Intellectual Dark Web – intellektuellista lapsipornoa?

Viime kuukausien aikana englanninkielisessä nettikeskustelussa on alettu viljelemään epämääräistä käsitettä intellectual dark web. Käsitteen taisi ensimmäisenä lanseerata Eric Weinstein ja esimerkiksi Dave Rubin julkaisi tammikuussa videon otsikolla What is The Intellectual Dark Web?. Intellectual dark web nousi käsitteenä kunnollaa suuren yleisön tietoisuuteen reilu viikko sitten  New York Timesin aiheesta kertovan artikkelin myötä.

Vaikea määritellä  mistä tässä intellektuellisessä pimeässä verkossa oikein on kyse. Se on ehkä kuitenkin epämääräinen kokoelma netin anti-SJW-liikehdinnän tunnetuimpia puhemiehiä. Porukasta joka yleensä kiistää kannattavansa Trumpia, tai olevansa konsertatiiveja, mutta joka käyttää suurimman osan ajastaan feminismistä ja poliittisesta korrektiudesta valittamiseen ja näkee, että nyt ollaan hirvittävän sananvapauskriisin keskellä.

Most simply, it is a collection of iconoclastic thinkers, academic renegades and media personalities who are having a rolling conversation — on podcasts, YouTube and Twitter, and in sold-out auditoriums — that sound unlike anything else happening, at least publicly, in the culture right now. Feeling largely locked out of legacy outlets, they are rapidly building their own mass media channels.

 

Kuvahaun tulos haulle intellectual dark web

 

Selvimmin tähän intellektuelliseen dark webin jäseniksi lasketaan varmaan ainakin Jordan Peterson ja Dave Rubin sekä Ben Shapiro ja Eric Weinstein mutta myös hieman erilainen hahmo Sam Harris. Yhtenä verkoston keskeisenä noodina voisi pitää Joe Rogania, jonka  Joe Rogan Experience-podcastissa on ramppaa vieraina jatkuvasti tätä porukkaa. Roganin pocast on noussut yhdeksi maailman suosituimmista podcasteista syistä, jotka ovat minulle hyvin mystisiä.

Pimeän verkon valoisemmalla reunalla hengailee Harrisn kaltaisia hieman vakavammin otettavia hahmoja, kuten ehkä vaikkapa Steven Pinkermutta pimeimmällä puolella tähän porukkaan assosioituu myös hyvin epmääräisiä youtube-julkkiksia kuten vaikkapa Stefan Molyneux sekä Milo Yiannopoulos ja ihan suoranaisia salaliittohörhöjä kuten Mike Cernovich. Rajoja on vaikea vetää eikä myöskään kannata vetää liian rajuja guilt by association-tyyppisiä johtopäätöksiä, mutta intellectual dark webin on ehkä hyvä termi juuri siinä mielessä, että kyse on epämääräisestä verkostosta ja keskinäisyhteyksistä erilaisen ihmisten välillä, eivätkä nämä vältämättä ole kovin vahvasti kytköksissä perinteisen median verkostoihin.

 

Kuvahaun tulos haulle barabasi network

En kuitenkaan pidä tätä intellectual dark webiä kauhean hyödyllisenä käsitteenä. Lähinnä se ehkä kuvaa, että jonkinlainen infantiili antifeminismi ja epämääräinen sananvapausmarttyyriys ovat joillekkin niin vahvoja omaa identiteettiä määrittäviä tekijöitä, että pelkästään niiden kautta päädytään samaan porukkaan. Pientä huvittuneisuuttahan meissä joissain on myös herättänyt kysymys siitä, kuinka moni näitä internetintellektuelleja fanittavista tyypeistä tietävät sen varsinaisen dark webin olevan paikka, josta mm. ladataan lapsipornoa, ostetaan laittomia aseita ja rekrytään palkkamurhaajia.

Rahan ruhtinaat – antropologinen tutkimusretki finanssimaailmaan

Viime aikoina on tullut luettua vähemmän enkä ole jaksanut kirjoittaa niistä muutamista lukemistani kirjoista mitään ajatuksia. Nyt kuitenkin luin parissa päivässä hollantilaistoimittaja Joris Luyendijkin kirjan Rahan ruhtinaat (eng. Swimming with sharks).

Image result for swimming with sharks book

 

Kirjan taustalla on Guardianilta saatu tehtävänto. Antropologin taustalla operoiva hollantilaistoimittaja lähtee selvittämään minkälainen heimo pankkiireista ja muista finanssimaailman ihmisistä oikein muodostuu. Luyendijkillä ei ollut ennestään tuntemusta finanssimaailmasta ja tämän kautta kirja on myös kirjoitettu tavalla, joka tekee siitä helposti lähestyttävän aihetta vähän tunteville.

Kirjan ansioksi voi  laskea myös sen, kuinka siinä eritellään Cityn pankkimaailman eri toimijoita. Todellista high lifea eläviä supertreidaajia ja kvantteja on tietysti vähemmistö ja suurin osa ihmisistä, vaikkakin keskimäärin ihan jonkin  verran muualla työskenteleviä paremmin tienaavia, tekevät kuitenkin  verrattain normaaleja toimistotöitä ja painavat hieman keskivertotallaaja paremman palkkansa eteen aika pitkään päivää. Suurella osalla tästä porukasta ei ole sitten minkäänlaista käsitystä kokonaiskuvasta.

Luyendijk kertoo kuinka ajatteli ensin esimerkiksi Big Shortin olevan äärimmäisen onnistunut kirja, koska hänen haastattelemiensa henkilöiden kuvaukset vuoden 2008 finanssikriisistä täsmäsivät huomaatavan usein huomattavan täsmällisesti sen kanssa, mutta sitten Luendijk tajusi, että nämä ihmiset olivat itse asiassa muodostaneet kuvansa tapahtumista ennen kaikkea samanlaisten kirjojen ja toisen käden lähteiden kautta.

Useat haastateltavat kertovat kuinka city on meritokrata, jossa ei katsota sukupuolta, ihon väriä eikä etnistä tai sosiaalista taustaa, vaan ainoastaan kykyä tuottaa lisäarvoa. Ja varmaan kyseessä on jossain määrin meritokratinen miljöö, jossa tietoista syrjimistä on varsin vähän, mutta itse tuppaan ajattelemaan että erilaisia laiskoja ja välilllä huonosti toimivia heuristiikkoja ihmisten arvioimiseen käytetään aina. Kirjan englanninkielinen nimi tulee Swimming with sharks on juuri luonnehdinta tästä äärimmäisen kilpailuhenkisestä ympäristöstä.

Luyendijkin käsitelee finannssimaailman problematiikkaa ylipäätään aika mukavasti systeemistason ongelmana. Kyse ei edes ole niin suurelta osin niinkään siitä, että finanssimaailmaan saapuu valikoituneita ihmisiä, vaan että systeemi toimii tietyllä tavalla ja ihmiset vain tekevät siinä !oman osansa”.

Finanssimaailma on vain muodostunut paikaksi joissa kannustetaan amoraalisuuteen. Asioiden moraalia ei yksinkertaisesti vain mietitä. Luyendijk mainitsee jossain kohtaa myös kuinka asioiden amoralisoiminen on suorastaan jonkinlainen testi henkilön uskottavuudelle. Henkilö joka näyttäytyy muille kaikkein amoraalisimpana näyttäytyy myös työssään uskottavimpana Tuntuu että välillä sitä törmää itsekin samanlaiseen psykologiseen toimintapaan, toki onneksi hieman lievemmissä konteksteissa.

Rahan ruhtinaat oli kokonaisuutena aika viihdyttävän kevyt tietokirja.

 

 

Incel-vallankumous: Kaiken takana on nainen

Reilu pari viikkoa sitten nähtiin valtaisa määrä tekstejä, joissa media ja nettikeskustelijat yrittivät selittää Toronton massamurhaaja Alek Minassianinia inspiroinutta incel-ideologiaa. Incel on siis lyhenne sanoista involuntary celibacy. Suomeksi incel siis tarkoittaa vastentahtoisessa selibaatissa elävää tyyppiä. Incel on kuitenkin spesifimpi nettikulttuuri, jossa naisen puutteesta on tullut kokonaisvaltainen maailmaselitys ja tämä oman elämän ahdistus määrittää vähän kaikkea.

Se että incel-kulttuuri on ollut inspiroimasssa nyt jo kolmea massamurhaa(Isla VistaCaliforniaRoseburg Oregon ja nyt sitten Toronto, kertoo varmaan aika hyvin tämän incel-menon nihilimistä ja synkkyydestä. Inceleillä on omat kytkentänsä hieman valtavirtaisempaa nettipolitiikkaankin. Astetta maltillisemmat red pill-yhteisöt ja muut manosfäärin likaviemärit ovat varmaankin osa radikalisoitumisfunnelia, enkä ihmettelisi jos esimerkiksi Suomessa ne muutamat inceliksi idenfitioituvat olisivat lähteneet liikkeelle Timo Hännikäisen tai Henry Laasasen teksteillä.

Incelöityneitä kohtaan voi ehkä kuitenkin olla mahdollista tuntea myös jonkinlaista sympatiaa, tai ainakin tunnustaa että vastentahtoinen selibaatti ja siihen vielä mahdollisesti liittyvä sosiaalinen stigmatisaatio voivat olla myös jollain tasolla yhteiskunnallinen ongelma. Taloustieteilijä Robin Hanson sohaisi hiljattain ampiaspesää mainitsemalla, että varallisuuden jakautumisen ohella voitaisiin tarkastella myös seksin jakautumista. Incel-spedeilyn inspiroimaa taantumuksellisuutta ja naisvihaa voi ihan hyvin vastustaa samalla tunnustaen, että ilman seksiä jäävät miehet voidaan nähdä myös yhteiskunnallisena ongelma.

Hieman tätä sivuten minulle selvisi juuri eilen, että Incel-yhteisön luonut ja sanan keksinyt henkilö oli nainen. Kanadalaisella Alanalla oli ollut itselläänkin vaikeuksia deittailla naisia ja tämän inspiroimana hän loi 20 vuotta sitten vertaistukiryhmän, jonka jäsenet alkoivat pian viitata toisiinsa sanalla incel. Alana kuitenkin jätti muutamien vuosien jälkeen muutaman sadan henkilön kokoisen yhteisön ja tajusi vasta 15 vuotta myöhemmin Elliot Rodgerin massamurhan yhteydessä, että hänen luomallaan sanalla incel viitattiin nykyään selvästi suurempaan ryhmään, joka oli kehittynyt aikamoiseksi hirviölaumaksi.

En ole itse ihan varma kuinka paljon tälle incel-liikehdinnälle kannattaa antaa huomiota, koska on varmasti valopäitä, jotka ovat innostuneet tästä terrorimenosta viimeaikojen mediahuomion takia. Toisaalta ei tätä voi täysin hyssytelläkään

 

Eduskuntavaalit 2019 – Punasiniviherkoalitio vai SDPVIHRVASRKP?

Unto Hämäläinen kirjoitteli sunnuntaina Hesarissa että demareilla on nyt niin hyvä pelitilanne, ettei sitä voi mitenkään sössiä. Viime vuosien aikana oli jo ehditty nähdä aika paljon puheenvuoroja, joissa on spekuloitu demarien lopullisen perikadon saapumisella, mutta eipä juuri nyt siltä näytä.

Kun 2011 syksyllä katastrofaalisen heikon vaalituloksen jälkeen Kepun kannatus jatkoi laskuuan, näytti siltä Suomen politiikan häntäluu saattaisi lopultakin muuttua pääpuolueesta keskikokoiseksi peluriksi, mutta niin vain kepukin teki väkevän comebackin Sipilän muodossa ja nyt kaikista maailman hahmoista demarit ovat tekemässä samaa Antti Rinteen johdolla.

Itse olen ollut jo teini-iästä lähtien jollain tasolla kiinnostunut politiikasta, joten minulla on jotain hyvin hämäriä muistikuvia Lipposen viimeisistä vuosista pääministerinä. Lipposen viimeisestä pääministerivuodesta on kuitenkin nyt jo 15 vuotta. Samankaltainen sosiaalidemokraattien valtakauden päättyminen ollut jossain määrin käynnissä muualla Euroopassakin, tosin vasemmistolaiset valtapuolueet ovat kärsineet poikkeuksellisen suuria tappiota aivan viime vuosien vaaleisa. Suhteessa tähän SDP:n nousu Suomen pääministeripuolueeksi vuonna 2018 olisi Euroopan kontekstissa jopa jonkinlainen anomalia.

 

 

En laskisi tätä juurikaan pekonipastapuupökkelö-Rinteen ansioksi, vaan politiikan syklien ja suurten mannerlaattojen liikkeiden seuraukseksi. Oppositioasemassa on tietysti paljon helpompaa kasvattaa kannatusta ja persujen hajoaminen sataa ehkä kaikkein eniten juuri demarien laariin. Nyt persuissa on jäljellä lähinnä kivenkovat rasistit, fasistit ja sadistit ja liikkuvammat äänestäjät ovat palanneet aiempiin koteihinsa.

Toki demarit nousivat vasta Hesarin viimeissimmässä mittauksessa ensimmäistä kertaa suurimmaksi puolueeksi ja tuossakin marginaali kokoomukseen on vain 0,8 prosenttiyksikköä. Kokoomus taitaa kuitenkin selkeähkösti olla ainoa puolue, joka tosissaan uhkaa demarien pääministeripuolueasemaa ja kokkareiden sekä koko hallituksen sekava tilanne näyttäisi tällä hetkellä satavan juuri demarien laariin.

Mutta jos sitten lähdetään miettimään tulevaa hallitusta, niin näyttää selvähköltä että siellä ovat ainakin demarit. Jos eivät pääministeripuolueena, niin sitten aivan minimissään toiseksi suurimpana puolueena heti kokoomuksen takana. Vaikka kokoomuksen sisällä homma näyttää olevan hieman sekaisin, on puolue kuitenkin gallupeissa niin suurella marginaalilla toiseksi suurin puolue, että se on aika suurella todennäköisyydellä vähintään toiseksi suurin puolue 2019 keväällä.

Kepu ottanee niin pahasti turpaan, ettei sitä kannata miettiä hallitusspekulaatioissa, Halla-ahon persuista nyt puhumattakaan. Vihreät nostanevat myös kannatustaan niin merkittävästi edellisiin vaaleihin verrattuna, että puolue on aika väistämättä mukana myös seuraavassa hallituksessa. Eli hallituspohjassa näyttäisivät väistämättä olevan mukana ainakin SDP ja vihreät. SDP-Kokoomus-Vihreät-kombo olisi tällä hetkelllä ihan luontevan tuntuinen ja kelpaisi ainakin minulle hyvin.

Tämänhetkisillä kannatuslukemilla ja kehitystrendeillä toinen mahdolliselta vaikutava kombinaatio olisi nationalistisen taantumukselliston todellinen dream team SDP-Vihreät-Vasemmistoliitto-RKP. Tämä ei olisi ihan oma suosikkikombinaationi, mutta hieman kyllä kutkuttelisi nähdä minkälaista nettiraivoa tuo hallitus netin tietyissä kaikukammioissa herättäisi.