Macron ja Valls – On jotain mikä yhdistää

Ranska presidentinvaaleissa on viimeisten päivien aikana puhuttanut entisen pääministeri Manuel Vallsin ilmoitus Emmanuel Macronin tukemisesta. Valls oli ehdolla sosialistien esivaaleissa ja häntä pidettiin ennakkosuosikkina, mutta puolueen vasemman laidan vaihtoehto Benoît Hamon onnistui hieman yllättäen nousemaan Vallsin ohi ehdokkaaksi. Esivaalikampanjoinnissaan Valls puhui paljon yhtenäisyyden tarpeesta ja hänen tekonsa on ihan perustellustikkin nähty melkoisena selkäänpuukotuksena.

On jo ollut pitkään selvillä, ettei Hamonilla ole realistisia mahdollisuuksia toiselle kierrokselle. Vallsin ratkaisu varmaankin parantaa edelleen Emmanuel Macronin asemia, mutta toisaalta Hamonin kannatus on ollut alamaissa ja suuri osa keskustavasemmistostoon sijoittuvista ihmisistä on tainnut jo aiemmin ryhmittyä Macronin taakse.

Ranskan sosialistinen puolue on ollut Hollanden presidenttikauden alun jälkeen melkoisessa kriisissä ja Macronin suunnalta tulevan paineen takia sen pitäisi tulla ulos poterostaan tai ottaa riski, että Macronin keskustaliberaali liike marginalisoi perinteisen vasemmiston tulevaisuudessa. Vallsin ratkaisu saattaa ehkä ennakoida tulevia poliittisten mannarlaattojen liikkeitä Ranskassa.

Toki Macronin taakse ryhmittymistä voisi selittää ennen kaikkea vastaindenfikaatiolla. Le Pen olisi katastrofi ja Fillonkin on vasemmistolle todella vastenmielinen hahmo. Entinen puolustusministeri  Jean-Yves Le Drian jopa ilmoitti tämän avoimesti.   Kunhan Le Penistä ei vaan tule presidenttiä. Nämä ratkaisut ovat varmaankin strategisesti järkeviä. Vasemmiston äänien jakautuminen suht tasaisesti kolmen ehdokkaan välille sataisi Le Penin ja Fillonin laariin. On todella positiivista, jos liberaalit voimat ryhmittyvät tehokkaasti nimenomaan Emmanuel Macronin taakse. Toisaalta toivon että tämä tehdään riittävän positiivisesti länsimaisen sivistysvaltion arvoja korostamalla, eikä keskitytä liiaksi hyökkämään Le Peniä vastaan.

Vartia, Vihreät ja Markkinatalous

Pitkään on ollut vaikea sanoa, mihin Suomen vihreä puolue tarkalleen pitäisi sijoittaa oikeisto-vasemmisto-akselilla. Moniin Euroopan sisarpuolueisiinsa nähden Suomen vihreät ei sijoitu ainakaan yhtä selvästi osaksi vasemmistoblokkia ja vanha näppärä vihreiden heittohan oli, että vihreät ei ole oikealla tai vasemmalla vaan edellä. Kaikista puolueen heikkouksista huolimatta tuossa heitossa on kuitenkin ollut totuuden siemen ja se on syitä miksi olen itse äänestänyt vihreitä. Jonkinlainen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden eetos yhdistettynä terveeseen etäisyyteen AY-liikkeestä on osaltaan tehnyt vihreiden äänestämisen riittävän houkuttelevaksi.

Kuuntelin juuri EVA:n podcastin, jossa Mika Maliranta haastatteli Antero Vartiaa vihreiden linjauksista ja erityisesti talousasioista. Vartia on kerännyt taakseen aikamoista hypeä siinä viiteryhmässä, johon minä kuulun. Minulle Sexy-Antero on kuitenkin jäänyt yllättävänkin tuntemattomaksi hahmoksi tähän asti. Mutta täytyy sanoa tämän haastattelun perusteella, että ymmärrän kyllä hyvin miksi Vartiasta on puhuttu viime aikoina niin positiivisesti. Malirantakin vastasi toistuvasti Vartian kommentteihin “Just näin”. Jotenkin tässä  ajassa on välillä todella rauhoittavaa kuulla kahden asiantuntevan ja hieman teknokaattisen keskustelijan sivistynyttä dialogia, jossa ei mennä pelkästään sloganien tasolla.

Toivottavasti Vartian ajatukset nousevat tulevaisuudessa entistä selkeämmin esiin vihreiden linjauksissa. Tuolloin puolue voisi jatkossakin luottaa saavansa minun ääneni.

 

Kadotetut pojat, kadotetut miehet

Selailin tänään taas yhtä suosikkiblogiani Marginal Revolutionia, jonne Tyler Cowen on lataillut uuteen The Complacent Class-kirjaansaa liittyvää videomateriaalia. Tällä kertaa lyhyen videon aiheena oli kadotetut miehet. Video käsittelee Amerikkaa, mutta tilanne taitaa olla samankaltainen myös Suomessa. Olen itsekin blogissani pariin kertaan sivunnut tätä aihepiiriä (Emma Kari, feminismi ja pojat ja Luuseripoikien vaihtoehtotodellisuus ja työn muutos).

Video ei sisällä mitään maata mullistavaa jos on vähän seurannut tätä keskustelua, mutta siinä summataan ihan hyvin ilmiötä. Vaikuttaa kuitenkin että kadotetut miehet tulee tulevina vuosina olemaan yksi ilmiöistä, joka dominoi yhteiskunnallista keskustelua. Lisäksi näyttää, että pelottavien vaalitulosten ohella vasemmistoliberaalit piirit nostavat aihepiiriä esiin myös, koska on yhä helpmpaa nähdä kadotetut miehet muuttuvan maailman rakenteiden sortamina uhreina.

Toisaalta saa nähdä miten nationalistinen taantumuksellisto tarkalleen vastaa tähän ongelmaan. Tuleeko tuolta suunnalta mitään muuta kuin feministien syyttämistä ja toiveita paluusta vähintään 30 vuotta ajassa taaksepäin aikakoneen avulla.

Amazon – The Kauppa

Economist kirjoittaa uusimassa numerossaan isosti Amazonista ja sen kiistattoman suurista vaikutuksista kaupan kehitykseen. Amazon on panostanut paljon käyttäjäkokemukseen, ostaminen on tehty helpoksi ja ehkä Amazon on myös pakottanut muita nettikauppoja ottamaan kuluttajat paremmin huomioon. Asiakaskeskeisyys ei ole sille pelkästään mainoslause, eikä Amazon varmasti suuryritysten vertailussa  moraalittomimpien joukossa ole. Valtavaan vaikutusvaltaansa nähden Amazonin julkisuuskuva tuntuisi  silti olevan yllättävänkin positiivinen. Varsinkin jos verrataan esimerkiksi sen pahimpaan amerikkalaiseen vähittäiskaupan kilpailijaan, eli Walmarttiin.

 

Amazonin perustaja Jeff Bezos on melko sympaattisen oloinen hahmo, mutta nettimaailman jättiläiset kuitenkin aina väistämättä venyttävät pelisääntöjä ja vähän pidemmällä aikavälillä kannattaa miettiä mitä tapahtuu jos, netissä tapahtuva kaupunkäynti luisuu yhä enemmän Amazonin haltuun. Amazon on nyt maailman viidenneksi arvokkain yritys ja 50 senttiä jokaisesta Yhdysvalloissa nettikauppaan käytetystä dollarista kilahtaa tällä hetkellä  Amazonin kirstuun.

En tiedä mitkä ovat luvut Suomessa tai monissa muissa maissa. Eivät varmasti ihan samaa luokkaa, mutta ainakin aineeton Amazon prime video-diili toimii yhtä hyvin myös Suomessa ja varmaan olennainen kysymys on juuri siinä, miten paljon digigaalisten tuotteiden jakelua Amazon kykenee ottamaan haltuunsa. Toki hiljattain lehdistössä kirjoittettiin paljon myös Amazonin suunnittelemista kaupoista, joissa ei tarvita kassatyöntekijöitä. Amazon on aggreessiivisesti levittänyt lonkeroitaan monille toimialoille, ei poikkeuksetta menestyksekkäästi, mutta isossa kuvassa hämmentävän onnistuneesti. Se myös käyttää Amazon Prime Video-suoratoisopalvelun tuotantoihinsa tänä vuonna enemmän rahaa kuin HBO.

Toisaalta Amazon kyllä toimii myös hyvänä jakelukanava monille pienille toimijoille, jotka saavat tuotteitaan verrattain helposti tarjolle Amazonin kautta. Bezos on tietysti halunnut painottaa tätä aspektia yrityksessään. Hän on haastatteluissaan maininut kuinka arvosti suuresti luottokortityrityksiä, joiden infrastruktuuri mahdollisti Amazonin luomisen. Amazonin infrastruktuuri mahdollistaa tällä hetkellä vähän saman tyyliin monille pienemmille toimijoille helpon mahdollisuuden myydä tuotteitaan maailman suurimassa kaupassa.

Amazon on tunnetusti poikennut monista muista yrityksistä siinä, kuinka pitkään se on pyörinyt tappiolla, mutta tästä huolimatta se nostettu todella arvokkaaksi yritykseksi. Tässä mielessä se on toiminut mallinna monilla nettitoimijalle ja ehkä esimerkillään antanut sijoittajille uskoa myös sellaisiin rankkaa persenettoa tehneihin yrityksiin, joihin ei olisi kannattanut uskoa.

Bezosilla oli viime vuonna myös pientä kinaa Trumpin kanssa ja  vaalituloksen jälkeen mietittiin, lähteekö Trump  jopa pienimuotoiselle kostoretkelle Bezosin imperia vastaan. Donaldille on riittävästi muitakin kiusattavia, joten tätä ei tapahtunut, mutta Amazonin kasvaessa entistäkin suuremmaksi, saattaa se perustellustikin joutua tulevaisuudessa pahemmin säätelijöiden hampaisiin. Vähittäiskaupassa Amazonin kaltaisen mammutin saavuttamat erilaiset mittakaavaedut auttavat sitä suuresti esimerkiksi logistiikassa, jossa muiden toimijoiden on hankalaa kilpailla. Amazon tuntuu kuitenkin muillakin kentillä saaneen aikaan kasvullaan positiivisia itseään ruokkivia kierteitä. Viime aikoina on puhuttu paljon Googlen ja Facebookin käsittämättömän laajoista datavarannoista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista mainostamiseen. Sama pätee tietysti myös Amazoniin.

Amazon on jo tällä hetkellä aivan järjettömän suuri globaali toimija, mutta saa nähdä mitä tapahtuu jos kunnianhimoiset mutta ihan uskottavantuntuiset kasvuodotukset toteutuvat myös tulevaisuudessa. Kuinka monet kaupan alan ihmiset jäävät työttömiksi, mitä tapahtuu perinteisille kaupan toimijoille ja kuinka monet onnistuvat hyötymään Amazonin matalan kynnyksen julkaisu- ja jakelujärjestelmästä.

Kaupunkisuunnittelu, kuntavaalit ja kupla

Arkkitehti ja yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintie on pitänyt mielenkiintoista Mahdolliset kaupungit-blogia, jossa käsitellään kaupunkisuunitteluun liittyviä kysymyksiä asiantuntevasta mutta myös varsin filosofisesta näkökulmasta. Lapintie on blogissaan dekonstruktoinut nykyistä Uuden uljaan urbanismin diskurssia. Hän onkin esitännyt parasta näkemääni kritiikkiä Helsingin nykyistä yleiskaavaprosessia kohtaan. Pääosin yleiskaavaa kritisoivat kirjoitukset ovat todella väsynyttä kitinää pyhän peltilehmän palvojilta tai  jokaista jakojäännöspusikkoaan viimeiseen asti suojelevilta kaupunginosaaktiiveilta.

Itse olen siis seurannut kaupunkisuunnitteluun liittyvää keskustelua ja tämän takia hieman ihmettelin kun Lapintie näytää kirjoittaneen hiljaittain siitä, että kaavoituskysymykset ovat jääneet vaaleissa hänen mielestään paitsioon. Mutta ehkä se sitten pitää paikkansa, että oman kuplani ulkopuolella on meuhkattu vain sinänsä äärimmäisen tärkeästä sotesta väsymykseen asti  ja näkökulma kiinteistökunnasta on ja näkynyt vähemmän.

Se mitä olen Helsingin vaalitaistoa seurannut, niin kyllähän suurimmat puolueet ovat puhuneet aika paljonkin kaupinkisuunnittelusta. Vihreille aihe on tärkeä ja kokoomuksen pormestariehdokas Jan Vapaavuori on lohkaissut osuvasti että “Kaupungistuminen ei ole tykkäämiskysymys! Osmo Soininvaara ja Mikko Särelä julkaisivat hiljattain mielenkiintoisen kirjasen Helsingin kaupunkisuunnittelusta, jonka asiattomat katsastajat myös arvioivat. En ole ihan samanlainen markkinafundamenstalisti kuin asiattoman kirjoittajat, mutta kirjoituksessa nostetaan minusta esiin yksi erityisen hyvä näkökulma Soininvaaran ja Särelän ajatteluun liittyen

“Soininvaaran ja Särelän ajaman politiikan ongelmaksi voi muodostua se, että se hyödyttää kenties kaikkein eniten muita kuin helsinkiläisiä. Uusista asunnoista hyötyvät etenkin ne ihmiset, jotka eivät vielä asu Helsingissä, eivätkä siten voi äänestää Soininvaaraa tai Särelää. Siksi onkin niin tärkeää, että joku jaksaa ajaa tällaista politiikka, vaikka on epävarmaa, näkyykö se omassa äänimäärässä.”

Sitä  toivoisi että kaupunkisuunnitteluun ja kaavoitukseen liittyvät kysymykset olisivat Helsingin ohella esillä ainakin muissa suuremmissa kaupungeissa. Saa nähdä missä määrin soteuudistus ja maakuntahallinto johtavat tulevasaisuudessa siihen että nimenomaan kaupunkisuunnittelu ja kaavoitus painottuvat kunnanvaltuustoissa.

Juutalaispankkiiri Macron

Ranskan presidentinvaaleissa on taas tapahtunut kaikenlaista pientä. Lauantaina selvisivät lopullisesti kaikki presidenttiehdokkaat ja viime päivinä on spekuloitu tänä iltana pidettävää poikkeuksellista vaaliväittelyä viiden kärkiehdokkaan välilä. Ranskassa ei normaalisti ole ollut tapana järjestää tällaista monien ehdokkaiden välistä vaalitenttiä.

Minulle viikonlopun mielenkiintoisin tarina Ranskan vaaleihin liittyen oli kuitenkin jo viikko sitten tapahtunut episodi, josta kuulin hieman myöhässä. François Fillonin puolueen virallinen Twitter-tili julkaisi karikatyyrin Emmanuel Macronista, jossa hänet esitetään isonenäisenä juutalaisena pankkiirina, joka leikkaa sikaria punaisella sirpillä.

Tämän voi tietysti ajatella kuvastavan sitä, että Fillon on lähtenyt kamppailuun ennen kaikkea Macronia vastaan. Fillonin mahdollisuudet päästä toiselle kierrokselle näyttävät hieman heikoilta ja hänen päävastustajansa on tämän takia Le Penin sijaan Macron. Toiseksi tämä tukee jo aiemmin miettimääni ajatusta, että Macronin vastaehdokkaiden likaisten temppujen osastoilla hyökätään Macronia vastaan painottamalla hänen historiaansa investointpankkiirina. Olisin kuitenkin odottanut näin alhaista ja mielikuvituksettoman stereotypistä propagandaa korkeintaan Front Nationalin suunnalta.

Tuossa kuvassa tiivistyy jotenkin niin paljon nationalistisen taantumukselliston mielikuvituksettomasta propgandasta. Kommunismi, suurpääoma ja etninen toiseus onnistutaan kaikki jotenkin ihmeellisesti tiivistämään samaan viholliskuvaan. En ole vielä kauheasti käynyt tutkimassa pahempia netin likaviemäreitä, mutta vähän luulen että Le Penin pikku nettisotilaat tulevat levitämään juuri sellaista sontaa, joka tiivistyy tässä kuvassa.

Luuseripoikien vaihtoehtotodellisuus ja työn muutos

Economistin talouskolumnisti Ryan Avent on kirjoittanut paljon työn muutoksesta ja miehen The Wealth of Humans-kirja on omalla vuoden 2017 talouskirjojen lukulistallani. Avent on kirjoittanut nyt mielenkiintoisen tekstin, kuinka työtilanteen heikentyessä ja virtuaalimaailman muuttuessa yhä realistisemmaksi, tuntuu yhä useampi “luuserimies” siirtävän ajakäyttöään peleihin ja tämä kehitys saattaa kiihtyä lisää tulevaisuudessa. Aiheesta on yritetty tehdä vakavastiotettavaa tutkimustakin, johon Aventkin tekstissään viittaa. Tuota Erik Hurstin tutkimusta käsiteltiin mielenkiintoisesti myös viime syksynä Econtalk-podcastissa.

Näyttää siltä, että työelämän muutokset ovat iskeneet erityisen kovaa heikosti koulutettuihin miehiin, mikä on varmaan yksi osatekijä populismin, antifeminismin ja  nationalistisen taantumukselliston nousulle. Poikien heikentyneet oppismistulokset ovat herättäneet huolia Suomessa ja esimerkiksi Vihreät julkaisivat hiljattain oman toimenpidepakettinsa poikien pelastamiseksi. Ongelmavyyhti on jo sinällään todella vaikea, mutta kun siihen liittyy myös identiteettipoliittisia aspekteja, niin voi olla toivottoman hankalaa löytää tarvittavia ratkaisuja. Ja toki työttömyyden ja silpputyön keskellä tarpoo paljon myös naisia ja meitä akateemisesti koulutettuja miehiä. Aventin tekstissä mainitsemat tapausesimerkit eivät ole mitään peruskouluun opiskelunsa päätteneitä pudokkaita. Virtuaalimaailman pakeneminen näyttäisi kuitenkin voittopuoleisesti olevan matalasti koulutettujen miesten ratkaisu.

Tietokonepelien syyttäminen ikävistä asioista on nykyaikana jo vähän sellainen asia, jota kukaan alle 30-vuotias ei helposti kehtaa tehdä. Eikä tätä varmasti kannata liioitella ja pelkään nyt kuulostavani itseäni vanhemmalta sedältä, mutta pidän täysin mahdollisena, että työmarkkinoille pääsemisen ongelmat ja yhä realistisemmiksi muuttuneet virtuaalimaailmat johtavat siihen, että syrjäytymisvaarassa olevat miehet pakenevat ongelmiaan virtuaalimaailman ja tätä kautta entisestään heikentävät työllistymismahdollisuuksiaan.

Sikäli kun virtuaalimaailma on vaihtoehto esimerkiksi päihteisiin pakenemiselle, niin varmasti se on parempi ratkaisu ja toisaalta ei varmaan kannata liikaa moralisoida. Jos tarjolla on satunnaisesti vastenmielistä työtä huonolla palkalla, niin ehkä se homo economicus kaikesta epärationaalisuudestaan huolimatta laskee ihan oikein, että virtuaalimailma on varsin varteentotettava vaihtoehto.

“A life spent buried in video games, scraping by on meagre pay from irregular work or dependent on others, might seem empty and sad. Whether it is emptier and sadder than one spent buried in finance, accumulating points during long hours at the office while neglecting other aspects of life, is a matter of perspective. But what does seem clear is that the choices we make in life are shaped by the options available to us. A society that dislikes the idea of young men gaming their days away should perhaps invest in more dynamic difficulty adjustment in real life. And a society which regards such adjustments as fundamentally unfair should be more tolerant of those who choose to spend their time in an alternate reality, enjoying the distractions and the succour it provides to those who feel that the outside world is more rigged than the game.”

 

Kaikki Ranskan presidenttiehdokkaat selvillä

Nyt kaikki Ranskan presidenttiehdokkaat ovat lopulta selvillä. Kisaan osallistuu yhteensä 11 ehdokasta.  Vakavammin otettavat ehdokkaat (François Fillon, Benoît Hamon, Marine Le PenEmmanuel Macron ja Jean-Luc Mélenchon) ovat olleet selvillä jo pidempään, mutta tänään varmistuivat muutkin presidenttiehdokkaat.

Päästääkseen Ranskan presidenttiehdokkaaksi täytyy henkilön kerätä vähintään 500 allekirjoitusta erilaisissa luottamustoimissa olevilta henkilöiltä. Nämä täytyy myös kerätä vähintään 30:stä eri deparmentista, niin että yhdestä deparmentista kerättyt allekirjoitukset muodostavat korkeintaan 10% koko potista. Ehdokkaille joilla on jonkinlaista saumaa presidentiksi, tämä ei tuota mitään ongelmia, mutta monenlaisia marginaalihahmoja ja hupiukkoja oli kuitenkin vähintään puolivakavissaan keräämässä allekirjoituksia. Kärkiviisikon ohella kuusi muuta henkilä onnistui keräämään vaaditut 500 allekirjoitusta.

 

Vakavastiotettavat presidenttiehdokkaat

François Fillon: Ennakkosuosikkina kisaan lähtenyt oikeiston Fillon on nyt ryvettynyt korruptioskandaalissa ja joutuu tosissaan taistelemaan pääsystään toiselle kierrokselle

Benoît Hamon: Toisen pääpuolueen, sosialistien heikosta asemasta lähtevä ehdokas, jolla ei näyttäisi olevan saumaa toiselle kierrokeselle

Marine Le Pen: Kansallisen rintaman nationalisista taantumuksellistoa edustaja, joka kerännyt suuren osan huomiosta. Pääsy toiselle kierrokselle näyttää hyvin todennäköiseltä.

Emmanuel Macron: Keskustaliberaali entinen investointipankkiiri ja finanssiministeri, joka on luonut oman En Marche!-liikkeensä, tällä hetkellä vahvoilla toiselle kierrokselle

Jean-Luc Mélenchon: Entinen sosialistipuolueen vasemman äärilaidan ehdokas. Ei asiaa toiselle kierrokselle, mutta ollut gallupeissa yllättävän tasoissa Hamonin kanssa

 

A combination picture shows candidates for the French 2017 presidential election, 1st row L-R : Nathalie Arthaud, France's extreme-left Lutte Ouvriere political party (LO) leader, Francois Asselineau, UPR candidate, Jacques Cheminade, Nicolas Dupont-Aignan, Debout La France group candidate, Francois Fillon, the Republicans political party candidate, 2nd row L-R : Benoit Hamon, French Socialist party candidate, Jean Lassalle, Marine Le Pen, French National Front (FN) political party leader, Emmanuel Macron, head of the political movement En Marche ! (or Onwards !), Jean-Luc Melenchon, candidate of the French far-left Parti de Gauche, Philippe Poutou, Anti-Capitalist Party (NPA) presidential candidate, after the official announcement in Paris, France, March 18, 2017. REUTERS/Staff

Vähemmän vakavastiotettavat ehdokkaat

Nicolas Dupont-Aignan: Oikeistolainen ehdokas, joka on aiemmin kannattanut paluuta omaan valuuttaan ja vastustanut EU:ta. Oli ehdolla myös 2012 ja sai 1.8 % äänistä

Nathalie Arthaud: Äärivasemmiston ehdokas, ymmärtääkseni ollut mukana erilaisissa trotskilaisissa liikkeissä. Sai viime vaaleissa 0.55% äänistä

François Asselineau: Vastustaa EU:ta ja NATO:a, tullut tunnetuksi hieman salaliittoteoriatyyppisistä ajatuksistaan.

Jacques Cheminade: LaRouche-liikettä edustava hahmo sai viime presidentinvaaleissa 0.25 % äänistä

Jean Lassalle: Edustanut aiempiin presidentinvaaleihin osallistuneen keskustapoliitikko François Bayroun Mouvement démocrate-puoluetta

Philippe Poutou: Toinen äärivasemmiston ehdokas, jolla on vankkaa taustaa ammattiyhdistysliikkeessä. Sai viime vaaleissa 1.15% äänistä.

Ranskan presidentinvaalit, gallupit ja eeppinen epävarmuus

 

Micheal Lewis, Undoing Project – Kahnemanin ja Tverskyn tarina

“Man is a deterministic device thrown into a probabilistic Universe”

En löytänyt Micheal Lewisin The Undoing Project-kirjasta vielä yhtään suomenkielistä arvostelua. Kahden israelilaisen psykologin, Daniel Kahnemanin ja Amos Tverskyn yhteistyöstä kertova kirja tulee kuitenkin ainakin englanninkielisessä maailmassa olemaan korkealla tämän vuoden tietokirjojen myyntitilastoissa, levittämään kongnitiivisten harhojen maailmaa vielä nykyistäkin laajemman yleisön tietoon, sekä antamaan vuonna 1996 kuolleelle Amos Tverskylle sitä tunnettavuutta, jonka hän varmaankin ansaitsee. Minä taas voin ruksia ensimmäisen kirjan pois vuoden 2017 talouskirjojen lukulistaltani, vaikka en tiedä kannattaako tätä kutsua talouskirjaksi.

Ei ole liioiteltua laskea Daniel Kahnemania ja Amos Tverskya aivan 1900-luvun tärkeimpien tieteentekijöiden joukkoon. Duo nousi maineeseen onnistuttuaan asettamaan hyperrationaalisen homo economicuksen koomiseen valoon ja luotuaan pohjaa ns käyttätymistaloustieteelle. Heidän ajatuksiaan on kuitenkin sovellettu monilla kentillä. Kahnemannin Thinking, Fast and Slowkirjaa voi myös varsin perustellusti pitää yhtenä tämän vuosikymmenen parhaista tietokirjoista.

 

description

 

Omat odotukseni Undoing Projectia kohtaan olivatkin jopa kohtuuttoman korkealla. Olenhan tosiaan pitänyt Daniel Kahnemania vaikuttavana ajattelijana ja nauttinut aiemmin Michel Lewisin kyvystä muotoilla Wall Streetin hämmentävät ilmiöt, kuten CDO:t ja huippunopean kaupankäynnin tarinoiden kautta viihdyttävään ja jotakuinkin ymmärrettävään muotoon. Siinä mielessä kirjan oli vaikea täyttää asettamiani odotuksia. Se kuitenkin pääsi aika lähelle.

Lewis on jossain haastatteluissa sanonut, että aiempiin Wall Street-aiheisiin kirjohihin tai Moneyballiin verrattuna hän joutui nyt kirjoittamaan hahmoista, joiden äly ylitti täysi hänen omansa. Maailman yksinkertaisin älykkyyesti oli laittaa ihminen samaan tilaan Amos Tverskyn kanssa. Mitä kauemman toisella meni ymmärtää, että Amos oli häntä älykkäämpi, sitä tyhmempi hän oli itse.  Kun Tverskylta kysyttiin (siis jo vuosikymmeniä sitten), onko hänen ja Kahnemanin tutkimystyöllä yhtymäkohtia keinoälyn kehittämiseen, vastasi hän olevansa keinoälyn sijaan kiinnostuneempi ihmisen luonnollisesta typeryydestä. Myös tämän blogitekstin avaava lainaus on Amos Tverskyn suusta.

Tästä duosta itse samaistuin kuitenkin enemmän Daniel Kahnemaniin. Kyse ei ole pelkästään siitä, että hän oli minulle ennestään tuttu hahmo ja että olen katsellut youtubesta tuntikaupalla hänen esitelmiään ja haastattelujaan. Kyse on juuri luonteenpiirteistä. Holokaustista selvinnyt Kahneman oli aina täynnä itsepäilyä ja epävarmuutta omien ajatustensa järkevyydestä, mikä on osaltaan tehnyt hänestä niin loistavan ihmismielen kriittisen havainnoijan. Kahnemanissa tiivistyvät piirteet, jotka minusta luonnehtivat aitoa tieteentekijää.

 

 

Undoing Project on Lewisille tyyppiliseen tapaan kuitenkin henkilövetoinen tarina. Kirja avaa ikkunan kongnitiivisten harhojen maailmaan, mutta jos on kiinnostunut ennen kaikkea näistä asioista, niin kannattaa ennemmin tutustua aiemmin mainittuun Kahnemanin teokseen tai vaikkapa Richard Thalerin Misbehaving-kirjaan. Tässäkin kirjassa on kasa riemastuttavia esimerkkejä kongnitiivisista vinoumista, mutta siinä keskitytään ennen kaikkea Kahnemanin ja Tverskyn intellekutelliseen rakkaustarinaan. Kaksi äärimmäisen erilaista ja älykästä hahmoa luovat yhteistyössä maailmaa mullistavia tutkimustuloksia.

Kirja antoi myös mielenkiintoisen, erilaisen ja kahden henkilöhahmon kautta avautuvan tulokulman modernin Israelin historiaan, joka on kiinnostanut minua viime aikoina. Kahneman oli holokaustista selviytynyt Ranskan juutalainen ja Tversky taas syntyi nykyisen Israelin alueella ennen sen itsenäistymistä. Miehet olivat liian nuoria osallistumaan Israelin itsenäistymissotaan, mutta molemmilla oli merkittävä osa Israelin armeijassa. Tverskylla eliittisotilaana ja Kahnemanilla armeijan soveltavuustesiten tekijänä ja hävittäjäkoulutuksen suunnittelua ohjanneena hahmona. Mielenkiintoista oli myös huomata, että yksi harvoista nykyfilosofeista, jonka ajatteluun olen tutustunut edes pinnallisesti, Avishai Margalit, oli Amos Tverskyn läheinen ystävä.

Undoing Project on  on ehdottomasti lukemisen arvoinen jos aihepiiri kiinnostaa.


Hollannin vaalitulos – pikakommentit

Vuoden 2017 ensimmäiset tärkeät vaalit on nyt käyty Euroopassa. Hollannin vaalitulos alkaa olla selvillä. Muutama pikakommentti vaalituloksesta.

  • Vapauspuolueen vaalitulos oli varmasti pettymys puolueen puheenjohtaja Wildersille ja hänen kannattajilleen. Hän oli Brexitin, Trumpin ja yleisen nationalistisen taantumukselliston nousun myötä rakentanut tarinaa viiteryhmänsä väistämättömästä noususta, mutta lopputulos jäi vähän tuhnuksi. Minimitulos joka olisi voitu laskea voitoksi, olisi ollut nousu vaalien suurimmaksi puolueeksi. Nyt puolue kuitenkin jäi yli 10 paikka VVD:n taakse
  • Nationalistisen taantumuksellsiston väistämättömän nousun narratiiville on nyt laitettu pieni stoppi. Hollanti on Euroopan mittakaavassakin korkeintaan keskikokoinen maa, eikä tällä vaalituloksella olisi toisessa konstekstissa niin suurta merkitystä, mutta Brexitistä ja viimeistään Trumpin valinnasta lähtien on haluttu rakennetu tarinaa siitä, kuinkaa Eurooppa siirtyy nyt väistämättömästi askel askeleelta nationalistisen taantumukselliston hallintaan. Hollannin vaalit ei sovi tähän tarinaan ja nationalistisen taantumukselliston momentum on Euroopan laajuisesti ainakin hetkelisesti kadonnut. Le Penillä lienee tällä hetkellä hieman paska fiilis.
  •  Hollannin sosiaalidemokraatit kokivat jäätävän murskatappion. Sosiaalidemokraattiset puolueet ovat pienoisessa kriisissä ympäri Eurooppaa, mutta tämä taisi olla tähän asti hirvittävin demaripuolueen romahdus joka on nähty
  • Vasemmistoblokki menetti kokonaisuutena paikkoja, mutta kuitenkin merkittäviltä osin demarien tappiota selittää GroenLinks (vihervasemmisto) nousu). Tämän lisäksi parlamenttiin nousi pikkupuolueet eläkeläispuolue ja mamupuole DENK. Tämä ehkä kuvastaa laajemminkin sitä, minkälaiset voimat saattavat tulevaisuudessa nationalistisen taantumkselliston ohella olla sekoittamassa puoluekarttoja muuallakin.
  • Paljon on kirjoitettu Hollannin hajanaisesta puoluekentästä. Tämä pitää ehdottomasti paikkansa, mutta Wildersin maltilliseksi jäänyt parlamenttipaikkojen nousu hieman helpottaa hallituksen muodostamista kun ei jouduta taipumaan aivan mahdottoman laajoihin koalitioihin.