Tapetaan kaikki normaalit

Vimeisen reilun kuukauden olen hypistellyt rakkaassa kirjakaupassani Angela Naglen tuoretta kirjaa Kill all the Normies: Online Culture Wars From 4Chan And Tumblr To Trump And The Alt-Right. Tuo on vaikuttanut nimen ja aihepiirin perusteella perverssillä tavalla mielenkiintoiselta kirjaselta, jossa pureudutaan nykyisen kultuurisodan irvokkaimpiin netti-ilmentymiin, mutta en sitten kuitenkaan ole raaskinut ostaa kirjaa.

 

Kuvahaun tulos haulle kill all normies

Tänään kuitenkin kuuntelin Ezra Kleinin podcastin uusimman jakson, jossa Angela Nagle oli vieraana ja tulin johtopäätökseen, että tuo kirja pitää ihan ehdottomasti lukea. Ezra Kleinin podcast ja ylipäätään koko Vox on niitä positiivisempia esimerkkejä nettiaikakauden uusmedioista. Näkökulma on amerikkalaisittan liberaali ja ehkä keskustavasemmistolainen, mutta kyllähän tuo nyt ihan objektiivisesti arvioiden on sieltä mediakentän laadukkaimmasta päästä.

Keskustelussa käydään mielenkiintoisesti läpi alt right-hörhöilyjä ja ennen kaikkea sen yhteyksiä 4chaniin ja nettikulttuurin. Miten erilaiset netin aiemmin irralliset ryhmät kuten räiskintäpelien pelaajat, “pelimiehet” ja miesasiamiehet päätyvät oudolla tavalla Richard Spencerin kaltaisten fasistien vaikutuspiiriin? Miten jonkinlaisen ironian kautta rasismi/fasismiläppää heittävä porukka päätyy tilanteeseen, jossa se alkaa tosissaan kannattamaan ajatuksia, joita se aluksi viljeli ironisesti ja läpällä? Ja miksi kultuurin rappiosta saarnaava porukka jopa itsetarkoituksellisella tavalla diggailee lonkeropornoa ja omalla käytöksellään ilmentää nykykultuurin irvokkaimpia piirteitä.

Samaistuin tässä myös vahvasti podcastin isännän Ezra Kleinin kommentteihin. Kuulun kai karkeasti samaan ikäluokkaan tämän 4chan-jengin kanssa, mutten silti todellakaan kykene samaistumaan tuohon porukkaan. Ja kun 30 ikävuotta alkaa pikkuhiljaa lähestyä, niin alan myös ehkä huolestuttavasti keski-ikäistyä. Tai huomaan miettiväni, että mitä tästä nykynuorisosta ja varsinkin sen asosiaalisemmasta aineksesta tulee jos se on kasvanut näiden netin pahimpien törkyröykkiöiden keskellä.

Tavallaan sitä toivoisi ettei tätä öyhötysekosyystemin sontaa tarvitsisi vakavasti miettiä, mutta kun sen kanssa nyt kuitenkin joudutaan elämään, niin kai sitä kannattaa yrittää ymmärtää. Mutta suosittelen todellakin kuuntelemaan tuon Ezra Klein Shown uusimman jakson.




Kryptovaluutta – Rahan tulevaisuus?

Lokakuussa 2008 Satoshi Nakamotona esittäytynyt hahmo lähetti parinsadan kryptologin sähköpostilistalle viestin uudesta virtuaalisesta valuutasta. Kukaan ei ottanut hommaa ensin tosissaan ja myöhempien viestien seurauksena vain yksi toinen kehittäjä lähti projektiin mukaan. Edellenkään emme tiedä kuka kätkeytyy (tai ketkä kätkeytyvät) salanimi Satoshi Nakamoton taakse. Viimeinen hyvin salattu sähköposti Nakamotolta tuli keväällä 2011. Nyt kaikki ovat varmasti kuitenkin kuulleet tuosta Bitcoiniksi-nimetystä kryptovaluutasta.

Bitcoinin arvo ollut valtaisassa kasvussa tämän vuoden ajan ja sen kokonaismarkkina-arvo nousi jo yli 70:n miljardin ja kaikkien kruptovaluuttojen yhteenlaskettu kokonaismarkkinarvo on noin tuplat tuosta. Tänä kesänä Bitcoinista ja muistakin sen perässä syntyneistä kryptovaluutoista onkin kirjoiteltu aika paljon. Esimerkiksi kryptovaluutta Ethereumin louhinta on tyhjentänyt Suomessakin kauppoja näytönohjaimista.

Itse olen ollut Bitcoinin ja kryptovaluuttojen suhteen aikalailla ummikko, mutta törmäiltyäni hiljattain erilaisiin aihepiiriä sivuaviin uutisiin, päätin ottaa luettavakseni toimittajaduo Paul Vignanin ja Michael J. Caseyn kasaaman kirjan Crypto Currency – The future of Money.

Image result for bitcoin

Ei ollut mikään erityisen elähdyttävä lukukokemus, mutta kyllähän tuon lueskeli ja tuli vähän ymmärrystä, mitä kryptovaluutoista puhuttaessa ihan tarkalleen tarkoitetaan. Kirja on tosin julkaistu jo vuonna 2015 ja nopeasti kehittyvillä sekä äärimmäisen epävakailla virtuaalivaluuttomarkkinoilla pari vuotta on tietysti pitkä aika.

Mutta välillä on varmaan hyvä lukea juttuja, joissa aiempaa historiaa ja lähitulevaisuutta ei ole arvioitu täysin viimeaikaisten tapahtumien vaikuttamina. Kirjan alkupuolella käydäänkin juuri läpi rahan historiaa pitkällä perspektiivillä ja yritetään sijoitta Bitcoin osaksi tätä jatkumoa. Vaikeasti ymmärrettävän lohkoketjuteknologian ohella ylipäätään rahan syvimmän olemuksen pohdinta on asia, joka on tehnyt Bitcoinin ymmärtämisen ainakin minulle vaikeaksi.

Bitcoinin alkuvaiheessa pieni joukko Nakamoton innoittamia kryptologeja, koodareita ja libertaristisia teknoutopisteja halusi luoda valtioista vapaan ja hajautetun rahajärjestelmän. Vaikka Bitcoinin ympärille on myöhemmin ryhmittynyt valtava määrä spekulaattoreita ja vähemmän aatteellista bisnesporukkaa, lähti homma liikkeelle aika libertaristisena projektina. Ja tuolta osin minun on ehkä vaikea täysin sympatiseerata kryptovaluuttojen luojien ideologiaa. Tuollaisissa randilaisissa teknolibertaristiutopioissa on vaan jotain helvetin pelottavaa.

Alkuvaiheiden jälkeen seurataan Bitcoinin ympärille kehittyvää ekosystemiä, jossa rakennellaan tehokkaita järjestelmiä Bitcoinin louhimiseen, turvallisia “lompakoita” säilyttämiseen ja toimivia Bitcoinin vaihtopaikkoja. Toki tuodaan esiin myös hieman synkemmät puolet kuten pahamaineisen Bitcoineilla toimineen nettihuumekauppa Silk Roadin nousu ja tuho sekä amatöörimäisesti pyöritetty japanalainen Bitcoin-vaihtopaikka MT Gox, joka hävitti valtaisan määrän sen asiakkaiden Bitcoineja.



Yhtenä Bitcoinin haasteena on tietysti ollut arvon hillitön heiluminen. Tähän tosin liittyy myös se, että Bitconista on innostettu eritysesti esim. Argentiinassa, jossa ei ole luotettu kansalliseen valuuttaan ja omaan maan “roistopoliitikkojen” kontrolloimaan Pesoon verrattuna Bitcoin ei ole sitten tuntunutkaan enää niin riskialttiilta.

Erilaisten libertaaristen tavoiteiden ohella Bitcoinilla on aidosti mahdollista auttaa myös monien kehitysmaiden asukkaita, joista monilla on jo halpa älypuhelin, muttei pääsyä perinteisiin pankkipalveluihin. Heti kirjan alussa myös kerrotaan nuorista afganistanilaisista naisista, jotka ovat päässeet tekemään omaa pienmuotoista bisnestään netin avulla ja Bitcoinien myötä aidosti saaneet rahaa omaan käyttöönsä.

Kryptovaluuttojen taustalla toimivaa keskeistä teknologiaa kutsutaan lohkoketjuksi ja tällekin oli kirjassa omistettu omaa kappele. Kyseessä on ilmeisesti kovin mullistava teknologia, jota voidaan kryptovaluuttojen ohella soveltaa erilaisiin asiohin ja luoda “hajautettuja järjestelmiä” sekä “älykkäitä sopimuksia”. Erityisesti vasta pari vuotta sitten syntynyt kryptovaluutta Ethereum  tarjoaa laajan kehikon tällaisten systeemein rakentamiseen.

Mutta rehellisesti sanottuna en ihan tajua, mitä tuo käytännössä sitten tarkoittaa. Jonkinlainen hajatettujen verkostojen ajatus kuitenkin kiehtoo. Virtuaalivaluutalla ja hajautetuilla verkostoilla on myös aika suorat yhteydet toiseen aikamme megatendiin, eli jakamistalouteen. Lisäksi lohkoketju on ymmärtääkseni nimenomaan teknlogia, jonka avulla voidaan päästä eroon erilaisista välikäsistä, mikä toisaalta myös tarkoittaa, että monet pankki-, vakuutus- ja lakiasioihin liittyvät työpaikat katoaisivat tulevaisuudessa.

ethereum-network

Vaikea sanoa, mitä Bitcoinille ja sen perässä syntyneille kryptovaluutoille lopulta tapahtuu. Kirja ei tehnyt minusta Bitcoin-evankelistaa enkä väitä, että kryptovaalutat tulevat välttämättä lyömään läpi täydellisesti ja mullistamaan koko rahaliikenteen. En toisaalta kuitekaan usko, että kyse pelkästä kuplasta tai vaikka Bitcoin ja muutkin kryptovaluutat romahtaisivat, ovat ne jättäneet jäljen, joka tulee vaikuttamaan siihen, miten raha ja sen virtuaaliset muodot tulevaisuudessa kehittyvät. Vaikka Bitcoin, Ethereum ja kumppanit kaatuisivatkin tulevaisuudessa, niin muut toimijat tulevat kopioimaan joitain niiden ominaisuuksia. Olen kryptovaluutta-agnostikko.

Viimeisen vuoden olen miettinyt, että josko jaksaisi lukea Kenneth Roggofin kirjan Curse of Cash. En tiedä jaksanko, mutta voisi olla ihan mielenkiintoista lukea tuo juuri nyt tämän kirjan jälkeen. Vaikka Bitcoinin käytöstä huumekaupassa ja muussakin rikollisuudessa on kirjoitettu paljon, on ehkä hyvä muistaa, että myös nimenomaan kylmää käteistä käytetään erityisen paljon rikollisuudessa ja siihen totisesti liittyy kaikenlaisia ongelmia.

En ehkä suosittele Crypto Currency – The future of Money-kirjaa jos ei todella ole kiinnostunut kryptovaluuttojen maailmasta, mutta ei varmaan tekisi pahaa jos nykyistä useampi ihminen ymmärtäisi nykyistä paremmin mistä tässä kryptovaluuttahässäkässä oikein on kyse. Mietin myös että voisin osittain mielenkiinnosta sijoittaa  pikkuisia summia kryptovaluuttoihin, mutta en siis todellakaan mitään sellaista, jonka häviämistä kokonaisuudessaan en kestäisi.



 

Epäpyhä allianssi – Google ja Walmart Amazonia vastaan

Keskiviikkona kuultiin kummia kun ehkä hieman yllättävät yritykset, Google ja Walmart kertoivat uudesta yhteistyöstään. Google alkaa tarjota Yhdysvalloissa Walmartin tuotteita sen omassa Google Express-palvelussa ja tämä on ensimmäinen kerta kun Walmartin tuotteita on netissä tarjolla muualla kuin sen omilla nettisivuilla. Tämä ominaisuus ei sinällään ole vielä valtaisa uudistus, mutta Googlen ja Wallmartin yhteistyö on jo puhtaasti näiden yritysten koon takia aikamoinen uutinen.

Uutisen kiinnostavuutta lisää se, että Google ja Wallmart ovat ainakin minun mielessäni kaksi yritystä, joilla on äärimmäisen erilaiset julkisuuskuvat. Ketterä ja cool Google oikeasti auttaa ihmisiä löytämään haluamansa, tarjoaa monenlaisia hyödyllisiä nettisovelluksia ilmaiseksi ja pitää huolta työtekijöistään. Päämaja on tietysti länsirannikon liberaaleimmassa kuplassa, ihan siinä San Franciscon vieressä.

Walmart taas on armoton optimoija, joka kohtelee työntekijöitään surkeasti, on osaltaan tuhonnut kaupunkirakennetta rumilla laatikoillaan ja ajanut sympaattiset pikkukaupat konkurssiin. Pääkonttori sijaitsee junttiraamattuvyöhykkeen kovassa ytimessä, Bentonvillen pikkukaupungissa Arkansasissa ja Walmart dominoi vähittäiskauppaa erityisesti juuri etelän Bible Beltillä.

Google and Walmart are teaming up to take on a common enemy: Amazon.

 

Molempien yritysten tapauksessa näiden stereotypioiden taakse kätkeytyy tietysti paljon muutakin, mutta esittämissäni kuvauksissa on kuitenkin paljon totta, varsinkin kun mietitään, mitä ihmiset ajattelevat näistä kahdesta jätistä. Mutta yhteinen viholinen yhdistää. Olen pari kertaa aiemmin sivunnut Amazonia tässä blogissa(Amazon the kauppa ja Life and death of great American shopping centers). Sekä Google että Walmart ovat hieman erilaisilla tavoilla nähneet Amazonin vaarallisena kilpailijana.

Vaikka Google onkin maailman merkittävin teknologiayritys, ei se ole monista yrityksistään huolimatta päässyt haluamallaan tavalla merkittäväksi peluriksi nettikaupan maailmaan. Walmart taas on Amerikan ylivoimainen ykkönen vähittäiskaupassa, mutta joutuu nyt viikottain sulkemaan kauppojaan ja järjestelemään asioita uusiksi ostosten tekemisen siirtyessä yhä enemmän nettiin.

Ruokakaupat ovat aiemmin tunteneet olevansa hieman muuta vähittäiskauppaa paremmin turvassa nettikaupan vaikutuksilta, mutta Amazonin ostettua hiljattain Whole Foodsin, ovat myös ruokakaupat alkaneet aiempaa vahvemmin näkemään Amazonin pelottavana kilpailijana. Tässä mielessä Googlen ja Amazonin yhteistyö ei sitten tunnukaan enää niin erikoiselta.

Amazonin asema maailman vahvimpana nettikauppana näyttää tällä hetkellä täysin horjuttamattomalta, mutta Walmartille riittäisi ehkä sekin, että se varmistaisi paikkansa vakavastiotettavana Amazonin kilpailijana Amerikan markkinoilla ja olisi selvästi toiseksi suurin tekijä heti Amazonin takana. Jotenkin kuitenkin hieman pelottavaa seurata kehitystä, jossa yritykset saavat käsiinsä yhä enemmän tietoa nettikäyttäymisestämme ja samalla nettikauppakin alkaa keskittyä muutaman jätin käsiin.



Haavisto 12% ja Huhtasaari 4% – Elokuun presidentinvaaligallup

Iltasanomat näyttää julkaisseen tänään jonkinlaisen presidentinvaaligallupin. Tässä gallupissa 60% vastaajista äänestäisi ensimmäisellä kierroksella Sauli Niinistöä. Tulos ei ole yllätävä. Vaaleihin on vielä aikaa, Niinistö on aidosti varsin suosittu ja perustuulipukukansa ei välttämättä oikein vielä edes hahmota, ketkä ovat muut ehdokkaat. Kannatus tulee kuitenkin laskemaan tuosta aika tasaisesti vaalipäivän lähestyessä ja luonnollisesti Niinistön jengin pitää henkisesti kestää tuo. Nämäkään presidentinvaali eivät ratkea vielä ensimmäisellä kierroksella.

Ehkä mielenkiintoisin havainto on Niinistön takana olevien ehdokkaiden kannatus. Täysin ylivoimaiseksi kakkoseksi nousee Pekka Haavisto. 12 prosentin kannatus on tietysti järjettömästi Niinistöä perässä, mutta suurempi kuin viiden seuraavan ehdokkaan yhteenlaskettu lukema. Kuten Niinistönkin kohdalla, vaaleihin on vielä aikaa ja näistä luvuista ei kannata tehdä kauhean pitkälle meneviä arvioita, mutta Haaviston kannalta näyttää hyvältä.

Kampanja ei ole lähtenyt mitenkään näkyvästi liikkeelle, mutta hän erottuu silti hyvin selkeänä kakkosehdokkaana. Monet ovat kommentoineet ettei Haaviston viime vaalien hype kanna enää näihin presidentinvaaleihin asti, mutta Haaviston verrattain korkea kannatus selittynee sillä, että viime presidentinvaalien seurauksena hän on tunnettu hahmo, jonka kaikki suomalaiset tunnistavat ja se taitaa nyt auttaa.

Kolmassijalla on Laura Huhtasaari. Tämä ei ole kovin yllättävää kun on heti kampanjan alussa pyritty räväkästi erottumaan muista ehdokkaista. Ehkä on kuitenkin hieman yllättävää, että kannatus on kuitenkin vain 4% ja aika samalla tasolla mediaseksikkään Matti Vanhasen kanssa ja vain kaksi prosenttiyksikkö suurempi kuin Paavo Väyrysellä ja Maarit Feldt-Rannalla, joiden ehdokkuus ei ole vielä edes varmaa.

Sininen tulevaisuus, Lyökö Jussi kovaa?

Sininen tulevaisuus näyttää olevan tällä hetkellä aika pahassa umpikujassa,  katsoi asiaa sitten mistä näkökulmasta tahansa. Viime viikolla tehdyssä gallupissa puolueen kannatus oli ainoastaan 1,5%. Ennen lopullista tuomiota odottelisin varmuuden vuoksi ehkä vielä seuraavaan galluppin asti, jolloin on kulunut kolme kuukautta perussuomalaisten hajoamisesta, ollaan palattu lomilta ja kaikilla alkaa olla jonkinlainen kuva siitä, mitä nämä ryhmät edustavat. Voidaan kuitenkin jo sanoa, että tilanne ei näytä Sinisen tulevaisuuden näkökulmasta kovin hyvältä.

Presidentinvaalit ovat Sinisen tulevaisuuden kannalta myös ongelmallinen juttu. Toisaalta vakavastiotettavan puolueen pitäisi asettaa oma ehdokas, mutta puolueen kannattajakorttien kerääminenkin on edennyt nihkeästi Ei olisi rahaa ja energiaa lähteä presidentinvaalikampanjaan, mutta toisaalta Niinistön taakse asettuminen vahvistaisi edelleen mielikuvaa “valtaeliittiä” myötäilevästä ryhmästä ilman omaa identiteettiä.

Ryhmä ei ole onnistunut löytämään itselleen selkeää ekologista lokeroa. Kun homma ei ole lähtenyt hyvin käyntiin, voi korttitalo luhistua nopeasti jos ihmisiä alkaa loikata muihin puolueisiin. Tässä mielessä Halla-ahon ja muiden tynkäperussuomalaisten jäsenten kannattaisi jopa ehkä miettiä, kuinka verisesti riidellä nyt kaikkien Sinisen tulevaisuuden hahmojen kanssa, jos on kuitenkin hyvin mahdollista, että näistä monet saattaisivat loikata takaisin uuvattien ryhmän hajotessa.

Monet uuvatit voisivat löytää poliittisen kotinsa kokoomuksesta, kepusta tai demareista, mutta jos siltoja ei olisi täysin poltettu, niin paluu tynkäperussuomalaisiin olisi edelleen ihan luonteva ratkaisu. Eli loppujen lopuksia voisi olla varsin hyvä juttu, jos perussuomaalisten kahden fraktion välinen taistelu jatkuisi verisenä vielä tulevaisuudessakin.

 

 

SE ON ISLAM! RAJAT KIINNI! Vol3

Yritetään nyt sitten kirjata jotain ajatuksia Turun tapahtumista ja tuon ympärillä pyörivästä keskustelusta, vaikka oikeasti tekee pahaa. Ajattelin että pari päivää tapahtuman jälkeen olisi helpompaa, mutta eipä se kyllä ole.

Ilmiselvästi tietysti tuntuu melkoisen ikävältä, että kaiketi terroriteoksi luokiteltava tapaus nähtiin nyt myös siellä koto-Suomessa. Olo kuitenkin muuttuu vain pahemmaksi kun yrittää seurata netissä aiheeseen liittyvää keskustelua. Meno on suurelta ihan älytöntä öyhötystä, jossa syytetään suvakkeja, mediaa, virkamiehiä ja politiikkoja. Jokainen asiallisesti kommentoiva tuntuu päätyvän lähinnä viharyöpyn kohteeksi.

Joku ajatusten Aurajoki ehti tähänkin blogiin jo perjantaina kommentoimaan seuraavasti:

Ai kas vain.Narsistisen mädättäjän reaktio on jälleen omassa narsismissaan röhkiminen ja itsensä tolkun ihmiseksi korottaminen.Kuvottavaa.Sinä torakka olet joukkomurhaajien yhteistoimintahuora.

Tämä kommentti on kaikessa hienostuneisuudessaan kieltämättä öyhötysjengin mittareillakin äärilaitaa, mutta symboloi aika hyvin tämän nettikeskustelussa pyörivän jengin sielunmaisemaa. Ei sinänsä valtaisesti yllättänyt, että tämä porukka oli tanssimassa haudoilla jo ennen kuin uhreja on viety edes sairaalan, mutta pahaahan se silti teki katsella tuota.

Olen kirjoitellut samankaltaisia ajatuksia jo aiemminkin, mutta näyttää että islamista, maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta öyhöttävälle jengille absoluuttisesti pahin asia on se, että olemme jotenkin liian nössöjä. Aivan sama minkälaisiin oikeusvaltion, ihmisoikeuksien tai ihan vaan maalaisjärjen vastaisiin toimiin ryhdytään, mutta kunhan ryhdytään. Ei ole niinkään väliä mitä tekemisillä tai sanomisilla saavutetaan, mutta kunhaan vaan toimitaan ja näytetään ettei olla nössöjä. Hämmentävintä on että porukka tuntuu ihan tosissaan huutelevan, että pitäisi ottaa mallia Unkarin ja Puolan kaltaisista semifasistisista kehitysmaista.

On selvää, ettei varsinkaan tällaisen terrorismin estämiseksi ole mitään helppoja keinoja. Näiden kanssa joudutaan jossain määrin elämään ja tämän sanominen tuntuu herättävän öyhöjengissä myös hallitsematonta raivoa. Poliitikot eivät pysty ratkaisemaan kaikkia asioita ja on asioita, joita kukaan ei pysty ratkaisemaan. Maahanmuuttopolitiikkalla on oma pieni vaikuttuksensa, mutta niin on myös sillä ettei kärjistetä vastakkainasetteluja. Minä en esimerkiksi ole ollenkaan vakuuttunut, että terrori-iskujen riski vähentyisi jos maahantulevien muslimien määrä vähentyisi selvästi, mutta samaan aikaan vihamielinen ilmapiiri muslimeita kohtaan kasvaisi.

Sikäli kun terrorismia vastaan voidaan taistella, tapahtuu se ennen kaikkea poliisin ja viranomaisten toiminnalla ja pitämällä huolta siitä, että mahdollisimman suuri osa muslimeista pysyy länsimaisen yhteiskunnan puolella.

Toiseksi en ole ihan varma ajatteleeko öyhötysjengi, että heidän kirjoittelullaan saadaan ihmisiä omalle puolelle. Tai siis minulla ensireaktio tuota menoa katsellessa on, että tämä jengi voi olla valmis kunnon pogromeihin jos vain saisivat luvan. Luulen että monella reaktio on, että rasismille ei anneta periksi senttiäkään. Tuntuu ettei jengi ihan oikeasti kykene keskustelemaan maahanmuutosta ja turvapaikka-asioista ilman että siihen liitetään rasistista öyhötystä ja tuo sitten saa jotkut tolkun ihmisetkin tarpeettomankin rajusti puolustuskannalle.

Turun tapahtumia seuratessani erehdyin muuten myös avaamaan jonkun linkkaaman videon, jossa oli kuvattu verisiä maassa makaavia ihmisiä ja sitten rempseästi pistetty tuo video nettiin kaikkien katseltavaksi. Harvan asian kohdalla sitä enää ihmettelee, että pitääkö tuokin nyt kuvata ja jakaa somessa, mutta haluaisin kyllä tietää mitä liikku sen ihmisen päässä, joka kuvaa maassa makaavia verisiä ihmisiä ja sitten pistää tuon videon välittömästi jakoon nettiin.

Vaihtoehto Saksalle, Alt Right auf Deutsch

Vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland eli AfD) näyttäisi varmuudella nousevan syyskuun vaaleissa ensimmäistä kertaa Saksan liittopäiville. Tulos näyttäisi kuitenkin jäävän vajaan vuoden takaisiin odotuksiin nähden pettymykseksi. Trumpin vaalikampanjan aikana ja voiton jälkeen AfD:n kannatus kävi parhaimmillaan noin 15:ssa prosentissa, mutta on nyt laskenut  kymmenen prosentin tuntumaan.

AfD:n kannatus on myös matalampi kuin lähes kaikkilla Euroopan samanhenkisillä veljespuolueilla ja tähän mennessä Saksan liittopäivillä ei ole ollut ollenkaan nationalistista taantumuksellistoa edustavaa puoluetta. Saksa on ollut monella tapaa 2010-luvun kriisien keskellä Euroopan terve mies. Taloudellisestikin on mennyt hyvin eikä maan valtavirtakeskusteluissa pitkään nähty rajun EU-vastaisia puheenvuoroja.

Vaihtoehto Saksalle lähti vuonna 2012 liikkeelle ennen kaikkea EU-kriittisenä ns professoripuolueena. Sisäisten valtataistelujen seurauksena ja Frauke Petryn noustua puolueen johtoon 2015 ja ekonomisti Bernd Lucken astuttua sivuun, on AfD viime vuosina keskittynyt selvemmin islamiin, maahanmuuttoon ja monikultuurisuuteen liittyviin kysymyksiin. Puolue on myös suhtautunut pelottavan positiivisesti Putiniin ja Venäjän politiikkaan.

Toki on ehkä perusteltua myös muistaa, että Saksan liittotasavalta on Euroopan asukasluvultaan suurin maa (en laske Venäjää tai Turkkia Eurooppaan) ja asukkaita on enemmän kuin 17:ssä EU:n pienimmässä jäsenmaassa yhteensä. Saksan 16:sta osavaltiosta 5:ssä on asukkaita enemmän kuin Suomessa ja joissain osavaltioissa AfD on kerännyt osavaltiovaaleissa jopa yli 20 prosenttia äänistä.

25 vuotta Saksan yhdistymisen jälkeen ehkä keskeisin maantieteellinen jako  menee edelleen idän ja lännen välillä. Tämä näkyy hyvin selkeästi juuri AfD:n kannatuksessa. Puolue on pärjännyt viime vuosina suht hyvin myös Hessenissä, mutta muuten sen vahvimmat kannatusalueet ova selkeästi entisen Itä-Saksan alueella.

Tämä ei tietysti ole yllättävää. Useimmisa entisissä itäblokin maissa avoimen fasistisetkin voimat ovat pärjänneet viime aikoina hyvin ja Länsi-Euroopassa nationalistinen taantumuksellisto pärjää usein parhaiten juuri Itä-Saksan ruostevyöhykkeen tyyppisillä alueilla, vaikka entisen DDR:n alueilla nimenomaan islamilaisia maahanmuttajia on  tietysti erityisen vähän. Viimeistään Petryn noustua AfD:n johtoon on Dresdenistä liikkeelle lähtenyt hieman radikaalimpi PEGIDA assosioitunut yhä selvemmin AfD:hen, vaikka puolue onkin halunnut pitää siihen jonkinlaista hajurakoa.

Vaikka Vaihtoehto Saksalle pärjääkin hyvin juuri entisen DDR:n alueille, ei se vertaudu kovin hyvin Itä-Euroopan ja Visegrad-maiden fasistiseen meinkinkiin ja AfD on suht siististi toimiva puolue jopa useimpiin sen länsieuroopalaisiin veljespuolueisiin verrattuna. Tälle on tietysti tavallaan aika ilmeiset historialliset syyt. Erilaista alt right-hörhöilyyn liittyvää materiaalia lueskellessani tuli myös mieleen, että saksaksi alt tarkoittaa vanhaa. Tämä itse asiassa symboloi aika hyvin, miksi nationalistisella taantumuksellistolla on vaikeuksia toimia Saksassa. AfD on kiemmurrellut vähän jo pelkästään nationalismista puhuttaessa ja Saksassa nationalismilla on oikeastaan jopa hyvällä tavalla likaisia konnotaatioita.

Suorat natsivertakset ovat helposti kohtuuttomia tai jotenkin banaaleja, mutta Saksassa mitään nationalismiin ja kansalliseen identiteettiin liittyviä kysymyksiä on luonnostaan ollut vaikea miettiä ilman assosiaatiota natseihin ja tämä on antanut maalle aika tehokkaan rokotuksen nationalistista taantumuksellistoa vastaan.

Economist pisti viime viikonloppuna Chartollesvillessä nähdyn natseilun saksalaiseen kontekstiin, ja totesti ettei vastaava olisi Saksassa yksinkertaisesti mitenkään mahdollista. Trumpin töhöilyt ja Amerikassa tapahtuvat Alt right/KKK/natsihommat satavat myös AfD:n laarista sivuun. Saksassa asiat assosioituvat erityisen nopeasti nimenomaan sen vanhaan oikeistoon ja ehkä ihan hyvä niin. Tuo on johtanut satunnaisiin ylireagointeihin, mutta samaistun kyllä saksalaisiin, joilla on kokonaisuutena mukavan nöyrä ja aika terve suhde nationalismiin ja omaan kansallisvaltioonsa.



 

 

Väistämätön vihreä tulevaisuus – Pikakommentti gallupista

Kirjoittelin ennen vihreiden puoluekokousta, että puolueella saattaisi olla kahden vuoden päästä pienet saumat jopa pääministeripuolueeksi asti ja nyt pari kuukautta myöhemmin tuo ei näytä enää edes niin pieneltä saumalta. Tänään julkaistussa gallupissa vihreät on noussut jo Suomen toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja kannatus on 17,6%. Olen ajatellut, että vihreillä on realistiset mahdollisuudet nousta suurten puolueiden joukkoon, mutten ajatellut, että se tapahtuisi näin nopeasti. Ihan muutama juttu, jotka mielestäni selittävät parhaiten vihreiden nousua.

Pidän SDP:n ja  Euroopan vasemmistolaisten valtapuolueiden yleistä kriisiä tärkeimpänä yksittäisenä selityksenä vihreiden nousulle. SDP:n kannatus on nuorempien ja jo varhaiskeski-ikäistenkin keskuudessa valtavasti eläkeikäisiä matalampaa. Monet syyttivät kohtuuttomasti Jutta Urpilaista SDP:n epäonnistumisista, mutta nyt on nähty Äijä-Rinteen myötä, että ongelmat ovat paljon syvemmällä.

SDP ei yksinkertaisesti puhuttele lähellekkään samalla tavalla minun ikäluokkaani. Monet kuitenkin tuntevat sympatiaa jonkinlaiseen sosiaalidemokraattiseen arvomaailmaan, mutta näkevät perinteisestä demarimenosta eroavat keinot paremmiksi. Jollain lailla keskusta/keskustalvasemmistolaisilla puolueilla on myös muualla  nyt mahdollisuudet ryövätä itselleen paljon demarien kannatusta vihreiden ja Macronin liikkeen tapaan.

Vihreät on onnistunut melko menestyksekkäästi brändäämään itsensä kaupunkilaisten puolueeksi. Sen edustajat ovat usein muiden puolueiden edustajia paremmin kartalla kaupunkisuunnitteluun liittyvistä kysymyksistä. Kyse on kuitenkin myös identiteettipolitiikasta ja 2000-luvun uusi uljas urbanismi on elämäntapa, jota vihreät edustavat ja saavat tällä mukavasti ääniä sekä oikealta että vasemmalta. Vihreät on onnistunut yllättävänkin tehokkaasti monipolisoimaan tämän lohkon itselleen ja menee vielä vuosia ennen kuin muut puolueet pystyvät haastamaan vihreitä tässä, vaikka ne nyt välittömästi pistäisivät paukkujaan tähän asiaan.

Luulen että Suomessa persujen nousu tämän vuosikymmenen alussa ja viime vuosina nähty nationalistisen taantumukselliston nousu ympäri maailmaa herättävät vastareaktioita ja vihreät ovat puhuneet kiistattoman selkeästi liberaalin demokratian ja euroopplaisten arvojen puolesta. Nationalistisen taantumukselliston nousu aiheuttaa väkisinkin jonkinlaisia vastareaktioita ja vihreät on tainnut onnistua ottamaan tuosta hyvän siivun itselleen.

Voi hyvin olla, että vihreiden kannatus lähtee jossain vaiheessa taas hieman laskuun, mutta puolueella on tällä hetkellä päällä momentum ja useat kehityskulut satavat laariin. Näiden ansiosta vihreät näyttää väistämättä  olevan tulevaisuudessa puolue, jonka kannatus vakiintunee reilusti päälle kymmeneen prosentiin.

Vastakkainasettelun aika on nyt? – Huhtasaari ja Maarit Feldt-Ranta

Vuoden alussa ajattelin, että 2018 presidentinvaalit tulevat olemaan hieman harmaa ja tylsä tapahtuma. Sauli Niinistö ei voittaisi vielä ensimmäisellä kierroksella mutta marssisi kuitenkin helposti toiselle kaudelle. Ennen kaikkea ajattelin, että presidentinvaaleihin liittyvät vaaliväittelyt tulevat olemaan luultavasti hieman tylsää katsottavaa. Enkä pitänyt tätä välttämättä edes valtaisan huonona asiana. Perussuomalaisissa tapahtunut vallankaappaus on muutenkin muuttanut Suomen politiista tilanneta ja nyt se on muuttanut myös presidentinvaalien asetelmia. Tynkäperussuomalaisten ehdokkaaksi valittu Laura Huhtasaari lähtee oletettavasti erottumaan (mahdollisesti Väyrystä lukuunottamatta) kaikista muista ehdokkaista jopa itsetarkoituksen räväköillä, törkeillä ja typerillä avauksilla. Huhtasaarella ja perussuomalaisilla ei näissä vaaleissa oletettavasti ole paljon hävittävää ja se tulee varmaan näkymään hävyttömänä käytöksenä. En pidä tätä hyvänä asiana, mutta näyttää että nyt vaalikamppailun dynamiikka määrittyy valitettavan suurelta osin Laura Huhtasaaren mukaantulon kautta.

Huhtasaari ja evoluutio

Huhtasaari on muutamastakin näkökulmasta ihan mielenkiintoinen ehdokas. Ensinnäkin hän on tavallaan aika tyylipuhdas nationalistisen taantumukselliston edustaja, muta ajattelussa on myös ripaus evankelistista republikaania, mikä on tullut esiin erityisesti evoluution epäilynä. Liittyy kyllä useisiin muihinkin keskusteluihin, mutta evoluutiokeskustelu nyt erityisesti on sellainen, että jo ryhtymällä keskusteluun annetaan pieni voitto evoluution epäilijöille.

Lyhyenä evoluutiokeskusteluun liittyvänä metakommenttina kuitenkin sanoisin, että joidenkin Huhtasaaren kannattajien kommentit siitä, kuinka Huhtasaarta näistä kommenteista kurmottavat henkilöt ovat väärässä, koska sananvapaus, on minusta hämmentävää. En ole ihan varma ymmärtävätkö argumenttia käyttävät tämän oikeasti itsekin, mutta se että sananvapauden puitteissa saa sanoa jotain, on vielä aika heikko puolustus omille sanomisille. Monissa keskusteluissa minua hämmentää tämä argumentaatio, jossa omien töräytyksien jälkeen sanoataan, että sananvapaus ja katsotaan sanavapauttaan harjoittavien kommentoijien rajoittavan alkuperäisen sanojen sananvapautta, kun kehtaavat kritisoida tätä.

Toiseksi Suomen presidentiksi pyrkivät ihmiset ovat niitä harvoja hahmoja, joita voi  ihan perustellusti grillata kovaa ihan kaikista näiden tekemisistä ja sanomisista. Suomen presidentiksi pyrkivän pitää pystyä täsmällisesti erittelemään myös omat uskonnolliset käsityksenä ja se miten ne mahdollisesti vaikuttaisivat hänen toimintaansa presidenttinä. Tässä mielessä en pidä mitenkään kohtuuttomana, vaikka Huhtasaarta kurmotettaisiin aika kovaakin tämän uskonnosta ja vaikka sitten evoluutioonkin liittyvistä ajatuksista. Mutta minäkin ajattelen, että Huhtasaaren evoluutiokommentit eivät ole se olennaisin asia.

Suomalainen yhteiskunta ja sen viholliset

Toinen erityisen mielenkiintoinen juttu Huhtasaaren kohdalla on suhtautuminen Venäjään. Ympäri Eurooppaa nationalistinen taantumuksellisto esittää ajoittain jopa hävyttömän positiivisia kommentteja Venäjästä. Huhtasaarta on välillä haluttu verrata Le Peniin, joka esitti vaalikampanjansa aikana suomalaisesta näkökulmasta katsottuna pelottavankin positiivisia kommentteja Venäjästä. Suomessa ihmisillä on historiallista syistä omat epäilyksensä Venäjästä ja vaikka viime vuosina monet asiat ovat heittäneet häränpyllyä, eivät nationalistisen taantumuksellistonkaan edustajat kehtaa esittää Suomessa hävyttömän Venäjä-myönteisiä kommentteja, vaikka Putinin autoritäärinen politiikka ja vähemmistöjen kyykyttäminen lämmittäisikin.

Huhtasaari ehti kuitenkin heti vaalikampanjansa alkuun heittää ihan mielenkiintoisen kommentin Suomen puolustamisen vaikeudesta Venäjän hyökkäyksen tapahtuessa. Varsinkin vielä viime vuosikymmennellä isänmaallisena itseään pitävät ihmiset olisivat tulkinneet tuon varmasti vähintään vaaraliseksi defaitismiksi, elleivät suorastaan suoranaiseksi maanpetturuudeksi. Vaikken pidä Huhtasaarta ihan suoranaisesti Venäjä-mielisenä pidän nykytilanteessa huolestuttavana ja “maanpetturuutena” kovin Venäjä-mielisiä lausuntoja. Mielenkiintoista nähdä kuinka paljon useimpia muita ehdokkaita positiivisemmin Huhtasaari kommentoi Venäjän tekemisiä. Ja vaikkei Huhtasaari olisikaan suoranaisesti venäjämielinen, mutta lähtee odotetulla tavalla rajusti hyökkämään Suomen nykymenoa vastaan, niin voi hyvin olla että hän saa silti virtuaalista tulitukea itärajan takaa. Yksi ensi vuoden presidentinvaalien mielenkiintoisin kysymys onkin, millaisia trollihyökkäyksiä nähdään ja missä määrin ne pyrkivät edistämään Laura Huhtasaaren (ja mahdollisesti jopa Paavo Väyrysen)  kampanjaa.

Median vastuusta

Mutta aiemmin mainitulla tavalla Huhtasaari tulee todennäköisesti heittelemään tarkoituksellisen epäkorrekteja ja jopa älyttömiäkin kommentteja, koska tuolla tavalla hän voi erota lähes kaikista muista ehdokkaista ja saada luultavasti paljon huomiota lehdistöltä. Muistaakseni Salla Vuorikoski kommentoi tästä hiljattain ihan hyvin jossain YLE:n haastattelussa, kuinka median pitäisi malttaa mielensä eikä lähteä liikaa juoksemaan Huhtasaaren töhöilyjen perässä.



Yleisen keskustelun tason ohella eniten Huhtasaaren ehdokkuudesta kärsii Sauli Niinistö. Niinistö olisi halunnut nähdä tylsän ja värittömän vaalitaistelun, jossa hän juuri mitään sanomatta olisi jatkanut toiselle kaudelle. Huhtasaari voi toki viedä suoraan ääniä Niinistöllä ja kunnon kultuurisodan lietsonalla saada taakseen myös kasan muussa tapauksessa nukkuvia äänestäjiä. Ehdokkuudellaan Huhtasaari kuitenkin levittää taistelukenttää, jolloin monille syntyy myös tarve äänestää Huhtasaarta vastaan, ja jos Niinistö ei asemoidu tässä riittävän selkeäksi vastakohdaksi Huhtasaarelle, niin muut ehdokkaat sen kyllä tekevät, jolloin Huhtasaaren ehdokkuus tavallan vie Niinistön ääniä molemmilta puolilta. Ja jos kulttuurisota dominoi vaalikeskusteluja, voi se myös tehdä Matti Vanhasesta vielä selvemmin harmaan taustatapetin.

Feldt-Ranta vs Haavisto

Tähän mennessä on näyttänyt, että Niinistön ohella Huhtasaaren selkein symmetrinen vihollinen olisi Pekka Haavisto. Erinäiset nimeltämainitsemattomat netin persuhenkiset roskamediat ovatkin jo lähteneet pienimuotoiseen lokakampanjaan Haavistoa vastaan. Kaikista ehdokkaista Pekka Haavisto olisi tällä hetkellä vahvimmin menossa toiselle kierrokselle haastamaan Niinistöä ja osittain tämä arvio pohjautuu myös koko vihreän puolueen viimeaikaiseen nousukiitoon. Vassareiden Merja Kyllönen on aidosti mainio esiintyjä ja ihan osaavanoloinen politiikko, joka varsinkin toisenlaisessa tilanteesa voisi saada kovaakin hypeä taakseen. Tällä hetkellä kuitenkin vaikea nähdä, että hänellä olisi mahdollisuuksia päästä toiselle kierrokselle.

Huhtasaaren ohella Haaviston kovin haastaja saattaakin tulla SDP:stä. Kuuntelin eilen pari suomalaiseen politiikkaan keskittyvää podcastia(Politbyroo ja Vihreä Särmiö), joissa molemmissa spekuloitiin että Marit Feldt-Ranta olisi vahvimmilla SDP:n presidenttiehdokkaaksi. Lähden nyt siitä, että Marit Feldt-Ranta tosiaan valitan SDP:n presidenttiehdokkaaksi.

Jos demarit saavat koneensa jollain lailla käyntiin ja Feldt-Ranta saa taakseen koko puolueen ja mahdollisesti jotain muitakin äänestäjiä, vienee hän ääniä suoraan Pekka Haavistolta ja tässä mielessä yksi vaalien keskeinen taistelu saatetaan käydä Haaviston ja Feldt-Rannan välillä. Jos Haavisto onnistuisi repimään gallupeissa riittävän suuren kaulan Feldt-Rantaan nähden ennen vaaleja, voi olla että lopuistakin äänestäjistä osa keikahtaisi Haaviston puolelle.



Toisaalta voi käydä niin, että Haavisto ja Feldt-Ranta päätyvät jakamaan melko tasaisesti heidän välillään miettiviä äänestäjiä, jolloin Huhtasaaren mahdollisuudet päästä toiselle kierrokselle parantuvat selvästi, varsinkin tilanteessa jossa Paavo Väyrynen ei ole kisassa mukana.

Vielä ei kannattaisi ehkä spekuloida näin pitkälle, mutta tällä ehdokaskattauksella alkaa mielestäni jo rakentua tiettyä strategisia asetelmia.