Parhaat teknologia-podcastit ja Diginen iltapäivä

Alkuvuodesta olen kuunnellut Areenasta uuttaa Diginen iltapäivä-podcastia jossa vekkuli mediapersoona Jani Halme sekä Tommy Saarinen pureutuvat digimaailman erilaisiin ilmiöihin. Viimeisimmissä jaksoissa on käsitelty uutisemediaa ja verkkokauppaa, mutta aiemmissa jaksoissa on käyty läpi myös mm. algortimeja, Instagramia ja tubetusta.

Halmeessa ehkä erityisesti miellyttää se, että hän onnistuu olemaan jonkinlainen teknologiaoptimisti ilman että vaikuttaisi täysin hyväuskoiselta hölmöltä tai puhtaalta myyntimieheltä. Ihan mukavaa että tällainen podcast-sarja on tuotettu nyt suomeksikin.

Näitä englanninkielisiä teknologia-podcasteja on tullut itse kuunnteltua aiemmin.

Kuvahaun tulos haulle roi radio on internet

Wired podcast

Amerikkalainen Wired on kirjoittanut teknologiasta ja Piilakson kulttuurista ja neljännesvuosisadan ja lehden linjassa on ehkä pari ripausta naiivia tekno-optimismia, mutta se on kuitenkin kova auktoriteetti teknologia-aiheisiin liittyen.

Britanian sisarlehden Wired podcastin kuunteleminen on viimeiset vuodet kuulunut viikko-ohjelmaani ja tuo on aika hyvä mixi vakavaa asiaa sekä uusia hilavitkuttimia. Tuota kuuntelemalla pysyy kyllä hyvin kärryillä teknologiamaailman ajankohtaisista asioista. Viimeisen vuoden ajan varsinaisen viikottaisen pää-podcastin ohella ulos on tullut myös hieman harvemmin ilmestyvä Upvote, jossa on pohditu ennen kaikkea teknologian ja politiikan suhdetta.

Reply all

Olen viitannut Gimletin mainioon Repy all-podcastiin muutaman kerran aiemminkin (netin härskeimmät huijaukset ja Internetajan ilmestyskirjan ratsastajat). Nuo kaksi jaksoa kertovat yhdessä aika hyvin mistä Reply allissa on kyse. Reply all on Guardianin lainauksen mukaisesti podcast internetistä ja modernista elämästä.

Toistuvia jaksojen rakenteita ovat super tech support jossa lähdetään ratkomaan kuuntelijoiden erikoisia teknologia-aiheisia ongelmia ja päädytään usein erikoisten nettihuijauksien jäljille, sekä Yes yes no, jossa yritetään epätoivoisesti selittää erilaisia meemejä.

 

Danny in the Valley

Vasta suht hiljattain löysin Danny in the Valley-podcastin, jossa pitkän teknologiatoimittaja Danny Fortson  haastattelee Piilaakson kuuminpia nimiä ja suurimpia auktoriteetteja. Tämän vuoden puolella haastateltavina ovat olleet mm. Bill Gates, Jimmy Wales ja Brian Chesky.

 

Satunnaisesti tullut kuunneltua myös Guardianin Chips with Everything- ja Economistin Babbage-podcasteja. Molemmat myös ihan hyviä ja laadukkaita teknologia-podcasteja, mutta ehkä hieman uutismaisia ja vähemmän räväköitä.

 

Jordan Peterson – Intellektuelli jonka ansaitsemme

Kirjoitin omia ajatuksia Jordan Petersonista jo puolisen vuotta sitten, mutta tuon jälkeen Petersonin tähti on vain jatkanut nousuaan. Petersonin persoonaan ja ajatuksiin liittyvää keskustelua näkyy yhä enemmän myös suomalaisilla nettisivuilla.

Tammikuussa Cathy Newmanin Peterson-haastattelu aikalailla räjäytti internetin. Samoihin aikoihin julkaistu Petersonin uusi filosofinen self help-kirja 12 Rules for Life: An Antidote to Chaos nousi Amazonin top seller-listan kärkeen. David Brooks totesi muutama kuukausi sitten, että Jordan Peterson saattaa olla tällä hetkellä maailman vaikutusvaltaisin intellektuelli, mikä tuntuu hyvin, hyvin, hyvin, hämmentävältä.. Pari päivää sitten Peterson oli yhden jopa liberaalin Amerikan suurimman auktoriteetin, Bill Maherin haastateltavana.

Kuten aiemmin totesin Peterson on mielestäni erikoinen yhdistelmä  self-help-gurua ja paloekonservatiivia, joka kertoo tarinoita ja muotoilee sanomansa syvälliseltä kuulostaviksi viiden pennin viisauksiksi. Tuo on minusta edelleen hyvä tiivistys Petersonista, mutta luin kuitenkin Nathan Robinsonin Peterson-aiheisen tekstin Current Affairsistä ja tuon inspiroimana voisi analysoida Peterson-ilmiötä vielä pikkiriikkisen lisää.

Peterson käyttää hyvin koukeroista ja hankalasti avautuvaa kieltä. Se saa hänet toisaalta näyttämään tietystä tulokulmasta katsottuna sivistyneeltä ja lukeneelta hahmolta. Toki muissa yhteyksissä tuntuu, että monet miehen kannattajista tuntuvat pitävän “vastapuolen” vähääkään samankaltaisia auktoriteettejä todellista elämää ymmärtämättöminä munapäinä. Petersonin tapaukessa epmääräinen sofismi, sivistyssanojen käyttö ja  italicsin ryöstöviljey näyttäytyvät monille kuitenkin meriitteinä.

Minusta monien Petersonin fanipoikien ajattelua kuvastaa hyvin tämä Amazoniin hänen vanhemmasta Mapf of meaning-kirjastaan kirjoitettu arvostelu: I am not sure I understood it, but it’s absolutely brilliant. Maps of meaningin hämmentävät diagrammeihin tiivistyy myös ehkä jotain Petersonin mumbojumbon ymmärrettävyydestä.

 

Petersonin taktiikka saa hänet myös paremmin  suojaan akateemiselta kritiikiltä, sillä hän on poiminut sinänsä kiitettävällä  pieteetillä pieniä palasia eri aloilta, mutta yhdistellyt ne sitten osaksi omaa kertomustaan, jollon kukaan aihepiirien todellinen ammattilainen ei lähde haastamaan miestä, koska ei hahmota pakettia kokonaisuutena.

Minusta ei vain ole ihan kauhean liioiteltua sanoa, että puolet miehen puheesta on sisällötään täysin tyhjää ja toinen puoli banaalia itsestäänselvyyksien toistetelua. Itsestäänselvyyksillä saatetaan vihjata tai olla vihjaamatta moniin suuntiin, mutta tämä monitulkintaisuus on osaltaan Petersonin edgyn julkisuuskuvan taustalla ja samaan aikaan kuitenkin mahdollistaa myös pakoväylän erilaisia syytöksiä kohtaan.

“Ei, Peterson ei sanonut”, että naisten meikkaaminen seksuaalisen halukkuuden symbolina tekisi työpaikka-ahdistelusta hyväksyttävää”. Peterson ei ole millään lailla vastuussa siitä, jos iso osa hänen vannoutuneista nettiseuraajistaan viljelee tuollaisia ajatuksia hänen kommentiensa inspiroimana.

Vaikka Peterosnia on (kuten lähes kaikkia puhuvia päitä) on tulkittu myös pahantahtosiesti väärin, ei viraaliksi nouseessa Chanel 4:n haastattelussa Cathy Newmanin so you are saying  ole itseasiassa kovinkaan huono tapa lähestyä Petersonin puheita, koska ne ovat äärimmäisen epämääräisiä ja epäselviä. 

Petersonin meriitiksi voi ehkä nostaa sen, että ilmeisesti miehen self help-jorina on oikeasti autannut monia nuoria saamaan oman elämänsä järjestykseen ja ehkä ihan hyvä, että vaikka sitten jonkinlaisena youtube-julkkis saa nämä ihmiset ottamaan enemmän vastuuta omasta elämästään.

Mutta saa nähdä jääkö alkuvuosi 2018 Peterson-hypen huipuksi, vai vieläkö huippu on näkemättä. Mutta luulen, että Peterson ilahduttaa meitä kaikia vielä melko pitkään tarinoillaan siitä, kuinka lohikäärmeet teurastetaan.

Itse en saa pidettyä omaa taloani tai elämääni täydellisessä järjestyksessä, mutta aion siitä huolimatta edellenen kritisodia Petersonia ja muita vastaavia hahmoja. Ei siksi että pitäisin Petersonia natsina, hirviöinä tai minään muunakaan absoluuttisen negatiivisena hahmona. Pidän häntä yksinkertaisesti melko ärsyttävänä sofistina ja paleokonservatiivisena self help guruna, jonka osallistuminen julkiseen keskusteluun yksinkertaisesti vain sotkee asioita.

Virtue signalling

Virtue signaling on taas näitä viime vuosien poliittisen nettikeskustelun trendisanoja. Sanalle virtue signaling ei taida kuitenkaan olla kovin selkeää käännöstä. Suomeksi selitettynä kyse on kuitenkin puheesta, tekstistä tai toiminnasta, joka jonkun muun mielestä on tehty vain siksi, että tekijä pääsisi esittelemään muille omaa hyveellisyyttään. Ei muka oikeasti uskota siihen mitä sanotaan, tai ainakaan olla valmiita tekemään mitään sen eteen, mutta halutaan esittää hyvä ihmistä muille.

Hiljattain törmäsin taas toistuvaan ja aika hämmentävään virtue signaling-sanan viljelyyn, kun seurasin Ezra Klein vs Sam Harris-debatin jälkilöylyjä. Kulttuurisotakeskusteluissa nationalistinen taantumuksellisto  tuntuu käyttävän virtue signaling-sanaa ennen kaikkea maahanmuutto- ja rasismikeskustelujen yhteydessä, mutta toki sanaa käytetään muillakin kentillä. Sanan käyttö on mennyt kuitenkin sellaisille ylikierroksille, että monet kehnommat keskustelijat  sanovat virtue signaling kun eivät enää osaa vastata millään muulla vastapuolen argumentteihin.

Minun on kuitenkin ollut hieman vaikeaa ihan hahmottaa sitä pahuutta, joka halutaan nähdä “hyväsignaloinniksi” luokittellussa toiminnassa. Tai ensinnäkin jos käytetään juuri tiettyjen nettikeskustelijoiden feels vs reals-argumentointia, niin henkilön mahdollisen omahyväisyyden tai ideologisten motiivien tulisi olla toissijaisia ja meidän pitäisi katsoa vain argumentaation paikkansapitävyyttä tai toiminnan seurauksia.

Suhtaudun myös hieman kriittisesti siihen, että useinkaan pystyisimme kovin selkeästi tietämään, mitkä ovat toisen ihmisen perimmäiset motiivit. Tai tietysti tavallaan ihmisen toiminnan motiivina on aina loppupeleissä se, että kokisi sisäistä mielihyvää ja tuolla lailla voidaan kyseenalaista ihan kaikki hyväntekeväisyys tai toisten auttaminen tms.

 

Kuvahaun tulos haulle virtue signaling

 

Ja virtue signaling on tietysti ihan oikeasti olemassa ilmiö, joka näkyy välillä häirtisevällä erityisesti somessa kun tietyntyyppiset ihmiset tuuttaavat Trump-aiheisia viestejään esille, mutta nykyään tuntuu, että noin 90% kommenteista, joissa käytetään sana virtua signaling, voi huoletta jättää huomiotta.

Nationalistinen taantumuksellisto ja metakeskustelua Unkarin vaalituloksesta

Nyt jo reilun kymmenen vuoden ajan hieman perversseihin harrastuksiini on kuulunut lueskella nettiöyhötystä porukalta, jota olen sittemmin alkanut poliittista korrektiuttani ja kilttiyttäni kutsua nationalistiseksi taantumuksellistoksi.

Halla-aho-hypen ja Scriptan vieraskirjan spin-offeina syntyi oma blogiekosysteeminsä, jonka käyttöenergiasta suuri osa on sittemmin siirtynyt Hommafoorumille, someen sekä erilaisiin netin roskamedioihin.

Osa varhaisemmista tämän ekosysteemin blogaajista kirjoittaa kuitenkin edelleen aktiivisesti samassa paikassa kuin aiemminkin. Tällaisena arkkityyppisenä ja  aika halla-ahomaisena esimerkkinä toimii vaikkapa Yrjöperskeles. Ei sillä että voisin väitää lukeneeni aivan valtaisasti tämän herrasmiehen tuotoksia, mutta muistelen törmänneeni tähänkin blogiin jo viime vuosikymmenen puolella.

Mainitsen tämän kaiken taustana sen takia, että alkuviikosta selaillessani läpi erilaisia Unkarin vaaleihin liittvyiä kommentaareja, luin juuri Ykän kirjoituksen Unkari, Rikka ja Malka, joka osaltaan kuvastaa hyvin sitä, miksi nationalistinen taantumukselliston ajattelu ja argumentaatio häiritsee ja jopa pelottaa minua.

Mutta jos siis otan esimerkiksi Yrjöperskeleen kirjoituksen, ei varmaan voida sanoa, että valitsen täysin paskan esimerkin. Sanoisin jopa, että Ykä on netin öyhötysekosysteemin miellyttävämmästä päästä. Jos otetaan annettuna maailmankuva, jossa liberaali nössöily ja mamutushomotusfeminismi raunioittavat Euroopan, niin ajatusketjut ovat pääsääntöisesti jotakuinkin loogisia ja teksti sinällään oikein vetävästikin kirjoitettua.

 

Kuvahaun tulos haulle islam europe

Ongelma näissä on vaan erityisesti se, että kaikki tuntuu aina palautuvan mamuihin (ja mahdollisesti feminismiin). Mikäli näitä vastustetaan, eikä heilailla ja natseilla aina täysin avoimesti, niin kaikki menee. Härski korruptio sekä avoimet hyökkäykset sananvapautta, yliopistoja ja lehdistöä vastaan ovat ihan jees, kunhan vaan vastustetaan niin saatanasti mamuja eikä muutenkaan olla nössöjä tai akkamaisia liberaaleja.

Seuraavat hajatukset kuvastavat ehkä aika hyvin Ykän ja laajemminkin nationalistisen taantumukselliston ajatusmaailmaa.

Unkari on torjunut tämän ja tulee torjumaan myös tulevina vuosina osoittaen samalla sen mitä eroa on valtiomiehillä ja poliittisilla broilereilla joitten kaakatukseen me suomalaiset olemme puolestamme joutuneet jo aivan liian kauan tottumaan.

Jos Suomessa olisi vastaava tilanne niin sitähän voitaisiin pitää opposition kannalta suorastaan loistavana. Täällähän valtaeliitillä kun sattumoisin on hallussaan koko valtamediakoneisto.

Nationalistinen taantumuksellisto painaa täysillä puheisaan pahemuksemansa postmodernin relativismin pyörteisiin ja kieltäytyy näkemästä ilmiselviä eroja Länsi-Euroopan oikeusvaltion ja viime vuosina yhä vahvemmin Venäjän ohjatun demokratian suuntaan kulkeneiden Itä-Euroopan maiden välillä. Ja toki esim toinen old school-öyhöttäjä, Vasarahammer näyttää juuri todenneen, että Länsi ja Venäjä ovat vaihtaneet paikkaa.

Toisin kuin ehkä jotkut ajattelevat, tässä Orbanin fanittamisessa avoin rasismi ja maahanmuuttajavastaisuus eivät edes ole minusta kaikkein häiritsevintä ja pelottavinta. Pelottavinta on se, että maahanmuuttajavastaisuuden seurauksena näytetään voivan päätyä tukemaan melkein mitä tahansa auktoritäärisiä ja länsimaisia arvoja polkevia orbaneita ja putineja. Joko tämä tämä porukka ihan aidosti diggaa fasistisesta menosta tai sitten se on saatanan naiivia ja typerää. Vaikea aina sanoa, kummasta kenenkin kohdalla on kyse, tai kumpi on oikeastaan edes pahempi juttu

Jos kommentaareissa edes sivulauseissa sanottaisiin, ettei erityisemmin tykätä Orbanin vallan keskittämisesta tai hyökkäyksistä kansalaisyhteiskuntaa vastaan, niin voisi ajatella että tämän porukan kanssa saattaisi olla mahdollista yrittää käydä edes jollain lailla mielekästä keskustelua. Ykän ja vastaavien sankarien kirjoitukset Orbanista kavaltavat minusta paljon näiden ihmisten ajatusmaailmasta ja sitä minkälaisille hallitsijoille he olisivat valmiita antamaan varauksettoman tukensa.

 

 

Krakovan matka: Stadluft macht frei

Vietin pääsiäisen kaupunkilomalla Krakovassa majoittuen Airbnb:n kautta ihan vanhan kaupungin pääaukion viereseen kortteliin. Krakovan vanha kaupunki on tietysti Unescon maailmanperintökohde ja Krakova Puolan ainoa merkkittävämpi kaupunki, joka selvisi lähes vahingoittumattomana toisesta maailmansodasta.

Vaikka Euroopasta löytyy tietysti paljonkin kauniita historiallisia pääaukioita, olisi Krakovan aukio jo pelkästään kokonsakin takia kärkipäässä, jos näitä haluttaisiin pistää jotenkin järjestykseen. Meille suomalaisille tuttu Tallinnan vanhankaupungin pääaukio tuntui tuohon verrattuna aika pikkiriikkisen söpöltä.

Kuvahaun tulos haulle krakow main square

 

Tietyllä tavalla tällaisissa kovin selvästi turistien kansoittamissa paikoissa toki herää ajatus, että nykyään historiallisen vanhan kaupungin funktio on lähinnä esittää urbanismin hillittyä charmia turistimassoille. Turisteille suunnatut ja ennen kaikkea brittien kansoittamat juottolat ovat ehkä jotenkin ilmeinen merkki turismin barbaarisista seurauksista, mutta jollain tavalla negatiivisia tunteita minussa herättivät myös valkoisuuttaan säihkyvät hevoskärryt, joilla turisteja kierrätettiin ympäri kaupunkia.

Toki tässä vastakkaisena metapohdinta hiipii mieleen myös ajatus, että turistina turistimassoista ja näille suunnatuista palveluista valittaminen on sekin aika ristiriitainen ja väsynyt valitusvirsi.

Itsellä on kuitenkin ollut myös taipumus romatisoida vanhoja historiallisia kaupunkeja ja ehkä jotenkin alitajuisesti miettiä, että minä jotenkin ymmärrän ja arvostan tätä arkkitehtuuria ja historiaa junttituristimassoja enemmän.

Tunnen kuvataidetta ja taidehistoriaa aikas pinnallisesti, mutta jos saisin jonkun taideaarteen valita omalle seinälleni niin valinta kohdistuisi varmaan Camille Pissarron maalaukseen Pariisin bulevardeista tai mahdollisesti jonkun hollantilaisen mestarin kaupunkimaisemakuvaukseen.