Kaikki valehtelevat ja Google tietää sen

Stephens-Davidowitz has used data from the internet — particularly Google searches — to get new insights into the human psyche

En ole viime aikoina jaksanut kauheasti lukea, mutta nyt päätin ottaa äänikirjana kuuneltavaksi Seth Stephens-Davidowitzin tuoreen bestsellerin Everyboy lies. Kirjan loppupuolella Davidowitz mainitsee esikuvakseen Steve Levittin sekä Freakonomicsin ja vähän samanlaisesta menosta tässäkin kirjassa on kyse. Osoitetaan suurelle yleisölle viihteellisellä tavalla, kuinka data ja kvantitatiiviset menetelmät voivat tuoda yllättävillä tavoilla uutta ja mielenkiintoista tietoa moniin asioihin.

Mutta nyt reilu 10 vuotta Freakonomicsin jälkeen tutkimusaineistot on kerätty netistä ja ne ovat vähän eri kokoluokkaa kuin vielä 2000-luvun alussa. Buzzword Big dataa on käytetty viime vuodet tarpeettomankin paljon, mutta kuten monissa trendisanoissa, tässäkin on taustalla ihan oikeasti merkittävä ilmiö. Se että virtuaalimaailmassa monia asioita on helppo mitata täsmällisesti ja kehittynyt teknologia mahdollistaa muuallakin uudenlaisen asioiden kvantifioimisen, on  iso juttu.

Kuvahaun tulos haulle everybody lies davidowitz

Davidowitz tajusi useimpia muita aiemmin jo lähes vuosikymmen sitten, että Googlen valtaisat datamassat ihmisten rehellisistä ja suodattamattomista nettihauista tuottavat uudella tavalla mieleniintoisen ikkunan maailman, johon perinteisillä kyselytutkimuksilla ei olla päästy. Kirjoittajamme menee jopa niin pitkälle, että pitää Google-hakuja kaikkien aikojen parhaana tutkimusmaterialina, eikä tuo välttämättä edes ole kauhean suurta liioittelua.

Ihmisillä on usein jopa nimettömissä kyseilyissä taipumuksena vältetellä ikävien totuuksien kertomista itsestään ja liioitella positiivisia juttuja. Toki Google-hakujen yhteydessä mahdollisesti painottuvat asiat, joista ei kehdata keskustella muiden ihmisten kanssa ja tämä on kirjoittajankin myöntämällä tavalla syytä ottaa huomioon.

Kirjan työnimenä oli How big is my penis ja kirjassa on aika paljon seksuaalisuuteen ja pornoon liittyviä juttuja. Se että miehet tekevät ihan helvetisti penikseen kokoon liittyviä hakuja ja naiset googlailevat järjettömästi alapäähänsä, perseeseen ja tisseihin liittyviä asioita, ei ole kauhean yllättävää, mutta onpahan tuokin nyt todistettu. Davidowitz pääsi kuitenkin käsiksi myös PornHubin dataan. Erilaisten fetissien yleisyys ja esimerkiksi se, että yllättävän monet naiset katselevat väkivaltaista tai rajusti naisia alistavaa pornoa, on ihan mielenkiintoista, mutta tuo data toi valoa myös muihin keskusteluihin.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa konservatiivisten ja liberaalien osavaltioiden välillä on monia tutkimuksia katsottaessa aika isoja eroja siinä, kuinka paljon näissä on homoja. Mutta jos katsotaan tilastoja homopornon katsomissta netissä, katoavat konservatiivisten ja liberaalien osavaltioiden erot suurelta osin. Molemmissa tapauksissa homoseksuaaleja näyttäisi olevan noin 5% väestöstä.

Pornoon liittyvät haut näyttävät myös korreloivan hyvin vahvasti työttömäksi päätymisen kanssa, oletettavasti sen seurauksena pornon katselu on niitä asioita, johon työttämäksi jäänet alkavat kasvanutta vapaa-aikaansa käyttää. Jos siis yrittää ennakoida työttömyyslukuja ennen kuin ne on virallisesti raportoitu, kannattaa ilmeisesti yhtenä mallin muuttujana käyttää pornoon liittyvien hakujen määrässä tapahtuneita muutoksia.

Kirjan alkupuolella esitellään myös kuinka huolestuttavan yleisiä erilaiset negatiivisia stereorypioita vilisevät nigger-haut olivat “rasismin-jälkeisellä” Obaman aikakaudella ja kuinka vahvasti Trumpin esivaalimenestys korreloi rasististen hakujen alueellisen jakauman kanssa. Nimenomaan esimerkiksi erilaisia rasistisia ennakkoluuloja ei helposti tuoda esiin edes anonyymeissä kyselyissä, mutta Google-hakuja tehtäessä tätä ei mitenkään piilotella. Hieman häiritsevää oli myös sinänsä ei niin yllättvä tieto, että osavaltioissa ja alueilla, joissa abortin hankkiminen on erityisen vaikeaa, googletaan selvästi enemmän tietoa henkarilla tehtävästä oman käden abortista.



Välillä tuntui, että tässä kirjassa yritettiin vähän itsetarkoituksellisesti käyttää rajuja esimerkkejä aihepiireistä, jotka herättävät paljon tunteita. Tuo oli kuitenkin napakka ja viihdyttävä kokonaisuus, jota voi suositella jos etsii vähän kevyempaa luettavaa big datan liittyen.

Big datan pimeä puoli – Weapons of math Destruction, Cathy O’Neil

Pillbillies – Heroiini toimii kaikkialla

Viimeisen parin vuoden ajan uutisissa on pyörinyt äärimmäisen synkkä, mutta perverssillä tavalla mielenkiintoinen tarina heroiini- ja opiaattipohjaisten kuolemien räjähdysmäisestä kasvusta Yhdysvalloissa. Trendi on jatkunut pitkään ja sen syntyä on pedattu jo 80-luvun lopulta lähtien kun lääkäripiireissä valtasi alaa ajatus, ettei kivunlievitykseen määrätyillä opiaattipohjaisilla lääkkeillä ole kauhean merkittäviä haittavaikutuksia. Homma lähti kuitenkin isosti liikkelle ysärin loppupuolella mm. notoriöösin Oxycontinin vallattua markkinoita.  Olen kirjoitellut vähän tästä aiemminkin ja aihepiiristä kiinnostuneille  suosittelen totisesti Sam Quinonesin kirjaa Dreamland.

 

Kuvahaun tulos haulle opioid deaths

Trump: ”They said the biggest single problem they have up here is heroin,” “And I said, ‘How does heroin work with these beautiful lakes and trees?’ … It doesn’t.

John Oliver: “Yeah, it does, though,”  “It does. Heroin works basically everywhere because it’s heroin, not a cell phone. Heroin has full coverage.”

Jos tämänkin aiheen haluaa sitoa Trumpiin, niin tietyllä tavalla se, että monien Amerikan pikkupaikkakuntien pääraitit ovat tällä vuosikymmenellä täyttyneet heroinistizombeista, on varmasti ollut monille myös symbolisesti merkittävä kuvaus Amerikan rappiosta. Esimerkiksi Bill Maher hassutteli tammikuussa Trumpin virkaanastujaisten aikoihin punaniskapilleripäistä ja siitä, kuinka Trumpin kannatuksessa oli aika vahvoja maantieteellisiä korrelaatioita kasvaneiden heroiinikuolemien kanssa.

Vuosituhannen vaihteesta lähtien aiemmasta poikkeavat ihmisryhmät alkoivat koukuttua aivan uudessa mittakaavassa opiaattipohjaisiin lääkkeisiin ja näistä monet siirtyivät myöhemmin heroiinin käyttäjiksi. Kun lääkekoukussa olleiden ihmisten määrä kasvoi, näkivät huumediilerit tässä uuden markkinaron heroiinille. Ja kun kevyesti opiaattipohjaisia lääkkeitä määränneitä lääkäreitä alettiin pistää (syystäkin) telkien taakse ja heppoisin perustein pillereitä määränneet vastaanotot suljetiin, päätyivät vielä useammat jo koukussa olleet ihmiset heroiinin käyttäjiksi.



Esimerkiksi Voxin Weeds podcastin viimeisimmässä jaksossa kuitenkin spekuloitiin, että nyt aletaan valitettavasti olla ehkä pisteessä, jossa kasvaneen heroiinin tarjonnan seurauksena aiempaa useampi ihminen päätyy suoraan heroiinin käyttäjäksi ilman, että he olisivat aiemmin käyttäneet opiaattipohjaisia lääkkeitä. Tätä kuitenkin ujostellaan sanoa.

Opiaattikriisin pieni positiivinen seuraus on ollut, että kun ihmiset ovat koukuttuneet laillisten pillereiden kautta, on addioktiota katsottu ymmärtäväisemmin ja tämän seurauksena on ylipäätään aiempaa enemmän yritetty ratkaista huumeongelmaa eikä vain moralistisesti rangaista käyttäjiä. Osittain tämä on johtunut siitä, että republikaanit ja punaniskajuntit eivät ole enää kyenneet samalla tavalla näkemään huumeriippuvuutta vain kaupunkien likaisten vähemmistöjen moraalisen rappion merkkinä.

Kuvahaun tulos haulle opioids maps

Toisin kuin aiemmat huume-epidemiat, on 2000-luvun heroiiniepidemia iskenyt erityisesti Amerikan valkoiseen väestönosaan. On liioiteltua sanoa, että kyse olisi syrjäseutujen ongelmasta, sillä se näkyy ympäri Yhdysvaltoja, mutta toisin kuin aiemmin, nyt heroiiniin kuolee ihmisiä myös syrjäseutujen pikkukaupungeissa ja monet rankimmin kärsineet alueet ovat syrjästeutujen pikkukaupunkeja kuten opiaattiepidemian epicenter West Virginian, Etelä-Ohion ja Länsi-Kentuckyn alueella.

Se mitä olen itse ymmärtänyt, on Amerikan opiaatti- ja heroiiniepidemia jossain määrin uniikin tapaus, joka selittyy sillä, että voimakkaita kipulääkkeitä sekä markkinoitiin että määrättiin pitkään ilman riittävää valvontaa. Olen kuitenkin miettinyt, että voisiko muuallakin länsimaissa ja myös Suomessa tapahtua tulevaisuudessa jotain vastaavaa. Kovat huumeet leviäsivät uudessa mittakaavassa maan syrjäisempien osien pikkupaikkakunnille. Samalla kun suuremmat kaupungit nousevat entistä selvemmin taloudellisesti elivoimaisimmiksi alueiksi, siiryvätkö  aiemmin tyypillisesti suurkaupunkeihin liitetyt ongelmat, kuten huumeongelmat entistä enemmän syrjäseuduille?

Vaalit 2018: Ruotsi, Venäjä, Unkari ja Italia

Suomen vaalien lisäksi, vuoden 2018 mielenkiintoisimmat vaalit ovat ehkä Venäjän presidentinvaalit ja Ruotsin parlamenttivaalit, mutta myös Italian ja Unkarin parlamenttivaalit voivat olla eurooppalaisesta näkökulmasta tärkeitä tapahtumia.

Vuoden 2016 kahden katastrofaalisen vaalituloksen jälkeen tuli seurattua vähän tarkemmin vuoden 2017 vaaleja Euroopassa. Tänään toki pidetään vielä Itävällan parlamentivaalit, mutta tämän vuoden vaaleista voi vetää jo hieman lankoja yhteen ja kääntää katseen vaalivuoteen 2018. Tänä vuonna  pidettiin vaalit Länsi-Euroopan suurimmissa maissa Ranskassa, Britanniassa ja Saksassa ja lisäksi parlamenttivaalit Hollannissa, Norjassa ja Itävällassa sekä tietysti kuntavaalit Suomessa.

Tiivistetysti voisi sanoa, että nationalistinen taantumuksellisto menestyi kohtuullisesti, mutta vuoden 2016 kohonneiden odotuksien jälkeen 2017 vaalien tulos oli tälle porukalle kokonaisuudessaan pieni pettymys. Sosiaalidemokraateille tai vasemmiston valtapuolueille vaalivuosi oli katastrofaalinen. Ainoa poikkeus oli Jeremy Corbynin luotsaama Labour, joka otti aidosti kunnon torjuntavoiton Britannian parlamenttivaaleissa. Jonkinlaiset keskustaliberaalit voimat, erityisesti Macron ja tämän En Marche!-liike Ranskassa sekä vihreät Suomessa menestyivät kohtuullisen hyvin, osittain sosiaalidemokraattien kustannuksella. Oikeistolaisten valtapuoluen vaalitulokset eivät olleet loistavia, mutta nationalistisen taantumukselliston nousu ja puolukentän fragmentoituminen sosiaalidemokraattien kustannuksella on johtanut oikeistolaisiin hallituskoalitioihin ympäri Eurooppaa.

 

Suomen vaalit

Suomalaisesta näkökulmasta vuoden suurin tapahtuma on tietysti alkuvuodessa pidettävät presidentinvaalit joiden enimmäisen kierroksen päivämäärä on 28.1. Voittajasta ei taida olla epäselvyyttä, mutta katse keskittyy siihen kuka (jos kukaan) selviää toiselle kierrokselle Niinistön vastustajaksi ja minkälaisia asiat nousevat vaalikeskusteluissa esiin. Presidentinvaalien yhteydessä piti pitää myös maakuntavaalit, mutta nuo on nyt siirretty lokakuulle ja saa nähdä, mitä maakuntavaalien suhteen lopulta tapahtuu.

 

Venäjän Preisdentinvaalit

Suomalaisesta mutta myös laajemmasta näkökulmasta hyvin merkittävät vaalit käydään Venäjällä 18 maaliskuuta. Voittajasta on varmaan vielä vähemmän epäselvyyttä kuin Suomessa ja ei kai ole huolta siitä, huhtikuun 8:lle päivälle kaavailtua toista kierrosta oikeasti tarvittaisiin. Näissäkin vaaleissa  mielenkiintoisinta on se, millaisksi vaalikamppailu- ja keskustelu muodostuu, minälaisia Putinin vastaehdokkaita kisassa on mukana, miten selkeä Putinin voitto on ja kuinka härskejä keinoja selkeän voiton varmistamiseksi käytetään.

 

Unkarin Parlamenttivaalit

Keväällä pitäisi järjestä myös Unkarin parlamenttivaalit, mutta tarkasta päivämäärästä ei ole vielä selvyyttä. Keskisen Itä-Euroopan vaalit eivät muuten kiinnostaisi niin suuresti, mutta Orban on jossain määrin rakennellut itselleen asemaa Visegrad-ryhmän johtajana sekä ollut erityisen ansiokkaasti tuhomassa liberaalia demokratiaa omassa maassaan ja innoittanut muita Euroopan pikkufasisteja.

Orbanin hallitsema Fidesz on myös pyrkinyt ottamaan haltuunsa median ja muuttamaan vaalijärjestelmää omaksi edukseen. Orbanilla on myös vahvaa aitoa kannatusta, mutta saa nähdä minkälaisen vaalivoiton se onnistuu tällä kertaa ottamaan. Absoluuttinen enemmistö parlamenttissa on kuitenkin mahdollista menettää.

 

Italian parlamenttivaalit

Keväällä, viimeistään 20 toukokuutta pidetään myös Italian parlamenttivaalit. Italia monella tapaa Länsi-Euroopan sairas mies, jolla on isoja talousongelmia ja Katalonian tapahtumien myötä katseet kiinnittyvät myös maan sisäisiin alueellisiin jännitteitteisiin. Myös puolukenttä näyttää hyvin hajanaiselta. En juurikaan tunne Italian politiikka, mutta vähän sellainen tunne, ettei vaalien seurauksena maan tilanne välttämättä juurikaan vakaudu, mutta pahemman sekasorron suuntaan voidaan mennä. Ja noin 60 miljoonan asukkaan EU-maan tapauksessa tuolla voisi olla monenlaisia seurauksia.



 

Ruotsin valtiopäivävaalit

Ruotsien seuraavien parlamenttivaalien päivämääräksi on asetettu 9. syyskuuta. Kaikki mediahuomio tuntuu tietysti keskittyvän ruotsidemokraatteihin ja tämä satanee näiden laariin. Puolueen kannatus on viimeiset pari vuotta pysynyt suht vakaasti noin 20 prosentin tuntumassa, mutta kun paikallinen kokoomus on menettänyt oppositioasemassa(!) suosiotaan, on ruotsidemokraateista tullut maan toiseksi suostuin puolue.

10 poll average trendline of poll results from September 2014 to the present day, with each line corresponding to a political party.

Ruotsin tapauksessa mielenkiintoista on kuitenkin myös sosiaalidemokraattien hyvä tilanne. Puolue johtaa maata yhdessä vihreiden kanssa, mutta se on toistaiseksi onnistunut säilyttämään kannatuksena noin 30:sää prosentissa. Ruotsi taitaa olla tällä hetkellä ainoa Länsi-Euroopan maa, jossa vasemmistolainen valtapuolue on maan suosituin ja mielenkiintoista nähdä onnistuvatko demarit säilyttämään tämän aseman ensi vuoden vaaleissakin.

Wildersin varjo ja ennätyspitkät hallitusneuvottelut

Maaliskuussa liberaalissa Euroopassa kuului kollektiivinen helpotuksen huokaus kun Gert Wildersin PVV sai Hollannin parlamenttivaaleissa odotettua heikomman tuloksen ja jäi varsin kauas suurimman puolueen asemasta ja jätti kolmannelle ja neljännelle sijalle jääneet CDA:n ja D66:n vain niukasti taakseen. PVV keräsi kuitenkin ihan kohtuullisen määrän paikkoja ja kun tämä yhdistetään  vaaleissa entisestään sirpaloituneseen Hollannin puoluekenttään, oli selvää että hallitusneuvotteluista ei tule helppoa.

Image result for dutch election 2017

Oli  selvää ettei Wilders lähde pienehköksi vähemmistöosakkaaksi hallitukseen ja samaa saattoi arvioida vaaleissa suurimman osan kannatuksestaan menettäneestä työväenpuolueesta. Rajusti kannatustaan kasvattanut GroenLinks(suom. vihervasemmisto) marssi kesällä ulos hallitusneuvotteluista ja tuon jälkeen Mark Ruttella ei ollut enää kovin montaa mahdollista hallituskoalitiota.

Nyt lopulta Hollantiin on saatu kuitenkin uusi hallitus.  Ennätyspitkät 208 päivää kestäneet hallitusneuvottelut on lopulta kuitenkin saatettu loppuun ja Hollannilla on lopulta aika oikeistolainen hallitus, joka myös pelkää Wildersin kykenevän nostavan kannatustaan oppositiossa ja antanee tuon takia vielä pieniä myönnytyksiä PVV:n suuntaan.

Ehkä tulevaisuudessa Suomessa ja muuallakin Eurooppassa nationalistisen taantumukselliston strategiaksi muodostuu tällainen oppostioasemaan linnoittautuminen, jolloin ei tarvitse ottaa vastuuta ikävistä asioista, mutta populistien lihoamista pelkäävät valtapuolueet tekevät kuitenkin myönnytyksiä näiden suuntaan.

Toinen Hollannissa näkyvä ja ehkä koko Euroopan laajuinen trendi näyttää olevan siirtymä oikealle. Kun työväenpuolueen kannatus romahti ja suuresti kannatustaan kasvattanut vihrevasemmisto ei mahtunut hallitukseen, on lopputuloksena oikeistolaisen Rutten johtama hallitus, jossa on vähemmistöosakkaina ovat oikeistoliberaali D66, keskustaoikeistolaiset kristillisdemokraatit ja hyvin konservatiivinen ja uskonnollinen Kristillinen Unioni.

Enemmistö on lievästi sanottuna hutera. Hallituskoalitiolla on 150-paikkaisessa parlamenttissa 76 paikkaa. Nationalistisen taantumukselliston nousu ja puoluekentän sirpaloituminen tuntuvat vähän väistämättä johtavan pidempiin hallitusneuvotteluihin ja hauraampiin koalitioihin.

Öyhö-Lauran lukema ja Presidentinvaalien toinen kierros

Yle näyttää julkaisseen tänän uuden mittauksen presidentinvaaliehdokkaiden kannatuksesta. Muutoksia edelliseen mittaukseen verrattuna ei juurikaan ole. Niinistön kannatus keikkuu edelleen järjettömän korkealla tasolla (76%) ja muut ehdokkaat Haavistoa lukuunottamatta ovat alle neljässä prosentissa.

Grafiikka

Olin pitkään sitä mieltä, että tilanne jossa Suomen presidentinvaaleissa ei tarvittaisi toista kierrosta, olisi aikalailla mahdoton, mutta pakko tässä on alkaa päivittää omaa näkemystä. Vaalien ensimmäiseen kierrokseen on enää vähän päälle 100 päivää ja vaikkei kampanjointi ole lähtenyt vielä isosti liikkeelle, pitäisi muiden ehdokkaiden jo alkaa pikkuhilja ottaa Niinistön etumatkaa kiinni. Matti Vanhasen kannatus on myös katastrofaalisen huono pääministeripuolueen ehdokkaaksi.

Mutta kuten kirjoitin jo keväällä, Niinistö jatkaa toiselle kaudella ja ihan hyvä niin. Mieltä lämmittää myös se, että Öyhö-Laura on kaikesta mesoamisestaan huolimatta käytännössä samoissa lukemissa pahimpien täyte-ehdokkaiden kanssa. Ehkä näistä vaaleista voi sittenkin tulla ihan hyvällä tavalla tylsät vaalit.

Taloustieteen Nobel 2017 väärinkäyttäytyjä Richard Thalerille

Aivan äskettäin julkaistiin näköjään tieto, että Richard Thaler on voittanut vuoden 2017 taloustieteen Nobelin. Näin suomalaisena Bengt Holströmin viime vuonna voittama Nobel tietysti kiinnitti huomioni, mutta niin teki tämäkin. Linkkasin keväällä ihan mainioon podcastiin, jossa Thaler kertoili, kuinka Libertaari paternalismi ei ole oksymoron ja totesin tuolloin, että Thaler on niitä hahmoja, jotka kuuluvat tulevaisuudessa todennäköisimpien taloustieteen Nobelin saajien joukkoon.

Thaleria on kutsuttu käyttäytymistaloustieteen kummisedäksi ja hän oli merkittävällä panoksellaan tuomassa Daniel Kahnemanin ja Amos Tverskyn ajatuksia taloustieteeseen ja myöhemmin jopa osaksi taloustieteen valtavirtaa. Thaler oli tämän takia monille pitkään jonkinlainen kereettiläinen, johon osaltaan viittaa myös muutama vuosi sitten julkaistu mainio kirja Misbehaving (suom. Väärin käyttäytyminen), jossa käydään läpi Thalerin omaa uraa ja sitä kautta käyttäytymistaloustieteen lyhyttä historiaa.

Tuota ennen Thaler oli jo julkaissut yhdessä Cass Sunsteinin kanssa suurta huomiota saaneen Nugde-kirjansa ja tuota nudgeiluahan on tällä vuosikymmennellä yritetty kovasti soveltaa monissa paikoissa. Obaman ja Cameronin hallinnoilla oli molemmille omat Nudge-yksikkönsä. Käyttätymistaloustiede onkin nyt muuttunut jo melkein ärsyttävän seksikkääksi ja ehkä Thalerin vekkulilla hahmolla on ollut tuohon oma vaikutuksensa. Mutta tämän myötä käyttäytymistaloustiede varmaan nousee taas hetkellisesti isosti otsikkoihin ja saa vielä lisää ihmisiä lukemaan Kahnemania, Thaleria ja kumppaneita. Ja ei tuo nyt voi olla huono asia.

.

Mennään Natoon! RKP:n ja Torvaldsin presidentinvaalistrategia

Ainoa syy RKP:lle lähteä mukaan presidentinvaaleihin on pitää huolta, että vaalidebateissa puhutaan sille tärkeistä asioista. RKP:n presidentinvaaliehdokas Nils Torvaldsilla ei tietenkään ole pienintäkään mahdollisuutta presidentinvaaliehdokkaaksi ja toiselle kierrokselle pääseminen vaatisi todella massiivista äänten jakautumista.

Eilen Torvalds kuitenkin ilmoitti kannattavansa liittymistä Natoon. Sanoisin että strategisesti aika hyvä veto. Suomessa on kuitenkin merkittävä määrä ihmisiä, jotka kannattavat liittymistä Natoon ja kun Niinistö eikä kukaan mukaan ehdokas suostu ottamaan selkeän Nato-myönteistä kantaa, on tuossa ihan hyvä rako RKP:n presidenttiehdokkaalle erottua muista ja ehkä napata muutama ääni varsinaisten RKP:n kannattajien ulkopuolelta ja tätä kautta saada huomiota myös RKP:n tärkemmille ajatuksille. Tämä on sellainen strategia, jolla Torvalds saatta pystyä jättämään jokusen ehdokkaan taakseen.

En edelleenkään näe, että Nils Torvaldsilla olisi juuri mitään mahdollisuutta mennä toiselle kierrokselle, mutta avoimen NATO-myönteisellä linjalla nakerretaan taas ehkä pikkuriikkisen Niinistön kannatusta yhdestä kulmasta. Ottaen huomioon minkä muiden aiheiden ympärillä presidentinvaalidebatit saattaisivat pyöriä, ei Nato ja kaikki siihen liittyvät aiheet ole ollenkaan huonoimmasta päästä.

Image result for NATO

Asekeskustelun matuanalogia ja muuta Las Vegas-metaa

Päivä Las Vegasin ammuskelun jälkeen totesin kokevani lievää vihaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka veriteon tai julkkiskuoleman yhteydessä luovat sekä levittävät netissä erilaisia salaliittoteorioita. Wired julkaisi pari päivää sitten tuosta aiheesta ihan mielenkiintoisen jutun. Välittömästi ammuskelun tapahduttua ja nyt sen jälkeisinä päivinä on käyty muitakin (ehkä aika yllätyksettömiä) keskusteluja tapahtumien ympärillä. Muutama metatason pointti näistä.

Yksi keskustelu on liittynyt siihen, miksei tekoa ole kutsuttu terrorismiksi ja minkälainen white privilege on se, että tulee leimatuksi vain hulluksi eikä terroristiksi. Sellaisenaan nuo ovat vähän epäolennaisia pointteja Pidän tällä hetkellä tiedossa olevan informaation perusteella oikeana, ettei Vegasin ampujaa kutsuta terroristiksi. Jotta tekoa voisi kutsua terrorismiksi, pitäisi sen taustalla olla jonkinlainen yhteiskunta/poliittis/uskonnollinen ajatusrakennelma, jota pyritään ajamaan. On siis mielestäni virheellistä pitää tätä tekoa terrorismina.

Siitä mitä kaikkea kannattaa kutsua terrorismiksi, on kuitenkin ihan hyvä puhua. Samoin siitä mitä kaikkia tekijöitä terrori-iskujen ja veritekojen taustalla on. VLHM:n kohdalla tunnutaan ajattelevan aika automaattisesti, että kyse hullusta kun taas islamistisen terrorismin kohdalla mielentila ei juurikaan herätä keskustelua, vaan islam on tyhjentävä vastaus. Jos päässä heittää ja halua pistää paikat palamaan, niin islamin reunoilta löytyy tähän erityisen hyviä innoittajia, mutta näen että varsinkin näiden vähemmän organisoitujen terroritekojen tekijöillä ja länsimaisilla ammuskelijoilla on aika paljon yhteistä. Se että ISIS ilmeisesti edelleen haluaa ottaa kunnian Las Vegasin ammuskelusta, kavaltaa minusta myös jotain jostain.

Toinen olennainen keskustelulinja on liittynyt aseisiin. Amerikan asekulttuuri on omasta peruseurooppalaisestä näkökulmastani melkoisen perverssi. En ylipäätään näe, miksi tehokkaaseen toisten ihmisten tappamiseen suunniteltuja välineitä tulisi olla siviiliväestön hallussa muuten kuin tiukasti rajattuun metsästyskäyttöön. Ampuma-aseiden käyttötarkoitus yhdistettynä tuhovoimaan on asia, jonka takia en oikein kykene ymmärtämään “filosofisella tai poliittisella tasolla” aseiden omistamista minkäänlaisena siviileille kuuluvana vapautena.

Kun käytännön tasolla siviileillä on tällä hetkellä valtaisat asearsenaalit käytössään, joudutaan asiaa ajattelemaan vähän eri kantilta, enkä pidä kovin realistisena mitään kuvioita, jossa aseiden määrää pystyttäisiin millään lailla nopealla aikataululla vähentämään dramaattisesti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kannattaisi pyrkiä tiukempaan asekonttrolliin sekä vähentämään kierrossa olevien aseiden määrää. Vuosikymmenien aikajänteellä tällä alkaisi olla vaikutusta.

Terrori-iskujen yhteydessä monet yleensä huomauttavat perustellusti, että terrori-iskuissa kuolevien ja loukkaantuneiden määrä on suhteellisen pieni moniin muihin asioihin verrattuna ja ei pidä antaa pelolle valtaa. Erilaiset nationalistisen taantumukselliston nettitrollit vetävät tällaisista kommenteista yleensä totaalisesti herneen nenään. Uhrien määrä on kuitenkin perusteltua suhteuttaa muihin asiohin ja miettiä, kuinka paljon käsissä olevan ongelman ratkaisuun kannattaa käyttää resursseja. Tässä suhteessa jonkinlainen NRA-henkinen kommentti siitä, että aseella tehdyt massamurhat ovat vain hyvin pieni osa kaikista kuolemista, on jossain määrin relevantti pointti. Aselainsäädännön miettiminen pelkästään suurten massa-ampumisten näkökulmasta ei ole fiksuin mahdollinen tulokulma.

Esimerkiksi Ezra Klein totesi VOX:n podcastissa äskettäin, että massa-ampumiset eivät ole Amerikan aseongelman tärkein juttu, mutta niiden myötä yleisön huomio kiinnityy aiheeseen ja olisi typerää olla käymättä asekeskustelua nyt kun aihe on ihmisten mielissä. Olen taipuvainen samalle kannalle, mutta tämä muistuttaa vähemmän vastenmielisessä muodossa nationalistisen taantumukselliston ilakointia maahanmuuttajien tekemillä rikoksilla. Mutta voi olla, että strategisesti kannattaisi ottaa mallia juuri maahanmuuttoaiheista spämmääviltä ihmisiltä. Kerätä uutisvirrassta jokainen ampumakuolema ja retostella sillä mahdollisimman tunteisiin vetoavalla tavalla. Maahanmuuttoon, “monikulttuurisuuteen” ja nykyään myös feminismiin liittyviä uutisia spämmäävää öyhötysekosysteemi toimii kuitenkin aika tehokkaasti.

Itselleni uusi asekuolemiin liittyvä tieto ja oivallus oli tällä viikolla, että aseiden omistus myös lisää itsemurhakuolemia. Kyse ei tietysti ole siitä, että ampuma-aseen omistajat päättäisivät aseen omistamisen takia itsetuhoisiin ajatuksiin, vaan siitä että monet itsemurhan yrittäjät eivät onnistu riistämään henkeä itseltään vaan jäävät henkiin. Ampuaseet ovat kuitekin hyvin tehokkaita tappamisvälineitä, myös itsemurhien kohdalla.

 

 

Päästäänkö Kepusta joskus eroon? Puoluegallup 2017 lokakuu

Puoluekannatusarviot

Yle julkaisi näköjään tänään taas uuden puoluegallupin. Huomiota herätti tietysti  SDP:n kannatuksen selkeä kasvu ja kokoomuksen entistä kirkkaampi ykköspaikka. Vihreiden kannatuksen kasvu on ollut tänä vuonna niin rajua, että sen taittuminen ei ole ehkä kovin yllättävää. Vihreiden ei varmaan kannatta huoluestua gallupeista ainakaan ennen kuin kannatuslukemat ovat lähempänä 10:tä kuin 15:ta prosenttia. Innokkaiden persukannattajien haaveet pikaisesta paluusta pitkälti päälle 10 prosentin puolueeksi ottivat myös hieman takapakkia.

Jollain tavalla mietin kuitenkin tällä hetkellä eniten Kepun tilannetta. Pääministeripuolueena sen kannatus on sulanut rajusti, mikä ei ole kauhean yllättävää, kyse on tavallaan hyvin tyypillisestä kannatuksen menetyksestä, jota hallitusvastuu ja pääministeripuolueen asema helposti aiheuttaa.

Toisaalta Kepun kohdalla mietin myös pidempää aikaväliä ja sitä, kuinka pitkään maaseuturomantiikalle politiikkansa perustuva puolue voi säilyä merkittävänä tekijänä Suomen politiikassa. Oman ymmärrykseni mukaan juuri missään muualla Euroopassa ei ole millään tavalla merkittävää puoluetta, jonka idelogian ydin olisi Kepun tavoin maaseuturomantiikassa. Ruotsista löytyy aika hyvin Suomen kepua vastaava keskustapuolue, mutta sen kannatus ei ole vuosikymmeniin noussut edes päälle 10 prosentin. Muuten on aika hiljaista. Kuvaava ja hilariöösi detalji onkin, että europarlamenttissa kepu on osa liberaalidemokraattisen puolueen ryhmää.

Kun Kepun kannatus oli kuusi vuotta sitten vielä pari prosenttiyksikköä nykyistäkin alhaisemmalla tasolla ja vaalirahaskandaali sekä persujen nousu olivat vaikuttaneet todella paljon sen kannatukseen, ajattelin että tästä voisi lähteä Kepun ansaittu luisu kohti pienpuoluetta, mutta eipä näin sitten tapahtunut. Jotenkin sitä kuvittelisi enemmän tai vähemmän väistämätön urbanisaatio sataisi vähän pidemmällä aikavälillä Kepun laarista sivuun. En ole turhan toiveikas, mutta mietin että voiko härskille aluepolitiikalle toimintansa perustuva puolue oikeasti säilyttää loputtomasti asemansa yhtenä Suomen suurimmista puolueista.

Rahastetaan salaliittoteoriaklikkauksilla

Perinteinen mediakin tietysti myy ihmisten kuolemilla ja järkyttävistä tapahtumista tehdyillä otsikoilla. Erilaiset netin roskamediat vievät tämän astetta pidemmälle räikeillä shokkiotsikoilla ja vetoamalla ihmisten alhaisimpiin tunteisiin. Mutta tuohonkin alkaa jo (ehkä hieman huolestuttavasti) turtua.

Erilaisten tuoreiden tragedioiden ja julkkiskuolemien ympärille rakennetuilla salaliittoreorioilla rahastaminen on kuitenkin ilmiö, joka onnistuu edelleen aiheuttamaan minussa pienoista raivoa. Erilaisten terrori-iskujen tai perinteistenkin veritekojen yhteydessä anonyymi internetmobi spekuloi tekijöiden henkilöllisyyksillä ja levittää mahdollisesti haitallista väärä tietoa. Tuolle nyt vaan on vähän vaikea tehdä mitään.

Jotenkin kuitenkin kiinnostaisi nähdä silmästä silmään niitä ihmisiä, jotka tarkoituksella tienaamistarkoituksessa julkaisevat villejä ja valheellisia salaliittoreorioitaan ennen kuin ruumiit ovat edes kylmenneet.