Nussin äitiäsi ilman kyrpää (Kulttuuriessee kännissä)

Saksalainen työkaveri pisti tänään linkin naisrapduo-SXTN:än tuoreeseen musiikkivideoon Bongzimmer(Suom. Bongihuone). Kuuntelin ja katselin tänään sitten läpi enemmänkin tämän  saksalaisen rap-tulokkaan tuotantoa.

Nautin monista perinteisen korkeakulttuurin osista, mutta käytän turhankin paljon aikaa myös selvästi “matalampien kulttuurittuotteiden” kanssa. Ja ehkä tältä osin kuulun aikamme kulttuurisesti korkeaa statusta tavoitteleviin ihmisiin, jotka haluavat osoittaa tuntevansa korkeakulttuuria, mutta seuraavat myös todella matalan tason populaarikulttuuria, viittaavat siihen ironisesti ja haluavat etsiä siitä myös syvempiä tasoja. Tykkään tavallaan leikkiä nojatuoliyhteiskuntateoreetikkoa ja esimerkiksi SXTN tarjoaa tähän aika hyvät mahdollisuudet.

 

 

Habe 99 Probleme, aber keins mit Gras, yeah…

 

Tavallaan pidän rap-musiikia jopa “vakavastiotettavana” kulttuurituotteena. Tai se on sitä ainakin siinä missä muukin populaarimusiikki. Välillä ja ehkä jopa aika usein sen estetiikka on kuitenkin mautonta hedonismia, rahanpalvontaa ja kasuaalia misogyniaa. Ja juuri tässä suhteessa SXTN on ihan mielenkiintoinen tapaus. Se on ottanut haltuunsa myös viimeisten vuosien trap-estetiikan ja viitailee varsin itsetietoisesti Saksan rapkulttuurin. Arabi- ja afrikkalaistaustainen nuori naisduomme käyttää aika vahvasti rapkulttuurin kliseitä ilman, että tuo tuntuisi hirvittäväm vaivaannuttavalta, kuten se niin kovin helposti voisi tuntua.

Party zu Party-videon taustalla heiluu itse berliiniläisen rapin kiistanalainen legenda Frauenarzt (Suom. Kynekologi) ja jonkinlaisena läpimurtobiisinä ollut Fotzen im Club on kai ainakin jossain määrin viittaus Sidon Fuffies im Clubiin

Ironian ja itse nähtyjen ironian tasojen kanssa pitää tietysti olla tarkkana, enkä muutamien biisien kuuntelulla ja videoiden katselulla vedä kovin vahvoja loppupäätelmiä. Juju ja Nura näyttäisivät kuitenkin olevan ihan mielenkiintoisia pikkupelureita kulttuurisodan kentällä ja oikeastaan jopa positiivisella tavalla feministisiä hahmoja.

 

Kuvahaun tulos haulle nura sxtn

 

En tiedä seuraanko kovin monissa asioissa filosofian rock-tähden Slavoj Žižekin ajattelua kauhean pitkälle, mutta ainakin välillä Zizek esittää mielenkiintoisia ajatuksia ja onnistuu vielä muotoilemaan ne hauskojen esimerkkien muotoon. Zizek esitti joskus kuinka aitoon läheisyyteen liittyy se, että toiselle voi sanoa pintapuolisesti tarkastellen törkeän loukkaavia kommetteja, mutta todellisuudessa nämä ovat kuitenkin osoitus läheisestä yhteydestä.

Nuoruudessaan Jugoslavian armeijassa Žižekin toveri tervehti tätä sanomalla Nussin äitiäsi, johon Zizek vastasi että Nussin siskoasi. Kerrottuaan tämä jutun hän kuitenkin totesi, että hyvänä feministisenä poikana hän ymmärtää siihen liittyvät ongelmat ja haluaisi siksi nähdä myös todellisten feministien tervehtivän toisiaan kommentilla Nussin isääsi. SXTN:än sanoituksista ei taida kirjaimellisesti löytyä tätä, mutta tuollaista ideaa on ja Ich ficke deine Mutter ohne Schwanz pääsee aika lähelle.

Oranienstraße, noch’n Whiskeyschluck
Dann im Einkaufswagen in Richtung Club

Yksi SXTN:än tyttöihin liittyvä juttu on tietysti vielä näiden maahanmuuttajatausta. Juju syntyi Marokkossa ja Nuran vanhemmat tulivat maahan Eritreasta. Räpin kasuaalista misogyniasta ja naisten esineellisestämisestä on varmaan ihan aiheellista keskustella, mutta varsinkin tässä tapauksessa laskisin SXTN:än tyttöjen snadisti pornahtavan bilemeinigin ehkä jopa emanssipatoriseksi.




Sosiaalidemokratian perikato, Dirtbag Left ja Corbyn

Jos vuoden 2016 suurissa vaaleissa ei olisi nähty järkyttäviä tuloksia, ei tänä vuonna olisi Euroopan vaaleissa kiinnitetty niin paljon huomiota nationalistisen taantumukselliston vaalimenestykseen ja oltaisiin ehkä puhuttu enemmän sosiaalidemokratian kriisistä. Sosiaalidemokraattien kriisistä on toki puhuttu koko 2000-luvun ajan, mutta alamäki on ollut pitkä ja loiva. Europaan vaalivuosi 2017 oli sosiaalidemokraattien näkökulmasta kuitenkin katastrofaalinen.

Viikonloppuna Saksan SDP sai sotien jälkeisen historiansa selkeähkösti surkeimman vaalituloksensa. Vuoden 2009 vaaleissa saatu kannatus(23%) oli tähän asti heikon vaalitulos, mutta tuostakin tultiin vielä reilu pari prosenttiyksikköä alaspäin.

Euroopan vasemmistolaisten valtapuolueiden näkökulmasta huolestuttavaa on, että tuo Saksan sosiaalidemokraattien historiallisen huono vaalitulos oli kuitenkin ihan hyvä jos sitä verrataan Hollannin työväenpuolueen(5,7%) ja Ranskan sosialistien(7.4%) katastrofaalisiin parlamenttivaalituloksiin. Näissä maissa keskustavasemmistolaiset valtapuolueet joutuvat tulevina vuosina oikeasti taistelemaan jopa olemassaolostaan.

Pienempien Länsi-Euroopan maiden, kuten Suomen ja Norjan vaaleja katsottaessa tulokset eivät olleet samalla tavalla katastrofaalisia, mutta kuitekin todella heikkoja. Norjan työväenpuolue sai hiljattain parlamenttivaaleissa historiansa toiseksi heikoimman tuloksen  ja Suomessa SDP teki oppostioasemasta historiansa surkeimman kuntavaalituloksen.

Muutaman viikon päästä järjestetään vielä parlamenttivaalit Itävallassa, jossa paikalliselle SDP:lle on ennakoitu tuollaista vähän alle 25 prosentin kannatusta, joka olisi parin prosenttiyksikön marginaalilla sen historian huonoin tulos.

Tästä trendistä on kuitenkin yksi poikkeus, mutten tiedä kuinka rohkaiseva se on…

Radikaalivasemmistolaisen Jeremy Corbynin johtaman Laborin piti olla nimenomaan esimerkki vasemmistolaisten valtapuolueiden laskevasta kannatuksesta Euroopassa, mutta niin vain corbynistat ottivat aika kovan torjuntavoiton Britannian parlamenttivaaleissa. Erityisesti nuoret kävivät piirtämässä punaisen viivan. Grime-muusikot innostuivat antamaan tukensa Corbynille ja kesäkuussa Glastonburyn yleisö chanttasi Corbynin nimeä. Corbynistakin vielä vasemmalta ohi menevä Jean-Luc Mélenchon keräsi Ranskassa taakseen aika hyvin nuoria ja jäi vain vajaan parin prosenttiyksikön päähän presidentinvaalien toisesta kierroksesta. 

Kuvahaun tulos haulle corbynista

Jos Euroopan sosiaalidemokraatit eivät ota kunnon askeleita Macronin tai ehkä Suomen vihreiden suuntaan, niin vuoden 2017 perusteella näyttää, että ainoa toinen vaihtoehto kannatuksen säilyttämiselle tai kasvattamiselle olisi ottaa monta askelta kohti dogmaattisempaa ja radikaalimpaa vasemmistolaisuutta. Voi myös näennäisen paradoksaalisesti olla, että puhtaammaksi viljelyllä dogmaattisella sosialismilla saattaisi pystyä vetoamaan osaan nationalistien taantumukselliston äänestäjistä. Trumpin ja Sandersin, tai Le Penin ja Mélenchonin potentiaalisssa äänestäjissä on mahdollisesti  jonkin verran samaa porukkaa.

Viimeisen vuoden aikana osasta Bernies Sandersia kannattaneista  on alettu käytää termiä Dirtbag Left. Puhutaan varmaan vielä aika marginaali-ilmiöstä, mutta juuri tässä ajanhetkessä jotenkin valitettavasti tuntuu, että yhdistelmä radikaalia vasemmistolaista politiikkaa, jolle annetaan netissä tulitukea Chapo Trap Housen-tyylisellä absoluuttisen anteeksipyytelemätömällä  menolla olisi resepti, jolla perinteinen vasemmisto saattaisi pystyä säilyttämään kannatuksena.



Saksan vaalitulos alkaa olla selvillä – Pikakommentti

Vaalihuoneistot ovat sulkeutuneet Saksassa ja nyt on saatu jo ennuste lopullisesta tuloksesta.

CDU: 33%
SDP: 21%
AfD: 13.5%
FDP: 10.5%
Grünen: 9%
Linke: 9%

Jos nämä luvut pitävät paikkansa, niin gallupit olivat aika hyvin kohdallaan, mutta kahden suuren puolueen kannatus oli arvioitujen mahdollisten tulosten alapäässä ja oikestaan kaikki pienemmät puolueet, äärivasemmiston Linkeä lukuunottamatta menestyivät pikkuisen odotettua paremmin.

AfD:n tulos ei ole odotuksiin nähden shokki, mutta esim. Hollannin ja Ranskan vaaleihin verrattuna nationalistinen taantumuksellisto onnistui viime päivinä ennen vaaleja nostamaan kannatustaan hieman odotettua korkeammaksi. Parlamenttipaikkoja katsottaessa CDU ja SDP menettävät rajusti paikkojaan, Linken ja vihreiden paikkamäärä pysyy aika ennallaan, ja valtiopäiville nousevat Afd ja FDP nappaavat molemmat lähemmäs sata paikkaa.

Näillä tuloksilla ainoat mahdolliset hallituskoalititot olisivat:
Nykyinen suuri koalitio eli CDU ja SDP: ~ 360 paikkaa
Jamaika-koalitio eli CDU, FDP, Grüne ~ 350 paikkaa

 

SDP:n vaalitulos oli todella heikko ja menee luontevaksi osaksi tarinaa sosiaalidemokraattien kriisistä Euroopassa. Vaikea kuvitella että se lähtisi enää hallituksen heikoksi kakkospuolueeksi, eli nyt näyttää jopa hyvin todennäköiseltä, että Jamaika-koalitio hallitsisi Saksaa seuraavat neljä vuotta. Ei välttämättä mikään huono kombinaatio, mutta neuvottelut saattavat ottaa aikansa, CDU:lla ja vihreillä kuitenkin ihan merkittäviä idealogisia erimielisyyksiä.

One nation under Goethe – Saksan vaaleista vielä kerran

Suomen ulkopuolella Saksa on ehkä maa ja kulttuuri, jota kohtaan tunnen suurinta sielunyhtetyytä. Tai ainakin minulla erittäin positiivinen Saksa-kuva. En ole asunut Saksassa ja puhun kieltä aika kehnosti, mutta tuonne tullut tehtyä matkoja enemmän kuin mihinkään muualle.

Saksa on jotenkin tolkun ja maltillisuuden maa, joka on tiettyjen historiallisten tapahtumien seurauksena tehnyt tarpeettomankin kovan kansallisen psykoanalyysin ja jossa se kuuluisa insinöörimäisyys sekä jonkinlainen muodollinen jäykkyys saattaavat mennä liian pitkälle, mutta jonka kultuuriin minun on näiden asioiden takia muita Euroopan suurvaltoja helpompi samaistua. Ehkä myös maanläheinen olut- ja makkarakulttuuri on helpomin lähestyttävä kuin Euroopan gastronomisten suurvaltojen meininki.

“The German chancellor is as unglamorous and reliable as a Miele washing machine. I want her to win on Sunday because she can steer the west to safety.”

James Hawes Guardian

 

Saksa on toiminut viimeiset vuodet Euroopan keskellä vakauttavana kalliona ja sama asema säilynee myös tänään pidettävien liittopäivävaalien jälkeen. Viime viikot monet ovat otsikioneet Saksan vaalit tylsiksi ja siltähän se hieman näyttää. Jopa pelätty hybrivaikutamminen ja nettitrollailu on jäänyt yllättävän vaimeaksi. Merkel voittaa muhkealla marginaalilla, yleiseurooppalainen sosiaalidemokraattien kriisi jatkuu myös Saksassa, ja neljä pienempää puoluetta ovat aika tasoissa noin 10 prosentin kannatuksella.

Aivan viimeisimpien mittuausten perusteella AfD näyttäisi nousevan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi ja tämä toki aiheuttaisi pientä levottumuutta Saksassa. Erot ovat kuitenkin pieniä. Ja toisin kuin nettikeskusteluista voisi ehkä päätellä, gallupien tekijät ovat Euroopassa useammin yliarvioineet kuin aliarvioineet nationalista taantumuksellistoa edustavien puolueiden kannatuksen. Fivethirtyeight päätyi tällaiseen tulokseen keväällä arvioidessaan Le Penin kannatusta.

Vaalipaikat avautuivat Suomen aikaa yhdeksältä ja sulkeutuvat seitsemältä ja hyvin pian tuon jälkeen pitäisi olla käsissä myös ensimmäinen ja suhteellisen hyvin paikkansa pitävä arvio vaalien lopputuloksesta. Mielenkiintoisimmat kysymykset lienevät:

  • Kuinka pahasti SDP ottaa takkiinsa
  • Mikä on AfD:n kannatus, nouseeko se yli 10:n prosentin ja onko AfD lopulta kolmanneksi suurin puolue?
  • Minkälaisia lukemia vihreät ja liberaalipuolue saavat. Tällä on vaikutus hallituksen muodostumiseen ja sen politiikkaan. Jamaika-koalitio, Musta-keltainen ja suuri koalitio ovat tällä hetkellä realistisilta näyttävät mahdollisuudet.

Pekka Haavisto 2018 – Homon hillitty charmi

Pekka Haavisto avasi presidentinvaalikampanjansa virallisesti toissapäivänä. Itse seurailen ihan aktiivisesti politiikkaa ja joltain osin kuplani menee jopa päällekkäin Haaviston tukijengin kanssa, mutta Haaviston presidentinvaalikampanjan avaus meni minulta ohi. Ehkä tästä voi päätellä, että Haaviston kamppanja-avaus ei kerännyt ihan valtaisaa huomiota osakseen.

Monet ovat spekuloineet että Haavisto-hypen huippu oli kuusi vuotta sitten ja näissä vaaleissa Haavistolla on vaikeampaa. Itse olen ollut vähän eri kannalla. Sexy-Peksi on tällä kertaa jo kampanjan alkumetreillä koko Suomen tuntema hahmo ja vihreän puolueen viimeaikainen menestys satanee myös jossain määrin Haaviston laariin.

Jollain tavalla vertaisin tilannetta jopa Niinistöön 2006 ja 2012. En siis usko, että Haavisto nousisi presidentiksi asti, mutta aiemmissa vaaleissa tehdyn pohjatyön myötä nyt voisi olla mahdollisuudet kerätä vielä edellisiä vaaleja suurempi äänipotti. Haaviston kampanja on kuitenkin lähtenyt liikkelle  aika rauhallisesti. En tiedä mutta tulee fiilis, että kampanjan taustalla on aidosti aika vahva usko Haaviston vetovoimaan

Kuvahaun tulos haulle pekka Haavisto 2018

Haavisto oli jo edellisissä vaaleissa sovitteleva ja esiintymisensä puolesta jopa jollain tapaa harmaa ehdokas, joka kuitenkin villitsi valtaisasti hänen ympärillään pyörinyttä punavihreää jengiä, jonka meno taas ehkä jopa hieman hankaloitti kannatuspohjan laajentamista.

Nyt nopealla Haaviston kampanjasivuston selailulla näyttää, että mennään entistäkin varmistelevammalla linjalla. Vihreää väriä ei löydy, vaan ylläolevan kuvan puvun tapaan värimaailma on tumman sininen. Yleisfiilis on jotenkin todella pikkuporvarillinen. Eikä siinä, mutta kampanjalogoksi valittu leijonatöherrys on kyllä aika helvetin ruma ja mauton.

Haaviston presidentinvaalistrategia näyttää tällä hetkellä siltä, että  suurta osaa “vihervasemmiston” äänistä pidetään selviönä  ja lähdetään sitten kalastelemaan rohkeasti porvarisemmille vesille. Ei välttämättä huonompi strategia ja muistuttaa vähän Touko Aallon menoa. Mutta ihan hauska nähdä kuinka latteana keskitien ehdokkana Haavisto sitten loppujen lopuksi esiintyy ja minkälaiseksi tukijengin sirkus hänen ympärillään talven aikana muodostuu.

 

The Deuce – Kovaa vintage-pornoa New Yorkissa

David Simonin  The Deuce on eniten odottomani tv-sarja vuosiin. Nyt Simon on kääntänyt katseensa pornoteollisuuden alkuvaiheisiin ja 70-luvun New Yorkiin.  Simon tunnetaan tietysti ennen kaikkea maailman parhaan tv-sarjan The Wiren luojana, mutta mies on tuon jälkeenkin ollut luomassa sellaisia sekä taiteellisesti että sosiopoliittisesti kunnianhimoisia tv-tuontantoja kuin Generation KillTreme ja Show me a Hero. Nämä eivät minun mielestäni päässeet Wiren tasolle, mutta ovat kuitenkin hyviä esimerkkejä 2000-luvun laatu-tv:stä.

Laajoista hahmokaarteistaan huolimatta Wiressa keskeisin päähenkilö lienee Baltimore ja Tremessä New Orleans. Samalla tavalla odotan että Deucessa keskeisimmäksi hahmoksi noussee 70-luvun New York. Siinä missä The Wiren Baltimore symboloi varsinkin 2000-luvun alun deindustrialisitoitunutta inner citya kaikkine ongelmineen, ja juuri nyt Amerikan tuskaa kuvataan Hillbilly Elegy-narratiivilla, oli 70-luvun New York todellakin monella tapaa aikansa ongelmien symboli.

Vähän reilu 40 vuotta sitten presidentti Gerald Fordin väitettiin todenneen konkurssin partaalla olevasta New Yorkista, että se voisi lopultakin vain kuolla. Vahvasti tuettu esikaupungistuminen ja deindustrialisaatio olivat raadelleet monia Yhdysvaltain suurkaupunkeja, mutta 70-luvulla tämä näkyi jopa erityisen hyvin New Yorkissa. Mielikuvat 70-luvun palavasta Bronxista ovat monille edelleenkin symboli urbaanin elämän vaaroista.

Monella tapaa kehitys on ollut tuon jälkeen positiivista. Taksikuskin New York on tehnyt tietä Sinkkuelämän ja Master Of Nonen New Yorkille, mikä lienee lähinnä positiivinen asia. On oikeastaan jopa todella hätkähdyttävää ajatella, miten fundamentaalin muutoksen New York on kokenut vain 40:ssä vuodessa. David Simonin kuvaus onnistunee kuitenkin jossain määrin jopa nostalgisoimaan sitä New Yorkia, jossa Bronx paloi sekä prostituoidut ja parittajat parveilivat monilla Manhattanin keskeisimmillä alueilla.

 

Image result for the deuce

Miljöön ohella Deucessa tietysti kiinnostaa sen aihe eli pornoteolliuus. GLOW-sarjassa miespuolinen päähenkilö pitchasi naiswrestling-ideansa sanomalla, että se on Porn you can watch with your kids. David Simon on sanonut pyrkineensä tietoisesti välttämään tätä ja Simonilla on Deucessa mielenkiintoinen mahdollisuus tehdä pornoa kuvaava sarja, joka on taiteellisesti ja yhteiskuntapoliittisesti kunnianhimoinen, eikä kiinnosta varsinaisesti suurta yleisöä. Ottaen huomioon miten itsetarkoituksellisesti monet tv-sarjat nykyään viljelevät seksuaalista kuvastoa, on ihan hauska nähdä miltä Deuce lopulta näyttää.

Simon on myös ehdottomasti Nyky-Amerikan mielenkiintoisimpia vasemmistolaisesti suuntautuneita puhuvia päitä. Hän on myös niitä harvoja hahmoja, jonka sanoessa, että hän haluaa kuvata taiteessaan kriittisesti kapitalismia ja misogyniaa, luotan että tämä on tehty tavalla, joka on totuudenmukainen eikä tarpeettoman alleviivaava.

Itse kuulun sukupolveen, jolla on ollut varhaisista teinivuosistaan lähtien helppo pääsy netin kovaan pornoon enkä sinänsä moralisoi valtaisasti aihetta. Tai toki jonkinlaisella pornoistumisella on myös negatiivisia vaikutuksia. Luulen kuitenkin, että  kun katsotaan vapaasti saatavissa olevan pornon vaikutuksia, on etumerkki kaikkia ihmisä katsottaessa positiivinen. En kuitenkaan kiistä etteikö tässä kehityksessä olisi myös ongelmia, varsinkin jos katsotaan Deucen tapaan pornon tekijöitä. Arvelen että Deuce onnistuu kuitenkin avaamaan mielenkiintoisen ikkunan myös tähän maailmaan.

Deucea on nyt tullut ulos vasta pari jaksoa enkä ole vielä katsonut noita vaan odottelen, että koko ensimmäinen kausi on ulkona ja herkuttelen sen joskus myöhemmin syksyllä.

Hajatuksia rajoista ja Katalonian äänestys itsenäisyydestä

Barcelona nousi terrorismin myötä ikävällä tavalla isosti uutisiin puolisentoista kuukautta aiemmin kuin arveltiin. Kataloniassa nimittäin järjestetään 1.10 kansanäänestys itsenäisyydestä. Hiljaisempana vaalivuonna tämä tapahtuma olisi varmaan kerännyt jo hieman enemmn mediahuomiota.

Katalonian kannalta kyse on sekä rahasta että historiasta ja identiteetistä. Katalonia on Baskimaan ja Madridin ohella Espanjan taloudellisesti parhaiten toimeentulevia alueita. Jos Kataloniasta lähtisi vähemmän rahaa Madridin kautta maan köyhemmille alueille, niin katalonialaisilla itsellään olisi enemmän rahaa käytettävänään. Tietysti itsenäistymisellä voisi olla myös taloutta epävakauttavia vaikutuksia  jos suhteet Espanajan suuntaan heikkenevät kovasti ja bisnekset muun Espanjaan suuntaan eivät suju ihan yhtä sutjaakkaasti kuin ennen.

 

Kuvahaun tulos haulle spain nuts gdp

 

Kyse on kuitenkin myös identiteetistä. Francon aikana katalaanin puhujia suorastaan vainottiin, mutta tuon jälkeenkään katalonialaiset eivät olleet täysin tyytyväisiä siihen, miten Madrid on heitä kohdellut.

En ole kovin hyvin sisällä Espanjan meiningeissä enkä tiedä a) Kuinka todennäköistä itsenäistyminen on, edes siinä tapauksessa, että enemmistö katalaaneista äänestäisi sen puolesta b) Kuinka hyvä asia Katalonian itsenäistyminen olisi Euroopan, Espanjan tai välttämättä edes Katalonian itsensä kannalta. En tunne Espanjan sisäistä tilannetta kummoisellakaan tavalla mutta tähän caseen ja rajoihin liittyy kuitenkin ihan mielenkiintoisia keskusteluja, joissa jotkut normaalit asemat heittävät vähän häränpyllyä.

Kovasti nationalimista diggaavat tyyypit eivät tunnu usein pitävän itsenäisyyttä hamuavien alueiden nationalismita, koska ne muistuttavat, että nykyiset kansallisvaltiot eivät ole mitään luonnollisia yksikoitä. Nykyiset kansallisvaltioiden rajat eivät ole kiveen hakattu totuus maailmasta ja keinotekoisten kansallisvaltioiden sisälläkin on monenlaisia alueellisia kiistakysymyksiä.  Monessa tapauksessa Euroopassa kiistakysymysten maantieteelliset rajalinjat kulkevat enemmän kansallisvaltioiden sisällä kuin niiden välillä.

Tilanne on samankaltainen myös Yhdysvalloissa, jossa on erikoinen fiksaatio osavaltioiden oikeuksiin. Tai siis ymmärrän oikein hyvin, että varsinkin suuressa maassa tietyistä asioista on parempi päättää paikallistasolla. Mutta ovatko 1800-luvulla vedetyt pyhät  osavaltioiden rajat tässä kohtaa taas se paras aluejako kun syvässä etelässäkin Hillary pieksi Trumpin kaksinumeroisella marginaalilla lähes kaikissa vähän isommissa kaupungeissa.

Kosmopoliittisemmin suuntautuneet ihmiset saattavat kannattaa Katalonian, Skotlannin tai vaikkapa Kurdistanin itsenäistymistä juuri sen takia, että rajojen muuttaminen muistuttaa nykyisten kansallisvaltioiden olevan sosiaalisia konstruktioita, joiden rajoja on mahdollista myös muuttaa.

Toisaalta joku voi sanoa, että tässä heittää hieman häränpyllyä tämän porukan normaalisti nihkeämpi suhtautuminen nationalismiin. En pidä tätä suoranaisena oksymoronina.  En kuitenkaan osaa antaa selkeää vastausta, missä tapauksessa tietyn alueen sisällä olevan pienemmän alueen itsenäistyminen olisi hyvä asia, jos enemmistö alueen ihmisistä tätä haluaa ja milloin ei.

Erityisesti lukeneemmat konservatiivit ovat tämän vuosikymmenen aikana naureskelleet (ehkä hieman turhankin naiiviksi karikatyrisoidulle) Fukuyaman ajatukselle liberaalin demokratian lopullisesta voitosta ja historian lopusta. Minusta on kuitenkin hieman samalla tavalla naiivia ajatella, että nykyisten kansallisvaltioiden rajat olisivat totuus maailmasta. Jossain määrin pidän eritasoisten rajojen luovaa tuhoa ja uudelleenpiirtelyä oikein tervetulleena asiana.

Vaihtoehto Saksalle kirii, SDP edelleen ahtaalla

Viikon päästä sunnuntaina 24.9 järjestetään Saksan seuraavat liittopäivävaalit. Nationalistisen taantumukselliston patriotismin kevät jäi Ranskassa ja Hollannissa vähän vaisuksi. Samalla tavalla taitaa käydä myös Saksassa, mutta AfD on pikkuisen kirinyt aivan viimeisimmissä mittauksisa. Toinen olennainen kysymys näissä vaaleissa taitaa olla sosiaalidemokraattien alamäen jyrkkyys.

German Opinion Polls 2017 Election.png

Puolueiden gallupkannatukset ovat aikalailla samalla tasolla kuin elokuun alussa, jolloin spekuloin hieman Saksan vaaleilla. Vaalien ympärillä ei ole tapahtunut mitään kovin ihmeellistä. Vaalisirkus on ollut vaisu, mutta ehkä tämä on hyväkin asia. Merkelin kristillisdemokraatit nousee selkeällä marginaalilla suurimmaksi puolueeksi ja viime aikoina todennäköisimmäksi yhdistelmäksi on arvioitu CDU:n, liberaalien ja vihreiden muodostamaa Jamaika-koalitiota.

SDP ottaa kakkossijan, mutta vaalien ehkä mielenkiintoisin kysymys on, kuinka pahasti SDP jää Merkelin CDU:n taakse. Euroopan vaalivuosi on ollut vasemmistolaisille valtapuolueille katastrofaalinen ja SDP:llä on enää mahdollisuudet lähinnä pieneen torjuntavoittoon.

Kahden valtapuolueen takana neljän pienemmän liittopäiville oletettavasti nousevan puolueen väliset erot ovat hyvin pieniä. Aivan viimeisimmissä mittauksissa AfD on kuitenkin nostanut pikkiriikkisen kannatustaan ja näiden perusteella se olisi niukalla marginaalilla Saksan kolmanneksi suurin puolue.

AfD:n kannatus laski talven noin 15 prosentin huippulukemista jo selvästi alle 10 prosenttiin, mutta aivan viimeisimmissä mittauksissa se on tosiaan taas noussut pikkuisen. AFD:llä ei kuitenkaan taida ollla mahdollisuuksia yli 15 prosentin kannatukseen ja 10 pinnaakin olisi puolueelle jo ihan hyvä lukema. Tai oikeastaan puolue voi pitää voittona myös sitä, jos se onnistuu nousemaan Saksan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.

Toisaalta hyvä, että Euroopan suurimmassa maassa nationalistista taantumuksellistoa edustava puolue on verrattain heikko tekijä, mutta jotain maailman muutoksesta kertoo, että nyt Saksassakin parlamenttiin nousee tuollainen puolue.

Amazon-efektejä

Olen muutaman kerran aiemmin sivunnut tässä blogissa Amazonia. Amazon on ollut mullistamassa nettikauppaa, tappamassa kauppakeskuksia ja viime aikoina on myös spekuloitu, uhkaako se nousta liian hallitsevaan asemaan vähittäiskaupassa. Näiden asioiden seurauksena sen julkisuuskuva ei ehkä ole yhtä hyvä kuin vaikkapa toisella nettijätti Googlella, mutta se on kuitenkin aika selvästi parempi kuin esimerkiksi Yhdysvaltain vähittäiskaupan ykkösellä Walmartilla.

Viime viikolla the nettikauppa nousi  taas isosti otsikoihin. Amazon ilmoitti perustavansa Pohjois-Amerikkaan  toisen pääkonttorin, johon tulisi pitkällä aikavälillä 50 000 uutta työpaikkaa. Amazonin nykyinen pääkonttori sijaitsee Seattlessa, joka ei kokonsa puolesta kuulu ihan Yhdysvaltain suurimpien kaupunkien joukkoon, mutta on kuitenkin merkittävä metropolialue ja joiltain osin Amazoninkin vaikutuksesta kasvanut ja pärjännyt taloudellisesti todella hyvin viime vuosikymmenet. Seattlessa maankäyttöä säädellään hieman tiukemmin kuin monissa muissa paikoissa ja siellä ei ilmeisesti olla myöskään tarjottu ihan sellaisia verohelpotuksia ja muita kivoja etuja kuin Amazon olisi toivonut.



Kaiken tämän seurauksena ei tavallaan ole kovin yllättävää, että yksi jos toinen metropolialue on ilmoittanut olevansa valmis ottamaan Amazonin avosylin vastaan. Kuuntelin tänään Youtubesta jonkun uutisjutun aiheesta ja ennen kuin tajusin tuon videon loppuneen, sieltä alkoi tulla automaattisesti seuraavia videoita. Ja sieltä siis tuli pitkä lista paikallisia uutislähetyksiä, joissa kerrottiin kuinka meidän metroplialueellamme on hyvät mahikset tässä kisassa.

Jatkoin sitten kymmenisen minuuttia toisella korvalla noiden juttujen kuuntelua kun Youtube tarjosi peräkkäin videot joissa, Hartford, Pittsburgh, Milwaukee, Sacramento, Kansas City ja Minneapolis esittäytyivät omissa alueellisissa uutislähetyksissään luontevana paikkana Amazonin uudelle pääkonttorille. Millään näistä kaupungeista ei kai ole realistista saumaa napata Amazonin pääkonttoria itselleen, mutta tähän liittyen voisi kyllä tehdä yhden Amerikan kahtiajaon. Toisella puolella kaupunkialueet, jotka ainakin puolitosissaan havittelevat Amazonin pääkonttoria, ja toisella puolella harvemmin asutut ja perifeerisimmät alueisiin, joille tuo ei ole sitten millään tasolla realistista. Tai ehkä jaon voisi myös tehdä niihin alueisiin joista löytyy (nykyään Amazonin omistama) Whole Foods ja niihin joissa sitä ei ole.

Whole Foods store locations as of June 2017

Vaikka on hieman alettu pelätä, että Amazon saattaisi tulevaisuudessa tappaa kilpailua, niin Amazonista totisesti kilpaillaan ja näyttää, että kaupunki joka lopulta saa uuden pääkonttorin joutuu tekemään aika paljon Amazonin eteeen. Voxin näkökanta oli, että tämä on race to the bottom ja Amazon voisi vain pysyä Seattlessa.

Jotkut ehtivät myös huomauttaa, että Amazon ei ole sanonut että sen Pohjois-Amerikan toisen pääkonttorin tarvitsisi välttämättä sijoittua Yhdysvaltoihin. Varsinkin Toronto, mutta myös Vancouver ovat olleet mukana spekulaatioissa. Amazonin toimitusjohtaja Jeff Bezoshan ehti ottaa yhteen Trumpin kanssa jo vaalikampanjan aikana eivätkä suhteet hirveästi tuon jälkeenkään lämmenneet. Pääkonttorin sijoittaminen Kanadan puolelle poikisi kyllä varsin mielenkiintoisen mediamylläkän.

INSERT DESCRIPTION

 

Toisaalta vakavastiotettavimpien kandidaattien joukossa on myös monia syvän etelän suurkaupunkeja, ainakin Dallas, Austin ja Atlanta. Pitkän aikavälin trendinä Yhdysvalloissa on ollut, että nopeimmin kasvaneet kaupungit ovat löytyneet suurelta osin etelästä. Ja totta kai näillä alueilla on myös ollut työpaikkoja ja suuryrityksiä, mutta monet seksikkäimmistä teknologiayrityksistä ovat sijoittuneet liberaaleille rannikoille ja vanhemmille kaupunkialueille. Tässä mielessä Amazonin asettuminen jonnekin hajautuneella kaupunkialueelle, republikaanien vahvasti hallitsemaan osavaltioon olisi ehkä pieni muutos. Amazonia houkuteltaessa etelässäkin kuitenkin varmaan yritetään esiintyä hieman todellisuutta suvaitsevaisempina ja liberaaleina.

Ilmeisesti Amazon kuitenkin välttelee kaikkein kalleimpia alueita eli New Yorkia, Bay Areaa ja Los Angelesia. New York Times teki tilastoaineistollaan tulkinnan, että Amazonin tulisi sijoittua Denveriin. Muita vakavimmin otettavia kandidaatteja taitavat olla ainakin Atlanta, Boston, Chicago ja Dallas. Enpä ole koskaan aiemmin erityisesti ollut kiinnostunut siitä, mihin joku yritys pääkonttorinsa sijoittaa, mutta tämä Amazonin case vaikuttaa kaikkinene korollaareineen ihan mielenkiintoiselta. Amazon on kyllä onnistunut markkinoimaan hyvin tämäkin jutun julkisuudessa.

Taloudesta ja vasemmistolaisuudesta

Alkuviikosta työmatkoille osui kuunneltavaksi pari aika hyvää suomalaista talousaiheista keskustelua:

Maliranta: Miksi toimittajat eivät tajua markkinoita, Paavo Teittinen?

Juhana Vartiainen ja Tommi Uschanov kirjastaan Keskusteluja taloudesta

Sanoisin että kannattaa kuunnella.

Jonkinlaisena taustana todettakoon, että itse luin taloustiedettä lyhyen sivuaineen verran ja aika pikälti se, mitä ehkä kuvittelen talousaiheista ymmärtäväni, on tullut vapaa-ajan harrastuneisuuden kautta. Melkein parikymppiseksi asti pidin taloutta jollain tavalla likaisena aihepiirinä ja jokaista siitä kiinnostunutta jotenkin epäilyttävänä. Ajatteluni kuitenkin muuttui aika paljon parissa vuodessa kun tajusin paremmin, että taloustieteen kehikkoa voi viritellä moniin paikkoihin ja loppupäätelmän ei väistämättä kuulu olla, että yritykset ovat oikeassa.

Marko Terviö kirjoitti Akateemisessa Talousblogissa vuosia sitten, että Osmo Soininvaara on Suomen paras taloustieteen popularisoija. Omalla kohdallani tuo pitää täysin paikkansa sillä juuri noihin aikoihin Osmo Soininvaaran blogi sai myös minut aiempaa enemmän kiinnostumaan talousaiheista ja ajattelemaan asioita uusilla tavoilla. Soininvaara oli minulle myös hahmo, joka ehkä onnistui tekemään eroja Malirannan podcastissa mainittujen pro business- ja pro market-ajattelutapojen välille.

Malirannan podcastissa keskustellaan siitä, kuinka monet toimittajat eivät usein välttämättä ymmärrä edes taloustieteen perusasioita. Se että Osmo Soininvaara julistettiin aikoinaan Hesarin vaalikonevastausten perusteella eduskunnan oikeistolaisimmaksi kansanedustajaksi jäi minulla jotenkin aika vahvasti mieleen ja sai miettimään, missä määrin tiettyjä ajatuksia on mielekästä laittaa vasemisto-oikeisto-akselille. Ja esim. tämän seurauksena minun on myös nykyään vaikea sanoa itsestäni missä määrin olen vasemmistolainen tai oikeistolainen.

Tai kuten Ode itse kirjoitti: On erikoista määritellä että vasemmistolaisuutta on esittää helppoja ratkaisuja vaikeisiin kysymyksiin ja oikeistolaisuutta on etsiä totuutta. Ilmankos perussuomalaista saatiin vasemmistopuolue

Varmaan pitää paikkansa, että toimittajat eivät keskimäärin ymmärrä ihan riittävästi taloudesta, mutta jos nyt mennään vielä askel epä-älyllisemmän älämölön suuntaan, niin varsinkin nettikeskusteluja seuratessa olen oikeasti alkanut menettää uskoani ihmiskuntaan. Viimeisen vajaan viiden vuoden aikana hyvin näkyvästi julkiseen keskusteluun osallistuneen Juhana Vartiaisen kohdalla tämä on näkynyt varmaan kaikkein parhaiten.

Osittain kyse on ehkä tiettyjen vasemmistolaisesti suuntautuneiden ihmisten puutteellisesta talouden ymmärryksestä ja niistä johtuvista ennakkoluuloista. Tai toisaalta kuten tuon politiikkaradion keskustelun toinen osapuoli, Tommi Uschanov on muistaakseni joskus esittänyt: Kun mistään yhteiskunnallisesta ilmiöstä aletaan puhua yhtään tarkemmin, ei juuri kukaan tiedä juuri mistään juuri mitään. Ja Vartiainen on myös erehtynyt kommentoimaan maahanmuuttoon liittyviä aiheita ja tuo on tietysti nykyään varmaan paras mahdollinen tapa saada kasa henkilökohtaisia hyökkäyksiä osakseen.

Mutta Juhana Vartiaisen henkilön ja ajatusten ympärillä pyörinyt keskustelu on jotain sellaista, jota on kyllä ollut erityisen tuskastuttavaa seurata. Pitänee joskus tulevaisuudessa lukea tuo Vartiaisen ja Uschanovin kirja.