopassa räyhänationalistit, fasistit ja jopa uusnatsit ovat nykyään kuitenkin ihan vakavasti otettava voima. Suomalaiseen rasismiin ja maahanmuuttokriittisyyteen verrattuna kyse tuntuu usein olevan räikeämmästä old school-rasismista.

Joten saako tälle nauraa? Toisaalta oikein käytettynä huumori on yllättävän tehokas ase. Mutta vielä kerran ympäripyöräytettynä, näen netissä ja sosiaalisessa mediassa kuitenkin jatkuvasti juttuja, joita pitäisin persuhenkisten ihmisten ja maahanmuuttokriitikoiden parodisoimisesta, ellei kyse olisi ihan oikeasti perussuomalaisista ja maahanmuuttokriitkoista, jolloin lähestytään ns parodiahorisonttia. Tällaisin kommentteihin voisi perustellusti reagoida kolmella tavalla.

  1. Sanoa suoraan, että tällaiset kommentit eivät kuulu eurooppalaiseen sivistysvaltioon.
  2. Nauraa ja levittää juttua ympäri nettiä näyttäen, että tällaisia talitintteja ne ovat
  3. Olla reagoimatta mitenkään ja jättää kommentit omaan arvoonsa

Ehkä paras tapa reagoida olisi jonkinainen yhdistelmä. Olla kiinnittämättä siihen liikaa huomiota, kuitenkin hieman naureskella junttimaiselle käytökselle, mutta tarvittarssa tehdä selväksi, että kyseessä on barbaarimainen käytös, joka ei sivisysvaltioon kuulu.

Jotta kuitenkaan en päästäisi itseäni liberaalissa itseanalyysissani liian helpolla, mietin myös sitä, onko oikein naureskella hauskalta kuulostavalle viron kielelle. Tietyissä yhteyksissä tuota voisi pitää hieman rasistisenakin käytöksenä. Suomalaiset kun tuppaavat suhtautumaan eteläiseen veljeskansaamme välillä hieman ylenkatsoen. Itse olen sitä mieltä, että suomalaiset saavat aivan vapaasti naureskella viron kielelle, silloin kun se kuulostaa hauskalta, mutta ei välttämättä ole kovin kohteliasta tehdä sitä virolaisten edessä, eikä varsinkaan pitää virolaisia jonkinlaisina vähempiarvoisina puolisuomalaisina.